
7 minute read
Lapset laitteilla
DIGILAITE
PERHEENJÄSENÄ
Advertisement
Teksti Raili Mykkänen Kuvitus Kaisa Eskola
Vanhempien ja lasten suhde sähköisiin medialaitteisiin rakentuu eri tavoin, mutta mikä erityisen mielenkiintoista, jokaisen perheenjäsenen henkilökohtainen suhde näihin laitteisiin vaikuttaa koko perheen keskinäiseen dynamiikkaan.
Ongelmalle on tyypillistä, että se havaitaan vasta, kun se on. Näin myös perheessä, kun ongelmaksi nimetään lapsen sähköisten medialaitteiden - tietokoneen, läppärin, kännykän tai pelikoneen - käytön määrä tai tapa.
Perhe elää sähköisten medialaitteiden kanssa ja parissa. Laitteiden hallinta on välttämättömyys. Siksi laitteita on osattava käyttää, mutta teknisen osaamisen rinnalle on noussut myös laitekasvatus.
Kasvatuksen oletetaan sisältävän lapsen ja laitteiden välisen suhteen rakentumista. Lapsen mielen ja laitesisältöjen houkuttavuuden välinen jännite on niin epäsuhtainen, että laitteen houkuttavuus vangitsee ilman aikuisen selkeää ja kärsivällistä opastusta. Tunnevoimainen halu luo vahvoja tottumuksia, ellei suhtautumistaan opi kontrolloimaan.
Aikuisen on hyvä tarkistaa, miten itse näihin laitteisiin on orientoitunut. Kasvattaja saattaa vuorokaudessa pyyhkäistä parisataa kertaa puhelimensa näyttöä. Se on aika tiuhaa verkkotapahtumatutkailua. Ja juuri tämä on sitä
tunnevoimaista tottumista, eräänlainen ”pakko vilkaista”. Pieni toistuva ele, joka taatusti omaksutaan vierestä seuraamallakin.
VAIKUTTAJA PERHEESSÄ
Yhteiskunta toimii sähköisten medialaitteiden varassa, joten verkkosyrjäytyminen ei ole suotavaa. Perheiden laitevarustelussa on eroa, mutta kasvussa se on ollut jo vuosien ajan.
Laitesuhteeseen kasvattaminen on tämän ajan lasten hyvinvoinnin perusjalka, koska iästä riippumatta jokainen käyttäjä rakentaa laitteisiin ja niiden sisältöihin omanlaisensa henkilökohtaisen suhteen.
Toisin kuin radio tai televisio aikanaan, nykyiset laitteet tarjoavat ajasta ja paikasta riippumatonta jatkuvaa vuorovaikutuksellista sisältöä. Nämä laitteet vaikuttavat myös perhedynamiikkaan.
Mitä tietoisempaa erilaisten laitteiden käyttö perheessä on, sitä luontevampaa on keskustella laitteilla vietettävästä ajasta, laitekavereista ja viihtymisen syistä, unohtamatta käydä sitä keskustelua, jossa kerrotaan lapsen läsnäolon tärkeydestä muille perheenjäsenille. Jos lapsi on paljon vain laitteiden äärellä, muille saattaa tulla häntä ikävä.
Laitteiden käyttö on nimittäin yllättävän yksityistä, ellei sen äärellä koetuista tapahtumista, tunteista ja ajatuksista opetella myös keskustelemaan.
Tieteellisesti on vielä varsin vähän tutkittu sitä, millainen vaikutus medialaitteilla on perheenjäseniin ja perhesuhteisiin. Se tiedetään, että vaikutusta on.
KAUKANA LÄHELLÄ
Pilkkoutuneen arjen yhdistäjänä sähköiset medialaitteet ovat vertaansa vailla. Teksti-, ääni-, kuva- ja videoviestit antavat välittömän yhteydessä olemisen kokemuksen. Joidenkin perheenjäsenten kanssa yhteydenpito voi painottua pääasiallisesti näiden viestien varaan perhetilanteen takia.
Se, missä määrin medialaitteet vahvistavat perheenjäsenten keskinäistä yhteyttä riippuu kuitenkin myös siitä, missä määrin perheellä on kotioloissa yhteisiä laitevapaita rutiineja, työn, koulun ja päiväkodin vastapainona. Arkeen juurrutetut rutiinit ovat vahva vastatoimi laitteiden sisällöllisiä houkutuksia vastaan.
