Näkymä by Oamk

näkymä Kondomi on tärkein asuste tällä alalla

Vaikka luopuisimme turhasta kuluttamisesta, meille voi silti jäädä käteen iloisia ja hauskoja asioita

Balanssi somen ja oikean elämän välillä tulisi löytää Emme antaneet tilanteen näkyä lavalla, mutta keikan olisi voinut jättää soittamatta

Sisällysluettelo

n ä k y m ä

s. 4-6

Luovuus kaipaa tylsyyttä Kommentti: Lapset leikkivät selkä kyyryssä sohvalla

s. 7

Kolumni: Jos sitä ei ole somessa, onko sitä tapahtunutkaan?

s. 8-9

Kumppaneiden sijaan matchataan ystäviä

s. 10-11

Nuori valokuvaaja työllistyy yrittämällä

s. 12-14

Jääradan vapautta

s. 15-17

Tärkeintä on bingovoitto

s. 18-21

Ahdistus on kamppailua mielen mörköjen kanssa

s. 22-23

Mactopias - tuntemattomuudesta kohti tuntematonta

s. 24-26

Ivalon taksikopissa pelataan korttia ja poltetaan sätkää

s. 27-29

Alkoholi vs. aivot

s. 30-31

Hikeä ja hiljentymistä heat joogassa

s. 32

“Rohkeasti kokeilemalla löytyy se oma juttu”

s. 33

Harrastus kuin huvipuisto

s. 34-35

Ujosta tytöstä koko kaupungin kasvoksi

s. 36-38

Ekologiset hääpuvut vastapainoksi kulutuskulttuurille

s. 39

Pakina: Journalismia ilmaiseksi

s. 40-41

Pilkillä pelkkä fiilis voi riittää saaliiksi

s. 42-45

Ei ihan tavallinen osa-aikatyö

s. 46-47

Opettaja ja taiteilija

s. 48-49

Keltamustia invaasioita ja kulttuurishokkeja

s. 50-51

Surusäkeitä & suuria unelmia

s. 52-54

Kuvareportaasi: Toppila

s. 55

Kulttuurialan ikuisuuskysymyksiä

Päätoimittaja: Sampo Nevalainen

Graafikko: Antero Lehtonen

Toimituspäälliköt: Terhi Haapakoski Eija Eskola Joona Klemi

Oikolukijat: Helena Koivusalo Emilia Oinas Saara Karjalainen

AD: Mari Molkoselkä

Kansikuva: Mari Molkoselkä Takakansi: Antero Lehtonen

Toimittajat: Elina Nättilä Silja Poutiainen Anna Raudaskoski Nuutti Peltomaa Sulevi Kärkkäinen Harri Haavisto Eeva-Maria Ollila Jenna Louhela

Vastaava tuottaja: Sari Arffman Ohjaava opettaja: Nina Patrikka Julkaisija: Potku ry

PÄÄKIRJOITUS

näkymä Näkymä on jotain tuttua ja arkista, jota näemme keittiön ikkunasta, jääkiekkopelin seisomapaikalta sekä päivittäisten toimien ja harrastusten yhteydessä. Näkymä voi olla myös jotain yllättävää. Uusi näkymä. Uusi perspektiivi. Älypuhelimet ovat hyvä läpileikkaus uutta ja vanhaa. Yhden sovelluksen takana odottavat uudet ihmiset ja kokemukset, kun taas toisesta tavoittaa jotain tuttua ja turvallista. Eihän tuntematonta ihmistä minun tekemiseni kiinnosta. Hänellä on varmasti monta asiaa itselläänkin huolehdittavana. Helppoon tutustumiseen suunnitellut sovellukset ovat muuttuneet pakopaikoiksi, missä keskustelujen tahdin saa päättää itse. Keskustelun voi jättää huomiotta ja laittaa puhelimen äänettömälle, kun se ei enää miellytä. Ajallemme on tyypillistä, että elämää eletään enenevissä määrin kuusi-, seitsemäntoista- tai viisikymmentäviisi tuumaisten näyttöjen välityksellä. Maailma tapahtuu taskuissamme ja työpöydillämme paljon nopeammin, kuin ehdimme sitä vastaanottaa. Lohdullista kuitenkin on, että kaikki tieto on saatavissa myös huomenna. Tänään voisi olla se päivä, kun lähdemme tutustumaan asioihin ja ihmisiin, jotka ovat noiden ruutujen takana. Tämän päivän ihminen on aktiivinen ja häntä kiinnostaa harrastaminen. Harrastukset ovat oiva keino kertoa itsestään lyhyesti: ”käyn salilla” tai ”tykkään tehdä räppiä”. Pienistä määristä informaatiota ihmisen on helppo muodostaa omat näkemyksensä. Salilla kävijä on tyhmä lihaskimppu tai itsekeskeinen fitness-tyyppi. Räppärit tykkäävät huumeista. Pelkkä kotona oleminen ei välttämättä tarjoa turvaa ulkomaailmalta, sillä elämä tyhjällä akulla on harvoin vaihtoehto. Usein kyllästymme tapoihin, joilla tietoa käsitellään. Pelkästään tietynlainen sävy tai näkökulma voi johtaa epämukavuuden puolelle. Jopa yksittäiset sanat, kuten prostituutio, voivat herättää hyvinkin voimakkaita tunteita. Erästä iäkästä kovakantista lainaten: muistakaa kohdella muita kuin haluaisitte itseänne kohdeltavan. Liian usein unohdamme asettua toisen saappaisiin. Näkymä edessäsi on laaja ja kirjava. Mihin sinä kohdistat katseesi?

Sampo Nevalainen Päätoimittaja

Luovuus kaipaa tylsyyttä

Teksti & kuvat: Mari Molkoselkä

Some vie aikaa. Aikajanat rullataan siihen postaukseen asti, jonka on viimeksi nähnyt. Jokainen päivän hetki jaetaan kavereille kuvin, videoin, tekstein ja hymiöin. Tavat, joilla ihmiset sosiaalista mediaansa päivittävät, ovat lähettäjiensä näköisiä visuaalisesti ja auditiivisesti. Tarkoittaako se silti sitä, että somettaminen olisi luovaa? Mitä puhelimen tuijotus tekee luovuudelle?

”Informaatiotulva, jonka sosiaalisesta mediasta saa, estää aivoja lepäämästä. Sosiaalinen media ruuhkauttaa mieltä”, Lampi toteaa. Lammen mukaan luovuuteen tarvitaan tylsistymistä ja omaa aikaa. Aivot tarvitsevat tyhjää tilaa ja unta luodakseen jotain uutta. Lampi kertoo luovuuden olevan lähellä leikkiä, ellei jopa sama asia kuin leikkiminen. Yksi tunnettu tapa, jolla leikkisyyttä on lisätty, on ollut ärsykkeiden poistaminen. Pitkästyessä mieli alkaa leikittelemään ajatuksilla, kun sitä eivät erilaiset ärsykkeet häiritse. “Jotta ihminen voi olla luova, hän tarvitsee tylsistymistä”

Lampi varoittelee myös somen aiheuttaman vertailun vahingollisuudesta mielelle. Paljon seuratut henkilöt jakavat ainoastaan parhaita hetkiään ja kauneimpia maisemia, mikä saa aikaan illuusion täydellisestä elämästä, jota ei vain kaikilla ole. Se on raskasta niin seuraajalle kuin illuusion luojalle, koska julkisivun ylläpito vie aikaa. Se voi hankaloittaa luovuutta, koska luomispaineet tulevat ulkopuolelta eikä itsestä. Totuus omasta elämästä on toista kuin se, joka muille esitetään.

“

spoolainen Eppu Niemi, 21, harrastaa luontokuvausta ja videoiden tekoa. Hän päivittää kuvillaan aktiivisesti Instagram-tiliään. Hänen ideoidensa lähteenä toimii niin kaunis luonto kuin sosiaalinen mediakin, josta hän etsii uusia tapoja kuvata ja tehdä taidetta. Some on Niemestä ennen kaikkea toimiva alusta jakaa taidetta, koska se on ilmainen eikä ole tarvetta vuokrata tiloja pystyttääkseen taidenäyttelyä.

“

sykoterapeutti Hanna Lampi toteaa somen ja luovuuden välisellä yhteydellä olevan puolensa. Sosiaalinen media voi toisaalta antaa jollekin innostusta luoda ja jakaa ideoitansa eteenpäin. Sen ongelma on silti se, ettei se saa keskittymään ja rauhoittumaan luomistyöhön. Koko ajan käden ulottuvilla on jotain, mikä stimuloi aivoja jatkuvalla syötöllä.

Jotta ihminen voi olla luova, hän tarvitsee tylsistymistä. Some hankaloittaa joutenoloa.

Monet tuhannet näkevät kuvat hetkessä, mutta sen lisäksi sosiaalinen media toimii Niemelle inspiraation lähteenä. ”Somessa näkee muiden töitä, ja erilaisia tekniikoita tehdä taidetta. Toki sitä saattaa päätyä kopioimaan toisia, mikä taas ei ole hyvä. On välillä vaikeaa tehdä omaa juttuaan ja etsiä uutta näkökulmaa tunnetusta paikasta.” Energian puute on Niemelle ainoa este

Kommentti:

Lapset leikkivät selkä kyyryssä sohvalla Teksti: Mari Molkoselkä

Koulunkäynti teknologisoituu ja lapset kuvaavat opettajiaan. Some valtaa rannekellot, autot ja piilolinssit. Kodin valoja, lämpötiloja ja kosteutta ohjaillaan puhelimitse.

kuvata ja päivittää aikajanaa päivittäin. Se johtuu töistä ja välillä laiskuudesta. Ikävällä säällä aika vierähtää Netflixin äärellä kun taas hyvällä säällä Niemi innostuu ulkoilemaan ja valokuvaamaan.

muiden tekniikoita. Toisaalta ennen lapset ja nuoret ovat olleet pihalla näkemässä kavereita ja etsimässä sieltä uusia ideoita, kun taas nykyään monet jäävät vain kotiin vahtaamaan ruutua.

”Inspiraatiota saa omasta hyvästä fiiliksestä ja kauniista maisemista.”

”Balanssi somen ja oikean elämän välillä tulisi löytää.”

Niemen mielestä some ei ole mustavalkoinen. Se voi herättää ajatuksia luoda jotain uutta tai kokeilla

Kohta ei enää tarvitse nostaa persettään sohvalta kuin töihin, jääkaapille, vessaan ja nukkumaan. Ja näin ihminen passivoituu.

vuosikymmenen kuumin matopeli. Marisevatko lapset enää vanhemmilleen tylsyyttä, kun heillä ei ole tylsää?

Ihmisellä ei ole tarvetta keksiä mitään omaa, kun kaikki on jo keksitty. Lapsi voi vain katsoa puhelimestaan, että joku toinen on jo tehnyt jotain siistimpää, johon ei itse kykenisi. Ei kai intuitiivisen, aidon, ennennäkemättömän, kopioimattoman ja kauniin luovuuden aika ole loppumassa?

Puhelinparkit kouluihin, eritoten välitunneille, jotta lapset pääsevät leikkimään toistensa kanssa kasvotusten ilman wifi–yhteyttä. Puhelinparkit koteihin, jotta lapset pääsevät itkemään tylsyyttään. Siten he pääsevät lukemaan kirjoja, ulkoilemaan, legoilemaan tai värittämään.

Haastattelemani psykoterapeutti Hanna Lampi kertoi minulle, että aikuisten ei tulisi täyttää lasten arkea täysin, vaan lapsen tulisi itse keksiä, miten itseään viihdyttää. Mutta entä jos lapsen viihdyke on jo käsissä? Kun jokaisen tahmaiset sormet pitelevät pädiä, jolle on asennettu

Puhelinparkit vanhemmille, jotta he viettäisivät aikansa lastensa kanssa. Vanhempien läsnäolo kasvattaa lapset nauttimaan elämän hektisyydestä niin kurjina kuin onnellisina aikoina. Aikuisilla on vastuu siitä, missä ja miten lapset viettävät elämänsä kultaisimmat ajat.

Kolumni:

Jos sitä ei ole somessa, onko sitä tapahtunutkaan? Teksti: Jenna Louhela

atri kaataa maustamattoman luomujogurttinsa kauniiseen lasikulhoon ja ripottelee päälle pensasmustikoita sekä mysliä. Hän asettelee kulhon pöydälle lautasella olevan maalaiscroissantin viereen. Vielä lasillinen tuorepuristettua appelsiinimehua ja aamupala on valmis. Katri ottaa puhelimen käteensä ja napsii useita kuvia annoksesta samalla, kun hän syö eiliseltä yöltä yli jäänyttä grillihampurilaistansa. Täydellisen kuvan saatuaan hän julkaisee sen Instagramissa lisäten kuvaan tekstin #mornings #breakfast #healthylife.

Katri hymyilee tyytyväisenä kuvaansa ja istuu sohvalle katsomaan Netflixiä ja syömään hampurilaisensa loppuun. Sosiaalisen median suosio on räjähtänyt. Sen myötä ihmiset panostavat yhä enemmän someprofiileihinsa ja siihen, millaisen vaikutelman he luovat siellä itsestään. Matkapuhelimien avulla some kulkee kätevästi mukana joka paikassa, mikä mahdollistaa sen käytön missä vain, milloin vain. Some on luonut hurjan määrän uusia mahdollisuuksia ja helpottanut ihmisten elämää suuresti. Samaan aikaan herää pelko siitä, että ihmiset ovat alkaneet elää elämäänsä verkossa. On entistä tärkeämpää olla someaktiivinen. Pitää jakaa kuvia, tykätä muiden kuvista, seurata aktiivisesti julkkiksia ja poliitikkoja sekä kirjoittaa nasevia twiittauksia, milloin mistäkin ajankohtaisesta aiheesta.

