Piennar

PIEN NAR

ITSENÄISEN KUNNAN

PUOLUSTAJAT

YKSI SUOMEN ERIKOISIMMISTA HOTELLEISTA

MATKAMME LÄPI

HELVETIN

VÄESTÖN VÄHENTYMINEN

KUIHDUTTAA KUNNAT

PÄÄKIRJOITUS

SUOMENYMPÄRYSMATKASTA LEHDEKSI

Mitä tulee, kun yhdistää neljä toisilleen kohtuu vierasta ihmistä, 800 euron budjetin ja kolme kuukautta aikaa? Vastaus on nenäsi edessä. Ennen sitä olemme kui tenkin matkustaneet kuusi päivää ympäri Suomen. Mutta mitä opin reissussa?

Lähdin matkaan ajatellen, että koen sen aikana jonkun valaistumisen, suuren ahaa-elämyksen. Elin hetkessä ja odotin sen iskeytyvän vasten kasvoja. Puolessa välissä reissua aloin huolestua: enkö oppisikaan mitään uut ta ja järisyttävää? Loppureissusta etsin sitä jokaisesta pienestä välähdyksestä, mutta en löytänyt.

Nyt reissun jälkeen vaivaan päätäni samalla aiheella. Mikä oli se suuri oppi, joka reissusta jäi käteen? Sitten ymmärsin; kyseessä ei ole mikään suuri ja mahtava maata vavisuttava asia. Sen sijaan keräsin pieniä tiedonmurusia, hetkiä ja ajatuksia mukaani.

Olen oppinut välttämään nelinumeroisia teitä ja tankkaamaan silloin, kun dieselin hinta alkaa 1,7:llä. Olen oppinut haastattelemaan ryhmässä ja huo mannut, että neljälle hengelle halvinta on yöpyä Airbnb-majoituksissa. Opin, että takan saa parhaiten syttymään sanomalehden avul la, ja opin tuntemaan matkakumppanini paremmin. Lisäksi opin, että Suomessa on 308 kuntaa, joista en osaa nimetä edes kolmasosaa.

Kuntien nimiä en oppinut enkä sitä, miten Virrat taipuvat.

Kun katson asiaa tästä pers pektiivistä, koen, että en tarvin nutkaan suurta älyämistä tai valaistumista. Paljon mieluum min kannan mukanani näitä pieniä, kätevän kokoisia oppe ja, joita voin helposti tarpeen tullessa hyödyntää.

Aina kaiken ei tarvitse olla suurta ja uljasta, jotta sillä olisi merkitystä.

Toivottavasti nautit lehdestäm me, joka on täynnä pieniä ja suuria oivalluksia, pieniltä paikkakunnilta suurella sydämellä.

Teksti: Reetta Salmela

SISÄLLYS

PIENET KUNNAT UUTISPIMENNOSSA

On karu todellisuus, että maamme pikkupaikkakuntien asioista ei uutisoida tarpeeksi. Kun tutkii minkä tahansa valtakunnallisen uutismedian sisältöjä, on suuri todennäköisyys löytää etusivulta suuriin kaupunkeihin kohdistuvaa sisältöä. Sama toistuu verkossa, radiossa ja sosiaalisessa mediassa. Uutisoinnin puutteen seurauksena pienempien paikkakuntien olemassaolo unohtuu. Media keskittyy käsittelemään aiheita suuremmista kaupungeista, vaikka todellisuudessa myös pienissä kunnissa tapahtuu.

Paikallisuutisointi on monelle kunnalle elintärkeää, ja sitä tu lee tukea. Ilman uutisointia kunnan kehitystä koskevat päätök set jäävät helposti piiloon. Esimerkiksi kuntien taloustilanne voi jäädä suuremman huomion ulkopuolelle, minkä seurauksena päättäjät saavat vapaammat kädet päätöksentekoon ilman laa jempaa keskustelua.

Samalla median keskittyminen suuriin kaupunkeihin vääristää todellisuutta. Suomi ei ole vain kaupunkien ympärille rakentuva kehitysprojekti, vaan suuri osa väestöstä asuu myös pienissä kunnissa, joissa arki on erilaista. Kun näiden alueiden haasteet, kuten palveluiden katoaminen, työllisyyden ongelmat ja nuorten poismuutto jäävät katveeseen, niiden ratkomiesta tulee entistä vaikeampaa. Elinvoimainen kunta on suoraan riippuvainen sen asukkaista.

Kuntien paikallislehdet tekevät arvokasta työtä, mutta alan muutoksien vuoksi resurssit voivat olla rajalliset. Jokaisella kun nalla ei enää ole omaa paikallista lehteä ja myös maakuntalehdistä on leikattu, minkä vuoksi yhä useampi kunta ja media ovat alkaneet käyttää sosiaalista mediaa viestinnässä apuna. Sen avulla on mahdollista saavuttaa suurempi yleisö kuin tavanomaisella printtimedialla tai verkkosivuille tehdyillä jutuilla.

Suurien mediatalojen on kuitenkin tärkeää huomioida pienemmissä kunnissa tapahtuvia muutoksia. Suomen pienten paikkakuntien uutisointia ei voida jättää vain paikallislehtien tai somepostauksien varaan. Mediakentällä pitää tapahtua muu toksia uutisoinnin saralla tai vaarana on, että moni tärkeä asia jää pimentoon. Se johtaa lopulta pienempien kuntien unohtamiseen.

Teksti: Niina Saarijärvi

SOSIAALISIA HETKIÄ KAHVIN JA

LYHYTVIDEOIDEN ÄÄRELLÄ

Virroilla, kantatie 23:n varrella sijaitsevassa Kitusen Kievarissa käy kuhina pitkin päivää. Suurin osa kävijöistä koostuu ohikulkijoista, mutta yksi porukka erottuu joukosta. Heidät löytää Kievarista yleensä aina, päivästä tai kellonajasta riippumatta. Kyseessä on Kievarin äijäporukka. Heillä on monta nimeä: äijäparlamentti, aamuparlamentti, äijäkööri... Kokoontumisen juuret ovat kaukana menneisyydessä, tapa on ollut olemassa jo kymmeniä vuosia.

“Tämä on tällaista sosiaalitoimintaa”

Virroilla asuva Jarmo Kallio on kulkenut äijäköörin kanssa kahvilla jo usean vuoden ajan. Hän päätyi porukkaan mukaan, kun parisuhde päättyi ja polviongelmat pakottivat eläkkeelle. Yksinäisyys ajoi hänet etsimään seuraa.

“Tämä on tällaista sosiaalitoimintaa”, hän kuvailee.

Paikalle kerääntyy päivittäin paljon virtolaisia erilaisista taustoista. Kerrallaan paikalla on jopa 20 äijää. Kallio itse on tullut paikalle puolen päivän aikaan kalareissulta päästyään. Hänen mukaansa ensimmäinen äijäköörin ruuhka-aika on yleensä aamuseitsemältä, jolloin paikalle saapuvat taksi- ja rekkakuskit, toinen sitten iltapäivällä neljän maissa, kun kaikki pääsevät töistä. Paikalla istuu kuitenkin äijiä pitkin päivää.

“Aamuisin ajan tästä ohi ja jään kahville. Sitten käyn kalassa tai asioilla ja ohi ajaessa pysähdyn katsomaan, onko täällä vielä porukkaa, ja jos on, jään taas kahville.”

Tavatessaan äijät puhuvat kaikista päivän polttavista aiheista. Porukalla ruoditaan Trumpin politiikkaa, Putinin aikeita ja Virtain paikallista menoa.

“Kyllä täällä välillä juorutaankin. Se on kai pienten paikkakuntien ongelma. Itseä ei juorut kiinnosta, vaikka kuulumiset ja positiiviset asiat onkin mukava tietää.”

Sitten, kun kaikki päivän polttavimmat

on käsitelty, siirrytään äijäköörin toiseen harrastukseen: lyhytvideoiden selaamisen pariin. Kallio kertoo, että parhaita ovat ne videot, joissa on hauska musiikki ja mielenkiintoinen henkilöhahmo. Videot ovat noin minuutin pituisia.

Kaiken tämän ohessa äijäkööri hörppii kahvia. Sitä he saavat ohikulkijoita halvemmalla; kuppi maksaa tavan kävijälle 2,5 euroa, kun kanta-asiakas maksaa vain 1,8 euroa ensimmäisestä kupista ja 70 senttiä seuraavasta.

“Tänäänkin juon jo kolmatta kuppia. Tosin yhden tarjosin kaverille, kun se sillä tavalla sai sen halvemmalla”, Kallio myhäilee.

Teksti: Reetta Salmela

Jarmo Kallio viettää vapaa-aikansa kalastaen ja Kitusen Kievarissa istuskellen Kuva: Miika Yliniemelä

YLIKIIMINKI HULLUNA BINGOILUUN

Ylikiimingin SEO Bar & Grill on uniikki huoltoaseman ja anniskeluravintolan yhdistelmä, joka houkuttelee asiakkaita tapahtumillaan.

Kuva

Yksi suosituimmista tapahtumista SEOlla on bingo, jonka yrit täjä Taija Kähkönen otti käyttöön heti alkutaipaleella. Bingo järjes tetään joka lauantai kello 19, ja se on tarkoitettu kaikille. Bingoon osallistujia onkin lapsista ikäihmisiin asti.

Tapahtuma houkuttelee paikallisten lisäksi väkeä myös ympäröivistä lähikunnista. Palkintoina on muun muassa kahvia, suklaalevyjä ja lahjakortteja. SEOn v ieressä sijaitsevan Nuijamiesten tanssilavan kanssa tehdään yhteystyötä, jonka vuoksi kesäisin bingon palkintoina on myös pääsylippuja lavalle.

“Iso osa ihmisistä tulee ensin bingoon kokeilemaan, voittaisiko lipun, jonka jälkeen he menevät lavalle tansseihin.”

Tavallisen bingon lisäksi paikalla toimii suosittu, satunnaisesti järjes tet tävä erotiikka-aiheinen bingo, jonka ikäraja on 18 vuotta.

Pelkästä bingoilukeskuksesta ei ole kuitenkaan kyse, sillä paikan päällä järjestetään myös muita tapahtumia, kuten pikkujouluja, ystävänpäiväjuhlia sekä esiintyjien keikkoja. Asiakaskunta koostuu pitkälti paikallisista, mutta erityisesti kesäisin myös turistit ovat tuttu näky, sillä moni lavatanssien asiakkaista tulee jatkamaan iltaa SEOlle.

Keskimäärin osallistujia bingoissa on 60, mutta vilkkaina iltoina, kuten muiden tapahtumien yhteydessä, määrä voi nousta jopa 70 henkeen.

Varastosta festivaaliksi

Kähkönen on toiminut SEOn yrittäjänä jo melkein kolme vuotta. Hänen mukaansa aikaisempi yrittäjä luopui paikasta ajanpuutteen vuoksi, sillä hänellä oli hoidettavanaan muitakin kohteita. Kähkösen tavoitteena on ollut luoda paikasta koko kylän yhteinen olohuone, jonne kaikki ovat tervetulleita. Tilasta ei ole puutetta, sillä ison anniskelupuolen lisäksi rakennuksessa on myös myymälä sekä keittiö. Työntekijöitä Kähkösellä on kuusi, ja he toimivat joustavasti kaikissa työtehtävissä. Koska alueella on anniskelua, vaatii sen lainmukainen toteuttaminen työntekijöiden panosta ja valvontaa, mutta ongelmia ei ole ollut.

Kähkönen kertoo, että yksi viime vuosien suurimmista uudistuksista on pihalla sijaitsevan varastohallin muuttaminen esiintymistilaksi.

Viime kesänä järjestettiin ensimmäiset Varasto-fes tarit, jotka saavat jatkoa tänä vuonna syyskuussa.

”Tähän mennessä varmistuneita esiintyjiä ovat Aarne Tenkanen, Woycheck ja the Sedät, mutta lisää artisteja on vielä tulossa.”

Huonoluminen talvi on vähentänyt myyntiä

Kähkösen mukaan yrittäjyyden suurimpana haasteena on ollut oman ajan hallinta ja ravintola-alan yleiset taloudelliset haasteet.

“Kulut ovat järkyttävät, ja ostovoima on vähentynyt niin kuin varmasti joka paikassa.”

Viime talvi oli erityisen vaikea, sillä huonon lumitilanteen vuoksi moottorikelkkailijat, jotka ovat yksi merkittävimmistä asiakasryhmistä, eivät liikkuneet entiseen tapaan. Se näkyi myynnissä.

Lähempänä Ylikiimingin keskustaa sijaitsee toinen anniskeluravintola, josta on myös mahdollista saada ruokaa. Kähkönen kertoo, että heidän välillään on terve kilpailu asiakkaista. Asiakasmäärissä ei kuitenkaan ole yleisesti tapahtunut suuria muutoksia, ja bingo jaksaa vetää väkeä vuodesta toiseen.

Tulevaisuus näyttää valoisalta Bingo ja muut tapahtumat tulevat jatkumaan tulevaisuudessa normaalisti, sillä niitä odotetaan innolla vielä kolmenkin vuoden jälkeen.

Keskimäärin osallistujia bingoissa on 60, mutta vilkkaina iltoina, kuten muiden tapahtumien yhteydessä, määrä voi nousta jopa 70 henkeen.

Kähkösen saama palaute on auttanut toiminnan jatkamisessa. Asiakkailta on tullut myös toiveita uusista tapahtumista, kuten reiveistä ja moottorikelkkatapahtumista, mutta niiden toteutuminen riippuu pitkälti tulevaisuuden olosuhteista. Kiinnostusta ja innostusta toiminnan jatkuvalle kehittämiselle löytyy edelleen.

Anniskeluravintola on yhdistetty huoltoaseman muihin tiloihin. Kuva: Taija Kähkönen

Teksti: Niina Saarijärvi

HENKILÖ

PIENET KUNNAT TYÖURAN OHITUSKAISTANA

Josefi Tiirola saattaa olla monelle vieras nimi. Kun tarkastellaan sosiaalisen

median maailmaa, on hänen työnsä saanut laajasti huomiota ja suosiota Puolangan kunnan TikTok-tilillä. Tiirolan julkaisemat lyhytvideot käsittelevat kunnan asioita humoristisella otteella.

Tiirola valmistui agrologiksi Lapin ammattikorkeakoulusta vuonna 2022. Kilpailutilanne alalla oli kova, ja työllistymismahdollisuudet vastavalmistuneelle näyttivät heikolta, joten hän päätyi hakemaan töitä myös muualta kuin ympäröivistä lähikunnista.

Rohkeus palkittiin, sillä Puolangan kunnan Muualta meille -hankekokonaisuuteen etsittiin projektikoordinaattoria ja Tiirola palkattiin rooliin.

