Raportti Chengdun kongressista ja festivaaleilta

Chengdu 2012

Kuva: kati Andrianov

Kongressin näyttävät avajaisjuhlallisuudet.

Chengdu kokosi maailman nukketeatteriväen yhteen

Seuraavan suurtapahtuman järjestää Espanja 2016

Joka neljäs vuosi kokoontuva UNIMAn maailmankongressi kokoontui touko-kesäkuun vaihteessa Kiinan Chengdussa. Kongressissa luodaan suuntaviivat maailmanlaajuiselle järjestölle, ja päätetään seuraava maailmankongressin pitopaikka. Kiinaan kokoontunut kongressiväki päätti, että vuonna 2016 UNIMAkansa kokoontuu Espanjan San Sebastiànissa.

Vuosi 2000: Saksan Magdeburg, 2004 Kroatian Rijeka, 2008 Australian Perth, ja vuonna 2016 Espanjan San Sebastiàn! Kongressin etukäteen kohutuin ja suurta nukketeatteriyleisöä kiinnostavin asia ratkesi tällä kertaa Espanjan eduksi. Suomen UNIMAlla on kolme kansainvälistä edustajaa: Kati Andrianov, Kati-Aurora Kuuskoski ja Aapo Repo. Heistä ensin mainitut kaimat olivat Kiinan Chengdussa. Lisäksi Kati-Aurora oli kutsuttuna myös esiintyjäksi jättiläismäisen festivaalin ainoana suomalaisedustajana perhosaiheisella esityksellään Neito, ritari ja hangokas. Vielä talvella suomalaisilla oli erityinen syy mielenkiintoon Chengdun kongressia kohtaan. Etukäteen kuultiin kaikuja maailmalta, että Suomen ja Oulun ehdokkuuteen vuoden 2016 kongressi- ja festivaalipaikkana suhtauduttiin hyvin myönteisesti maailmalla. Tammikuussa Suomen UNIMAn hallitus kuitenkin päätti esittää vuosikokousväelle, että ehdokkuudesta luovutaan, koska neuvottelut Oulun ja tapahtuman järjestäjien, Suomen UNIMAn ja Nukketeatteri Akseli Klonkin kesken jumiutuivat. Suurin syy hakemuksen vetäytymiseen oli Oulun kaupungin vetäytyminen rahoitussopimuksen allekirjoittamisesta. Oulun kaupunki oli sinänsä kiinnostunut tapahtumasta, mutta varovaisuus johtui sekä kuntaliitoksesta että kaupungin sisäisistä organisaatiomuutoksista. Toisaalta monesta syystä johtuen Suomen tapahtuman järjestäjien valmistelut eivät olisi ehtineet valmiiksi nykyresursseilla. Ehdokkaiksi jäivät Espanjan San Sebastiàn ja Venäjän Jekaterinburg, joka hävisi nippanappa äänestyksen Autsraliassa 2008. Lopputulos on nyt siis se, että UNIMA-väki suuntaa katseensa neljän vuoden päästä Espanjaan.

Suomen UNIMAn kansainvälinen edustaja Kati Andrianov, olet ollut mukana useammassa kongressissa. Miten luonnehtisit Chengdun maailmakongressin tunnelmaa, järjestelyjä ja miten se erosi aiemmista?

Välikokoukset mukaan lukien tämä oli nyt neljäs iso Uniman kokous, johon osallistuin edustajana (yksi aiempi kongressi ja kaksi välikokousta). Tunnelma oli järjestelyjen osalta suorituskeskeisyydessään poikkeuksellinen kaikkiin edellisiin verrattuna.

Mitkä asiat nousivat päällimmäiseksi puheenaiheiksi Kiinassa? Mitkä olivat kongressin tärkeimmät päätökset?

