Porvoon Taidekoulussa opiskellan nukketeatteria

Porvoon taidekoulussa opiskellaan nukketeatteria

Nukketeatteriopetuksesta Porvoon Taidekoulussa on vuodesta 2007 vastannut Aukusti Paukku (kuvassa).

Sateisena elokuun iltapäivänä kurvailen autollani Porvoon kapeita katuja ja etsin Porvoontaloa, Porvoon kuvataidekoulun pääopetuspistettä. Lopulta navigaattorin neuvomana kaarran suuren kivirakennuksen pihalle, joka on täynnä autoja. Joudun kääntymään takaisin ja etsimään parkkipaikan kadunvarresta toivoen, että en saa parkkisakkoja luvattomasta pysäköinnistä. Pingon pihan halki hiukset märkänä ja harhailen koulun käytävillä, jossa iloiset lasten äänet kiirivät kaikuna portaikoissa ja värikkäitä reppuja lojuu lattioilla siellä täällä. Seinät ovat täynnä raikkaita värejä ja toinen toistaan upeampia taideteoksia.

Opettajanhuoneessa kuulen, että Porvoon taidekoulu on Suomen toiseksi suurin kunnallinen taidekoulu. Taidekoulun koko oppilasmäärä on lähes 800. Tavoitettavuus on siis huipussaan, kun ottaa huomioon, ettei Porvoo ole kovin suuri kaupunki. Oppilailla on mahdollisuus suorittaa kuvataiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä tai vaihtoehtoisesti perusopetuksen laajaoppimäärä. Lisäksi Porvoon taidekoulu järjestää kaikille avoimia viikonloppu- ja kesäkursseja. Mutta erikoisen Porvoon taidekoulusta tekee salliva ja inspiroiva ilmapiiri. Rehtori Leena Stolzmanin sanoin kuvataidekoulun tulee olla avoin ja erilaisten työskentelymuotojen tulisi olla toisiaan tukevia. Porvoon taidekoulun toiminta-ajatuksena on nähdä taide mahdollisimman laajasti, siksi taidetunneilla opiskellaan perinteisen piirustuksen ja maalaamisen lisäksi mm. tuotesuunnittelua ja media-alaa. Niin ja tietysti nukketeatteria. Nukketeatteriopetuksen myötä taidekoulun toiminta on alkanut näkyä Porvoon katukuvassa entistäkin enemmän. Suuret nuket ovat marssineet kulkueena halki kaupungin ja kuvataidemuskarilaiset ovat paljastuneet hurmaaviksi esiintyjiksi, joiden kevätnäytöstä odotetaan aina innolla. Uranuurtajat A.Paukku ja Anne Lihavainen

Nukketeatteriopetuksesta Porvoon taidekoulussa on vastannut 14.01.2007 alkaen pääasiassa Aukusti Paukku. Paukun vakituisena assistenttina on koko ajan toiminut nukketeatteritaiteilija ja teatterikuraattori Anne Lihavainen. Lihavaisen mukaan Aukusti Paukusta tuli välittömästi lasten suosikki. Jos opettajanhuoneen juoruihin on uskominen, niin Aukusti on hurmannut myös useimmat naispuoliset kollegansa. Kukapa ei haluaisi pörhöttää Aukustin pehmoista otsatukkaa? Aukusti Paukku on rohkeasti uudistanut ku-

vataidekoulun opetuskäytäntöjä ja saanut myös lasten vanhemmilta rohkaisevaa palautetta ennennäkemättömien opetusmetodiensa soveltamisesta käytäntöön. Aukusti kuuluu olevan taidealojen varsinainen monitoimimies tai ehkä pitäisi sanoa monitoimikani. Aukusti Paukku juontaa kevätjuhlat, opettaa kuvismuskarissa, toimii mallina taidetunneilla, esiintyy kiertävänä taiteilijana rumpunsa kera tilaisuudessa kuin tilaisuudessa ja hauskuttaa niin isoja kuin pieniäkin. Kukaan ei tarkkaan tiedä missä Aukusti Paukku on toiminut ennen Porvoon taidekouluun saapumistaan. Erään oppilaan äiti arvelee A. Paukun olevan heidän kaukainen sukulaisensa, joka aiemmin työskenteli Helsingin yliopistossa. Selvää on kuitenkin vain se, että enää ei Porvoossa tultaisi toimeen ilman Aukustia ja nukketeatteriopetusta, vaikka on Lihavaisellakin ehkä osuutta asiaan.