“Projektin tarkoituksena oli kasvattaa kunnan elinvoimaisuutta sekä saada uusia asukkaita.”

Yllätyksenä on tullut, että se on aiheuttanut niin paljon kiinnostusta. Ehkä ikäpolvikysymys on ollut suurin vaikuttaja.

Tiirola päätyi ottamaan paikan vas t aan. Hänen mukaansa Puolanka ja muut pikkukunnat ovat ihanteellisia

paikkoja julkisen puolen uran aloittamiselle, sillä esimerkiksi järjestelmien käytön opetteleminen on helpompaa.

“Pikkukunnissa pääsee myös tekemään asioita paljon monipuolisemmin. Siihen on pragmaattinen syy, miksi päädyin Puolangalle.”

Viestinnän tehtävät tulivat yllätyksenä

Kyseessä oli laaja hanke, joka sisälsi monipuolisesti erilaisia tehtäviä. Projektin parissa työskennellessään hän päätyi myös hoitamaan kunnan viestinnällisiä tehtäviä, sillä virallista viestinnästä vastaavaa työntekijää ei ollut. Etukäteen tehtävään hakiessa ei kuitenkaan ollut selvillä, kuinka paljon viestintä tulisikaan korostumaan hankkeen edetessä.

Täysin tyhjän päältä hän ei tehtävään kuitenkaan astunut, sillä aikaisemmat harrastukset videokuvaamisen ja graafisen suunnittelun saralla olivat hyödyksi.

“Aika nopeasti lopulta sujahdin siihen tehtävään.”

Tiirola työskenteli Puolangan kun -

nassa kahden vuoden ajan, jolloin hän onnistui kasvattamaan kunnan TikTok-tilin seuraajamäärää ansiokkaasti. Lyhy tvideoiden saama mediahuomio yllätti, sillä Tiirola kokee suorittaneensa vain tavanomaisia työtehtäviään. Hän kertoo, ettei tahtonut noudattaa kaikkia vanhoja säännöksiä, vaan näyttää, että somemaailmaa voi hyödyntää tehokkaasti myös kunnallisessa viestinnässä.

“Yllätyksenä on tullut, että se on aiheuttanut niin paljon kiinnostusta. Ehkä ikäpolvikysymys on ollut suurin vaikuttaja.”

Seuraava ura-askel johti kohti Ylitorniota

Hankkeen tultua päätökseensä Tiirola kaipasi vaihtelua sekä lisää haastetta.

“Kunta-alalla on tärkeää edetä uralla, ettei oma työnkuva ala kyllästyttämään.”

Puolangalle annettu työpanos kannatti, sillä seuraava työ Ylitornion elinvoimakoordinaattorina varmistui. Tiirola kertoo toimineensa uudessa roolissaan vasta muutaman kuukauden,

Sirkushuveille ei ole tarvetta.

JosefiTiirola

eiasunut Puolangalla työsuhteensa aikana

Kuva:JosefiTiirola

mutta kalenteri on täynnä jo miltei koko tulevaksi vuodeksi. Työn alla on muun muassa kunnan verkkosivujen uudistus sekä viestinnän muutoksen suunnittelua. Uusi pesti Ylitorniolla antaa mahdollisuuden soveltaa kaikkea aikaisemmin opittua.

Työnteon ohella Tiirola opiskelee viimeistä vuottaan Helsingin yliopistossa maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi. Pian koittava valmistuminen ja kunta-alaa kohtaava iso eläkeaalto pakottaa pohtimaan tulevaisuuden suunnitelmia.

“Toiveena on kuitenkin jatkaa Ylitorniolla mahdollisimman pitkään.”

Tiirolan tavoitteena on säilyttää kuntien ja maaseutujen elinvoimaisuus sekä tasapainottaa niiden väestörakennetta. Hän toivoo, että nuoret olisivat rohkeita ja uskaltaisivat lähteä pienemmille paikkakunnille töihin sekä toimia mukana niiden yhteisöissä.

“Elämän ei tarvitse olla pelkkää Hollywoodia. Unelmia voi toteuttaa myös muualla.”

Pienet kunnat tuntuvat kodilta

Tiirola viihtyy pienemmillä paikkakunnilla, mutta kertoo joutuneensa opiskelujensa vuoksi muuttamaan hetkellisesti muualle. Isojen kaupunkien elämä tuntuu vastenmieliseltä.

“Pienet kunnat ovat ihmisen kokoisia paikkoja. Isoissa kaupungeissa huomaa eksyvänsä siihen järjestelmään.”

Palveluita on pienissä kunnissa määrällisesti vähemmän, mutta laatu on korkeampi. Tiirolan mukaan toiminta on ihmisläheisempää ja aikaa on käytettävissä enemmän. Tämän lisäksi palvelut ovat helpommin saatavissa, sillä ihmisiä on vähemmän. Kuntien välisen työskentelyn kautta nuorille on myös tarjolla mahdollisuuksia päästä mukaan kehittämään kunnan asioita ja saamaan uusia kokemuksia.

Yleisesti elinkustannusasiat ovat vetovoimatekijöitä pienemmissä kunnissa. Asuminen on halvempaa, joten rahaa jää muuhunkin. Ketjuliikkeiden poissaolo mahdollistaa sen, ettei turhaa kulutus-

kulttuuria ole.

“Elinkustannukset pysyvät hillittyinä, ja täällä oppii elämään rauhallista elämää.”

Tiirolan mielestä ihanteellisessa kunnassa ihmisillä on mahdollisuus valita, millaiselle paikalle tekee kodin. Asuminen on kohtuullista ja lähipalvelut paikan päällä. Tärkeää on myös palveluista tiedottaminen ja niiden käytön ohjeistaminen. Kunnan on sopeuduttava asukkaiden tarpeisiin. Ihannekunnassa palvelut puhuttelevat kaikkia ikäryhmästä tai sosiaalisesta tilanteesta riippumatta.

“Sirkushuveille ei ole tarvetta.”

Niina Saarijärvi

Teksti:

PIENI LUKIO YKSILÖIDEN VARASSA

Aada Kuisma ja Emmi Maaninka Vaalan lukion käytävällä. Kuva: Miika Yliniemelä

Vaalan lukiossa vallitsee tyhjyys ja hiljaisuus hiihtoloman jälkeisenä maanantai-iltapäivänä. Abiturientit ovat lukulomalla, ja nuoremmat ovat ehtineet jo lähteä kotia kohti, joten aika ei ole ihan otollisin paikallisen nuorison kohtaamiselle.

Onneksi paikalla on sentään joitakin kokemusasiantuntijoita, nimittäin käytävällä vastaan tulevat Aada Kuisma ja Emmi Maaninka , kaksi lukiolaista Vaalasta. Tervehtiessä ja siirryttäessä kohti koulun ainoaa, L-muotoista käytävää, kiinnittyy katse väistämättä rakennuksen kotikutoiseen luonteeseen. On värikkäitä ja taiteellisia seiniä yksityiskohtineen, opiskelijoiden yhteinen pieni keittiö ja aulamainen tila, josta löytyy biljardipöytää ja useampi iso sohva. Niihin onkin hyvä uppoutua keskustelemaan vaalalaisten nuorten mahdollisuuksista.

Kuisman ja Maaningan vapaa-aika ei poikkea sen ihmeemmin suurempien paikkakuntien nuorisosta: molemmat mainitsevat heti alkuun käyvänsä kuntosalilla. Vaalaan onkin juuri avattu uusi, moderni kuntosali. Maaninka tykkää myös liikkua luonnossa.

Toisin kuin isommilla paikkakunnilla, parkitusta ja autolla ajelua ei juurikaan Vaalassa harrasteta, sillä useat ajokortin omistavat muuttavat paikkakunnalta pois lukiosta valmistuttuaan. “Mopoilun suosio on laskussa, kun nuoria on vuosi vuodelta vähemmän”, Maaninka lisää.

Vaihtelevat opiskelijamäärät

Vaalan lukiossa opiskelee vajaat 40 nuorta, kun vielä vuonna 2022 lukema oli noin 50:n hujakoilla. Maaninka ja Kuisma eivät ole kuitenkaan laskusuunnasta huolissaan: Vaalan lukio pysyy pystyssä, kunhan nykyinen opiskelijamäärä saadaan pidettyä.

“Mun ikäluokasta tänne tuli vain kuusi opiskelijaa, mutta ensimmäisen vuoden opiskelijoita on 16”, toteaa toisella vuodella opiskeleva Maaninka.

Raju, positiivinen hyppy on osin neljän aasialaisen vaihto-opiskelijan ansiota. Lukiolaisten yhteisöllisyyttä kuvaa hyvin se, että ensimmäisen vuoden opiskelija Kuisma on ehtinyt jo ystävystymään vaihto-opiskelijoiden kanssa. Kuppikuntiakaan ei ole, vaan sekä Maaninka että Kuisma kokevat voivansa viettää aikaa myös muiden vuosikurssien kanssa.

“Täällä ei ole ikinä ollut ulkopuolinen olo”, täsmentää Kuisma.

Lukiolaisilla on mahdollisuus lähteä viikon kestävälle opintomatkalle Islantiin toisen opiskeluvuoden keväänä. Matka on täysin ilmainen, sillä lukio on osa Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamaa Nordplus Junior -hanketta.

Vaalan lukion yhteistyökoulut ovat Islannista ja Norjasta, joista edellisenä

syksynä saapui 20 lukioikäistä nuorta viikoksi Vaalaan.

“Se oli tosi kiva viikko, kun he olivat täällä. Me tehtiin tosi paljon kaikenlaista. Illalla mentiin aina johonkin nuotiolle paistamaan vaahtokarkkeja ja vain juteltiin”, kertoo Kuisma kokemuksesta.

Hankkeen ansiosta nuorten englannin kieli harjaantuu, tulee tavattua uusia ihmisiä muualta Euroopasta ja koettua uusia asioita. Esimerkiksi Kuisma ei ole aiemmin matkustanut lentokoneella.

Ilmaisen ulkomaanmatkan lisäksi lukiolainen pääsee nauttimaan muistakin eduista. Lukio kustantaa ulkopaikkakunnalta tulevien vuokrat lukuvuoden ajalta sekä tarjoaa B-ajokortin kokonaan lukiolaisille.

Yhteisöllistä toimintaa, vähäistä osallistumista

Maaninka ja Kuisma kuuluvat opiskelijakuntaan, joka järjestää tapahtumia ja erilaista toimintaa lukiolaisille. Osallistumisaktiivisuus on kuitenkin vähäistä, sillä kaikki eivät pääse paikalle ja osalla ei vain ole kiinnostusta olla mukana. Esimerkiksi “pukeudu julkkikseksi” -teemapäivänä Maaninka oli ainoa luokaltaan, joka oli pukeutunut, eikä hän kehdannut laittaa kuvia lukion someen tapahtumasta. Onneksi viideltä ensimmäisen vuoden opiskelijoista löytyi innostusta osallistua tapahtumaan. Toisaalta matalamman kynnyksen tapahtumiin, kuten pyjamapäivään, on osallistujia ollut huomattavasti enemmän.

Täällä ei ole ikinä ollut ulkopuolinen olo

– Aada Kuisma

Nuorisotilan ovet ovat auki torstaisin ja perjantaisin lähes viikoittain. Ilmaisesta ruoasta ja ohjelmasta huolimatta juuri kukaan nuori ei käytä palveluja, mikä on Kuisman mielestä hassua. Etenkin kun nuorisopalvelut mainostavat toimintaansa julisteilla koulun käytävillä, somessa sekä käymällä esittäytymässä koululla. Maaningan mukaan vielä muutama vuosi sitten kävijöitä oli paljon enemmän.

Erilaisuus pienellä paikkakunnalla “Jos on vähän ujo ja sulkeutunut, niin ei osaa ehkä näyttää sitä, millainen oikeasti on. Mutta jos olisi ympärillä enemmän ihmisiä, jotka uskaltaisivat olla erilaisia, niin ujommatkin ihmiset avautuisivat ihan eri tavalla”, Kuisma avaa.

Pukeutuminen on hyvin geneeristä etenkin lukion poikien keskuudessa:

tyypillistä muotia ovat hupparit ja collegehousut, eikä kukaan oikein erotu ulkoisesti porukasta.

Maaninka kokee pienen, kuuden opiskelijan ryhmäkoon olevan rikkaus: “Mun mielestä meidän luokalla voi olla juuri sellainen kuin on. Kaikki ovat erilaisia, ja useampi heistä on mulle tosi läheinen.”

Myös opettajat ovat helposti lähestyttäviä. Heidän kanssaan pelataan toisinaan biljardia koulun aulatilassa tai kilpaillaan paremmuudesta eri palloilulajeissa.

“Meidän opettajille on helppo puhua asioista ja tuoda niitä esille, oli se sitten hyvää tai huonoa”, kertoo Kuisma. Maaningan mukaan kesken oppitunnin uskaltaa heittää läppää, eivätkä opettajat koe sitä häirinnäksi.

Pienillä paikkakunnilla juorut leviävät kulovalkean tavoin, kun jokainen vähintään tietää toisensa ja suurimman osan paikkakuntalaisista voi sanoa tuntevansa.

“Jos kertoo tosi henkilökohtaisen asian väärälle ihmiselle, niin huomenna jo moni tietää siitä”, Kuisma toteaa.

Tulevaisuudennäkymistä Kuisma ja Maaninka näkevät valmistumisen jälkeisen tulevaisuutensa Vaalaa isommissa kaupungeissa. Kuisma muutti Viitasaarelta Vaalaan äitinsä luokse asumaan, ja kokee mahdollisesti palaavansa Keski-Suomeen tulevaisuudessa, sillä hänellä ei ole muuta sukua Vaalassa. Oulu taas saattaa mahdollisesti olla Maaningan tuleva kotikaupunki.

Nuoret kokevat Vaalan suurimpien puutteiden olevan vähäinen ihmismäärä sekä heikot työllistymismahdollisuudet. Osa lukiolaisista toki työskentelee esimerkiksi huoltoasemalla tai elintarvikekaupoissa, mutta työpaikkoja, ja varsinkaan mielekkäitä sellaisia, ei ole riittävästi kaikille.

Mikään erityisen kova kiire heillä ei kuitenkaan ole kohti tulevaisuuden suurkaupunkeja. Vaalassa on luonto lähellä, turvallista ja rauhallinen ilmapiiri. Toisinaan sosiaalisen median välityksellä näkee sisältöä isoista tapahtumista kuten kotibileistä, jollaisia Vaalassa ei oikein ole. Silloin saattaa hetkellisesti herätä mieleen ajatus siitä, että olisipa jo jatko-opiskelemassa.

Teksti: Mikael Hautamäki

HENGELLISEN TIEN KULKIJA

Mervi Karttunen on ehtinyt tehdä uransa aikana sosiaali- ja terveysalalla paljon, mutta diakonissaksi hän päätyi vasta myöhäisemmässä elämänvaiheessa.