Ystävyyssuhteita ylläpidetään WhatsAppissa. Jos joskus oikeasti tavataan, otetaan kuva ja tehdään kylkeen päivitys. Yhdessä voidaan sitten keskustella siitä, mitä asioita on somesta luettu tai nähty. Kuinka monta seuraajaa kenelläkin on? Enää somessa oleminen ei ole pelkästään vaihtoehto, se on vaatimus. Some on osa kouluja työelämää, verkostoitumista ja ihmissuhteita. Jos ei ole sosiaalisessa mediassa, saattaa jäädä ulkopuolelle, pimentoon. On myös uhka, että kun keskittyy luomaan mahdollisimman hyvää kuvaa itsestään sosiaaliseen mediaan, unohtaa oikeasti elää. Esimerkiksi Kim Kardashian paljasti pari vuotta sitten ottaneensa neljän päivän lomamatkallaan 6000 selfietä. Se on 1500 kuvaa päivässä. Ei kuulosta lomailulta.

Ravintolassa käydessä tärkeintä on tietenkin ottaa annoksesta kuva – silläkin uhalla, että se saattaa jäähtyä. Sama pätee juhliin ja keikkoihin, oikeastaan kaikkiin tapahtumiin. Nauttimisen sijaan keskitytään kuvien ottamiseen, sopivan filtterin valitsemiseen ja osuvien hashtagien miettimiseen.

Kumppaneiden sijaan matchataan ystäviä T

inder on helpottanut kumppanin etsimistä nykyaikana huomattavasti. Jos ei jaksa lähteä etsimään seuraa kotoa kauempaa, voi ottaa puhelimen käteen, selata lukuisia profiileja ja valita sieltä itseään miellyttävimmät. Tinderin periaatetta sovelletaan nyt myös muissa sovelluksissa. Markkinoille on ilmestynyt applikaatioita, joiden avulla voi etsiä ystäviä samalla tavalla kuin seuraa Tinderissä. Suomessa isoimmaksi ystäväsovellukseksi on noussut Vina, jonka nettisivuilla mainostetaan Vinan olevan Tinder tytöille, jotka etsivät ystävää.

23-vuotias Jenna aloitti sovelluksen käytön tammikuun loppupuolella. Jenna koki, että omien ystävien kanssa

aikataulut menevät usein ristiin. Hän ajatteli, että olisi kiva saada uutta seuraa vaikkapa lautapelejä pelaamaan. “Minulla on sovelluksessa tällä hetkellä 16 matchia, joista 8 kanssa olen jutellut ja yhden kanssa ollaan tavattu”. Sovellukseen luodaan profiili, jonka jälkeen pääsee selailemaan muiden käyttäjien profiileja ja etsimään itselleen sopivia kavereita. Sovellus kyselee profiilia luodessa muutamia kysymyksiä määrittääkseen henkilön kiinnostuksen kohteita ja luonnetta. Kysymykset ovat kepeitä, kuten: ”tapaatko mieluummin viinilasillisen äärellä vai kahvilla?” tai: ”oletko spontaani vai suunnitelmallinen”.

Sovelluksessa voi valita myös useita eri ryhmiä tai yhteisöjä, joihin kokee kuuluvansa. Niiden tarkoituksena on auttaa löytämään samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Sovelluksessa valitaan myös ikähaarukka ja alue, jolta ystäviä etsii. Jenna on kokenut sovelluksen hyödyllisenä, sillä hänen mielestään sieltä voi saada uusia ystäviä ja ainakin keskusteluseuraa. Hän uskoo, että sovelluksesta voi olla apua erityisesti ulkopaikkakuntalaisille, jotka eivät tiedä missä tavata uusia ihmisiä.

Minulla on sovelluksessa tällä hetkellä 16 matchia, joista 8 kanssa olen jutellut ja yhden kanssa ollaan tavattu.

uutaman viikon Vinaa aktiivisesti käyttäneen Lauran kokemukset sovelluksesta eivät ole niin positiivisia. 24-vuotias nuori nainen ei ole päässyt vielä tapaamaan ketään. “Matcheja tulee aika helposti ja paljon, mutta harva aloittaa keskustelua. En tiedä onko se sitten uskalluksesta vai mistä kiinni”, Laura sanoo. Laura on jutellut sovelluksen kautta parille henkilölle enemmänkin, mutta kertoo keskusteluiden loppuneen aina yhtäkkiä. ”Minulla on aika vähän kavereita, enkä ole erityisen sosiaalinen, niin ajattelin että

tätä kautta voisi saada uusia ystäviä ja tutustua ihmisiin”, Laura kertoo.

ei ole merkitystä, että onko toinen työtön, töissä, opiskelija vai kotiäiti.

Kahviseuran etsiminen pelkästään puhelinta naputtelemalla kuulostaa ihanan helpolta, varsinkin ihmisille, jotka eivät uskalla lähestyä muita helposti. Saako sovelluksen kautta kuitenkaan sen helpommin ystäviä, jos kynnys keskustelun aloittamiseen on useilla yhtä korkealla kuin oikeassa elämässä?

Laura kertoo katsovansa muiden profiileja samalla periaatteella. “Katson aika tarkasti, onko samoja mielenkiinnon kohteita. Jos ei ole kauheana kirjoittanut itsestään mitään, niin ei minua kiinnosta tutustua.”

“

Keskustelua herättää myös sovelluksen ulkonäkökeskeisyys. Millaisia ystävyyssuhteita sovelluksen kautta voi muodostua, jos pari valitaan pääosin kuvien ja muutamien valikoitujen tietojen perusteella? Millaisia tietoja itsestään kannattaa ylipäänsä kertoa, jotta vaikuttaa mahdollisimman mielenkiintoiselta? “Sellaiset profiilit ei kiinnosta, joihin ei ole ollenkaan panostettu”, Jenna sanoo.

Hän kertoo katsovansa profiilista yleensä esittelytekstin ja kiinnostuksen kohteita. Match tulee, jos kiinnostuksen kohteet ovat samoja. Jenna kertoo, että hänelle

Matcheja tulee aika helposti ja paljon, mutta harva aloittaa keskustelua. En tiedä onko se sitten uskalluksesta vai mistä kiinni. Kuvat: kuvakaappaus Teksti: Jenna Louhela

Nuori valokuvaaja työllistyy yrittämällä Tiia Juutinen on kasvanut kamera kädessään – ensimmäisen oman kameransa hän sai 12-vuotiaana. Nyt 20-vuotias Tiia on muuttanut harrastuksen ammatiksi kevytyrittäjyyden kautta. Teksti & kuvat: Terhi Haapakoski

“Viihdyn paremmin kameran toisella puolella. Heittäydyn kriittiseksi, kun muut kuvaavat minua”, naurahtaa Tiia Juutinen.

Ainolanpuistoon vievä polku on Tiialle tuttu, sillä se on suosittu miljöö kuvauksille.

uistokahvila Makiassa on talvisena keskiviikkopäivänä kiireinen tunnelma. Pöydässä tiskin lähistöllä istuu valokuvaaja Tiia Juutinen siemaillen kahvia. Rauhallinen kahvilahetki on nykyään harvinaista herkkua Tiialle – hän on vuoden alusta toiminut kevytyrittäjänä. Tiia sai ensimmäisen kameransa 12-vuotiaana, ja vuotta myöhemmin hän osti järjestelmäkameran. Ensimmäiset kuvauskohteet hän on löytänyt luonnosta. ”Luontovalokuvaus on edelleen lähellä sydäntäni. Luonnossa tykkään kuvata etenkin yksityiskohtaisia macro-kuvia”, Tiia kertoo. Tiia valitsi kevytyrittäjyyden tutustuakseen yrittäjyyteen ilman paineita paperisodista. Tiian tehtäväksi jää kuvauskeikalle meno, kuvien jälkikäsittely ja asiakkaan laskuttaminen.

”Positiivista palautetta tulee kuitenkin enemmän. Ihmiset useimmiten kehuvat ja ovat ylpeitä siitä, että nuori ihminen työllistää itsensä”, Tiia toteaa.

usean vuoden päähän. Tavoitteena on lukea medianomin lisäksi urheilutoimittajaksi ja hankkia kansainvälinen valokuvaajan tutkinto.

Valokuvauksen lisäksi Tiia videokuvaa ja suunnittelee grafiikoita. Valokuvaus on Tiialle taiteenmuodoista rakkain, mutta mieleenpainuvimmiksi kuvauskokemuksiksi hän mainitsee Anne Hartikalle kuvatut musiikkivideot. Musiikkivideon teko on pitkä prosessi, mikä miellyttää Tiiaa erityisesti.

Tavoitteet ovat kovat, ja Tiian omien laskujen mukaan opinnot tulisivat päätökseen noin kymmenen vuoden kuluessa. Itsenäiseksi yrittäjäksi hän ajatteli ryhtyä opintojen loppusuoralla.

”Rakastan järjestelyä, suunnittelua ja muistiinpanojen kirjoittamista. Nautin palavereista asiakkaan kanssa, sillä hyvän suunnitelman pohjalta rakennetaan hyvä kuvaus.”

Kevytyrittäjyys pitää valokuvaajan kiireisenä. Tiia kertoo työpäiviensä venyvän usein jopa 12 tuntisiksi. Vapaa-aika sekoittuu työhön helposti, sillä Tiia käsittelee valokuvia kotikoneellaan. ”Viikonloput yritän rentoutua, mutta esi-merkiksi kesäpäiviä ei montaa ole vapaana. Olen ehkä lievästi työnarkomaani”, Tiia toteaa nauraen.

Työnsä vastapainoksi Tiia kirjoittaa blogia, jossa hän jakaa vapaa-ajalla ottamiaan valokuvia, sekä käytännön vinkkejä esimerkiksi kameran edessä olemiseen. Tiia on päivittänyt samaa blogia 12-vuotiaasta asti, mutta paljastaa nauraen piilottaneensa noloja teinivuosien julkaisuja. ”Veljeni opetti minua käyttämään tietokonetta. Kun kaverini lähtivät kylälle riehumaan, niin minä jäin koneelle blogin pariin”.

iia on yrittäjäksi nuori, vasta 20-vuotias. Hän kohtaa ikänsä vuoksi jonkin verran ammattitaitoonsa liittyviä ennakkoluuloja. Nuorta valokuvaajaa tytötellään, ja hänen oletetaan tekevän keikkoja pimeänä.

ulevaisuudensuunnitelmista kysyttäessä Tiia pääsee vauhtiin. Hän kertoo hakeneensa Oulun ammattikorkeakouluun medianomiksi visuaalisen suunnittelun puolelle. Itse asiassa hän on suunnitellut koulutuspolkunsa jo

”Voi olla, että yritys nousee aiemminkin. Töitä on aikaa tehdä aina, mutta nyt on hyvä opiskella, kun intoa ja motivaatiota riittää.” Vaikka media-alan työllisyyttä ja kannattavuutta kyseenalaistetaan jatkuvasti, Tiia luottaa opiskelun ja itsensä kehittämisen kantavan hedelmää. ”Ei ole mitään syytä, miksei alalla voisi työllistyä, jos vain rohkeutta ja mielenkiintoa riittää. Yrittäjyys on yksi vaihtoehto.”

Olen ehkä lievästi työnarkomaani.

Jääradan vapautta

Oulunsalon ja Hailuodon välinen, noin kahdeksankilometrinen retkiluistelureitti tarjoaa talvisen ja luonnonläheisen väylän rannalta toiselle. Teksti & kuvat: Sulevi Kärkkäinen

ailuodon lautta odottaa laiturissa, kun nousen linja-autosta maaliskuisen auringonpaisteen valaiseman Oulunsalon niemenkärjen lauttarannassa. Hailuotoon johtavan, jäätietä mukailevan retkiluistelureitin lähtöpaikka on noin 200 metrin päässä pysäkistä. Sinne pitää kävellä autotietä pitkin. Aikaa luistella on noin kaksi ja puoli tuntia ennen viimeisen linja-auton lähtöä takaisin Ouluun. Reitin kunnostakaan ei ole vielä tietoa. Vajaan kymmenen asteen tuuleton pakkaskeli on kuitenkin lähes paras mahdollinen retkiluistelua varten. Radan alkupäässä on luistinten vaihtoa varten kaksi penkkiä. Yksinkertaista, mutta toimivaa. Retkiluistelu on lajina varsin nuori ja

suorituspaikat ovat usein luonnon muovaamia. Parhaita harrastuspaikkoja ovat ennen lumentuloa jäätyneet järvet ja merelle syntyvät tuoreet jäät. Myös Oulunsalo–Hailuoto-reitin tapaisia aurattuja väyliä avataan Suomessa koko ajan enemmän.

Upeat ympäristöt tuovat lajiin ehdotonta lisäarvoa. Edessä aukeava jäätynyt meri on itsessään jo todella puhutteleva näky.

Hommaan parhaiten soveltuisivat erityiset retkiluistimet, jotka muistuttavat

ksinluistelua ei suositella turvallisuussyistä, mutta aion tehdä tällä kertaa poikkeuksen. Naskalit ja muut vaadittavat turvavarusteet olen toki varannut mukaan.

ulkoisesti hieman pikaluistimia. Itse käyttämäni tavalliset hokkarit ovat hieman alttiimpia railoille ja kaatumisille. Täytyy siis noudattaa varovaisuutta.

Pienen alkukangistelun ja noin kymmenen minuutin hikoilun jälkeen rytmi löytyy, ja tuska alkaa taittua nautinnoksi.

ään kunto paranee koko ajan Hailuodon lähestyessä, puolimatkan jälkeen liukuminen sujuu jo kohtuullisesti. Luistellessa menee lopulta eräänlaiseen flow-tilaan, ajatukset lähtevät laukalle ja ympärillä oleva tyhjyys unohtuu.

Reitin kuntoa tarkastelemaan tulleet kaksi miestä kertovat toisen, Oritkarista lähtevän reitin olevan surkeassa kunnossa. Täällä näyttää kuitenkin paremmalta ja jää kimmeltää auringonvalossa mukavasti. Alku on hidasta, radan päällä on paikoin kerrostunutta lunta ja railot katkovat pintaa sieltä täältä. Pienen alkukangistelun ja noin kymmenen minuutin hikoilun jälkeen rytmi löytyy, ja tuska alkaa taittua nautinnoksi. Railojen lukeminenkin helpottuu parin kaatumisen jälkeen.

