Hot News - Helsinki Oppaat ry - 75-Vuotisjuhlajulkaisu

Helsinki Oppaat ry historia ja nykypäivä

1947

Ensimmäiset opaskurssit Helsingissä järjes tettiin vuonna 1947. Maisteri Eero Koroma, Helsingin kaupungin urheilu- ja ulkoiluvi raston retkeilyasiamies, alkoi suunnitella kurssia yh dessä viranomaisten kanssa.

Seurasaaren opastus kuului aina kurssien ohjel maan. Eräänä kauniina varhaiskevään iltana opas kokelaat luennoitsijoineen istuivat ”Kurssi”-nimisen talon pihapiirissä ja siellä Koroma esitti ajatuksen sellaisen kerhon perustamisesta, joka toimisi yhdys siteenä oppaiden jatkokoulutusta varten. Olivathan Suomen Suurkisat ja Helsingin olympialaiset tulossa, ja tuolloin tarvittaisiin asiantuntevia oppaita. Toinen yhtä innokkaasti oppaiden asialla oleva henkilö oli majuri Bertel Nordenstreng, joka ryhtyi yhdessä Ko roman kanssa viemään asiaa eteenpäin. Niin perustet tiin Opaskerho, nykyinen Helsinki Oppaat ry. Jäseniä oli aluksi 52.

Alkutaival oli kotoisaa kerhotoimintaa ja innostus valtava. Opiskeltiin, tehtiin retkiä ja kokoontumispai kan puutteessa kokoonnuttiin kerholaisten kotona. Uutisia käytiin lukemassa Mannerheimintie 5:ssa si jainneen Matkatoimisto Kalevan ikkunaan teipatuista tiedotteista.

Kerhon jäsenistä osa on toiminut matkanjoh tajina ja retkioppaina mm. Ruotsissa, Norjas sa, Tanskassa, Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa, Alankomaissa, Itävallassa, Liechtensteinissa ja Neu vostoliitossa. Itävallassa yövyttiin enimmäkseen suo malaisissa Sopu-teltoissa.

Seura-lehti 41/1959: Oppaan on oltava ihmeolio. Kuukauden kou lutus ei riitä. Turistien tiedonnälkä on poh jaton. On luettava, kierreltävä, kurkisteltava. On pu huttava kieliä, kerrottava kaskuja, tempaistava turistit mukaan. Opastetaan Marttoja, koululaisia, virkamie hiä, ulkolaisia, kiinalaisia, ranskalaisia, norjalaisia ja hikiäläisiä.

Kerhon johtokunnan yksimielisestä suosituk sesta aloitettiin erikois- (mestari-) merkin kou lutus. Oppaan oli läpäistävä näytevaatimukset kiitettävästi, hallittava toinen kotimainen kieli sekä omata riittävä taito esittää jollakin vieraalla kielellä opastuskohteita.

Perustettiin Helsingin Matkailutoimisto ja vuonna 1968 työvoimaministeriö myönsi yh distykselle virallisen luvan harjoittaa työnvä litystä oppaille. Perustettiin opasvälittäjän virka.

Yhdistys hankki oman toimiston ”Luukun” Kalevankatu 40:stä. Siellä sijaitsi Opasvälitys ja Helsinki Today -lehden toimitus.

Helsingin opas viilettää, matelee ja saa joskus mahdollisuuden tasaiseenkin menoon helsin kiläisessä, ulkopaikkakuntalaisessa ja ulko maisessa linja-autossa, raitiovaunussa, limusiinissa, taksissa ja veneessä.

Kyydissä istuu virkistyspäivää viettäviä virkamiehiä, Muonion Marttoja ja koululaisia Kemistä, matkailijoi ta Malesiasta, elämyssafarien järjestäjiä Etelä-Afrikasta sekä pienten ja suurten valtioiden päämiehiä ja yritys johtajia. Opas luistelee rullaluistimilla, ajaa tandemilla, hiihtää, juoksee ja kävelee.

2000-luvulla aloitettiin yhteistyö Talvipuu tarhan kanssa. Teemme myös Kasvitieteelli sen puutarhan, Suomenlinnan, Vallisaaren ja Nuuksion retkiä.

Keskustakirjasto Oodi avattiin joulukuussa ja siitä lähtien Helsingin oppaat ovat tehneet kaikki yleisökierrokset. 2019 teimme siellä yli 800 opastettua kierrosta, muun muassa Suomen Eu roopan puheenjohtajakauden kierrokset.

Yhdistys alkoi julkaista HOT NEWS -uutiskir jettä jäsenilleen.

Uusittu Olympiastadion avattiin ja oppaat koulutettiin stadion- ja Urheilumuseo (Tahto) -oppaiksi. Vuonna 2021 Stadikalla tehtiin 307 kierrosta ja osallistujia oli 5 717 henkeä.

Teemme digiloikan ja avaamme oman verkko kaupan, jotta oppaidemme palveluja on entistä helpompi varata. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja kestävä kehitys ovat Helsinki oppaiden tärkeimpiä arvoja. Yhteistyössä Going Green Oy:n ja Helsingin kaupungin suoritamme Green Activities sertifikaatin.

History of Helsinki Guides Association

1947

The first guide courses in Helsinki were organised in 1947. Eero Koroma from the City of Helsinki's Sports and Outdoors Depart ment, started to plan the course together with the authorities. Guided tours of Seurasaari were always part of the course programme.

One beautiful early spring evening, the guide coaches and their lecturers were sitting in the court yard of a house called 'Kurssi', and it was there that Mr Koroma put forward the idea of setting up a club to act as a link for the further training of guides. Af ter all, the Finnish Festival Games and the Helsinki Olympics were coming up, and expert guides would be needed at that time.

Another person who was equally enthusias tic about guides was Major Bertel Nordenstreng, who, together with Mr Koroma, set about pro moting the cause. Thus the Guides Club, now the Helsinki Guides Association, was founded. Initially there were 52 members.

The initial period was a cosy club activity and the enthusiasm was enormous. People studied, went on excursions and, for lack of a meeting place, met at members' homes. News were read in the news letters taped to the window of the Kaleva Travel Agency at Mannerheimintie 5.

1954

Some of the Club's members had worked as tour guides and guides in Sweden, Norway, Denmark, Germany, Switzerland, France, the Nether lands, Austria, Liechtenstein and the Soviet Union. In Austria, most of the overnight stays were in Finnish Sopu tents.

1959

Seura magazine 41/1959: "A guide must be a miracle worker". A month's training is not enough. Tourists' thirst for information is bot tomless. You have to read, wander, peek. You have to speak languages, tell stories, lure tourists in. Guiding women's associations, schoolchildren, officials, for eigners, Chinese, French, Norwegians, Swedes.

1961

On the unanimous recommendation of the Club's Executive Committee, training for a special (master) badge was started. The guide had to pass the show requirements with distinction, be pro ficient in a second native language and have sufficient skills in a foreign language to present guide topics.

1963

The Helsinki Tourist Office was estab lished and in

1997

The Helsinki Guide walks around in Hel sinki, works as a guide on buses from abroad and other parts of Finland and on trams, lim ousines, taxis and boats. On board are civil servants celebrating a day of recreation, Muonio Women's Association and schoolchildren from Kemi, tour ists from Malaysia, adventure safari organisers from South Africa, and heads of state and business leaders from countries large and small. The guide skates, rides tandems, skis, runs and walks.

In early 21st century, cooperation with the Winter Garden was started. We also organise excursions to the Botanical Garden, Suomenlinna Sea Fortress, Val lisaari and Nuuksio national park.

2018

The Central Library Oodi opened in De cember and since then Helsinki guides have conducted all public tours there. In 2019 we con ducted more than 800 guided tours in Oodi, including tours for the international delegates during the Finn ish Presidency of the Committee of Ministers of the Council of Europe.

1968

The Ministry of Labour granted the asso ciation an official licence to provide em ployment services for guides. The post of guide book ing agent was created.

1984

The Association acquired its own office in "Luukku" at Kalevankatu 40. It housed the Guide Agency and the editorial office of Helsinki To day magazine.

2019

2020

HOT NEWS newsletter was first pub lished.

The renovated Olympic Stadium opened and guides were trained as stadium and Urheilumuseo (Tahto) guides. In 2021 307 tours of the Stadium were conducted with 5 717 participants.

2022

We went digital and will open our own online shop to make it easier to book the services of our guides. Equality, equity and sustainabil ity are the core values of Helsinki Guides. In cooper ation with Going Green Ltd and the City of Helsinki, we will obtain the Green Activities certificate in near future.

Hyvä lukija

Sinulla on kädessäsi upouusi Helsinki Oppaat ry:n (HOT) juhlalehti.

Vuodesta 1947 olemme kertoneet Helsingin tarinaa. Oppaita tarvittiin Helsingin Suurkisoja varten ja myö hemmin samana vuonna heräsi ajatus perustaa yhdis tys. Yhdistyksen ensimmäinen nimi oli ytimekkäästi ”Helsingin opaskerho”. Helsingin olympialaisiin kou lutettiin 700 uutta opasta, joiden tuli olla kielitaitoisia, kohteliaita ja käytökseltään mallikkaita. Vaatimukset eivät ole muuttuneet, tarinoita emme ole unohtaneet.

Vuosi 2022 on Helsingin oppaiden juhlavuosi. Olemme kulkeneet yhdessä matkailijoiden kanssa Hel singin katuja jo 75 vuotta. Pienestä ja vaatimattomasta kaupungista on matkan varrella kasvanut kiinnostava ja kansainvälinen matkakohde. Oppaan kotipaikka rakkaus on paras käyntikortti Helsingille.

Oppaat tekevät Helsinki kokemuksesta henkilökoh taisen, sitä on ”Helsinkirakkaus.” Matkailijoita kiin nostaa suomalaisten taito päihittää meitä paljon tun netummat maat onnellisuudessa. He ihastuvat muun muassa keskustakirjasto Oodin arkkitehtuurista ja palveluista sekä uudistetun Olympiastadionin pelkis tetyistä linjoista. Temppeliaukion kirkko, Senaatintori ja Sibelius monumentti ovat vakiintuneet kestosuosi keiksi.

Yli 300 auktorisoitua opastamme tekee kierroksia 25 eri kielellä. Teemme yhteistyötä Helsingin kaupungin ja kaikkien tärkeimpien nähtävyyksien kanssa kestä vän kehityksen periaatteita noudattaen. Kun haluat tutustua Helsinkiin asiantuntijan kanssa, ota yhteyttä meihin!

Teppo Viiperi, puheenjohtaja | Chairman

Ragni Christiansson

Riitta Douhaniaris

Hanna-Leena Halsas

Helena Henriksson

Kristiina Kajaani-Kurki

Marjut Kuopus

Rauni Vesterinen

Maria Väänänen

Helsinki Oppaat ry:n hallitus HOT, members of the board

Dear reader

You have in your hands the brand new Helsinki Op paat ry (HOT) anniversary edition.

Since 1947, we have been telling the story of Helsin ki. Guides were needed for the Helsinki Festive Games and later that year the idea of setting up an association was born. The first name of the association was suc cinctly “Helsinki Guide Club”.

For the Helsinki Olympics, 700 new guides were trained, who all had to have good language skills, be courteous and have excellent manners. The require ments have not changed, the stories have not been forgotten.

2022 will be the diamond jubilee year of Helsinki Guides. We have been walking the streets of Helsinki together with tourists for 75 years. Along the way, the small and modest city has grown into an interesting

and international destination. A guide’s love of his or her hometown is the best calling card for Helsinki. Guides make the Helsinki experience personal, that’s “Helsinki love.” Tourists will be delighted by the ar chitecture and services of the Oodi Central Library and the sleek lines of the renovated Olympic Stadium. Temppeliaukio Church, Senate Square and the Sibel ius Monument are firm favourites. For the magazine, we have interviewed influencers and players in the tourism industry with whom we work.

More than 300 authorised Helsinki guides run tours in 25 different languages. We work with the City of Helsinki, hotels, restaurants, shops, ferry, airline, bus and limousine companies and all major attractions in a sustainable way.

If you wish to have an expert to show you around town, just get in touch!

Sympaattinen Ella Kanninen

Teksti: Teppo Viiperi. Kuvat: Ofer Amir.

Kaikille tuttu tv-juontaja elää onnellista perhe-elämää Suomessa ja Italiassa, kirjoittaa elämänmakuisia kirjoja Italiasta, ja kuvaa uutta sarjaa, joka vie katsojat rooma laisten jalanjäljillä Ranskaan. ”Siinä sivussa” hän ehtii vielä juontaa arki-iltaisin suosittua Puoli seitsemän -ohjelmaa Ylellä.

Ella on matkustanut koko elämänsä

Pitkä, hoikka ja hymyilevä nainen saapuu kahvilaan. Ennen kuin ehdin tervehtiä naapuripöydän pariskunta ponnahtaa ylös huudahtaen: ”Ella, ihanaa nähdä pitkäs tä aikaa!” Sitten vaihdetaan poskisuudelmia, halaillaan ja rupatellaan. Vanhoja tuttuja Suomen Rooman insti tuutista Villa Lantesta.

Ellan matka Vihdin Nummelasta Italian maaseudulle on ollut tapahtumarikas seikkailu. Vanhemmat erosi vat Ellan ollessa 9-vuotias. ”Jäin asumaan kahdestaan äitini ja koirien kanssa. Äidin suuri intohimo oli mat kustaminen. Hänen mottonsa oli, että ennemmin uusi matka kuin uusi sohva.” Intohimo matkustamiseen ja vieraisiin kulttuureihin heräsi jo lapsena. Nuorena Ella ymmärsi, että Nummelan, Helsingin ja Suomen kin ulkopuolella on jotain, joka häntä kiehtoo. Hänelle oli itsestään selvää, että hän lähtee kirjoitusten jälkeen ulkomaille. Lukion jälkeen kuluikin vuosi kielikurssilla Ranskassa. ”Minulla ei ollut opiskelupaikkaa ja lähdin ruotsalaisen ystävättäreni Jennyn kanssa Monte Car loon tarjoilijaksi rantaravintolaan. Jenny jäi sille tielle, mutta minulla alkoi omatunto kolkuttaa, että opiskele maan pitää lähteä.” Ella lähti Tarton yliopistoon, josta valmistui toimittajaksi ja yhteiskuntatieteiden maiste riksi vuonna 1999.

”Opiskeluaikana pääsin mukaan äitini vetämille kau komatkoille tulkiksi. Näillä matkoilla sain kokemusta ryhmämatkojen vetämisestä ja kävin mm. Aasiassa ja Afrikassa.” Matkustamisesta tuli yksi Ellan elämän tär keimmistä asioista, jolle löytyy aina tilaa kalenterista. Matkailu opettaa suvaitsevaisuutta ja elämä muuttuu kaikin tavoin rikkaammaksi. ”Nummelasta tai Helsin gistä en ajattele koskaan, että ovatpa ne pieniä ja tyl siä. Maiden ja kaupunkien vertailua en harrasta. Voisin erittäin mielelläni muuttaa Helsinkiin ja uskon, että täältä löytyisi töitäkin. Pakkoa olla poissa Suomesta en tunne, mutta rakastumisen ja perheen perustamisen

myötä täytyi tehdä päätöksiä.” Tavaroista tai taloista luopuminen ei ole Ellalle vaikeaa, mutta ystävistä ja ih misistä luopuminen on. ”Omat poikani ovat nyt 11 ja 14-vuotiaita ja heille täytyy tarjota pysyvä koti ja juu ret. Aivan kuten itsellänikin oli siellä Nummelassa 18 vuotta.”

Työt veivät maailmalle

Ellan ensimmäinen työpaikka oli A-lehdissä. Uran sa alussa hän oli kesätoimittajana Kauneus & Terveys -lehdessä ja Matkamedia-lehdelle Ella teki matkailu juttuja. Vuonna 2000 hän pääsi Ylen aamutelevisioon kesätoimittajaksi. ”Kesällä 2001 lähdin kielikurssille Bo lognaan ja se oli sitten vähän niin kuin menoa. Italian kielen olin halunnut oppia jo pidempään ja kielikurssi oli hyvä alku. Vähän kollegat ihmettelivät, että mitä sinä nyt sinne makaronimaahan lähdet.” Hän palasi vie lä Ylen uutisiin, mutta irtisanoutui vuonna 2004 uutis toimittajan työstään.

Pian sen jälkeen Ella valittiin kieliohjelmiin Talo Ita liassa, Talo Espanjassa ja Talo Ranskassa. Huippusuosi tussa viihdespektaakkelissa Tanssii Tähtien kanssa jul kisuuden raadollisuuskin tuli tutuksi. ”Työ antoi myös itsevarmuutta ja vaikka olen maanläheinen ihminen, niin olihan se glamour ihanaa.”

Elämä odotti Italiassa mutta suurin osa töistä oli Suo messa. Italiassa Ella teki Il Viaggiatore matkailuohjel maa neljä vuotta. ”Opiskelin siihen aikaan stipendillä kansainvälisiä suhteita ja taloutta Milanon yliopistossa ja siihen kuului pakollinen kesäharjoittelu. Pyysin pääs tä televisioon, koska se maailma oli jo Ylestä tuttu. Sain harjoittelupaikan Rete4 uutisiin aika despoottisen Emi lio Feden alaisuuteen. Hän oli Berlusconin hyvä ystävä ja objektiivinen uutistyö oli hieman toista kuin BBC:n tai Ylen toimituksissa”, muistelee Ella huvittuneena. Kaikkien haastateltavien piti olla aiheesta riippumatta hyvännäköisiä ja Berlusconin minuuttien mittaiset mo nologit olivat näkyvästi esillä. ”Eräänä päivänä esimies kutsui minut luokseen ja kertoi, että nyt sinun täytyy mennä uuden matkailuohjelman koekuvauksiin. Siihen tarvitaan naisjuontaja. Koekuvauksissa piti kertoa mitä näen Afrikan savannilla. En oikeasti edes tiennyt mikä on leijona tai kirahvi italiaksi ja kieli takelteli muuten kin.” Ohjelmassa oli rautainen ammattilaistiimi ja hei dän kanssaan Ella kävi noin 40 maassa. Ja kyllä siinä

kielitaitokin karttui. Jossain vaiheessa piti päättää alkaako tosissaan puskea eteenpäin Italian kivikovassa tv-maailmassa vai pitääkö kiinni Suomen kuvioista. Ella valitsi jälkimmäisen.