Karttunen syntyi Ruotsissa, mutta perhe muutti Hyvinkäälle hänen ollessaan vielä pieni lapsi. Muutaman vuoden jälkeen koitti muutto Pyhännälle, josta Karttusen isä oli alkujaan kotoisin. Ensimmäisen luokan hän aloitti uudessa koulussa ja uudella paikkakunnalla, mutta viihtyi hyvin. Lukiosta valmistumisen jälkeen tie vei muulle paikkakunnalle jatko-opiskelujen vuoksi, mutta sydämessä oli aina Pyhännän muotoinen aukko.

Karttunen kertoo pitävänsä pienemmistä ja rauhallisemmista paikoista. Kotikylän tutut ympäristöt ja ihmiset helpottivat päätöstä muuttaa takaisin Pyhännälle opiskelujen päätyttyä.

“En ole isoissa vesissä kulkija.”

Karttunen valmistui diakonissaksi vuonna 1994, mutta silloisen laman vuoksi työtä oli vaikea saada omalta alalta. Ensimmäisen työpaikan hän sai kunnan kotihoidosta, josta siirtyminen sairaanhoitajaksi vanhainkotiin oli luontevaa. Vanhainkodin johtajan jäätyä eläkkeelle työnkuva muuttui.

“Huomasin ajautuneeni lopulta johtajan rooliin.”

Äkilliset kuolemantapaukset

ovat raskaita vainajan läheisille, mutta myös itselleni. On käynyt tapauksia, joissa olen paikalla ensimmäisten joukossa, mikä on henkisesti vaikeaa.

Pelkkään työntekoon hän ei tyytynyt, vaan opiskeli sen ohella johtamista. Opiskelu kannatti, sillä se poiki seuraavan pestin Pyhännän kunnan vanhus- ja

vammaistyön johtajana.

Vuosien vieriessä myös sosionomin paperit tarttuivat kouraan.

Vuonna 2011 Karttunen siirtyi kunnalliselta puolelta seurakunnalle diakonissan työtehtäviin 40 vuoden ikäkriisin saattelemana. Ihmisten auttaminen, kuunteleminen sekä hengellisyys olivat syitä ammatinvalinnalle.

“Koin vasta silloin pystyväni ymmärtämään kaikki työn eri aspektit.”

Vähäiset resurssit varjostavat diakoniatyötä

Karttusen työtehtäviin kuuluu erilaisten kerhojen pitäminen eri ryhmille, kuten vanhuksille ja lapsille. Niiden lisäksi noin kerran kuussa järjestettävillä kotikäynneillä tarjotaan keskusteluseuraa ja tarkistetaan, kuinka asiakas on pärjännyt viime käynnin jälkeen.

“Diakonin työhön lukeutuu myös taloudellisen avun antaminen sekä esimerkiksi hävikkiruuan jakaminen.”

Hävikkiruuan jaossa ovat mukana Piip -

Mervi Karttunen sai asiakkaalta lahjaksi käsityönä tehdyt villasukat. Kuva: Miika Yliniemelä

polan ja Pulkkilan kappelit. Toiminnan taustalla on paikan päällä toimiva vapaaehtoistiimi, mutta Karttunen kertoo osallistuvansa itse ruokakassien jakamiseen.

“Pienillä paikkakunnilla vapaaehtoiset eivät tahdo nähdä, kuka ruoka-apua tarvitsee.”

Karttunen kertoo, että seurakunnan tiimissä työskenteli hänen aloittaessaan yli 20 jäsentä. Työilmapiiri oli rauhallinen, sillä säästötoimista ei silloin puhuttu sanallakaan.

Viime vuosien aikana seurakunnan tarjoamat resurssit ovat vähentyneet, jonka myötä kaikkien eläkkeelle jääneiden työntekijöiden tilalle ei ole palkattu enää uusia. Muutoksen vuoksi työmäärä on noussut ja palvelut vähentyneet.

“Esimerkiksi kotikäyntejä on vähennetty.”

Tällä hetkellä koko Siikalatvan seurakunnassa työskentelee yksi lastenohjaaja, nuorisotyönohjaaja, kaksi diakonissaa ja kaksi pappia.

Karttunen kertoo, että työtä helpottaisi, jos seurakuntalaiset, työntekijät ja luottamusmiehet olisivat yhteisymmärryksessä resurssien määrästä ja niiden antamista mahdollisuuksista. Työntekijät ovat hänen mukaansa yrittäneet paikata puuttuvien työntekijöiden jättämiä rooleja, mutta seinä alkaa tulla jo vastaan.

“Mietin usein, kuinka riitän kaikkialle. En kuvittele enää pelastavani koko maailmaa enkä edes Siikalatvan seurakuntaa.”

Siikalatvan seurakuntaan kuuluu viisi kappelia, jotka sijaitsevat Pyhännällä, Kestilässä, Pulkkilassa, Piippolassa ja Rantsilassa. Alue on maantieteellisesti laaja, joten Karttunen matkustaa työnsä vuoksi paljon.

Diakonina työskentely on ajoittain raskasta

Karttunen kertoo kohtaavansa työssään myös surullisia ja vaikeasti käsiteltäviä asioita, jotka saattavat seurata ajatuksissa kotiin asti. Seurakunta tarjoaa työnohjausta, mutta myös työkavereista saa tarvittaessa tukea.

“Äkilliset kuolemantapaukset ovat raskaita vainajan läheisille, mutta myös itselleni. On käynyt tapauksia, joissa olen paikalla ensimmäisten joukossa, mikä on henkisesti vaikeaa.”

Resursseja työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin liittyvissä asioissa

Pienillä paikkakunnilla vapaaehtoiset eivät tahdo nähdä, kuka ruoka-apua tarvitsee.

onneksi löytyy. Diakoniatyössä ei ole tarkkoja työaikoja, joten vapaa-ajan ja työn välinen raja on välillä hyvin häilyvä. Työpäivät saattavat venyä huomaamattakin todella pitkiksi, ja asiakkaiden kohtaaminen vapaa-ajalla esimerkiksi lenkkipolulla on hyvin tuttua. Tilanteesta on vaikea vain jatkaa matkaa pysähtymättä ja jutustelematta.

“Vaati vuosia, että ymmärsin sen lukeutuvan myös työnteoksi, joka pitää myöhemmin vähentää jostain muualta.”

Työajattomuus tuo kuitenkin myös vapautta määrittää itse päivän kulku. Karttusen mukaan kaikki työryhmän jäsenet ovat hyvin omistautuneita työlleen, mikä mahdollistaa sen joustavuuden.

Pyhännällä kaikki hyvin

Karttunen kertoo Pyhännän olevan elinvoimainen ja idearikas kunta, ja sitä ympäröivä luonto, erityisesti Pyhännänjärvi, lisää asuinmukavuutta.

Pyhännällä on paljon yhteenkuuluvuutta ja yhteen hiileen puhaltamista, minkä lisäksi yhdistys toiminta on aktiivista. Alueella toimivat maa- ja kotitalousseura sekä monet erilaiset kyläyhdistykset, palloseurat ja liitot.

“Tekemistä riittää kovastikin, jos niin vain haluaa, sillä aina järjestetään jotakin. Mutta saa olla myös omassa rauhassa. Kukaan ei tule kotoa pakottamaan mukaan.”

Karttunen on huomannut työssään eroavaisuuksia eri kappeleiden välillä.

“Esimerkiksi taloudellista avustamista on Pyhännällä paljon vähemmän kuin muissa Siikalatvan seurakunnan kappeleissa.”

Syynä saattaa olla se, että kunnalla on tarjota työtä, minkä vuoksi siellä asuu parempituloisia ihmisiä kuin muissa lähikunnissa. Se myös selittänee kunnan elinvoimaisuuden.

Teksti: Niina Saarijärvi

Seurakuntatalon takapihalta on näkymät Pyhännänjärvelle. Kuva: Miika Yliniemelä

MUISTOJA KYLÄSTÄ SIVELTIMIN

Galleriatilan nurkassa istuu mies ahkerasti maalaten. Katse on liimautunut pieneen kanvaasiin, ja välillä sivellin pyörähtää paletissa poimimassa lisää väriä ikuistamaan kankaan toisella puolella olevaa maailmaa. Samaisessa nurkassa makaa lattialla risuja ja varsia, joista mies on koonnut maalaamisen lomassa risuluutia.

Ollaan Kyyjärvellä sijaitsevassa kauppakeskus Paletissa, jossa on meneillään taidenäyttely. Maalausta ja risuluutia työstänyt mies on yksi näyttelyyn osallistuvista taiteilijoista, taidemaalari Reijo Kivijärvi

Reijo Kivijärvi maalaamassa galleriatilan nurkassa. Kuva: Miika Yliniemelä

Kuva: Miika Yliniemelä

Kyyjärven Paletissa järjestetyssä näyttelyssä oli monenlaisia maalauksia. Kuvassa Kivijärvi suosikkiteoksensa kanssa. Kuva: Niina Saarijärvi

Kivijärvi on taidemaalari, joka on maalannut ammatikseen 44 vuotta. Jo eläkkeelle jääneen Kivijärven ura alkoi rakennuksilla ja laivatelakalla työskentelystä Turussa. Siellä hän aloitti myös taiteen tekemisen harrastuksena.

”Maalasin sellaisia pieniä miniatyyrejä, ja niitä alkoi menemään kaupaksi, joten otin sitten lopputilin ja aloin päätoimiseksi taiteilijaksi. Oli vuosi 1981”, sanoo Kivijärvi.

Kivijärven kädentyönä syntyy maisemamaalauksia sekä naivistisia kansankuvauksia. Naivismi on taidesuuntaus, jossa teokset ovat kertovia, voivat sisältää realistisia piirteitä, mutta tyyliltään ne ovat jopa lapsenomaisia. Naivismiin voi sisältyä myös humoristisia vivahteita.

”Siinä voi käyttää mielikuvitusta ja vääristellä suhteita.”

Hän kuvailee naivisminsa olevan yksityiskohtaista ja maalauksellista.

”Osa taiteilijoiden tyyleistä on hyvinkin pelkistettyä.”

Naivistisiin teoksiin Kivijärvi on saanut eväitä omista lapsuuden muistoistaan, ajasta, jolloin hän asui Evijärvellä Särkikylässä. Sen vuoksi useammassa hänen maalauksessaan näkyykin kuvauksia maalaiselämästä. Kivijärven naivistiset maalaukset ovat kuvauksia eloisasta kylämaisemasta, joka on täynnä erilaisia yksityiskohtia ja henkilöitä.

”Sieltä minä ammennan lapsuusmuistoja näihin maalaiselämän kuvauksiin muistaen samalla, kuinka oli väkeä kylässä 60-luvulla.”

Sydämessä maalaiselämä ja Lappi Soinista Kivijärvi osti vuonna 1986 tilan, jonne hän rakensi navettaan työskentelytilat. Soinissa hän on asunut siitä lähtien. Kivijärven mukaan hän asuu maalla ennemmin kuin kaupungeissa.

”Onhan se maalla asuminen lämpimämpää ja luonnon läheisempää, kun taas kaupungissa se on välillä kylmää ja kovaakin.”

Pienessä pitäjässä asumisessa on kuitenkin myös omat huonot puolensa. Paikkakunta muuttuu ajan myötä, ja väki vähenee vuosi vuodelta.

”Siitä ajasta, kun Soiniin olen muuttanut, on alue paljon kuihtunut, ja väkikin on liki puolella vähentynyt.”

”Mitä pohjoisemmaksi menee, sitä tuttavallisempia ja helposti lähestyttävämpiä ihmiset ovat.”

Väen puutteen vuoksi palvelut kaikkoavat isompiin keskuksiin. Kivijärvi harmittelee asiaa, etenkin kun joutuu läh -

temään kauas hoitamaan asioita, kuten hakemaan asiakirjoja.

Huonoista puolista huolimatta Kivijärvi pitää etenkin pienempien kuntien hengestä. Hänen mukaansa asukkaat ovat paljon avoimempia ja helpommin lähestyttävämpiä.

”Mitä pohjoisemmaksi menee, sitä tuttavallisempia ja helposti lähestyttävämpiä ihmiset ovat: paljon välittävämpiä, eikä kiire ole kintereellä koko ajan.”

Kivijärvellä on katse kohti pohjoista, sillä hänen yhtenä kiinnostuksen kohteena on Lappi. Hän viettää paljon aikaa Lapissa mökkeilen ja koirien kanssa metsästellen etenkin syksyisin.

”Luonto on siellä lähellä, ja elämän meno on erilaista.”

Kiinnostus Lappiin näkyy myös Kivijärven maisemamaalauksista. Lappi toistuu aiheena useammassa työssä, myös muutamassa näyttelyssä olevasta maalauksessa.

”Minulla on kotona tekeillä muutamia puroaiheisia maalauksia, jotka ovat Lapista.”

Kivijärvi nappaa jälleen siveltimen hetkeksi käteensä ja vetää muutaman vedon kanvaasiin, kunnes lopettaa ja laittaa tavarat kasaan. Ennen lähtöä Kivijärvi huikkaa järjestävänsä ateljeessaan suuren juhlanäyttelyn kesällä 2025 omien pyöreiden vuosiensa kunniaksi.

Teksti: Miika Yliniemelä

KOHTAAMISEN JA IHMISYYDEN EROJA

Teksti: Mikael Hautamäki

Tarjotaanko kahvit oletusarvoisesti missä päin Suomea tahansa? Ei välttämättä. Reissu osoitti osan kliseistä todeksi. Mitä pienempi paikkakunta, sitä tiiviimmät ja tuttavallisem mat piirit. Tietyillä paikkakunnilla kuten Vaa lassa, Rautavaarassa ja Kärkölässä oikein aisti kiireettömyyden tunnelman. Aivan kuin ihmiset olisivat olleet hiihtolomalla, vaikka se olikin paikkakunnasta riippuen loppunut viikko tai kaksi aiemmin. Toki tähän vaikutti hieman se, että tapaamamme ihmiset tuppasivat syystä tai toisesta olemaan työelämästä poissa.

Huomasin, kuinka kärsimättömänä kaupunkilaisena halusin saada heti kaikkeen vastauksen ja kaiken mahdol lisen suunnitellun toteutettua. Paikal lisilla meininki oli erilainen: luistelureitin ajelu hoidettiin lupsakasti omaan tahtiin, ja asiakaspalvelijat ehtivät aina rupattelemaan kuulumiset pidemmän kautta asiakkaiden kanssa.

