Minervan Pöllö 2/2011

32. vuosikerta Julkaisija: Dilemma ry Päätoimitus: Vesa Korkkula Ifeoma Kulmala Juho Pääkkönen Toimituksen osoite: Dilemma ry/

Minervan Pöllö, Unioninkatu 40, 00014 Helsingin yliopisto Painopaikka: Nordprint Oy, Helsinki Painos: 150 kpl ISSN: 1239-2545

filosofinen aikakausjulkaisu

minervanpollo. tumblr.com

32. vuosikerta Julkaisija: Dilemma ry Päätoimitus: Vesa Korkkula Ifeoma Kulmala Juho Pääkkönen Toimituksen osoite: Dilemma ry/

Minervan Pöllö, Unioninkatu 40, 00014 Helsingin yliopisto Painopaikka: Nordprint Oy, Helsinki Painos: 150 kpl ISSN: 1239-2545

filosofinen aikakausjulkaisu

minervanpollo. tumblr.com

Helsingin yliopisto sai Ludwig Wittgensteinin pitäisi vain päättää mitä Pikaisen Miner van

ko ko e l m i i n s a k ä v e l y ke p i n . kepillä pitäisi

itse Nyt tehdä.

soittokierroksen perusteella Pöllö sai seuraavanlaisia vastauksia:

Eräs nimetön opiskelija ehdottaa, että sillä pitäisi lyödä Terhi Kiiskistä, toinen ehdottaa Liisa Laaksoa.

Jaakko Pitkäsen mielestä kysymys on liian monimutkainen.

Solja Koveron mukaan kepin voisi lahjoittaa jollekkin vanhalle ikääntyvälle professorille tai muussa tapauksessa sitä voisi käyttää banderolliin pingoituskeppinä.

Akseli Huhtanen ehdottaa, että sillä ko r v a t t a i s i i n valtiotieteellisen tiedekunnan promootiossa hävinnyt p r o m o o t i ov a l t i k k a .

Fr ank Mar telan mielestä sen on vaiennut sanallisesti, voi asioita käyttämällä ke p p i ä

jälkeen kun osoittaa silti l yömäaseena.

Reima Launosen mukaan kepillä pitäisi – Wittgensteinin hengessä, joka uskoi r uumiillisen kurituksen tehostavan oppimistuloksia – hakata niitä, jotka eivät saa gradujaan tai väitöskirjojaan valmiiksi.

Anita Välikanhgas ehdottaa, että keppi voitaisiin jauhaa sahanpuruksi, joilloin siitä voitaisiin uuttaa lääkettä kaikille tiellään haparoiville filosofeille.

Ilmari H i r vo n e n , miltä tämä kuulostaa?

"Tässä se nyt sitten nähdään. Kun dilemmalaisille annetaan pyhäinjäännös käsien ulottuville, ainut asia mitä saadaan aikaan, on pyhäinhäväistys!

Mestari Ludwigin keppi kuuluisi vitriiniin yliopiston p ä ä r a ke n n u k s e n ensisijaisen sisäänkäynnin ovien yläpuolelle, ja kepin alle pitäisi kirjoittaa kissankokoisin kir jaimin: ’Lue W ittgensteinisi, päivittäin.’

Aina W ittgensteinin syntymäja kuolinpäivänä keppi voitaisiin ottaa lasikaapista, jonka jälkeen kaikki erityisen ansioituneet opiskelijat voisivat käydä vuorollaan suutelemassa reliikkiä, ja tunnustaa syntinsä Wittgenstein-arkiston hoitajalle.

Jokainen, joka sanoo muuta, ansaisisi keppiä!"

† Vajariöverit █ Opiaatit

– täydelliset tuotteet!

☺ Haastattelu:

Jussi Parviainen

▲ Hebefreeninen skitsofrenia

◙ Parapsykologiaa yliopistossa

⌂

‡

Hyvinkään onnellisin mies

Shamaanin puheilla kielen ulottumattomissa

Seuraavan aukeaman kuva Hans Eiskonen

ö

Vajar i v e r i Tämä on kertomus aistien tukahduttamisesta ja korkeamman tietoisuuden tavoittelusta korsolaisen kauneussalongin rentoutuskelluntatatankissa.

Teksti Juho Pääkkönen

t

Kokemani on todellista lähinnä kokemuksen tasolla. Tästä on pidettävä kiinni halutessa perustella seuraavan: ei ole olemassa kuin kokemusta ja todennäköistä toistuvuutta kokemuksessa.

Kun Descar tes erotti minuutensa havainnosta, hän jakoi varman todennäköisestä ja loi kuilun, jonka syövereissä tietoisuuden varjot vielä nykyäänkin makaavat. Aivoanatomian tuntemattomuus painoi raskaana vaa’assa kaventaen keskustelun mahdollisuuksien kentän käsitteelliseen argumentaatioon.