Kongressi on kuin yhdistyksen vuosikokous: siellä käydään läpi hallituksen, komissioiden ja kansallisten keskusten raportit (toimintakertomus), vapautetaan vanha hallitus vastuusta, valitaan uusi hallitus toimihenkilöineen ja asetetaan komissiot puheenjohtajineen. Tällä kertaa uutta oli taloudenhoitajan pestin perustaminen. Varsinaista yhtä tiukkaa yhteistä toimintasuunnitelmaa ei tehdä, koska toiminta tapahtuu komissioissa ja kansallisissa keskuksissa. Komissioiden asettaminen ja niiden puheenjohtajien valinta on tavallaan siis toimintasuunnitelman hyväksymistä. Ja tietenkin seuraavan kongressin järjestäjän valinta on iso päätös. Suomen vetäydyttyä ehdokkuudesta, kisaamassa olivat tällä kertaa Venäjä ja Espanja. Välikokouspaikan 2014 päätti uusi hallitus järjestäytymiskokouksessaan, joten siihen me edustajat emme juurikaan voineet vaikuttaa. Kisaajina olivat Bulgarian Sofia ja Kuuban Havanna, jälkimmäinen valittiin.

Maailmankongressi 2016 meni Espanjan San Sebastiànille. Millainen äänestys käytiin?

Ensin ehdokasmaiden ja -kaupunkien edustajat pitivät presentaation sekä livenä että dvd-tallenteena, minkä jälkeen järjestettiin suljettu lippuäänestys. Espanja vei voiton saamalla noin kaksi kolmasosaa kaikista äänistä. Venäjä oli ehdokkaana toistamiseen, mutta jäi selvemmin toiseksi kuin Perthissä 2008, jolloin äänet Kiinan kanssa menivät melkein tasan.

Mitä itse ajattelet Espanjan valinnasta?

Espanjassa ei ole koskaan järjestetty maailmankongressia, mikä tieto tuli ainakin minulle hienoisena yllätyksenä - onhan siellä iso ja aktiivinen Unima-keskus (itse asiassa pienempien järjestöjen liitto) ja pitkät nukketeatteriperinteet. Sen sijaan Moskovassa on ollut kongressi, joten osa äänestäjistä teki valintansa tällä perusteella, vaikkakin valtion nimi silloin oli Neuvostoliitto, ei Venäjä. Ehkä tuosta entisestä valtiojärjestelmästä huokui kuitenkin kaikuja äänestyskäyttäytymiseen, sillä itsellenikin tuli Chengdun järjestelyistä ”suuri ja mahtava” -meininki mieleen. Kenties haluttiin seuraavaksi jotain erityyppistä. Pidän kyllä siitä, että pientä vähemmistökulttuuria edustava baskialue saa kongressin isännöitäväkseen. Lisäksi heidän presentaationsa oli hyvin selkeä ja tasokas. Toisaalta Jekaterinburg yritti jo toistamiseen, ja lisäksi minulla on tämä rakkaus venäjän kieleen ja mentaliteettiin... Molemmat ehdokkaat vetosivat minuun kyllä.

Miten arvioit Suomen mahdollisuuksia, jos se olisi edelleen ollut mukana kisassa?

On vaikea arvioida äänten jakautumista, sehän olisi voinut mennä todella tiukaksikin kolmen ehdokkaan kesken. Mutta kun useat edustajat tulivat suoraan kertomaan, että olisivat äänestäneet (kansallisten keskustensa valtuuttamina ja poissa olevien edustajien valtakirjoilla) Suomea, ja kun antamani suullisen raportin jälkeen palaute oli pahoittelevan positiivinen tyyliin: harmi, mutta toivottavasti ensi kerralla onnistaa, niin kyllähän sellainen tunne tuli, että vahvoilla olisi oltu. Pääsihteeri ei salannut pettymystään, mutta ymmärsi ilman muuta syyt vetäytymiseen. Presidentti, joka sattui istumaan parin tuolin päässä, kätteli minua suullisen raportin jälkeen ja kysyi puhunko ruotsia. Mainittakoon, että kysymys esitettiin ruotsiksi, ja että presidentti Dadi Pudumjee on Intiasta. Tulkitsin kysymyksen positiiviseksi eleeksi, vaikken ihan tarkkaa syytä tajunnutkaan...

Mitä henkilövalintoja tehtiin, ja miten hallitus uusiutui. Tuliko yllätysnimiä?