Ihailen tätä kohtaamisen tavallisuutta, se ei nimittäin ole itsestäänselvyys vaikkapa Oulussa. Mitä suurempi paikkakunta, sitä enemmän itsekeskeisen itsenäistä elämää tunnutaan korostavan ja ihannoivan. Yhtei söllisyys tuntuu olevan monilla kateissa, mikä aiheuttaa helposti tyytymättömyyttä ja merki tyksettömyyttä elämään. Vaikka pienillä paik kakunnilla ei ole talviaikaan oikein tapahtumia tai erityistä tekemistä, ei niille välttämättä ole tarvetta. Kaiken ei tarvitse olla niin suurta ja ih meellistä, mitä esimerkiksi some väittää meille hieman ahdistuneille selaajille.

Joka paikkakunnalla ei toki ollut niin terve tullut ilmapiiri. Virroilla ei sinällään mitään isompaa vikaa ollut, mutta ihmiset tun tuivat olevan hirmu varautuneita. Aivan kuin he olisivat pelänneet huomatuksi tulemista. Se oli eriskummallista, mutta toisaalta ajattelen, että tällainen paikkakun -

tien välinen eroavaisuus on rikkautta ja tuo vaihtelevuutta reissaamiseen. Ei ole väärin olla varautunut.

Toisinaan on kiva hiljentyä maisemien ja hetkellisyyden äärelle. On kunnioittavaa ymmärtää ja hyväksyä toisissa se, etteivät he halua olla esillä tai avata ensinäkemällä tuntemattomalle kaikkea itsestään. Missään meitä ei väheksytty toimittajina, vaan päinvastoin jokainen vastaantulija ilahtui kuullessaan “suuresta Oulusta” saapuneen nuoria opiskelijoita juuri heidän kotipitäjäänsä tekemään juttua heidän elämästään.

Kärkölässä saimme kunnanvaltuutetulta ilmaiset pullakahvit ja kylän esittelykierroksen. Koko kaksituntinen ajanvietto kolmen kärköläläisen kanssa henki läsnäoloa, välittämistä ja vieraanvaraisuutta. Ennen tapaamista olin aika väsyksissä, mutta jälkeenpäin akut tuntuivat täyteen ladatuilta, vaikka introvertti olenkin. Sellainen voima on aidoilla kohtaamisilla.

Samankaltaisia lämpimiä, herttaisia, lupsakoita ja puheliaita ihmisiä löytyy mistäpäin tahansa Suomea. Pienemmät paikkakunnat pitävät sisällään paljon sellaisia ihmiskohtaloja ja -tarinoita, jotka ansaitsevat päästä kuultavaksi. Elämän todellisuus on lopulta niin monivivahteista ja -sävyistä eri puolilla Suomea, etten voi kuin suositella joka soluni voimin liikkeelle lähtöä ja tutustumista eri pitäjiin! Suomalaisuus muodostuu eri tavoista elää, tarinoista ja etenkin ihmisistä. Heistä paikkakunnan henki ja kulttuuri syntyvät, joten nähtävyydet vähemmälle ja rohkeasti juttelemaan paikallisten kanssa, he eivät tosiaan pure! Merkityksellisyys syntyy ihmisistä.

ITSENÄISEN KUNNAN PUOLUSTAJAT

Sitoutumattomat ryhmät ovat poliittisella kentällä erikoisuus. Yksi sellainen löytyy Kärkölästä.

Kärkölä-ryhmän kuntavaaliehdokas Kauko Issakainen kaivaa puhelimestaan esiin keskustelun, joka johti Kärkölä-ryhmän syntymiseen. Ryhmän tuleva perustaja Markku Koskinen lähestyi Issakaista 7.1.2015 kello kolmelta aamuyöstä yllättävällä ehdotuksella: “Lähdetäänkö yhdessä ehdolle kuntavaaleihin?”

Issakainen ei ajatukselle heti lämmennyt, sillä hän ei halunnut liittyä enää

minkään poliittisen puolueen ehdokkaaksi. Aiemmin Suomen keskustan ehdokkaana hänelle oli luvattu liikuntalautakunnan paikka, jota hän ei kuitenkaan saanut. Tämä oli iso pettymys

“Lähdetäänkö yhdessä ehdolle kuntavaaleihin?”

Issakaiselle, sillä lasten ja nuorten liikunnan puolesta puhuminen on hänelle tärkein syy olla mukana politiikassa. Keskustelu ei kuitenkaan tähän tyssännyt, vaan seuraavaksi Koskinen ehdotti Kärkölä-ryhmän perustamista. Idea lähti liikkeelle, sana kiiri kylillä, ja yhdistyksen perustamisesta oli puhetta. Sitten alkoi lähes kahden vuoden hiljaisuus, jonka aikana ideaa ei kehitetty ollenkaan eteenpäin. Vuoden 2017 kun -

Kärköläryhmän ehdokkaat Päivi Aaltonen ja Kauko Issakainen rennoissa tunnelmissa. Kuva: Miika Yliniemelä

tavaalien lähestyessä hän tiedusteli huolestuneena Koskiselta, katkesiko keskustelu tähän ja milloin perustamiskokous pidetään. Yhdistyksen perustamiselle oli aikaa enää kaksi viikkoa. “Yhtäkkiä Markku (Koskinen) ottaa yhteyttä, että lähdetäänkö oikeasti politiikkaan. Sitten hän jatkoi, että huomenna on perustamiskokous.”

Issakainen osallistui etäyhteydellä perustamiskokoukseen ollessaan työvuorossa linja-autonkuljettajana. Lopulta Kärkölä-ryhmä laitettiin pystyyn kolmessa kuukaudessa aivan kuntavaalien alla, ja Issakainen oli ryhmän ensimmäinen allekirjoittanut jäsen.

Koskinen ja Issakainen levittivät sanaa Kärkölä-ryhmästä, ja joukkoon alkoi liittymään dominoefektin lailla lopulta parikymmentä ehdokasta. Yksi heistä oli Kärkölän kunnanvaltuuston nykyinen varapuheenjohtaja Päivi Aaltonen . Naapuri kysyi Aaltosta mukaan Kärkölä-ryhmään, sillä hän tiesi Aaltosen vankasta, 16-vuotisesta ja kolme puheenjohtajakautta sisällään pitäneestä kokemuksesta seurakuntapuolella. Aaltonen mietti hetken ja päätti sitten lähteä ehdokkaaksi vuoden 2017 kuntavaaleihin.

KUNTA TAISTELEE ITSENÄISYYDESTÄÄN

Kärkölää oltiin liittämässä osaksi Lahden kuntaa 2010-luvun keskivaiheella yhdessä useamman muun naapurikunnan kanssa. Kunta oli ajautumassa taloudelliseen kriisiin, josta kertoo esimerkiksi vuoden 2013 tilinpäätös, johon kertyi 1,6 miljoonaa euroa lisää alijäämää.

“Täällä oli sellainen tilanne, että meitä ajettiin jo kuntaliitokseen. Meillähän tehtiin kaikki toimenpiteet ja käytiin jo neuvottelutkin, mutta sitten ei kukaan huolinut meitä varmaankaan mukaan. Nastola ei halunnut meidän liittyvän osaksi Lahden kuntaa”, Aaltonen muistelee.

Kuuden kunnan liitos kariutui osin myös siihen, että Hollolan kunta halusi säilyä itsenäisenä. Aaltonen on nähnyt seurakuntapuolella Kärkölän liittymisen Hollolan seurakuntaan, eikä hän pidä sitä kivana asiana. Tämän kokemuksen kautta hän näkee kuntaliitoksen uhkana.

“Kuntapuolella voi kuvitella, että palvelut heikkenevät, jos ollaan yhdessä jonkun kunnan kanssa. Ei kuntaliitos vääjäämätöntä ole, mutta kyllähän sellainen pelko on olemassa”, myöntää Aaltonen nykyhetkestä.

IDEOLOGIASTA

Kärkölä-ryhmän tavoitteena on pitää Kärkölä itsenäisenä niin pitkään kuin mahdollista, ja ryhmä onkin perustettu pääasiassa tämän tavoitteen vuoksi.

Ryhmä keskittyy pelkästään Kärkölän asioihin, ei valtakunnan politiikkaan. Tästä kertoo se, ettei heillä ole yhtään ehdokasta kevään 2025 aluevaaleissa. Ryhmäpäätöksiä ja -kuria ei ole, mutta valtuuston tulevien äänestysten kohdalla toivotaan, että enemmistöstä poikkeavat mielipiteet tuodaan esiin ryhmän kuullen etukäteen, esimerkiksi avoimissa sunnuntaikokouksissa. Niitä on järjestetty viikoittain perustamisvuodesta 2017 alkaen.

“Meitä ajettiin jo kuntaliitokseen”

“Sunnuntaikokouksista ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa. Ne ovat

täydellisiä ja kestävät tunnista jopa kolmeen tuntiin. Jotkut ihmettelevät, että käyttekö te tosiaan joka sunnuntai kokoustamassa”, kuvailee Issakainen naurahtaen.

Tilaisuudessa käydään läpi tulevan viikon kunnanvaltuuston sekä lautakuntien kokousten sisältö avaten pykälä pykälältä, mitä ne tarkoittavat ja mitä niiden taustalla on. Kuka tahansa on tervetullut paikalle osallistumaan keskusteluun ja kertomaan näkemyksensä puoluekannasta riippumatta.

Vierestä haastattelutilannetta seuraava Kärkölä-ryhmän kunnanvaltuutettu Seppo Eerola avaa panostuksen määrää: “Se on tiukka paikka kunnanhallituksessa istuville ryhmämme jäsenille, kun seuraavana päivänä on kunnanhallituksen kokous. Ensiksi kolmen tunnin ryh -

mäpalaveri sunnuntaina ja sitten seuraavana iltana vähintään yhtä pitkä kokous.”

“VALTAPUOLUEEKSI”

ENSIMMÄISISSÄ VAALEISSA

Kärkölä-ryhmä yllätti ja voitti vuoden 2017 kuntavaalit ylivoimaisesti lähes 54 prosentilla. Harva osasi odottaa tuollaisia lukemia, olihan ryhmä perustettu vasta kolmisen kuukautta aiemmin.

Issakainen muistelee vaalipäivän tunnelmia lämmöllä: “Muistan ikäni sen ensimmäisen vaalitapahtuman S-marketin edessä. Siellä oli kaikki puolueet paikalla, mutta kaikki kuntalaiset olivat meidän pisteellämme. Muut pöydät olivat tyhjiä.”

Kun tilaisuus päättyi ja muut puolueet keräsivät kamppeensa pois, Issakai-

sen sanoi ryhmälleen, etteivät he lähde mihinkään. Ryhmäläiset ja äänestäjät marssivat hanhenmarssia pitkin toria, ja tilannetta vierestä seuranneet hämmästelivät, miten iloista porukkaa Kärkölä-ryhmä olikaan. Vaalivalvojaisiin ei tosiaankaan ollut kiire.

Mahdollisiksi syiksi vaalimenestykseen Aaltonen ja Issakainen epäilevät ryhmän laajaa ikävaihtelua, sitoutumattomuutta ja kovaa tahtoa itsenäisenä pysymiseen. Lisäksi äänestäjiä on todennäköisesti puhutellut uudet kasvot ehdokkaissa sekä se, että ryhmällä on edustajia laajasti eri puolilta poliittista nelikenttää.

REAKTIOITA

JA

TOTUTTELUA UUTEEN ALKUVAIHEESSA

“Sehän oli aika shokki varmaan muille, kun tultiin niin kovalla rytinällä ja saatiin niin valtava voitto. Tunnen ihmisiä seurakuntapuolelta ja muutenkin, kun olen ollut täällä yrittäjänä 11 vuotta kultasepänliikkeessä. Tiedän vaalituloksen järkyttäneen heitä: että miten näin voi käydä ja että tämmöinen porukka, joista suurimmalla osalla ei ollut aiempaa kokemusta politiikasta”, Aaltonen muistelee.

Yli 50 prosentin kannatus tarkoitti sitä, että Kärkölä-ryhmä olisi voinut ottaa itselleen puheenjohtajuudet niin valtuustossa kuin kaikissa lautakunnissa. Ryhmä ei halunnut toimia näin, vaan luovutti osan lautakunnan puheenjohtajuuksista valtapuolueille. Issakaisen mukaan puolueet eivät olleet tähänkään tyytyväisiä, mutta paikalliset ihmettelivät, kun ryhmä ei kaapannut kaikkia puheenjohtajuuksia.

“Se on hyvä osoitus siitä, miten voidaan ymmärtää toistakin osapuolta”, avaa Issakainen tapahtunutta.

Aaltonen myöntää ryhmällä olleen jonkin verran eripuraa puolueiden kanssa ensimmäisellä valtuustokaudella. Yksi haasteista oli se, ettei usealla ryhmän valtuutetulla ollut kokemusta tietyistä pykälistä tai säännöksistä. Onneksi ryhmästä löytyi kaksi ihmistä, jotka auttoivat muut niin sanotusti talon tavoille.

Meneillään oleva kausi on mennyt Kärkölä-ryhmällä huomattavasti paremmin ja jopa mukavissa merkeissä muiden puolueiden kanssa, kunnes kevään 2025 kuntavaalit alkoivat lähestymään. “Jotkin valtuutetut haluavat tehdä olkiukkoja ja ‘mukaeroja’. En itse tykkää siitä ja suorastaan ahdistun, kun voitaisiin olla ihan järki-ihmisiä ja keskustella. Nyt kun vaalit alkavat tulla, niin semmoisia kaiken maailman lillukanvarsia tulee sitten, kun halutaan vaan tehdä itseään tykö niin kokouksissa kuin valtuustossakin”, kommentoi Aaltonen muutosta vaalien alla.

HAASTEITA JA SAAVUTUKSIA

Kärkölän polttavimmat puheenaiheet liittyvät koulutukseen ja asuntokannan kuntoon. “Meillä ei ole hyviä asuntoja, ja asuntokanta on aika vanhaa ja huonokuntoista. Vuokra-asunnoista ja omistusasunnoista on pulaa”, Aaltonen avaa tilannetta.

Kunnanvaltuuston kokoukset joudutaan käymään sisäilmaongelmaisessa kunnanviraston rakennuksessa, sillä tarvittavaa äänilaitteistoa tai tilaa ei ole saatavilla muualla. Muuten esimerkiksi lautakunnat kokoustavat lähellä sijaitsevassa entisessä koulurakennuksessa.

“Meille tuli alun perin aikamoisena

Kärköläryhmän väliaikainen vaalitoimisto. Kuva: Miika Yliniemelä

yllätyksenä se, miten huonossa kunnossa meidän koulut ja kunnan rakennukset ovat täällä. Ala-aste oli ihan yltä päältä homeessa”, toteaa Aaltonen. Hän viittaa kouluilla Opintien yläkouluun sekä Vuokkoharjun alakouluun, joista jälkimmäinen on tarkoitus purkaa lähivuosien aikana.