Mukanani oleva runsaahko varustus aiheuttaa myös omat haasteensa: kameralaukku on pariinkin kertaan vaaravyöhykkeellä kompuroinnin takia. Kipeää tekee, mutta lopulta niin varustus kuin mieskin liikkuvat jäällä melko vaivattomasti.

Ensimmäisellä luistelulla kaatumisia kertyy yhteensä kolme, mitä voi kai pitää ensikertalaiselle ihan hyvänä saldona, aikaa kahdeksan kilometrin matkalla kuluu noin 40 minuuttia.

Hailuodon päässä odottaa iloinen yllätys: lauttarannan kahvila on avoinna, vaikka kello lyö jo kuutta iltapäivällä. Perinteisesti sisustettu paikallishenkeä huokuva paikka on todella viihtyisä. Kaiuttimista soi perinteinen iskelmä, asiakkaina on kolme venäläistä turistia ja yksi vanhempi mies. Puljun omistajasta liikenee juttuseuraa hyväksi aikaa, hän kertoo pitäneensä kahvilaa Hailuodon niemenkärjessä jo 47 vuoden ajan. Hän selittää myös jään murtumisen syitä ja kertoo, että viikonloppuisin luistelureittiä pitkin saattaa tulla kymmeniä ihmisiä päivittäin. Näin arkisin liikennettä on kuitenkin harvemmassa.

Takaisin mennessä ensimmäisen parin kilometrin jälkeen kohtaan myös päivän ainoan vastaantulijan.

ahvien nauttimisen jälkeen on aika suunnata takaisin kohti Oulunsaloa. Aurinko alkaa laskea ja lähes täydellinen kuunsirppi loistaa taivaalla. Illan kuulaudessa on hyvä lasketella menemään. Ensimmäisen parin kilometrin jälkeen kohtaan myös päivän ainoan vastaantulijan. Vinkkaan hänelle vain, että edessä on hyvää jäätä.

Matkan taittuessa ajantaju katoaa, kaukana edessä näkyvän määränpään ja itsensä välissä olevan, valtavan valkean jääkentän rinnalla tuntee itsensä todella pieneksi. Kädet alkavat jäätyä, ne menevät taskuihin lämpiämään jalkojen tehdessä työn. Tekniset laitteet ovat olleet poissa pelistä jo hyvän aikaa illan pakastuessa. Perille pääsen ilman kaatumisia, hyvissä ajoin ennen linja-autoa kyyditsevää lauttaa.

Tärkeintä on

B i n g ovo i t t o Teksti & Kuvat: Mari Molkoselkä

On sunnuntai-ilta Rovaniemellä ja kaupunkilaiset ovat suunnanneet rockravintola Grandeen pelaamaan bingoa. Bingolaput jaetaan jännittyneiden pelaajien nenien alle. Tosi on kyseessä.

Osalla on loma alkanut, ja jotkut lomailevat ihan muuten vain.

ingoemäntä Anna Viinikka-Välimaa rupattelee yleisölleen ja rupeaa rullaamaan edessään olevaa punaista arpakonetta. Anna Viinikka-Välimaa ja Juha ”Juice” Välimaa ovat pyörittäneet bingoa viikonlopun päätteeksi jo puoli vuosikymmentä ravintolassaan. Nopeasti laskettuna kolmekymmentä peluria on saapunut tänäkin sunnuntaina paikalle nauttimaan olostaan ja jännittämään peliä. ”Yhdeksän jälkeen niitä alkaa tulla. Vakionaamoja on suurin osa porukasta, eivätkä turistit tänne tule, paitti jos vahingossa eksyvät”, Juice turisee tiskin takaa. Rovaniemeläisten Riina Vilanderin, Julia Kerkelän ja Maria Karhulan pöydälle on aseteltu puhelimet kasaan. Kännykkää ensimmäisenä katsova joutuu tarjoamaan muille juomat. Sunnuntaina kelpaa nauttia pari tuopillista, oli takana sitten rauhallinen kotiviikko taikka viihteellisempi viikonloppu. Tär-

keintä on nauttia kavereiden seurasta.

näköisenä ilman suurempaa tällinkiä.

”Käyn täällä parin kuukauden välein. Vähän riippuu, miten kaverit ovat paikkakunnalla taikka töissä”, Karhula pohtii.

”Rakastan Grandea. En ikinä kyllä voita”, Kerkelä toteaa.

Kaverusten mielestä rockravintolassa on tunnelmallista, koska siellä voi rauhassa hengailla, kuunnella musiikkia ja maata sohvilla. Sinne voi saapua ihan oman itsensä

”No höh, alkaapa huonosti”, huudahtaa nurkkapöydän mies. Alku on tärkein osuus peliä. Ensiksi kisataan yhtä riviä, ja sen jälkeen täyttä lappua. Jos heti menee muutama numero huti, suosta on hankalaa nousta.

Riina Vilander (vas.) ja Maria Karhula nauttivat oloistaan vanhojen sohvien syvyyksissä.

ihdoin kun joku saa bingon, yleisö hurraa – itsekkään pettyneesti. Reilun pelin hengessä jokainen silti taputtaa voittokupongin raapustaneelle. Pelin voittajat saavat lakritsia ja neljän euron lahjakortin Grandeen. Palkinto ei ole se syy, miksi voitto tuntuu tärkeältä vaan voitto itsessään. Rovaniemellä kaikki tuntevat ja tietävät toisensa. Jos sitä sattuu naapurin lyömään bingossa, se tuntuu erittäin hyvältä. ”Kahdeksan”, hihkaisee Viinikka-Välimaa. ”Kato Selänne”, kuulu tiskin suunnalta. ”Kato Teemu” sanoo toinen samalla sekunnilla. Bingopelurit yhdistävät ilmoitetut numerot jääkiekkoilijoihin. Nämä jäänrikkojat antavat rohkeutta jokaiselle pelaajalle huudahtaa ne viisi kirjainta ilmoille, kun sen aika koittaa. ”Bingo!” huudahtaa Maria Karhula. Samalla Karhulan pöytäseurue alkaa hurrata ja mutista kirosanoja.

Rakastan Grandea. En ikinä kyllä voita.

Maria Karhula voittaa yhdellä rivillä kulmasta kulmaan.

Ahdistuneisuushäiriö on kamppailua mielen mörköjen kanssa

Five score years ago, a great American, in whose symbolic shadow we stand today, signed the Emancipation Proclamation. This momentous decree came as a great beacon light of hope to millions of Negro slaves who had been seared in the flames of withering injustice. It came as a joyous daybreak to end the long night of their captivity. But one hundred years later, the Negro still is not free. One hundred years later, the life of the Negro is still sadly crippled by the manacles of segregation and the chains of discrimination. One hundred years later, the Negro lives on a lonely island of poverty in the midst of a vast ocean of material prosperity. One hundred years later, the Negro is still languished in the corners of American society and finds himself an exile in his own land. And so we’ve come here today to dramatize a shameful condition.In a sense we’ve come to our nation’s capital to cash a check. When the architects of our republic wrote the magnificent words of the Constitution and the Declaration

“

of Independence, they were signing a promissory note to which every American was to fall heir. This note was a promise that all men, yes, black men as well as white men, would be guaranteed the “unalienable Rights” of “Life, Liberty and the pursuit of Happiness.” It is obvious today that America has defaulted on this promissory note, insofar as her citizens of color are concerned. Instead of honoring this sacred obligation, America has given the Negro people a bad check, a check

which has come back marked “insufficient funds.”

ut we refuse to believe that the bank of justice is bankrupt. We refuse to believe that there are insufficient funds in the great vaults of opportunity of this nation. And so, we’ve come to cash this check, a check that will give us upon demand the riches of freedom and the security of justice. Teksti: Saara Karjalainen We have also Kuvat: come to thisMolkoselkä hallowed spot Mari to remind America of the fierce urgency

Etova olo, ruoka ei maistu, on pahoja univaikeuksia ja kaikki kehon lihakset ovat jatkuvasti jännittyneinä.

“

Olisin edelleen sama ihmisraunio ilman jutteluapua ja lääkkeitä.

leistynyt ahdistuneisuushäiriö on yksi yleisimmistä mielenterveyden häiriöistä. Sen oireita ovat jatkuva ahdistuneisuus ja asioista huolehtiminen sekä esimerkiksi hengityksen tai pulssin tihentyminen ja pahoinvointi. Usein siihen liittyy myös muita psyykkisiä häiriöitä, kuten masennus tai paniikkihäiriö. ”Ahdistuneisuushäiriölle ominainen ahdistus, pelokas odotus ja huoli ilmenevät useimpina päivinä ja yhtäjaksoisesti vähintään kuuden kuukauden ajan”, psykiatrinen sairaanhoitaja ja kognitiivinen psykoterapeutti Anne- Mari Haavikko kertoo. Usein merkkejä häiriöstä alkaa näkyä jo varhaisessa iässä. Oululainen Liisa, 30 (nimi muutettu), kertoo omien oireidensa alkaneen jo 8-vuotiaana. Niitä ei kuitenkaan heti tunnistettu, joten hän jäi vaille apua. ”Kävin muutaman kerran lääkärissä ja pari kertaa psykologilla. Minulle ehdotettiin myös tutkimusjaksoa sairaalassa, mutta vanhempani ja minä emme halunneet sitä silloin, joten hoitosuhde katkesi siihen”, Liisa kertoo.

uosien ajan oireiden kanssa eläminen tuntui vain selviytymiseltä. Vuonna 2005 Liisa haki lopulta apua ja sai diagnoosin sekä lääkityksen ahdistuneisuushäiriöön. Hän söi lääkkeitä vuoden, muttei kokenut niiden sopivan itselleen, ja päätti lopettaa ne. Vuodesta 2006 lähtien Liisalla oli kymmenen vuoden ajanjakso, jolloin ahdistusoireet eivät juuri puhjenneet muualla kuin hammaslääkärissä.

Nyt viime vuosina oireet ovat kuitenkin taas nousseet vahvemmin pintaan. ”Ahdistus vähän muuttaa muotoaan aina tilanteen mukaan. Se on kuitenkin aina mukana tuolla jossain pään sisällä, vaikka välillä helpottaisikin”, Liisa miettii.

sykoterapeutti AnneMari Haavikon mukaan ahdistuneisuus on hyvin yleinen syy hakeutua terapiaan. Jatkuva murehtiminen väsyttää ja aiheuttaa jännittyneisyyttä, levottomuutta ja univaikeuksia. Moni kokee myös vatsavaivoja ja pahoinvointia. Turkulainen 24-vuotias Katri (nimi muutettu) kertoo omien ahdistuneisuushäiriöoireidensa lieventyneen valtavasti parin viime vuoden aikana. Nykyhetkeä edeltää kuitenkin aika, jolloin ahdistus vaikeutti hänen jokapäiväistä elämäänsä. ”Minulla on ollut ahdistusoireita koko elämäni, mutta en ole koskaan osannut ajatella niitä mitenkään epänormaaleina. Virallisen diagnoosin siitä sain marraskuussa 2015, kun iski päälle sellaiset oireet, että ne olivat jo elämää lamaannuttavia”, Katri sanoo. Hän kuvailee oireitaan lähinnä pakkoajatuksina, jotka voivat lähteä hyvin pienestä, mutta muodostua omassa päässä pahaksi kierteeksi, ellei ajatusvirtaa katkaise. Pahimpina aikoina Katri ei uskaltanut poistua edes kotoaan. Tuolloin hänen äitinsä hoiti ruokaostokset Katrin puolesta. Myös fyysiset oireet, kuten pahoinvointi ja ruokahaluttomuus, tulivat tutuiksi. Tällä hetkellä kehossa voimakkaasti tuntuvana oireena on jäljellä lähinnä jatkuva väsymys.

”Väsyn todella helposti aika pienestä, ja työ- tai koulupäivien jälkeen on miltei mahdotonta tehdä mitään kunnollista, kun keho tarvitsee jo lepoa”, Katri kertoo.

aavikko kertoo ahdistuneisuushäiriön hoidossa usein käytettävän kognitiivista terapiaa, johon liittyy muun muassa murehtimisen normalisointi, vääristyneiden uhkauskomusten korjaaminen ja turvallisuuden tunteen lisääminen suhteessa tulevaisuuteen. Yhdellä kognitiivisen terapian uudemmista sovellutuksista, tietoisuustaitoihin perustuvalla mindfulness-terapialla, on saatu myös lupaavia tuloksia ahdistuneisuuden hoidossa. Tutkimusten mukaan se auttaa oireisiin fysiologisella tasolla laskemalla verenpainetta ja veren stressihormonipitoisuutta. ”Suosittelen asiakkaitani opettelemaan ainakin yhden harjoituksen, jota tehdä säännöllisesti. Tutkimusten mukaan jo viikon harjoittelun jälkeen on havaittavissa positiivisia muutoksia”, Haavikko kertoo. Liisalle erilaiset tietoisuus- ja läsnäoloharjoitteet ovat tuttuja. Jooga on yksi niistä. ”Joogassa otetaan mukaan hengityksen hallinta. Sillä pystyy monesti pysäyttämään alkavan paniikkikohtauksen”, hän sanoo. Hänellä on myös puhelimessaan meditaatiosovellus, joka tuo helpotusta, jos illalla uni ei meinaa tulla ahdistuksen vuoksi. Myös asioista puhuminen tai kirjoittaminen, musiikin kuuntelu sekä ystävien näkeminen auttaa.

iisan kokemuksen mukaan pelkillä ulkoisilla keinoilla, kuten lääkkeillä tai luonnontuotteilla, ei yksinään voi ahdistusta poistaa. Hänen mielestään sen hoito vaatii nimenomaan mindfulnessin kaltaista mielen harjoittelua. Katrilla ei ole kokemusta tietoisuutta lisäävistä harjoituksista. Hän on kyllä kuullut niistä, mutta ei käytä niitä itse. Katri kertoo saaneen avun ammattilaiselle puhumisesta yhdessä säännöllisen lääkityksen kanssa. ”Olisin edelleen sama ihmisraunio ilman jutteluapua ja lääkkeitä. Lisäksi kaikki minun läheiset ihmiset ovat olleet todella ymmärtäväisiä ja ovat aina kuunteluapuna, jos on tarve”, Katri kiittelee.