Presidentti Dadi Pudumjee ja pääsihteeri Jacques Trudeau valittiin toiselle kaudelle. Hallituksen 18 jäsenestä jatkavia on 12 ja uusia siis kuusi, jotka hekin ovat tuttuja kasvoja monivuotisen edustamisen tai komissioissa toimimisen kautta.

Miten teidän suomalaisedustajien kävi kun valittiin luottamushenkilöitä tehtäviin?

Kati-Aurora Kuuskoski sai 40 ääntä, kun alin hallituspaikkaan oikeuttava äänimäärä oli 51. Läheltä piti! Tämä on ehkä yksi osoitus siitä, että Suomeen suhtauduttiin jotenkin erityisen positiivisesti tässä kongressissa. Minä sain kutsun jatkaa tutkimuskomission jäsenenä, mistä olen iloinen, koska olen kokenut komissiotyöskentelyn mielekkääksi toimintatavaksi Unimassa.

Kuva: kati Andrianov

Vaalikomission pessimistisestä kirjeestä kokousväelle saattaa päätellä, että UNIMAlla on vaikeuksia saada ehdokkaita luottamustehtäviin eri maiden keskuksista. Mistä tämä voi johtua?

Ehkä järjestötoiminta ja varsinkin hallitustyöskentely koetaan jotenkin kuivana ja tylsänä, eikä nähdä sen yhteyttä taidelajin kehittämiseen. Toisaalta ne, jotka käyvät kongresseissa, varmasti ovat selvillä siitä, miten paljon aikaa ja resursseja hallituksen jäsenyys ja sen myötä komission puheenjohtajuus vaatii. Perinteisesti myös omaa rahaa tarvitaan, sillä hallituksen kokouksia isännöivä kansallinen keskus maksaa majoituksen ja ruoat, muttei matkakuluja. Luulen, että moni kamppailee työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen kanssa eikä resursseja enää riitä niin vaativaan vapaaehtoistoimintaan.

Kuinka tärkeänä pidät suomalaiselle nukketeatterielämälle, että Suomen UNIMA pysyy jatkossakin aktiivisena mukana kansainvälisessä toiminnassa?

Jos haluamme kehittää taidelajiamme, Unima antaa siihen kyllä paljon, mikäli olemme kiinnostuneita tutustumaan sen todelliseen toimintaan ja hyödyntämään sen kautta tarjoutuvia mahdollisuuksia. Toivoisin voivani löytää jonkun toimivan tavan välittää tietoa niistä monista hyvistä aktiviteeteista, joista voisi olla iloa tekijöille täälläkin. Ehkä saan tähän mahdollisuuden elokuussa Mikkelissä, kun on seuraava jäsentapaaminen? Ja eihän Suomen Unimaa ole olemassa ilman kansainvälistä Unimaa - tässä saattaa olla jonkinlainen perspektiiviharha. Kansalliset jäsenistöthän juuri muodostavat koko Uniman.

Mikä itsellesi oli kongressissa antoisinta?

Joidenkin komissioiden dynaaminen kehitys oli ihana havainto, samoin joustava ja raikas ote uusien komissioiden perustamisessa ja tarpeettomien lopettamisessa. Ajatusten vaihto sekä taidelajin olemuksesta että järjestön toiminnasta vanhojen ja uusien tuttavien kanssa oli myös tärkeää - kunpa vain ohjelmassa olisi ollut siihen varattuna parempia mahdollisuuksia. Nyt yritimme jutella ruokailujen yhteydessä, ennen ryntäämistä seuraavaan tilaisuuteen tai bussiin.

Koko matka oli varmaan melkoinen elämys, mutta mitä jäi reissusta päällimmäisenä mieleen?

