Filosofian kauneudesta ja kauheuksista Haastattelussa tieteenfilosofi Jaakko Kuorikoski Teksti: Janne Karisto Kuvat: Ruut Lahdenmäki ja Janne Karisto
K
äytännöllisen filosofian professori Jaakko Kuorikoski esiintyy kovan linjan naturalistina. Hänen mukaansa filosofian ja tieteiden välillä ei ole laadullista eroa, koska kaiken tiedon taustalla on kitka ja kahnaus empiirisen todellisuuden kanssa. Intuitioista kinastelu ei voisi vähempää kiinnostaa. Yhteiskuntatieteiden filosofiaan keskittynyt Kuorikoski sanoo syttyvänsä ongelmanratkaisuista, mutta pitää silti osaa filosofian perinteisistä ikuisuuskysymyksistä sellaisina, että niiden julkinen vatvominen on itsessään kulttuurisesti arvokasta. Metafilosofisten näkemystensä lisäksi hän kertoi Minervan Pöllölle viikinkifantasioistaan, analysoi pukeutumistaan ja määritteli rakkauden.
“N
uorukaisena koin karvalakki-eksistentialismin jotenkin triviaalisti todeksi. Oli sellainen mielenmaisema, että tässä nyt konstruoidaan ja puuhataan omasta mielestä tärkeitä juttuja, kunnes sitten elämä vaan loppuu ja that’s it.” Teknillisestä fysiikasta oli tarkoitus tulla tuollainen tärkeä juttu Jaakko Kuorikosken elämään, mutta pääsykoeyritys jäi pisteen vajaaksi. Onneksi tuli kokeiltua myös teoreettiselle filosofialle, sillä se tie aukesi. 28 MINERVAN PÖLLÖ
“Ja tänne sitten jäin. Musta tuli filosofi ihan vahingossa”, tuore professori sanoo. Jälkikäteen ajateltuna filosofiaan päätyminen oli hyvä juttu, varsinkin kun sen parissa on sujunut “ihan hyvin”. Fyysikon ammatti ei kiinnosta enää lainkaan. Lähimmässä mahdollisessa maailmassa Kuorikoski on sosiologi, joka on suorittanut pitkän sivuaineen tietojenkäsittelytieteessä. Ensimmäinen vankka filosofinen kanta syntyi jo opiskeluaikana, kun referenssiteorian mielettömyys kävi selväksi. Kielifilosofia kiinnosti muutenkin, vaikka tieteenfilosofian näkökulmasta hän niitäkin juttuja pohti. Wittgenstein oli jonkin sortin idoli, koska Filosofisista tutkimuksista löytyy “pari hyvää syvällistä filosofista argumenttia”. Nykyisistä wittgensteinilaisista Kuorikoski kehuu Robert Brandomia. Pöllön entinen päätoimittaja ei suostu kutsumaan itseään analyyttiseksi filosofiksi, koska ei löydy minkäänlaista järkevää sisällöllistä määritelmää, jota anglosaksisesta traditiosta voitaisiin käyttää. ”Monissa perinteisissä filosofisissa kysymyksissä olen pragmatisti, ja metafilosofisessa mielessä naturalisti. Mikään jyrkimmän linjan anti-filosofi en kuitenkaan ole.” Kuorikosken mielestä filosofian erottaa tieteestä se,