Kunnostamisessa ei olisi ollut Aaltosen mukaan mitään järkeä, sillä se olisi maksanut noin 5 miljoonaa euroa, kun taas purkuun kuluu vain joitakin satoja tuhansia euroja. Uuden yhtenäiskoulun rakentaminen toki kustansi kunnalle arvioiden mukaan reilut 13 miljoonaa euroa.

Eerola korostaa kuntalaisten tunnesiteen hidastaneen prosessia: “Vuokkoharjun koulu on ulospäin kauhean nätti rakennus. Kaikki vanhat ihmiset, jotka ovat käyneet sitä koulua, taivastelevat, ettei sitä voi purkaa, että eikö sitä millään voisi säästää.”

Oppilaiden ei kuitenkaan tarvitse kärsiä sisäilmaongelmista nykyään. Eskarista neljänteen luokkaan olevat lapset pääsivät Kärkölän yhtenäiskouluun vuonna 2019, ja kolme vuotta myöhemmin myös vanhemmat opiskelijat siirtyivät uusiin tiloihin lisäsiiven myötä. Tätä sekä Aaltonen että Issakainen pitävät suurimpana saavutuksena, jota Kärkölä-ryhmä on ollut edesauttamassa viimeisen kahdeksan vuoden aikana valtuustossa.

PALUUMUUTTAJAT

Lukion toiminta loppui Kärkölässä vuonna 2015 yhden oppilaan puutteen takia. Aaltonen avaa tilannetta: “Alkoi kiertä -

mään huhu, että täältä on lukio loppumassa. Silloin lukioon menossa olleet nuoret tulkitsivat kylässä levinneen huhun todeksi ja lähtivät suoraan opiskelemaan Lahteen, Hausjärvelle tai Riihimäelle.”

Lukion oppilasmäärä jäi niin pieneksi, että silloisessa kunnanvaltuustossa todettiin, ettei ole kannattavaa jatkaa toimintaa. “Onhan se harmi, kun nuoret lähtevät suoraan yläasteen jälkeen muualle. Meillä olisi kuitenkin pienet opetusryhmät, joissa olisi korkeatasoista opetusta ja rauhallista opiskella”, Aaltonen harmittelee.

Vaikkei lukiota enää ole, ei se tarkoita, etteikö aikuiseksi kasvanut nuoriso palaisi takaisin Kärkölään. Esimerkiksi Aaltosen molemmat lapset ovat käyneet muualla opiskelemassa ja muuttaneet myöhemmin takaisin. Muitakin samanikäisiä paluumuuttajia on.

ODOTTAVAA INNOKKUUTTA UUTTA KOHTAAN

Kärkölän poliittisessa kentässä tapahtuu paljon muutoksia kuntavaalien 2025 jälkeen. Samalla kerralla tulee uusi tekninen johtaja, talouspäällikkö sekä kunnanjohtaja. Valtuusto valitsi yksimielisellä päätöksellä Eija Liikamaan kunnanjohtajan virkaan. Aaltonen odottaa kovasti yhteistyön alkamista: “Hän tuntui todella innokkaalta, ja hänellä on sellaista innovatiivisuutta. Hän sanoikin, että kun rahat loppuvat, niin sitten vasta se työ alkaa ja täytyy löytyä muita keinoja.”

Issakainen nostaa Liikamaan vahvuudeksi sen, ettei hän ole sitoutunut mihinkään poliittiseen ryhmään, mikä on ikään kuin jatkumoa aiemmin Kärkölässä toimineelle pormestarille.

Liikamaa tulee virkaan Kärkölän ulkopuolelta, minkä Aaltonen kokee mahdollisuudeksi: “Toivon, että hänellä olisi erilainen näkökulma tästä kunnasta ja hän pystyisi ulkopuolisen silmin antamaan uusia vinkkejä meille. Onhan se totta, että kun me ollaan täällä aina, niin tullaan sokeiksi omalle tekemiselle ja olemiselle.”

Aaltonen ja Issakainen ovat valmiita joustamaan, ja he korostavat hyvän yhteishengen sekä turvallisen ja luottamuksellisen työyhteisön merkitystä. Pelimerkit Kärkölän itsenäisenä pysymiseen ovat selvät. “Ainoa tapa selvitä pienenä kuntana on se, että kaikki puhaltaa yhteen hiileen ja tehdään yhdessä töitä. Ei ole mitään järkeä alkaa riidellä tai tuoda puoluepolitiikkaa tänne kylälle. Se on ihan turhanpäiväistä”, toteaa Aaltonen loppuun.

Teksti: Mikael Hautamäki

Kärkölän uusi koulurakennus. Kuva: Miika Yliniemelä

VÄESTÖN VÄHENTYMINEN KUIHDUTTAA KUNNAT

Teksti: Miika Yliniemelä

Matkamme varrella kuului sama tarina kylältä toiselle. Kuntien väkimäärä kuihtuu ja sitä myöten kaupat sulkevat oviaan, terveydenhoitoa siirretään isompiin keskuksiin ja kouluja joudutaan lopettamaan. Yksi syy tälle on väkimäärän vähentyminen ja ikääntyminen.

Suomessa on vuosi toisensa jälkeen taisteltu kuntien väkimäärän vähenemistä vastaan. Väestön ja etenkin nuorten katoamista pienemmistä kunnista selittää useimmiten tulevaisuuden haaveet. Nuoret lähtevät kasvukeskuksiin muun muassa koulutuksen, työpaikkojen tai ihmismäärän perässä. Pienemmissä kunnissa näkyy väestön keski-iän kasvu: kun nuoret muuttavat pois, jää kuntiin keskimääräisesti vanhempaa väestöä. Lisäksi Suomessa lasten syntyvyys on ollut vuosikaudet kroonisessa laskussa.

“Nuorten häviäminen ja muun väestön ikääntyminen vaikuttaa palveluiden tarpeeseen.”

Suomessa maakuntien väestön keski-ikä huitelee 40–50 ikävuoden välillä. Vanhimmillaan se on Etelä-Savossa, jossa esimerkiksi sijaitsee väestöltään Suomen toiseksi vanhin kunta, noin 2100 asukkaan Puumala, jossa keski-ikä on 58 vuotta. Toisaalta on myös kuntia, joihin muuttaa nuorempaa väestöä. Hyvänä esimerkkinä Liminka, jossa asuvan väestön keski-ikä on vähän reilun 34 ikävuoden paikkeilla. Syitä Limingan nuoreen väkilukuun on monia, muutamina esimerkkeinä sijainti Oulun ja Raahen välissä, alueelta löytyvät kattavat palvelut

sekä alueen luonnoläheisyys ja tonttipolitiikka.

Nuorten häviäminen ja muun väestön ikääntyminen vaikuttaa palveluiden tarpeeseen, kuten koulutukseen sekä kuntien tuottamiin palveluihin. Koulutusta joudutaan ajamaan alas, sillä lapsia ja nuoria ei ole tarpeeksi vuosiluokkien muodostamiseen. Lisäksi viranomaisten tuottamia palveluita, kuten poliisin lupapalvelut, siirretään isompiin keskuksiin kysynnän puutteen vuoksi.

Päinvastainen vaikutus on sen sijaan sosiaali- ja terveyspalveluiden kysynnälle: väestön ikääntyessä tarve niille vain kasvaa. Aluevaltuustot ovat jo valmiiksi ahtaalla etenkin rahallisesti, joten palveluiden tuottaminen ei onnistu siinä laajuudessa, missä pitäisi, evätkä hallituksen kaavailemat leikkaukset edesauta asiaa.

Asukkaiden vähenemisellä ja ikääntymisellä on myös omat vaikutuksensa kuntien rahakirstuun. Kunnan saamat verotulot vähentyvät, kun ei ole niin paljon työssä käyviä veronmaksajia.

Isoin vastuu katoavien nuorien ja ikääntyvän väestön seurauksista ovat kunnilla ja aluevaltuustoilla, mutta valtionkin pitäisi kantaa asiassa kortensa kekoon. Se voisi tarjota apua ongelmaan ja yrittää elävöittää pienempiä kuntia.

Useampien kuntien uusille asukkaille tarjoamiin etuihin voitaisiin lähteä matkaan antamalla enemmän rahoitusta kunnille kyseisten etujen toteuttamiseen. Esimerkiksi pienten kuntien tarjoaman vauvarahan isompi tukeminen valtion budjetista voisi olla hyvä keino saada kylien väkimäärät kasvuun. Lisäksi valtio voisi yhteistyössä kuntien kanssa järjestää kampanjointia muuttotappiollisten kuntien elävöittämisen puolesta.

PUOLIVAHINGOSSA HIIHTOKESKUKSEN PYÖRITTÄJÄKSI

Vuorenmaan hiihtokeskuksessa on juuri avattu hissit ja rinteet. Muutama lapsi telmii omatoimisesti keskenään ja laskee välillä loivaa lastenmäkeä keppejä pujotellen. Kukaan ei ole vielä ehtinyt tai uskaltautunut kahteen jyrkempään ja hurjempaan mäkeen. Näiden mäkien välissä tönöttää pieni puinen mökki. Lähemmäksi mennessä mökki paljastuukin ihka oikeaksi varustevuokraamoksi.

Sisällä tiskin takana istuskelee rennosti Topias Piipponen . Varusteita on lattian tasosta aina katonrajaan asti niin täyteen ahdettuna kuin vain tähän noin parinkymmenen neliön tönöön mahtuu. Piipponen on töissä, tai tarkalleen sanot-

tuna hän toimii jo neljättä vuotta yrittäjänä veljensä Tino Piipposen kanssa tässä pienessä, sympaattisessa hiihtokeskuksessa. Hän kuvaa yrityksen pyörittämisen veljen kanssa toimineen yllättävän mutkattomasti: “Yleensähän suhteet menevät vähän pilalle, mutta ei meillä ole ollut mitään ongelmaa.”

“Eihän täällä ole talvella oikein mitään muuta nuorille.”

Arkipäivät Piipponen asustelee Seinäjoella, jossa hän työskentelee tuotantotyöntekijänä. Matkaa Soiniin tulee noin 80 kilometriä, mikä ei ole isompi haaste, sillä hiihtokeskus on avoinna vain viikonloppuisin. Töitä mahtuu viikon sisälle ihan riittävästi. “Ei tässä nyt ihan hirveästi talvisin vapaa-aikaa ole. Tai sitä ei ole ollenkaan, jos ei halua pitää yhtään. Mutta kyllä iltaisin on sen verran vapaata, mitä tarvitsee.”

Vuorenmaan rinteet ovat varsin tuttuja Piipposelle, sillä soinilaisena hän lasketteli lapsuudessaan muutaman kauden. Vuodesta 2013 alkaen hiihtokeskusta ei pyörittänyt kukaan, jolloin useamman soinilaisen lapsen ja nuoren harrastus keskeytyi vuosiksi. Pitkän odotuksen jälkeen parikymppiset Piipposet alkoivat

Kuva: Miika Yliniemelä

pyörittämään toimintaa loppuvuodesta 2021 alkaen.

Jos hiihtokeskusta ei olisi, soinilaiset menettäisivät Piipposen mukaan melkein kaikki talviaktiviteetit. Hiihtokeskus on todella merkittävä harrastuspaikka alueen ihmisille. “Eihän täällä ole talvella oikein mitään muuta nuorille. Kyllä ne on kehunut paljon ja kiitellyt, kun tämä toiminta on pyörinyt taas”, Piipponen toteaa.

Nuoria asiakkaita alkaa valumaan ripotellen paikalle haastattelun aikana. Piipponen saa lähes taukoamatta etsiä yksittäisille laskijoille sopivan kokoisia monoja tai muita välineitä. Enää ei ole niin hiljaista ja jyrkissäkin mäissä on laskijoita. Vuorenmaa alkaa heräämään eloon hiljalleen. Eräs soinilainen perheenäiti äimistelee ääneen, miten kolmevuotiaskin jo uskaltaa painaa mäkeä alas ja hän ei. Liekö aikuistuminen tehnyt ikävän tehtävänsä, tuonut pelkoa mukanaan.

Alkutaipaleen tukipilari

Välinevuokraamossa istuskelee myös Topiaksen isä Petri Piipponen koiransa kanssa. Hän on osasyyllinen siihen, että pojista tuli hiihtokeskusyrittäjiä. “Soinin kunnalla oli haku tähän ja siihen ei löytynyt ketään innokkaita, niin aloin sitten vähän kyselemään pojilta, että mitä jos. Pojilla ei ollut firmaakaan siinä kohtaa”, isä kertaa ja jatkaa:

“Se oli ihan muutama viikko, niin laitettiin kaikki asiat järjestykseen. Siinä ajassa lumetettiin, ja laitettiin firma pystyyn”.

“Ei tätä välttämättä pyörittäisi, jos kunta ei olisi yhtään mukana tässä.”

Isän rooli oli alkuvaiheessa tutustua laitteisiin ja auttaa käytännön asioissa. Nykyään hän seuraa taustalta poikiensa touhuamista. Piipponen kokee isän tuen olleen aika merkittävää, eikä hän usko, että he olisivat selvinneet ilman sitä ainakaan alussa.

Alle kuukaudessa kaiken valmiiksi saaminen oli mahdollista Vuorenmaan entisen yrittäjän ansiosta. Puitteet olivat kunnossa. “Meillä oli valmiina suurin osa varusteista täällä. Tämä entinen yrittäjä näytti meille, miten voidellaan sukset oikein kunnolla. Ja kyllä sitä matkan varrella oppii itsekin”, Piipponen avaa asiaa.

Tulevaisuus vielä auki

Piipposen veljeksillä oli tarkoituksena lopettaa yritystoiminta kesällä 2024. Soinin kunta laittoi tämän myötä taas avoimen haun päälle, ja pitkälle syksyyn

saakka näytti siltä, ettei tulevana talvena Vuorenmaassa lasketella. Kunta alkoi kyselemään Piipposilta vasta loka-marraskuussa, kiinnostaisiko heitä jatkaa vielä yksi kausi hiihtokeskuksen pyörittämistä. Piipposet lämpenivät ajatukselle, ja näin tehtiin uusi yksivuotinen sopimus. Piipposen mukaan ei ole vielä varmaa, jatkavatko he enää ensi kaudella hiihtokeskuksen pyörittämistä.

“Tämä on Soinin kunnan vuokra-alue, ollaan vuokralla tässä. Kunta rahoittaa osittain tätä toimintaa. Ei tätä välttämättä pyörittäisi, jos kunta ei olisi yhtään mukana tässä. Sen verran tukevat, että tämä toiminta on kannattavaa meille”, raottaa Piipponen hieman taustakuvioita.

Vaikka hiihtokeskuksen pyörittäminen on mukavaa hommaa, ei se ole varsinaisesti Piipposen unelma. Tämän hetken unelma siintää jossain muualla. “Kouluun olen juuri hakenut automaatioinsinööriksi. Jos sinne pääsisin, niin se olisi aika kova juttu.”

