Poimintoja keskustelusta Petr Formanin kanssa

Obludarium kokoaa yleisönsä telttaan, jossa nähdään ei niin perinteistä sirkusta.

Obludariumia, energiaa ja ihmissuhteita

– poimintoja keskustelusta Petr Formanin kanssa

Obludarium on tsekkiläisen The Forman Brothersien ja ranskalaisen Theatre National de Bretagnen yhteisproduktio. Obludarium on vanhan sirkuksen tyyliin tehty uuden sirkuksen esitys, joka sai ensi-iltansa neljä vuotta sitten. Teltassa esitettävä produktio sisältää nukke -, varjo- ja naamioteatteria, tanssi-, laulu- ja friikkinumeroita orkesterin säestämänä. Esityksen hetket vaihtelevat hersyvän hauskoista koskettavan kauniisiin. Vuonna 2009 Obludarium voitti Alfred Radok-palkinnon Tsekin parhaana teatteriproduktiona.Agenttimme Tanskassa törmäsi Obludariumin ohjaajaan Petr Formaniin SilkeborginThe Festival of Wonder -nukketeatterifestivaalilla marraskuussa 2011.

- Esitystemme kanssa yritämme aina astua maailmaan, jota emme entuudestaan tunne. Halusimme tehdä esityksen, jolla voisimme kiertää pienissä kylissä. Ajattelen, että suuret näytelmäkirjailijat, kuten Molière ja Shakespeare, saattavat pelottaa ihmisiä. Heistä ehkä tuntuu, että hieno klassinen teksti ei ole heitä varten. Halusimme luoda jotakin, jonne ihmisistä tuntuisi luonnolliselta tulla. Jotakin, jonne he voivat tulla kuin

torille, kirkkoon, baariin tai mihin hyvänsä paikkaan, jossa he ovat tottuneet käymään. Halusimme tehdä esityksen, joka olisi kaikille, sekä lapsille että aikuisille. Tehdäksemme jotakin tällaista lähdimme tutkimaan sirkuksen, kabareen ja freak shown perinnettä. Halusimme myös luoda tilan, joka houkuttelee ihmisiä, Forman kertoo. Teltanpystyttäminen kestää työryhmältä joitakin päiviä. Formanin mukaan pystytystapahtuma toimii myös hyvänä mainoksena, sillä nouseva teltta houkuttelee ihmisiä paikalle ihmettelemään, mitä on tapahtumassa. Näyttäisi siltä, että ryhmä on onnistunut tavoitteessaan; Obludariumin kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä jo ennen festivaalin alkua, eikä tämä ole edes esityksen ensivierailu Silkeborgin festivaalilla.

Esityksen menestyksestä huolimatta Forman vaikuttaa suhtautuvan työhönsä nöyrästi. - Pelkään, että kyllästytän ihmisiä. Teatteri on asia, jota ihminen ei varsinaisesti elämässään tarvitse, kuten vaikka sairaalaa tai koulua. Teatteri kilpailee monen muun vapaa-ajan aktiviteetin kanssa ja ihmiset ovat hyvin tottuneita käymään esimerkiksi baarissa tai elokuvissa. Obludariumia tehdessämme mietimme, miten saada ihmiset teatteriin. Haluamme tarjota ihmisille jotakin, jonka perusteella he tulisivat teatteriin myös uudelleen. On vaikea saada yleisö teatterin ovista sisään, mutta heidät hyvin helppo menettää. Formanin mukaan teatterin tekijät jäävät helposti kiinni omiin taiteellisiin ideoihinsa ja unohtavat yleisön. Tämä ei hänen mukaansa tarkoita, että pitäisi tehdä sellaisia esityksiä, mitä yleisö pyytää, mutta teatterikokemuksesta on tultava katsojille miellyttävä. Vaikka aihe olisi vakavakin, on esityksen hänen mukaansa sisällettävä muutoksia, yllätyksiä ja energiaa. Formanin kanssa on helppo olla samaa mieltä. Obludariumin sisältö ei järisytä maailmoita, mutta sen energia ja yllätykset ovat onnistuneet houkuttelemaan minut telttaan jo kolmesti.

Esityksen aikana Forman ei istu hiljaa katsomossa jännittämässä esiintyjien puolesta. Hän juontaa illan kulkua, kampeaa valoja päälle, esittää humalaista sirkustirehtööriä, laulaa jaakkoo kultaa, tanssii, nostaa ilmaakrobaatteja kattoon palomiesten tankoa pitkin liikkumalla, siirtää lavasteita, lähettää esiintyjiä lavalle ja nukettaa härskiä rouvaa. - Ohjaaminen ja esiintyminen samassa esityksessä ei ole ollut ongelma. Yleisö kyllä peilaa, toimivatko ajoitukset vai eivät. Vaikeusaste lisääntyy tosin, kun matkustamme maasta toiseen, sillä eri maissa yleisö reagoi hyvin eri tavalla. Myönnän, että ohjaan esityksen aikanakin, silloin ei tosin ole mahdollista olla kovin objektiivinen. Joskus komentelen kulisseissa, toisinaan korjailen asioita lavalla. Yritän kyllä pidätellä itseäni, Forman nauraa ja jatkaa samaan hengenvetoon, että ohjaajan on kohdeltava esiintyjiä hyvin, sillä he tarvitsevat tukea. - Tapa, jolla esiintyjän kanssa työskennellään saattaa muuttaa hänen suhteensa kokoesitykseen. Henkilökohtaisesti uskon kohteliaaseen tekemisen tapaan. Olen itse myös esiintyjä, joten sitä kautta tunnen molemmat puolet. Mielestäni esiintyjän ei tarvitse rakastua esitykseen, mutta pyydän heitä kyllä antamaan kaikkensa.

Forman jää vielä pohtimaan ohjaajan ja työryhmän suhdetta. Hyvä suhde ryhmään on onnistuneen harjoitusprosessintärkein osatekijä. - Joskus tunnen itseni ujoksi, jos tiedän, että esiintyjät ovat kokeneempia kuin minä tai jos he tulevat erilaisesta ympäristöstä, kuin mistä itse olen. Mutta he ovat silti riippuvaisia minusta ohjaajana. En yritä väkisin pakottaa omia ideoitani läpi. Puolet työstä on tehty silloin, kun olen onnistunut saamaan sopivat ihmiset tiimiini mukaan. Kun luottamus on kohdillaanja tekijöitten maku on sama, voin jättää tekemisen muiden käsiin, eikä minuntarvitse valvoa kaikkea. Toisinaan käy niin, että projekti ja joku ihminen eivät vain sovi yhteen. Sitten on vain vietävä harjoitukset päätökseen tavalla tai toisella. Teatterin tekeminen on kuitenkin etuoikeutettua, joten kaikkien pitäisi nauttia harjoitustilanteesta. Forman miettii myös ohjaajan riippuvuutta työryhmäänsä: - Tilan ja tarinan voi aina luoda. Rahaa tarvitaan tietysti jonkin verran myös, mutta siinäkin on kyse ensisijaisesti ihmisistä. Minä opettelen tätä myös koko ajan. Sitä tulee helposti ajaneeksi vain omaa ideaansa ja unohtaa tämän puolen. Kaikki tulee toisiltaihmisiltä.

Obludarium on esiintynyt neljässä vuodessa nelisensataa kertaa. Kaikesta päätellen Formanin pelko yleisön kyllästyttämisestä on toiminut hyvänä moottorina. Ennen seuraavaa ulkomaanreissuun lähtöä kannattaa tarkistaa Obludariumin keikkakalenteri. Sen teet osoitteessa http://www. formanstheatre.cz/

Outi Sippola Kuvat: The Forman Brothers