Konseptuaalisessa umpisolmussa oli kuitenkin poikkeuksellinen yhtymäkohta maailmaan: käpyrauhanen, ”sielun istuin”, jonka oli spekulaation mukaan määrä yhdistää sielu ja ruumis silloittaen kaksi erillistä olemisen tasoa yhteen.

Nykyaikainen, viimeisimpiä muodikkaita virtauksia seuraava länsimainen ihminen kavahtaa kartesiolaisen pyristelyn edessä ja kutsuu sitä harhaiseksi.

Muodikkaampaa on nimittäin olla orientaalinen. Kuka nyt uskoisi kahteen olevaan, kun selvästikin kyse on kokemuksista, joita minulla on? Sitä paitsi käpyrauhanen on uskottavammassa roolissa hindulaisessa traditiossa kehon energiavirtojen kanavoijana. Tähän turvautuen tiedostava olento etsii kolmatta silmäänsä ja yhteyttä ympäröivään, monistiseen universumiin; ”rakkaus!”, hän huutaa ja saa seisokin syleillessään lävitseen virtaavaa kosmista värähtelyä. ”Tämä kokemus on minun, ja vain sen voi tietää olevan totta!” Hurmiossaan subjekti ei ymmärrä repivänsä kokemustaan omaksi itseriittoiseksi todellisuuden tasokseen.

Matt 6:22. ”Silmä on ruumin valkeus; jos siis silmäs on yksinkertainen, niin koko ruumiis on valaistu.”

Käpyrauhasella on kolmaskin rooli olemisen mysteerissä. Yhdysvaltalainen lääketieteen lisensiaatti Rick Str assman on tutkinut dimetyylitryptamiiniksi (DMT) kutsutun aivojen välittäjäaineen vaikutusta inhimilliseen tietoisuuteen.

Strassmanin mukaan käpyrauhasessa luonnostaan vapautuva DMT on ihmisten tuonpuoleisiksi käsitettyjen kokemusten taustalla. Aineena DMT on voimakas hallusinogeeni, joka tunnetaan myös nimellä liikemiehen lounas: poltettuna se aiheuttaa erittäin voimakkaita ja lyhytkestoisia trippejä subjektiiviseen avaruuteen, joka on helposti tavoitettavissa esimerkiksi vessasta käsin puolen tunnin lounastauon aikana.

Koska olen aikaani seuraava ihminen, janoan korkeampaa tietoisuutta, kosketusta ykseyteen, transsendenssia ajasta ja tilasta. Haluan tietää hyvän ja pahan, todennäköisimmän todennäköisyyden, tuntea pyhän ja profaanin. Raja-arvoa havitteleva etsijä sitoo epätoivossaan jopa katkenneen oljenkorren yhdeksi ja istuttaa mädän siemenen kituvaan maaperään ylittääkseen kaipuunsa vain pyyteen itsensä liikuttamana. Mutta jos raja-arvoa ei ole tosiasiallisesti olemassa, on tyydyttävä itsensä tuntemiseen.

Ja ehkä identiteetissä on jokaisen eron viimeinen yhteys. Aivojen dimetyylitryptamiinituotannon on esitetty kiihtyvän pitkittyneen sensorisen deprivaation eli aistiärsykkeistä eristäytymisen seurauksena. Haluan tuntea tuonpuoleisen itseni ja aivoissani vaikuttaisi olevan avain tähän transsendenssiin.

Luuk 17:21. ”Eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä."

Mateus Zica

Matt 6:23.

“Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!”

Vuonna 1954 amerikkalainen neurotieteilijä John C . Lill y kehitti tutkimuskäyttöön ensimmäisen isolaatiotankin. Täydellisen aistillisen deprivaation nimissä tankki täytettiin kehonlämpöisellä kelluttavalla suolaliuoksella, ja tilasta tehtiin valo- ja äänieristetty. Kehittäjä itse koekäytti tankkia muun muassa kommunikaatioyrityksissään delfiinien kanssa ja psykedeelien vaikutuksen alaisen tietoisuuden tutkimuksessa.

Käpyrauhasen kanssa niveltynyt isolaatiotankki edustaa näin luonnollista väylää ulos egosta ilman meditaatiota, keinoa irtautua inhimillisistä raameista ja katsella arkkienkelinä yli mahdollisen ulottuvaisuuden. Lyhyesti, Descartes’in materiaalinen ja henkinen kohtaavat käpyrauhasessa, mutta vain tankkiin suljettuina. Käpyrauhanen tankissa on kuin valonsäde, joka tyhjiössä saavuttaa teoreettisen huippunopeutensa. Raja-arvojen voisi sanoa aktualisoituvan lämpimässä, kelluttavassa liuoksessa: isolaatiotankissa Haydn’kin haluaisi olla ikuisesti elävä osteri.