Tv-työt ja kirjoittaminen jatkuvat

Ella Kanninen on monelle tuttu televisiosta. Viime vuosien aikana katsojat ovat kulkeneet Ellan matkassa Etelä-Italias sa ja tutustuneet hänen kanssaan normannien jalanjälkiin ja merkkien saloihin. Marraskuussa 2020 Ella palasi juon tamaan suosittua Puoli seitsemän -ohjelmaa Ylellä. Hän on ruudussa maanantaista torstaihin, mutta nyt on kesätauon paikka, ohjelma jatkuu taas 5. syyskuuta

”Teen parhaillaan Ellan matkassa -sarjan kolmatta kautta (koronan takia piti odottaa pari vuotta). Tässä ohjelmassa matkaamme roomalaisten jäljillä Ranskassa. Edellinen tuli 2020 keväällä ja se tehtiin Italiassa sekä Saksassa, ” kertoo Ella. Uudet jaksot nähdään Ylellä keväällä 2023.

Kirjoittaminen on Ellalle tapa ilmaista itseään. Ystävänsä huippuvalokuvaaja Ofer Amirin kanssa Ella on tehnyt kolme kirjaa Italiasta. Viimeinen Italia-aiheinen kirja, Minun Ita liani, ilmestyi elokuussa 2020, ja siinä on tarinoita amoresta zuccheroon.

Aikaisemmin ovat ilmestyneet lifestyle-kirja Ellan Tosca na – kyläelämää Italiassa, joka kuvaa hauskasti ja värikkäästi Ellan elämää pienessä italialaisessa maalaiskylässä sekä Ella - Kotona Italiassa, joka on mainio ruokaretki Ellan ystävien luo. Kirjassa tavataan mm. hotelliyrittäjä Jaana Nakari ja Sukulan porukka. Mukavaa matkalukemista kaikki kolme. ”Romaania tuskin koskaan kirjoitan, mutta on ihana kirjoit taa kohtaamisista ihmisten kanssa. Pointti on siinä, että kun maailmassa tapahtuu mitä hirveämpiä asioita tarvitsemme arkipäivän kohtaamisia ihmisten kanssa. Ymmärrys toistem me arjesta ja tavoista yli rajojen luo turvallisuutta, tietämättö myys luo konflikteja.”

Ella suunnittelee uusia ohjelmaideoita ja miettii kauanko tv työllistää kameran edessä. ”Ymmärrän hyvin, jos aika ajaa ohi ja silloin pitää olla plan B valmiina. Pojat ovat jo niin isoja, että voidaan tehdä muutoksia elämässä ja onneksi myös mie heni voi työnsä luonteen vuoksi muuttaa. Näitä perusasioita mietin, sitä missä on hyvä olla.”

Korona vuodet ovat olleet työn kannalta vaikeita. Matkus taminen on ollut vaikeaa ja projektit olleet pysähdyksissä. ”Nyt haluaisin lähteä poikien kanssa Afrikkaan, paikkaan, jos ta en tiedä mitään, ja upottaa kännykän merenpohjaan.” Ella haaveilee lähtevänsä katsomaan orankeja Borneon tai ihaste lemaan suloisia delfiinejä. Eläinten löytökodit ovat myös lä hellä hänen sydäntään. Iloisen ja pirteän Ellan julkisuuskuva on positiivinen. Monen mielestä hän on lähes superihminen. ”On minussa toinenkin puoli, se Ella, joka haluaa vetäytyä hiljaisuuteen pohdiskelemaan maailman menoa.”

Sympathetic Ella Kanninen

Story by Teppo Viiperi. Translated by Helena Henriksson.

The TV presenter we all know lives a happy family life in Finland and Italy, writes lively books about Italy, and is filming a new series that takes viewers in the footsteps of the Ro mans in France. "On the side", she still manag es to host the popular weekday evening pro gramme "Puoli seitsemän" on Yle.

Ella has been travelling her whole life

A tall, slim and smiling woman arrives at the café. Before I can say hello, a couple from the next table pop up, exclaim ing, "Ella, it's been a long time!" Then we exchange cheek kisses, hugs and chat. Old acquaintances from the Finnish Institute in Rome at Villa Lante.

Ella's journey from Nummela in Vihti to the Italian coun tryside has been an eventful adventure. Ella's parents di vorced when she was 9 years old. "I was left to live alone with my mother and the dogs. My mother's great passion was travelling. Her motto was, 'Better a new journey than a new sofa'." The passion for travel and foreign cultures was born in childhood. At a young age, Ella realised that there was something outside Nummela, Helsinki and Finland that fascinated her. It was obvious to her that she would go abroad after her writing career. After high school, she spent a year on a language course in France. "I didn't have a place to study, so I went to Monte Carlo with my Swedish friend Jenny to work as a waitress in a beach restaurant. Jenny stayed on that path, but my conscience began to tell me that I had to go to university." Ella went to the Univer sity of Tartu, where she graduated in 1999 with a degree in journalism and a master's degree in social sciences.

"During my studies, I was able to join the long-distance trips my mother took as an interpreter. These trips gave me experience in leading group tours and I visited Asia and Af rica." Travelling became one of the most important things in Ella's life and there is always room for it in her calendar. Travel teaches tolerance and life becomes richer in every way. "I never think of Nummela or Helsinki as small and boring. Comparing countries and cities is not something I do. I would love to move to Helsinki and I think I could find a job here. I don't feel compelled to leave Finland, but falling in love and starting a family meant I had to make

Photos by Ofer Amir.

decisions." It's not difficult for Ella to give up things or houses, but it is difficult to give up friends and people. "My own sons are now 11 and 14 and I need to pro vide them with a permanent home and roots. Just like I had there in Nummela for 18 years."

Work took Ella around the world

Ella's first job was at A-lehdet At the beginning of her career she was a summer editor for Kauneus & Terveys magazine and for Matkamedia magazine she did travel stories. In 2000, she joined Yle's morning television as a summer editor. "In the summer of 2001 I went to Bologna for a language course and it was a bit of a go. I had wanted to learn Italian for a long time and the language course was a good start. My colleagues were a bit surprised that I was going to go to the land of pasta." She returned to YLE News, but quit her job as a news reporter in 2004.

Shortly afterwards, Ella was selected for the lan guage programmes Talo Italy, Talo Spain and Talo France. In the highly popular entertainment spectacle Dancing with the Stars, Ella was also introduced to the rigours of celebrity. "The work also gave me confi dence and although I'm a down-to-earth person, the glamour was wonderful."

Life was waiting in Italy but most of the work was in Finland. In Italy, Ella worked on the Il Viaggiatore travel programme for four years. "At the time, I was studying International Relations and Economics at the University of Milan on a scholarship, which included a compulsory summer internship. I asked to go into tel evision because I was already familiar with that world from Yle. I got an internship at Rete4 news under the rather despotic Emilio Fede. He was a good friend of Berlusconi and objective news work was a bit differ ent from the BBC or Yle," Ella recalls with amusement. All interviewees had to be good-looking, whatever the subject, and Berlusconi's minute-long monologues were prominent. "One day, my boss called me in and said, 'Now you have to go to the test shoot for the new travel programme. They need a female presenter. I had to tell what I saw on the African savannah. I really didn't even know what a lion or a giraffe was in Italian and my tongue was stuck anyway." The programme had a crack team of professionals and with them Ella visited around 40 countries. And yes, she did learn a few lan guages. At some point, she had to decide whether to push ahead in the rock-hard Italian TV world or stick to the Finnish scene. Ella chose the latter.

TV work and writing continue

Ella Kanninen is familiar to many from television. Over the past few years, viewers have followed Ella's journey through southern Italy, exploring with her the footsteps of the Normans and the secrets of the signs. In November 2020, Ella returned to host the popular Puoli seitsemän programme on Yle. She is on screen from Monday to Thursday, but now it's time for a summer break, the show will resume on 5 September "I'm currently working on the third season of Ella's Journey" (the pandemic meant a wait of two years). In this programme we follow the footsteps of the Ro mans in France. "The last one was in spring 2020 and was done in Italy and Germany," says Ella. The new episodes will air on Yle in spring 2023.

Writing is Ella's way of expressing herself. With her friend and top photographer Ofer Amir, Ella has written three books about Italy. The last book on Italy, Minun Italiani, was published in August 2020 and features sto ries from amore to zucchero.

Previously, Ella's lifestyle book Toscana - Village Life in Italy, a fun and colourful account of Ella's life in a small Italian country village, and Ella - Kotona Itali assa, a great food trip to visit Ella's friends. We meet hotelier Jaana Nakari and the Sukula gang, among oth ers. All three are nice travel reads. "I will hardly ever write a novel, but I love writing about encounters with people. The point is that with the more terrible things happen in the world, we need everyday encounters with people. Understanding each other's daily lives and customs across borders creates security, ignorance creates conflict." Ella plans new programme ideas and wonders how long TV will keep her busy in front of the camera. "I can understand if time is running out and you need to have a plan B ready. The boys are old enough to make changes in their lives and luckily my husband can also change due to the nature of his job. These are the basic things I think about, where it's good to be." The Covid years have been difficult in terms of work. Travel has been difficult and pro jects have been stalled. "Now I'd like to take the boys to Africa, a place I know nothing about, and sink my mobile phone to the bottom of the sea." Ella dreams of going to see orangutangs Animal sanctuaries are also close to her heart. Ella has a positive public image as a happy and upbeat person. Many people consider her almost superhuman. "There's another side of me, the Ella who likes to retreat into silence and contemplate the world."

Oodi on helsinkiläisten uusi olohuone

Helsingin keskustakirjasto Oodi on elävä kohtaamispaikka Kansalais torilla, aivan Helsingin sydämessä. Oodi on yksi Helsingin kaupungin kirjaston 37 toimipisteestä ja osa Helmet-kirjastoverkkoa.

Oodi täydentää Musiikkitalon, Finlandia-talon, Sanomatalon ja Nykytaiteen museo Kiasman muo dostamaa kulttuuri- ja mediakeskittymää. Se tarjoaa kaikille avoimen, ei-kaupallisen julkisen kaupunki tilan aivan Eduskuntataloa vastapäätä. Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan palvelupäällikkö Kari Lämsä summaa uuden kirjaston nuorta elinkaarta.

Teksti: Teppo Viiperi. Käännös: Helena Henriksson. Kuva: Maarit Hohteri.

–Oodi toi Helsinkiin aivan uudenlaisen julkisen tilan, jossa tuhannet kaupunkilaiset vierailevat päivittäin. Oodin positiivinen ongelma on ollut se, etteivät tilat meinaa aina riittää.

Oodissa vietetäänkin pitkiä aikoja niin tapahtu mien ja monipuolisten tekemismahdollisuuksien parissa kuin vain rauhassa oleillen kauniista arkki tehtuurista ja Töölönlahden maisemista nauttien.

Millaista palautetta olette saaneet?

–Palveluiden monipuolisuutta enimmäkseen kehu taan, mutta on tullut myös palautetta, ettei Oodi ole oikea kirjasto, koska kaikki kolme kerrosta eivät ole lattiasta kattoon täynnä kirjoja.

Onko kirjaston käyttö muuttunut Oodin myötä, mitä uutta se on tuonut mukanaan?

–Ehkä suurin muutos on ollut se, ettei kirjasto ole enää paikka, jossa vain nautitaan kulttuurista, vaan myös paikka, jossa voi itse luoda ja tuottaa kulttuuria.

Mikä Oodissa kiinnostaa vierailijoita?

–Luonnollisesti arkkitehtuuri ja erilaiset palvelut, varsinkin toisessa kerroksessa olevat Kaupunkivers taan palvelut. Mutta erityisesti ulkomaalaiset vieraat näkevät Oodin paikkana, joka symboloi demokraat tista yhteiskuntaa, sananvapautta, tasa-arvoa ja hyvää kaupunkilaiselämää.

Ja tietenkin se ihmetyttää, että kaikki Oodin palve lut ovat asiakkaille maksuttomia, julkisin verovaroin rahoitettuja.

Millaisena näette Oodin tulevaisuuden?

–Oodi ei tule olemaan koskaan valmis. Yhteiskunta, kulttuuri ja ihmisten tarpeet Oodin ympärillä muuttu vat, ja Oodi muuttuu niiden mukana.

Mitä haluat kertoa tai sanoa Oodista?

–Erityisesti teille oppaille haluamme sanoa, että muis takaa kertoa meille minkälaisia kommentteja, ajatuk sia ja ideoita Oodi asiakkaissanne herättää.

Olemme erittäin uteliaita kuulemaan uusista ide oista Oodin suhteen ja lähdemme nopeasti ja en nakkoluulottomasti testaamaan vähän hullumpiakin ehdotuksia!

Mitä Oodin tulo Helsinkiin merkitsi kaupungille ja kaupunkilaisille?

Oodi is the new living room for Helsinki residents

Helsinki Central Library Oodi is a living meeting place at Kansalaistori square, right at the heart of Helsinki. It is one of 37 branches of Helsinki City Library and part of the Helmet library network.

Oodi complements the cultural and media hub formed by Helsinki Music Centre, Finlandia Hall, Sanoma House and the Museum of Contemporary Art Kiasma. Oodi is a non-commercial, urban public space that is open to all, right opposite the Parliament Building.

Kari Lämsä, Service Manager at the Cultural and Leisure Division, sums up the young life cycle of the new library.

What did Oodi's arrival in Helsinki mean for the city and its citizens?

Oodi brought a whole new kind of public space to Helsinki, where thousands of citizens visit every day. The positive problem with Oodi has been that there is not always enough space.

So people spend long hours at Oodi, attending events and enjoying the wide range of activities on offer, and just being in peace and quiet, taking in the beautiful architecture and the scenery of Töölönlahti.

W hat kind of feedback have you received?

The variety of services is mostly praised, but there is also feedback that Oodi is not a real library, because not all three floors are filled from floor to ceiling with books.

Has the use of the library changed since Oodi, what new things have been added?

Perhaps the biggest change has been that the library is no longer just a place to enjoy culture, but also a place where you can create and produce culture yourself.

What interests visitors to Oodi?

Obviously the architecture and the different services, especially the services of the City Library on the second floor. But foreign visitors in particular see the Oodi as a place that symbolises democratic society, freedom of expression, equality and good urban life.

And, of course, the fact that all Oodi services are free of charge to customers, funded by public taxes.

How do you see the future of Oodi?

Oodi will never be finished. Society, culture and people's needs around Oodi will change, and Oodi will change with them.

Free word - what would you like to say about Oodi?

Especially to you, the guides, we would like to say: please remember to tell us what comments, thoughts and ideas Oodi evokes in your customers.

We are very curious to hear about new ideas for Oodi and we are quick and open-minded to test even the craziest suggestions!

Story by: Teppo Viiperi. Translated by: Helena Henriksson. Photo by: Kuvio.

UUSI TORNI ON NYT AVATTU

Suomen ensimmäinen pilvenpiirtäjä ja maailmanluokan hotelli. Ensimmäinen amerikkalaistyylinen cocktailbaari, ja kaupungin suosituimmat näköalat. Helsingin ikonisin hotelli on uudistunut täydellisesti.

SOLO SOKOS HOTEL TORNI AMERICAN BAR, ATELJEE BAR, RESTAURANT & BAR OR, O’MALLEY’S, TORNIN PIHA. Yrjönkatu 26, Helsinki

Perhossa saa olla oma itsensä

Teksti: Teppo Viiperi. Kuvat: Perho | Sari & Maarit Kuvatekstit: oppilaiden kertomaa

Perho Liiketalousopisto on ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen yksityinen ammatillinen oppilaitos Töölössä, Malmilla ja verkossa. Kaikkiin perustutkintoihimme on liitettävissä vastuullisuutta painottavia tutkinnon osia.Olemme myös valtakunnallinen urheiluoppilaitos. Urhea-linjoillamme voi yhdistää opiskelun ja huippu-urheilun. Yksi kampuksistamme on huippuurheilukeskus Urhea-kampus.

Perhon historia ulottuu 1970-luvulle

Opaskouluttajana Perho jatkaa 1970-luvulla alkanut ta perinnettä, jolloin Suomessa aloitettiin tutkintota voitteinen ammatillinen opaskoulutus. Suomi aloitti koulutuksen hieman jälkijunassa, muualla Euroopassa koulutus käynnistyi jo 1940-luvulla. ”Ammatti luon nollisesti on paljon vanhempaa perua, tutkijat pitävät maailman ensimmäisinä matkaoppaina kauan ennen ajanlaskun alkua eläneitä egyptiläisiä pappeja. Kunni akkaita polkuja kuljemme siis,” sanovat Perho PROn

koulutusasiantuntijat Maarit Havukainen ja Sari Vuontisjärvi.

Perho Liiketalousopisto syntyi, kun Helmi Liiketa lousopisto, Ravintolakoulu Perho ja Haaga-Perho yh distyivät vuonna 2017. Tätä nykyä Perho on Suomen suurin Opastuspalvelujen ammattitutkinnon koulut taja. ”Perhon englanninkielinen nimi ”Perho Culinary, Tourism & Business College” kertoo, että meillä toki opiskellaan laaja-alaisemminkin eri koulutusaloja aloittelijatasolta aina pitkän linjan ammattilaisiin ja yritysjohtajiin.”

Hauskat hetket ovat parasta antia

Sarista ja Maaritista on aina hauska kuulla, kun opas tusharjoitusten yhteydessä ohikulkijat suhisevat kau pungilla äänekkäästi toisilleen, että ”katso, nyt niitä turisteja taas tulee” tai kun he ajelevat polkupyörä harjoituksissa heijastinliivit yllä ja kuulevat ihmettely jä, että ”mihinkähän nuo kaupungin työntekijät ovat matkalla?”. Erityismaininnan saavat Sörnaisten Katri Valan puiston miehet, jotka kauniina kevätpäivinä istuvat usein paraatipaikoilla lämmittelemässä ja aut televat samalla kernaasti harjoituksiamme kuka mitä kin tiedonsiemeniä ilmaan heitellen. Siinä on silloin aina sellaista mukavaa yhteisöllisyyden henkeä pelissä. ”Parhaat jutut tulevat kuitenkin opiskelijoilta itsel tään. Monilla on huikeita tarinoita jaettavina omista opastuskokemuksista ja paitsi, että niiden avulla voi matkustaa ”maailman ympäri 80 minuutissa”, ne ovat myös oppimisen kannalta aivan parasta antia meille kaikille.”

Ammattilaiset asialla

Sari ja Maarit ovat tehneet pitkän uran matkailualalla, mutta miten matka jatkui opettajaksi. Annetaan te holeidien kertoa itse.

”Meillä molemmilla on vuosikymmenten kokemus matkailualalta”. Sari aloittaa: ”Ensimmäiset opaskurs sit käytiin parikymppisinä, minkä jälkeen olemme työskennelleet Suomessa ja ympäri maailmaa. Opas työn lisäksi kokemusta on kertynyt majoituspalve

luista, matkatoimistoista…” Maarit täydentää: ”… ja matkanjärjestäjien palveluksesta. Työtehtävät ovat sijoittuneet laidasta laitaan tuotantoon, myyntiin ja henkilöstöhallintoon.” Sari ja Maarit: ”Työ matkailun parissa on kyllä aina innostanut meitä. Ja nyt meitä in nostaa mahdollisuus tukea ja motivoida opiskelijoita, jotka haluavat viedä tätä meille rakasta alaa eteenpäin.”

Koulutus nostaa alan arvostusta

Opastuspalvelujen ammattitutkinto, kuten kaikki am mattitutkinnot, on periaatteessa suunnattu alalla jo toimiville henkilöille, jotka haluavat päivittää osaa mistaan ja tehdä osaamisensa virallisesti näkyväksi. Hakijoilla tulisi siis jo olla matkailualan kokemusta ja kokemusta joko opastustehtävistä tai muista vaativis ta, kansainvälisistä asiakaspalvelutehtävistä. Jos tällais ta kokemusta ei ole, suositellaan hakijaa opiskelemaan Perhossa ensin Matkailualan perustutkinnon, johon sisältyy mahdollisuus opiskella opastustaitojen alkeet tai ottamaan yhteyttä esimerkiksi kesäapulaisia tarvit seviin matkailualan yrityksiin.

Sari: ”Mahdollisuus ammatillisen tutkinnon suorit tamiseen on oppaalle hieno asia. Matkailututkimuk sessa oppaita on joskus kutsuttu matkailuteollisuuden tuhkimoiksi. Työ on houkuttelevaa ja hyödyllistä, mutta myös väheksyttyä. Ammattitutkinto on yksi tapa muuttaa tätä näkemystä ja nostaa oppaan työ sen ansaitsemalle paikalle oikeaksi ammatiksi toisten am mattien rinnalle.”

Maarit: ”Siksi on hienoa, että tutkintoa tulevat teke mään myös kokeneet pitkän linjan oppaat, jotka ha luavat virallistaa oman osaamisensa.”

Ammatillista koulutusta säätelevät maan lait ja asetukset. Sen tähden osaamisen tavoitteet ovat sa mat kaikissa alan oppilaitoksissa Hangosta Utsjoelle. Opiskelijan opintie ja opintojen kesto sen sijaan ovat aina yksilöllisesti mitoitettuja. Tämä johtuu siitä, että opiskelijan aiemmin työssä, opinnoissa tai vapaa-ajal la hankkimat taidot vaikuttavat opintojen pituuteen. Jo hankittua osaamista ei tarvitse opiskella uudelleen, vaan kukin keskittyy kehittämään vielä puuttuvia tai toja ennen näyttövaiheeseen siirtymistä. OPH:n aset tamiin tutkintokriteereihin voi kuka tahansa tutustua vaikkapa googlaamalla ”ePerusteet” ja ”opastuspalvelu jen ammattitutkinto.

Sari ja Maarit: ”Tietoa on tarjolla valtavasti ja lisää tulee koko ajan monista kanavista. Tulee oikeaa ja vä hemmän oikeaa tietoa. Opimme yhdessä erottamaan jyvät akanoista ja kehittämään monipuolisia tiedon hankinta- ja kommunikaatiotaitoja, joiden avulla

ammattitaitoa voi kehittää koulutuksen jälkeenkin. Vahvoja painopisteitä ovat asiakasymmärryksen pa rantaminen sekä taito tuotteistaa ja toimia turvallisesti ja vastuullisesti.

Rohkaisemme jo alkuvaiheessa opiskelijoita karista maan ajatukset opasroolista ja kohtaamaan asiakkaan rohkeasti omana itsenään. Tietoa voi välittää myös tarinoiden ja keskustelun kautta ja aina pitää olla tilaa myös asiakkaan kuuntelemiselle. Niinhän se on, että oppaan taitovarasto kattaa liki kaiken maan ja tai vaan välillä ja oppiminen jatkuu varmasti läpi elämän. Mutta kyllä uusikin opas voi varsin nopeasti kehittyä tasolle, jolla hän pystyy tarjoamaan matkailijalle niin hienon hetken, että siitä jäänyt tunnejälki kulkee mat kaajan mielessä vielä pitkään maailman merillä. Suu rinta plussaa työssämme ovat ehdottomasti opiskelijat itse. He tuovat mukanaan valtavasti omaa osaamista, jota jaetaan opiskelukavereiden kesken. Opintojen ai kana kehittyy usein ryhmähenki, joka kantaa pitkälle opintojen jälkeenkin eikä ole ollenkaan harvinaista, että omista opiskelukavereista saa uusia ystäviä arkeen ja juhlaan. ”

Yhden plussan voisi joku ehkä kokea myös miinuk seksi. Matkailu ja koulutus ovat nimittäin sekä yhdessä että erikseen jatkuvassa muutoksessa ja jonkun mieles

tä voi olla harmillista, että tekemistä ei aina ehdi ke hittää ja hioa niin pitkälle kuin haluaisi. Muutosta on kuitenkin vaikea pysäyttää, joten parempi on kehittää omaa muutosvalmiutta. Se on oikeastaan aika hyvä juttu. ”Muutosvalmius on auttanut meitä monessa tilanteessa kohdentamaan koulutusta aivan uuteen ja yllättävään suuntaan, jossa sille on ilmennyt tarvetta.”

Koulutuksen tulevaisuus mietityttää, mutta siihen suhtaudutaan odottavin ja avoimin mielin.

Sari: ”Jännittävää ja inspiroivaa! Toivon koulutuk sen saavuttavan yhä laajempia kohderyhmiä ja tarjoavan ratkaisuja yhä moninaisempiin tarpeisiin. Tule vaisuus tuo aina yllätyksiä, mutta kyllä koulutus on yhä paras apu navigoimaan tuntemattomilla vesillä.

Maarit: ”On ollut hienoa nähdä, kuinka olemme jo nyt tavoittaneet teknologian avulla ihan uusia asia kasryhmiä. Esteettömät palvelut ja ylipäätään erityis ryhmät huomioidaan tulevaisuudessa varmasti paljon nykyistä paremmin niin koulutuksessa kuin ylipäätään matkailupalveluita suunniteltaessa.

Odotellessaan avaruusoppaiden aikakautta naiset toteavat reilusti, että ajan virrassa kulkeminen on heil le mieluinen haaste: se pitää aivot ja aistit terävinä. ”Ja ennen kaikkea asioiden pitää tapahtua ilon kautta: minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa!”

Matkoja makuuasennossa tai muuten mukavasti

Kaksi vuotta sitten korona sulki ilmatilat ja maarajat ja kaikki joutuivat jäämään kotiin. Eräs tärkeä amerikkalainen matkatoimistoasiakkaamme joutui siirtämään ja siirtämään ja lopulta viime kesänä lopullisesti peruuttamaan hienon keikkansa Suomeen. Ryhmän ohjelmaa oli tehty hartaudella, teemana oli ”In Pursuit of Good Life”.

Korvaava tuote – virtuaalinen matka

Suomi oli neljännen kerran virallisesti listattu maa ilman onnellisimmaksi maaksi ja matkatoimisto oli suunnitellut – yhteistyössä meidän kanssamme – on nenetsintämatkoja Suomeen. Aikaisemmin matkatoi miston Skandinavian osuudet oli tuottanut huomat tava tukholmalainen toimisto, mutta ruotsalaiset eivät edes alkaneet tutkia tätä suomalaista onnellisuutta. He

sanoivat reilusti, että suomalaiset osaavat tuottaa itse paremmin omat onnimatkansa. ”Kell´onni on, se on nen kätkeköön” – olemme osanneet piilottaa aika hyvin kansallisaarteen. Me olimme innostuneita ja suunnitte limme sisältöä. Mutta sitten pilottikeikka peruttiin.

Matkatoimisto Washingtonissa ei kuitenkaan ha lunnut menettää kiinnostuneita asiakkaitaan lopul lisesti, joten meiltä pyydettiin oikean matkan sijasta lyhyttä virtuaalista Suomi-matkaa asiakkaille lohdu tukseksi.

Teksti: Ulla-Maija Rouhiainen. Kuvat Ulla-Maija Rouhiainen ja Teppo Viiperi

Tuotimme ihanana, lämpimänä lauantai-iltana hei näkuussa 2020 kollegani Rebecca Maarannon kans sa ensimmäisen Suomi -virtuaalin, suorana streamina Helsingistä eri puolille USA:ta. Länsirannikolla asuvat istuivat aamukahvilla patioillaan, osa asiakkaista leikki lasten kanssa pihalla ja osa suunnitteli ostoksille läh töä. Ja me jännitimme, miten tämä onnistuu. Ja kyllä se meni oikein hyvin. Alun perin tarkoitus oli vetää noin 2 x 20 minuutin esitys, mutta lähetys venyi lä hes kaksituntiseksi. Suomalaisten onni -teema innosti osallistujia ja tekniikka pelasi loistavasti. Odotamme koronan väistyessä onnenetsijöitä Amerikasta, virtu aalinen matka on toivottavasti pitänyt matkahaaveet hengissä.

Iranilaiset saunassa

Amerikkalaisten jälkeen opettelimme lisää virtuaali tuotantoja, seuraava asiakas tuli Iranista. Lähetimme hopealle välkkyvänä tammikuisena sunnuntaiaamuna Suomenlahden rannalta virtuaalisen saunaretken Iran Doostan Toursille – sikäläinen Ystävyysmatkat!

Löyly-sauna Helsingin Hernesaaressa on kansain välisesti palkittu, moderni arkkitehtuurin ihme, jossa lämpiää puilla kolme perinteistä saunaa. Asiakkaat olivat Teheranissa ja Isfahanissa, pari taisi olla myös

USA:ssa. Kerralla virtuaalilöylyyn mahtui yli kolme kymmentä saunojaa, samoin Suomenlahden avantoon ja lohikeitolle. Savun tuoksua emme saaneet välitettyä, mutta muuten tunnelma ja tilanne oli aito.

Savusaunan pimeys, kuumuus ja löyly olivat tällä keikalla haasteita. Jos saunan kosteus jäätyisi kame raan, siitä tulisi seitipaketti. Kuvasimme saunomista, kun saunan lämpötila oli vielä kameralle siedettävä eikä tekniikka vaarantunut. Löylyn sielun saimme pe rille hyvän opastuksen ja haalean kiukaan avulla.

Suomesta Iraniin on lyhyempi matka kuin Iranista Suomeen

Maantieteellisesti olemme kolmen ja puolentuhan nen kilometrin päässä toisistamme ja historiallisesti kertomuksemme ovat hyvin erilaisia. Kun meillä pyy dystettiin hylkeitä ja asuttiin majoissa, nykyisen Ira nin alueella oli kehittyneitä kaupunkeja ja maailman pisin oikea tie oli rakennettu Susasta Sardekseen. Mi ten tällaiset etäisyydet voidaan ylittää – virtuaalisesti? Ratkaisin asian tekemällä lumipallon, joka oli leikisti maapallo. Merkkasin siihen molempien maiden sijain nit itäisellä pallonpuoliskolla. Kerroin, että ensimmäi nen varsinainen rakennus, joka tänne Ultima Thulen – eli maailman lopun, rannalle rakennettiin, oli toden-

näköisesti maakuoppaan valmistunut sauna, noin kuusi tuhatta vuotta sitten. Samaan aikaan nykyisessä Iranissa – Elamin alueella, tärkein kaupunki oli Susa. Tämä sytytti jo monta ahaa-lamppua, iranilaisten his toriankirjoitus alkaa aika alusta. Arktinen maisema an toi perustelut saunan lämmölle ja jäisen meren uimarit kertoivat itse kameralle ja todistivat, miksi he haluavat mennä avantoon ja sitten näyttivät, miten hyvältä se tuntuu. Iranilaisten vanha korkeakulttuuri vertautui meidän ehkä vähän primitiiviseltä näyttävään kulttuu riimme, joka yhdistyy Suomessa edistyksellisimpään high teciin ja moderniin yhteiskuntajärjestelmään.

Paljaita olkapäitä ja uimahousuja pakkasessa

Kulttuurisesti ja poliittisesti talvinen saunamatka on iranilaisille eksoottinen ja aivan vieras kokemus. Saimme ohjeet, että miehiä voidaan kuvata normaa listi, mutta naisten tulisi olla peitettyjä, paljaita olka päitäkään ei saisi näkyä. Yritimme toimia näin, mutta käytännössä olkapäitä ja jalkoja vilahteli ja pulahteli kuvissa, mutta kukaan valittanut tästä jälkikäteen. Kollegat ja kaverit, jotka suostuivat esiintymään, oli vat tavallisen näköisiä ihmisiä. Saimme erinomaista palautetta.

Midsummer Night Madness

Juhannusviikolla teimme toisen sauna-virtuaalin Hel singin Saunasaaresta. Asiakkaina oli matkatoimistoja, erilaisia ryhmäasiakkaita eri puolilla maailmaa ja vir tuaalimatkojen tuottamisesta kiinnostuneita kollego ja Suomessa. Helsinki-oppailla oli mahdollisuus tulla opastamaan ja meillä oli kiva porukka saunomassa ja kertomassa kameralle kulttuuristamme. Söimme sa vulohta, Rebeccan valmistamia uusia perunoita, ruis leipää ja voita. Saunakeikalla pitää olla kunnon eväät.

Muita kokeiluja

Keväällä teimme kaksi kivaa virtuaalikeikkaa - toisen Helsin gin Talvipuutarhaan ja toisen Hietaniemen hautausmaalle. Talvipuutarhassa kukki silloin parhaillaan valkea Lu mikuningatar -orkidea (Coelogyne cristata), kameliat lopettelivat kukintaansa ja kaikkialla oli uutta kasvua, nuppuja ja versoja. Kerron Talvipuutarhan retkellä kasvien kulttuurihistoriasta, niiden alkuperästä ja ih misen tekemistä muutoksista hyöty- ja koristekasvien perimään.

Kevätiltana Hietaniemen hautausmaalla musiikista vastasivat tuhannet pikkulinnut, joista yksi pariskunta oli tehnyt pesänsä ratsumestari Riddarstormin kypä rään. Minä lauloin kuvaajan kanssa Fredrik Paciuksen haudalla vähän Maamme-laulua ja Carl Collanin hau dalla Savolaisten laulua ja Vaasan marssia. Kiersimme luterilaisen hautausmaan vanhimmassa osassa, jossa on esillä autonomian ajan ihmisten muistomerkkejä. Hietaniemi on Suomen suurin ulkomuseo. Kirjoitan parhaillaan kirjaa Hietaniemen naisten historiasta ja teen varsinkin naisten historiaan liittyviä kierroksia. Teen myös muita erilaisia ohjelmia luterilaisella ja La pinlahden ortodoksisella hautausmaalla

Maailman onnellisin sivistysmaa

Syksyllä meillä oli tilaisuus tehdä virtual tour Keskus takirjasto Oodista kansainvälisille matkatoimisto-os tajille, jotka olivat laitteidensa äärellä eri puolilla maa ilmaa. Mukana keikalla oli Helsinki-oppaita; minä itse opastin englanniksi, Maria Lappalainen espanjaksi, Henri Hirvenoja japaniksi ja Gabi Gahnström saksak si. Teema oli Happy Helsinki. Oodissa tulee esille yksi keskeisimmistä suomalaisen onnellisuuden lähteistä: sivistys ihan kaikille. Ja rennolla meiningillä. Tatu ja Patu on muuten julkaistu japaniksi ja siitä taitaa kohta tulla yhtä suosittu kuin Muumeista.

Kuka haluaa virtuaalitourille

Virtual on suomennettuna ”vale” tai ”näennäinen” –ei siis oikea asia, oikea matka. Virtuaali ohjelma ei ole pelkästään korvaava matka – se on oikea elämys sellaiselle asiakkaalle, joka ei voi, tai halua osallistua matkalle.

Tällaisia asiakkaita on valtava määrä maailmassa, koska matkustamisen voi estää ilmastonmuutoksen aiheuttamat syyt, terveyssyyt, konfliktit ja poliittiset esteet. Ja köyhyys. Virtuaalimatkojen kehittäminen on vasta alussa.

Miksi asiakas sitten ostaisi virtuaalimatkan, kun suoratoistopalvelut ja telkkari syytävät koko ajan laa dukasta matkailuelokuvaa ja -dokumenttia, jossa juon tajina ovat Joanna Lumleyt ja David Attenboroughit ja Madventuresit? Oppaan vetämä virtuaali ohjelma tehdään aina henkilökohtaiseksi kokemukseksi, siihen tulee vuorovaikutusta, kun asiakkaiden kanssa ollaan yhdessä, samassa hetkessä ja keskustellaan. Sitä pait si kyllä opas on sentään opas eikä mikään toimittaja -juontaja.

Lisätietoja: https://ullistravelstudio.fi/ullis/

Talvipuutarhan retken palaute

”Kerrankin kuuli kaiken mitä opas kertoi ja pääsi rauhassa ja tarpeeksi läheltä katsomaan kaikkia kasveja ja kukkien loistoa. Teillä oli hyvä kuvaaja, kamera ei heilunut. Sellaista huitomista ei jaksa katsoa.”

Suurten tunteiden

Urheilumuseo on palannut

Urheilumuseo muuttui kesäkuussa Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDOKSI. Maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen kokonaisuus ja liikuntakulttuurin monipuolisuutta korostava brändin muutos on uusi vaihe Helsingin Olympiastadionille viiden vuoden tauon jälkeen vuonna 2020 palanneen Urheilumuseon toiminnassa.

Kekseliään näyttelyn ytimessä ovat tunteet ja urheilun monet merkitykset suomalaisille 1800-luvun lopulta tähän päivään. Esineet ja runsaat audiovisuaaliset uudistukset johdattelevat kävijän niin urheilun juhlahetkien kuin pettymystenkin äärelle.

Teksti: Teppo Viiperi. Kuvat: Tomi Parkkonen ja Teppo Viiperi

Iso videotaulu johdattaa katsojan urheilun tähtihetkiin.

Urheilumuseo on osa Suomen merkittävintä urheiluareenaa

Nimenmuutoksella keskiöön nousee monipuolinen liikuntakulttuuri. Urheilumuseoon olennaisesti kuu luvat mitalit ja esineet löytyvät edelleen Tahdosta. Näyttelyt kehittyvät aiempaa kokeilullisemmiksi ja houkuttelevimmiksi. Vierailijat pääsevät tulevaisuu dessa itse kokeilemaan urheilu- tai liikuntasuorituksia yhä useammassa eri lajissa. Tahdon ydin on Urheilu museo, joka tunnetaan suomalaisen urheilun muistina. Kokoelmissa on 35 500 esinettä, yli kahden kilometrin verran arkistoja, yli 30 000 kirjaa ja puoli miljoonaa valokuvaa. ”Jatkossa yhä suurempaan rooliin nousevat digitaaliset sisällöt, uudet oppimisympäristöt, tapahtu mat sekä yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettavat elämykset. Tuotamme myös entistä enemmän uniik kia urheilutietoa, josta riittää ammennettavaa muun muassa urheiluselostajille, -toimittajille ja -vaikuttajil le,” johtaja Jukka-Pekka Vuori sanoo.

Urheilumuseon päänäyttely koostuu viidestä eri teemasta: pukuhuoneet, Helsingin olympialaiset, san karuus, talviurheilu sekä elämysurheilu ja sähköinen e-urheilu. Tarkoitus on, että näyttely elää ja muun

tuu ajan mukana, varastossa odottaa 35 000 esinettä. Uusia lahjoituksia ovat tehneet muun muassa Teemu Pukki, Kimi Räikkönen ja Lauri Markkanen Museo on toiminut lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1943 asti. Stadionin perusparannuksen myötä näyt telytilat uudistuivat täysin, joten käsikirjoitettavaa ja suunniteltavaa oli paljon. Näyttelyä valmisteltiinkin koko henkilökunnan voimin.

Näyttelyn pääroolissa ovat suuret tunteet ja kieh tovat tarinat. Urheilun herättämiin tunteisiin voi kurkistaa vaikkapa pukuhuoneeksi rakennetun näyt telyosion yllätyksellisissä pukukaapeissa, joista löytyy niin tuskaa ja pettymystä kuin voitonriemuakin Uudistetun Urheilumuseon keskeisimpiä teemoja on luonnollisesti Helsingin olympialaiset 1952. Mer kittävimmästä Suomessa koskaan järjestetystä urhei lutapahtumasta kertovan tarinan tähtiä ovat kisojen soihtuviestiä kuljettaneet suomalaiset, olympiatulen stadionilla sytyttänyt Paavo Nurmi ja tornin huipul le tulen sytyttänyt Hannes Kolehmainen. Kisojen huippuhetket kävijä voi kokea olympiakisojen hen keen toteutetussa videoteatterissa stadionin penkeillä istuen. Näytöllä pyörii ainutlaatuinen värifilmi urhei lutapahtumista ja Helsingistä kisojen aikaan.

Jari Litmasen ja Teemu Pukin pelipaidat komeilevat Urheilumuseossa rinta rinnan.

Uudet ja vanhat sankarit vetoavat tunteisiin

Monet suomalaiset urheilusankarit suurjuoksijoista mestarikeihäänheittäjiin ja Mika Häkkisestä jää kiekkoleijoniin tulevat näyttelyssä tutuiksi. Yksit täisten urheilijoiden lisäksi näyttelyssä käsitellään urheilusankaruuden olemusta: se ei synny pelkästään voitoista, vaan unohtumaton urheiluteko vaatii syn tyäkseen usein myös draamaa. Sitä tarjoileekin tilaa hallitseva 12-metrinen videotaiteilija Janne Aholan toteuttama videoteos, joka yhdistelee liikkuvaa kuvaa ja animointeja.

Suomalaisille niin tärkeä talviurheilu on saanut kokonaan oman osastonsa, joka vie kävijän lumella ja jäällä harrastettavien urheilulajien pariin. Näytte lyosaston valaistus ja äänimaailma luovat illuusion talvesta. Talviurheilun maailmaan voi eläytyä istah tamalla Suomen ensimmäiseen tuolihissiin. Osaston tähtiurheilija on itseoikeutetusti Matti Nykänen, ja esillä ovat Nykäsen mitalikokoelma ja hyppyva rusteita. Suomalaisen talviurheilun monipuolisuu desta kertoo suurkuvanäytöllä pyörivä vauhdikas videokooste. Katse suunnataan myös talvilajien tu levaisuuteen: kuinka niiden käy ilmastonmuutoksen myötä?

Näyttely peilaa myös tulevaa

Näyttely ottaa kantaa myös urheilun nykyilmiöihin. Perinteisten lajien lisäksi esitellään myös monille vie raampia urheilumuotoja, joissa kamppaillaan luon non muovaamissa ympäristöissä ja suorituspaikoilla, joita ei ole rakennettu urheilua varten. Elämyksel linen lajikirjo kattaa maailman korkeimpien vuo rien huiputtamisen, lentokoneesta pudottautumisen sekä koskien ja kaiteiden kesyttämisen. Ensimmäistä kertaa urheilun määritelmä on venytetty kattamaan myös digitaalisessa maailmassa tapahtuvan elektroni sen urheilun.

Entiseen kirjastosaliin on saneerattu tilat vaihtu ville näyttelyille. Alkuvuodesta 2021 tilassa avautui Nahasta nanoon -näyttely, jossa kuljetaan liikuntaan ja urheiluun vaikuttaneen teknologian kehityksen matkassa 1900-luvun alusta nykypäivään. Näyttelyssä pääsee kokeilemaan BeBionic-robottikättä ja haasta maan itseään interaktiivisen palloseinän avulla.

Urheilumuseo sijaitsee Olympiastadionin siipira kennuksessa, sen tornin puoleisella sivulla. Urhei lumuseon kirjasto ja Urheiluarkiston tutkijapalvelu palvelevat museorakennuksen pohjakerroksessa.

Helsingin olympiasoihtu on maailman harvinaisin käytössä ollut olympiasoihtu.

Olympiasoihdun maljaan sijoitettava vaihdettava polttoai nepatruuna, jonka avulla yhtä soihtua voitiin käyttää useita kertoja ja kaivosmiehen lyhty, jolla tuli lennätettiin Ateenasta Saksaan ja Tanskaan.

Arto Nyberg –katsojien suosikki matkanjohtajana

Musiikkia, jalkapalloa ja jääkiekkoa rakastava tv-toimittaja Arto Nyberg on isännöinyt suoraa ja suosittua haastatteluohjelmaansa vuodesta 2004 lähtien. Mielenkiintoiset vieraat ja isännän konstailematon tyyli purevat kaikenikäisiin katsojiin. Pitkän uran Yleisradiolla tehnyt toimittaja työskentelee nykyisin freelancerina ja se mahdollistaa myös heittäytymisen uusiin haastei siin. Arto on aloittanut uuden työn matkanjohtajana. Lontoo ja Liver pool ovat sympaattisen miehen lempikohteita. Koulusta radioon, radiosta telkkariin

Maantieto ja historia olivat Arton lempiaineita kou lussa, halu matkustaa ja nähdä maailmaa juontaakin jo nuoruusvuosilta. Lukion jälkeen Arto opiskeli puhe viestintää ja journalistiikkaa Jyväskylän yliopistossa. ”Muistan tarkalleen ensimmäisen ulkomaanmatkani, ellei ruotsinlaivoja lasketa, se oli 1.7.1983, jolloin läh din kielikurssille Brightoniin, Englantiin. Kuuntelin popmusiikkia ja harrastin jalkapalloa ja siellä tajusin, että hitto vie, sitähän tapahtuu täällä maailmalla,” muistelee Arto naureskellen. Silloin syttyi matkustus kipinä, joka hehkuu yhä.

Arto pääsi kokeilemaan ensimmäisiä radiohom miaan 1980-luvun loppupuolella. Vuonna 1992 hän tuli kesätöihin Helsingin Radio Mafiaan. Sitä kautta nuori mies ajautui mukaan mediamaailmaan ja jäi sil le tielle. ”Vuonna 1996 pantiin pystyyn Yleisradion aamutelkkari ja pääsin siihen mukaan. Viihdyin siellä kaiken kaikkiaan kolme plus kolme vuotta, siinä välis

sä olin vuoden A-studiossa. Vuonna 2003 Kari ”Kyrtsi” Kyrönseppä oli Ylen viihdepäällikkönä ja kysyi, lähti sinkö tekemään sunnuntai-iltoihin suunnilleen nykyi senkaltaista keskusteluohjelmaa,” kertoo Arto. Silloin ei vielä tarkalleen tiedetty millainen ohjelmasta tuli si. Liisa Akimof ja Arto alkoivat suunnitella sisältöä ja huomasivat pian, että ”eihän meillä ole tässä kuin puhuvia päitä! Mutta näköjään jokin osui kohdalleen, koska 15 ja puoli vuotta ollaan ohjelmaa tehty ja 500. jakso nähdään ensi syksynä,” toteaa Arto.

Matkanjohtajaksi kaverin kehotuksesta

Idean lähteä matkanjohtajaksi Arto sai hyvältä ystäväl tään Rauli Virtaselta, joka on käynyt kaikissa maail man itsenäisissä valtioissa ja vähän muissakin. ”Kerran nähtiin baarissa ja Rauli kysyi, miksi ihmeessä et tee tällaisia matkanjohtajan hommia, kun sitä Englantia nyt jonkin verran tunnet? Vastasin, että no, kun ei ole kukaan kysynyt. Rauli pani sanan kiertämään ja tässä sitä sitten ollaan, lähdössä Lomalinjojen matkanjohta jaksi Liverpooliin,” nauraa Arto. Matkanjohtajan työn Arto kokee mielekkääksi ja kiinnostavaksi, varsinkin kun matka suuntautuu kohteeseen, jonka hän tuntee 25 vuoden kokemuksella. Liverpoolissa kohtaavat Artolle läheiset asiat, popmusiikki ja jalkapallo. ”Siel lä pääsee myös tutustumaan orjuuden synkkään his toriaan ainutlaatuisella tavalla. Eikä huono juttu ole sekään, että liverpoolilaiset ovat todella mukavia ih misiä,” summaa Arto.

Matkat avartavat maailmankuvaa

Arto on matkaillut 55 itsenäisessä valtiossa ja kyllästy mistä ei ole näköpiirissä. Sen verran matkoja on taka na, että ensimmäinen ei edes muistu mieleen. Toisaal ta Arto ei laske matkoja lomiksi vaan tavaksi laajentaa maailmaa, oppia uutta ja nähdä uusia paikkoja. ”En ole koskaan tainnut lähteä loma lomalle, vaan aina vä hän suoritusmielessä, oppimaan uutta,” pohtii Arto.

Teksti: Teppo Viiperi. Käännös: Helena Henriksson. Kuva: Pasi Rytkönen

Arto Nyberg - the viewers’ favourite tour guide

Music, football and hockey-loving TV journalist Arto Nyberg has hosted his live and popular interview show since 2004. The host's interes ting guests and unpretentious style appeal to viewers of all ages. A long career at Yle, he now works as a freelance journalist, which also allows him to take on new challen ges. Arto has started a new job as a travel manager. London and Liver pool are his favourite destinations.

From school to radio, from radio to TV

Geography and history were Arto's favourite subjects at school, and his desire to travel and see the world dates back to his youth. After high school, Arto stud ied speech communication and journalism at the Uni versity of Jyväskylä. "I remember exactly my first trip abroad, unless you count the Swedish ships, on 1 July 1983, when I went on a language course in Brighton, England. I was listening to pop music and playing football and there I realised that, damn, that's what happens here in the world," Arto recalls with a laugh. That's when the travel bug was ignited, and it still burns today.

Story by Teppo Viiperi, Translated by Helena Henriksson. Photo: Pasi Rytkönen

PÄIVITÄ OSAAMISESI

Omniassa voit syventää osaamistasi matkailualalle opiskelemalla opastuspalvelujen ammattitutkin non tai matkailupalvelujen ammattitutkinnon. Opastuspalvelujen ammattitutkinnosta voit valmistua matkaoppaaksi.

Matkailupalvelujen ammattitutkinto valmentaa sinua vastaanoton, aulabaarin, muun asiakaspalvelu- ja myyntipisteen tai kokouspalvelujen työtehtäviin.

Hae mukaan nyt! omnia.fi/koulutukset/matkaoppaan-koulutus omnia.fi/koulutukset/hotellivirkailijan-koulutus

Hiilijalanjäljet, ilmastonmuutos ja matkustamisen ku lutus saavat monet pohtimaan matkailun tulevaisuutta. Katsontakantoja on kuitenkin useita. ”Polttoainetehok kuus lisääntyy koko ajan, mutta minusta vähän tuntuu siltä, että väestönkasvu on ongelmista suurin. Kauhun tasapainoiluahan tämä on,” miettii Arto.

Viimeiset 15 vuotta Arto on reissannut yhdessä per heensä kanssa. Kun koko kevään kestävä ohjelmaput ki saadaan valmiiksi, pakataan perhe autoon ja edessä odottaa muutaman viikon rento autoloma Keski-Eu roopassa. Kukaan ei tunne ja työasiat unohtuvat no peasti erilaisessa ympäristössä. ”Ei tule selattua lehtiä eikä verkkosivuja. Kun ajaa Saksan autobaanaa 150 km tunnissa ei voi kuunnella edes musaa, sitä keskittyy vain ajamiseen. Muuten suosimme kaupunkilomia, menem me katsomaan ja kokemaan kaupunkia ja tutustumaan uusiin paikkoihin. Viimeksi Lontoossa oltiin kuuntele massa musaa ja katsomassa teatteria. Tutusta paikasta pitää myös löytää jotain uutta, jotain miksi mennä sinne. Tosin Lontoossa riittää, kun istuu pubissa ja katsoo ih misten touhuamista,” toteaa Arto. Joulut Nybergin per he viettää usein aurinko- ja rantalomalla Arabiemiraa teissa. Suomen pimeys käy vuosi vuodelta raskaammaksi ja kaamostauko on tarpeeseen. Mutta tuolloinkin Arto suorittaa, sillä tutustuminen uuteen kulttuuriin vie osan loma-ajasta. ”Abu Dhabi ei ole vielä niin glitteriä ja täy teen ahdettu kuin Dubai. Tulevaisuudessa, öljyn merki tyksen vähentyessä tai muuttuessa, voi matkailussa piillä heille vastaus,” pohdiskelee Arto.

Polvillaan New Yorkissa

BUY ONLINE!

Pelottava ja jälkeen päin ajatellen hauskakin matkako kemus Artolla on New Yorkista, jossa hänet melkein ryöstettiin. ”Asuimme Manhattanilla Empire State Buildingin läheisyydessä sijaitsevassa hotellissa. Olim me kierrelleet koko päivän kaupungilla, ja päätin vielä illalla hakea meille kulman takana olevasta delistä hie man evästä. Tyhjällä kadulla ei näkynyt ketään missään. Yhtäkkiä edessäni seisoi kaksi sellaista kaapin kokoista korstoa, jotka vetivät mut polvilleen märkään asfalttiin. Farkut repesivät polvista ja siinä sitten istuin kuralätä kössä. Mulla oli nahkatakin taskussa 15 dollaria ja Vi sakortti, sanoin niille jätkille, että ’hold on, hold on’, ei tässä mitään. Kaivoin setelit ja suomalaisen luottokortin esiin, ja sanoin, että tässä kaikki mitä mulla on. Vähän aikaa ne siinä keskenään jotain sumpli ja sitten yhtäkkiä toinen ojentaa luottokortin ja rahat takaisin ja molem mat juoksivat pois. Huusin kyllä perään, että I appreciate this,” muistelee Arto. Pelottavat kokemukset eivät mies tä lannista, monta maata on vielä näkemättä, monta ta rinaa kuulematta.

Arto got his first taste of radio in the late 1980s. In 1992, he took a summer job at Radio Mafia in Hel sinki. That's how the young man got involved in the media world and stayed on the path. "In 1996, Yleisradio's morning radio station was set up and I got involved. I spent a total of three plus three years there, and in between I spent a year at A-studio. In 2003, Kari "Kyrtsi" Kyrönseppä was Yle's entertain ment director and asked me if I would do a talk show on Sunday evenings, something like the one we have now," says Arto. At that time, it was not yet known exactly what kind of programme it would be. Liisa Akimof and Arto started planning the content and soon realised that "all we have here are talking heads! But something seemed to hit the spot, because we've been making the show for 15 and a half years and the 500th episode will be shown next autumn," says Arto.

Becoming a tour leader at the urging of a friend

Arto got the idea to become a tour guide from his good friend Rauli Virtanen, who has visited all the independent countries of the world and a few others. "Once we met in a bar and Rauli asked me why on earth you don't do this kind of tour guide work, now that you know England a bit? I said, well, nobody's asked me. Rauli put the word out and here we are, about to leave for Liverpool in May, June and August as a tour guide for Lomalinja,” laughs Arto. Arto finds the job of a tour leader meaningful and interesting, especially when the trip is to a destination he knows from 25 years of experience. Liverpool is where things that are close to Arto, pop music and football, meet. "It's also a unique opportunity to explore the dark his tory of slavery. And it's not a bad thing that the people of Liverpool are really nice people," Arto sums up.

Travel broadens your mind

Arto has travelled to 55 independent countries and there's no sign of boredom. There have been so many trips that the first one doesn't even come to mind. On the other hand, Arto doesn't count travelling as a holiday, but as a way to expand the world, learn new things and see new places. "I don't think I've ever gone on holiday, but always with a bit of a sense of accomp lishment, to learn new things," Arto reflects. Carbon footprints, climate change and travel consumption have many people wondering about the future of tou

rism. However, there are several viewpoints. "Fuel ef ficiency is increasing all the time, but I have a feeling that population growth is the biggest problem. It's a balancing act of horror," Arto muses.

For the last 15 years, Arto has been travelling with his family. When the whole spring programme is fin ished, the family will pack into the car for a few weeks' relaxing driving holiday in central Europe. No one knows you and work matters are quickly forgotten in a different environment. "There are no newspapers or websites to browse through. When you're driving 150 km an hour on the German autobahn, you can't even listen to music, you just concentrate on driving. Otherwise, we prefer city breaks, going out to see and experience the city and discover new places. Last time we were in London we listened to music and went to the theatre. You also have to find something new in a familiar place, something to go there for. But in Lon don, it's enough to sit in a pub and watch people go about their business," says Arto. The Nyberg family often spend their Christmases sun and beach holidays in the UAE. They feel the darkness in Finland gets heavier every year and a break from the darkness is needed. But even then, Arto performs, as getting to know a new culture takes up some of the holiday time. "Abu Dhabi is not yet as glitzy and crowded as Du bai. In the future, as the importance of oil declines or changes, tourism could be the answer," Arto muses.

On your knees in New York

A scary and, in retrospect, funny travel experience for Arto is New York, where he was almost mugged. "We were staying in a hotel near the Empire State Building in Manhattan. We had been walking around the city all day, and I decided to pick us up some food at the deli around the corner that evening. There was no one to be seen on the empty street. Suddenly there were two bastards the size of a cupboard in front of me, and they pulled me to my knees on the wet asphalt. My jeans ripped off my knees and there I sat in a pud dle. I had $15 in my leather jacket pocket and a Visa card, I told these guys 'hold on, hold on', it's nothing. I dug out the bills and the Finnish credit card, and I said here's all I've got. For a while they were humming something between themselves and then suddenly one of them handed me the credit card and the money back and they both ran away. I shouted after them that I appreciate this," Arto recalls. He is not discouraged by the frightening experiences, there are still many coun tries to see and many stories to hear.

Konkari ja keltanokka, kirjaston hyvät hengettäret

Teksti ja kuvat: Terhi Maula-Macé

Esittelyssä Helsinki Oppaiden kirjastoa luotsaavat opaskonkari - Tarja Sorsa ja keltanokka - Anu Karttunen. Iloiset puuhanaiset kertovat meille omasta opasurastaan alati muuttuvalla matkailualalla.

Hädin tuskin Kalevankadulla sijaitsevaan oppaiden toimistoon, tuttavallisemmin Luukkuun astuttuani Tarja jo mainostaa: ”Ota ihmeessä tuosta pinosta pat sasvihko itsellesi, se on ilmainen. Noita kansioita kan nattaa myös lukea, siellä on paljon hyvää tietoa.” Pian ilma leijuu jo sakeana iloisesta pulinasta. Oppaiden ollessa kyseessä tässä ei ole mitään outoa. Me oppaat tiedämme, mitä tapahtuu, kun päästetään kaksi tai useampi kollega irti. Kommentit sinkoilevat.

Tapaan Tarjan ja Anun omassa universumissaan Luukussa, jossa he pitävät yllä sekä hyvää henkeä että pientä mutta pippurista kirjastoa. Täältä jäsenet voivat lainata kotiin sekä ammattikirjallisuutta että muuta materiaalia yleensä kuukauden laina-ajalla. Kirjastola dyissamme yhdistyy mainiolla tavalla opaskonkarius ja keltanokkuus. Opaskilometrejä ladyillamme on takana hieman eri määrä, mutta näkemystä ja osaamista löy tyy molemmilta rutkasti.

Sattumaa ja seikkailunhalua

Mistä kaikki sitten alkoi? ”Kyse oli kohdallani päähän pistosta”, aloittaa Anu. ”Lukion jälkeen keksin sopivas ti bussimatkan päässä kotoa Janakkalasta sijaitsevan matkailualan koulun Hämeenlinnassa. Suoritin siellä 1990-luvun lopussa matkailuoppaan ammattitutkin non. Erityisesti matkanjohtajuudet kiinnostivat. Sain kin matkanjohtajan töitä Ruotsista. Pesti ei ehtinyt edes alkaa, kun kuulin radiosta kyseisen firman konkurssis ta. Ura loppui ennen kuin se alkoikaan. Tuli tunne, että tämä oli nyt tässä. Vaihdoin alaa ja päädyin asumaan ulkomaille. Seitsemän vuotta vierähti Dubaissa, Eu roopassa kolme. En tehnyt mitään matkailuun liittyvää ennen Suomeen paluuta 2019.”

Myös Tarjan päätyminen matkailualalle oli silkkaa sattumaa ja seikkailunhalua. ”Vuonna 1972 kirjoittaes sani ylioppilaaksi Helsinki oli hieman erilainen paikka: ei juuri ollut ravintoloita tai muuta. Oli ajatus päästä pois, nähdä jotain muuta, vaikka kesätöissä Euroo passa. Pitkän saksan opiskelleena minun oli luontevaa hakeutua saksankieliseen maahan. Saksa oli muuten kin muotia 1960- ja 70-luvuilla. Viisumeita hankittiin moneen maahan ja junalla puksutettiin pois köyhäs tä Suomesta. Päädyin sairaala-apulaiseksi Wieniin. Jäin sitten sinne, kun oli kivaa. Pääsin matkailualan kaksivuotiselle linjalle kauppakorkeakouluun ja sin ne menin. Jäin reiluksi neljäksi vuodeksi, olin nuori ja baila-bailakin luonnollisesti kiinnosti. Opiskelin ja kesäisin oli hotellihommia, siivousta sekä tehdastyötä. Kunnes kotimaan ja suomen kielen kaipuu kasvoivat liian suureksi ja palasin kotiin.”

Maatalousmatkoista limoasiakkaisiin

Tarjan jatkaessa päädymme kiehtovasti menneiden vuosikymmenten Suomeen, siihen millaisena matkai lu ja oppaan työ näyttäytyivät ennen. Konkarin pu heessa nimet, vuodet ja opasyhdistyksen kiemuraiset vaiheet vain vilisevät. Kannustamme Anun kanssa kuorossa Tarjaa kirjaamaan muistonsa ylös; materiaa lia riittäisi kirjaan jos toiseen.

”Niin, tulin oppaaksi kulta-aikaan Finnjetin kanssa. Saksankielisille oppaille alkoi olla kova tarve. Pääsin opaskurssille vuonna 1978. Vuoden kestävä kurssi pidettiin iltakouluna Balderin salissa. Luennoitsijoina meillä oli yliopiston opettajia. Lopuksi oli luonnollises ti läpäistävä kirjallinen koe ja bussinäyttö. Opasliitto auktorisoi meidät. Suomen Matkatoimisto ja matkai lualan legendaarinen Tauno Salo hoitivat Finnjetiä. Ja työtä kyllä riitti. Saksalaisia busseja saapui Suomeen pilvin pimein. Kun navigaattoreista ei ollut vielä tie toakaan eivätkä kuskit puhuneet suomea, oli tarve saksankielisille oppaille kova. Opastoiminta oli hyvin sosiaalista. Kerran kuussa pidettiin opaskokoukset ja pullakahvittelut. Nuorimpana olin aina kahvinkeittä jänä sekä tarjoilijana kollega Kaija Heikkilän kanssa. Koska koulutukset olivat opasyhdistyksen järjestämiä, olimme heti piireissä mukana.

Tämän pienen toimistotilan oston myötä vuonna 1982 kokoukset muuttuivat eri jäsenten luona kiertä vistä tähän yhteen paikkaan sijoittuviksi. Helsinki-op paiden oman Helsinki Today -lehden tuomat hyvät mainostulot mahdollistivat oman kokoontumistilan oston.”

Innostuneen ja asiansa tuntevan Tarjan suusta tari naa historiasta kyllä riittää. Me Anun kanssa huomat tavasti vihreämmät oppaat kuuntelemme silmät pyö reinä. Tiesittekö muuten, että maatalousmatkat olivat ihan trendi saksalaisten keskuudessa?

”Saksasta saapui bussilasteittain tutustujia suomalai sille maatiloille. Baijerilaisten tai sveitsiläisten maan viljelijöiden puheesta ei aina edes ymmärtänyt höl käsen pöläystä. On tosiaan tullut sikatilat ja kanalat kierrettyä, ihan kaikki.”

”Olit sitten sikaopas”, napauttaa Anu – ja taas naure taan. Hyväntuulista sanailua tässä seurassa riittää.

On myös kiinnostavaa kuulla, miten Itä-Saksasta tulleiden matkailijoiden kanssa toimittiin. Ihmisinä ’derkut’ olivat Tarjan mukaan kivoja ja lämminhenki siä, mutta tiettyjä aiheita oli syytä varoa. Ei kannatta nut niin sanotusti mennä liukkaille jäille. Suomen tun nustettua molemmat Saksat pääsi Itä-Saksasta tänne. Mutta kuten Tarja toteaa, kuka tahansa ei matkusta maan päässyt. Vain niin sanottujen hyvien kommu nistien matkustus sallittiin.

”Silloin käytiin läpi paperitehtaat ja työväentalot. Kaikki tapahtui Stasin alaisuudessa, aina oli joku salai nen valvoja mukana. Ruotsin-laivoja ei saanut matkai lijoille näyttää tai kertoa mistä ne menevät. Tieto olisi saattanut houkutella jota kuta kokeilemaan onneaan ja pyrkimään Ruotsiin turvapaikkaa hakemaan. Mat katoimisto ohjeisti toimimaan näin.” Kun Tarja vielä kertoo ministeriön antaneen oppaille koulutusta sii tä, mikä on YYA ja miten siitä kommunikoidaan, voi vain todeta maailman totisesti muuttuneen.

”Muurin murruttua kaikki itäsaksalaiset pääsivät mat kustamaan. Turisteja matkasi joukoittain halvoille bus simatkoille Nordkappiin. Makkarapannu oli mukana bussin takana, keitettiin makkaroita ja kahvia. Saittareita tehtiin Helsingissä kolmekin päivässä, taisin kerran teh dä jopa neljä”, muistelee Tarja pyöritellen päätään. Lapin matkailun kehittyessä toden teolla 1980-lu vulla, Helsingin oppaat olivat mukana ja vetivät myös aktiviteetit, moottorikelkka-ajelut ja muut, muistelee Tarja. Lapin koulutettua omat oppaansa loppuivat pääkaupungin oppailta työt pohjoisessa. Työt väheni vät 1990-luvun laman myötä muutenkin radikaalisti. Moni siirtyi muihin tehtäviin. Tarjakin kouluttautui lastenhoitajaksi tehden niitä töitä aina eläköitymi seensä eli vuoteen 2017 asti. ”Helsingin kaupunki oli pitkään hyvin joustava. Tein muun osan vuotta lasten hoitotyötä, kesällä otin vapaata ja opastin.”

Luukku, olkaa hyvä.

Tarja toteaa alan muuttuneen merkittävästi vuosien saatossa. Kärjistetysti sanottuna ennen riitti brosarin ulkoa osaaminen. Nyt vaatimukset ovat kasvaneet ja pitää tietää valtavasti. Anu komppaa vierestä ja lisää, miten etukäteistyön määrä on huomattava. Varsinkin kohdeopastuksissa, joista Anu ottaa esimerkiksi Olym piastadionin. Legendaarisesta areenasta riittää tietoa ja tarinoita; monella myös henkilökohtaisia muistoja. Ihan kaikenlaisiin kysymyksiin oletetaan oppaalla ole van vastaus apteekinhyllymäisesti valmiina. Tarja ja Anu mainitsevat myös kasvavan ja mielekkään, mut ta samalla vaativan asiakasryhmän: yksilömatkailijat. Etenkin ns. limoasiakkaat tietävät, mitä haluavat. He ovat usein jo googlanneet kohteita, osaavat vaatia ja olettavat oppaan pystyvän lennosta lähes mihin tahan sa salatuimpia kohteita metsästäessään.

Samalla se, mikä opastyössä on yllättänyt, mikä on parasta tai pahinta sisältää juuri tuon edellä mainitun tiedon hurjan määrän. Asioihin saa todellakin pereh tyä, niistä löytyy aina uusi näkökulma. Ihmisten koh taaminen, erilaiset näkökannat, laaja kirjo ihmisiä ja mielipiteitä on aina yhtä kiinnostavaa ja palkitsevaa, toteavat ladymme yhdestä suusta.

Bravuurit ja kokemusten kirjo

Kysyttäessä kummankin tärkeintä taitoa tai bravuuria oppaan työssä mainitsee Tarja joustavuuden. Anusta taas kekseliäisyys ja ongelmaratkaisukyky ovat hänen valttejaan. Sekä hymy ja ilolla opastaminen. Vaikka Helsinki on täynnä ihania paikkoja opastaa, kummal lakin on luonnollisesti omat ehdottomat lempipaik kansa. Anu liputtaa Olympiastadionin puolesta, sillä kohdeopastukset kiinnostavat häntä eniten, ei niin kään risteilijöiden bussisaittarit. Raitis ilma ja ulkoil maopastukset miellyttävät taas Tarjaa.

”Olin ensimmäisiä Suomenlinnaan 1990-luvulla koulutettuja oppaita. Suokki on minulle todella rakas, ihan sydämenasia.”

Mieleenpainuvia opasmuistoja on kummallekin kertynyt plakkariin liuta. Anu nostaa esille muiston Olympiastadionilta. ”Kullekin yleisölle räätälöinti on mieleistä. Pienikin asia voi olla merkityksellinen. Taannoisella opastuksellani pyrin huomioimaan asi akkaan, vanhan urheilijan, mahdollisimman hyvin. Ilmeisesti onnistuin, kun sain hyvää palautetta sekä ryhmältä että jälkikäteen. Se todella lämmitti mieltä ja motivoi eteenpäin”, iloitsee Anu.

Tarjan mieleen ovat painuneet eri sairaustapauk siin liittyvät asiat varsinkin pohjoisen matkoilta. ”Ajat ennen kännyköitä olivat kyllä mielenkiintoisia. Tuli

tutustuttua aika hyvin Suomen ja Norjan sairaaloihin. Usein meni koko yö hoitaessa asioita siellä aikamoi sessa korvessa. Kerrankin passia olisi pitänyt lähteä viemään Hammerfestiin. Sain lopulta faksilla lähetet tyä siitä kuvat ja kovan rumban jälkeen ne viimein hy väksyttiin. Kaikesta aina selvittiin.”

Yhteisöllisyyden ylistys

Anulla on opasvuosia varmasti enemmän edessä kuin takana, mutta miten on Tarjan laita?

”Kremppaa tulee, ei voi mitään. Niin kauan kuin krop pa ja pääkoppa kestävät, jatkan. Tosin yritän ymmärtää lopettaa ajoissa. Ehkä muut antavat ymmärtää, milloin aika on”, naurahtaa konkari. Yhdistyksen 70-vuotisjuh lassa viisi vuotta sitten Tarjasta leivottiin kunniajäsen. Konkari toteaa vaatimattomasti olevansa harmaa hiiri, joka on aina halunnut vain tehdä.

”En ole ikinä halunnut korkeille paikoille, puheen johtajaksi tai muuta sellaista. Mutta monessa hallituk sessa olen ollut kyllä mukana.”

Konkarilla ja keltanokalla on paljon sanottavaa siitä, miten omaa opastilaa voi ja kannattaa hyödyntää yh teisöllisyyden nimissä.

”On hienoa, että oppaiden kesken jaetaan tietoa eikä kysymistä tarvitse arkailla. Kaikki hiljattain valmistu neet ovat olleet hurjan vaikeassa tilanteessa koronan ja muun maailmantilanteen takia. Täällä Luukussa tapaa ihania konkareita, jotka kertovat ja neuvovat. On oltu paljon yksin. Nyt on hyvä päästä jakamaan kokemuk sia”, pohtii Anu. Tarja komppaa vierestä ja kannustaa kaikkia oppaita heittäytymään toimintaan mukaan.

”Tänne kannattaa tulla juttelemaan ja hakemaan vertaistukea opastyöhön. Täältä saa teetä ja sympati aa, tullaan tutuiksi. Keikalla on kiva törmätä, kun jo tunnetaan. Itsellä olisi ollut orpo olo, ellen olisi tullut tänne kirjastonhoitajaksi ja tavannut muita oppaita. Uudet oppaat ja kaikki muutkin liikkeelle vaan. Ei tar vitse olla erityistä asiaa, tulkaa käymään. Tämä on var sinainen tietojenjakopaikka”, rohkaisee Anu.

Kumpikin kannustaa hyödyntämään kirjaston kirjo ja ja muuta materiaalia. Lisäksi Luukusta saa kontak tin kollegoihin. Verkostoituminen on tärkeää. Myös pienryhmät voisivat täällä halutessaan kokoontua. En nen pandemiaa täällä on pelattu Helsinki-pelejä, jos kus järjestetty myös kielikerhoja, muistelee Tarja.

Tähän asti Tarja ja Anu ovat päivystäneet Luukussa lähinnä maanantai-iltapäivisin, mutta aukioloaiko ja voidaan justeerata asiakkaiden toiveiden mukaan. ”Toiveita ja kaikenlaisia ideoita kannattaa ehdotto masti esittää”, kannustavat iloiset ladymme.

Taiteilijakodit avaavat ovensa

Teksti: Marja Hakola. Kuvat: Visit Tuusulanjärvi

Tuusulanjärven maisemiin syntyi ainutlaatuinen taiteilijayhteisö yli sata vuotta sitten. Suomalaisuus, luovuus, luonto ja yksinkertainen elämä olivat ihanteita, jotka yhdistivät tänne talonsa rakentaneita taiteilijoita. Kesällä 2022 kodit ovat jälleen auki vierailijoille.

Ensin rakennettiin Suviranta

Taidemaalari Eero Järnefeltin ja hänen vaimonsa Saimin koti Suviranta oli ensimmäinen Tuusulanjär ven taiteilijayhteisöön noussut uudisrakennus. Kirjai lija Juhani Aho oli kutsunut Järnefeltit Järvenpäähän vuonna 1899, ja pian löytyi sopiva tontti omalle talolle: noin hehtaarin suuruinen hevoshaka järven itäiseltä rannalta, aivan Ahojen asuttaman huvilan naapurista.

Suvirannan suunnitteli arkkitehti Usko Nyström, johon Järnefelt oli tutustunut Pariisissa opiskellessaan. Nyström piirsi talon Järnefeltin toiveiden mukaises ti mutta muokkasi suunnitelmaa muodikkaammaksi: hän lisäsi taloon kuisteja ja parvekkeita ja uudisti väri tystä. Lopputulos oli "herraskaisempi" kuin taidemaa lari Pekka Halosen Halosenniemi, jota rakennettiin muutaman kilometrin päässä samoihin aikoihin.

Hirret taloa varten tuotiin Keski-Suomesta, ja talon rakensi sama kirvesmiesporukka, joka myöhemmin rakensi Ainolan. Taitavana puuseppänä tunnettu Jär nefelt valvoi tarkkaan kirvesmiesten työtä.

”Pappilankeltaiseksi” maalattuun, kaksikerroksiseen jugendtaloon perhe pääsi muuttamaan heinäkuussa 1901. Perheessä oli tuolloin kaksi lasta, ja Suvirannassa syntyivät perheen kolme nuorimmaista.

Korkea ateljee oli talon sydän. Siellä syntyi merkit tävä osa Järnefeltin tuotannosta, muun muassa maa laukset Helsingin yliopiston juhlasaliin, muotokuvia sekä alttaritaulu Johanneksen kirkkoon. Ateljeessa taiteilija loi monet rantamaisemat, pilvifantasiat, au ringonlaskut sekä maalaukset, joissa kuvataan Suvi rannan kotoista elämää ja lasten puuhia.

Saimi ja Eero olivat molemmat innokkaita puutar hureita. Samaan aikaan kun talon perustuksia kaivet tiin, aloitettiin pihan ja puutarhan rakentaminen. Eero suunnitteli kukkapuutarhaa ja istutti entiselle laidun

maalle omin käsin mäntyjä, lehmuksia, vaahteroita, tammia ja hevoskastanjoita. Ateljeen ison ikkunan ulkopuolelle tehtiin pieni muotopuutarha, joka sai ni mekseen Versailles.

Järnefeltit asuivat Suvirannassa vakituisesti vuoteen 1917 asti, jonka jälkeen talvet asuttiin Helsingissä ja kesät Suvirannassa. Eero Järnefelt kuoli vuonna 1937, Saimi vuonna 1945.

Suviranta on edelleen Eero Järnefeltin tyttärenpo jan ja hänen vaimonsa koti. Touko-elokuussa 2022 Järvenpään taidemuseo järjestää Suvirannassa yleisö opastuksia kolmena päivänä viikossa.

Halosenniemi nousi niemen nokkaan

Taiteilijaystävykset Pekka Halonen, Emil Wickström ja Akseli Gallen-Kallela sopivat eräänä keväisenä, koti-ikävän valtaamana iltana Pariisissa vuonna 1892, että Suomessa kukin heistä rakentaa itselleen oman "torpan". Torppa kun edusti heidän mielestään suo malaisuutta parhaimmillaan! Kaikki kolme taiteilijaa toteuttivat unelmansa. Halo sen "tupatölli" Tuusulanjärven niemen nokkaan valmis tui vuonna 1902. Wickströmin Visavuori Sääksmäellä ja Gallen-Kallelan Kalela Ruovedellä, nuo koristeelliset hirsilinnat, olivat Haloselle tuttuja, kun hän piirsi omaa torppaansa. Halosenniemi sijaitsi niiden tavoin kor kealla kalliolla, mutta siitä tuli yksinkertaisempi ja vaa timattomampi kuin taiteilijatoverien erämaataloista.

Talo rakennettiin lähes kokonaan talkoovoimin. Mukana rakentamassa oli sukulaisia Lapinlahdelta, sillä suvussa riitti taitavia käsityöläisiä ja kirveenkäyt täjiä. Koristeelliset uuninluukut takoi serkku Arttu Halonen. Erityisen hienoa on talon hirsityö. Pekka Halonen piti huolen siitä, että hirret oli kaadettu sy däntalvella, mikä varmisti niiden kestävyyden. Mah tavat, lähes 11 metriä pitkät hirret tuotiin Keski-Suo mesta Järvenpäähän rautateitse.

Kesällä 1901 valmistui saunarakennus, jonne Halo sen nelihenkinen perhe muutti väliaikaisesti asumaan. Saman vuoden jouluna perhe pääsi muuttamaan puo livalmiiseen taloon ”joulukuusta polttamaan”.

Kaksikerroksisen talon alakerrassa oleva korkea ateljee oli yhtä aikaa isännän työhuone ja perheen olohuone. Isän maalatessa saivat lapset, joita syntyi kaiken kaikkiaan kahdeksan, mennä ja tulla vapaasti, mutta liikaa meteliä piti välttää. Maija-vaimo soitti usein ateljeen pianoa Pekan maalatessa.

Tuusulanjärvelle on Helsingistä runsaat 30 km. Lähde matkaan autolla, junalla, bussilla tai pyörällä!

Ateljeesta muodostui perheen ystävien viihtyisä kokoontumispaikka. Halosten vieraanvaraisuus, var maan myös Pekan kuuluisa raparperiviini, ja talon lämmin henki houkuttelivat paikalle taiteilijavieraita. Ateljeessa pidettiin kotikonsertteja, ja naapurissa asu va Jean Sibeliuskin saattoi joskus saunaillan jälkeen innostua soittamaan pianoa.

Halosenniemen valmistumisesta on tänä vuonna kulunut 120 vuotta. Taidemuseona toimivan Halosen niemen juhlavuoden näyttely esittelee Pekka Halosen maalauksia pitkän uran varrelta ja kertoo elämästä Ha losenniemessä tarinoin ja valokuvin.

Ainolan paikka löytyi hiihtoretkellä

Aino ja Jean Sibelius haaveilivat omasta "mökistä" jo kihlausaikanaan, mutta unelma toteutui vasta vuon na 1904, kun Villa Ainola valmistui. Tuusulaan, pois Helsingin hälinästä ja houkutuksista, Ainoa ja Jannea olivat houkutelleet taiteilijaystävät ja sukulaiset. Suvi rantaa isännöivä Eero Järnefelt oli Ainon veli, Haloset olivat asettuneet Halosenniemeen ja lähellä asui hyvä ystävä Juhani Aho, yhteisön ”primus motor”.

Uuden kodin paikka löytyi Sibeliuksen ja Eero Jär nefeltin yhteisellä hiihtoretkellä. Yksinäinen paikka arvelutti aluksi Ainoa, mutta niin vain kävi, että vuo den 1903 lopulla Sibeliukset ostivat vajaan hehtaarin kokoisen, Järvenpään kartanoon kuuluneen tontin.

Nuori arkkitehti Lars Sonck piirsi paikalle jyrkkä lappeisen, pärekattoisen hirsirakennuksen ja sijoitti sen rinnetontille siten, että osa kivijalkaa nousi suo raan kalliopaadelta. Tämä antoi talolle ylimääräistä korkeutta ja avasi samalla salin ikkunasta näkymän Tuusulanjärvelle - seikka, joka vihreän takan lisäksi oli ainoa Sibeliuksen Sonckille esittämä vaatimus.

Kun Ainola kymmenisen vuotta valmistumisensa jälkeen vuorattiin vaalealla pystylaudoituksella ja al kuperäinen pärekatto peitettiin punaisilla tiilillä, sai Ainola nykyisen mannermaisen ilmeensä.

Sibeliukset muuttivat Ainolaan syyskuussa 1904. Tupaantuliaiskahveille kutsuttiin naapurit ja ystävät. Juhani Aho toi juhlapöytään pulskan hauen.

Jugendtyylisestä mutta samalla kansanomaisesta hirsihuvilasta tuli Ainon, Jannen ja heidän viiden tyt tärensä elämää pursuava koti: siellä sävellettiin sinfo nioita, keitettiin hilloja, otettiin vastaan arvovieraita, opiskeltiin kotikoulussa ja syötiin puuroa. Nikkaroin nista innostuneella Ainolla oli talon kellarissa oma höyläpenkki! Hän suunnitteli kotiinsa monia huone kaluja ja piirsi myös Ainolan saunan.

Jean Sibelius kuoli vuonna 1957, 91-vuotiaana. Aino Sibelius eli talossa kuolemaansa, vuoteen 1969 asti. Heidät molemmat on haudattu Ainolaan.

Vuonna 1974 Ainola avautui yleisölle museona, jon ka toiminnasta vastaa Ainolasäätiö. Kesällä 2022 Ai nola on auki toukokuusta syyskuun loppuun.

Kaupunki draaman palveluksessa

Teksti: Marja Hakola, Kuva: Maija Asikainen (Helsingin kaupunginmuseo)

Jos kaupungin erilaiset paikat ovat tärkeitä Helsinki-oppaille, niin sitä ne ovat myös elokuvalavastaja ja tietokirjailija Minna Santakarille. Hänen ideoimansa näyttely Rikoksen ja rakkauden kaduilla –leffojen Kallio on esillä koko vuoden Hakasalmen huvilassa.

Helsinkiläinen, Käpylässä asuva Minna Santakari on aina ollut kiinnostunut erilaisten paikkojen tun nelmasta ja luonteesta. Tunnelma rakentuu paikan historiasta, arkkitehtuurista, valon kulusta ja korkeus eroista. ”Paikan merkitys syntyy vuorovaikutuksesta ihmisen ja paikan välillä, mutta paikoilla on myös uni versaali luonteensa”, Santakari sanoo.

Kuvauspaikkojen valinta elokuvantekijänä sekä työ elokuvatutkijana ovat saaneet Santakarin pohtimaan

paikkojen merkitystä elokuvissa monesta näkökul masta – ja myös kirjoittamaan niistä. Outi Heiskasen kanssa syntyi elämää elokuvien Helsingissä esittelevä teos Asuuko neiti Töölössä? vuonna 2004, ja Suomen Filmiteollisuus Oy:stä kertovassa Unelmatehdas Lii sankadulla -teoksessa vuodelta 2019 Santakari oli mu kana sekä toimittajana että artikkelikirjoittajana.

Elokuvat ja Helsinki olivat pääosassa myös ”Enem män funkista, Reino!”– Design Helsinki-elokuvissa -näyttelyssä, jonka Santakari toteutti kaupunginmu seolle kymmenisen vuotta sitten.

”Minuun vetoaa leikkisä tapa tutkia Helsinkiä fik tion kautta”, Santakari paljastaa.

Hakasalmen näyttely onkin täynnä hauskoja oival luksia ja uusia tapoja esitellä asioita. Elokuvaklippejä on projisoitu narulla roikkuviin pyykkeihin, ja näytte lyyn rakennetussa vanhassa osto- ja myyntiliikkeessä elokuvien ääniä voi kuunnella nostamalla vanhanai kaisen puhelimen kuulokkeen korvalleen.

Näyttelyn ”clue” on kosketusnäyttö, jonka Pitkän sillan pohjoisosia kuvaavassa kartassa on 24 punaista

pistettä. Pistettä koskettamalla voi edessään olevalta valkokankaalta nähdä kohtauksia, jotka on kuvattu juuri tuossa täplän osoittamassa paikassa – eri vuosi kymmeninä.

Särmikäs Kallio

Kun Santakari lähti tutkimaan Kalliota ja sen ym päristöä elokuvien kautta, oli hänellä tuntuma, että alueelle sijoittuu monenlaisia ja monivivahteisia elo kuvia – mutta erityisesti rikoselokuvia. Tutkimustyö vahvisti asian: kyseiset seudut ovat olleet suosittuja fiktiivisten rikosten näyttämöinä 1930–1950-luvuilla. ”Kun haluttiin oikein epäilyttäviä laitakaupungin nä kymiä, mentiin Hermanniin. Ollin oppivuodet -elo kuvassa vuonna 1920 Hermanni esitti Tukholman ja Turun laitamia. Pitkänsillan pohjoispuolisella alueella on poikkeuksellinen historia. Sitä ei rakennettu alun perin asuinalueeksi, vaan se kehittyi pikkuhiljaa teolli suuden kasvun myötä, kun työpaikkojen läheisyyteen rakennettiin samalla asuntoja. Usein työnantaja oli sa malla myös vuokranantaja”, Santakari kertoo.

”Sörnäisten satama, vankila, joutomaat ja vaatimatto mat puutalot sopivat hyvin hämärähommien taustaksi. Tämä oli elokuvissa piiloutumisten, aamuyön, iltojen ja takaa-ajojen aluetta.”

Kalliossa näkyivät myös sodan jälkeinen köyhyys, puute ja näköalattomuus, ja tätä seikkaa elokuvanteki jät käyttivät hyväkseen yhteiskunnallisia teemoja kä sittelevissä elokuvissaan. Edwin Laineen ohjaamassa elokuvassa Ristikon varjossa (1945) vankilasta vapau tuneet mies ja nainen yrittävät aloittaa uutta elämää Kalliossa rehelliseltä pohjalta, mutta entisille vangeille se tehdään vaikeaksi.

Arkirealismi tuli kuvaan mukaan 1970-luvulla, kun Kalliossa kuvattiin Åke Lindmanin ohjaamaa ja Pirkko Saision romaaniin perustuvaa Elämänme no-sarjaa. Tässä teoksessa alkoi vihdoin kuulua alueen asukkaiden oma ääni. Heidän todelliset kokemuksensa pääsivät fiktion aineksiksi.

Aki Kaurismäen elokuvissa Kalliolla on tärkeä rooli. Calamari Union (1985) parodioi kaupunginosan mainetta ongelmapesäkkeenä, ja Varjoja paratiisissa (1986) -elokuvassa kuljetaan Hakaniemen ja Kurvin arkisissa maisemissa. Mies vailla menneisyyttä (2002) -elokuvassa asunnottomat ovat rakentaneet itselleen konttikoteja Verkkosaareen.

Näyttelyn sata vuotta kattava fiktioaineisto peilaa suomalaisen yhteiskunnan muutosta, tasa-arvokehi tystä ja hyvinvoinnin kasvua. 2010- ja 2020-luvuil le tultaessa elokuvien ja televisiosarjojen Kallio on muuttunut keskiluokkaisemmaksi ja aurinkoisem maksi. ”Alueen monikerroksisuus näkyy edelleen,

mutta esim. Kallio- tai Aikuiset-sarjojen teemoiksi ovat nousseet ystävyys, rakkaus ja kiintymys – myös tähän rosoiseen kaupunginosaan. Fiktio ei ole koskaan täysin irrallaan todellisuudesta. Kun jokin mielikuva paikasta on lähtenyt liikkeelle, niin elokuvat saattavat vahvistaa ihmisten mielikuvia alueesta. Fiktion ja to dellisuuden vuorovaikutus liikkuu kahteen suuntaan”.

Kadonnutta kaupunkia etsimässä

Monet helsinkiläiset, Helsinki-oppaat mukaan lukien, ovat kiinnostuneita rakennuksista ja paikoista, joita kaupungissa ei enää ole. Rikoksen ja rakkauden kaduilla -näyttelyssä on esillä runsaasti valokuvia ja filminpätkiä, joihin on tallentunut kadonnutta Helsinkiä. Esimerkiksi elokuvassa Avoveteen voi nähdä Alli Tryggin vuonna 1890 rakennuttaman Kansankodin Hämeentie 24:ssä, joka viimeisinä vuosinaan toimi Pelastusarmeijan yö majana. Rakennus purettiin pian elokuvan kuvausten jälkeen. Ravintola Alppila, jossa aikoinaan vietettiin helsinkiläisnuorten ylioppilasjuhlia, näkyy elokuvassa Yövartija vain… (1940). Ravintola sijaitsi Alppipuistos sa ja tuhoutui tulipalossa vuonna 1951.

Santakarin lempipaikat

Helsingissä ”Pidän korkeuseroista ja merestä, ja yksi mielipaikois tani onkin Kaivopuistossa, korkealla kalliolla kohdas sa, jossa Ehrenströmintie tekee mutkan ja josta voi nähdä kauas merelle. Pidän myös näkymästä, joka avautuu Kallion kirkolta alas Siltasaarenkatua aina Tähtitorninmäelle asti. Tämä näkymä on mukana myös monessa elokuvassa: takana on monisärmäinen Kallio, edessä pitkä linja eteläiseen Helsinkiin.”