Katja Revon toimittama kirja Media lapsiperheissä nostaa esiin, että sama aikakeskustelu, joka käydään aprikoitaessa lemmikin hankintaa, tulisi oikeastaan käydä myös sähköisten medialaitteiden kohdalla. Mistä kaikesta laitteella vietettävä aika on pois?
Esimerkkinä: lapsen näkökulmasta on valtava ero, odotetaanko lastenteatterin alkamista katsomossa yhdessä, esitykseen virittäytyen, vai mallintaako aikuinen odottamisen jonkinlaisena luppoaikana, jolloin voikin seurustella kännyköiden kanssa. Aikuisten kännykänkäyttö on monesti yllättävän ajattelematonta ja epäkohteliasta, usein tiedostamatonta huonoa käytöstä muiden seurassa.
Ihmiset herkistyvät eriasteisesti uteliaisuudelleen seurata, mitä muualla tapahtuu, keiden toimesta ja missä. Eikä se ole kuin pyyhkäisy puhelimen ruudulla ja asia selviää. Aikuisen on hyvä varmistaa, että lapsen kanssa yhdessä olemiseen jää myös hetkiä, joista selviää ilman puhelinta.
LAPSI TÄRKEÄMPI KUIN LAITE
Tähän mennessä tehtyjen kartoitusten perustella tiedetään, että henkilökohtainen laitteiden käyttö perheessä voi olla jopa niin tiivistä, etteivät perheenjäsenet tiedä, mitä muille kuuluu. Kun keskinäisen keskustelun määrä hiipuu, myös myötäelävien tunteiden ja ajatusten kokeminen laimenee. Laitesuhteeseen opastaminen on perheessä uudenlainen kasvatusvastuu ja sähköiset medialaitteet kasvatuksellisen haaste. Mediakasvatus tulee yhtenä aihekokonaisuutena vastaan kyllä peruskoulu- ja lukio-opetuksessa, mutta lasten kannalta se on varsin myöhään.
Sosiaalipsykologian professori Anja Riitta Lahikainen on tuonut esiin, että erilaiset asenteet ja tavat, joilla perheissä sähköisten medialaitteiden käyttöön suhtaudutaan, näkyvät päiväkoti-ikäisten lasten sosiaalisissa taidoissa. Laitteiden äärellä vietetty aika ei kehitä samalla tavalla sosiaalisia taitoja kuin mitä on mahdollista oppia elävässä vuorovaikutuksessa toisten lasten ja aikuisten seurassa toimien.
Kasvatuksen eräs tehtävä on sosiaalistaa lapsi. Sosiaaliset taidot ovat käytöstapoja, tilannetajua, tunnetaitoja, kontaktin ottamista ja konfliktien käsittelyä.
Ajallisesti lapsilla on aina enemmän aikaa viettää laitteiden parissa kuin lasten ja kodin hoidosta vastuussa olevalla aikuisella, mikäli laitteet ovat kotona vapaasti saatavilla. Lapset ovat kuitenkin kehityksessään ikänsä vankeja, ja siten aikuista kyvyttömämpiä arvioimaan laitteiden käytön seurauksia välittömästi ja pitkällä aikavälillä.
Sähköiset medialaitteet ovat kova vastus kaikenlaiselle
toiminnallisuudelle, sillä ne stimuloivat nopean nautinnon ja vaivattomuuden kokemuksia.
MIELI VASTAAN RUUTU
Joissain neuvoloissa kysytään lapsen yksivuotistarkastuksen yhteydessä, millaisia ajatuksia vanhemmilla on sähköisten medialaitteiden käytöstä. Kysymys sopisi kaikkien neuvoloiden repertuaariin, sillä taaperoikäisten laitetottumuksia on kartoitettu äärimmäisen vähän.
Eräs otanta on Kuopion Perheentalolta viime vuodelta. Roosa Almilan ja Inkaliina Lyijysen toimesta siellä toteutettiin opinnäytetyö alle kolmivuotiaiden älylaitteiden käytöstä. Mukana olleiden lasten ruutuaika vaihteli 5–30 minuuttiin päivässä.
Eräs kyselyyn vastannut äiti kertoi kaksivuotiaastaan: ’’Hän ottaa kännykän käsiinsä, jos on saatavilla esimerkiksi pöydän kulmalla tai sohvalla jne. Saattaa ottaa aamuisin yöpöydältä, jos vanhemmat vielä nukkuvat ja alkaa touhuilla ja viihdyttää itseään.’’
Digilaitteiden käytön aloittamisen ajankohta on vanhempien valinta. Pieni lapsi on utelias, mutta myös altis ja suojaton laitteiden sisällön ääressä. Laitteen kuvavirta on pienelle lapselle hypnotisoiva.