Työn eri puolet

Haastavin vastaan tullut asia työssä on ollut lumetus. Sitä joutuu tekemään kaksi viikkoa putkeen yötä päivää. Petri-isä mainitsee haasteeksi myös sähkön riittävyyden: “Tuossa on vieressä muuntamo, joka on liian pieni. Silloin kun hissi on päällä, niin se ei kestä kuin kaksi tuntia kerralla käyttää. Alkuunhan niitä pääsulakkeita meni tämän tästä, mutta viime vuosina ei enää oikeastaan.”

Parasta työssä on, ettei tarvitse toimia kenenkään alaisuudessa ja saa itse tehdä töitä vapaasti. Myös asiakaskohtaamiset paikallisten tuttujen kanssa ovat plussaa. Niissä ehtii vaihtamaan kaikki mahdolliset kuulumiset,

eikä kiirettä ole liiaksi.

Asiakasmäärää on vaikea arvioida tarkalleen, sillä lastenmäessä ei korttikone toimi. “Tosi hyvinä päivinä se on semmoinen sadan paikkeilla. Voi olla enemmänkin, kun laskee nuo lastenmäen kävijät. Mutta sellainen keskimääräinen kävijämäärä on karkeasti 40–50”, Piipponen arvioi. Kausikortteja tällä kaudella on mennyt noin 70, mikä on vajaan parintuhannen asukkaan kunnassa oikein hyvä määrä.

Erilaisia tapahtumia järjestetään vuosittain. Kevään puolella on ollut pankin järjestämä rinnerieha sekä Soinin kunnan järjestämät talvipäivät. Tapahtumat tuovat erityisen paljon ihmisiä paikalle.

Lämpimillä keleillä järjestetään allaslaskuja, joissa rohkeimmat laskijat vetävät kovalla vauhdilla vesisuksi-tyylisesti lammikon yli. “Se on ollut ihan menestys myös tänä talvena. Varmaan viikon kahden päästä tehdään taas”, fiilistelee Piipponen, joka ei ole tähänkään päivään mennessä itse uskaltanut vielä päästellä menemään pienempien hurjapäiden tapaan.

Topias Piipponen työpaikallaan Vuorenmaan hiihtokeskuksessa. Kuva: Miika Yliniemelä

Teksti: Mikael Hautamäki

SUOMEN TEOLLISTUNEIN

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Pyhäntä porskuttaa omissa luvuissaan teollisuuden tilastoissa.

Reilun 1600 asukkaan Pyhäntä on poikkeus pienien kuntien keskuudessa, sillä se on yksi Suomen teollistuneimmista kunnista.

Asukasmäärään suhteutettuna Pyhännän alueen työllistyminen teollisuuden parissa on Suomen suurin: liki 63 prosenttia kunnassa asuvista työllisistä toimii juuri teollisuuden piirissä. Koko maassa keskiarvollisesti teollisuuteen työllistyy noin 12,4 % kaikista työllisistä. Pyhännällä toimii monenlaisia teollisuudenalan yrityksiä. Suurimmat toimijat alueella ovat puutuote- ja elintarviketeollisuuden piiristä.

”Raha menee rahan luo, eli tässä tilanteessa voisi sanoa, että teollisuus menee teollisuuden luo.”

Runsasta teollisuuden työpaikkojen määrää voi osin selittää alueella toi -

mivien tehtaiden määrä, mutta isoin syy on alueen historiassa teollisuuden parissa. 1960-luvulla käynnistetty elinkeinopolitiikka kehitti maatalouspainotteisesta kunnasta ajan mittaan Suomen teollistuneimman. Kuntaan pistettiin pystyyn työllistymislautakunta, joka lähti kehittämään alueen elinkeinoja.

Aluksi Pyhännälle perustettiin puutuotteita valmistava tehdas. Sitten tajuttiin, että tehtaan työntekijöiden puolisotkin tarvitsivat töitä, joten alueelle kehitettiin myös elintarviketeollisuutta. Pyhännän kunnanjohtaja Samuli Yrjänä kertoo, että alueen teollisuus lähti muovautumaan ketjureaktiomaisesti.

”On vanha sananlasku: raha menee rahan luo, eli tässä tilanteessa voisi sanoa, että teollisuus menee teollisuuden luo.”

Teollisuudella on vaikutuksensa alueen talouteen. Pyhännällä toimiva teollisuus tuo kunnalle tuottoja yhteisöveron muodossa. Yrjänän mukaan suurin osa alueen yhteisöverosta tulee juuri teollisuudenalan yrityksiltä.

”Yritykset maksavat yhteisöveroa suoraan omasta liikevoitostaan. Jos paikkakunnalla asuu yrityksessä työskenteleviä työntekijöitä, tuloja tulee myös lisäksi heidän palkoista maksettavasta tuloverotuksesta.”

Yhteistyö pelaa

Pyhännällä halutaan pitää hyvät suhteet kunnan ja teollisuuden yritysten välillä. Yrjänän mukaan kunta haluaa mahdollistaa puitteet teollisuudelle.

”Kunnan oleellinen homma on, että me mahdollistamme, kaavoitamme ja autamme yrittäjiä”, kertoo Yrjänä.

Sipsejä valmistavan Suomen Oikia Oy:n tehtaanjohtaja Topias Kinnunen kertoo, että yhteistyö Pyhännän kunnan kanssa toimii hänen mielestään moitteettomasti. Hänen mukaansa kunnalta tulee hyvin erilaisia kädenojennuksia alan yrityksille. Esimerkkinä Kinnunen nostaa, kuinka kunta lähti toteuttamaan jäteveden esikäsittelylaitoshanketta.

”Oli tarvetta tehostaa jätevesien esikäsittelyä Leiviskänkankaan teollisuusalueella. Saatiin sitten kunta siihen matkaan, ja se on kunnan hallinnoima pieni vesienkäsittelylaitos tuolla, johon menee kaikkien alueen elintarviketoimijoiden jätevedet. Siellä ne käsitellään kaikki kerralla, ja se tuo kustannustehokkuutta.”

Kunnan teollisuusmyönteisyys tulee esille myös itse kunnan toimintatavoissa. Sekä Yrjänä että Kinnunen kertovat, että Pyhäntä on hyvin avoin alueella toimivalle teollisuudelle. Kunta edesauttaa teollisuudenalan yritysten toimintaa muun muassa kaavoittamalla niille lisää tilaa tarpeen tullen jopa ennakoivasti.

Pyhännän kunnanjohtaja Samuli Yrjänä. Kuva: Niina Saarijärvi

teollisuusalue Pyhännällä.

Tehtaan lähettyvillä tehtiin jokunen vuosi sitten liittymäratkaisu kunnan puolesta, jossa muutettiin Ouluntielle tulevan liittymän paikkaa sen verran, että saatiin hieman enemmän tonttitilaa. Semmoinen ajatus kunnalla silloin olikin, että jää meille laajennusvaraa siihen”, Kinnunen kertoo

Kriiseiltä on vaikea välttyä

Vahvasta teollisuudestaan huolimatta

Pyhännällä ei ole selvitty aivan täysin ilman kriisejä. Vuonna 2023 Suomen suurimpiin pientalovalmistajiin kuulunut Jukkatalo Oy hakeutui yllättäen konkurssiin. Ilmoituksen myötä katosi noin parisataa työpaikkaa, joista valtaosa oli

Pyhännän tehtaalla.

Yrjänän mukaan vastaavanlaisiin tilanteisiin on hyvin vaikea varautua etukäteen. Jukkatalon konkurssin jälkeen kunta teki kriisitoimenpiteitä.

”Täällä koottiin ympäröivien kuntien tehtailta edustajia, jotka tulivat esittelemään omia työpaikkojaan, jotta saatiin näille työnsä menettäneille henkilöille mahdollisuuksia.”

Jukkatalon kaatumisen jälkeen tilanne lähti paranemaan, sillä jo vuonna 2024 tilalle nousi muutamia uusia teollisuudenalan yrityksiä.

Leiviskänkankaan

Kuva: Miika Yliniemelä

Teksti: Miika Yliniemelä

KAAKKOIS-SUOMEN MATKAILU KARUSSA KIERTEESSÄ

Matkailun kulta-aikaa elettiin Etelä-Karjalassa vuonna 2013. Rahavirta oli valtava, kun ulkomainen matkailu oli koko alueen matkailusta noin 50 prosenttia ja noista matkailijoista jopa 90 prosenttia venäläisiä. Alueelle heitä veti pääasiassa yksi aktiviteetti: shoppailu. Kauppa kävi, sillä suomalaisten tuotteiden, etenkin elintarvikkeiden, laatu oli kiirinyt laajalle. Koko Kaakkois-Suomi juhli ja suunnitteli innolla tulevia investointeja alueen

matkailuun.

Mutta miksi nykypäivänä ulkomaisia matkailijoita on enää kymmenkunta prosenttia, joista venäläisiä vain kourallinen, joitakin tuhansia yöpymisiä vuositasolla? Ensimmäiset mieleen tulevat syyt ovat tietenkin korona ja Ukrainan sota. Itä-Suomen yliopiston matkailuliiketoiminnan professori Juho Pesosen mukaan juurisyyt löytyvät jo paljon kauempaa, Krimin miehityksestä vuonna 2014. Koronapandemiaan asti Lappeen -

Matkustajamäärät Lappeenrannan kentällä ennen ja jälkeen koronan

Matkustajamäärä

Matkustaminen

rannan lentokentällä on kuitenkin käynyt vilske ja kuhina, sillä sen kautta on matkailtu myös Venäjältä muualle Eurooppaan.

Nykyhetki eroaa paljon kulta-ajan suunnitelmista. Outlet-villaget, kasinot ja venäläisten viisumivapaus kuulostavat nykyhetkellä melko absurdeilta ajatuksilta. Pesosen mukaan sodan loppumisen jälkeenkin joudutaan pohtimaan pitkään, onko venäläisturismi eettistä ja millaisilla pelisäännöillä se olisi mahdollista.

“Venäjän markkinan avaaminen olisi tosi kova juttu, mutta minun omalla moraalilla ja etiikalla on vaikea nähdä, että siihen markkinaan kannattaisi missään lähitulevaisuudessa panostaa.”

“Mutta jos poliitikot sen sallivat, niin kyllähän monet yritykset ovat sinne sitten heti etunenässä menossa”, Pesonen jatkaa.

Kolin kansallismaisema on monelle tuttu. Kuva: Reetta Salmela

Tunnelin päässä ei vielä näy valoa Korvaavaa turistiryhmää venäläisten tilalle ei ole löydetty. Kesäaika on Kaakkois-Suomessa edelleen vilkasta kiitos paikallisten turistien ja mökkeilijöiden, mutta talvikaudelle turismia kaivattaisiin lisää ja ulkomaiset turistit toisivat alueelle rahaa. He eivät sinne kuitenkaan toistaiseksi ole löytäneet. Pesosen mielestä tämä johtuu siitä, että talvella ulkomaisista matkailijoista taistellaan Lapin kanssa ja alueen on vaikeaa tarjota jotain, mitä Lapista tai muualta ei jo löytyisi.

“Talvituristeja Suomessa kiinnostavat revontulet ja husky-ajelut, mutta ne ovat niin vahvasti Lapin juttuja, ettei Kaakkois-Suomi pärjää siinä taistossa.”

Alueen vahvuuksiksi Pesonen kertoo luonnon. Järvimaisemat ja etenkin Koli vetävät turisteja puoleensa, mutta hänen mukaansa niitä ei oikein ole vielä osattu tuotteistaa. Tähän liittyykin Kaakkois-Suomi-matkailun toinen ongelma; Suomituristit ovat oma-aloitteisia ja jopa kammoavat järjestettyjä aktiviteetteja, kun taas ulkomaiset turistit haluaisivat ja tarvitsisivat niitä. Ulkomaisten turistien osuus matkailijoista on niin pieni Kaakkois-Suomessa, että heihin nojaava yritystoiminta ole kannattavaa.

“Kotimainen matkailu on aika lailla sellaista nollasummapeliä Suomen kansantalouden kannalta.”

Kaiken tämän päälle Kaakkois-Suomen saavutettavuus ei ole parhaalla tolalla. Turistien vähyys on johtanut siihen, että suuret ja halvat lentoyhtiöt lähtevät paremmille markkinoille, ja se taas entisestään vähentää turistien halua lähteä tutustumaan alueeseen.

Lisäksi Venäjän läheisyys saattaa

KOMMENTTI

Venäjän markkinan avaaminen olisi tosi kova juttu, mutta minun omalla moraalilla ja etiikalla on vaikea nähdä, että siihen markkinaan kannattaisi missään lähitulevaisuudessa panostaa.

karkottaa potentiaalisia ulkomaisia turisteja.

Näille ongelmille ei ole keksitty mitään kestäviä ratkaisuja. Pesonen ei vaikuta myöskään kovin toiveikkaalta tulevien mahdollisuuksien suhteen.

“30 vuotta näitä on jo pohdittu ilman näkyviä tuloksia.”

Kuitenkin myös positiivisia asioita löytyy: kansainvälisellä tasolla ainutlaatuiset tapahtumat vetävät myös ulkomaisia turisteja puoleensa. Tällaisia tapahtumia ovat Pesosen mukaan esimerkiksi Kuhmon Kamarimusiikkifestivaalit ja Savonlinnan oopperajuhlat. Ne voisivat tulevaisuudessa toimia yhä suurempana houkuttimena myös kansainväliseen matkailuun.

TALVINEN KANSALLISMAISEMA SÄVÄYTTÄÄ

Kolin maisemat avautuivat silmieni eteen heti lyhyen hissiajelun jälkeen, eikä siinä ollut kyseenalaistamista. Sille on ehdottomasti syynsä, miksi tätä kutsutaan kansallismaisemaksi. Ajattelin, että talvi verottaisi kokemusta, mutta vielä mitä.

Ympäröivä järvi Pielinen korosti korkeuseroja lumipeitteensä altakin ja toi maisemaan syvyyttä. Lukuisat pienet saaret loivat muuten tasaiseen ja koskemattomaan lumipeitteeseen hauskaa

kontrastia, ja taivaanrannassa loimottava auringonlasku uhkasi tehdä maisemista vielä kauniimmat.

Me kuitenkin halusimme nähdä auringonlaskun vielä paremmalta paikalta ja suuntasimme kohti Ukko-Kolin huippua. Matka ei ollut pitkä, mutta lumi ja sen alla oleva jää tekivät ylämäen kiipeämisestä kohtuullisen haastavaa. Viimeinen mäki ennen nousua vaati uskoa, toivoa ja pyhää henkeä, mutta selvisimme kaikki huipulle juuri oikeaan aikaan. Näimme, kuinka vaaleansininen taivas kohtasi pastellinkeltaisen taivaanrannan, joka pian muuttui kirkkaan oranssiksi. Ihailtuamme värien leikkiä tarpeeksi kylmän jo hiipiessä luihin ja ytimiin, oli aika lähteä takaisin alas. Mäet taittuivat hämärässä parhaiten laskemalla. Vielä maisemahissistä saimme ihailla, kuinka taivaanranta oli lähtiessämme vaaleanpunainen.