Näin päädyin Korsoon, pääkaupunkiseudun Exodukseen. Ainoa Helsingin lähiseuduilta löytämäni deprivaatiotankki on paikallisen kauneussalongin omistuksessa. Maallinen Babylon kietoo ennen emansipaatiotani vielä viimeisen remminsä ympärilleni ja pakottaa minut maksamaan egoni toteutumisesta.

Tämä on maallisuuden viimeinen surmansilmukka: huoraan tieni kosmokseen, ja monistinen maailmankuva täyttyy itsestään kanssani. Suhteellinen pysyvyys ei enää pidättele minua, kellun yksin lämpimässä nesteessä!

zest-pk

Kelluessani pimeässä ja äänettömässä tankissa yritän keskittää huomioni egon ylitykseen. Olen kuullut hallusinaation tankissa olevan mahdollista riittävän rentoutumisen myötä, joten jos en suorastaan kiidä liuoksesta universumiin, voisin edes visualisoida yhteyden alkulähteeseen. Puolen tunnin lihasten veltostamisen jälkeen vaivun horrosmaiseen valveuneen ja tunnen itseni kananmunan solutumaksi. Tunnin kellunnan tuloksena en päädy kosmokseen, vaan sikiöasentoon. Suolainen neste aaltoilee kevyesti vasten alastoman kehoni ääriviivoja, jotka aistin taas äkillisesti kauneussalongin työntekijän koputtaessa huoneen oveen kelluntahoidon päättymisen merkiksi.

Ryömittyäni ulos tankista olen suolan kyllästämä. Pikaisen suihkun jälkeen seison auringonpaisteessa Korson asemalla, joka on kaunis. Oloni on kuin olisin käynyt toisessa todellisuudessa, mutta silti vain kuin.

Minulla on edelleen sekä kädet että tarpeet, ja lähimmäs transsendenssia olen edelleen päässyt eskapistisella kuvitelmalla. Toisaalta, miten paljon lähemmäs kokemuksen ylitystä kokemalla voikaan päästä?

Miten arkista: olen käpyrauhaseni toiminnan vanki, eikä kosmos olekaan yksin minun. Kuinka päädyinkään ajatukseen, että mikään voisi olla mitään muuta kuin hauskaa, masentavaa, ahdistavaa, rentouttavaa, ilahduttavaa ja alati muuttuvaa?

DMT, siirrä aivoni altaaseen ja vapauta minut kärsimyksestä! Vaikka tietäisin, en enää tarvitse käsiä!

toivotalkoot

Judy Ferony

Teksti Jaakko Pitk채nen Kuvitus Hans Eiskonen

„Das religiöse Elend ist in einem der Ausdruck des wirklichen Elendes und in einem die Protestation gegen das wirkliche Elend. Die Religion ist der Seufzer der bedrängten Kreatur, das Gemüth einer herzlosen Welt, wie sie der Geist geistloser Zustände ist.

Sie ist das Opium des Volks.“

”Uskonnollinen kurjuus on yhtäältä todellisen kurjuuden ilmausta ja toisaalta vastalause tätä todellista kurjuutta kohtaan.

Uskonto on ahdistetun luontokappaleen huokaus, sydämettömän maailman sydän, aivan kuten se on hengettömien olosuhteiden henki. Se on kansan oopiumia.”

–Karl Marx, Johdannosta Hegelin oikeusfilosofian kritiikkiin.

�The use of morphine leads to a metabolic dependence on morphine.

Morphine becomes a biologic need like water and the user may die if he is suddenly deprived of it.�

Burroughs, 266.

”The addict is immune to boredom.

He can look at his shoes for hours or simply stay in bed. He needs no sexual outlet, no social contacts, no work, no diversion, no exercise, nothing but morphine.”

Burroughs, 277.

Beatnik-kirjailija ja pitkän linjan nisti W illiam Bur r oughs pyrkii kirjoituksessaan Letter From A Master Addict To Dangerous Drugs kuvailemaan erilaisten huumeiden vaikutuksia, koukuttavuutta ja mahdollisuuksia niistä vieroittautumiseen. Kirjoituksen paino on opiaattiriippuvuuden kuvailussa. Opiaattiriippuvuudessa piilee Burroughsin mukaan huumeriippuvuuden varsinainen olemus: se on biologista ja pakottavaa.

�It's a challenge tae move: but it shouldnae be. Ah can move. It has been done before. By definition, we, humans, likes, are matter in motion.

