Työpaja tuulettaa päätä jos sen antaa tehdä

rannasta, aurinkovarjosta ja siellä leikkivästä Matista. Aloimme koota tavaraa ja ilman varsinaista käsikirjoitusta leikimme koko kesän tarinaa kasaan. Osaamme molemmat rakentaa lavasteita, mekaanisia ratkaisuja ja monenlaisten materiaalien mahdollisuudet sekä rajoitukset ovat ajansaatossa tulleet tutuiksi. Kahteen esitykseen minulla on ollut muusikoita apuna luomassa musiikkia/äänimaisemaa. Kesällä neljä muusikkoa improvisoi useamman päivän aamusta yöhön musiikkia muuten valmiiseen näytelmään. Näytelmän rytmi selkiytyi ja sai aivan uusia värejä sen prosessin myötä. Vieläkin muistelen ilolla miten he heittäytyivät leikkiin. Vaikka esitän yksin, niin cd:n muodossa muusikot ovat mukana ja heidän oivalluksensa kantavat osaltaan näytelmää. Ja tietysti käytän graafista suunnittelijaa, trailerin tekijää Utubessa jne.

Kaikki käytätte apuvoimia. Voisitko kuvitella tekeväsi esityksen aivan itseksesi?

Ilpo: Kyllä periaatteessa, mutt tavaksi en sitä ota. Kerttu: Mieluummin käytän apuvoimia, yhteistyöllä saadaan enemmän aikaan. Matti: Vekkuliketun ensimmäinen näytelmä Vaarin perintö oli minun luomus, tai no, Anna-Liisa loi ketulle visuaalisen ilmeen ja minä sen mekaniikan. En usko, että teen enää kaikkea itse. Vaarin perintö valmistui raakileena ja jouduin arvailemaan yleisön reaktioista mikä toimii ja mikä ei. Kirjoitin sen kolmasti uusiksi aina kymmenen keikan jälkeen. Nyt se toimii ja siitä on ollut noin 100 keikkaa ja muutama festarinäytös. Yksin tekeminen sisältää minulle liikaa miinoja.

Mitä tuotannollisia etuja on siinä, että tekee koko esityksen yksin?

Kerttu: Helpompaa, koska voi sopia esimerkiksi kiertueita oman aikataulunsa mukaan. Matti: Keikkakalenterin rakentaminen on helpompaa, kun ei tarvitse huomioida vaikka kolmen näyttelijän elämän kommervenkkejä. Majoitus on tietty edullisempaa ja voi visiteerata tuttujen luona. Tämä ei kuulu tuotantoon, mutta yksin voit jäädä haahuilemaan sumuisen suon laitaan, kun porukka jyräisi tavoitteellisesti eteenpäin. Yksin liikkuessasi voit intoutua tunniksi vaihtamaan aivoituksia tilaajan kanssa. Siinä selviää vastasiko mainontani tuoma mielikuva juuri nähtyä esitystä ja jos ei mitä olisi syytä muuttaa. Voi samalla kysyä mikä hänen mielestään äsken nähdyssä ei toiminut tai toimi. Mainonnan totuudellisuus on tärkeää esitystoiminnan jatkuvuuden kannalta. Toriseminen on muutenkin antoisaa ja saa eväitä huomisen varalle. Ilpo: Kun tekee yksin, projektin voi aikatauluttaa itselleen sopivaksi. Tietysti tuolloin kantaa itse myös vastuun siitä, että esitys valmistuu luvatuksi ajankohdaksi. Yksin tehdessä sopiminen asiakkaan kanssa on helppoa. Täytyy pitää vain oma kalenteri ajan tasalla.

Soolon taiteelliset vahvuudet? Mitä taiteellisessa mielessä kiinnostavaa on yhden esiintyjän esityksessä?

Ilpo: Mihin yksi Ilpo venyy, mitä kaikkea saan itsestäni irti- tai ohjaaja saa. Se on joskus yllättävää. Sooloesitys on taiteellisessa mielessä periaatteessa, ja toivottavasti aina käytännössäkin, yhtä kiinnostava kuin mikä tahansa muu teatteriesitys. Sooloesityksissä voi päästä hyvin lähelle katsojaa: monesti esiinnytään pienissä tiloissa, joissa kuiskauskin kuuluu. Matti: Tiedä sitten taiteellisesta vahvuudesta, mutta aikuisia katsojia usein kiehtoo miten yksi ihminen pystyi tekemään kaiken äsken nähdyn. Yksin esiintyvän on lähtökohtaisesti haettava yksinkertaisia, selkeitä ratkaisuja. Jos sellaisia löytyy niin lopputulos voi olla näyttämön täyttävää hyörinää mielenkiintoisempaa. Kerttu: Se, mihin kaikkeen yksi ihminen voi taipua... mitä kaikkea meissä voikaan olla, kun annamme itsellemme aikaa ja vapautta.