Kuvilla on suuri vaikutus, koska pienen lapsen kielenhallinta on vajavaista. Kuvavirta tarttuu lapsen tajuntaan ilman tulkintaa. Kuvat jäävät lapsen tietoisuuteen ilman yhteyksiä ja sanoja. Vastaava tilanne aikuisella olisi sellainen, jossa hän kokee ”en tajua yhtään mitä tapahtuu”. Katsottu menee lapsen mieleen ilman ymmärryksen ja elämänkokemuksen tuomaa tukea.
Esikouluikäiselläkään ei vielä ole vielä kykyä jäsentää kuvaruudun tapahtumia. Tuon ikäisen muisti kyllä pelittää ja hän saattaa kertoa viikkoja myöhemmin hyvin tarkasti jonkin häneen vahvasti vaikuttaneen ruututapahtuman.
Alle kouluikäiselle lapselle kaikki on totta. Tämäntapainen elämän kohtaamisen vakavuus ohittuu aikuiselta helposti. Mutta lapsen logiikalla se, mikä voi tapahtua ruudulla voi tapahtua missä tahansa, siis myös kotona, siis myös hänelle itselleen. Siksi pelko ja painajaiset.
Vasta yli 8-vuotias alkaa hahmottaa, että se mitä ruudussa tapahtuu, ei olekaan sama asia kuin oma todellisuus. Mutta vasta murrosiän kynnyksellä kehittyy kyky realistiseen todennäköisyysajatteluun.
Mielenlaatu on lapsen arvokkain pääoma. Se, miten mieli maailmaa tulkitsee, niin maailma ihmiselle aukeaa.
HELPOMPI KUN EI PUHUTA
Sosiologi Anthony Giddens on todennut, että ”tunteista syntyy voima, joka vetää perheenjäseniä yhteen tai työntää heitä erilleen”. Perheenjäsenten mahdollisuus oppia tuntemaan toisiaan keskittyy niihin hetkiin, jolloin ollaan samanaikaisesti kotona, mikäli silloin syntyy keskinäistä keskustelua.
Perhe- ja paripsykoterapeutti, kouluttaja-asiantuntija Pirjo Niemi-Järvinen toimii Pelastakaa Lapsissa Silta-kouluttajana ja työskentelee perheiden parissa, joissa on haasteellista rakentaa luontevaa vuorovaikutussuhdetta. Yhteyden rakentuminen on tärkeää, koska lapsen emotionaalinen hyvinvointi on riippuvainen vanhemman ja lapsen keskinäisen kommunikoinnin laadusta. – Kun perheyhteys on lapsen emotionaalisen kehityksen kannalta hataraa, voi kännykkä, läppäri tai peli tarjota psyykkistä helpotusta hetkiin, joina ollaan yhdessä samassa tilassa, sanoo Pirjo Niemi-Järvinen. – Silloin, kun perheen puheväleistä seuraa usein ja herkästi perheenjäsenten keskinäistä riitelyä, puhumisesta voi halutakin vieraantua. Ainakin teoriassa laitteen seuraa ja sisältöjä pystyy hallitsemaan paremmin kuin perheen vuorovaikutusta. Näin arvioiden laite on emotionaalisesti turvallinen ”kaveri”.
Kodin kireä, jännittynyt, huonoilla energioilla ladattu ilmapiiri vaurioittaa lapsen mieltä. Se, että lapsi on laitteiden äärellä useasti siksi, että vanhemmilla on eripuraa tai vanhempi on toistuvasti liian väsynyt kanssakäymiseen, saattaa lohduttaa. Laitelohtu on lohtua sekin, ja auttaa realiteettien torjumisessa.
Pirjo Niemi-Järvinen toteaa kuitenkin, että lapsiperhearjen syövereissä on tarpeen tullen parempi valita hetkelliseksi lapsenvahdiksi laite kuin menettää hermonsa lapseen stressin, väsymyksen tai satunnaisten vastoinkäymisten vuoksi. Vähemmän haittaa satutuokiosta laitteen äärellä on kuin läheisen epämääräisestä lapseen hermostumisesta. –Hetki omaa aikaa antaa aikuiselle tilaa laskea kymmeneen ja puhaltaa ulos. Ei näiden laitteiden hyötyjä pidä ohittaa.
SINULLA ON ONGELMA
Niin kauan kuin digilaitteiden käyttö ei ole vanhemmista ongelma, ei perheessä laiteongelmaa olekaan. Vasta kun vanhempi turhautuu lapsen laitekiinnitteisyyteen ja sen takia vuorovaikutuksen katoamiseen, koetaan perheessä olevan ongelma.