“

”Joogassa otetaan mukaan hengityksen hallinta. Sillä pystyy monesti pysäyttämään alkavan paniikkikohtauksen.”

Mikä yleistynys ahdistuneisuushäiriö? Se on yksi yleisimmistä mielenterveydenhäiriöistä: kärsii jopa 4-7 % koko väestöstä. Tyypillisiä oireita ovat jatkuva huolehtiminen, jännittyneisyys, levottomuuden tunne, pulssin kiihtyminen ja pahoinvointi. Synnynnäiset rakenteelliset ja temperamentilliset tekijät, stressaavat elämäntapahtumat ja runsas alkoholinkäyttö lisäävät alttiutta häiriölle. Hoitokeinona usein käytetään psykoterapian eri muotoja ja lääkitystä.

Omahoitoapua ahdistukseen: Mielenterveystalo.fi Oivamieli.fi

mactopias

tuntemattomuudesta kohti tuntematonta

“Kotistudiona toimii kodinhoitohuone, jossa mä nauhotan räppejä”,sanoo Mactopias.

Levy tulee olemaan iloittelua ja positiivista meininkiä. Ehkä tulee pari syvällisempää biisiä, mutta nekin ovat positiivisia sävyltään. 22

Teksti & kuvat: Antero Lehtonen

lulaisen räpin tulevaisuus on turvattu. Siitä vastaa tällä hetkellä eturintamassa Tulvaprojekti, jonka avulla maineeseen on ponnistamassa monta tulevaisuuden lupausta. Yksi heistä on Mactopias, Topias Säkkinen. Funkymaiset groovet ja lyriikat oikeasta elämästä positiivisella sävyllä ovat nostaneet Mactopiksen ainakin Oulussa monen tietoisuuteen. Hänet on nähty tänä keväänä useamman kerran esiintymässä livenä. Viimeksi Laineen Kasperin lämmittelijänä Wäinössä. Pari kuukautta sitten julkaistun Höyhtyä EP:n lisäksi hänellä on uusi levy tulossa yhdessä tuottaja JIAA:n (Joona-Aleksi Niemelin) kanssa. Biisejä on valmiina jo reilusti enemmän kuin levyn tarpeiksi. Kovia nimiä on lupautunut vierailijoiksi, mutta tässä vaiheessa nimet ovat salaisuus. “JIAA tekee biitit ja mä teen räpit. Meillä natsaa hommat hyvin yhteen ja tekeminen on todella kivutonta. Meillä on nyt jotain parikymmentä biisiä valmiina”, kertoo Mactopias tulevan levyn teosta. Tulevalla levyllä tullaan kuulemaan biisejä, joilla on vaikutteita Mactopiaksen omilta juurilta ysäriräpistä, mutta modernilla tavalla. Räpeissa mennään henkilökohtaisiin päiväkirjamaisiin biiseihin ja tarinoihin, joissa revitellään teksteillä.

“Me halutaan tehdä uudesta levystä vinyylipainos, jotta siitä tulee kokonaisuus”, valottaa Mactopias tulevan levyn formaattia.

JIAA tekee biitit ja mä teen räpit. Meillä natsaa hommat hyvin yhteen ja tekeminen on todella kivutonta. “Levy tulee olemaan iloittelua ja positiivisti meininkiä. Ehkä tulee pari syvällisempää biisiä, mutta nekin ovat positiivisia sävyltään. Mä tykkään kuunnella ja tehä sellasia biisejä, jotka on suoraa puhetta, joissa ei ole liikaa monimerkityksellisiä sanoituksia”, analysoi Mactopias tulevaa levyä.

öyhtyällä lapsuutensa viettäneen artistin räp vei mennessään isoveljen innoittamana. Ensin kuunnellen ja tutustuen räpin saloihin. Lopulta hän itse aloitti räppäämisen teini-ikäisenä isoveljen vanavedessä, joka räppää myös itse edelleen. Ensimmäisen keikan hän on tehnyt reilu 10 vuotta sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä Kempeleen työväentalolla. Tulevaisuuden haaveina Mactopiaksella on kirjoittaa jotain pitempää kuin biisejä, ehkä oma kirja. Tällä hetkellä kuitenkin musiikin tekeminen on tärkeintä ja siihen hän aikoo myös panostaa. Pidemmät kirjoitukset saavat siis odottaa aikoja, kun ei voi enää tehdä musiikkia.

Musiikin osalta tulevaisuus näyttää valoisalta. Henkilökohtaiset tavoitteet musiikin suhteen ovat selkeitä Mactopiakselle. Hän haluaa kehittää räppäämistään selkeämmäksi sekä sisältöä ja ilmaisua vahvemmaksi.

ainajana kirjapainossa työskentelevän Mactopiaksen elämässä pyörii perusarki yhdessä avovaimon Iiriksen kanssa. Musiikin lisäksi hän harrastaa erilaisilla rumpukoneilla musiikin tekoa ja puolison kanssa tv-sarjojen katselua. Suurin osa vapaa-ajasta menee kuitenkin musiikin tekoon. Lähiaikoina taloon on tulossa uusi asukas – Mactopias ja hänen avovaimonsa ovat päättäneet hankkia ragdoll-rotuisen kissan. “Mä joku aika sitten vaihdoin yhden rumpukoneen pleikkariin ja haluaisin sanoa, että harrastan pleikkarilla pelaamista. Välillä on mielessä, että mä haluaisin vaan rentoutua ja pelata. Löydän silti itseni tekemästä musiikkia. Se on kuitenkin mulle rentoutumista, vaikka välillä se käy työstä”, sanoo Mactopias.

Ivalon taksikopissa

pelataan korttia ja poltetaan sätkää Teksti & kuvat: Nuutti Peltomaa

Inarin kunnan suurimmassa taajamassa Ivalossa pakkasmittari lähenee -30 celsiusta. Kylän keskustassa ei varsinaisesti ole ruuhkaa, mutta jokunen uhkarohkea turisti on lähtenyt ulkoiluttamaan punaista haalariaan. Paikalliset liikkuvat näillä keleillä autolla, jos se lähtee käyntiin. Useimmat jättävät autonsa kauppareissujenkin ajaksi käyntiin kaupan pihalle. 24

Ivalolainen taksiyrittäjä Markku Kotikangas ajaa pitkiä matkoja nopeasti, mutta rajoitusten mukaan.

etken aikaa Ivalon päätiet ajettuani kaarran Piiskuntielle, jonka varrelta löytyy muun muassa kunnantalo, kirjasto ja taksiasema. Taksiaseman pihalla on viisi taksia tyhjäkäynnillä, kaksi etupihalla ja kolme takapihalla. Pakokaasu haisee ja muutama hieman vanhempi dieselmoottori kehrää. Ivalon taksiasema ei ulkoa päin houkuttelevalta näytä. Valkoinen maali on rapissut ajan myötä kopin ulkoseinistä pois ja tupakantumppeja lojuu siellä täällä. Pihalla olevat autotkaan eivät ole uusimpia S-sarjan mersuja, vaan satojatuhansia kilometrejä soraa ja lunta syöneitä pakettiautoja.

Muutama poikkeuskin joukkoon mahtuu, mutta pääosin Ivalon taksit ovat kahdeksanpaikkaisia tilaihmeitä. Pitkällisen pohdinnan jälkeen uskaltaudun taksikopin sisälle. Heti ulko-oven avattuani sankka tupakansavu kulkeutuu nenääni ja näen joukon taksikuskeja imemässä savukkeitaan kopin eteisessä. Taksikoppia ei selvästikään ole suunniteltu ulkopuolisille, vaan lähinnä taksinkuljettajien taukotilaksi. Taksimiehet ovat kuitenkin avuliaita ja opastavat minut käymään peremmälle. Sisältä taksiasema on ruskeine nahkasohvineen ja puisine pirtinpöytineen kuin suora jäänne 90-luvulta.

ooltaan taksikoppi on ehkä hieman 40-neliöistä kaksiotani pienempi, erona vain se, että kaksiossani ei ole ikinä 15 ammattiautoilijaa yhtä aikaa. ”Talvisesongin aikaan luppoaikaa on vähän, mutta aina kun kerkeää, pitää tulla pelaamaan korttia tänne”, sanoo taksiyrittäjä Markku Kotikangas. Kaksi viimeistä vuotta ovat olleet Kotikankaalle ja muillekin alueen taksiyrittäjille tuloksellisesti loistavia. Siitä yrittäjät voivat kiittää aasialaisten virtaa pohjoisen majoituskohteisiin ja Ivalon lentokentälle.

Ivalossa taksinkuljettajat ovat tunnettuja rehellisyydestä ja se näkyy myös kortin peluussa. Tällä kertaa Kai Kunnari (oikealla) poistui pöydästä voittajana.

Talvisesongin aikaan luppoaikaa on vähän, mutta aina kun kerkeää, pitää tulla pelaamaan korttia tänne. ”Talvella töitä on niin paljon, kuin jaksaa tai haluaa tehdä”, lisää Kotikankaan kortinpeluukaveri taksinkuljettaja Kai Kunnari. Kunnari itse ajaa renkinä yrittäjälle, jolla on peräti neljä autoa. Kotikankaalla on ollut oma taksi parikymmentä vuotta. Hän näkee, että ala on Inarin kunnassa vakaalla pohjalla myös jatkossa. ”Taksilain muutos vaikuttaa ainakin siihen, että ei tarvitse tehdä töitä niin paljon kuin nyt. Ei ole paljoa tänä talvenakaan kerennyt vapaita pitelemään”, Kotikangas naurahtaa.

ohjoisessa taksien mittareihin kertyy kilometrejä ja työvuorot ovat talvisin lähes poikkeuksetta 12-tuntisia. Kesällä tilanne on päinvastainen ja silloin niin Kotikangas, kuin muutkin kunnan taksiyrittäjät pääsevät lomailemaan. ”Pisin kyyti nyt vuoden sisällä oli Turkuun. Itse yritän venytellä, liikkua, harrastaa ja pitää vapaata, mutta nuoremmat kuskit painavat välillä omasta tahdostaan hirveitä työputkia”, Kotikangas kertoo. Olen kysymässä Kotikankaalta pohjoisen arktisista olosuhteista, kunnes huoneen täyttää palovaroittimen piippaukselta kuulostava ääni.

Pian paljastuukin, että kyseessä oli autoilijan Kela-kyytien välityspuhelimen soittoääni ja Kelan korvaaman kyydin määränpääkin selviää. ”Ja taas Rovaniemelle”, toteaa Kotikangas, noin 500 euroa maksavasta ja yhteensä 600 kilometrin pituisesta matkasta, hyppää käynnissä olevaan Fordiinsa ja kurvaa pois.

“Jos ei sauna, viina ja terva auta, niin tauti on kuolemaksi”, kuuluu vanha suomalainen sananlasku. Todellisuudessa väkijuomien nauttiminen ei mieltä ainakaan kohenna.

Alkoholi vs. aivot

uono työviikko, parisuhteen päätös, yleinen alakuloisuus ja niin edes päin. Lista on pitkä syistä, joiden vuoksi ihmiset yleensä tarttuvat pulloon, kun mieli on maassa. Kuningas Alkoholia on käytetty kautta aikojen lääkitsevänä aineena, kun elämä potkii päähän – eritoten Suomessa. Suomalaisten humalan hakuinen juominen ja melankolinen mielenmaisema melkein toimivat suomalaisten kansallisidentiteetin piirteinä. Melankolia ei kuitenkaan ole jokaisen kohdalla pelkästään ohimenevä olotila tai romantisoitunut ajatus surusta. Masennus on Suomessa kansanterveydellinen ongelma.

uomen Mielenterveysseuran mukaan masennus on tuki- ja liikuntaelinsairauksien ohella suurin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy. Herää kysymys, miten suurta roolia alkoholi näyttelee masennuksessa. ”Alkoholilla on erittäin suuri, usein jopa ratkaiseva vaikutus masennukseen. Se tutkitusti aiheuttaa masennusta. Suomalainen lähtee usein helpottamaan olotilaansa alkoholilla, joka itsessään on turruttava aine”, Tiina Suvala-Lappalainen, Avominne-päihdeklinikan vastaava päihdeohjaaja, selvittää.

”Alkoholin aiheuttama käyttäytyminen lisää vielä häpeän ja syyllisyyden määrää, joten masennus pahenee ja lisätään alkoholin käyttöä”, Suvala-Lappalainen jatkaa.

lkoholi aktivoi keskushermostossa olevia välittäjäaineita, kuten dopamiinia ja serotoniinia. Dopamiini saa aivoissa aikaan mielihyvän tunteita sekä osallistuu tunteiden koordinointiin. Dopamiini on osa aivojen palkkiojärjestelmää, minkä vuoksi alkoholista voi tulla riippuvaiseksi. Serotoniini taas vaikuttaa hyvin vahvasti ihmisen mielialaan, vireyteen ja aggressiivisuuteen. Jos aivoissa on vajausta serotoniinista, se ilmenee apatiana sekä alakuloisuutena. Alkoholin vaikutus keskushermostoon on lamauttava, ja keskushermosto pyrkii taistelemaan tätä efektiä vastaan. Prosessissa erittyy myös dopamiinia, joka johtaa nousuhumalaan. Alkoholista johtuva euforinen olo ei voi kuitenkaan jatkua ikuisesti. Seuraavana päivänä alkoholin nauttimisesta serotoniinitaso aivoissa laskee, joten masentuneilla ihmisillä olo on kahta kauheampi.

Teksti: Elina Nättilä Kuvat: Mari Molkoselkä

Masentuneilla ihmisillä olo on kahta kauheampi.

oni ihminen ei halua kohdata alkoholin varjopuolia.

