
5 minute read
Toimikunnilta
Perusopetustoimikunta
Hyvää koronasyksyä kaikille!
Advertisement
Luulimme koronakevään riittävän mutta nyt tarvitseekin toivotella myös koronasyksyä. Perusopetus on kuitenkin omalla tavallaan onnellisessa tilanteessa, että lähiopetuksesta tunnutaan pidettävän kiinni kynsin ja hampain, koko Suomessa. Kevään aukkoja paikkaillaan joka luokka-asteella, mutta varmasti erityistä huolta tuottaa erillisistä alakouluista yläkouluihin siirtyneet 7. luokkalaiset ja tietämättömyys heidän tietotaitonsa tasosta.
Perusopetustoimikunnassa olemme loppusyksyn aikana pohtineet taas oppivelvollisuutta ja antaneet siitä perusopetuksen näkökulmasta ajatuksia Sopon yhteiseen lausuntoon. Eniten meitä tietysti mietityttää oppivelvollisuuden laajentamisessa resurssointi, tai paremminkin sen oletettu puute. Itsessään oppivelvollisuus ei motivoi syrjäytyviä opiskelijoita opiskelemaan, vaan vaatii henkilökohtaisen ohjauksen ja tuen lisäämistä erityisesti toiselle asteelle. Nivelvaiheen epäselvän vastuun oppilaan jatkosta olemme myös nostaneet esiin.
Toimikunnalta pyydettiin lausunto perusopetuksen päättöarvioinnin kriteereistä ja huomautimme lausunnossamme, ettei opinto-ohjauksesta ollut kriteerejä ollenkaan, vaikka se mainittiin opetettavana aineena opetussuunnitelman perusteissa. Näin ollen ehdotimme listaan lisättäväksi opinto-ohjauksen ja sille väljät kriteerit: oppilaan osallistuminen opetukseen ja annettujen tehtävien suorittamista opetussuunnitelmassa määriteltyjen tavoitteiden ja sisältöjen mukaisesti. Lisäksi jäsenemme on ollut OPH:n verkostoryhmässä kommentoimassa OPH:n uusia pedagogisen tuen lomakkeiden luonnoksia.
Olemme loka-marraskuussa etäkokoustaneet kahteen otteeseen OKM:n edustajien kanssa liittyen heidän suunnitelmiin perusopetuksen opinto-ohjauksen kehittämisestä. Työ on vasta hyvin alkutekijöissä, joten pystymme kertomaan siitä enemmän myöhemmin. Pääasia on, että OKM koki yhteydenpitomme erittäin hedelmälliseksi ja tarpeelliseksi, joten jatkoa mielipiteidemme kuulemiseksi on tiedossa. Keihäänkärkenä yhteistyössä pidämme opinto-ohjauksen resurssointia ja vaatimusta, että jokaisella opinto-ohjaajalla on enintään 200 ohjattavaa, niin perusopetuksessa kuin toisellakin asteella. KARVIn tutkimuksessa mediaani oli 161, joten koemme asian oikean tilan osoittamisen ministeriölle erittäin tärkeäksi. Kaikki opintoohjaajat kun eivät ole kokoaikaisia tai työskentelevät erityisoppilaiden kanssa, mikä laskee mediaania.
Terveisin pj Emmi Hannuksela, Hans Kankkonen, Jyrki Karjalainen, Kirsi Jarkia, Antti Nyman ja Tuija Ristimella
Toivottavasti kesän vapaajakson aikana sait nollattua viime kevään ja ehdit nauttimaan kesästä ja latasit akkusi täyteen tulevaa lukuvuotta varten. Sitä tarvitaan!
Ammatillisen koulutuksen toimikunta
SOPO:n toimintakertomuksen mukaan viime vuonna varsinaisista jäsenistä ilmoitti työskentelevänsä peruskoulussa 311, peruskoulussa ja lukiossa 45, lukiossa 194, ammatillisella toisella asteella 232 ja korkea-asteella 112, joista yliopistoissa 23 ja ammattikorkeakoulussa 89. Jäsenistä 36 ei ole ilmoittanut koulumuotoa.