Kuvataidetta ja musiikkia

Kuvataidetta ja musiikkia samassa paketissa on tarjoiltu Porvoossa jo vuodesta 2006. Alusta asti opettajina ovat olleet kuvataideopettaja Irina Sorsa ja musiikkikasvattaja Hannele Arola. Heidät tapaan ensimmäisinä tutustumiskierroksellani. Kuvismuskariopetus toteutetaan Porvoon taidekoulun ja Porvoon seudun musiikkiopiston yhteistyönä. Tunti kestää 2x 45 min ja on jaettu kahteen osaan. Opetus on lasta kunnioittavaa, kokonaisvaltaista taidekasvatusta, jossa tärkeintä on tekemisen ja oppimisen ilo. Opetus perustuu kahden alan ammattilaisen vuorovaikutteiseen opetustapaan. Opetusta on tarjolla 0-3-vuotiaiden perheryhmistä aina 9-vuotiaisiin lapsiin asti. Kuvismuskareiden suosio yllätti opettajat, sillä heti alusta alkaen niihin on jonotettu. Ja suosio on kasvanut entisestään nukketeatterin tultua osaksi opetusta. Nukke on elävänä läsnä opetuksessa, siksi Sorsan ja Arolan mielestä lapset jaksavat keskittyä huomattavasti paremmin tekemiseen. Lapsella kun on luontainen kyky elää omassa mielikuvitusmaailmassaan. Näissä ryhmissä lapset saavat myös itse valmistaa nukkeja ja jokainen pääsee kevätnäytöksessä esiintymään nukkensa kanssa. Nuket rohkaisevat pieniä taiteilijoita esiintymään suurellakin näyttämöllä, sillä tietysti jokainen haluaa oman nukkensa pääsevän tanssimaan ja laulamaan. Ujoimmatkin lapset uskaltavat yleensä lopulta voittaa esiintymispelkonsa ja se onkin opettajantyössä yksi suurimpia ilonaiheita. Pienten lasten taideopetuksessa on tärkeää säilyttää herkkyys aistia lasten tunteet ja vireystila. Suhde lapseen on aina etusijalla. Hannele Arolan sanoin: - Taideopetuksessa taika on lapsessa! Molemmat opettajat ovat sitä mieltä, että taidetunneilla yhdessä tekemällä saadaan aikaan enemmän. Opettajat hyötyvät toistensa osaamisesta ja näin syntyy mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen omassa työssä. He molemmat kokevat nukketeatterin rikastuttaneen vielä lisää työtään. Monesti yhteisopetuksen vaikeutena voi olla hyvän työparin löytyminen. Tosin tässä koulussa sitä vaikeutta ei näytä olevan, niin innostuneilta naiset vaikuttavat olevan työstään. Innostuneita ovat myös oppilaiden vanhemmat, sillä vanhempainilloissa on kuulemma aina kova tungos ja tunnelma katossa. (Tässä kohdassa haastattelua minua alkoi hieman epäilyttää; tungosta vanhempain illoissa? Helsinkiläisenä, kahden tytön äitinä en ole moista kokenut. Meidän lasten kuvataidekoulussa ei ole vanhempainiltoja ja ei missään muissakaan vanhempainilloissa ole koskaan minun lisäkseni ollut kuin muutama ihminen, tunnelmasta nyt puhumattakaan…) Ja kilpaa tämä kaksikko kehuu myös Lihavaista, joka aina valmis hyppäämään mukaan hulluiltakin kuulostaviin ideoihin. Nuket ja nukketeatteri mahdollistavat uusia asioita, saadaan kaikki aistit käyttöön. Lopputuloksena syntyykin sitten teatterispektaakkeleita kevätnäytöksiin. Sorsan mukaan kiitos kuuluu osaltaan myös kuvataidekoulun rehtorille, joka antaa aina mahdollisuuden uusien ideoiden toteuttamiseen nopeallakin aikavälillä. Pienessä kaupungissa osataan toimia joustavasti. Turhaan ei ole Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto valinnut Porvoon taidekoulun rehtoria Leena Stolzmannia vuoden 2009 kuvataidekasvattajaksi. Kuvataidekoulujen liiton perusteluissa kiitetään Leena Stolzmannin innovatiivista tapaa tuoda kuvataiteen opetus näkyväksi osaksi omaa kotikaupunkiaan. Ei siis ihme että nukketeatteriopetuskin mahtuu näiden seinien sisään.

Iso jättiläisnukke ja taideopettaja Anne Niskala Aukustin kanssa.

Värien synty

Tutustumiskäyntini ensimmäinen tunti vierähti sukkelasti ja oli mielenkiintoista kuulla opettajien tarinoita ja mielipiteitä taidekoulun toiminnasta, mutta pelkkä puhuminen taiteesta ja taideopetuksesta on aika onttoa. Oli siis aika päästä itse asiaan. Halusin jo kiihkeästi tavata tuon kuuluisan pedagogi Paukun ja nähdä siinä sivussa vähän teatteria. Siispä minut ohjattiin taideluokkaan,

Anne Lihavainen ja Aukusti Paukku eivät jätä nukketeatteriopetusta ainoastaan Porvooseen, vaan suuntaavat matkansa myös Brasiliaan.

jossa oli alkamassa 3-5-vuotiaiden ryhmälle tarkoitettu taidetunti. Tunnin alkajaisiksi oli tarjolla esitys Värien matkassa. Keväällä 2010 Lihavainen ja Sorsa saivat Taiteen keskustoimikunnalta apurahan jo toiseen yhteiseen taidekasvatusprojektiinsa. Sen tuloksena syntyi yhteistyössä Porvoon taidekoulun kanssa Värien matkassa –niminen varjoteatteriesitys. Nimensä mukaisesti esityksessä käydään läpi mistä värit syntyvät ja mitä ainesosia tarvitaan eri värien valmistamiseen. Esimerkiksi kauan sitten ihmiset löysivät syvältä vuoren uumenista ihmeellistä sinistä kiveä, jota murskaamalla onnistuttiin valmistamaan kaunista sinistä väriä, koboltin sinistä. Keltaista väriä puolestaan saatiin uuttamalla sitä kukasta, keltaliekosta. Purppuraa valmistettiin simpukasta ja punaista pienistä kirvoista. Koska ainekset olivat hankalasti hankittavia, niin ne olivat myös hyvin kalliita. Paljon tärkeää tietoa siis pienessä paketissa. Esitykseen liittyy oleellisena osana varjoteatterityöpaja, jossa lapset pääsevät itse kokemaan värien synnyn varjokankaalla. Viime keväänä porvoolaiset koululuokat saivat varata oman esitys- ja työpajapäivänsä ja tänä syksynä esitys kuuluu taidekoulun opetussuunnitelmaan niin, että lähes kaikki ryhmät pääsevät katsomaan sen ja pohtivat sitten näkemäänsä omissa opetusryhmissään. Yksinkertaisen tyylikkäille keinoilla ja taidolla Lihavainen ja Sorsa kuljettavat lapset vuosisatojen taakse ihailemaan värien syntyä, niiden loistoa ja hohdetta. Ja ihmeen hyvin varjoteatteri pitikin katsojan otteessaan; pikkuiset 3-5-vuotiaatkin jaksoivat keskittyä hienosti. Tosin eläytyminen esitykseen oli hieman vauhdikkaampaa kuin koululaisten ryhmissä. Esimerkiksi pikkuinen Leo-poika, 3-v, innostui kesken esityksen demonstroimaan hyppimällä kuinka korkeita ne sinisiä kiviä sisällään pitävät vuoret voivat olla…

Opettaja Paukku

Ja sitten koittaa vihdoin hetki jolloin saan kohdata kuuluisan Aukusti Paukun. Paukku kömpii vaatimattoman oloisena ulos rummustaan ja tervehtii suloisesti. Paukku paukauttaa rummullaan ensimmäiset rytmit ja lapset ovat heti juonessa mukana. Kaikki pääsevät kokeilemaan samaa rytmiä taputtamalla. Ensin Paukku ja sitten lapset. Paukulla on aikaa myös jututtaa jokaista lasta erikseen, kysellä nimiä ja lempivärejä. Leo suhtautuu aluksi hieman epäilevästi Aukusti Paukkuun ja on vahvasti sitä mieltä, että Paukku ei ole elävä. Mutta kun Aukusti Paukku aloittaa tervehtimiskierroksen, niin on pian toinen ääni kellossa; Leo tervehtii mitä innokkaimmin ja kertoo mieluusti lempivärinsä. Paukku ehdottaa seuraavaksi, että lapset tekisivät hänelle esityksen. Ja niin ryhdytään toimeen, minä innosta puhkuen mukana. Nyt ottaa ohjat käsiinsä ryhmän toinen opettaja, Anne Niskala. Ensin piirretään kalvolle lempivärillä lempieläin ja sitten se leikataan irti. Lopuksi kiinnitetään tikut nuken liikuttamista varten. Sitten Paukku johdattaakin vauhdikkaan esiintyjäseurueen varjoteatteritilaan ja niin voi esitys alkaa. Puolitoistatuntinen hujahti hetkessä ja lapset eivät malttaisi lopettaa ollenkaan. Kun lapset ovat hyvästelleet Paukun ja lähteneet koteihinsa, lupaa Paukku esitellä minulle hieman opetustiloja. Vaatimattomana hän näyttää minulle lasten hänestä tekemiä muotokuvia. Anne Niskala haluaa ehdottomasti myös ikuistaa itsensä samaan kuvaan Paukun kanssa. Lihavainen puolestaan kätkeytyy jättipään sisään.

Kokonaista hyvää nukketeatterista!

Tänä syksynä Aukusti Paukku kertoo lähtevänsä Lihavaisen kanssa Brasiliaan. Mistään lomamatkasta ei tietenkään ole Paukun tapauksessa kysymys vaan Brasiliaan lähdetään töihin. Siellä kaivataan myös nukketeatteripedagogia. Paukku ja Lihavainen osallistuivat jo 2008 Venezuelassa Assitejn Tabu-projektiin ja Brasilian matka on jatkoa tälle projektille. Tulevaisuudessa Aukusti suunnittelee valmis-