”Aika usein ihminen kieltää alkoholin negatiiviset vaikutukset mieleensä ja mielenterveyteensä.” Suvala-Lappalainen kertoo. Kieltämisen mekanismi on erityisen vahva jo alkoholismiin sairastuneilla ihmisillä. ”Alkoholisoitunut ihminen ottaisi mieluummin mielenterveysdiagnoosin kuin näkisi alkoholismin realistisena sairautena. Alkoholi on kaksiteräinen miekka, joka toisaalta auttaa hetkeksi pääsemään pois olotilasta, mutta samalla myös pahentaa sitä.” Pahaa oloa koitetaan lievittää juomalla ja se näkyy mielenterveyspotilaiden alkoholin kulutuksessa. ”Mielenterveyspotilaista noin joka toinen on myös päihdesairas ihminen. Mielenterveyspotilas käyttää enemmän alkoholia tai päihteitä kuin muut ihmiset, ja valitettavan usein mielenterveysongelmat johtuvat juurikin päihteiden käytöstä”, Suvala-Lappalainen selittää näkemystään.

Depressio ja alkoholi Tutkimusten mukaan masentuneilla ihmisillä esiintyy serotoniinivajausta. Humalassa ihmisen mieliala parantuu hetkellisesti, jonka vuoksi masentunut ihminen yleensä hakee helpotusta alkoholista. Yleensä toleranssi nousee, kun alkoholia käyttää usein. Tästä voi syyttää dopamiinia. Seuraavana päivänä kuitenkin serotoniinitasot aivoissa vähenevät. Masentuneilla ihmisillä on jo valmiiksi vajausta serotoniinista, joten mitä enemmän ihminen juo, sitä enemmän masennuksen oireet lisääntyvät. Krapulasta johtuva masennus usein helpottaa 4 viikon kuluttua alkoholinkäytön lopettamisesta. Tänä aikana serotoniinitaso ehtii palautua. Naiset yleensä juovat masennusoireisiinsa, kun taas miehille juominen aiheuttaa itsessään masennusta.

Lähteet: “Masennus vaikuttaa aivojen toimintaan ja rakenteeseen.” masennusinfo.fi “Aivovoimaa - Näin vahvistat aivojasi liikunnalla.” Anders Hansen, 2017 “Alkoholi humauttaa aivot pilviin.” tiede.fi Alkoholitutkimussäätiö

Hikeä ja hiljentymistä

heat joogassa L

ämpö hiipii iholleni astuessani hämärään, kynttilöin valaistuun saliin. Osallistujat istuutuvat paikoilleen vuoraten huoneen lattian piiloon joogamatto kerrallaan. Kun jokainen on pysähtynyt, tila kylpee hiljaisuudessa. Taustalla soi ainoastaan vaimea ja rauhallinen musiikki, joka antaa keholle luvan pysähtyä. Lähes neljänkymmenen asteen lämpötilaan säädetyssä Joogastudio Oulun salissa kiire ja ulkona vallitseva maaliskuinen pakkassää unohtuvat äkkiä. Ohjaaja kävelee eteen, istahtaa risti-istuntaan matolleen ja tervehtii leveästi hymyillen. Keho ja mieli ovat valmiina heat joogaan. Ensin keskitytään hengittämään. Silmäluomet painuvat vapautuneesti kiinni ja mitä vähemmän hengitystään pakottaa, sitä selkeämmin ilma alkaa kulkea keuhkoista sisään ja ulos. Hetkeksi havahdun siihen, että salillinen ihmisiä hengittää kuin yhdessä sovittuun rytmiin. Se hymyilyttää.

Teksti: Saara Karjalainen Kuvat: Mari Molkoselkä Grafiikka: Aatu Haaranen

Syvä sisäänhengitys, kämmenet juurtuvat lujasti mattoon, oikea jalka ojentuu pitkälle taakse ja rintakehä nousee ylös. Seuraavalla uloshengityksellä selkä pyöristyy kaarelle polven laskeutuessa samaan aikaan kevyesti maahan. Liikkeet vaativat kärsivällisyyttä ja kehon hallintaa, sillä asanoissa, eli joogan erilaisissa asennoissa, viivytään melko pitkään.

uumuus säikäyttää alussa. Se saa kehon tuntumaan raskaalta ja voimattomalta. Hammasta purren ja kasvot irvistäen venytän jalkaani taakse yhä uudelleen. Suorittamisen tunne hälvenee vähitellen muistaessani hengittää ja lämmön avustaessa kehoani joustamaan paremmin. Lihakset tärisevät ja hikikarpalot valuvat pitkin kasvoja. Osa pyyhkii märkää otsaansa ja kämmeniään pieneen pyyhkeeseen, ja aina lyhyin väliajoin ohjaaja pyytää kaikkia juomaan vettä. Vesipullo onkin ainoa varuste, mitä saliin tarvitsee heat joogatunnille tullessaan ottaa

mukaan. Muut välineet eli joogamaton ja vaahtomuoviset, osassa harjoituksissa apuna käytettävät joogatiilet, voi lainata huoneen perältä.

hjaaja Sanna Rousu kiertelee salin poikki neuvoen jokaista etenemään liikkeissä sillä tavoin kuin juuri tänään tuntuu hyvältä. Rousulla on yli kymmenen vuoden kokemus joogasta. Näistä vuosista hän on ohjannut viimeiset kolme. Hän hymyilee jatkuvasti ja puhuu rauhallisesti näyttäen uuden liikkeen aina lempeän kärsivällisesti. ”Heat jooga sopii kaikille, jotka pitävät lämmöstä. Lämpö yhdessä joogan kanssa vilkastuttaa aineenvaihduntaa”, Rousu kertoo. Hänen mielestään aiempi kokemus joogasta ei ole pakollista ennen heat-tunnille osallistumista. Liikkeitä voi varioida sen mukaan, kuinka kokenut lajissa on. Ulkoisen lämmityksen lisäksi kehoa lämmitetään sisäisesti hengityksen ja asanoiden

avulla. Tunnin edetessä huomaakin, kuinka lämpö auttaa pääsemään liikkeissä yhä syvemmälle. Kuumuuden avulla loukkaantumisiltakin välttyy varmemmin. Tunnin lähestyessä loppuaan on kuumuuteen ehtinyt jo mieltyä. Asettaudun rentoutumaan selinmakuulle ja nautin vielä hetken kestävästä hiljaisuudesta. Aivan lopuksi noustaan vielä omaa tahtia istumaan ja kiitetään tunnista: ”Namaste.” Kävellessäni takaisin talviseen iltaan tuntuvat jalat raskailta ja väsyneiltä. Päi-

vällä hallinnut kiireen tunne on kuitenkin hukkunut syvään hengittämisen ja hiljaisuuden alle. Ja mitä tosin en vielä tiennyt tuossa vaiheessa, niin tulen seuraavana yönä nukkumaan makeimmat yöunet hyvin pitkään aikaan.

Kuumuus säikäyttää alussa. Se saa kehon tuntumaan raskaalta ja voimattomalta.

”Rohkeasti kokeilemalla löytyy se oma juttu”

“

Kulttuurialan sekatyöläinen ja tuleva kirjallisuuden maisteri Johanna Salminen, 25, haaveilee oman kirjan kirjoittamisesta.

len aina harrastanut luovaa kirjoittamista ja lukenut paljon. Minulla oli pitkään harkinnassa myös graafisen suunnittelun tai psykologian opiskelu, mutta kulttuurin tie kirjallisuuden puolella oli eniten se minun juttu. Tällä hetkellä opiskelenkin kirjallisuutta ja kulttuuritutkimusta Oulun yliopistolla. Opinnot ovat jo loppusuoralla ja olen kirjoittamassa gradua.

Teksti & kuva: Eija Eskola Ihmiset usein ajattelevat, että kirjallisuuden maistereista tulee äidinkielen opettajia, mutta tämä koulutus antaa valmiudet oikeastaan mihin tahansa.

arrastuksena näytelmät ja elokuvat ovat tulleet kuvioihin vasta lukemisen ja kirjoittamisen jälkeen. On tuntunut luonnolliselta siirtymältä, että jossain vaiheessa haluaa myös itse olla elokuvan tekemisessä mukana. Olen ollut perustamassa Studio Korppikelaa, joka on vapaamuotoinen elokuvan tuottamiseen erikoistunut kuvausryhmä Oulussa. Tiedän täältäpäin muutaman muunkin elokuvaryhmän, jotka ovat meidän tavoin aloittaneet tyhjästä. Se

vaatii vain oman intohimon siihen tekemiseen. Lähtöpuitteita ei hirveästi tarvitse, eli jos on kamera ja motivoitunut kaveriporukka, niin siitä se lähtee. Koen, että nykyiset opintoni ovat luoneet oikeanlaisen ympäristön ja verkoston, jonka kautta olen päässyt toteuttamaan omia projektejani. Siinä ympäristössä ei ole tarvinnut pelätä vähän erikoisempienkaan ideoiden esittämistä. Paras neuvo elokuvan ja kulttuurin alalla on, että kokeilee vaan rohkeasti eri asioita kunnes se oma juttu löytyy. Itselläni kaikki on mennyt kokeilemisen ja opettelemisen kautta. Erityisesti kulttuurin alalla työn ja harrastuksen raja saattaa usein hämärtyä, joten pitää muistaa varata itselle myös omaa aikaa ja pitää itsestään huolta.

uurin inspiraationi tulee siskoltani Julialta. Hän ei säikähdä vähän erikoisempiakaan ideoita, mutta toisaalta hän toimii usein myös järjen äänenä ideoinnissa. Me olemme todella läheisiä, joten hän päätyy usein minun juonimiini produktioihin mukaan. Oman kirjan kirjoittaminen on aina ollut taustahaaveenani. Toivottavasti se on jossain vaiheessa tulevaisuudessa edessä, ja miksi ei olisi elokuvan käsikirjoituskin.

Arvostan arjessa vaihtoehtoja, omaa aikaa ja mahdollisuutta luoviin ratkaisuihin. 32

Harrastus kuin

huvipuisto Teksti & kuva: Terhi Haapakoski

uuri rengas riippuu vankan näköisen kettingin kannattelemana noin parin merin korkeudessa allaan paksu patja. Sen vieressä riippuu kaksi liinaa, jotka yltävät noin viiden metrin korkeuteen kattoon. Käynnissä on ilma-akrobatian starttitunti Tankotaivaalla, ja tavoitteena kiivetä liinoja ylös ilman apuvälineitä. Kädet hikoavat, rinnassa puristaa ja mielen valtaa pelko. Miten tuonne korkealle voi muka päästä? Ilmeisesti helposti. Ilma-akrobatiaa ohjaava Katja Aho pujottaa liinat vikkelästi jalkateriensä väliin, ja lähtee kiipeämään. Ylhäällä hän vetää liinat erilleen ja sujauttaa ne pitäviin solmuihin molempien jalkapohjiensa ympäri käsiensä varassa roikkuen. Taivutettuaan ilmassa spagaatin hän laskeutuu, tiedustelee, onko meillä kysyttävää ja sanoo, että nyt on meidän vuoromme kiivetä.

Jos tykkää huvipuistoista, niin tykkää tästä lajista.

ho rakastui ilma-akrobatiaan jo vuonna 2013, jolloin hän aloitti sen oheislajina tukemaan tankotanssiharrastusta. Nyt ilma-akrobatia on edennyt harrastusten kärkeen, mutta Aho mainitsee harrastavansa myös notkeusakrobatiaa. ”Tämä on loputon suo. Yhdessä lajissa tarvitsee notkeutta siellä ja toisessa tuolla. Akrobatialajeissa haasteet ja mahdollisuudet kehittää itseään eivät lopu”, Aho kertoo. Tankotaivaan ilma-akrobatian starttitunneilla harjoitellaan sekä rengastrapetsin että liinojen kanssa. Ahon mukaan tunneille voi tulla kuka vaan, sillä perusasiat käydään läpi huolella, ja ohjaaja on koko ajan läsnä. Aho vinkkaa ilma-akrobatian toimivan myös kuntosaliharjoittelun tukena, sillä lajissa liikkuvuus ja kehonhallinta kehittyvät eri tavalla. ”Jos tykkää huvipuistoista, niin tykkää tästä lajista”, Aho tiivistää nauraen.

iinat tuntuvat käsissä liukkailta. Niistä on saatava hyvä ote, jotta jalat saa pujotettua hyvään kiipeämisasentoon. Kun se onnistuu, kiipeäminen ei oikeastaan ole niin

haastavaa kuin aluksi kuvittelee. Ylhäällä pääsee kurkistamaan ylätasanteen tanssiharjoituksia. Alas ei kannata katsoa, jos korkeat paikat eivät miellytä. Alastulokin sujuu suhteellisen hyvin, kunhan otetta liinoista uskaltaa löysätä tarpeeksi. Muutaman kapuamisen jälkeen lajin haastavuuden huomaa. Ylävartalon lihakset tärisevät, ja rengastrapetsiin siirryttäessä voimaa ei juurikaan ole jäljellä. Renkaan sisälle istumaan kapuaminen onnistuu, ja edistyneemmät oppilaat jopa kiikkuvat sen sisällä ylösalaisin. Aho avustaa varmistaen etenkin ensikertalaisten turvallisuuden, ja ohjaten liikkeisiin kädestä pitäen. Tunnin jälkeen kehossa tuntuu lihasväsymystä ja särkyä. Olo on kuitenkin mahtava – alun jännitys ja luottamattomuus omiin taitoihin ovat vaihtuneet ylpeyteen ja onnistumisen tunteeseen. Vaikka kaikkia liikkeitä ei saisikaan tunnilla tehtyä, on oman mukavuusalueensa ulkopuolelle astuminen ja siinä samalla itsensä kehittäminen palkitsevaa. Ja kukapa tietää – ehkä ensi kerralla se ylivoimaiselta tuntunut liike sujuukin kuin tanssi.

kasvoksi

Historian ensimmäiseksi Miss Ouluksi kruunattiin 22-vuotias Teija Tolvanen. Tätä ennen hän kahmi itselleen ykkössijat Kainuun neitona ja Pohjois-Suomen neitona, sekä voitti Oulussa järjestettävän Hifi&Tuning Show:n automissi-tittelin. Teksti: Eeva Ollila Kuva: Juho Tirkkonen

eija Tolvanen, 22, lähti mukaan kauneuskilpailuihin, koska hän nauttii lavaesiintymisestä. Mielenkiinnon takana on myös mahdollisuus uusiin ihmiskontakteihin. Teija on luontainen esiintyjä kilpatanssin ja musiikin myötä. Kilpatanssia hän on harrastanut menneisyydessään reilut kuusi vuotta. Nuoren naisen perheessä kilpatanssi on iso asia. Teijan pikkusisko kiertää sen vuoksi ulkomailla esiintymässä. Oman harrastuksen lisäksi Teija on opettanut kilpatanssissa nuorempia.