Oman individualismin menettäminen oli uusi ja voimakas kokemus. Kiinassa kaikki tehdään ryhmässä, ja joku on ajatellut valmiiksi kaiken koko ryhmän puolesta. Poikkeuksia ei sallita, sooloilu koetaan hankalana. Toinen hämmentävä kokemus oli, että tunsin useissa tilanteissa olevani osa suurta spektaakkelia, jota ei ollut suinkaan järjestetty vain Unimaa varten. Poliittiset tai taloudelliset intressit eivät kuulu järjestömme agendaan, joten kongressin käyttö profiloitumisen välikappaleena on mielestäni arveluttavaa. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin uusiutunut varmuus Uniman merkityksestä ja toimivuudesta.

Haastattelu tehty sähköpostitse, kysymykset Timo Väntsi

Kuva: Kati-Aurora Kuuskoski

UNIMAn uusi hallitus kokoontui yhteispotrettiin.

Uuden hallituksen valinta & komissioiden perustaminen/vahvistaminen

Hallitus

Dadi Pudumjee (Intia) : Presidentti Jacques Trudeau (Kanada): Pääsihteeri Annette Dabs (Saksa): Varapresidentti + Kansainväliset festivaalit Manuel Moran (USA): Varapresidentti + Pohjois-Amerikka Lucile Bodson (Ranska): Taloudenhoitaja (uusi nimike) Nina Monova (Venäjä): Eurooppa Susanita Freire (Uruguai): Latinalainen Amerikka Pierre-Alain Rolle (Sveitsi): Yhteistyö Angel Casado (Espanja): Kulttuurivaihto Simon Wong (Hongkong): Kasvatus, kehitys ja terapia Karen Smith (Australia / USA): Julkaisut ja viestintä Ida Hledikova (Slovakia): Tutkimus Knut Alfsen (Norja): Säännöt Tito Lorefice (Argentiina): Ammattikoulutus Tamiko Onagi (Japani): Naiset Ronny Albrecht (Belgia): Strateginen kehitys (uusi komissio) Miguel Arreche (Espanja): Kulttuuriperintö (uusi komissio) Greta Bruggeman (Ranska): Nukketeatteritekstit (Julkaisu- ja viestintäkomission uusi alakomitea)

Komissioiden puheenjohtajat, jotka eivät ole hallituksen jäseniä:

Chech Kotondi (Nigeria): Afrikka Da Yu Tang (Kiina): Aasia & Tyynenmeren alue Idoya Otegui (Espanja): Vaali Edmond Debouny (Belgia): Tilintarkastus.

Muut valitut

tilintarkastajat: Frans Hakkemars (Hollanti) ja Stanislav Doubrava (Tsekki). Kaksi komissiota lopetettiin: Harrastajat (koska rajaa ammattilaisen ja harrastajan välille on usein mahdoton vetää) ja Uudet rahoitusresurssit (koska uusi taloudenhoitaja etsii rahoituskanavia työryhmänsä kanssa).

