
2 minute read
Kohde-esittely: Vantaa
Moottoriradan historia näkyy Keimolanmäessä
Keimolanmäki sijaitsee Vantaalla aivan Hämeenlinnanväylän kupeessa. Alueelle, jossa aikanaan sijaitsi tunnettu Keimolan moottorirata, alkoi vuonna 2015 rakentua uusi 2500 asukkaalle kaavailtu asuinalue. Alueen sydämeen, moottoriradan perustajan mukaan nimetylle Lincolninaukiolle, valmistui syksyllä 2019 Parmacon toimittama yhdistetty koulu- ja päiväkotirakennus.
Advertisement
Keimolanmäen päiväkodissa on tilaa 168 lapselle. Aurinkokiven koulun Keimolanmäen toimipisteeseen puolestaan mahtuu noin 200 alakouluikäistä oppijaa.
Rakennus koostuu kahdesta kaksikerroksisesta osasta, jotka yhdistyvät toisiinsa kaarevalla käytävällä. Käytävään sijoittuvat yhteiskäytössä olevat tilat kuten liikuntasali ja ruokala, joka nimettiin Ravintola Paalupaikaksi nimikilpailun jälkeen. – Tilat ovat yllättäneet positiivisesti. Täällä on avaraa ja muunneltavuuden ansiosta tilat ovat monikäyttöiset. Erityisesti eteis- ja wc-tilat ovat väljästi mitoitetut. Materiaalit tuntuvat laadukkailta ja esimerkiksi lasiovet lisäävät avaruuden tuntua. Arvostan sitä viisautta, joka näiden tilojen suunnittelijassa asuu. Ne tukevat hienosti uuden varhaiskasvatussuunnitelman toteutumista, sanoo Keimolanmäen päiväkodin johtaja Terhi Joki.
Myös lasten vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä. – Ylipäätään se, että päivähoitoa tarjotaan lähipalveluna näinkin uudella asuinalueella, saa aikaan kiitollisuutta. Mutta se lisää tyytyväisyyttä edelleen, että ollaan uusissa ja hienoissa tiloissa.
Saa juosta!
Lasten mielipidettä päiväkodin tiloista ei tarvitse varsinaisesti kysyä, vastaus näkyy punaisissa poskissa. – Tilat sijoittuvat pitkien käytävien varrelle ja ensinäkemältä ajatus tuntui kieltämättä vähän kankealta. Käytäntö on kuitenkin osoittanut käytävien hyvät puolet. Niihin saa rakenneltua vaikka minkälaista liikunta- ja temppurataa. Myös juokseminen on sallittu. Liikunnalliseen varusteluun on meillä muutenkin satsattu esimerkiksi asentamalla puolapuut ja roikuntarenkaat joka ryhmään. Näissä tiloissa Vantaan kaupungin tavoite, liikkeen lisääminen päiviin, on helppo saavuttaa, Joki kertoo.

Terhi Joki Keimolanmäen päiväkodin johtaja


Hevosenkengän muotoon kaartuva rakennus jättää pihan mukavan suojaiseksi. Pihassa ei myöskään ole eroteltu päivähoidon ja esiopetuksen lapsia koululaisista turhin raja-aidoin. – Yhteinen piha on luonut yhteisöllisyyttä kuin itsestään. Talvella koululaiset vetivät pienempiä pulkassa ja muutenkin he leikkivät keskenään. Välitön kanssakäyminen näkyy myös ravintolassa, jossa pienet saavat tarvittaessa apua isommilta vaikkapa astioita palauttaessaan, Joki kuvailee.
Ulkoalueita Keimolanmäessä viimeistellään vielä kesällä, mutta jo nyt piha-alue on osoittautunut toimivaksi. – Pihasta on tulossa tosi hieno. On asfalttia, pinnanmuotoja, nurmea, katetta ja jopa keinonurmea. Pienet päristelijät ovat innoissaan, kun ajorataa löytyy monenlaisille kulkupeleille.
Moottoriurheilun perinne siis saa uusia muotoja päiväkodin arjessa. ■
KOHDE: Keimolanmäen koulu ja päiväkoti, Vantaa