Meitä ammatillisella toisella asteella työskenteleviä opinto-ohjaajia on SOPO:n jäsenistössä huomattavan monta. SOPO:n hallituksessa meitä on ollut kaksi. Onko se riittävä määrä kokonaismäärään suhteutettuna? Seuraavassa yhdistyksen vuosikokouksessa on tämäkin asia mahdollista nostaa näkyviin – jos me itse koemme sen tärkeäksi! Ammatillinen koulutus on elänyt viime vuosina hurjissa myllerryksissä, väheksymättä muiden kouluasteiden muutoksia. Isoja ammatillista koulutusta koskevia päätöksiä tehtäessä ei valtakunnassa ole ollut tapana kysyä meidän näkemystä. Kuluvana syksynä SOPO:lta on esimerkiksi pyydetty lausuntoa ”Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien säädösmuutoshanke koskien rahoitusta sekä tutkinto- ja opintorekistereitä kuormaauto- ja linja-autokuljettajakoulutuksissa”. Toimikuntamme kyllä huomioi asian, mutta emme katsoneet tarpeelliseksi lausua opinto-ohjaajina tähän liittyen. Ei ehkä ollut ihan meidän opinto-ohjauksen keskiössä. Olemme ystävällisesti vastanneet ja toivoneet jatkossakin lausuntopyyntöjä. Toivomme, että mielipidettämme tullaan kuulemaan ja käsityksiämme ruohonjuuritasolta pidetään merkityksellisinä.
Olemme päässeet keskustelemaan valtakunnan tasolla monien merkittävien ja mielenkiintoisten tahojen kanssa ja on tuntunut, että viestimme ammatillisen koulutuksen arjesta on ymmärretty ja kuunneltu oikein herkällä korvalla. Kuitenkin esim. opinto-ohjaajamitoitus ei kaikkien mielestä kuulu ammatilliselle toiselle asteelle. Olemme siitä vahvasti eri mieltä.
Toimikunnan kokoonpanoon on tulossa muutoksia. Ainakin pj siirtyy syrjään valtakunnan tason toiminnasta. Tulethan täydentämään ryhmäämme!
Valoa syksyysi!
Hietanen Leena, Hyria koulutus Hyvinkää Karttunen Tuula, SASKY/Ikaalisten kauppaoppilaitos Perander Erika, Vamia Vaasa Salminen Virpi, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu Tampere Vainionpää Timo, Koulutuskeskus Sedu Kurikka Sirpa Puikkonen, Gradia Jyväskylä, ammatillisen koulutuksen toimikunnan pj sirpa.puikkonen@gradia.fi
Lukiotoimikunta
Vuosi alkaa olla jo lopuillaan. Vajaat pari kuukautta ja on jo joulu. Aikaamme leimaa edelleen ”uusi normaali” ja koronan aiheuttamien poikkeusolojen kanssa eläminen, niin oppilaitoksissa kuin vapaa-ajallakin. Lukiotoimikunnan toiminnassa tämä on näkynyt suuresti. Emme ole voineet kokoontua kokoustamaan livenä kertaakaan, vaan etäkokoukset ovat tulleet pysyväksi osaksi toimintaa – ainakin toistaiseksi. Hyvin huomaa, että kaipaisin jo kollegoiden konkreettista tapaamista. Jotain inhimillistä etäkokouksista vaan jää uupumaan.
Paljon on silti tehty! Saimme toimikunnan kanssa lukion henkilökohtaisen opintosuunnitelman lomakkeet valmiiksi (LOPS 2019) ja solmimme yhteistyösopimuksen Visman kanssa. Nämä yhdessä laatimamme lomakkeet: opiskelusuunnitelma, ylioppilastutkintosuunnitelma ja jatko-opinto- ja urasuunnitelma tulevat siis Wilman kautta kaikkien käytettäviksi sekä suomen että ruotsin kielellä. Lisäksi lomakkeet näkyvät suomeksi SOPO:n nettisivuilla.
Lukiotoimikunta on myös valmistellut lausunnon Luonnoksesta kansanopistojen oppivelvollisille suunnatun vapaan sivistystyön koulutuksen opetussuunnitelman perusteista. Lisäksi olemme olleet mukana valmistelemassa Eduskunnan sivistysvaliokunnan Sopo ry:ltä pyytämää asiantuntijalausuntoa Hallituksen esityksestä eduskunnalle oppivelvollisuuslaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi. Tähän asiaan olemme jo työstäneet useita kannanottoja ja työ jatkuu edelleen.