Oikeastaan kuuroille korville puhuminen on ongelma, ei niinkään laite. Keskinäisen yhteyden olemassaoloon on olemassa yksinkertainen sääntö: vuorovaikutus kahden henkilön välillä on aktiivista ja läsnä olevaa silloin, kun kysymykseen saa vastauksen välittömästi ja vastauksen sisältö on selkeästi yhteydessä kysyttyyn.
Eli ei ihme, että huomiota hakevan ärsyyntyneisyys lisääntyy, kun toisen huomio ei irrottaudu laitteelta, vaikka häntä puhutellaan. Meneehän se tunteeseen, ärsyttää ja suututtaa, kun sama toistuu jo tuhannetta kertaa. Hermojen hallinta kannattaa. Mitä lapsi laitteella tekeekin, hän osoittaa tekemistään kohtaan aitoa kiinnostusta. Eikä kaveria jätetä, pätee laitekaveruudessakin. Ei siis haukuta lait-
teen käytöstä, koska ei lasta nuhdeltaisi kaveruudestakaan.
Yhteyden säilyminen ja perheyhteyteen paluu ovat lapsen parhaaksi, tietää lasten verkkoturvallisuutta ja digitaalista hyvinvointia edistävän Reconnect-hankkeen suunnittelija Lauri Sundberg Pelastakaa Lapsista. Lasten laitekasvatuksen ei tulisi rakentua haitta- ja huolipuheelle vaan kiinnostukselle. Kaikenikäisille hyvä kysymys on: Miksi se, mitä teet, on noin kiinnostavaa? – Kontrolloinnin sijasta voisi antaa lapsen miettiä ja tarjota ratkaisuja, joilla kompromissi yhteisen ajan ja laiteajan välillä löytyy. Tämä kunnioittasi ehkä paremmin lapsen tarpeita. Aikuinen voi pitää kiinni siitä, että joku ratkaisu nykyiseen tilanteeseen tarvitaan, lapsella on mahdollisuus miettiä, millainen se hänestä voisi olla, ehdottaa Lauri Sundberg.
KIDITAL – VERKKO TURVALLISEKSI
Pelastakaa Lapset lanseerasi keväällä Suomen laajimman digitaalisen lapsuuden osaamiskeskuksen, Kiditalin. Kidital jalkauttaa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 25. yleiskommenttia, joka käsittelee lasten digitaalisia oikeuksia. Osaamiskeskukseen on kerätty maan kattavin ammattiosaaminen.
Kidital-osaamiskeskuksen keväällä teettämän Lapset laitteilla -kyselytutkimuksen perusteella vanhemmilla ja 13–18-vuotiailla lapsilla on samansuuntaisia näkemyksiä kotona olevien sähköisten medioiden käytöstä. Kyselyyn vastasi 1003 vanhempaa sekä 567 näiden kanssa samassa taloudessa asuvaa lasta. Valtaosa selvitykseen osallistuneista lapsista ja aikuisista ei kokenut digilaitteilla ja sovelluksilla olleen merkittävää vaikutusta lapsen sosiaaliseen, fyysiseen tai psyykkiseen hyvinvointiin.
Sähköisillä medialaitteilla koettiin olevan suotuisia vaikutuksia oppimiseen ja tiedonsaantiin sekä sosiaalisiin suhteisiin. – Hieman toisenlainen kuva hahmottuu, kun jätetään tarkastelusta pois neutraalit vastaukset ja kiinnitetään huomio vain kielteisiin ja myönteisiin arvioihin. Näin tarkasteltuna vanhemmat ovat enemmän huolissaan laitteiden vaikutuksista lasten fyysiseen hyvinvointiin. He käyttivät jopa ilmaisuja riippuvuus, vaikeus irrottautua laitteilta ja liiallinen käyttö. Lapset puolestaan näkevät digitaalisuuden vaikutukset voittopuolisesti positiivisina, mutta heidänkin vastauksissaan korostuvat fyysiseen hyvinvointiin liittyvät kielteiset arviot, toteaa tutkimusvastaava Lauri Sundberg. 7–12-vuotiailla negatiiviset vaikutukset liittyvät sosiaalisiin suhteisiin, kuten digilaitteiden aiheuttamiin riitoihin perheessä sekä kurjaan mielialaan. 13–18-vuotiaat pitävät laitteiden vaikutuksia fyysiseen terveyteen yleisimpänä huolenaiheenaan. l