Nuorena olin todella ujo. Aloittaessani lukion huomasin, ettei ihmiset olekaan niin pelottavia.

Miestanssipareista oli pulaa, jonka vuoksi hän lopetti tanssin. Teijan mielestä miehillä elämäntilanteet vaikuttavat tanssimiseen, jonka vuoksi suurin osa heistä putoaa pois.

Missikisoja Teija on seurannut tiiviisti pienestä tytöstä asti. Pienenä hän oli kuitenkin sitä mieltä, ettei koskaan lähtisi mukaan kisaamaan. Kiinnostus oli enemmän moottorivehkeissä kuin kauneudessa.

Teija kuuli Miss Oulu -kilpailusta pikkuveljeltä ja työkavereilta. Asuttuaan Oulussa suurimman osan elämästä Teijasta tuntui luontaiselta osallistua kotikaupunkiaan edustavaan kilpailuun. Rohkeutta hän sai muiden kannustuksesta.

Tuore missi antaa itsestään kaiken tahtoessaan jotain. ”Kisoissa olisin voinut ottaa rennommin, ja esimerkiksi pitää välipäiviä valmentajan laatimasta ruokavaliosta. En kuitenkaan kokenut sitä tarpeelliseksi.”

Teija Tolvanen

Ujosta tytöstä koko kaupungin

issi ei suinkaan ole ollut aina ulospäinsuuntautunut. Päinvastoin, hän oli nuorempana todella ujo. Lukiota valitessa hän päätti, että menee täysin uuteen ja tuntemattomaan kouluun, josta ei tunne ketään. Siellä hän huomasi, etteivät ihmiset olekaan niin pelottavia.

”Missiksi pyrkivän täytyy uskaltaa olla yksin tuntemattomien ihmisten kanssa. Avoimuus, sosiaalisuus ja pr-taidot ovat tärkeitä. Loppujen lopuksi eniten merkitsee luonne, eikä pelkästään ulkonäkö”, Teija sanoo. Teija haluaa korjata ihmisten käsityksiä kauneuskisaajista. ”Ensimmäinen ajatus mitä misseistä kuvitellaan on, että he ovat tyhmiä eivätkä käy kouluja. Ajatellaan, että he ovat onnenonkijoita. Haluaisin saada ihmiset ajattelemaan positiivisemmin misseistä. Kaikki eivät laita implantteja ympäri kehoa kisan jälkeen, tai mene kauneuskirurgin pakeille”, Teija toteaa.

auneuskirurgia ja toimenpiteet ovat Teijalle kaukainen ajatus. ”En koe tarvitsevani mitään sellaisia. Jos en kelpaa tällaisena niin sitten ei voi mitään”, Teija sanoo iloisesti naurahtaen. Tällä periaatteella hän on edennyt aina. Esimerkiksi huulitäytettä hän ei laittaisi. Hän ei kuitenkaan tuomitse ihmisiä, jotka niihin päätyvät. ”Jos joku haluaa tehdä itselleen jotain niin se on hänen asiansa. Jos se kohottaa ihmisen itsetuntoa, niin se on ihan fine.” Teija on kiinnostunut lisäksi hyväntekeväisyydestä. Muutama projekti on työn alla tähän liittyen. Hän tekee myös baarimikon töitä misseyden ohella. ”Olen tehnyt vanhustyötä ja nähnyt vanhusten yksinäisyyden. Ikäihmiset kaipaavat seuraa muuallekin kuin kotiin, esimerkiksi lääkärissä ja kaupassa käyntiin.” Vuosi sitten Teija kävi tapaamassa erästä vanhempaa naista joka päivä parin tunnin ajan. Hän viihtyi rouvan kanssa pidempäänkin kuin pelkästään työajan. Teija auttoi kotitöissä, laittoi ruokaa ja siivosi.

22-vuotias Teija Tolvanen on kiinnostunut hyväntekeväisyydestä.

Ekologiset hääpuvut VASTAPAINONA KULUTUSKULTTUURILLE

Teksti: Emilia Oinas

Kuvat: Mari Molkoselkä

Kiinnostus ekologisesti valmistettuja hääpukuja kohtaan on kasvussa. Ympäristöystävällisen häämekon materiaalit voi löytää esimerkiksi kirpputoreilta. Yleistä on myös äidin tai mummin vanhan hääpuvun päivittäminen uuteen ilmeeseen.

yväskyläläinen Isla Rasinkangas juhlii häitään kesäkuussa. Rasinkankaalle on ollut alusta asti selvää, ettei aio hankkia häämekkoa uutena. Hän haaveili häämekon valmistuksesta alusta loppuun, itse pellavan kasvatuksesta kankaan kutomiseen. Näin isoon projektiin aika ei kuitenkaan riittänyt, ja morsian päätti tyytyä siihen, että tietää kankaan alkuperän sekä ompelijan.

Ajatuksissa pyöri käyttää äidin häämekkoa tai mummin vanhaa kansallispukua. Rasinkangas etsi pukua myös kirpputoreilta, mutta mikään vaihtoehdoista ei tuntunut omalta. Lopulta hänestä alkoi tuntua siltä, että hän haluaa sellaisen mekon, joka sopii käytettäväksi myös tulevaisuuden juhlatilaisuuksissa. Rasinkankaan mielestä häämekkoihin liitetään kaikenlaista symboliikkaa ja uskomuksia. ”Miksi en pukeutuisi sellaisiin symboleihin, jotka minulle kuvastavat häissä ja elämässä keskeisiä arvoja, kuten ekologista kestävyyttä, omia juuria ja yhteisöllisyyttä?” Rasinkankaalle on tärkeää, että mekko on miellyttävä päällä eikä sitä ole valmistettu keinokuiduista. Hän päätti suunnitella itselleen sellaisen mekon, joka toimii tässä ajassa ja tuntuu omalta. Puvusta on tulossa moderni kansanpuku.

“

Alustavasti Rasinkangas on suunnitellut käytetyn pellavamekon hankkimista. Vaihtoehtoisesti hän pyytää ystäväänsä ompelemaan mekon, jonka seuraksi tulee käsin kirjottu juhlaesiliina. Rasinkangas aikoo etsiä materiaaleja oman suvun varastoista tai kirpputoreilta.

mpelimo Kellossa työskentelevälle Anu Tuomaalalle käytettyjen hääpukujen muokkaaminen on tuttua. Pukuun halutaan tuoda joko uutta, erilaista tai päivitettyä ilmettä. Vaikka yleisintä on muokata vanha hääpuku palvelemaan samassa tehtävässä, Ompelimo Kellossa on tehty esimerkiksi häämekosta kastemekko. ”Kun puku tulee äidiltä tyttärelle, ekologisuuden lisäksi puvun mukana tulee todella paljon tunnearvoa”, Tuomaala kertoo. Arviolta seitsemänkymmentä prosenttia Ompelimo Kellossa muokatuista puvuista on kierrätettyjä. Ekologisuuden lisäksi puvun muokkaaminen on hinnaltaan edullisempaa. ”Kyllä siinä säästää selvää rahaa verrattuna uuden puvun ompelemiseen.”

Hääpuvuissa menee muut asiat helposti ekologisuuden edelle. 37

asinkankaasta tuntuu, että yhä useammilla ihmisillä on kiinnostusta kierrätysmateriaalein tai muuten ekologisesti valmistettuja hääpukuja kohtaan. ”Toisaalta yleistyy myös Kiinasta halvalla tilaaminen, eli ostetaan kolme pukua ja valitaan niistä myöhemmin mieluisin.” Myös Anu Tuomaala toivoo, että kierrätysmateriaalein valmistetut mekot yleistyisivät, kun ihmisten tietoisuus ympäristöasioista lisääntyy. Hän kuitenkin uskoo, että hääpuvuissa muut asiat menevät helposti ekologisuuden edelle, kun kyseessä on yksi elämän suurimmista päivistä. Halu säästää rahaa ja saada hääbudjetista kohtuullinen on Rasinkankaan mielestä syynä siihen, että hääpukuja aletaan hankkimaan enemmän käytettyinä. Hän ei usko sii-

hen, että hääpukujen tyyli vaihtuisi radikaa- misten omankaan talouden kannalta.” listi sen vuoksi, että halutaan tehdä ekologisia valintoja. Suomessa ei olla ihan näissä lukemissa, mutta Rasinkankaan mielestä yhä suu”Nykyhääkulttuurissa on taustalla iso bisrempi osa hääkulttuuria omaksutaan nes ja hääpukeutumiseen liittyvät vahvas- sieltä. Moni nykyisin perinteenä pidetty ti perinteet ja uskomukset”, Rasinkangas asia on vain osa ympäri maailmaa levinkertoo. nyttä amerikkalaista hääkulttuuria. Uskomuksiin kuuluu esimerkiksi se, että mekko ei saa olla itse ommeltu ja sen täytyy olla valkoinen ja prinsessamainen. Markkinateollisuus tietysti hyödyntää ja vahvistaa näitä mielikuvia.

Rasinkangas halusi suunnitella juhlan, jossa voi nauttia seurasta, ruuasta, tanssista ja musiikista. Hänen mielestään on tärkeä muistaa, että elämässä on paljon sellaista hyvää, mitä ei saa rahalla.

”Vaikka luopuisimme turhasta kuluttamiasinkangas on huomannut omia häi- sesta, meille voi silti jäädä käteen iloisia tä suunnitellessaan kulutuskulttuurin ja hauskoja asioita.” puskevan vastaan joka suunnasta. Esimerkiksi hän ottaa amerikkalaisen hääteollisuuden ja -kulttuurin, jossa keskimääräiset häät maksavat 35 000 dollaria. ”Tuollainen määrä ei ole millään mittapuulla kestävää, ei luonnon eikä ih-

“

Vaikka luopuisimme turhasta kuluttamisesta, meille voi silti jäädä käteen iloisia ja hauskoja asioita.

Kuvan otti ilmaiseksi Mari Molkoselkä Merkin suunnitteli leffalippuja vastaan Viivi Pukkila

JOURNALISMIA ILMAISEKSI

asa suuntasi opiskelemaan journalistin uraa OAMK:iin. Haaveissa oli Lumilapio-palkinto ja pressikortin tarjoamat loputtomat mahdollisuudet. Masa heittäytyi täysin kirjoittamisen maailmaan ensimmäisenä vuotena ja tulevan kesän töitä hakiessaan hän törmäsi ajatukseen ilmaisista töistä. Jokainen kiinnostava mediatalo ottaisi mielellään pari kesätyöntekijää, mutta valitettavasti he eivät maksaisi siitä palkkaa. Toisena vuotena koulussa alkoi radio-ohjelmien tekeminen. Masa virittäytyi ajatukseen tulevaisuuden radioäänenä. Olisiko hän sittenkin urheiluselostaja vai suosittu aamuradion ääni. Masan haaveissa oli jo kesätyöpaikka tunnetulla kanavalla. Hänen äänensä kantautuisi radioaalloilla maamme joka kolkkaan. He halusivat Masan töihin. Aluksi hän ei pääsisi ääneen vaan työt alkaisivat apulaisena ja ilmaiseksi.

olmantena vuotena Masa oli erittäin motivoitunut toisen peräkkäisen raksalla vietetyn kesän jälkeen. Hän puhkui intoa, kun televisiotyö oli vuorossa. Olisiko hän sittenkin parempi televisiossa kuin radiossa tai lehdessä. Hukkaan menisivät hänen lahjansa, televisiossa hän pääsisi kukoistamaan. Ehkä uutisankkuri tai kenties talk show -isäntä. Nyt hän tekisi kaikkensa, jotta ei enää tarvitsisi mennä raksalle. Kesän lähestyessä hänestä olivat kiinnostuneet kaikki televisiokanavat. Jopa ruotsinkielinen kanava, vaikka hän ei osannut kunnolla ruotsia. Ennen televisioon pääsyä hänen olisi työskenneltävä apulaisena toimituksessa ja ilmaiseksi — totta kai! Kolmas kesä raksalla meni mukavasti. Nyt oli viimeisenä vuotena aloitettava päättötyön tekeminen ja kartoitettava mahdollisuuksia työelämään. Masa pääsi vierailulle erääseen mainostoimistoon, jossa copywriter kehuskeli tekevänsä

töitä paikalliseen lehteen oman työnsä lisäksi. Ilmaiseksi — mitenpä muutenkaan.

asan viimeinen vuosi meni madellen ja yrittäen löytää paikkaansa maailmassa. Hän haki varmuuden vuoksi lukemaan journalismia yliopistoon, koska Jodelissa sanottiin, ettei AMK-tutkinnolla saa töitä muualta kuin maakuntalehdistä. Ei ollut auttanut verkostoituminen eikä hyvät arvosanat. Kunnes eräänä päivänä. Kanavajohtaja soitti valtakunnallisesta televisiosta ja tarjosi työpaikkaa. Masa otti sen iloiten vastaan. Yrittäminen oli kannattanut. Näin Masa pääsikin aloittamaan uran televisiossa. Ja tietenkin — ilmaiseksi.