Kuva: Kati-Aurora Kuuskoski

Chengdu 2012

Kati-Aurora perhosineen Kiinassa: Puppeteerin painajainen

Pienenä näin toisinaan piinaavaa unta, jossa olin kiireessä lähtenyt kouluun. Tietysti repussa oli väärät kirjat ja housutkin olivat unohtuneet jalasta. Aikuisiällä painajaisen pohjavire pysyi samana, tilanne toisena. Kenties sinäkin tunnistat seuraavan piinan. Esitys on alkamassa. Yleisöä valuu katsomoon ripotellen, mutta näyttämöllä asiat ovat rempallaan. Et tiedä missä lavasteet ovat. Tai mitä silläkään on väliä, koska sinulla ei ole aavistustakaan, mitä sinun pitäisi esittää. Et muista vuorosanoja, et käsitä missä hitossa valoteknikko tai näyttelijäkollegasi luuraavat. Tuskaisena siirtelet väärää tarpeistoa edestakaisin lavalla samalla, kun yleisö tapittaa sinua odottaen… Mutta onneksi se oli vain pelkkää unta. Vai oliko? Kiina on eksoottinen maa. Niin eksoottinen, että ihan itkettää. Chengdun Maailman nukketeatterifestivaalilla painajaiseni toteutui lähes pilkulleen. Vuosi sitten, kun sain Kiinan festivaalin taiteelliselta komitealta viestin, että esitykseni Neito, Ritari ja Hangokas on valittu ohjelmistoon, hypin onnesta ilmaan. Unelma oli toteutunut! Kyllä hymy hyytyi, kun tajusin pikku hiljaa, etten ole ollenkaan samalla aaltopituudella festivaalijärjestäjien kanssa. Lähes vuoden kestänyt sähköpostittelu ei riittänyt, että olisin saanut tietoa esitystilasta, -tekniikasta tai –ajoista. Pari kuukautta ennen festivaalia ilmoitin Kiinaan, että joudun perumaan esitykseni. Viisi apurahahakemustani ei tuottanut tulosta, joten en pystynyt maksamaan lavasteiden rahtikuluja. Olin lyöty. Kuukausi ennen festivaalia sain Kiinasta viestin: Esityspaikkasi ja –aikasi ovat tässä. ??? Jaaha, taas alkoi sekava viikon kestävä meilailu. Lopputulos oli se, että tekisin esityksestäni lyhytversion ”Peacock Butterfly”, jonka lavasteet/tarpeisto/nuket mahtuisivat matkalaukkuun. Kolmen päivän aikana tein tarpeiston ja koostin uuden musiikki CD:n esitykseen. Alkoi ääniteknikon metsästys. Lähipiiristä ei apua löytynyt, mutta onneksi Norjan Uniman ex-puheenjohtaja Svein Gundersen lupautui puikkoihin.

Kati-Aurora ja mainos omasta esityksestä Chengdun katukuvassa.

Matkustin Oulusta Helsingin ja Pekingin kautta Chengduun. Puolentoista vuorokauden reissaamisen jälkeen laskeuduin määränpäähän. Chengdun kentällä minua oli vastassa lippalakkipäinen vapaaehtoistyöntekijälauma ja kolme autoa. Kaikki olivat valjastettu vastaanottamaan Suomen nukketeatteriryhmää, PROtotyyppejä. Vaikka olin kymmenissä viesteissä kertonut tulevani soolona, eivät kiinalaiset voineet uskoa sitä. Käsittämättömän säädön (joka jatkui koko festivaalin ajan) jälkeen