Soolon taiteelliset heikkoudet? Mitkä ovat sooloesityksen kompastuskivet, eli missä mennään helposti pieleen?

Kerttu: Taiteelliset heikkoudet lienevät siinä, että jos aivan yksin puurtaa, sokeutuu työlleen. Sooloesiintyjän on oltava tietoinen omista taidoistaan ja vangittava esityksellään koko katsomo. Kokonaisuus ratkaisee. Matti: Helposti sokeutuu omille maneereillensa. Kyllästyy itsekin, kun ei kehity ja tilaaja taas ajattelee ”ai toi on tota taas”. Yksin on vaikeampaa pitää esityksen pulssia jäntevänä. Siirtymävaiheiden uhka ovat kuolleet hetket: ”Miksei mitään tapahdu?”. Lumo katoaa ja sen uudelleen herättäminen ottaa aikansa. Näyttelijä saattaa sortua hosumiseen monia hahmoja käsitellessään, jolloin nuket eikä hän itse ehdi elää. Esine- ja nukketeatteri on tekniikkalaji, ja yksin häärätessä jää paljon sen mahdollisuuksista hyödyntämättä. Ilpo: Soolotekijän täytyy olla monipuolinen. Esitys koostuu kuitenkin monista eri palasista ja tekijän pitäisi omata melkoinen määrä taitoja. Soolotekijän ei mielestäni kannata ängetä teoksiinsa liikaa, pitäisi uskaltaa luottaa ideaan, tarinaan... monesti yritetään ängetä juttuun liian paljon tavaraa. Selkeys ja yksinkertaisuus voi olla kauneutta ja synnyttää hienoja elämyksiä.

Minkälainen tarina soveltuu parhaiten sooloesiintyjälle?

Ilpo: Tarina, jossa on idea, joka tuntuu tekijälle tärkeältä. Jonka takana tekijä voi seistä. Matti: Vaikea sanoa, kun kirjo tyylilajeista, tekniikoista ja tietysti näyttelijöistä on niin moninainen. Näyttelijän on tunnistettava omat resurssinsa, jotta paketti pysyy kasassa ja rytmissä. Kerttu: Riippuu esityksen tavoitteista - kenelle, mitä, missä ja milloin? Itse rakastan satuja ja tarinoita ja keskityn lapsille suunnattuihin esityksiin.

Sooloartistinkin on syötävä! Matti Koskinen keikkailee sooloteatterillaan Vekkulikettu. Kuvan kalapullat ovat uusimmasta esityksestä Matin meriseikkailu, jonka ensi-ilta koettiin Rovaniemellä 7 sooloa-festivaaleilla. (kuva Timo Väntsi)

Joudutko joskus hylkäämään hyvän idean sen vuoksi, että sitä ei pysty toteuttamaan soolona?

Matti: Selvä se, että näkemys ja keinot ovat varsin rajalliset. Kerttu: Hylkääminen on osa tekemisen prosessia ja sitä tapahtuu koko ajan, myös soolototeutuksissa. Hyvät ideat ovat yleensä myös muunneltavissa... ja aina niistä jää jotain itse esitykseenkin tai sitten seuraaviin.

Ilpo: Onhan se mahdollista, jos tarinassa on esimerkiksi liikaa henkilöitä tai hahmoja... Tällä hetkellä teen pienille lapsille suunnattua juttua. Tuolloin juoni ei voi olla liian koukeroinen.

Onko osa soolon viehätystä juuri se, että esiintyjä on tehnyt suuren osan työstä itse (käsikirjoittanut, rakentanut nuket jne.)?