Tekstin kirjoitti ilmaiseksi Antero Lehtonen

Pilkillä pelkkä fiilis voi riittää saaliiksi

Kyllä minä tätä olen odottanut. Ehdottomasti yksi talven kohokohdista. Teksti & kuvat: Sampo Nevalainen

erinteikkään suomalaisen järvenrantamökin pihaan saapuminen tuntuu aina yhtä tutulta ja turvalliselta, vaikka kyseessä on talvi ja maisemaa hallitsee polvenkorkuinen hanki. Välittömästi autosta ulos astuttuaan isäntä Antti Kokko porukan muille kolmelle hengelle muutaman ohjeen: ”Meikä rupeaa laittaa mökkiä lämpimäksi, niin kantakaa te kaikki nuo tavarat sisälle.” Istahdamme kylmän mökin tupaan ja uunien lämmetessä seurue miettii, mihin päin järveä kannattaisi suunnata. Pilkkivarusteet ovat lähtöä vaille valmiit ja sijainnin päättämisellä on suuri merkitys, jos aikoo kalaa saada. ”Viime vuonna kalasaalis jäi aika heikoksi. Nyt kokeillaan uusia kikkoja. Meillä on puhelimessa sovellus, joka näyttää järven pohjan muotoja sekä pilkkitutka, jolla voidaan paikantaa kaloja”, Kokko selittää. Kalat viihtyvät parhaiten kohdissa, joissa pohjan muodossa tapahtuu nopeampi syveneminen. Pilkkitutka paikantaa kaikuluotaimen tavoin kaloja veteen laskettavan anturin avustuksella.

Varustamme itsemme pilkkihaalareilla, karvalakeilla ja talvikumisaappailla ja suuntamme kohti järven jäätä. Tukeva varustus ei tunnu ollenkaan liialta järven jäällä, jossa pienen purevan pakkasen lisäksi tuulee. Järvi on tasaisesti upottavan hangen peitossa, joka saa pilkkijät nopeasti hengittämään puuskuttaen. Lumen määrä yllättää Kokon ja muut. ”Ei täällä ikinä näin paljoa ole lunta ollut. Tämä tarpominen ottaa jo kunnon päälle”, Kokko naureskelee.

un oikea kohta on löydetty, pilkkijakkarat isketään hankeen ja lumeen potkitaan haara-asennon levyinen pyöreä alue jäähän saakka. Hetken aikaa ei voi kuin ihmetellä ja seurata vierestä, kun porukka alkaa kairaamaan reikiä jäähän. Melu on kova, mutta lyhyehkö, sillä reiät on kairattu ripeään tahtiin. Hangessa hikoilun ja pilkkipaikkojen tekemisen jälkeen tilanne taas rauhoittuu, kun siimat on laskettu veteen ja seurueen jäsenet korkkaavat oluet. ”Kyllä minä tätä olen odottanut. Ehdot-

tomasti yksi talven kohokohdista. Tälläkään porukalla ei niin usein pääse näkemään, koska osa asuu Helsingissä asti”, Kokko tarkentaa. Yhtäkkiä eräs porukan pilkkijöistä heittää pilkkinsä hankeen ja alkaa nopeaan tahtiin repimään siimaa ylös vedestä. Pilkillä tavallinen kelaaminen on liian hidasta, joten varmempi tapa nostaa mahdollinen saalis pintaan on vetää siimaa ylös käsin. ”Onko siellä kala?” Kokko kysyy. ”Ei ole mitään. Luulin vain”, vastaus kuuluu. Aikaa kuluu muutama tunti eikä mitään ole vielä saatu. Järven jäällä touhuaminen kasvattaa nälkää. Pakkaamme kamat ja suuntaamme jälleen läpi lumisen järven kohti läheistä saarta. Tilannetta palvelee parhaiten hankeen tehdyssä nuotiossa paistetut makkarat. ”Näyttää nyt vähän siltä, että jää kalat tältä päivältä saamatta. Lähdetäänpä kuulkaas takaisin päin ja saunan lämmitykseen”, Kokko toteaa.

EI IHAN TAVALLINEN OSA-AIKATYÖ Teksti Silja Poutiainen Kuvat: Silja Poutiainen ja Pixabay

Iina rahoittaa opiskelijaelämäänsä myymällä itseään

Olen 25-vuotias tyttö ***** alueelta. En etsi parisuhdetta tai poikaystävää, vaan jotain muuta, esimerkiksi miestä, joka haluaa hetkellistä seuraa…

lmoitus treffisivustolla muutti pian 25-vuotiaan Iinan elämän.

Syksyllä korkeakouluopinnot aloittanut nuori nainen kituutti tukien varassa, laskuja kertyi ja nälkä kurisi mahassa iltaisin. Uusista vaatteista tai kampaajalla käynnistä ei voinut haaveillakaan.

“Joskus heitettiin kavereiden kanssa läppää, että pitääkö tässä alkaa myydä itseään, kun ei muuten selviä”, Iina nauraa. Siitä se ajatus sitten lähti.

Voisin siivota tai tehdä muita paskahommia kympin tuntipalkalla. Mutta mieluummin teen tätä paskaduunia ja veloitan satasen, pari kerralta!

Iina kertoo ladanneensa profiilin netin treffipalstalle puolileikillään. Hän tutkiskeli eri sivustoja, ja päätyi deitti.net -palveluun. Profiilissa voi kertoa itseään ja kuvailla, minkälaista seuraa hakee. “Itse mainitsin ihannekumppanikseni 40-65-vuotiaat miehet. He ovat usein varakkaampia kuin nuoremmat.” Yllättävää oli, että yhteydenotot ovat etupäässä asiallisia. Valtaosa vastaajista on hyvätuloisia, naimisissa olevia miehiä. Moni väittää vastaavansa seuranhakuilmoitukseen ensimmäistä kertaa.

Iina ei halua esiintyä haastattelussa koko nimellään aiheen arkaluontoisuuden takia.

lussa Iinaa hirvitti päästää tuntemattomia ihmisiä kotiinsa. Silti oma asunto tuntui turvallisemmalta kuin hotelliin tai miesten asuntoihin meno.

”Valitsen asiallisen tuntuiset vastaajat. Tavallisia, perheellisiä, menestyneitä kavereita, jotka kaipaavat vaihtelua pitkään suhteeseensa. Avioelämä on alkanut tuntua arkipäiväiseltä: vaimon kanssa on kipinä hukassa.” Jokunen epäilyttävä yhteydenottokin on tullut: Eräs mieshenkilö kysyi hintaa siihen, että Iina tulisi viihdyttämään koko kaveriporukkaa. Toinen herra tiedusteli mahdollisuudesta käyttää piiskaa ja käsirautoja. ”En suostu mihinkään kinkyyn. Olen pohjimmiltani aika ujo. Nuorempana harrastin tankotanssia ja nolostuin kamalasti, kun ihmiset sekoittivat sen strippaamiseen”, Iina hymähtää. Tapaamisiin nainen kertoo valmistautuvansa ajelemalla ylimääräiset karvat pois. Korsetteja, pitsihepeneitä tai muuta rekvisiittaa ei tarvita. Meikkiä hän vain sipaisee. Mutta: “Kondomit ovat tärkein asuste tällä alalla. Niissä ei säästellä koskaan!”

rheilullinen ja solakka Iina on itsevarma, näyttävä nainen. Vyötärölle aaltoilevat hiukset kääntävät katseita kadulla. Ulkokuori ei vastaa mielikuvaa maksullisesta seuralaisesta. Nainen kertoo omilleen muuttamisen ja opiskelun aloittamisen tuoneen mukanaan taloudelliset vaikeudet. Opiskelijalle myönnettävät tuet eivät riitä kunnolla edes asumiskuluihin. Sormi meni suuhun siinä vaiheessa, kun piti ostaa uusi tietokone. Hän painottaa, ettei makaa maksusta säännöllisesti, vaan etupäässä silloin, kun rahat ovat lopussa. Muutama tapaaminen viikossa tuottaa reilun palkan. ”Voisin siivota tai tehdä muita paskahommia kympin tuntipalkalla. Mutta mieluummin teen tätä paskaduunia ja veloitan satasen, pari kerralta”, Iina laukoo. Oraaliseksistä joutuu asiakas pulittamaan viidenkympin lisämaksun.

Ja joskus asiakkaat ihan oikeasti haluavat vain juttuseuraa. ”Silloin veloitan sen, mikä tuntuu oikealta. Minähän kuitenkin teen tätä rahan takia. En voi alkaa tunteilemaan. Joskus vain halailemme ja makaamme kiinni toisissamme. Ehkä se on läheisyyden kaipuuta.”

uori nainen tunnustaa, että seksityö on alkanut vaikuttaa hänen ajatusmaailmaansa. Kynnys ottaa vastaan asiakkaita on madaltunut. Nyt Iina säästää päästäkseen rintojen suurennusleikkaukseen. Helppo raha houkuttelee, mutta päätoimisesti nainen ei aio alalle siirtyä. ”Tämä on vain väliaikainen, luova ratkaisu rahapulmiin. Olen päätoiminen opiskelija. Pänttään ahkerasti ja aion menestyä omilla älyllisillä ansioillani”, tuleva kauppatieteilijä suunnittelee. Iina nauraa, ettei hänellä ole mitään Pretty Woman -fantasioita. Hän ei odota komean miljonäärin ilmestyvän ovensa taakse ’pelastamaan’ häntä. ”Vaikka myyn itseäni lisätulojen vuoksi, mikään ei minua tähän pakota. Edes omatunto ei soimaa seksillä rahastamisesta. En näe tässä mitään väärää”, painottaa Iina. “En tunne olevani huora tai avioliittojen rikkoja. Parempihan se on näin, että ukko hakee maksullista seuraa, kun että hän rakastuisi johonkuhun toiseen naiseen. Silloin se liitto on suuremmassa vaarassa.”

treffeille joku tuttu. Vaikkei Iina tunne toimistaan moraalista häpeää, hän ei silti halua tuttavapiirinsä tietävän sivutoimestaan. ”Pahinta olisi, jos vanhemmat saisivat tietää. Heillä ei varmaan riittäisi ymmärrys tällä tavalla tienistin tekemiseen”, Iina pohtii valintojensa merkitystä läheisilleen. Usean ällän ylioppilas on vanhempiensa ylpeys. Hän ottaakin opintonsa vakavasti. Valmistumisen jälkeen tähtäimessä on luoda uraa Suomen lisäksi ulkomailla. Siksi tällainen luuranko kaapissa saattaisi myöhemmin paljastuessaan olla iso ongelma työelämässä. Iina aikookin jättää seksityön taakseen viimeistään, kun opiskelut ovat ohi. Hän unelmoi suuren rakkauden löytämisestä ja perheen perustamisesta. ”Tulevalle miehelleni tuskin tästä työstä kerron. Ihmiset ovat tuomitsevia, eikä asian esille tuomisella todennäköisesti olisi ainakaan positiivisia vaikutuksia parisuhteeseen”, Iina vakavoituu. Tämä vaihe hänen elämästään saa aikanaan vaipua unholaan.

Suomessa seksin myyminen tai os-

taminen ei ole laitonta, jos henkilö on täysi-ikäinen. Sen sijaan parittaminen on rikos, ja sitä kautta myös ihmiskaupan välittämien seksipalveluiden ostaminen.

Naisen mielestä luottamus molemminpuoliseen vaitioloon on tapaamisten perusedellytys. Hän on valikoinut muutaman vakiokumppanin, joita tapaa säännöllisesti. Siten uusia asiakkaita ei tarvitse ottaa usein.

ääkaupunkiseutua lukuun ottamatta suomalaiset kaupungit ovat suhteellisen pieniä; ihmiset tuntevat toisensa. Ensimmäisellä tapaamiskerralla Iinaa jännittää, tuleeko

Opettaja ja taiteilija Flamenco burleskin kehittĂ¤jĂ¤ etsii piilossa olevaa naisellisuutta

Teksti & kuvat: Anna Raudaskoski

n kuuma kesä 2005 Espanjan Granadassa. Ystävättäret etsivät flamenco-esitystä, mutta tuntuu ettei sellaista löydy millään. Vihdoin he löytävät tavernan, jossa esiintyy punaiseen tyllihameeseen pukeutunut flamenco-tanssijatar. Fataalin dramaattiseksi tarkoitettu esitys ei tee vaikutusta. Jotakin alkaa kuitenkin itää toisen nuoren naisen mielessä. Tanssinopettajana hän on kiinnostunut fuusioimaan lajeja. Miten flamencon ja varieteetanssin yhdistelmä toimisi? Ajatus jää kytemään, ja kymmenen vuotta Granadan tapahtuman jälkeen tanssikoulu Amanecera Oulussa aloittaa flamencoburleskin opetuksen. ”Flamenco burleski syntyi flamencon etsimisestä Granadasta. Ja kohtalokkaan naisen mentaliteetista”, nauraa Krista Saaranen, tanssikoulu Amanecerán opettaja ja perustaja. Saaraselle fuusiolajin opettaminen oli entuudestaan tuttua: Flamenco oriental ja Flamenco reggaeton olivat olleet opetettavina lajeina jo useiden vuosien ajan.

lamenco burleskissa Saaranen haluaa tuoda esille naisten välisten yhteisöllisyyden ja ryhmän eheyttävän voiman. Komediaa ei tarvitse tehdä hampaat irvessä negatiivisuuden kautta. Lajissa on kyse oman sisäisen Madamensa löytämisestä ja naistunnon kohottamisesta. Se on naisten yhteinen missio. ”Halusin tuotteistaa flamencoburleskin niin, että ryhmässä ollaan ihastuneita toisiin ja toisten tekemisiin.” Flamenco burleskin lisäksi Saaranen on keksinyt Sensual Moven, joka on uusin laji tanssikoulussa. Sensual Move on laji, jossa haetaan liikkeen kautta naisellisuutta ja feminiinistä energiaa. Siinä käytetään apuna burleskia. Juuria löytyy myös esoteerisesta joogasta, jota Saaranen harrastaa ja opettaa Oulun Joogastudiolla.

