marssinopeus oli kaksin- tai jopa kolminkertainen. Se vastasi lähes aikansa kuorma-autokolonnan vauhtia.28 Talvisodan kokemukset polkupyöräjoukoista olivat myönteisiä, vaikka pyörien käyttö jäi melko vähäiseksi lumen ja sotatoimien hitauden takia. Siviilistä otettujen pyörien heikko laatu oli yllätys. 29
Teräsnyrkiksi
Jatkosotaan armeijaa suurennettiin, joukkoja koottiin iskukykyisiksi yhtymiksi ja liikkuvuutta olennaisesti lisättiin. Liikekannallepanossa perustettiin 16 divisioonaa, joista jokaisessa kevyt osasto. Niissä oli kolme jääkärikomppaniaa eli polkupyörä oli syrjäyttänyt hevosen. Divisioonissa polkupyörien määrä kasvoi noin tuhannesta 2746:een ja moottoriajoneuvojen määrä kasvoi 120:stä 470:een. Pääesikunnan käyttöön perustettiin lisäksi kolme itsenäisiin ja nopeisiin tehtäviin tarkoitettua prikaatia: 1. ja 2. Jääkäriprikaati sekä Ratsuväkiprikaati. Vuoden 1941 alussa 2.–4. Jääkäripataljoonat oli koottu Jääkäriprikaatiksi, johon kuului myös Panssaripataljoona. Jääkärit ajoivat polkupyörillä, mutta huolto-, tuki- ja komento-osat liikkuivat autoilla.30 Kun huollon hevoset korvattiin autoilla, muuttui käsitys sotaväen liikkumisnopeudesta. Rajavartiolaitos perusti lisäksi 24 rajajääkärikomppaniaa.31 Ne liitettiin myöhemmin kahdeksaksi rajajääkäripataljoonaksi, joista Rajajääkäripataljoonat 4, 7 ja 8 koottiin kesällä 1944 Rajajääkäriprikaatiksi.32 Jääkärijoukot näyttivät suorituskykynsä kesällä 1941.33 Suomalainen ”salamasota” eteni polkupyörillä kahdessa viikossa noin 180 kilometriä, 30 kilometriä yli ”vanhan rajan”, josta sitten myöhemmin jatkettiin vielä 100 kilometriä Syvärille. 1. Jääkäriprikaatista muodostettiin syksyllä 1942 Panssariprikaatin kanssa jatkosodan ainut suomalainen panssariyhtymä, Panssaridivisioona. Polkupyöräjoukoista kehittyi armeijan teräsnyrkki. Divisioonien kevyet osastot lopetettiin vuonna 1942. Tarve oli kuitenkin niin selvä, että divisioonat perustivat omia vastaavia jääkäri- ja polkupyöräkomppanioita.34 Niihin valittiin vapaaehtoisia nuoria, hyväkuntoisia ja sotataitoa osoittaneita miehiä, jotka aseistettiin poikkeuksellisen hyvin. Näiden ”kommandojoukkojen” rooli oli sodan lopun liikkuvissa taisteluissa keskeinen.35 Polkupyöräkalustoa myös tuhoutui. Sotakirjallisuudessa sotilaiden suhtautuminen näihin tappioihin näyttää varsin lakoniselta. Tyypillisesti harmitellaan päällystön ”sotahulluutta” ja arvostelukyvyttömyyttä, joista seurauksena on tappioita.36 Harvoja huolestuneita kommentointeja on presidentti Mauno Koiviston muistikuva kesällä 1944 pyörästään 1. Divisioonan Jääkärikomppaniassa, ”Osasto Törnissä”: Marssilla vastaiskuun rengas alkoi vuotaa. Se huolestutti soturia, mutta tilanteen rauhoituttua rengas
olikin kunnossa. Vuosikymmeniä myöhemmin selvisi, että komppanian asealiupseeri oli korjannut sen taistelun aikana.37 Jatkosodan lopussa polkupyöräjoukot, erityisesti jääkärit, saivat usein tehtäviä, joissa vaadittiin poikkeuksellista suorituskykyä. Nämä joukot komennettiin myös Lapin sotaan.
Jatkosodan polkupyöräkaluston hankinta ja ylläpito
Jatkosodan alussa polkupyörätarve oli noin 70 000 pyörää. Jo talvisodan aikana aloitettiin pyörien hankinta kotimaasta ja Ruotsista. Armeijalla oli etusija ja sen tilaukset täyttivät kotimaan tehtaiden koko kapasiteetin. Tavoitteena oli noin 80 000 pyörän vuosituotanto, mutta sitä lähellekään ei päästy, kun raaka-aineista oli pula. Keskeinen niukka hyödyke olivat polkupyörän renkaat. Ne valmistettiin kierrätyskumista, koska aidot raaka-aineet käytettiin kuorma-auton renkaisiin. Kumiteollisuuden ylläpito oli huollolle välttämätön edellytys.38 Suomen Gummitehdas Oy Nokialla toimi koko sodan ajan. Tuotanto vähentyi käytännössä joka vuosi.39 Sotilaspyörän laatuvaatimuksia alettiin määritellä syksyllä 1940 ja keväällä 1942 vahvistettiin laatustandardi. Lujuudet määriteltiin Pyrkijän vakiopyörän mukaan. Sotatalouden hankinnoista noin 8 prosenttia eli saman verran kuin maavoimien aseisiin ja varusteisiin, käytettiin kuljetusalan hankintoihin. Niistä tärkeimpiä olivat kuorma-autot. Tässä suhteessa polkupyörien hankinta oli nappikauppaa.40 Sodan jälkeen armeijan varastosta myytiin siviiliin noin 40 000 pyörää, joista suurin osa käytettyjä.41 Suomalaisen sotilaan parhaat apuvälineet sodassa olivat Suomi-konepistooli ja puukko, mutta myös lämmitettävä teltta, hevonen, sukset ja polkupyörä.42
Jokaisen soturin kaveri
Toisen maailman sodan päätyttyä Suomen sotavarustetilanne oli määrällisesti suuri; 531 000 sotilaan varusteet Pariisin rauhansopimuksen (1947) sallimalle enimmäisvahvuudelle 41 900 miestä oli paljon. Aseistusta ja myös sotavarusteteollisuutta rajoitettiin jyrkästi. Välillisesti YYA-sopimus säilytti kaluston käytössä ja osa siitä oli käytössä 1970-luvulle saakka.43 Perustavana ohjeena suomalaisen taktiikan kehittämiselle sotien 1939–1944 jälkeen pidetään Upseerin käsikirjaa vuosilta 1950 ja 1953. Siinä määriteltiin maanpuolustuksen perustaksi totaalinen ja alueellinen puolustus. Käsikirja perustui uusista käsitteistä huolimatta jatkosodan jäykkään asemapuolustukseen, jota edustivat myös Kenttäohjesääntö vuodelta 1954 ja Jalkaväen taisteluohjesääntö II vuodelta 1955.44 Polkupyörien laajasta käytöstä oli keskusteltu jo 1940-luvun puolella, mutta resurssit eivät riittäneet Pikajalka 24
12
