2 minute read

Jari Sinkkonen

Pelastakaa Lasten kunniajäsen, lastenpsykiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen toimi järjestömme ylilääkärinä vuosina 1997–2015. Hän nosti lastenkotien hoito- ja kasvatustyön keskiöön lapsen yksilöllisyyden. Lastenkotien työntekijät koulutettiin ymmärtämään, miten erilaiset kiintymyssuhteet peilautuvat vuorovaikutukseen. Tunnekäyttäytymisen ja vuorovaikutustaitojen sanoittajana Jari Sinkkonen oli Suomessa yksi edelläkävijöistä. Jari Sinkkonen osoittautui ylilääkärikautenaan erittäin merkittäväksi yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi, joka piti Pelastakaa Lasten näkyvyyttä ja ammatillisuutta esillä ainutkertaisella tavalla yli 20 vuotta.

TYÖN KESKIÖSSÄ KIINTYMYSSUHTEET

Advertisement

Pelastakaa Lasten ylilääkärikautenaan Jari Sinkkonen kansanomaisti lasten tunneelämän tarpeita ja vanhemmuuden perustehtäviä sadoille suomalaisille vanhemmille. Samoin lastenkodeissa ja sijaisperheissä tehtiin lasten kiintymyssuhteiden turvallisuuden parantamiseksi intensiivisesti töitä.

Teksti ja kuva Raili Mykkänen

Pelastakaa Lasten toimintaan ovat alusta asti vaikuttaneet rohkeasti edistykselliset persoonat. Ylilääkärinä toiminut Jari Sinkkonen ei ole ollut joukossa poikkeus.

Hänen ohjauksessaan järjestömme toteutti kansainvälisestikin merkittävän seurantatutkimuksen, FinAdon, ulkomailta adoptoitujen lasten hyvinvointi- ja terveystutkimuksen. Järjestömme adoptiohistoria mahdollisti ihanteelliset puitteet selvittää kokonaisvaltaisesti, millä tavoin adoptio on vaikuttanut lasten elämään. Tutkimus koski sekä alaikäisiä että aikuistuneita adoptoituja. – Tutkimukseen osallistuivat kaikki Suomen adoptiojärjestöt, eli Pelastakaa Lasten ohella Interpedia ja Helsingin kaupunki. Siitä on julkaistu useita tieteellisiä ja yleistajuisia artikkeleita. Tutkimus on hyödyttänyt kansainvälisesti adoptio-osaamista tarvitsevia aloja, sanoo Jari Sinkkonen.

TAVOITTEENA TURVALLINEN KIINTYMYSSUHDE

Perhehoitoon ja lastenkoteihin sijoitettujen lasten hoito ankkuroitiin Jari Sinkkosen työvuosina kiintymyssuhdeteoriaan. Lastenkodeissa jokainen lapsi sai oman ohjaajan, luottoaikuisen, joka tunsi lapsen tavat, edesottamukset ja tarpeet. Häneen lapsi saattoi kiintyä. Omaohjaajasta tuli luottoaikuinen, samaan tapaan kuin perhehoidossa sijaisvanhemmat. Työntekijöiden vaihtuvuus lastensuojelussa oli huomattavasti pienempää vuosituhannen vaihteessa kuin nykyisin. – Lastensuojelun ja psykiatrian välillä on omituinen juopa, ja jopa kielenkäyttö on erilaista. Juuri näiden alojen toisiaan täydentävällä yhteistyöllä olisi sijoitetulle lapselle kuitenkin erityisen suuri merkitys, sanoo Jari Sinkkonen.

Jari Sinkkosen ylilääkäriaikana erityislastenkoti Tirlittan ja Jorvin sairaalan psykiatrian osasto toteuttivat kahden erityisalan kiinteän yhteistyön. Tirlittanin tuolloinen johtaja Seppo Kinnunennen oli toiminut hoitajana Lastenlinnassa samaan aikaan kuin Jari Sinkkonen toimi siellä osastonlääkärinä.

– Jorvin psykiatrisen osaston tehtävä oli antaa tukea, ottaa koppi siitä, mihin lapsen ohjaajalla ei ollut pätevyyttä. Lastensuojelussa esiintyy paljon käytöshäiriöitä, vaikeitakin sellaisia. Suuri osa näistä lapsista toipuu riittävän pitkäkestoisen ennakoitavan, turvallisen, luotettavan ihmissuhteen ja hoidon myötä. Se on lastensuojelun työtä. Käytökseen vaikuttavat lasten varhaiset kiintymyssuhteet ja vuorovaikutusmallit, mutta myös genetiikka. Se taas on lääketieteen aluetta. Siksi yhteistyötä tarvitaan, sanoo Jari Sinkkonen.

Yhteistyö on antoisimmillaan silloin, kun ammattilaiset kunnioittavat toistensa osaamista, ja lapsella on tapaamisissa mahdollisuus olla oman elämänsä asiantuntija.

JÄRJESTÖMME TUNNETUIN

Jari Sinkkosesta tuli poikien puolestapuhuja sattumalta. Elettiin 1990-lukua, jolloin sodan keskellä kasvaneiden vanhempien lapset olivat aikuistuneet ja saaneet omia lapsia. WSOY:n tuolloinen kustannuspäällikkö Liisa Seppälä koki, että aika oli kypsä romuttamaan ”pojat eivät itke” mieskäsityksen ja niin hän pyysi Jari Sinkkosta kirjoittamaan kirjan pojaksi kasvamisesta. Ilmestyi ensimmäinen Jari Sinkkosen kirja nimeltä Pienistä pojista kunnon miehiä. Kaikkiaan Sinkkonen on kirjoittanut omissa nimissään13 kirjaa.

Esikoinen oli menestys. Liisa Seppälä oli aistinut ajan tarpeen oikein. Kirjan tuoman julkisuuden myötä Jari Sinkkosesta tuli erittäin pidetty ja kysytty luennoitsija. Kansantajuinen lempeä-ääninen puhuja, jonka polveileva kerronta vetosi kuulijoihin. Minne hän menikin, hän vei mukanaan nimen Pelastakaa Lapset. Hän oli vuosikausia lähes brändi.

KORONAN JA SODAN MUUTTAMA ARKI

– Näen, että tänä päivän Pelastakaa Lapsilla on aivan erityinen merkitys. Maailma ei ole entisensä, se on nyrjähtänyt sijoiltaan. Juuri tässä tilanteessa tarvitaan Pelastakaa Lasten tulisieluisia työntekijöitä turvaamaan maailmaan se hyvä, joka lapselle kuuluu, miettii Jari Sinkkonen. l

This article is from: