AJONEUVOTUOTTEET


KEITÄ ME OLEMME
Jo yli 40 vuoden ajan olemme panostaneet tiiviiseen yhteistyöhön erikoistuneiden ja omien alojensa johtavien valmistajien kanssa. Toimimme ympäri maailmaa sijaitsevien valmistajiemme paikallisena myyntiorganisaationa Suomen markkinoilla.
Tuotevalikoimamme on laajuudeltaan ja monipuolisuudeltaan ainutlaatuinen. Yrityksemme kuuluu markkinajohtajiin alallaan ja valikoimaamme kuuluvat monet maailman johtavat tuotemerkit. Kehitämme jatkuvasti tuotevalikoimaamme, jotta se vastaisi asiakkaidemme tarpeita.
Pääkonttorimme ja varastomme sijaitsevat Turussa. Lisäksi meillä on myyntikonttori Oulussa, jotta voimme tavoittaa tehokaasti asiakkaamme myös pohjoisessa. Myyjämme matkustavat aktiivisesti ympäri Suomea tarjotakseen henkilökohtaista palvelua asiakkaillemme.
Näin voimme analysoida asiakkaidemme tarpeita ja keskustella tarjoamistamme ratkaisuista suoraan kohteessa ja olla apuna optimaalisten ratkaisujen löytämisessä.
OEM toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Irlannissa, Iso-Britanniassa, Puolassa, Virossa, Tšekin tasavallassa, Unkarissa, Slovakiassa, Liettuassa, Latviassa ja Kiinassa. Yhdessä olemme yksi Pohjois-Euroopan johtavista teollisuuskomponenttien toimittajista.
Haluamme tehdä yhteis- työtä sinun kanssasi!
Toimintamme perustana on lisäarvon tuottaminen sekä asiakkaillemme että valmistajillemme. Asiakkaillemme tarjoamme erittäin laajan ja kat- tavan tuotevalikoiman lisäksi teknistä asiantuntemusta ja nopean toimi- tuksen. Valmistajillemme takaamme vahvan paikallisen kumppanin, joka tuntee markkinat ja toimii heidän tehokkaana jakelukanavana.
VALMISTAJA
ASIAKAS

YKSI KUMPPANI – LAAJA TUOTEVALIKOIMA
Pystyäksemme palvelemaan teitä tehokkaasti, olemme jakaneet liiketoiminnan omiin tuotealueisiin. Jokaisella tuotealueella on omaan tuotevalikoimaansa erikoistuneet asiantuntijat sekä myyjät.
AJONEUVOTUOTTEET
ANTURI & KONETURVA
ELEKTROMEKANIIKKA & LÄMMÖNHALLINTA
KAAPELI & LIITÄNTÄTEKNIIKKA
KESKUSKOMPONENTIT
KONENÄKÖ
LOGIIKAT & KÄYTÖT
PÄÄKONTTORI JA LOGISTIIKKAKESKUS
OEM INTERNATIONAL
MATERIAALIT & LAITTEET
MOOTTORI & LAAKERI
NÄYTÖT & NÄPPÄIMISTÖT
PAINE & VIRTAUS
PUMPPU
ROBOTIIKKA
VIRRANSYÖTTÖ
OEM INTERNATIONAL
OEM Finland on osa ruotsalaista OEM International -konsernia, joka on listattu Tukholman pörssissä. Konserni koostuu 37:stä yksiköstä, jotka toimivat 15 maassa.
Tutustu tuotevalikoimaamme kotisivulla
AJONEUVOTUOTTEET
Tarjoamme laadukkaat tuotteet pääasiassa ajoneuvoteollisuudelle. Tuotevalikoimamme koostuu varoitus- ja työvaloista, kameratuotteista, antenneista sekä erilaisista mekaanisista lisävarusteista. Meiltä löytyy myös ajoneuvohydrauliikan komponentteja raskaankaluston päällerakentajille.
Laajan tuotevalikoimamme ansiosta, pystymme tarjoamaan asiakkaillemme sopivimmat ja mahdollisimman kustannustehokkaat ratkaisut kulloiseenkin tarpeeseen. Yhdessä muiden edustamiemme tuotteidemme kanssa olemmekin yksi Suomen suurimmista automaatiotuotteiden toimittajista.
JOHTAVAT VALMISTAJAT
Päämiehemme ovat erikoistuneet ajoneuvopuolen tuotteisiin ja he koostuvat toimialansa johtavista osaajista. Pyrimme jatkuvaan kehitykseen tuotevalikoimamme osalta, jotta voimme tarjota alamme parhaat ratkaisut asiakkaidemme käyttöön.


Kun otat meihin yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse, voit olla varma, että toisessa päässä on aina avulias henkilö valmiina auttamaan sinua!
Tuotepäälliköt
MEKANIIKKA, KONTAKTORIT JA ANTENNIT AJONEUVOKAMERAT, VALOT JA ÄÄNIMERKIT

MIKKO KOKKO 040 3412 473 mikko.kokko@oem.fi
Liiketoimintayksikön johtaja

TAPANI SARKALA 040 9218 660 tapani.sarkala@oem.fi HYDRAULIIKKA

MIKKO MANNILA 040 3412 441 mikko.mannila@oem.fi
SISÄLTÖ


8 - Varoitusvalot ja summerit 10 - Työvalot



6 - Ajoneuvokamerat 16 - Mekaniikka-lukitusjärjestelmät






- Ajoneuvohydrauliikka 23 - Autokaapelit, Käynnistysakut
AJONEUVOKAMERAT
Kamerajärjestelmät haastaviin työympäristöihin ja kohteisiin. Erinomainen kuvanlaatu, iskun- ja tärinänkestävä rakenne sekä kattavat EMC–hyväksynnät. Asiakkaalle laadukkaan kamerajärjestelmän hankinta on aina investointi. Tavoitteenamme ovat tyytyväiset asiakkaat, joille haluamme tarjota kustannustehokkaat ja kannattavat ratkaisut pitkällä tähtäimellä.



CORNEREYE
CornerEye tarjoaa erittäin laajan ja yksityiskohtaisen näkymän ajoneuvon hytin ympäriltä ns. katvealueilta. Järjestelmä tuottaa erittäin tarkkaa HD-laatuista kuvaa reaaliajassa. Korkean valoherkkyyden omaava HD-kamera välittää terävää kuvaa myös hämärässä sekä huonolla säällä. Kameran kotelointiluokka IP69K sekä automaattinen lämmitys takaavat moitteettoman toimivuuden myös Suomen vaativissa olosuhteissa.
Järjestelmä minimoi katvealueet ajoneuvon etuosassa ja näin ollen lisää kuljettajan ajomukavuutta ja parantaa huomattavasti muiden tienkäyttäjien turvallisuutta.
• 270° näkymä
• HD-kamera ja 10” monitori
• IP69K sekä kestää tärinaa ja iskuja
• Reaaliaikainen



KAMERAT
Orlacon kamerat tehostavat työntekoa ja käyttämällä oikein valittuja tuotteita minimoit mahdolliset riskitekijät. Kameroista löytyy sopivat tuotteet lähes jokaiseen ajoneuvoon aina trukeista rekkoihin ja raskaisiin maansiirtokoneisiin, pieniin ja suuriin nostureihin sekä merenkulkuun.
Kompaktikameroilla toteutetaan optimaalinen näkyvyys ajoneuvojen ympäriltä. Ne ovat myös mainio apuväline erilaisiin työkalunäkymiin; puomit, vinssit jne.
Trukkikamerat ovat suunniteltu ensisijaisesti trukin haarukoihin sekä kelkkaan. Niissä on erittäin kestävä rakenne (RST-kuori) kolhuja vastaan.
AF-Zoom-kameroilla saadaan tarkkaa kuvaa pitkien etäisyyksien päästä. Ne ovatkin mainio apuväline esim. nosturinkujettajille kun tehdään ns. pimeitä nostoja.
• Soveltuu äärilosuhteisiin
• Käyttölämpötila-alue -40…+85°C
• Käyttöjännite 12… 24 V DC


TARVIKKEET & MONITORIT
Laajan lisävarustevalikoiman avulla kamerajärjestelmästä saadaan rakennettua mahdollisimman täydellinen paketti tapauskohtaisesti.
Valikoimasta löytyy kaapelit eri käyttökohteisiin, täydelliset kytkentäpaketit perävaunuille, adapterikaapelit kolmannen osapuolen tuotteisiin, apuvälineet trukki- sekä nosturikameroille, tallentimet, jännitelähteet, videojakajat, liittimet ja paljon muita hyödyllisiä tarvikkeita. Lisäksi valmistamme ”spesiaalituotteita” asiakkaiden omien tarpeiden mukaan.
Orlacon monitorit on suunniteltu kestämään vaativia olosuhteita. Monitoreista löytyy vaihtoehdot myös jännitealueille (12…60 V DC).
Käyttökohteesta riippuen monitorin voi valita joko pinta- tai uppoasennuksella (tupla din-aukko).
VAROITUSVALOT JA SUMMERIT
ECCO:n valikoima on keskittynyt kevyisiin vilkkupaneeleihin, majakoihin, tasovilkkuihin, varoitus-, sisä- ja työvaloihin sekä peruutussummereihin.
Laajan valikoiman ansiosta voimme auttaa sinua monissa eri ajoneuvovalosovelluksissa.





MAJAKAT VILKKUPANEELIT
Ecco-majakat on saatavana vilkkuvina sekä pyörivinä malleina.
Valikoima on todella laaja, se kattaa usean eri sovelluksen tarpeet.
Majakat tarjoavat myös hyvät asennusvaihtoehdot, jopa seitsemän eri kiinnitysvaihtoehtoa auttaa löytämään sopivan valon eri tarpeisiin.
Hyvä takuu ja korkealaatuiset tuotteet tekevät Ecco:sta yhden maailman johtavista toimittajista alallaan.
• Seitsemän eri kiinnitysvaihtoehtoa
• Kompakti muotoilu
• Useita eri värivaihtoehtoja
• Laaja valikoima lisävarusteita
Ecco:lla on yksi markkinoiden kattavin valikoima kevyitä vilkkupaneeleja.
Paneelien pituudet alkaen 590 mm:stä mahdollistaa monet eri käyttökohteet.
Paneelit ovat saatavana LED- Xenon- tai Halogeenivaloilla. Laaja valikoima eri valoyhdistelmiä, kuten työvalot, takavalot ja varoitusvalot tekevät niistä erittäin joustavan asiakkaan eri tarpeisiin. Lisävarusteena on myös ”plug-n-play” -ohjausyksikkö mikä on helppo käyttää ja erittäin nopea asentaa.
• 12 tai 24 V DC
• Korkeus alkaen 55 mm
• LED, Xenon tai Halogen
• Muunneltavat ratkaisut



TASOVILKUT JA VAROITUSVALOT
Tämä tuoteryhmä sisältää kaiken, jotta saadaan näkyvyys riittäväksi haastavissa ympäristöissä. Valikoima koostuu salamavaloista, heijastimista, varoitus- ja tasovaloista.


PERUUTUSSUMMERIT
Ecco on maailman johtava peruutussummerivalmistaja ja asiakkaina ovat monet suuret konevalmistajat. Laajasta valikoimasta löytyy perinteisiä peruutussummereita sekä älykkäitä malleja joiden äänenvoimakkuus vaihtelee taustamelun mukaan.
Useat eri koot auttavat löytämään sopivan peruutussummerin joka kohteeseen ja kaikista malleista löytyy ”smart alarm” -malli joissa äänenvoimakkuus on aina 5db taustamelun yläpuolella.
• Vaihtoehtoiset jännitteet 12- 80 V DC
• Muuttuvat äänenvoimakkuudet
• Vankka rakenne vaativiin ympäristöihin
• Ainutlaatuinen patentoitu rakenne



PEILIT
Ecco tarjoaa laajan valikoiman peilejä ja niihin liittyviä varsia tieliikenne- sekä maastoajoneuvojen tiukempienkin vaatimusten täyttämiseksi. Peilejä on saatavana useita eri malleja kuten sivu-, tausta- ja panoraamapeilejä.
• 12 tai 24 V lämmitys
• Sähköinen säätö lisävarusteena
• Täyttää nykyiset vaatimukset

TYÖVALOT
LED-työvalot soveltuvat käyttöön erittäin kovissa olosuhteissa.
Valojen takakannessa on suuret jäähdytyslaipat optimoidulle lämmönsiirrolle.


TYÖVALOT
Laaja valikoima eri muotoisia, kokoisia ja valotehoisia työvaloja.
Uusi LED-tekniikka yhdessä markkinoiden johtavan diodien valmistajan kanssa tarjoaa alhaisen virrankulutuksen, pitkän käyttöiän ja samalla hyvän valotehon. Työvalot on helppo asentaa ajoneuvoihin, kuten kuorma-autoihin, metsäkoneisiin, pyöräkuormaajiin, maastoajoneuvoihin jne.
• 600-5850 Lumenia
• Cree, Epistar & Osram diodit
• Pyöreät ja neliömallit
• 10-60 W
• DT-liittimet lisävarusteena



SISÄVALOT
Laaja valikoima sisävaloja tarjoaa monia hyvin suunniteltuja ratkaisuja ohjaamoon tai rahtitilan valaistukseen.
Valoja on saatavana monissa eri muodoissa, pyöreänä, suorakulmaisena tai LED-nauhana.
• Jopa IP65
• Useita eri kokoja
• Liiketunnistin lisävarusteena
• 12-24 V
ASENNUSKIINNIKKEET
RAM Mounts-asennuskiinnikkeet koostuvat vankasta palloliitosjärjestelmästä, jonka voi asentaa lähes minne vaan, kuten kuorma-autoihin, trukkeihin, rakennuskoneisiin ja autoihin. RAM-kiinnikkeet ovatkin ajoneuvoteollisuudessa tablettien, kannettavien tietokoneiden ja puhelimien asennuksissa standardi.



KIINNIKKEET
Vankka kiinnitys esim. monitorien, tablettien ja puhelimien asentamiseen. Käytetään kuormaautoissa, rakennuskoneissa ja trukeissa. Patentoitu kuulaliitosjärjestelmä vaimentaa iskuja ja tärinää. Saatavana 5 eri kokoa, sopii kuormille 0,5-9,1 kg. Kiinnikkeet rakennetaan kolmesta eri osasta; pallo, varsi ja teline. On myös mahdollista asentaa putkikiinityksellä, pulteilla tai imukupilla.
• Merialumiinia
• Kumikuula
• Jopa 9,1 kg kuormille
• Saatavana myös VESA-rei’ityksellä

TABLETIT
Kiinnitystelineet saatavilla useimmille tableteille, kannettaville ja puhelimille. Telineet löytyvät joko universaalina (X-Grip ja Tab-Tite) tai mallikohtaisena (Form-Fit). Saatavana myös mallikohtaisilla suojakuorilla. Jousikuormitteinen kiinnitys takaa tasaisen kiinnityksen.
• Kova komposiitti ja ruostumattomat osat
• Sopii erittäin vaativiin ympäristöihin
• Universaali tai mallikohtainen
• Vankka asennus


INTELLISKIN
Iskunkestävä kuori ja teline integroidulla laturilla. Kun laite on asennettu suojakuoreen, se sopii kaikkiin RAM-intelskin latureihin ja telakointiasemiin. Hyvin suojaava suojakuori. Sopii sovelluksiin, joissa laite pitää olla päälle kytkettynä. Todella kestävä rakenne kaikissa tuotteissa.
• Integroitu lataus
• Suojakotelo
• Hyvä tärinänkesto
• Useita eri telakointiasemia
MEKANIIKKA-LUKITUSJÄRJESTELMÄT
Industrilåsin tuotteet edustavat alansa huippua lukitusjärjestelmissä jonka valikoimaan kuuluu mm. teollisuussalvat, lukot, saranat ja tiivisteet.
Kun haluat suojella arvokasta laitettasi tilassa jossa oven on todella pysyttävä suljettuna ja sinetöitynä tarjoamme tähän kattavan valikoiman tuotteita.


LUKOT
JA TANKOLUKOT
Täririnänkestäviä 90°-lukkoja käytetään ovien, kaappien ja koteloiden lukitsemiseen. Saatavana myös L- ja T-kahvoilla. Usealla tuotteella on hyväksynnät myös rautatiesovelluksiin.
Tankolukkojärjestelmät sopivat lukitsemiseen suljettujen koteloiden sisä- tai ulkopuolella kun tarvitaan useampia lukituspisteitä. Saatavana pyöreillä tai litteillä tangoilla ja erilaisilla lukkopesillä.
Vector-sarjan lukkoja käytetään yleensä työkalulaatikoissa. Vector-sarjaa on saatavana puristavalla kahvalla tai uudella Slam-lukituksella.

SARANAT
Valikoimasta löytyy niin pinta-asennetavat kuin sisään ”piilotettavat” mallit riippuen siitä halutaanko saranoiden näkyvän.

TIIVISTEET
• Polymeeri, sinkki, ruostumaton- ja haponkestävä teräs
• IP54 - IP69K
• Tärinänkestävä
• Polymeeri, sinkki, ruostumaton- ja haponkestävä teräs
• Avautimiskulma jopa 270°
• Myös irroitettavat mallit
Reunanauhat, profiilitiivisteet sekä tiivisteet lasille. Käytetään suojaamaan esim. tuotteen reunoja sekä estämään pölyn, kosteuden ja nesteiden pääsyn suojattavaan kohteeseen. Kiinnitysvaihtoehtoina ovat reunakiinnitys sekä itseliimautuva.
• Kiinnityspinnan paksuus 0,8-12 mm
• Käyttölämpötila-alue -30...+100°C
• PVC, EPDM, NBR
• UL 94 HB:n mukainen, myös junahyväksytyt mallit
MEKANIIKKA-KONEOSAT
Elesa on maailman johtava muovisten ja metallisten teollisuuskomponenttien valmistaja. Tuotteiden suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota muotoiluun, ergonomiaan ja käytettävyyteen.


SÄÄTÖJALAT, LIITOSOSAT, TÄRINÄNVAIMENNINKUMIT
Säätöjalkoja on saatavana aina 150 kilosta moneen tonniin asti. Saatavana pallosaranalla tai kiinteällä M6-M30 kierretangolla.
Materiaali- vaihtoehtoina teknopolymeeri, sinkitty ja ruostumaton teräs. Löytyy myös ESD- ja Atex-tuotteet.
Tärinänvaimennuskumit resonoinnin, värähtelyn ja tärinän vaimentamiseen. Saatavana monta eri kokoa ja mallia. Materiaaleina NR-kumi sinkityllä tai ruostumattomalla kierretangolla. Kovuudet väliltä 40-70.

KÄSIPYÖRÄT, VIVUT, KAHVAT
Käsipyörät, kahvat, kääntö- ja lukitusvivut on valmistettu metallista tai muovista ja niitä on saatavana useilla eri väreillä.
• Teknopolymeeri, alumiini duroplast, alumiini sekä ruostumaton teräs
• Useita kiinnitysvaihtoehtoja
• Ergonominen muotoilu
• Erittäin laaja valikoima

SÄÄTÖOSOITTIMET, HYDRAULIIKKAJÄRJESTELMIEN OSAT
Säätöpyöriä löytyy asteikolla tai ilman. Lukutapoina löytyy analogiset, digitaali-analogiset, digitaaliset sekä LCD-digitaaliset säätöosoittimet ja -pyörät.
• Lämpötila-alue -30°C…+130°C
• Teknopolymeeri, duroplast, alumiini sekä ruostumaton teräs
• Laaja valikoima
• Teknopolymeeri, NR-kumi, galvanoitu- ja ruostumaton teräs NR-kumi
• Kestää erilaisia kemikaaleja
• Laaja valikoima
• Halkaisija 25-125 mm
ANTENNIT
Tarjoamme laajan valikoiman erilaisia antenneja. Nykyään antennejamme käytetään pääasiassa mobiilisovelluksissa, joihin olemme luoneet asiakaskeskeisiä ratkaisuja eri kaapelipituuksilla ja erilaisilla liittimillä.



ANTENNIT
Tuotevalikoimaamme kuuluu useita erilaisia antennivaihtoehtoja esimerkiksi GSM-, GPS-, WLAN-, LTE- ja FM-radioantennit erilaisilla liittimillä, kiinnitystavoilla sekä liitäntäkaapeleilla. Tarjoamme myös asiakassovellettuja tuotteita asiakkaan määritysten mukaisesti.
Kiinnitystavoista löytyy pinta-asennetut-, magneetti-, sekä sisäänrakennetut antennit.
• -40°C…+85°C
• Rohs-hyväksyntä
• IP65 - IP67

AJONEUVOHYDRAULIIKKA
Toimitamme korkealaatuisia ajoneuvohydrauliikan komponentteja raskaankaluston päällerakentajille, korjaamoille ja huoltopisteille. Asiakkaamme hyötyvät vuosien saatossa luodusta ammattitaidosta, toimittajakontakteista sekä joustavasta asiakaslähtöisestä palveluideologiasta, varmistaen valinnan oikeanlaisesta komponentista.

AJONEUVOHYDRAULIIKKA SÄILIÖT
Bezares tarjoaa laajan valikoiman ajoneuvohydrauliikan komponentteja.
Valikoimaan kuuluvat paineen tuottoon ja virtauksen hallintaan liittyvät komponentit sekä niihin liittyvät tarvikkeet.
• Moottoriulosotot
• Hydrauliikkapumput
• Venttiililohkot



Padoan tarjoaa kattavan valikoiman hyötyajoneuvojen polttoaine- ja hydrauliikkasäiliöitä. Materiaalivaihtoehtoina ovat teräs, ruostumaton teräs ja alumiini, jotka takaavat asiakkaalle mahdollisuuden valita aina sovellusten asettamien vaatimusten mukaan kustannustehokkaimman vaihtoehdon.
• Hydrauliikkasäiliöt
• Polttoainesäiliöt
• Yhdistelmäsäiliöt



VOIMANULOSOTOT VENTTIILIT
Laaja valikoima voimanulosottotuotteita kattaa laitteistot aina kippi- ja nosturiajoneuvoista raskaisiin palo- ja henkilönostinkalustoihin asti. Tiivis yhteistyö ajoneuvovalmistajien kanssa luo pohjan viimeisimmille innovaatioille tällä saralla.
• Merkkikohtaiset vaihteistoulosotot
• Jakolaatikkoulosotot
• Vauhtipyöräulosotot

Venttiilien teknisissä ratkaisuissa on otettu huomioon erityisesti kylmät ja rankat käyttöolosuhteet. Nordhydraulic tarjoaa kiinteän tuottojärjestelmien lisäksi venttiilit myös kuormantunteviin järjestelmiin. Valikoimissa on lukuisa määrä erikoisventtiileitä ajoneuvoteollisuuden erikoiskohteisiin.
• RM270 venttiililohkot
• RS210 venttiililohkot
• Ajoneuvoventtiilit


AUTOKAAPELIT
Tarjoamme valikoiman laadukkaita kaapeleita ajoneuvoteollisuudelle.
Tarjolla myös teollisuuskaapeleita, -liittimiä ja kaapelointitarvikkeita
kone- ja laitevalmistajille johtavilta valmistajilta.
RKXB
• hienosäikeinen autokaapeli

RKKIB
• autokaapeli


HI-FLEX
• akkukaapeli
RKKB
• hienosäikeinen autokaapeli


RKUB
• pienjännitekaapeli


Liittimet & Liitoskaapelit


TUOTTEISTA
Puh.
KÄYNNISTYSAKUT
Tarjoamme myös laajan valikoiman käynnistysakkuja ajoneuvoteollisuudelle. Valikoimassa myös teollisuusakut, akkuvaraajat sekä akkutarvikkeet.


• Käynnnistysakut
• Akkukaapelit ja yhdyskiskot
• Päävirtakytkimet
• Teollisuusakut
• MP-akut
• Päätynapa-akut
• UPS-akut
TUOTTEISTA LISÄÄ ASIAKASPALVELU:

• Syklisenkäytön akut
• OPzV- ja OPzS- akut
• Litium-akut
• Työkaluakut
• Akkutelineet ja -kaapit
• Akkuvaraajat
• Akkutarvikkeet
Kysy tuotteiden jatkojalostusta myyjältämme!

VAPAUTAMME RESURSSEJASI
Me OEM:llä käsittelemme asiakkaan tarpeita kokonaisuutena ja haluamme tarjota kullekin optimaalisia kokonaisratkaisuja.
Voimme helpottaa ja tehostaa prosessejasi muokkaamalla tai kokoamalla komponentteja juuri sinun tarpeidesi mukaan.
Tekninen osastomme pystyy tekemään alustavia asennuksia ja kokoamaan valikoimamme tuotteista suurempia jatkojalostettuja kokonaisuuksia.
Näin autamme asiakkaitamme tehostamaan toimintojaan ja saamaan kustannustehokkaampia toimituksia. Teemme tiivistä yhteistyötä omien valmistajiemme kanssa ja sitä kautta meidän on mahdollista tarjota jatkojalostettuja, juuri teidän tarpeisiinne räätälöityjä komponentteja. Teknisen osastomme kautta voimme löytää kullekin asiakkaalle tehokkaimman logistiikkaratkaisun.
Saavutettavia etuja:
• Vähemmän artikkelinumeroita
• Tehostaa hankintaprosesseja
• Yksinkertaistaa logistiikkaa
78 000
KOKOONPANOJA
• Vähentää toimittajien määrää
• Kustannustehokkuus
4100
TILAUKSIA/VUOSI
1600
ASIAKKAITA
AUTAMME SINUA NOPEASTI JA TEHOKKAASTI - SINUN EHDOILLASI!
Yhteyden ottaminen meihin tulee olla helppoa sinulle. Siksi valittavanasi on vaihtoehtoja kanavalle joka sopii sinulle ja palvelee sinua parhaiten. Palvelemme sinua valitsemallasi tavalla, olet tervetullut asioimaan kanssamme!
KOTISIVUT JA E-PALVELUT
Kotisivullamme oem.fi on kaikista tuotteistamme täydelliset tekniset tiedot.
Rekisteröitymällä verkkokauppa-asiakkaaksi, voit tehdä tilauksia suoraan sekä nähdä tuotteiden hinnat ja ajantasaisen varastosaldon.
Tilaamalla ennen klo 15:00, varastotuotteiden verkkokauppatilaukset lähetetään vielä samana päivänä.
ASIAKASPALVELU
Autamme sinua löytämään vaivattomasti oikean ratkaisun!
Puh. 0207 499 499
Sähköposti: info@oem.fi
Chattaa meille osoitteessa oem.fi.
TEKNINEN TUKI
Jos sinulla on teknisiä kysymyksiä tuotteen asiantuntijalta, voit ottaa yhteyttä suoraan tuotepäällikköömme. Löydät kotisivultamme tuotteen tietojen yhteydestä tuotepäällikön yhteystiedot.
Olisiko helpompaa saada apua paikan päällä, oikean ratkaisun löytämiseksi?
Myyjämme tulevat mielellään käymään luonasi asiakaskäynnillä!
PÄÄKONTTORI JA LOGISTIIKKAKESKUS
Käyntiosoite:
Fiskarsinkatu 3, 20750 TURKU
Postiosoite: PL 9, 20101 TURKU www.oem.fi
ASIAKASPALVELU
Puh. 0207 499 499
e-mail: info@oem.fi www.oem.fi
TOIMIPISTEET
OULU
Tapsitie 6, 90620 Oulu
Puh. 0207 499 499
JYVÄSKYLÄ
Laukaantie 4, 40320 Jyväskylä
Puh. 0207 499 499
TAMPERE
Hatanpään Valtatie 26, 33100 Tampere
Puh. 0207 499 499