2 minute read

Valtion ei tule kadottaa lapsiaan

Hyvinvointivaltion ei tule kadottaa lapsiaan

Teksti Tiina-Maria Levamo, kotimaan ohjelman lapsen oikeuksien ja vaikuttamistyön eritysasiantuntija

Advertisement

Keväällä 2023 pidetään eduskuntavaalit. Vuoden alusta alkaa myös sosiaali- ja terveyspalvelujen toteuttaminen hyvinvointialueilla. Miten käy lasten?

Pelastakaa Lasten asiantuntijat ovat lähestyneet kevään 2022 aikana poliittisia puolueita tunnustellen, miten eri puolueiden mielestä tällä hallituskaudella on onnistuttu lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien edistämisessä, ja mitä tulisi tehdä vielä paremmin.

Erityisen kriittistä on nyt ymmärtää, että tällä hallituskaudella Suomeen laadittu kansallinen lapsistrategia velvoittaa tulevia hallituksia toteuttamaan pitkäjänteisesti lapsenoikeusperustaista politiikkaa ja toimeenpanoa. Lasten asiat ovat se kova ydin, jolla hyvinvointivaltio pysyy kasassa, ja kaikkien sukupolvien keskinäinen hyvinvointi taataan.

KANSALLISEN lapsistrategian jatkuvuus on vaakalaudalla, kun ainakaan toistaiseksi sen rahoitusta ei ole taattu ja strategian sijainti valtionhallinnossa on epäselvä. Strategiassa linjataan laajoja tavoitteita, joista osaa toteutetaan jo tällä hetkellä. Työ ei saa missään nimessä päättyä tähän hallituskauteen.

Pelastakaa Lapset on nostanut tapaamisissaan puolueiden kanssa esille hallituskauden onnistumisista juuri sen, että strategia saatiin valmiiksi. Sen toimeenpanoa ohjaavia dokumentteja on myös laadittu kiitettävästi. Lapsetkin on huomioitu: heitä on kuultu ja heille on kerrottu, mistä on kysymys. Tämä on kaikkinensa edistyksellistä kansallista kehitystä. Suunnitelmat paperilla eivät silti riitä. Rahaa ja resursseja tarvitaan.

Hallitusohjelmasta voi mainita muutaman muun onnistumisen. Se, että harrastamisen Suomen mallin kokeilut ovat olleet käynnissä eri puolilla maata, ohjaa toivottavasti myös tulevaa hallitusta jatkamaan tätä työtä. Laajan sosiaaliturvauudistuksen valmistelu on saatu käynnis-

LAPSISTRATEGIALLE EI OLE RAHOITUSTA, EIKÄ PÄÄTÖSTÄ, KENEN VASTUULLA SE ON VALTIONHALLINNOSSA.

tymään, vaikkakin alkuvaiheessa lapsenoikeusnäkökulma tuntui unohtuneen. Nyt suunnitteluun on saatu mukaan lapsi- ja perhejärjestöjen asiantuntijoita. Lapsiakin halutaan kuulla.

Hallituskaudella on säädetty asteittain kiristyvä vähimmäishenkilöstömitoitus lastensuojeluun. Pelastakaa Lapset on ollut jo pitkään sitä mieltä, että sosiaalityöntekijöiden työkuormaa tulee vähentää, jotta heillä on mahdollisuus huolehtia lapsen edun toteutumisesta. Hallituskaudella on linjattu, että yhdellä sosiaalityöntekijällä saisi olla vastuullaan enintään 35 lasta vuosina 2022 ja 2023 ja enintään 30 lasta vuodesta 2024. Seuraamme, tuoko tämä helpotusta.

PELASTAKAA LAPSET linjaa parhaillaan eduskuntavaalitavoitteitaan. Nostamme esille sitä, että lapset ja nuoret tarvitsevat koronavuosien jälkeen tukea syrjäytymisen ja heihin kohdistuvan kaikkinaisen väkivallan ehkäisyyn, oppimiseen ja mielenterveyden ylläpitoon.

Vuodenvaihteessa hyvinvointialueet ottavat vastuun sosiaali- ja terveyspalveluista ja pelastustoimesta tilanteessa, jossa Ukrainan sodan seurauksena kohonneet elin- ja energiakustannukset ja lainojen korot ovat kaventaneet vähävaraisten ja köyhyydessä elävien lasten elämän edellytyksiä entisestään. Kun perheissä on nälkä, kertyy lisää huolia, ja toimeentulo, terveys ja elämänilo ovat koetuksella. Tällöin tulisi olla varmuus siitä, että hyvinvointivaltion turvaverkko pitää otteessaan.

Epävakaina aikoina meidän tulee keskittyä takaamaan lasten turvalliset kasvuolosuhteet kaikin tavoin. Tämä toteutuu myös vaikuttamalla lapsilähtöisen kriisivalmiuden kehittämiseen kunnissa ja hyvinvointialueilla. l

This article is from: