
2 minute read
Uutisia maailmalta
Mahdollisuus koulunkäyntiin myös kriiseissä
Pelastakaa Lapset on vasta saanut päätökseen kolme vuotta kestäneen hankkeen, jolla varmistimme kriiseistä kärsivien lasten koulutuksen eri paikkakunnilla kolmessa Sudanin osavaltiossa.
Advertisement
SUDAN EU:n humanitaarisen avun ja lahjoittajiemme tuella yli 55 000 lasta on Sudanissa voinut jatkaa koulunkäyntiään tai muutoin saanut tukea opintoihinsa.Tuimme yhteensä 53 paikallista koulua kouluttamalla opettajia ssekä kunnostamalla ja varustamalla kouluja. Kouluissa ja valmistavassa opetuksessa olevat lapset ovat eri puolilta Sudania sekä Sudanin naapurimaista paenneita lapsia.
Maailmassa on 222 miljoonaa lasta tai nuorta, jotka uhkaavat jäädä ilman koulutusta erilaisten kriisien takia, tiedottaa YK.
Abdallah kertoo, että hänen koulunsa on paljon turvallisempi sen jälkeen, kun sen ympärille rakennettiin aita. Pojan haave on kouluttautua lääkäriksi.

Samia, 12, Somalia.
Pelastakaa Lapset torjuu nälkiintymistä
Nälästä kärsivien ihmisten määrä maailmassa on YK:n mukaan enemmän kuin kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa. Lähes 50 miljoonaa ihmistä joutuu joka päivä kamppailemaan saadakseen henkensä pitimiksi ruokaa. He ovat jo suoranaisen nälänhädän partaalla.
n Tilanne on erityisen vakava itäisessä Afrikassa, Etelä-Sudanissa, Jemenissä ja Afganistanissa. Merkittäviä syitä tähän ovat ilmastokriisi, koronapandemia sekä elintarvikkeiden hintoja maailmanlaajuisesti nostanut Ukrainan sota. Siksi Pelastakaa Lapset laajentaa ja vahvistaa parhaillaan apuaan maissa, joissa nyt kärsitään nälän takia. Hädänalaisille jaetaan ruokaa, välttämättömiä tarvikkeita sekä käteisavustusta. Aliravitut lapset huolehditaan hoitoon. Lasten, perheiden ja yhteisöjen varautumista ja selviytymistä edessä olevan kriisin yli tuetaan vahvistamalla lasten suojelua ja terveydenhuoltoa.
On vaara siitä, että useissa maissa tullaan julistamaan nälänhätä ennen kuin vuosi on lopuillaan.
Sambialaiset lapset kertoivat netinkäytöstään
SAMBIA Pelastakaa Lasten tuore Zambia Kids Online -tutkimus on laatuaan ensimmäinen Sambiassa tehty tutkimus lasten verkkokokemuksista. Digitaaliseen lapsuuteen pureutuvaa tutkimusta hyödynnetään tiedotuskampanjoissa ja netinkäyttöä koskevan kansallisen strategian täytäntöönpanossa.
Tutkimuksessa selvitettiin lasten digitaalisia taitoja, verkon käyttöön liittyviä riskejä sekä haittoja. Lapset kertoivat, että he kohtaavat verkossa usein väkivaltaista ja seksuaalissävytteistä sisältöä. Toisaalta verkon käyttö tarjoaa lapsille tavan viettää aikaa ystävien kanssa sekä paikan oppia uutta tietoa. Useimmat lapset kaipasivat verkon käyttöön enemmän tukea turvalliselta aikuiselta.

Yli puoli miljoonaa onnistumista!
Suomen Pelastakaa Lasten ohjelmakauteen 2017–2021 mahtuu yli puoli miljoonaa onnistumista, suuria ja pieniä.
n Lapsen oikeuksia – eloonjäämistä, oppimista ja kehitystä edistävä toimintamme tavoitti yli 260 000 lasta ja vastaavan määrään aikuisia 11 maassa. Lapsille varmistettiin pääsy terveydenhoitoon ja laadukkaaseen opetukseen, ja heitä suojeltiin väkivallalta ja kaikenlaiselta hyväksikäytöltä, kuten lapsityöltä. Samalla vaikutettiin lakeihin ja viranomaisten käytäntöihin, jotta lasten oikeudet ja tarpeet tulisivat aiempaa paremmin huomioiduiksi.
Tutustu ohjelmaraporttiin: www.pelastakaalapset.fi/tyomme-maailmalla
Lahjoitusvarat ovat korvaamaton osa työtämme
Voimme varmistaa lasten ja perheiden avun saannin maailman pahimmissa kriisipesäkkeissä. Nyt erityisesti pahenevan nälkäkriisin koettelemilla alueilla.
n Olemme lähettäneet hätäapurahastostamme varoja lasten ja perheiden auttamiseksi Syyriassa ja sen lähialueiden maissa. Afganistanissa olemme laajentaneet lahjoitusvaroilla jo käynnissä olevaa avustushankettamme. Lisäksi olemme lähettäneet puoli miljoonaa euroa humanitaariseen avustustyöhön.