Ilpo: Kyllähän se niinkin on, mutta itse olen kyllä myös nauttinut siitä, kun olen saanut tehdä töitä yhteistyössä loistavien ammattilaisten kanssa, vastuualueita on jaettu. Esimerkiksi Satusafarin nuket valmisti Rainer Kaunisto ja hän myös ohjasi esityksen. Iida Vanttaja teki samoin Sirkuksen pojassa. Musiikista vastasi Bojan Baric jne. Kerttu: Olen elänyt vaiheen, jolloin tein paljon kaikkea itse omassa kammiossani. Vaarana on, että sokeutuu omille ratkaisuilleen ja työlleen. Paljon antoisampaa on tehdä muiden kanssa, voi testata ideoitaan, saada palautetta ja peilata tekemisiään. On rikkautta saada hyvä ja toimiva työryhmä taakseen. Matti: Markkinointi, konttorityöt, ajomatkat ja roudaaminen vievät suurimman ajan. Päästessäni arjen rutistuksen jälkeen leikittelemän uudella idealla, huomaa miten luominen on päihde mitä parahin. Käytännön etu on, että kokemuksen myötä oppii, mitkä ratkaisut kestävät. Jos tien päällä vaurioita kuitenkin tulee niin ne osaa korjata lennosta. Silti jos rahaa olisi, hyödyntäisin enempi spesialisteja.

Onko soolon yllä väkisinkin ”köyhän miehen/naisen teatterin” meininki? Hyvässä ja pahassa? Voisiko sitä kääntää hyödyksi?

Matti: Tyhjästä luominen on hauskaa ja uskon sen näkyvän oivaltavina ratkaisuina. Jos saat luotua kelvollisen tai peräti hyvän esityksen edullisesti, niin sitä paremmat mahdollisuudet on saada siitä myös särvintä. Luulen kyllä jokaisen köyhän tehneen köyhän esityksenkin, jonka soisi vaipuvan unholaan. Ilpo: Meistä tekijöistä se on kiinni, millaisen leiman saamme. Kunkin pitäisi tehdä laatua, mutta toisaalta kuka sen laadun määrittää? Kerttu: Voi olla, että taloudelliset seikat ratkaisevat ja myös olosuhteet. Jos on niin, että joutuu toimimaan pienillä taloudellisilla resursseilla - kuten useimmiten onkin - kannattaa keskittyä oleelliseen ja miettiä, mitä haluan tällä esitykselläni kertoa. Se on hyvä lähtökohta sekä köyhille että rikkaille :)

Mitä neuvoja antaisit aloittelevalle nukketeatteritaiteilijalle, joka aikoo tehdä elämänsä ensimmäisen sooloesityksen?

Kerttu: Älä haukkaa liian suurta palaa... pieni voi olla suurta... tee hyvin se, mikä teet ja keskity omiin vahvuuksiisi. Matti: Parempi vartin hiottu paketti kuin tunnin sössö. Luota pieneen ja tarkkaan työskentelyyn, jossa sinun ja objektin liikkeet ovat perusteltuja. Savu ja strobo eivät tyhjää pelasta, mutta voivat olla joskus kohdallaan. Jos kohdeyleisö on lapset älä lässytä vaan ole aikuinen joka leikkii tosissaan Aikuisille on turha tarjota toista tasoa joissa on kaksimielisyyksiä. Kun oma sielusi elää tarinan mutkissa ja rytmität sitä tarkalla työskentelyllä niin kaikki uskovat sinuun. Säästä paukkuja markkinointiin ja varaudu pitkiin kuiviin jaksoihin. Tilaajille tarjotaan säkeittäin esityksiä, jolloin uuden yrittäjän on vaikea saada 2 sekunnin huomiota. Anna ainakin kolme vuotta aikaa nimesi tunnetuksi tekemiseen. Itselläni ei ole vieläkään nettisivuja, mutta uskon sen välttämättömyyteen. Luomiseen kuuluu arvaamattomuus. Jos ennakkomainoksesi kertoi Maasta, päätyessäsi Kuuhun, niin muuta mainosta. Rahapulassa ei kannata suostua keikkaan joista tietää, ettei esitys voi toimia. Tilaajat kertovat toisilleen epäonnistuneista keikoista. Kuuntele palautetta, kärsi, ota opiksesi, usko omaa näkemykseen ja tee jotakin, jotta seuraavaksi voisit nauttia. Kaikki kompuroivat taiteen poluilla. Riskin välttäminen halvaannuttaa. Mikäli esitys ei toiminut opi antamaan itsellesi anteeksi. Onnea. Ilpo: Aluksi on oltava idea -ajatus miksi haluan tehdä juuri tämän. Varaa reilusti aikaa, voimavaroja. Mieti nuket ja hahmot. Mikä on kohderyhmäsi? Käytä apuvoimia tai ainakin peiliä. Karsi, yksinkertaista, uskalla. Nauti.