pääsimme huristamaan kohti hotelliani. Automatkalla selasin minulle henkilökohtaisesti painettua aikatauluvihkosta (activity guide). Jokainen päivä oli herätyksestä alkaen suunniteltu tunnilleen. Myös esitykset oli valittu puolestani. Ihmettelin, että miksi kongressiajat puuttuivat vihosta. Tunnelma autossa sähköistyi, ethän sinä voi olla kongressiedustaja, sinähän olet pelkkä näyttelijä. Kun sain lopulta todistettua, että olen myös Suomen Uniman hallituksen jäsen ja kansainvälinen edustaja, alkoivat puhelimet soida. Koko Kiinassa oloaikani oli jatkuvaa säätöä, koska järjestäjien minulle valitsema hotelli oli tunnin ajomatkan päässä Kongressipaikalta. Kulutin päivittäin vähintään kolme tuntia bussissa mielipuolista liikennettä ihmetellen. Myös esityspaikat olivat kaukana toisistaan. Päivän aikana oli mahdollista nähdä maksimissaan kaksi esitystä. Tieto ei siis festivaalin ja kongressin välillä kulkenut. Olin niin turhautunut, kun tajusin, ettei lähettämiäni sähköposteja oltu luettu/toimitettu eteenpäin. Muun muassa esitysaikani oli päällekkäin kongressin avajaisillallisen kanssa. Ja sitten kohti painajaisen ydintä… Saavuimme hotelliin iltayhdeksän maissa. Jokaisella esiintyjäryhmällä oli oma nimetty vapaaehtoinen apuri. Oppaani WeiWeiLiu antoi minulle puhelimen, jota minun oli määrä pitää aina mukanani. Moneen paperiin tuli sutaistua allekirjoitus, en jaksanut edes kysyä, mitä niissä luki. Halusin vain nukkumaan. Järkytyksekseni WeiWeiLiu ilmoitti, että hän tulee herättämään minut aamuviideltä, koska minun oli määrä lähteä kuudelta avajaistilaisuuteen. En voinut käsittää, miksi sinne pitää lähteä niin aikaisin, koska juhlallisuudet alkoivat vasta kymmeneltä. Ehdin nukkua nelisen tuntia. Viiden tunnin aikaeron takia herätysaikani tarkoitti keholleni keskiyötä. Huoah. WeiWeiLiun lupaamaa aamiaista ei huoneeseen tullut. Pää ja vatsa tyhjänä matkustin kohti ICH puistoa, jossa avajaiset pidettiin. Kaikille esiintyjille ja lavasteille tehtiin tiukka turvatarkastus. Meidät ohjattiin isoon parkkihalliin odottelemaan avajaisia. Vihdoin sain aamiaista. Lämpimän limsan ja pikkuruisen hampurilaisen. Itketti. Sama aamiainen oli tiedossa joka päivä. Lounas ja päivällinen oli samaa moskaa. Kieltäydyin tuosta roskasta toisen aamun jälkeen. Avajaiset olivat megaluokan tapahtuma, jossa kiinalaiset monikymmenpäiset huippuryhmät esittelivät taitojaan. Lavan takaosassa kyyhöttivät länsimaiset sooloilijat tai muutaman hengen nukketeatteriryhmät. Tapahtuma näytettiin televisiosta muutaman päivän päästä. Tuli selväksi, että minkä maan esitystaide on näyttävää ja ylivertaista… Yllättäen minulle kerrottiin, että minulla olisi esitys samassa puistossa muutaman tunnin päästä. Apua! Enhän ollut treenannut tai edes nähnyt vielä teknikkoani Sveiniä. En silti tohtinut kieltäytyä. Tuskin sellaista mahdollisuutta olisi edes ollut. Pyysin kiinalaista teknikkoa soittamaan cd:ni putkeen, koska en ehtinyt opettaa häntä. Ja sitten vaan ulkoilmalavalle kylmiltään. Vannotin juontajaa kertomaan yleisölle, että tämä on harjoitus, ei valmis esitys… Huhhuh. Selvisin jotenkin ja esityspläjäyksen jälkeen vuorossa oli valokuvaussessio. Kymmenet kiinalaiset halusivat kuvan itsestään oudonnäköisen ja pitkän eurooppalaisen näyttelijän kanssa. Esityksen jälkeen sain 20 minuuttia aikaa laittautua hotellissa ennen Kongressin avajaisiin lähtöä. Pöllämystyneenä lähdin ”parempiin piireihin” viiden tähden hotelliin. Kiinassa arvojärjestys oli selvä. Näyttelijä oli alinta kastia, kongressiedustaja melko tärkeä ja tuottaja tai teatterinjohtaja kova tyyppi. Hassua oli se, että sain kolme passia kaulaan roikkumaan. Kaikki edellä mainitut versiot. Illallisen jälkeen menimme Sveinin kanssa treenaamaan esitystäni Sveinin hotellihuoneeseen, koska mitään muuta paikkaa ei ollut tarjolla. Keskiyöllä otin taksin ja palasin nuutuneena omaan hotelliin. Ja seitsemältä taas ylös ja kohti ICH puistoa. Ensimmäisen ”virallisen” esitykseni piti alkaa kymmeneltä. Näyttämö oli kyhätty isoon huoneeseen, jossa ympärillä oli markkinat. Varsinaista katsomoa ei ollut. Huoneen reunalta sai hakea sinisen muovipallin, jos halusi. Luvattu esityspöytä oli hutera muovihökötys ja valaisuna loisteputkirivistö katossa. Kello rupesi lähestymään kymmentä. Paikalla ei ollut muita, kuin minä WeiWeiLiun kera. Talon teknikkoa ei näkynyt, puhumattakaan Sveinistä, joka oli juuttunut maanantain aamuruuhkaan. Kymmeneltä tilan-

Esiinnyin kolme kertaa krääsämarkkinahuoneessa.

Marioneteilla oli mittaa. Kuva nukkenäyttelystä.