Teksti: Reetta Salmela

Tältä näytti maisema Ukko-Kolin päältä. Kuva: Reetta Salmela

Teksti: Reetta Salmela

SUOMEN AINOAA KOTOPERÄISTÄ NISÄKÄSTÄ ETSIMÄSSÄ

Saimaan rantakiviltä voi bongata Suomen ainoan kotoperäisen nisäkkään. Me lähdimme etsimään tätä näkyä.

Maaliskuun alussa elettiin jännittävää aikaa. Olimme suunnitelleet retkiluistelua Linnasaaren kansallispuistoon, mikä tietenkin vaati, että jäät olisivat kunnossa. Olimme reissusta erityisen innoissamme, sillä nettisivuilla kerrottiin, ettei olisi mikään mahdottomuus nähdä saimaannorppia köllöttelemässä jäällä tai rantakivillä, Suomen ainoita kotoperäisiä nisäkkäitä. Tilanne ei kuitenkaan näyttänyt kovin valoisalta.

Tänään ei voi luistella

3.3.2025

Vesi nousee jäälle ja jään pinta pehmenee. Potkukelkalla voi liikkua auratulla reitillä. Kelkkauralla voi kävellä.

Oravivillage.com

Luistelureitti on suljettu tänään

5.3.2025

Tänään aamupäivän sataa lunta, iltapäiväksi ilma lämpenee ja varsinkin puuskatuuli on kova, niin luistelureitti on tänään suljettu.

Oravivillage.com

Jääreitti on auki, potkurisuositus

7.3.2025

Luistelureitti Oravi-Linnansaari-laivaväylä on auki. Reitille suositellaan potkuria, koska useissa kohdissa reittiä pintajää ei ole vielä jäätynyt kunnolla ja pettää luistimen alla.

Oravivillage.com

Kuva: Kaarina Tiainen

Tässä vaiheessa meinasi usko loppua retkiluistelun mahdollisuuteen. Reissuun oltiin lähdössä ihan muutaman päivän päästä. Pakkasimme kuitenkin luistimet matkaan.

Samalla kasvoi huoli myös Saimaan karvaisten asukkien puolesta – kuinka vastasyntyneet kuutit selviäisivät jäiden aikaisesta lähdöstä? Suomen luonnonsuojeluliiton norppa-asiantuntija Kaarina Tiaisen mukaan jäiden pitäisi pysyä huhtikuun alulle, jotta kuutinpoikaset selviäisivät ja pesälaskennat voitaisiin suorittaa.

Saimaannorppien olemassaoloa uhkaavat ihminen ja ilmaston lämpeneminen – luonnollisia vihollisia niillä ei ole. Saimaannorppa on metsästetty lähes sukupuuton partaalle, koska sen ajateltiin uhkaavan kalastusta. Metsästetyistä norpista on jopa saanut tapporahaa 1940-luvulle saakka. Saimaannorppa rauhoitettiin asetuksella vuonna 1955. Salametsästys jatkui, vedet saastuivat, nailonverkot yleistyivät ja vedenpinnan korkeus vaihteli kovasti talviaikaan. 1980-luvulla norppakanta oli enää 150 yksilön suuruinen.

Luistellessa vastaan tuli vain yksi liikkuja meidän lisäksemme, vaikka sää oli kaunis. Kuva: Miika Yliniemelä

Viime syksynä saimaannorppakannan arvioitiin olevan kooltaan 495 yksilöä, kertoo Tiainen. Myös kuuttien syntyvyys on hänen mukaansa ollut vuodesta toiseen nousujohteista, ja se saavutti huippunsa vuonna 2023, jolloin poikasia syntyi arvioiden mukaan 100. Viime kevään lukemat eivät kuitenkaan yltäneet

samalle tasolle. Pesälaskentoja ei pystytty suorittamaan kokonaan, mutta arviolta kuutteja syntyi 80–90.

Pesintää pyritään auttamaan ja turvaamaan useilla keinoilla, joista tehokkaimmiksi on todettu apukinokset ja keinopesät. Saimaannorpat tekevät pesänsä lumikinoksiin toisin kuin sukulaislajinsa, jotka kaivavat pesät ahtojäihin. Järveen ei ahtojäitä pääse muodostumaan, joten yleisesti norppalajeille ominainen pesintä ei ole mahdollista.

“Tänä keväänä kinoksien aktiivisimpaan kolausaikaan lähes kaikki lumet sulivat Saimaalta, mikä aiheutti ongelmia. Kaikesta huolimatta pesintäaikaan mennessä kinoksia oli kolattu ihan ennätysmäärä, yli 300. Keinopesiä tehtiin 40”, Tiainen toteaa.

Samalla kasvoi huoli myös

Saimaan karvaisten asukkien puolesta – kuinka vastasyntyneet kuutit selviäisivät jäiden aikaisesta lähdöstä?

Luistellen etsimään

Talvi tuli takaisin

10.3.2025

Tänään pitäisi sataa lisää lunta koko iltapäivän ja loppuviikosta pakkanen kiristyy. Tänään voi liikkua luistimilla tai potkurilla reitillä, kunnes lumisade alkaa, mutta reittiä ei aurata lumisateen aikana.

Oravivillage.com

Onneksi usko jään kuntoon riitti ja luistimet pakattiin mukaan, sillä takatalvi saapui myös Saimaalle. Luistelupäivänä keli oli kuin morsian, aurinko paistoi ja taivas oli pilvetön. Itse luistelureitin lähtöpaikka oli hieman haastavaa löytää, mutta neuvoja löytyi nopeasti. Oravi Villagen vastaanoton kaiteella köllötteli myös päivän siihen mennessä paras juttu – suloinen saimaannorppa-patsas.

Luistelureitin alun löydyttyä kohtasimme pettymyksen; reitin erotti muusta järvestä vain vanha painauma, jossa kulki muutamia kengänjälkiä. Paikallinen rouva vielä vahvisti tilanteen meille: jäätä ei ollut pystytty höyläämään, sillä höylä oli jumissa lähtöpaikan vieressä. Hän varoitti, että reitillä tuskin pystyisi luistelemaan. Osittain jään pinnalla oli vain hauras kerros uutta jäätä, josta luistin tökkäsi helposti läpi alla olevaan kerrokseen.

Petyimme, mutta päätimme ottaa hänestä mallia ja lähteä matkaan jalkaisin. Eipä kauaakaan, kun paikalle saapui aurakuski, joka muutamalla repäisyllä irrotti höylän ja lähti vetämään reittiä luistelukelpoiseksi. Siis luistimet jalkaan ja menoksi!

Luistellessa katseemme kiinnittyivät rantakivikkoon, siis sen ajan, kun emme joutuneet tuijottamaan jään pintaa. Paikallinen rouva oli ollut oikeassa: hermothan siinä olivat koetuksella, kun joka kolmas vauhtipotku päättyi siihen, että luistin tökkää heikkoon jäähän. Norppiakaan ei rantakivillä näkynyt.

Paras aika nähdä saimaannorppia on keväällä toukokuussa, kun norpilla on karvanvaihtoaika. Norpat nousevat keväisin lempikivilleen ottamaan aurinkoa ja kuivattelemaan turkkiaan, jotta saavat vaihdettua sen kunnolla uuteen. Saimaannorppaturismia on tähän aikaan runsaasti. Turistien on kuitenkin oltava tarkkoja siitä, että eivät mene liian lähelle kivillä paistattelevia saimaannorppia, sillä säikähtäessään norppa suorittaa pakosukelluksen. Tällöin norppa on hyvin stressaantuneessa tilassa.

Tämä meidänkin on pidettävä mielessä luistellessamme, emmehän halua häiritä norppien pesimistä. Retkiluistelureitit on kuitenkin tehty kulkemaan jäänselkiä pitkin, jotta norpat saavat rauhassa pesiä rannoilla. Luistelimme siis kalliit kiikarit kainalossa, mikä osaltaan lisäsi pelkoa kaatumisesta.

Lopulta oli käännyttävä takaisin kohti rantaa ja lähtöpaikkaa, vaikka norppahavainnot jäivät tekemättä. Jään kunto sai meidät kokeilemaan uutta extremelajia, villasukkakävelyä. Näin saavuimme takaisin rantaan huomattavasti nopeammin.

Norpan elämä Saimaalla

Vain viidestä järvestä koko maailmassa voi löytää hylkeitä. Muut hyljelajit elävät suolaisessa vedessä. Saimaannorpat eroavat siis sukulaisistaan suuresti. Niiden silmät ovat suuremmat, jotta ne näkevät sameassa ja sokkeloisessa Saimaa-järvessä paremmin, ja myös niiden aivot ovat kehittyneet tavallisia hylkeen aivoja suuremmiksi.

Sokkeloiseen ja matalaan järveen sopeutumisessa haastavinta norpalle on kuitenkin ollut ihmisten läheisyys. Norppa on pesiessään hyvin arka ja säikkyy helposti, mikä saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että norppaemo pakenee ja kuutti jää oman onnensa nojaan. Poikaskuolleisuus on suurta, ja Tiaisen mukaan vain reilut 20 prosenttia kuuteista saavuttaa lisääntymisiän.

Yhdeksi syyksi poikaskuolleisuuteen

epäillään saimaannorppien geneettistä eriytymistä. Esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Saimaan norpat eivät parittele keskenään, koska alueet ovat kaukana toisistaan.

Tässä huomaa sen, miten faktat ja tiedot muuttuvat ja miten tutkimus korjaa itse itseään.

- Kaarina Tiainen

“Norppien keskuudessa on sukusiittoisuutta eriytymisen takia”, kertoo Tiainen.

Sukusiittoisuuden vaikutuksia on toistaiseksi tutkittu niin vähän, että aiheesta tiedetään vain niukasti. Se ei toistaiseksi ole aiheuttanut suurempia ongelmia, mutta eriytyneimmillä alueilla se saattaa olla poikaskuolleisuuden takana. Yhtenä keinona eriytymistä vastaan ja geneettisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi on tehty norppien siirtämistä. Ensimmäisen kerran norppa on siirretty jo vuonna 1992, ja siirto oli onnistunut. Uusimmat siirrot on tehty vuosina 2023 ja 2024.

“Kun kyseessä on uhanlainen laji, niin ei voida suin päin kokeilla, mutta Pihlajavedeltä on siirretty Kolovedelle ja Etelä-Saimaalle. Tällä levitetään geenejä ja pyritään saamaan norpat lisääntymään.”

Haasteita aiheuttaa myös kalastus, sillä etenkään nuoret kuutit eivät ymmärrä verkon vaaroja. Heille se on vain helppo saalis, jos verkkoon on takertunut kalaa.

“Järvelle on pyritty saamaan verkkokalastuskieltoa. Norppien elinalueella riimu- ja vahvalankaisilla verkoilla kalastus on kielletty vuoden ympäri. Huhti-

kuun puolesta välistä kesäkuun loppuun asti myös muut verkot ovat kiellettyjä, paitsi muikkuverkkojen osalta kielto päättyy 20.6.”

Erilaisia kokeiluja, esimerkiksi muikkuverkkojen vapauttamisesta, on tehty. Tätä perusteltiin sillä, että verkko on niin tiheäsilmäinen, että kuutti näkee sen vedessä. Kokeilun seurauksena kuitenkin kuuttien verkkokuolemat nousivat.

“Ei kuutti ymmärrä, mikä verkko on. Kun se takertuu, se hätääntyy ja alkaa pärskimään, jolloin verkko kietoutuu tiukemmin, eikä tietä pois ole.”

Norpan saapumisesta Saimaalle on pitkään ollut vallassa käsitys, jonka mukaan se jäi eristyksiin sinne jo noin 8 000

vuotta sitten, kun Saimaan vesistön yhteys Itämereen katkesi. Tämä tekisi siitä laatokan- ja itämerennorpan lähisukulaisia. Uusimpien tutkimusten mukaan reitti on kuitenkin ollut erilainen. Tarkkaan sitä ei ole pystytty vielä määrittämään. Tiainen kertoo, että yhden teorian mukaan Vienanmereltä on ollut jääjärvien verkosto, jota pitkin norppa olisi voinut tulla ja jäädä loukkuun Saimaaseen.

“Tässä huomaa sen, miten faktat ja tiedot muuttuvat ja miten tutkimus korjaa itse itseään.”

Jään pinnan rosoisuus toi haasteita. Kuva: Niina Saarijärvi

Tähyilimme norppia kiikareiden avulla, jotta emme häiritsisi niiden pesintää. Kuva: Niina Saarijärvi

Teksti: Reetta Salmela

YKSI SUOMEN ERIKOISIMMISTA HOTELLEISTA

Sana valtionhotelli herättää usein huvitusta, sillä se mielletään puhekielessä vahvasti putkaan eli poliisi vankilaan. En uskonut, että sellaisessa koskaan elämäni aikana vierailisin, mutta juttuvinkkejä Imatralta tutkiessani törmäsin mainokseen vuonna 1903 rakennetusta Imatran Valtionhotellista. Kyseessä on linnamainen, jugendtyylinen ja monikerroksinen hotelli, jossa on edelleen koettavissa entisaikojen tunnelmaa.

Syvemmälle hotellin historiaan sukeltaessa selviääkin, että ennen linnan rakentamista sen paikalla on ollut peräti kolme erillistä rakennusta, joista ensimmäinen valmistui jo vuonna 1846. Hotellin kotisivujen mukaan kyseessä oli suhteellisen pieni, kahden huoneen ja yhden ruokasalin majatalo. Pitkään ei majatalo operoinut, sillä sen tilalle nousi kaksikerroksinen puuhotelli vuonna 1871 sekä viereen toinen vuonna 1893. Hotelleista uudempi syttyi tuleen ja paloi jo seuraavana vuonna, vanhempi

vuonna 1901. Lopulta tilalle rakennettiin nykyään edelleen toiminnassa oleva Valtionhotelli.

Linnan ulkosivu on näyttävä torneineen, kaarevine ikkunoineen sekä parvekkeineen, eikä sisälle tultaessa vaikutelma ollut yhtään huonompi.