Kerro jokin muisto soolouraltasi, jolloin olet kokenut olleesi juuri oikea esiintyjä oikeassa tilanteessa? Ollut piste iin päällä?

Kerttu: Sain kutsun kansainvälisille festivaaleille Saksaan muutama vuosi sitten. Esitin Kitta Saran ohjaaman Pikku pikku Liisan seikkailut, joka oli ylistys paitsi keväälle myös suomalaisen luonnon kuvaus. Esitys puhutteli ”suomi-kuvallaan” katsomossa olleita ja sai vedet silmiin erityisesti suomalaisilla eläkeläisillä, vaikka esitys oli suunnattu lapsille. Tuntui hyvältä, että esitys oli koskettanut niin perinpohjin. Ilpo: Kehitysvammaislaitoksessa iso karski mies alkoi vyöryä lavalle nähdessään perhosnuken lentävän. Hän tuli tanssimaan perhosen kanssa. Matti: Kävin syksyllä oululaisessa koulussa, missä vuotta aikaisemmin olin esittänyt Vaarin perinnön. Silloinen esitys eli virrassa ja leikittelin mielin määrin yleisön kanssa. Sain kirjoittaa ruokatunnin nimikirjoituksia. No nyt syksyllä esitin samalle porukalle Helokruunun tarinan, joka on hidasta runollisten kuvien liikettä pikkuisen huumorilla maustettuna. Aplodien alkaessa oppilaat nostelivat koristeltuja kylttejä joissa luki hyvä Matti, Kee on paras (kettu Vaarin perinnössä). He parveilivat ympärilläni fanittaen oikein kunnolla. Ajattelin siitä toinnuttuani, että jos vielä vuosi esityksen 4-5-luokkalaisilla on tuollaiset muistot, niin nukketeatterissa on edelleen taikaa armon vuonna 2010.

Jos aiot sooloteatteriyrittäjäksi.... VEKKULIKETUN VINKKEJÄ

”Ennen toiminimen perustamista kannatta tehdä omaa nimeänsä tilaajille tunnetuksi.

Yrittäjäkurssi on pakollinen johdatus yrittäjäksi ja ehto strattirahaan. Tällöin saattaa selvitä että hyvä harrastus uhkaa muuttua rääkiksi ja kituuttamiseksi. Hyvätkään esitykset eivät tahdo löytää tilaajaa.

Jos päädyt yrittäjäksi, maksa kunnon YEL. Siitä määräytyy esim. sairaspäiväraha. Minua operoitiin lokakuussa, joka on parasta kierteaikaa. Se vaikutti ratkaisevasti koko vuoden keikka määrin ja tulokertymään. Ilman kohtuullista YEL-maksuja tilanne olisi vielä kurjempi.

Hintoja polkemalla ei elä ja sillä tuhoaa muidenkin mahdollisuuksia elää. Itse veloitan keikasta 370-450€, ja lisäesitykset samalla pystytyksellä usein edullisemmin ja isot, useamman esityksen kokonaisuudet.

Turhaan ei puhuta yrittäjien kuluista niitä riittää. Taiteen tekeminen on tietysti kaiken toiminnan ydin ja raha mahdollistaa sen, mutta kokonaistyömäärästä itse Arttia on häviävän pieni osa.

Suuri haaste on miten luoda itselleen esitys jonka takan voit ylpeästi seistä ja joka samalla kiinnostaa ostajia.

Todennäköisesti et saa apurahaa ja maksat tuotannon itse. Ellei esitys myy edessä häämöttää konkurssi. Ilman yritystä on vapaampi villeihin kokeiluihin ja taiteelliseen itseilmaisuun.”

Tutkimuksia trasselin kanssa Rovaniemen nukketeatteritalon vinttihuoneessa, mallina Johanna Salo (kuva: Timo Väntsi).

Pöydän putsausta Työpaja tuulettaa päätä – jos sen antaa niin tehdä

Työpaja, workshop, master class tai ihan vaan kurssi. Sellaisia on tarjolla moneen lähtöön. Työpajassa pääsee ehkä omaa arkeaan pakoon, mutta omaa itseään ei pääse pakoon. Ehkä päinvastoin.

Itselleni tarjoutui mahdollisuus osallistua Rovaniemen Nukketeatteriyhdistyksen järjestämään soolonukketeatterin mestariluokkaan 7 sooloa-festivaalin alusviikoilla. Opettajana oli tunnustettu nukketeatteritaiteilija, brittiläinen, sittemmin Espanjaan asettunut Rene Baker, joka on luonut ihan omat metodinsa materiaalin omimman kielen löytämiseksi. Kurssilaisina oli 11 festivaaliohjelmiston esiintyjää tai ohjaajaa sekä festivaalin järjestäjiä. Mestariluokalle oli varattu aikaa vajaa viikko. Viimeisenä päivänä on tarkoitus esittää pienet esityksemme koko porukalle ja kutsuvieraille. Olen ensimmäistä kertaa opiskelijana tai kurssilaisena sitten valmistumisena 2003, tuumin Lapin junan makuuvaunussa maatessani. Mahtavaa! En ole ohjaajana, en näyttelijänä, en yleismiesjantusena, vaan opiskelijana. Saan keskittyä vain itseeni ja omaan luovuuteni. Ja ainakin tutkia onko sitä jäljellä jotain vai olenko pelkkä läjä rutinoituneita tapoja ratkaista taiteellisia ongelmia. Liikkeelle lähdetään hyvin hissunkissun. Rene esittelee metodiaan, jonka hän aikanaan keksi omiin tarpeisiinsa. Metodi syntyi kun hän itse huomasi väsähtäneensä ja tulleensa umpikujaan taiteilijana. Jokainen valitsee materiaalin, jota tutkii työpajan aikana. Mestarikurssilaisten valinnat ovat monenkirjavat: marjoja pullollaan olevat pihlajanoksat, iso kasa avaimia, vesi, nippu sulkia, jää, muovi, paperi ja kaikki viikon varrella tarpeelliseksi osoittautunut. Valitsen materiaalin, jota on matkassani Seurapiirikuninkaat- esityksen tarpeistossa: trasseli. Kiireessä tehty valinta, myönnän, mutta se osoittautuu viikon mittaan ihan mielenkiintoiseksi kaveriksi.

Mitä materiaali haluaa tehdä?

käyttäytymistä. Mitä tapahtuu jos sitä rutistaa, heittelee, pyörittää, sirottelee? Toisessa vaiheessa edelleen leikitään, mutta nyt heitetään jo konkreettisia kysymyksiä ilmaan. Mihin tätä materiaalia oikeasti käytetään ja mitä ideoita se synnyttää? Mitä tästä voisi tulla? Mitä se voisi esittää? Miten tästä luontevimmin syntyisi jonkinlainen hahmo? Kolmannessa vaiheessa materiaalilla leikitellään jo tilanteissa. Haetaan tunnetiloja, ja katsotaan miten ja millä lailla materiaali taipuu vaatimuksiin. Arvokkaita ajatuksia tulvii ensimmäisten päivien aikana. Tuntuu kuin palaisimme nukketeatterin ja visuaalisen teatterin alkujuurille. Miten helposti materiaalin tutkiminen ja kuunteleminen sivuutetaan muka kiireellisten tuotantoaikataulujen vuoksi? Etenkin ohjaajan jakkaralla istuessani kaikuu korvissani ”Tee päätöksiä ja tee ne nyt”. Myös Rene kehottaa tekemään päätöksiä, mutta pitämään samalla kaikkia löydettyjä tuloksia vielä mahdollisina. Usein laitamme materiaalit toteuttamaan mitä haluamme, mutta unohdamme että asia voisi tapahtua myös toisinpäin. Mitä materi-

aali haluaa tehdä? Sinänsä tuttu viisaus antaa helpotuksen tunteen: materiaali on ystäväni, kaikkea ei tarvitse repiä muka loppumattomasta mielikuvituksestani.

Kuvaa, videoi, kokeilkaa yhdessä

Näiden palasten avulla rupesimme ahertamaan pikku esityksiämme, yksin ja parityöskentelynä. Lapin Nukketeatteriyhdistyksen vanhan puutalon ala- ja yläkerta täyttyivät rapinasta, kolinasta, ähinästä, lotinasta ja väliin musiikista, puheesta ja ääntelystä. Työparini Johanna Salo päätyi materiaalivalinnassaan isoon muovinpalaan. Kun minä vielä otin trasseliin luontevasti liittyvän jäteöljyn, muodostimme eräänlaisen synteettisten materiaalien vinttihuoneen. Työvälineenä Rene kehottaa käyttämään valokuvaa, videomateriaalia ja kirjoittamista, piirtämistä. Ja parityöskentely, kaksin tekeminen helpottaa kyllä kummasti sitä ahdistusta, joka hiipii aina välillä selustaan. Kun työpari tekee kokeiluja sinun materiaalillasi, se antaa sopivaa etäisyyttä prosessiisi. Kun alkuihastus omaan materiaalin alkaa hiipua parin päivän jälkeen, alkavat materiaali ja etenkin omat ideat ärsyttää ja raivostuttaa. Ja kiukku kohdistuu omaan itseen. Onko omasta luovuudestani enää mitään jäljellä ja mahdanko olla edes oikealla alalla? Lähestyvä julkinen esiintyminenkin rupeaa kuristamaan vaikka siihen ei sinänsä paineita kasatakaan. Jos aistin oikein, kurssin puolivälin paikkeilla nämä tuntemukset ovat yhteisiä muidenkin kurssilaisten kanssa. Mahtaako myös kisaväsymys ja vieraissa nurkissa olo vaikuttaa? Niin mukavissa oloissa kuin saammekin elää Rovaniemellä. Mutta tuskasta kömmitään ylös. Joku pieni kokeilu, juttelu työpajan vetäjän kanssa, pala suklaata ja kuppi kahvia tai vaikka perinteinen niskasta kiinni-ote pistävät asioita taas eteenpäin. Demo-paine kääntyy lopulta eduksi. Esiintyjyys lienee kaikilla meillä sen verran voimakas vietti, että se saa mestarikurssilaiset rykäisemään kasaan hienoja esityksiä, minkä huomaamme kurssin viimeisenä päivänä. Jatkavatko ne eloaan jossain muodossa, sen näyttää aika, ja osa on jo jatkanutkin. Ensimmäinen työpajani jälkeen Turun AMK:n ei toivottavasti jää viimeiseksi. Turussa syyskuussa 2010

Muovinen ystävä. Kuva: Johanna Salo

Timo Väntsi

Rene Bakerin soolonukketeatterin Mestariluokka Rovaniemellä 26.8.-1.9. ja Seitsemän sooloa- festivaali 2.-5.9.2010.

Sympaattinen erikoisfestivaali

Rovaniemen 7 Sooloa- festivaali on sympaattinen erikoisfestivaali, joka paneutuu nukketeatterille hyvin tyypilliseen lajiin: soolonukketeatteriin. Festivaalille antaa oman sävynsä päättyvä kesä ja pohjoisen kaunpungin tunnelma. Toivottavasti saamme jatkoa festivaaleille parin vuoden päästä. Ohjelmassa oli tänä vuonna esityksiä Islannista (Hallveig Thorlacius, Helga Arnalds), Norjasta (Camilla Tostrup), Venäjältä (Ekaterina Efremova)ja Suomesta (Katariina Angeria, Ishmael Falke, Kati-Aurora Kuuskoski, Matti Koskinen, Johanna Peltonen ja Timo Väntsi). Koettiinpa myös kaksi suomalaista sooloensiiltaa: Matkalaukkuteatterin Hohde (Johanna Peltonen) ja Vekkuliketun (Matti Koskinen) Matin Meriseikkailu. Tässä tunnelmapaloja festivaaleilta ja kurssilta. (kuvat: Timo Väntsi)

Mestarikurssin opettaja Rene Baker ja Anna-Liisa Tarvaisen pujottelemat pihlajanmarjahelmet.

Hallveig Thorlaciuksen pikkupeikko vastaanotti pieniä katsojia esityksen jälkeen.

Helga Arnalds: Leif the Lucky One. Ishmael Falke (Six Fingers Theater): Oidipus Schmoidipus.

Malja festareille! Festivaalien vastaava Johanna Latvala ja soolofestivaalit aikanaan käynnistänyt Leila Peltonen skoolaavat päätösklubilla.