3 minute read

Valmentajan ääni kentältä

- Kansallisen liigan PK-35 Vantaan Jari ”Väikkä” Väisäsen haastattelu -

Saimme kokeneen, UEFA Pro koulutetun ja vuodesta 1995 alkaen jalkapallon valmennustehtävissä toimineen Jari ”Väikkä” Väisäsen haastatteluun.

Advertisement

Kuva: Jari Väisänen

Olet toiminut pitkään ja erittäin menestyksekkäästi naisten jalkapallon huippuvaiheessa. Toimit edelleen valmentajana PK-35 Vantaan Kansallisen liigan joukkueessa. Millä ajatuksilla ja tunnelmilla uusi kausi on rakentunut ja lähtenyt liikkeelle? Kauden 2019 jälkeen on nykyistä joukkuetta rakennettu ja nyt tuntuu sekä näyttää siltä, että moni osa-alue on hyvällä tasolla ja toimii, eikä tarvitse koko ajan pitää ns. rakennusvaihetta päällä.

Joukkueessa on uusia pelaajia sopivasti, muutamia uusia nuoria ja kokeneita paluumuuttajia tuli myös takaisin. Ikäjakauma joukkueessa on erityisen hyvä.

Uuden fysiikkavalmentajan vaikutus alkaa näkymään, kun osaalueeseen on kiinnitetty paremmin huomiota. Terveystaso on hyvä ja fysiikka kehittynyt myös kokeneilla pelaajilla. Palautumiseen ja yksilölliseen tekemiseen on kiinnitetty huomiota. Riittävä pärjääminen rohkaisee jatkamaan samalla linjalla. Valmennusympäristössäsi yhdistyvät menestyvän joukkueen rakentaminen ja usein varsin nuorten pelaajien kehittäminen. Mitä käytännössä teet, jotta molemmissa tavoitteissa Vuoden valmentaja: Toni Koskela, HJKvoitte onnistua? Vuoden nuorten valmentaja: Miika Nuutinen, KäPa Joukkueen taitotaso, tempo ja tekeminen on 2019 jälkeen saatu keAnsiokkaasta työstä: hittymään ja nyt ollaan taas liigan Anna Signeul, SPL naiset kärkipään tasolla. Vahvuutemme Ollipekka Ojala, KuPS naiseton pidempään yhdessä toiminut Arpad Mester, EPS tytöt valmennusryhmä ja sopiva kehitys. Pasi Jaakonsaaren, Jouni Puttosen SJV onnittelee! (maalivahtivalmennus) ja fysiikkavalmentaja Jani Häggin kanssa muodostamme hyvän tiimin.

Nuorten tai kokeneempien pelaajien eteenpäin vieminen ja heistä välittäminen on erittäin motivoivaa, opettavaista ja tärkeää. Pelaajan saama palaute on tärkeä osa välittämistä. Välittämistä pitäisi saada vieläkin lisää. Henkisesti on tärkeää oivaltaa, että kukaan ei tee tahallaan virheitä.

Vastuun antaminen on myös yksi tärkeä keino. Voimme antaa pelaajille vastuuta esim. erikoistilanteissa, kunhan oikeasti tietävät mitä tekevät (eli miten pelitilannekohtaisesti muuttavat suunniteltua). Pelin avauksessa, rakentamisessa ja murtautumisessa meillä on selkeitä malleja ja pelissä on selkeitä periaatteita. Niiden rajoissa annamme tilaa myös luovuudelle ja ennen kaikkea pelirohkeudelle. Fakta on, että joukkueemme pelitavassa tulee olla riittävän taitavia pelaajia. Se ympäristö kehittää joukkuetta ja yksilöä. Kaikkiaan pienet asiat pelin sisällä ovat tärkeitä meidän valmennukselle. Peli voitetaan voittamalla ”pienet pelit”. Miten kokenut valmentaja kehittää itseään jatkuvan oppimisen ajatuksella? VJS aikana kehitettiin paljon valmennuslinjaa ja opin silloin paljon perusasioita. Olen päässyt tutustumaan mm. UEFA Pro koulutuksen ja Palloliiton vierailujen ansioista ulkomaisiin huippuseuroihin, katsonut hirveästi pelejä ja tehnyt niistä klippejä, joiden avulla olen voinut kehittää joukkueen pelin prinsiippejä. Tapa on auttanut paljon pelaajien kanssa asioista kommunikoitaessa ja opettanut itselle paljon. Esimerkiksi pidä pallosta huolta on meille