Monet näyttelyssä esillä olevat elokuvat ovat nähtä villä verkossa KAVI:n (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) Elonet.fi -palvelussa.

www.hakasalmenhuvila.fi

Maria, Sofi ja Elli – äiti ja tyttäret - toteuttivat pitkäaikai sen haaveensa ja avasivat kahvilan Hakasalmen huvilan viereiseen vanhaan leipomorakennukseen maaliskuussa 2022. Karjalaistaustaisen naiskolmikon kahvila on ”yritys rakastaa maailma paremmaksi piirakka kerrallaan”. Näl käiselle näyttelyvieraalle on tarjolla itsetehtyjä, perunaja ohratäytteisiä karjalanpiirakoita erilaisilla päällysteillä – kasvipohjaisen lounaan ja herkkujen lisäksi. Tarjolla on myös vegaanisia viinejä.

www.kahvilarakastan.fi

Helsinki Airport on maailman kärkeä

Teksti ja kuvat: Teppo Viiperi

Yksi terminaali ja huippuluokan tekniikkaa

Osana Helsinki-Vantaan kehitysohjelmaa Finavia on hankkinut lentoaseman uuteen turvatarkastukseen huippumodernia teknologiaa. Uuden läpivalaisu- ja nesteanalysointilaitteiston ansiosta matkustajien ei enää tarvitse ottaa käsimatkatavaroista pois elekt roniikkaa ja nestepusseja. ”Helsinki-Vantaan uusi turvatarkastusteknologia mahdollistaa sen, että esi merkiksi läppäreitä, puhelimia tai isoja järjestelmäka meroita ei enää tarvitse ottaa pois kantolaukuista tai

käsimatkatavaroista. Myös muovipussit, joihin alle sadan millilitran nestepakkaukset pitää pakata, saavat jäädä käsimatkatavaraan,” turvallisuudesta ja vastuul lisuudesta vastaava Finavian johtaja Henri Hansson kertoo. Uutta turvatarkastusteknologiaa on toistaisek si käytössä vain isoilla Euroopan kentillä ja Yhdysval loissa. Matkustaja voi matkan eri vaiheissa kohdata eri laisia turvatarkastuksia, joten eri toimintamalleihin on hyvä varautua ja seurata lentoasemakohtaisia ohjeita. Helsinki-Vantaa täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juh lavuonna kenttä on kokenut historiansa suurimman muutoksen, kaikki lennot keskitetään yhteen termi naaliin, ja nykyiset terminaalit 1 ja 2 jäävät historiaan.

Klassista suomalaista muotoilua

Suunnittelun yhtenä tavoitteena on ollut palauttaa lentomatkailuun seikkailun ja romantiikan tunnel maa. Arkkitehtuurissa on haettu vaikutteita klassi sesta suomalaisesta muotoilusta, kuten suomalaisille tutusta Tapio Wirkkalan Ultima Thulesta sekä maantieteellisistä korkeuskäyristä. Katon muotokieli leikittelee kevyen ja raskaan vuorottelulla. Matalim missa kohdissa pisimmät matkustajat ulottuvat kos kettamaan kattoa. Raisiossa tehdyn katon pintamate riaalina on rehti suomalainen kuusi. Se koostuu 500 uniikista CLT-elementistä, jotka on aseteltu paikoil leen yksi kerrallaan kuin valtava palapeli.

”Olemme ylpeitä voidessamme tarjota maailmanluo kan tilat matkustajille. En ole vielä tavannut ketään, joka ei henkäisisi ihastuksesta astuessaan ovista sisään”, kertoo johtaja Henri Hansson.

Ovet avautuivat 1. joulukuuta 2021. Vaikuttavan pääsisäänkäynnin ja lähtöaulan lisäksi uutta on tuloaula, jossa Luoto-luontoelementti toivottaa saapuvat matkustajat tervetulleiksi Suomeen.

Matkustajille on luvassa paljon uutta, kun lähtö- ja tuloaulan lisäksi avataan myös matkakeskus ja parkkitalo. Lentoasemayhtiö Finavia ottaa Helsinki-Vantaalla käyttöön uuden sukupolven teknologiaa, jonka ansiosta turvatarkastus nopeutuu ja helpottuu.

Pilvimäinen katto toivottaa tervetulleeksi uuteen terminaaliin.

Terminaali 2:n laajennuksen pääurakoitsijana toimi SRV. Uudisosan sekä bussi- ja taksiasemat on suunni tellut Arkkitehtitoimisto ALA, uuden pysäköintitalon ja Kehäradan uuden kulkuyhteyden Arkkitehtitoimis to HKP, joka vastaa myös terminaalin muutostöiden suunnittelusta. Ramboll Finland on vastannut tekni sestä suunnittelusta.

”On hienoa, että niin monet suomalaiset yritykset ovat pystyneet vastaamaan tiukkoihin vaatimuksiim me. Miljardi euroa maksavan kehitysohjelman suo malaisten yritysten kanssa tehtyjen sopimusten arvon osuus on noin 90 prosenttia koko investoinnista,” Hansson toteaa.

Ympäristöarvot ja hiilikuorman vähentäminen on otettu keskeiselle sijalle suunnittelussa. Terminaali on rakennettu 30 prosenttia energiatehokkaammaksi kuin mitä vaatimukset edellyttävät.

”Vastuullisuus on nostettu koko kehitysohjelmassa erittäin tärkeäksi tavoitteeksi. Se määrittelee kaikkea tekemistämme kuten suunnittelua, rakentamista, yh teistyötä ja ylläpitoa,” sanoo Hansson.

Energiasäästöjä on saavutettu muun muassa raken nuksen vaipan hyvällä lämmöneristävyydellä ja te hokkaalla lämmön talteenotolla. Älykkäät valaisimet himmenevät ja sammuvat sen mukaan, miten paljon luonnonvaloa tulvii sisään terminaalin valtavista ik kunoista. Autot latautuvat uudessa P1 Premium/ P2-parkkihallissa aurinkovoimalla.

ALA Arkkitehtitoimiston uusin taidonnäyte

Komea ja arkkitehtonisesti näyttävä pääsisäänkäynti johdattaa matkustajat uuteen lähtöaulaan, jonka aal toileva puukatto tekee vaikutuksen jo ensisilmäyksellä. ”Tila kylpee päivisin luonnonvalossa, jota tulvii sisään valtavista ikkunoista,” kertoo laajennuksen suunnitte lusta vastannut Keskustakirjasto Oodistakin tunnettu

helsinkiläisen Arkkitehtitoimisto ALAn osakas Juho Grönholm. Ahtaaksi käynyt lentoasema oli muutok sen tarpeessa. Ratkaisuna tilanteeseen Finavia järjesti suunnittelukilpailun, jossa tehtävänä oli siirtää tulo- ja lähtöaulat uuteen rakennukseen, jolloin porttiodotus alue pääsee laajenemaan terminaali 2:n vanhojen läh töaulatilojen puolelle.

Laajennuksen myötä käyttäjäkokemus on selkey tynyt huomattavasti: keskellä lentoasema-aluetta on tunnistettava sisäänkäyntirakennus, johon sijoittuvat lähtöaula lähtöselvitystoimintoineen sekä saapuvien matkustajien palvelut. ”Lähdön hetkien kyyneleet ja tervetulosuudelmat ovat nyt saaneet arvoisensa puit teet,” tunnelmoi Grönholm.

Lähtöaulan ja vanhan terminaalirakennuksen väliin on sijoitettu sininen, laatikkomainen rakennusosa, jonne sijoittuvat ylemmälle tasolle turvatarkastus linjasto ja alemmalle, saapuvien matkustajien tasolle matkatavara-aula sekä tullin tilat. Lentoasemalla on käytännössä vain yksi terminaali: Finavian strategian mukaisesti kaikki toiminnot sijoittuvat ”yhden katon” alle ja vaihtomatkustajien reitit ovat lyhyet ja selkeät.

Lähtöaula on avara, selkeä ja valoisa.

Uusi tuloaula on portti Suomeen

Tuloaulan kiintopiste on Luoto-dioraama, joka tuo suomalaisen luonnon keskelle terminaalia. Rouheat kivet sammalineen ja harkiten valitut istutukset kyl pevät valtavan kattoikkunan luonnonvalossa. Luodon elementit linkittävät aasialaisen Ikebanan suomalai seen luontoon. Se symboloi Helsinki-Vantaan merki tystä tärkeänä eurooppalaisena vaihtoliikenteen sol mukohtana.

”Matkustajat, vastaanottajat ja saattajat saavat naut tia entistä paremmista palveluista. Olemme hioneet asiakaskokemusta ja huomioineet sekä kotimaisten että kansainvälisten matkustajien korkeat laatuvaati mukset,” kertoo Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ulla Lettijeff Finaviasta.

Uudistukset vahvistavat Helsinki-Vantaan asemaa kansainvälisenä vaihtolentoasemana. Lentoaseman lyömätön etu on sen strateginen sijainti Euroopan ja Aasian välissä. Kohentuneet palvelut ja vaihtoliiken teen sujuvuus lisäävät Suomen kilpailukykyä.

Sea dipping and sauna sessions next to the presidential palace, sunbathing with the horizon, doing laps under midnight-sun, Helsinki nightlife with a Helsinki skyline, dining on the sea, diving optional.

Liisa Väisänen luennoi symbolien salaisuuksista, opastaa erikoisryhmiä

ja tulkitsee kuvien

maailmaa

Teksti: Teppo Viiperi. Kuva: Marco Peretto.

Liisa asuu miehensä Marcon kanssa Espanjassa ja hänessä elää intohimo taiteeseen. Koulutuk seltaan hän on filosofian maisteri kirjallisuustie teestä ja filosofian tohtori estetiikasta. Liisalla on Vatikaanin hyväksymä uskonnollisten kulttuurimatkojen diplomi. Tv-sarjan Merkkien salat kaksi tuotantokautta opastivat katsojia symbo lien kiehtovaan maailmaan.

Taiteen asiantuntijasta tuli erinomainen opas

Taidefilosofi Liisa Väisänen syntyi vuoden pimeim pänä päivänä Helsingissä vuonna 1964. ”Olen helsin kiläinen, Heikinlaaksosta, vaikka kaikki sanovatkin, ettei sitä kuule puheestani. Äitini on evakko ja isä tu lee Savosta.” Liisasta piti tulla kirjastonhoitaja, eikä ala matkailun parissa ollut käynyt mielessäkään. ”En kos kaan päässyt kirjastoon, vaikka tosissani yritin. Alun perin olen valmistunut Helsingin Yliopistosta kirjal lisuustieteen maisteriksi, kun luulin, että sieltä pääsee kirjastoon töihin. No voin kertoa, että ei pääse. Kävin töissä Suomen Yhdyspankissa ja olin lähes joka osas tolla tienaamassa opiskelurahoja. Pyysin siirtoa kirjas toon ja minut laitettiin psykologisiin testeihin. Tulos osoitti, että olen täysin sopimaton alalle.”

Liisan hyvä ystävä halusi oppaaksi, mutta ei koskaan päässyt. Liisa näki lehdessä Tjäreborgin ilmoituksen, jossa etsittiin uusia oppaita. ”Sanoin ystävälleni, että nyt haetaan sinne yhdessä.” Palatessaan haastattelusta kotiin Liisaa odotti edellisenä päivänä leimattu kirje, jossa ilmoitettiin, että hänet on valittu opaskurssille. ”Se oli itse asiassa aika kamalaa, kun ystäväni ei saavut tanut unelmaansa.” Liian aikaisin päivätyn kirjeen sa laisuuskin paljastui. ”Se oli oikeasti vähän hassu juttu. Minut oli valittu grafologin lausunnon perusteella. Ja minullahan on maailman hirvein käsiala!” Liisa epäröi hetken, mutta päätti sitten kokeilla matkaoppaan työ tä. Kirjastojen ovet pysyivät suljettuina. ”Myöhemmin olen ajatellut, että se saattoikin olla se minun juttuni.”

Liisa lähti töihin Italiaan, Lido di Jesoloon. Koh depäällikkönä toiminut Kaarina Pätiälä laittoi hänet vetämään Firenzen ja Venetsian retkiä. ”En koskaan

joutunut merirosvoretkille! Ajattele, minä sain palkan siitä, että sain käydä Uffizissa ja Accademiassa. Aika nopeasti jäin koukkuun opastyöhön.” Myöhempinä opiskeluvuosina ulkomailla opastyö kulki Liisan mu kana. Opinnot ja työ tukivat toisiaan. Liisa opetteli kohteen, mutta kirkot, arkkitehtuuri ja tarinat olivat tuttuja opiskelun parista.

Jazzia, ahkeraa opiskelua ja kommelluksia Pariisissa

Helsingissä käytettiin Kantin ja Hegelin metodeja, mutta Liisaa kiinnostivat ranskalaiset filosofit. Hän pyysi ystäväänsä Mikko Kuusimäkeä kääntämään hakemuksen Sorbonnen yliopistoon Pariisiin. ”Itse en osannut sanaakaan ranskaa ja oli yllätys, että pääsin sisään. Alku oli vaikeaa ja koin jopa hirveää häpeää. Olen varmaan istunut jollain ydinfysiikan luennolla ja luullut kuuntelevani taidehistorian luentoa.”

Suomalaisella sisulla Liisa voitti vaikeudet. Kotiin ei kehdannut palata tyhjin käsin. Päivät kuluivat luen noilla, yöt menivät kielen opiskelussa ja paikallisessa jazzklubissa. Mikko oli opettanut Liisalle yhden lau seen ranskaksi: ”Mitä mieltä olet Einsteinin suhteelli suusteoriasta? No ei se ollut jazzklubilla kaikkein paras iskurepliikki.” Liisa asui nunnien pitämässä asuntolas

sa, jonka ovet laitettiin lukkoon klo 22 ja avattiin klo 6. Jazzklubit suljettiin neljältä ja opiskelijalla oli ongelma. Liisa vietti useampana yönä aamun tunnit läheisellä bussipysäkillä.

”Ulkomaalaistoimistolla oli järjettömät jonot ja mi nulta puuttui aina jokin valokopio tai todistus. Ajatte lin, että ei ne sinisilmäisiä kadulla pysäytä ja niin jäin ilman oleskelulupaa.” Eräänä aamuyönä Liisan viereen pysähtyi poliisiauto. ”Olin varma, että nyt jäin kiinni ja joudun ulos maasta. Minut vietiin poliisiasemalle ja iltavuoron esimiehen Bernandon luo. Ihmettelin, miksi minut on pidätetty ja hän totesi, että ei sinua ole pidätetty vaan olemme huolissamme. Miksi istut öisin yksin pysäkillä? Se on vaarallista. Kerroin asuntolan säännöistä ja sovimme, että tulen klubilta suoraan po liisiasemalle ja odottelen siellä, kunnes pääsen kotiin.” Eräänä yönä Bernando kysyi: ”Oletko koskaan nähnyt transseksuaaleja. Vastasin en ja niin sitä mentiin po liisiautolla öiseen Pariisiin. Siinä nuoren opiskelijan maailmankuva ja elämänkatsomus avartuivat.”

Lisää opiskelua ja opastuksia

Pariisin jälkeen Liisa asui pari vuotta Kairossa. Hän on väitellyt islamilaisesta taidefilosofiasta Genovan yliopistossa ja opiskellut mm. filosofiaa, taidehistoriaa, teatteritiedettä, kirjallisuutta, estetiikkaa ja teologiaa Kairon, Sorbonnen ja Helsingin yliopistoissa.

”Opastyö on ammatti, joka haastaa. Kun siihen pa neutuu, on se todella palkitsevaa.” Liisa on tavannut valtavan määrän eri alojen ammattilaisia ja ymmärtä nyt poikkitieteellisyyden merkityksen. Miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. ”Paras yliopisto ovat olleet asiak kaat. Viimeiset parikymmentä vuotta olen palvellut lähes pelkästään erikoisryhmiä. Olen päässyt asiak kaideni mukana sellaisille luennoille, joihin minulla ei muuten olisi ollut ikinä mahdollista päästä.”

Covid-rajoitukset koettelivat Liisaa, kuten kaikkia matkailualan tekijöitä. Hän löysi uuden paikkansa opettajana ja kouluttajana. Eristäytymisiaika oli myös hyvää aikaa opiskeluun. Liisa suoritti saavutettavuus opinnot ja niiden innoittamana on valmistanut näkö vammaisille taidehistorian kurssin, jossa hän opettaa värejä ääninä heille, jotka eivät ole koskaan värejä näh neet. Esimerkki taivaansininen Botticellin teoksissa on huilunääni. Parhaillaan Liisa opiskelee tulevaisuus tutkimusta ja jotain uutta on suunnitteilla jo tutuksi käyneen ohjaaja Atro Lahtelankin kanssa, mutta siitä on liian varhaista puhua enempää. Liisa on aloit tanut jo opastamisen uudelleen pandemian jälkeisenä aikana, mutta ei aio unohtaa luennointia ja opettamis ta tulevaisuudessakaan.

Kirjoja ja oma tv-sarja syksyllä

Viime vuosina Liisalta on ilmestynyt useita tieto- ja oppikirjoja. Joukossa on myös matkailua käsittelevät: Kaikki Italiani, Enemmän Espanjaan, Ranska Rak kaudella jaVälimerenhelmet. Elokuussa 2022 ilmestyy SKS:n kustantamana Symbolien Helsinki.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Atro Lahtela lähti toteut tamaan Liisan unelmaa tv-ohjelmasta, jossa hän tul kitsi kuvien ja symbolien merkityksiä. Yle ei aluksi lämmennyt idealle, mutta tekijät eivät luovuttaneet. Jokaisella jaksolla oli omat teemansa ja aiheina muun muassa kädet, hiukset, korut ja numerot. Näin syntyi kaksi tuotantokautta kumpikin 8-osaiseen tv-sarjaan Merkkien salat.

”Ensimmäinen kuvauspäivä Malagassa oli ihan hir veä, en tiennyt mitään tv-työstä. Sanoin miehelleni Marcolle, että menen kotiin sängyn alle, enkä tule iki nä pois sieltä. Miksi ikinä tämän ikäinen nainen alkaa tehdä asioita, joita hän ei osaa? Marco sai minut rau hoitettua ja käski kuuntelemaan ohjaajaa ja tekemään täsmälleen mitä tämä sanoo. Siitä se sitten lähti.”

Esimerkkinä symboleista Liisa kertoo yhden tu tuimman käsimerkin sisällön muuttumisesta. ”Keski sormen näyttäminen on ikivanha tapa. Ensimmäiset maininnat ovat ajalta 300 eaa. Nykyisin hyvin aggres siivisen merkin näyttäminen tarkoitti, saisitpa paljon lapsia tai olisitpa viriili. Sen merkitys oli positiivinen. Reformaation myötä merkistä tuli negatiivinen, koska sukupuolielimet miellettiin hävettävinä. Näin tulkitse minen muuttui.”

Merkkien salat tv-sarjaa kuvattiin Espanjassa, Rans kassa ja Suomessa.

Liisa yhdistää Eurooppaa musiikilla

Rokki on lähellä Liisan sydäntä. Kesäkuussa hän toi Helsingin Konepajalle jo useita vuosia Espanjassa jär jestämänsä European Rock’n´Roll Meeting -festivaa lin. ”Tämä on ensimmäinen kerta Suomessa festivaa lille: teemana on Roll Over Beethoven. Muusikoita on tulossa Espanjasta, Italiasta ja Ranskasta. Nimensä mukaisesti festivaalilla soi rock, ja se on tapaaminen, jossa eurooppalaisilla roots-muusikoilla on tilaisuus tavata toisiaan ja löytää uusia yhteistyökumppaneita. Jokaisella festivaalilla on festivaalimaan vastaanotta va yhtye. Helsingin festivaalilla ulkolaiset esiintyjät toivottavat tervetulleeksi Helsinkiläinen Fat Chance -yhtye. Yhteistyökumppanina Suomessa on Käpylän kulttuuriyhdistys.

Valkoiset TukTukit ilmestyivät Helsingin katukuvaan

Teksti: Teppo Viiperi. Kuvat: TukTours.

Risteily- ja lentoalataustan omaava Juho Rautio, Helsinki TukToursin perustaja, valmistui Helsinki oppaaksi muutama vuosi sitten. Jo ennen opintojaan hän mietti, että

haluaisi tehdä jotain erilaista matkailun saralla Helsingissä.

”TukTukeja olin reissuillani nähnyt Euroopassa, en niinkään Aasiassa, koska en ole siellä niin paljon käy nyt,” kertoo Juho. Valmistuttuaan Perho Liiketalous

opistosta Juho alkoi tutkailla Suomen TukTuk mark kinoita, mutta eipä niitä juurikaan ollut. ”Sitten löysin maahantuojan, veljekset Miro ja Tino Kalliolan, jot ka toivat sähkökäyttöisiä, hiljaisia sekä ympäristöystä vällisiä TutTukeja Suomeen. Kävelin sisään ja ehdotin yhteistyötä. Onneksi heillä oli samansuuntaisia ajatuk sia ja meistä tulikin liikekumppaneita ja homma pyö rähti käyntiin,” muistelee Juho parin vuoden takaisia tapahtumia.

Keväällä 2020 kaveruksilla oli kaksi neljän hengen ympäristöystävällistä TukTukia käyttövalmiina ja kierrokset Helsingissä aluillaan. Oppaita, jotka sekä ajavat TukTukia että opastavat kierrokset, on tällä hetkellä kolme.

Pienellä ydinporukalla pyöritämme toimintaamme, toiveissa on toki kasvaa ja laajentua, mutta pääasialli nen kohderyhmämme, ulkomaiset turistit, ovat olleet koronan takia poissa, joten nyt odotellaan parempia aikoja,” toteaa Juho. Helsinki Tuktours on hyvä esi merkki siitä, että vaikka olosuhteet ja ajankohta ovat kaikella tavalla väärät, uutta voi suunnitella ja aloittaa.

”Hyvän tuulen ammatissa

Valkoinen ja tyylikäs TukTuk saa ohikulkijat hymyi lemään ja oppaat mieltävät olevansa hyvän tuulen am matissa. ”Eräs koulupoika kerran ihmetteli, miksi nuo ihmiset istuvat kiinalaisessa autossa,” naurahtaa Juho. Moni asiakas vertaakin ajoneuvoa ja vauhtia Aasiassa kokemaansa seikkailuun.

Helsingin TukTukit ovat isompia, vakaampia, 100 prosenttisesti sähköllä kulkevia ja turvallisia. Ne val mistetaan käsityönä Alankomaissa, mutta osat tule vat Thaimaasta. Yhden ajoneuvon valmistus maksaa suunnilleen henkilöauton verran. TukTuk on rekis teröity ammattiajoneuvoksi, ja se rinnastetaan taksi toimintaan. Kuljettaja/opas joutuu myös suorittamaan taksinkuljettajan ajoluvan.

”Kierroksemme varataan netin kautta etukäteen eli ihan tavallista taksikyytiä meiltä ei saa. Teemme yleensä tunnin tai kahden mittaisia opastettuja kau punkikierroksia Helsingin keskustan lähistöllä sijait seviin kohteisiin ja nähtävyyksiin. Matkalla saa nauttia kauniista maisemista ja kuunnella hauskoja ja jännittä viä tarinoita Helsingistä. Asiakas voi tietysti aina esit tää toiveen kierroksen sisällöstä oppaallemme, jolloin suunnittelemme reitin niiden pohjalta,” neuvoo Juho.

Kulkuneuvot eivät ole kokonaan suljettuja, kauniilla ilmalla niissä ei ole sivuseiniä, joten kierroksen aika na aistii ympäristön äänet, kesän tuoksun ja raikkaan ilman. Koska TukTukit ovat pienempiä kuin bussit, niiden kyydissä pääsee myös kaduille ja alueille, joille ei tavallisilla kiertoajeluilla ole mahdollisuutta mennä. Matkustajien käytössä oleva tila on runsas ja henkilö autotasoinen; kaikki istuimet ovat menosuuntaan ja turvavyöt ja muu varustus on kaikkien sääntöjen mu kainen.

Ympäristöystävällinen vaihtoehto

Yritys tarjoaa erilaisia, mielenkiintoisia ja vastuullisia elämyksiä. TukTuk on kulkuneuvona erinomainen keino näihin tavoitteisiin. Se ei saastuta lainkaan pääs töillä, ja myös sen aiheuttama ympäristöhaitta pienen koon ja äänettömyyden takia on lähes olematon.

”Lataamme ajoneuvojen akut käyttäen tuulienergial la tuotettua sähköä. Käytössämme on vain muutama TukTuk ja koska jokaisen maksimi matkustajamäärä on vain neljä, ei kierroksista seuraa myöskään erityistä ruuhkaa suosituille kohteille,” kertoo Juho.

Sähkökäyttöisten ja ympäristöystävällisten Tuktukien lisäksi yrityksessä huomioidaan kestävän kehi tyksen periaatteita. Pieni, paikallinen toimija käyttää paikallisia yhteistyökumppaneita. Kaikki työntekijät ovat saaneet koulutuksen kestävän kehityksen peri aatteisiin. ”Kehitämme toimintaamme koko ajan vas tuullisemmaksi, koska mielestämme se on ainoa keino toimia hyvällä omallatunnolla,” toteaa Juho.

Omilla matkoillaan Juho lähtee puolisonsa kans sa risteilemään tai seikkailemaan Etelä-Amerikkaan. ”Kun englanti ei ole pääkieli, tuntee olevansa kauka na kaikesta ja kulttuurit avautuvat uudella ja erilaisella tavalla. Nuorena vanhempamme veivät meidät telt tamatkoille Eurooppaan, sisareni oli vielä alle kou luikäinen, kun telttailimme Venetsiassa. Luksusta en kaipaa, mutta hyvin järjestetty matka, jossa palaset toi mivat sekä tietty taso majoituksessa ovat perusasioita, ja samppanjan voi tietysti aina kohottaa loman kun niaksi,” naurahtaa Juho. Näitä periaatteita pyritään noudattamaan myös Helsingin TukTuk-kierroksilla, joilla elämykset, hauskuus, ilo ja yllättävät reittivalin nat pitävät mielenkiintoa yllä.

Lisätietoa: www.helsinkituktours.fi

Kertomus opas Liisi Teivosen matkasta aikaan ennen kännyköitä

OLI JUHANNUSVIIKKO

, maanantai-ilta ja ensimmäinen kesälomapäivä. Kokosin kuivan pyykin narulta ja läh din sisälle. Nyt oli loma, jolloin en ollut matkalla turis tien kanssa. Kun pääsin asuntooni, soi puhelin. Kolle gani kysyi, lähtisinkö oppaaksi saksalaiselle ryhmälle, jonka matkanjohtaja oli sairastunut. Ryhmä oli espoo laisessa hotellissa ja jatkaisi aamulla matkaa Lappiin ja Nordkappin kautta Norjaan ja Tanskaan.

Sanoin heti, ettei tulisi mieleenkään valmistautu matta lähteä Norjaan, jota en tuntenut. Keskustelim me pitkään. Hän tarjoutui antamaan käyttööni kaiken mahdollisen materiaalin vastaavasta matkasta. Mi nulta odotettiin lähinnä matkanjohtajuutta. Kun sak salaisen matkatoimiston kanssa käydyn keskustelun jälkeen suljin puhelimen, kello oli varttia yli yhdeksän illalla. Tajusin, että olin luvannut seuraavana aamuna lähteä tälle pitkälle matkalle, joka hirvitti ja houkutteli.

Ryhdyin pakkaamaan matkalaukkua ja soittelemaan sijaisia niille parille kaupunkikiertoajelulle, joille olin lupautunut.

VARHAIN AAMULLA tilasin taksin ja ajoin Itäkeskuksesta Tapiolan liittymään tapaamaan kollegani, joka odotti iso muovikassi täynnä lupaamaansa Norja-tietoutta. Jatkoin Espoon Polar hotelliin, missä ryhmä oli las

taamassa laukkujaan komeaan berliiniläiseen bussiin. Kuljettaja löytyi auton takaa. Hän kertoi lähettäneensä sairastuneen opastytön Tukholmasta kotiin. Ryhmä oli vaativa; tietoa ja palvelua toivottiin.

Lähdimme liikkeelle. Halusin antaa hyvän vaikutel man ja yritin parastani. Pidimme tauon hotelli Tallu kassa ja sain tilaisuuden jutella ihmisten kanssa. Sak salaiset ihmettelivät vähäistä liikennettämme. Kerroin heille, että raskas liikenne, bussit ja kuorma-autot oli vat lakossa.

Hirvaskankaalla söimme lounaan. Matka jatkui mu kavasti, kunnes yhtäkkiä vauhti hiljeni ja kuljettaja oh jasi bussin tien laitaan mutisten – moottori jarruttaa! Nousimme autosta. Moottorin suojakansi avattiin. Katselimme hiljaisina konetta, mutta mitään korjat tavaa ei ollut havaittavissa. Kuljettaja kiersi bussin toiselle sivulle, avasi sen alaosasta luukun, josta ryh tyi vetämään pitkää lippusalkoa muistuttavaa tankoa. Hämmästyneenä seurasin, kun hän sovitti tankoa bussin nokan alle. Hiljalleen käsitin, ettemme omin voimin jatka matkaa, tanko oli hinauksessa tarvittava apuväline.

Niinä kesinä, jolloin olin Suomea kiertänyt, milloin suomalaisilla, milloin ulkomaisilla busseilla, ei vastaa vanlaista ollut tapahtunut. Kerranhan sen oli pakko

sattua ja juuri nyt, kun kevytmielisesti olin matkaan lähtenyt – tässä tuli rangaistus. Kuulin itseni sanovan rauhallisen arkisesti – haenko hinaajan? Kuljettajan vastaus oli lyhyt – hae!

NYT OLISIVAT hyvät neuvot tarpeen. Vain harvoissa lin ja-autoissa tuohon aikaan oli puhelin. Ei minullakaan ollut vielä matkapuhelinta. – Oi luoja, jos suojelusen keleitä on saatavissa, lähetä tänne vaikka yksi, nyt sille olisi käyttöä! Katselin ympärilleni, taloja ei näkynyt missään, bussimme vieressä oli sankkaa metsää, toisel la puolen tietä pilkotti harvan koivikon välistä peltoa, vai liekö ollut suota, ihmisiä ei näkynyt.

Juuri kun suojelusenkeleitä ajattelin, se saapuikin –traktorilla – metsätietä ja kääntyi meitä kohti. Pysäytin traktorimiehen ja kysyin mihin suuntaan olisi läh dettävä lähimmälle huoltoasemalle. Kävi selville, että noin viisi kilometriä taaksepäin on lähin. Eipä muuta neuvoksi kuin asettua vastakkaiselle puolelle tietä ja toivorikkaana nostaa kättä vastaan tuleville autoille. Ei ole helppoa saada henkilöautoja pysähtymään, kun kohdalla on saksalainen linja-auto ja nelisenkymmentä ihmistä sen ympärillä. Yritin siirtyä kauemmas bussis ta, mutta tulos ei ollut yhtään parempi. Oli myöhäinen iltapäivä, ihmiset tulossa töistä ja kaikilla tuntui ole van kiire ohittaa meidät. Vihdoin komea limusiini ajoi ensin ohi, pysähtyi sitten sadan metrin päähän. Olin juoksemassa sitä kohti, kun parempia päiviä nähnyt Toyota pysähtyi kohdalleni ja tarjosi kyytiä. Hyväk syin tarjouksen, hihkaisin limusiinimiehelle kiitokset ja pääsin huoltoasemalle.

ASIALLINEN NUORI NAINEN huoltoaseman kahviossa kä sitti heti tilanteen, tarttui puhelinluetteloon ja ryhtyi soittelemaan liikenneyrittäjille. Tulosta vaan ei tullut. Kello raksutti, melkein tunti oli kulunut. Auttajani soitti kaikille oman pitäjänsä yrittäjille ja jatkoi sit ten naapuripitäjien vastaavaa luetteloa. Lopulta tuli selväksi, että yksi mies – Unto nimeltään – olisi rat kaisu ahdinkoomme. Untoa vaan ei löytynyt. Aloin jo tulla epätoivoiseksi, niin tuntui tulevan auttajanikin. Hän laski puhelimen kädestään ja katso, silloin se soi. – Täällä Unto, mikä hätänä? Ystävällisesti tyttö selit ti tilanteen. – Minä tulen, Unto sanoi. Pohjalaisessa maalaiskylässä ei ihmisiä jätetä pulaan. Untoa oli jou kolla etsitty ja löydetty saunaa lämmittämästä. Kourai sin kukkarostani kaikki taksimatkan jälkeen tähteeksi jääneet rahat puhelinavustajalleni, sanoin kiitokset, lupasin muistaa häntä testamentissani ja lähdin ulos odottamaan.

Ei aikaakaan kun pihaan kaartoi kirkkaanpunainen Samara, josta nousi havaiji paitaan pukeutunut noin

kuusikymppinen mies ja kuljettajan puolelta sama nikäinen ystävällisen näköinen mieshenkilö, jolla oli ruskea, pitkälippainen lakki. Tarrasin havaiji paitaan – oletko Unto? –Ei, minä olen Sulo. Pitkälippainen hymyili – minä olen Unto. Selitin nopeasti tilanteen. –No mennään katsomaan, Unto sanoi. Menin Samaran takapenkille ja lähdimme.

UNTO TARKASTI TILANTEEN. Hän oli kuin palopäällikkö, selkeä ja päättäväinen, ei puhellut turhia, sanoi vain ly hyesti – tämä auto hinataan Ouluun Mercedes-korjaa molle. Sulo tulee puolen tunnin kuluttua linja-autolla tähän ja vie teidät Ouluun. Olin ylpeä näistä suomalai sista maalaismiehistä.

Lastasimme laukkumme Sulon sinivalkoiseen bus siin. Matkaa hotelliin oli vielä runsaat sata kilometriä. Yritin kertoa Pohjanmaasta ja Oulusta, terveporvarien kaupungista. Tunnelma oli kuitenkin lattea kuin ym päröivä maisema.

Kun en saanut vastakaikua ryhmästä, keskityin Su loon. Sulo kertoi, että paikallisen linja-autoyhtiön omistaja oli hänen tuttunsa ja kun kysymyksessä on yksityinen yrittäjä, saisimme kenties sieltä lakosta huolimatta käyttöömme bussin. Heti hotelliin saa vuttuamme soitin liikennöitsijälle. Sovimme, että jos oma automme on jätettävä korjaamolle, saamme heil tä linja-auton kuljettajineen. Kun ilmoitamme aamul la kahdeksan aikaan, auto on hotellimme edessä puoli kymmeneltä. Yhtiö pystyi kuitenkin lupaamaan auton vain juhannukseen asti. Tämä ei minua huolettanut, pääasia, että matka jatkuisi välittömästi.

Odotin hotellin hämärässä baarissa kuljettajaa. Vä hän jälkeen kello yhden yöllä kuulin, kuinka iso hinaa ja-auto pysähtyi hotellin eteen.

AIKAISIN AAMULLA lähdimme korjaamolle tutustumaan tilanteeseen. Hullusti oli bussimme moottorin laita. Sylinterissä oli ollut hiushalkeama, jota pahensi lyhyt tietyömaaosuus matkallamme; öljy ja vesi olivat moot torissa sekoittuneet ja mäntä oli pieninä palasina. Soi timme Berliiniin ja bussiyhtiöstä ilmoitettiin, että auto saa jäädä korjaamolle odottamaan uutta moottoria.

Ohjelmamme mukaan Lappi, Nordkapp ja Norja kutsuivat ja niin oli puoli kymmeneltä upouusi suo malainen tilausajobussi odottamassa hotellimme edes sä. Seikkailu jatkui ja matkasta tuli kymmeneksi päi väksi ikimuistoinen elämys.

Kotiin tultuani lähetin avuliaalle huoltoaseman ty tölle pienen paketin ja kiitoskirjeen. Sain vastaukseksi kortin, jonka kuvassa muumi vetää ylämäkeä raskaasti kuormattua kärryä ja toinen auttaa työntämällä. Teks tinä oli lause: Ylämäessä ystävyys punnitaan.