Madamen tunne-elämä on kuin omani potenssiin sata

“Olen miettinyt paljon, mitä naisellisuus oikeastaan on. Mielestäni päälle liimattu seksuaalisuus ja hörselöt eivät sitä ole, vaan feminiinisyys tulee jostain syvältä sisimmästä. “Minulle on luontaisinta hakea sitä liikkeen myötä”, 18 vuotta tanssinopettajana toiminut Saaranen pohtii.” Niinpä sensuaalisuus tulee esille harjoitusten kautta. Naisellisuus on vahvuus ja se voi olla hukassa. ”Mielestäni naisilla maskuliinisuus on hyvässä hollissa, kun taas oma feminiininen puoli jää varjoon.”

olmisen vuotta sitten alkoi kehkeytyä Madam Touche (Tusse). Hän on Krista Saarasen hullunkurinen ja dramaattinen burleskihahmo. Täti joka iloitsee ja suree toisten puolesta hyvin vahvasti. Ennen kaikkea hän rakastaa rakkautta. ”Meillä on Tussen kanssa samoja ominaisuuksia. Madamen tunne-elämä on kuin omani potenssiin sata”, Saaranen luonnehtii. Tussen tarinoissa tapahtuu aina jotain traagista, mutta siitä selvitään.

Vaikeassa elämänvaiheessa eron jälkeen Krista Saaranen joutui miettimään paljon omaa arvoaan. Hän halusi oppia taas kunnioittamaan itseään.

“Olen alkanut oman paranemisprosessini myötä nostamaan feminiinisyyttäni. Madame Touche on syntynyt surullisistakin asioista, joita on tapahtunut elämässäni.”

ielukas madame on vieraillut ahkerasti häissä esiintymässä ja iloitsemassa morsiusparien

onnesta. ”Hän on koko perheen tätihahmo, jolle on äärimmäisen merkittävää se, että saa välittää vahvoja tunteita yleisölle tanssin keinoin.” Tärkeää se on myös Saaraselle itselleen. Taiteilijuus ja esiintyminen jää helposti opettamisen jalkoihin. ”Kaipaan lavaesiintymisiä, ja tanssiteatterin tekeminen on unelmani.” Artistina Saaranen ottaa esiintymisen vakavasti, ja teroittaa sitä myös rakkaille oppilailleen. Kun tehdään, niin pitää olla tosissaan. Kömmähdyksille ei tietenkään voi mitään. Ja niin kuin elämässä yleensä, vastoinkäymisten ei pitäisi hänen mielestään antaa lannistaa. ”Jos esityksessä jää pari askelta välistä, se ei ole maailmanloppu. Tärkeintä on se, miten epäonnistumisen jälkeen jatketaan. ”

Keltam u stia invaa s ioita j kulttu a urisho kkeja

Teksti & kuvat: Joona Klemi

SaiPan etäkannattajien matkassa vierasottelussa Helsingin IFK:ta vastaan.

auppakeskus Forumissa sijaitsevassa urheilubaarissa käy melkoinen kuhina. Irlantilaishenkisessä anniskeluravintolassa on parisen kymmentä SaiPan paitoihin pukeutunutta kannattajaa. Baarissa vallitsee vielä varsin rauhallinen ja odottava tunnelma. Puheet eivät käänny itse otteluun vaan ihmiset keskittyvät lähinnä kuulumisten vaihtamiseen. Sinällään tilanne on ymmärrettävä, eiväthän etäkannattajat välttämättä näe toisiaan kuin muutamia kertoja kaudessa. Kun olen kiskonut kaverini kanssa yhdet pakolliset, aloitan seikkailun kohti Nordenskiöldinkatua. Hallille pääsy näyttää olevan illan suurin haaste. Edes paikalliset eivät tunnu tietävän areenan tarkkaa sijaintia. Luulen heidän olevan Jokerien kannattajia tai vielä pahempaa – kotimaisen jalkapallon ystäviä. Lopulta eräs viehättävä ranskalainen vaihto-opiskelija opastaa minut hallille. Hallin sisällä tiemme kuitenkin erkanevat. Mietin, näenkö häntä enää koskaan.

Saavun peliin herrasmiesmäisesti hieman myöhässä. Kun pääsen omalle paikalleni, jään ihastelemaan miljöötä: jyrkät korkeat katsomot ovat samaan aikaan vaikuttavia ja pelottavia. Paikkani on lähestulkoon ylimmällä rivillä, mutta jää on silti käsittämättömän lähellä. Kun katson ympärilleni teen toisen huomion: emme todellakaan ole ainoita vierasjoukkueen kannattajia täällä. Keltamusta meri on kaikkinensa vaikuttava näky. Sitä katsoessa tuntuu, kuin olisin kotona, vaikka tiedän olevani vieraissa.

rätauolla jonoa on kuin Kelan luukulla. Jonottaessani huomaan jotain kummallista: täällä myydään punaviiniä. Siinäpä jotain mihin ei ole kehäkolmosen ulkopuolella tottunut. Eräs neutraaleihin väreihin pukeutunut nainen varoittaa tilaamasta viiniä, sillä sehän on IFK:n väreissä. Päätän noudattaa tämän tolkun ihmiseksi paljastuneen rouvan neuvoa.

Edes paikalliset eivät tunnu tietävän areenan tarkkaa sijaintia. Vapaiden pöytien puutteen takia päätän nauttia juoman VIP-tilojen välittömässä läheisyydessä. Kun vitsailen sinne rynnistämisestä, ovimies vilkaisee minua sillä baareista tutuksi tulleella tuimalla naisen katseella, joka sanoo: älä edes yritä. Kotijoukkueen iskiessä jo illan viidennen maalinsa tunnelma pysyy fanikatsomossa edelleen korkealla. Jossain vaiheessa joku ryhmämme jäsen sentään raivoaa tuomareille. Ärhäkässä äänensävyssä purkautuu ties kuinka pitkän itsehillinnän verran äänisaastetta, ja toisaalta ymmärtäähän sen. Tilanne taitaa olla niitä harvoja, joihin kunnianloukkaussyytteet eivät vielä yllä, toisin sanoen lajinsa viimeisiä.

Ottelu päättyy lopulta SaiPan selvään tappioon. Tuntuu melkein samalta kuin usein baari-illan jäljiltä: koko ilta roikuttiin näennäisesti mukana, muttei sitten kuitenkaan. Koko illan ajan oli kohde lukittuna mutten saanut aikaiseksi mennä juttelemaan. Tappiosta huolimatta fanien laulu jatkuu vielä pitkään pelin jälkeen. Kun katson muutoin jo aikoja sitten tyhjentynyttä hallia, ymmärrän todellisen kannattajuuden syvimmän olemuksen. Sitä kuvastaa oivasti myös yksi kannattajien laulu: ”SaiPalle laulan, hävitään tai voitetaan. SaiPalle laulan ei mieli ole maas.”

Tappiosta huolimatta fanien laulu jatkuu vielä pitkään pelin jälkeen.

Yläkatsomossa tuntee olevansa lähes jään päällä.

aiston tauottua siirryn lähimpänä hallia olevaan pubiin, jossa on ainoastaan IFK:n kannattajia. Keltamustat lienevät lähteneet kotiin nuolemaan haavojaan tai sitten olen erehtynyt pahemman kerran paikasta. Tiedustelen muutamalta vastapuolen väriä tunnustavalta herralta, sopiiko tähän istua. “Totta kai, ja hyvinhän teillä kausi on mennyt”, he toteavat. Tyydyn ottamaan nuo sääliä myötäilevät sanat nöyrinä vastaan.

Hetken aikaa kestäneen leppoisan jutustelun jälkeen yksi paikallinen keltamusta saapuu hämmentämään pakkaa. Toisin kuin minä, tämä kaveri ei pelkää haastaa. Onneksi toisena osapuolena ei ole Lahden tai Vaasan huligaaneja, joten rähinöiltä vältytään. Eräs IFK:n mies toteaakin jääkiekkoihmisten olevan pääasiassa ihmisiä toisilleen. Lopulta ilta päättyy, hyvin sovittelevaan sävyyn, toteamukseen: ”Finaaleissa nähdään.”

SaiPan huivi ja oluttuoppi eivät ole ihan joka päiväinen näky Helsingin kuppiloissa.

Kuva: Hannu Heikkinen

Surun säkeitä & suuria unelmia Teksti: Harri Haavisto Kuvat: Hannu Heikkinen, Jukka Dahl

”Eihän se meidän vika ole, että kuolema rakastaa meitä.” Lause on vapaa suomennos HIM-yhtyeen Death Is In Love With Us -kappaleen kertosäkeestä, jonka lyriikat koristavat Markus Jussilan käsivartta. HIM ja Ville Valo ovat myös toimineet inspiraationa Mournful Linesin keulahahmon uralla.

emijärveltä kotoisin olevan Markus Jussilan kipinä musiikkiin syttyi 90-luvulla, kun mies sai ensimmäisen kitaransa. ”Eno opetti perussoinnut. Siitä sitten lähdin kokeilemaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Alkuun rämpyttelin omia riffejä, myöhemmin opettelin Metallican biisejä. Seitsemän tuntia päivässä veivasin silloin, se oli kovaa treeniä”, Jussila muistelee. Bändikuvioihin mies päätyi lukioaikoina ja pääsi soittamaan silloisen kokoonpanon kanssa kolme keikkaa. Haasteeksi muodostui bändin nimen keksiminen ja lopulta kaikki keikat soitettiin eri nimellä. Settilista koostui omista biiseistä. ”Soiteltiin silloin keikoilla omaa materiaalia. Cover-touhuista en ole oikein koskaan kiinnostunut. Siinä on vähän sellainen fiilis, että nämä on jo kerran tehty”, kitaristi pohtii.

eilut kymmenen vuotta Oulussa asunut muusikko toimii nykyään vuonna 2013 perustetun Mournful Lines -yhtyeen laulaja-kitaristina. Hän kantaa vastuun biisien kirjoittamisesta, mutta myös muut jäsenet ovat vahvasti mukana. ”Sävellyksissä teen yhteistyötä kosketinsoittaja Matti Halosen kanssa. Sovitukset tehdään yhdessä bändin kanssa. Teen kotona demot ja muut päättävät lähdetäänkö biisiä työstämään eteenpäin. Jos joku ei tunnu hyvältä, sitä ei lähdetä väkisin tekemään”, Jussila taustoittaa.

Totta kai paras juttu olisi, jos saisi leivän pöytään musiikin tekemisellä. Niin pitkään olen näitä hommia tehnyt, että tiedän sen olevan haastavaa.

ournful Lines on kehittynyt isoin harppauksin uran alkuajoista. Tähän pisteeseen päätyminen on vaatinut myös runsaasti muutoksia. Alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä Jussilan lisäksi enää rumpali Kimmo Ritapuu. Vaihtuvuus on ollut vahvuus, sillä nyt bändin nokkamiehen mukaan kasassa on hyvä porukka. Alkuvuodesta julkaistulle Versatility-albumille yhtye sai kovan vahvistuksen, kun muun muassa HIM:n ja Sentencedin taustalla häärinyt Hiili Hiilesmaa lähti levyn tuottajaksi. ”Hiili on tuottanut HIM:n Greatest Lovesongs Vol. 666 -levyn, joka on yksi kaikkien aikojen suurimmista suosikeistani. Oli meidän uran paras päätös ottaa mies mukaan. Homma toimi hienosti, ja hän oli prosessissa koko ajan mukana. Saatiin juuri sellainen levy, mitä haluttiinkin”, Jussila iloitsee. Kitaristin vuosiin Mournful Linesin kanssa on mahtunut monenlaisia keikkakokemuksia. Parhaat muistot miehellä on parin vuoden takaiselta Rytmikorjaamon keikalta.

Rytmikorjaamolle tai Nosturiin. Kun haave toteutui, niin olihan sitä aika sanaton. Se oli kova juttu koko bändille.” Toiseen ääripäähän keikkamuistoissa asettuu muutaman vuoden takaiset festarit Iissä. Yksi bändin silloisista jäsenistä oli juopotellut viikon putkeen ja saapui tuhdissa humalatilassa pelipaikalle. ”Siinä vaiheessa tiesin, että tästä ei hyvää seuraa. Emme antaneet tilanteen näkyä lavalla, mutta tuon keikan olisi voinut jättää soittamatta”, Jussila huokaa.

htyeen tulevaisuuden osalta Jussilalla on selkeät haaveet. Mies toivoo, että bändin fanipohja kasvaisi ja isommat estradit kutsuisivat. Suuremmassa mittakaavassa hän unelmoi itsensä elättämisestä musiikilla. ”Totta kai paras juttu olisi, jos saisi leivän pöytään musiikin tekemisellä. Niin pitkään olen näitä hommia tehnyt, että tiedän sen olevan haastavaa. Paljon pitää tehdä töitä ja jalostaa omaa musiikkia. Siinä pitää olla jotain omaa. Tähän asti olemme onnistuneet hyvin.”

”Vaahtosammuttimen kokoisesta olen haaveillut, että pääsisin soittamaan

Bändin nimi on suomennettuna surun säkeet ja se viittaa vahvasti lyriikoihin. Sanoitukset ovat henkilökohtaisia päiväkirjoja ja niille on annettu paljon tilaa. Biiseistä Jussila nostaa esiin The Gamen. ”Biisi tuli kosketinsoittaja-Matilta ja kertoo perheväkivallasta. Matin pyynnöstä kirjoitin sanoituksen naisen näkökulmasta.”

Kuva: Jukka Dahl

Toppila Kuvat: Emilia Oinas

Kulttuurialan

ikuisuuskysymyksiä Onko kahvia?

Kuka vittu on pölliny mun kahvikupin? Missä tänään oli bileet? Oliks tää kurssi vaan hyväksytty/hylätty?

Kuka vei sohvan tupakkapaikalle?

Saako valmistumisen jälkeen töitä? Pitääkö kahvista maksaa?

Ootko nähny Pasia?

Milloin palkaksi kelpaa näkyvyys ja cv:n täyte?

Olisko sulla juttuideoita?

Voikko suunnitella mulle logon ihan äkkiä ilmaseks, ku oot niin nopee ja tykkäät kuitenki tehä niitä?

Moneen asti Alko on auki? Miksi muusikolle pitäisi maksaa palkkaa, jos se tulee soittamaan?

Miksi kahvi on loppu? Milloin olet viimeksi nukkunut? Voitko tulla meille esiintymään kun tykkäät soittaa?

Milloin Daniel Wallenius valmistuu?

Miksi ihminen ei koskaan opi?

Moneltako baari aukeaa Showtimessa?

näkymä vie17spjo

2018