Naisten Suomen Cup 2021 Loppuottelu PK-35 Vantaa - Åland United

tärkeä prinsiippi ja sitä teemaa käydään monin tavoin läpi. Haemme prinsiippien tueksi klippejä omasta pelistä ja kansainväliseltä huipputasolta.

Jokainen kausi on erilainen ja aina pitäisi oppia uutta tai ymmärtää paremmin. Myös valmentaminen yhdessä Pasi Jaakonsaaren kanssa on opettavaista. Hän katsoo tarkasti yksityiskohtia ja se taas rikastuttaa omaa oppimistani. Toinen valmentaja näkee eri tavoin ja välillä ollaan sopivasti eri mieltä.

Miten toimintakulttuuri ja pelaajat ovat vuosien aikana muuttuneet ja mitkä ovat vaikutukset valmentamiseen? Voittamisen kulttuuri on ollut PK35 Vantaan toiminnassa tärkeää ja Pauliina Miettisen aikakaudella siinä päästiin erityisen hyvin eteenpäin. Se on edelleen tärkeää ja sen kumpuaminen joukkueen ja yksilöiden sisältä ja toiminnan eri osista on tavoitteena.

Rakenteet ja prinsiipit ovat tulleet vielä selkeämmin osaksi valmennusta, jolloin pienille asioille löytyy paikkansa ja olennaisimmat asiat korostuvat. Meidän pelissä on vastuita ja vapauksia. Tarvitaan molemmat ja prinsiipit auttavat.

Joukkueet ovat myös vaikkapa vuoteen 2014 verrattuna tasaisempia, taktisempia ja paremmassa kunnossa. Hieman on tullut viimeisinä vuosina myös jopa liian fyysistä pelaamista, ”kahvafutista”, jolla rikotaan. Tämä haastaa paljon taitojalkapalloa korostavaa tapaa, mutta trendiin on pakko sopeutua. Minkälainen osaaminen ja huipputason pelaamisen osatekijät ovat Suomessa viime vuosina kehittyneet ja miksi? Pelaajia on mukavasti ulkomailla ja taso riittää kansainväliseen sopimukseen. Olemme menneet eteenpäin monessa osa-alueessa ja etenkin urheilullisuudessa. Pieni huoli on siitä, miten pysymme kilpailussa mukana.

Mihin tulisi sinun mielestäsi kiinnittää erityistä huomiota ja miten? Kilpailijamaiden toiminnan ja kehityksen seuraaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kansainvälisellä huipputasolla on oltava todella valmiutta kamppailla.

Perusasiat on tärkeää pitää edelleen kunniassa. Esimerkiksi nopeilta pelaajilta on tärkeää vaatia kykyä kuljettaa ja harhauttaa. Nopeus on tärkeää, mutta korkeammilla tasoilla se ei riitä. Pallon pitäminen, vaikeista tilanteista pois pääseminen ja se, että ei laita toista vaikeuksiin syötöllä ovat hyviä mittareita. Peliälyn opettaminen on valtavan tärkeää – näissä mm. prinsiipit auttavat.

Terveiset erityisesti lasten ja nuorten jalkapallon parissa valmentaville. Pidetään huolta hauskuuden ja vaatimustason eli päivittäisen hyvän tekemisen ja uuden oppimisen yhdistelmästä. Ei välttämättä aina uusia harjoitteita, vaan tehdään jokin asia paremmin. Meillä esimerkiksi tänä vuonna on keskitytty enemmän mm. pääpeliin, erilaisiin keskitysalueisiin ja keskitystekniikoihin. Haluamme, että aina on ajatusta ja halua onnistua.

Kysymykset: Marko Viitanen Kuva: Juha Tamminen