Vaikka vuosi olisikin kallistumassa kohti loppuaan, niin työt eivät ole häviämässä mihinkään. Haasteita ja epävarmuuksia riittää arjessa rutkasti ja sen lisäksi pitäisi valmistella uuden opetussuunnitelman käyttöönottoa paikallisesti, miettiä mitä oppivelvollisuuden piteneminen oikeasti konkreettisessa työssä tarkoittaa ja samalla säätää kaikkia niitä muuttujia esim. opetuksessa, joita korona tuo tullessaan. Pitäkäähän huolta itsestänne! Oma hyvinvointi on tässä arjessa asia, jota ei parane unohtaa hetkeksikään.
Heini Kelosaari Toimikunnan puheenjohtaja
Korkeakoulutoimikunta
Syksy on ollut korkeakoulujen opetuksessa ns. hybridimallin toteuttamista. Ollaan oltu etänä ja osin kouluilla aloittavien ryhmien kanssa. Tämä on tuonut erilaisia haasteita työskentelyymme. Hybridimalli jatkuu opetuksessa myös tulevana keväänä, ainakin osassa korkeakouluja.
Korkeakoulutoimikunta tekee syksyn ja alkukevään aikana kyselyn eri ammattikorkeakoulujen (24) ja yliopistojen (12) ja ohjauksen nykytilanteesta. Kyselyllä halutaan selvittää tarkemmin eri korkeakoulujen ohjausmallit ja onko korkeakoulussa ohjauksen viitekehystä, jonka sisällä ohjaustyötä toteutetaan?
Miten ohjauksellisuus näkyy korkeakouluissa? Miten ohjausta on organisoitu eri korkeakouluissa? Kuka ohjaustyötä tekee, millaista osaamista ja koulutusta ohjaustyötä tekevällä on? Millä nimikkeellä ohjausta antava henkilö toimii? Miten ohjauksessa on huomioitu jatkuva oppiminen? Eroaako tämä jotenkin tutkinto-opiskelijoiden ohjauksesta? Miten tutkintoon valmistuvien opiskelijoiden uraohjausta toteutetaan?
Kun saat kyselyn linkin, toivomme sinun vastaavan siihen. Näin saamme koottua yhteen tietoa eri korkeakoulujen ohjauksesta ja ohjausmalleista.
Pidetään turvavälit ja pysytään terveinä!
Korkeakoulutoimikunta Kati, Katri, Mikko, Paula, Siru ja Tuija
Kansainvälinen toimikunta
Som medlem i Suomen opinto-ohjaajat - Studiehandledarna i Finland (SOPO) är du via Nordiska förbundet för studie- och yrkesvägledning (NFSY) samtidigt medlem i den internationella vägledarorganisationen IAEVG.
NFSY:s syfte är att:
a) Främja studie- och yrkesvägledande verksamhet i de fem nordiska staterna och de självstyrda områdena Färöarna, Grönland och Åland
b) Främja studie- och yrkesvägledande verksamhet internationellt genom att vara kontaktorgan för samverkan och information mellan organisationer som företräder studie- och yrkesvägledare i de nordiska länderna. (NFSY Stadgar, §2).
NFSY leds av en styrelse som består av medlemmar från alla fem nordiska länder samt Grönland, Färöarna och Åland. Styrelsen leds under en treårsperiod av ett nordiskt land och under perioden 2020- 23 är det Sverige som ansvarar för NFSY:s möten och verksamhet. Lena Collin fungerar som styrelsens ordförande, Mia Lindberg som sekreterare och Tommy Ripmarken som kassör.
NFSY höll årsmöte 3/10 2020 i Teams. SOPO representerades av Mia Gerdt och Peter Edelsköld. Under mötet behandlades stadgeenliga ärenden. Följande möte hålls i april 2021, antingen i Riga i samband med IAEVG konferensen där, i Malmö eller i Teams.
Bekanta dig med NFSY:s webbplats www.nfsy.org. Där hittar du bland annat NFSY:s protokoll och årsberättelser samt landsrapporter. Varje land skriver årligen en landsrapport om stora händelser, konferenser och nyheter i vägledningen.
Peter Edelsköld, peter.edelskold@novia.fi