Minervan Pöllö 2/2018 - Trans-

Page 32

Graham Priest: Logiikka

2017 Suomentanut Risto Koskensilta Niin & Näin 179 s. Kirja-arvio: Ruut Lahdenmäki Filosofi-loogikko Graham Priestin teos Logiikka on laaja mutta kompakti johdatus logiikkaan. Tyyli on yleistajuinen ja helposti lähestyttävä. Ongelmalähtöisistä luvuista koostuvaa teosta ei ole tarkoitettu oppikirjaksi. Sen avulla voi pikemminkin syventää ymmärrystään logiikan ja filosofian välisestä yhteydestä. Kirjassa lähdetään liikkeelle perusasioista: siitä, mitä pätevyys, totuus ja nimet sekä kvanttorit ovat, siirtyen sitten monimutkaisempiin aiheisiin. Käsitteet ja logiikan aihealueet esitellään mahdollisimman ei-formaalisesti, mikä ilahduttaa varmaan monia lukijoita. Kirjassa on vain välttämättömimmät kaavat luultavasti siksi, että siinä kannustetaan enemmän ongelmien itsenäiseen pohdintaan. Kehuttavaa kirjassa on laajuus – siinä liikutaan sujuvasti logiikan perusteista syvälle filosofisiin kysymyksiin. Ongelmat (esimerkiksi identiteetistä ja ajan luonteesta) esitellään lyhyehköissä luvuissa ytimekkäästi mutta kuitenkin tarpeeksi selkeästi, jotta aiheeseen pääsee sisään. Jo alkumetreillä Priest toteaa, että harvaan kysymykseen on yksiselitteistä vastausta, ja teos tarjoaa vain yleises-ti hyväksyttyjä tai muuten vain kiinnostavia ratkaisuja pulmiin. Tällainen kriittinen näkökulma on hyvästä. Pidin myös siitä, että filosofisia ongelmia pyritään kirjassa tarkastelemaan ja ratkaisemaan logiikan välineistöllä, argumentteja peraten. Logiikka kun jää joskus hieman irralliseksi muusta filosofiasta. Kirjassa tutkitaan esimerkiksi monia Jumalan olemassaolon todistusta koskevia argumentte-ja ja sitä, ovatko ne loogisesti päteviä.

32

Miner van Pöllö 2/18

Erityisesti modaliteetteja ja konditionaaleja koskevat luvut jäivät hyvällä tavalla mietityttämään vielä lukemisen jälkeen. Mielenkiintoisia olivat myös kirjan loppupuolella olevat induktiosta kertovat luvut, koska niistä en tiennyt oikeastaan mitään etukäteen. Muun muassa todennäköisyyden logiikka on selkeästi esitelty. Priestin tyyli on kepeä ja humoristinen, mikä toimii vastapainona aiheelle, joka on vaikea ja myös vaikeana tunnettu. Kirjassa on paljon esimerkkejä, sanallisia selityksiä ja tarinoita. Lukiessani pohdin muutamaan otteeseen, olisiko logiikan asioita helpompi ymmärtää, jos (ylimääräistä) kerrontaa olisi vähemmän ja itse asiat olisivat etualalla. Toisaalta mielenkiintoisen kerronnan voi laskea kirjan eduksikin. Ainakaan lukijan mielenkiinto ei lopu siihen, etteikö kirja olisi vetävästi kirjoitettu. Kirjan lopussa on hyödyllinen sanasto sekä symbolien selitykset, mutta olisin toivonut sinne vielä matemaattista esitystä lukujen aiheista, vähintäänkin totuustauluja. Sellainen olisi kätevä silloin, kun ei jaksa tai ehdi lukea koko lukua uudestaan. Jokaisen luvun loppuun on tosin onneksi päätetty laittaa pieni kooste luvun tärkeimmistä kohdista. Luin kirjaa verkkaiseen tahtiin, luku kerrallaan ja vielä saman luvun monta kertaa. Kerralla kirjaa ei kannata missään nimessä lukea. Monesti jokin luku vaikutti aluksi vaikealta, mutta kun johonkin ongelmaan malttoi syventyä, oli lukeminen palkitsevaakin. Suosittelen kirjaa filosofisesta logiikasta kiinnostuneille, niille, joilla riittää myös kärsivällisyyttä asioiden ajatteluun. Ja jos ei tunne ollenkaan logiikkaa, kirjasta saa kyllä tarvittavat perustiedot. n


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Minervan Pöllö 2/2018 - Trans- by Minervan Pöllö - Issuu