Hotellille saapuminen

Hotelli sijaitsee aivan kaupungin keskustan läheisyydessä, ja sieltä on upeat maisemat alla avautuvaan Imatrankoskeen, mutta toisessa suunnassa häämöttää tylsä kaupunkimaisema. Parkkipaikkaa ei ollut vaikea löytää, sillä vierailumme aikana hotellissa oli suhteellisen hiljaista. Linnan ulkosivu on näyttävä torneineen, kaarevine

Hotellin käytäviä koristi kokolattiamatto. Kuva: Miika Yliniemelä

Valtionhotellilta on lyhyt matka Imatran keskustaan sekä Venäjän rajalle. Kuva: Miika Yliniemelä

ikkunoineen sekä parvekkeineen, eikä sisälle tultaessa vaikutelma ollut yhtään huonompi. Yhteisissä oleskelutiloissa on teemaan sopivia kalusteita ja koriste- esineitä, jotka kertoivat hotellin his toriasta. Kysyttävää olisi ollut loputtomiin, sillä jokaisella ornamentilla tuntui olevan jokin historiallinen merkitys. Värimaailma vaihteli neutraalien vihreiden, ruskeiden sekä keltaisten välillä, ja yleisilme oli harmoninen.

Linnan alakerrassa sijaitsi erikoisin koskaan näkemäni yökerho.

Hotellia on ajansaatossa remontoitu ja uudistettu, mutta pieniä paloja linnan alkuperäisistä pinnoista oli jätetty näkyville, ilmeisesti Museoviraston käskystä.

Uniikit tilat

Opastetun kierroksen aikana pääsimme tutustumaan linnan eri tiloihin, joista erityisesti mieleen jäivät valoisa ruokasali, alakerran hämyisä viinikellari sekä linnan tornin kaksikerroksinen sviitti, josta on näkymät Venäjän rajalle. Pienessä viinikellarissa on mahdollista muun muassa kokoustaa, ja sitä on kuulemamme

mukaan aikaisemmin käytetty salakokouksia varten.

Hotellissa on monta kerrosta, ja kokolattiamatto vaimensi askeliamme kavutessamme kerroksia ylöspäin. Hissikin olisi ollut, mutta tahdoimme käyttää portaita. Vierailimme useissa yöpymiseen tarkoitetuissa huoneissa, mutta mieleenpainuvin niistä oli jo aikaisemmin mainittu tornin sviitti. Huonetta tutkiessamme oppaamme kertoi sen olevan suosittu ryhmien keskuudessa, eikä ollut ennenkuulumatonta, että sitä käytettiin myös juhlakäyttöön.

Huoneiden kunto on yleisesti hyvä, mutta pientä ajan aiheuttamaa rappeutumaa on nähtävissä. Kokolattiamatot vaikeuttavat puhtaanapitoa ja hotellin ilmanlaatu onkin joissain huoneissa hieman tunkkainen, vaikka siihen selvästi panostettiinkin.

Juhlatiloja Valtionhotellista löytyi myös yleisökäyttöön. Linnan alakerrassa sijaitsi erikoisin koskaan näkemäni yökerho, jossa yhdistyi historialliselta tuntuva sisustus ja nykyteknologia spotti valoineen. Upeat lasimaalaukset ikkunoissa saivat tilan tuntumaan satumaiselta, mutta oppaamme mukaan ne eivät juurikaan iltaisin erottuneet. Harmi. Muutama haarniskakin löytyi ja hämyisiä nurkkia istumapaikkoineen tuntui olevan kaikkialla. Yökerhon

kerrottiin olevan avoinna kerran kuussa ja kävijämäärästä ei ollut puutetta. Sitä on myös käytetty häätilana.

Uudempi puoli latteampi

Vanhan linnan lisäksi tontille on myöhemmin lisätty uudempi kokous- ja kongressihotelli, joka muistutti muita nykypäivänä nähtäviä hotelleja. Sen suurimmat vetonaulat ovat isot kokoustilat sekä kylpyläosasto saunoineen, mutta muutoin se kalpeni vertailussa linnan kanssa. Hotelli on moderni, joten siinä ei ollut mitään ihmeellistä katseltavaa. Jos itse yöpyisin Valtionhotellissa, valitsisin ehdottomasti huoneen sen vanhalta puolelta, sillä sen uniikkia tunnelmaa ei löydä muualta.

Yökerhon ikkunoiden lasimaalaukset antoivat tilalle lisää tunnelmallisuutta. Kuva: Miika Yliniemelä

Teksti: Niina Saarijärvi

M ATK A MME LÄPI HELVET IN

Vaikka virallisesti matka halki Helvetinjärven kansallispuiston alkaa vasta kun astut sisään Helvetin portista, oli paikalle saapuminen melko jännittävää. Päätieltä eroava tie oli nimittäin melko liukas ja kapea. Vastaantulijoita ei onneksi näkynyt. Tuntui että olemme paikan ainoat.

Saavuimme perille valoisan aikaan. Perillä näkyi kylttejä strutsi- ja villisikatarhoista. Ne kuitenkin vaikuttivat olevan toiminnassa vain kesäaikaan. Olimme kuitenkin tulleet paikalle ihan muilla syin, joten niiden puute ei haitannut.

”Yhden tarinan mukaan järveen on hukkunut nuori ylioppilasnainen. Täyden kuun aikana hän nousee valkoisissa vaatteissaan kävelemään järven jäälle. Sulan aikana hän astelee vetten päällä”, kerrotaan Seura-lehdessä Helvetinjärvestä tammikuussa 2017.

Yhtä luontoa -blogissa on maaliskuussa 2017 kerrottu paikan historiasta seuraavasti: “Helvetinjärvi on legendan mukaan saanut nimensä vanhasta Ruokkeen isännän ja Sipilän noidan kalakiistasta, kun Ruokkeen isäntä oli ottanut omin luvin Sipilän merrasta hauen. Siitä oli alkanut kiivas taistelu, jonka jälkeen Sipilä oli suhissut Ruokkeen äijälle: ‘Tästä Helvetinjärvestä ei tule haukia niin kauan kuin minun kynteni ovat pehmeät’. Niin ilmeisesti kävikin, ja meni kauan aikaa ennen kuin hauki kävi kenenkään pyydykseen. Näin ollen järveä on kutsuttu Helvetinjärveksi. Osuvaa.”

Puiston läheisyydessä lapsuutensa viettänyt ja aikuisena siellä uransa oppaana tehneelle Pekka Tyllilälle paikka taas edusti ihan kirjaimellisesti helvettiä.

“Paikka oli minulle ihan konkreettinen helvetti. Lauantaisin oli rukouspäivä, ja silloin Helvetinkolulla järjestettiin tanssit. Sinne kertyi motoristeja ympäri Suomen, siellä tanssittiin ja ryypättiin, harrastettiin kaljakelluntaa. Pikkulapsen maailmassa tämä oli helvetti ja ne ihmiset helvetillisiä ihmisiä, kun kokoontuvat rukouslauantaina.”

Porteista sisään ja helvetistä Itään

Näiden kokemusten ja tietojen pohjalta halusimme lähteä selvittämään, millainen paikka Helvetinjärvi meille olisi. Koko pitkää luontopolkua emme lähteneet kulkemaan, sillä reitillä ei ole talvikunnossapitoa. Lyhyt lenkki kolulle, eli rotkolle, ja takaisin oli kuitenkin tampattu niin hyvin, että kulkeminen oli helppoa. Tunnelma metsässä ei ollut yhtään niin helvetillinen kuin nimi tai tarinat antaisivat ymmärtää. Puusto oli tuuheaa ja

lunta nilkkoihin. Toisinaan pieniä ojia ylitettiin pitkin lankkusiltaa, joka oli niin paksun lumikerroksen peittämä, että sillalla tajusi olevansa vasta, kun siitä astui ohi suoraan ojaan, jonne jalka lumpsahti iloisesti. Voihan helvetti.

Saavuimme näköalatasanteelle noin puolen tunnin kävelyn jälkeen. Istuimme ihailemaan maisemaa, ja koko metsä oli aivan hiljaa. Sielu lepäsi. Paikka on oppaana toimineen Tyllilän kertoman mukaan ollut kautta aikain turistien ja taiteilijoiden suosiossa kauneutensa ja erikoisuutensa tähden.

Kävelimme ja katselimme hieman ympärillemme. Yksi opaskylteistä osoitti kohti päivätupaa, ja Tyllilän suosituksesta lähdimme sitä tutkimaan. Pieni tupa löytyi järven rannalta. Sisällä oli takka, muutama pannu, pöytä ja tuolit. Pöydän päältä löytyi vanhoja runoja ja vieraskirja. Hämärän pikkuhiljaa laskeutuessa täytyi meidän vielä löytää se, mitä tulimme etsimään: itse Helvetinkolu. Seurasimme tienviittoja jonkin aikaa, kunnes epäilimme pyörivämme ympyrää. Ja niin vain oli käynyt, olimme kävelleet useamman kerran kolun ohi.

Täytyy sanoa, se oli meille suorastaan pettymys. Ehkä syynä oli talvi tai paikalle rakennettu uudehko aita, minkä takia kolu oli melko huomaamaton. Eniten kyse oli kuitenkin huonosta tuurista, sillä taivaan täytyttyä pilvistä oli kuu näkymättömissä, emmekä päässeet todistamaan kolun valoilmiötä.

“Kun valaistusolosuhteet ovat oikeat, näyttää kuun silta kolulta katsottuna olevan tulessa”, kuvailee Tyllilä.

Tämän on ajateltu olevan silta helvettiin.

Paluu parkkipaikalle

Hämärän muuttuessa pimeäksi lähdimme kulkemaan takaisin kohti parkkipaikkaa. Vaikka tarinat kummittelevasta ylioppilastytöstä kuulostivat mielenkiintoisilta, ei meitä yhtäkkiä pimeän tullessa oikeastaan enää kiinnostanut leikkiä myytinmurtajia. Matka halki pimeän metsän, keskellä helvettiä, tuntui kestävän huomattavasti kauemmin kuin tulomatka.

Teksti: Reetta Salmela

Kuva: Miika Yliniemelä

HUOLELLA MATKAAN

Osana tätä lehden työstämistä olim me reissussa kuusi päivää ja sinä aikana kuljimme reilun kah dentuhannen kilometrin matkan ympäri Suomea. Matkan aikana pääsimme näkemään monia paik koja, keskustelemaan paikallis ten ihmisten kanssa ja opimme monia asioita matkustamises ta. Ehkäpä tärkein asia, mitä reissun aikana on opittu, on se, että matka on erittäin tärkeä suunnitella huolella etukäteen on sitten kyseessä projektimat ka tai ihan lomareissu. Tästä jutusta löytyykin koottuna muutamia vinkkejä matkusta miseen.

Tien päällä

Jokainen reissu alkaa ehkä juu ri sillä haastavimmalla ja väsyt tävimmällä tavalla eli lähtöpaikas ta määränpäähän kulkemisella. Etenkin autolla matkatessa tärkein asia on reitin lä pikotainen suunnittelu. Reittivalinnalla on iso merkitys kun mietitään ajoon kuluvaa aikaa, mutta myös polttoaineeseen kuluvaa rahaa. Nykyihmisellä on reittisuunnittelussa onnek si apunaan monenlaisia työkaluja, kuten na vigaattorit ja karttasovellukset, jotka ehdotta vat reittejä ajon ekologisuuden tai matka-ajan pituuden mukaan. Kuitenkaan aina näihin työkaluihin ei ole luottaminen.

Matkaa suunnitellessa yleensä etsitään ly hyin mahdollinen reitti, jotta säästettäisiin mahdollisimman paljon aikaa itse matkus tuskohteessa oleskeluun. Karttasovellukset näyttävät arvioidut matka-ajat lähtökohtaisesti hyvin, mutta ne eivät huomio kaikkia mahdollisia viivästyksiä, kuten alueellisia talvirajoituksia, tien kuntoa, sään vaihtelua tai muuta liikennettä. Siksi on hyvä varautua siihen etteivät ohjelmien ilmoittamat ajat pidä. Tien kuntoon on syytä myös kiinnitä muutenkin huomiota oman turvallisuuden kannalta. Kokemuksemme mukaan ajaessa kannattaa lähtökohtaisesti pysyä yksi- tai kaksinumeroisilla valta- tai kantateillä, sillä huomasimme niiden olevan lähtökohtaisesti paremmassa

kunnossa etenkin talvella verrattuna kolme- tai suurempinumeroisiin teihin. Autolla matkustaessa väliin on myös hyvä varata taukoja, etenkin kun matkustetaan pitkää matkaa. Väsymys ratin takana on yksi isoimmista riskeistä liikenteessä ja sen vuoksi olisikin hyvä joko pysähtyä matkan varrella huoltoasemilla kahvikupposella tai vaihtaa kuljettajaa, jos satut olemaan porukalla liikenteessä.

Reissuun budjetilla

Ei tule varmasti yllätyksenä, että matkustaa voi edullisesti. Kilometrit voi taittaa hyvissä ajoin ostetulla bussi- tai junalipulla. Jos sattuu lähtemään matkan päälle kaveriporukalla, on matka roadtrip-tyylisellä kimppakyydillä myös hyvin edullinen vaihtoehto. Matkojen lisäksi majoituksiinkaan ei välttämättä tarvitse koko omaisuuttaan kuluttaa vaan niistäkin löytyy budjettiystävällisiä vaihtoehtoja. Erilaiset lyhytvuokrauskohteet sekä hostellit ovat oivia vaihtoehtoja. Ryhmässä matkustaessa kulut voi hyvin jakaa porukan kesken.

Matkustamisessa yksi isoimmista kulueristä on ruokailu. Kuten arjessa, myös reissun päällä säästää ruokailukuluissa, kun tekee ruuat itse aina kun mahdollista. Myös sillä säästää, kun käy kaupasta ostamassa ruuan ennemmin kuin käy ravintolassa syömässä. Jos matkustaessa ei ole kylmälaukkua, ovat säilykkeet ja kuivaruuat hyviä vaihtoehtoja. Matkustaessa on myös hyvä pitää mukanaan riittävästi juotavaa ja pientä naposteltavaa, jotta nesteytys pysyy kunnossa eikä pääse nälkäkiukku yllättämään.

Myös reissun aktiviteetit on mahdollista suunnitella budjettiystävällisesti. Ympäri Suomen löytyy paljon erilaisia kohteita kuten historiallisia paikkoja, joissa pääsee tutustumaan syvemmin eri alueisiin ja niiden menneisyyteen, tai kansallispuistoja, joissa aika vierähtää nopeasti vaeltaen ja ihastellen maisemia. On hyvä tutustua paikkoihin, joihin aikoo matkustaa etukäteen jo senkin vuoksi, että sieltä voi löytyä hyvinkin mielenkiintoisia kohteita, joita ei välttämättä paikan päällä huomaa. Internet on hyvä ystävä silloin, kun haluaa löytää ilmaista tekemistä. Paikallisiltakin voi saada hyvin vinkkejä.

Teksti: Miika Yliniemelä

PYHÄNTÄ - VAALA - JUUKA

ORAVI - IMATRA - KÄRKÖLÄ

VIRRAT - RUOVESI - SOINI

KYYJÄRVI - YLIKIIMINKI