Why move anyway, when you have everything you need right here.�

Welsh, 177.

Burroughsin kuvaus morfiinin vaikutuksista on aristoteelinen: morfiini ikään kuin päästää kasvisielun valtaan syrjäyttäen monimutkaisemmat tarpeet. Morfiini syrjäyttää kivun, koska kasveilla ei staattisuutensa vuoksi ole tarvetta kivulle. Syrjäytetyn kivun ja jännitteiden tilalle syöksyy euforia. Tämä euforia on Burroughsin mukaan välttämättä kivun kääntöpuoli.

Kivun ja riippuvuuden suhde on Burroughsille ontologinen. Jokainen vieroituskipujen poistoon suunnattu korvaushoito on tuomittu riippuvuutta aiheuttavaksi – juuri koska se poistaa kipuja. Lääkärit pyrkivät löytämään euforiaa tuottamattomia, mutta vieroituksen kivut poistavia lääkkeitä. Nistit pyrkivät löytämään euforian ilman riippuvuutta. Morfiinin kohdalla nämä yritykset ovat tuomittuja epäonnistumaan: kivun poisto, riippuvuus ja euforia ovat kaikki saman ilmiön eri puolia.

”Junk is the ideal product . . . the ultimate merchandise . . . The junk merchant does not sell his product to his consumer, he sells the consumer to his product.”

Burroughs, 9.

�Choose us.

Choose life.

Choose mortgage payments; choose washing machines; choose cars; choose sitting oan a couch watching mindnumbing and spiritcrushing game shows, stuffing fucking junk food intae yir mooth. Choose rotting away, pishing and shiteing yersel in a home, a total fuckin embarrassment tae the selfish, fuckedup brats ye've produced. Choose life.

Well, ah choose not tae choose life. If the cunts cannae handle that, it's thair fucking problem.”

Welsh, 187-8.

Opiaattiriippuvuuden kuvaaminen tarjoaa kaksi mielenkiintoista näkymää porvarilliseen kulutusyhteiskuntaan. Morfiinin (ja sen johdannaisten) voima lävistää muut jännitteet ja motivaatiot. Tämä vapauttaa kaikista niistä pienistä jännitteistä ja riippuvuuksista jotka lävistävät kehomme ollessamme markkinayhteiskuntaan sopeutettuja kuluttajia. Ei-toivottujen halujen ja pettymysten tilalle astuu vain euforinen tyhjyys ja siitä seuraava voimakas riippuvuus.

Tämä kumouksellinen riippuvuus on emansipaation simulakrumi. Suomessakin tunnettu skottikirjailija Irvine Welsh tarjoilee sitä punk-estetiikan sisällä: heroiiniriippuvuus katkaisee siteet ahdistavaan kulutussirkukseen ja ”tavallisen elämän” rutiineihin. Toisaalta Welsh esittelee riippuvuuden rinnakkain luokkayhteiskunnan kanssa. Trainspottingin hahmot ovat kotoisin Skotlannista, Edinburghin Leithistä. Maantiede korostaa luokkaa moninkertaisesti Skotlannin ollessa yhtäältä imperialistisen ja toisaalta Thatcherin politiikan köyhyyteen talloma. Welshin kuvaama 1990-luvun alun Leith on hiipuvan satamatyön ja kasautuneen köyhyyden leimaama kaupunginosa. Nistinä oleminen leikkaa siis läpi niistä kehoon ruoskituista tarpeista, haluista ja rutiineista jotka muodostaisivat elämän sosiaalisen luokan alakerroksissa.

Morfiinin euforia imitoi vapautta korvaamalla yhden orjuuden toisella. Burroughsin mukaan kama on täydellinen tuote – antaen mielenkiintoisen näkökulman muihinkin kulutustuotteisiin. Morfiini on oikeastaan ääri-intensiivinen versio tavallisista kulutustuotteistamme.

Suuri osa länsimaisesta kulutuksesta muodostuu uusien aineenvaihdunnallisten syklien luomisesta. Mainokset sikseen, tuotteet itse myyvät tehokkaimmin itsensä. Äärimmäisessä tapauksessa erilaisten kulutushalujen lävistämä subjekti on enää vain kuluttamiensa tuotteiden tahdoton funktio – mikä taloustieteilijän märkä uni!

Burroughs ja Welsh tarjoavat kaksi osuvaa näkökulmaa nykykulutukseen. Ensimmäinen: kuluttaja ei osta tuotteitaan vaan tuotteet kuluttajansa. Toinen: kaiken puutteen ja tarpeen poistava tuote vapauttaa nyky-yhteiskunnan kudoksesta, mutta sitoo uudestaan omaansa.

”Tarkkailkaapa lasta, joka istuu tietokoneen ääressä koulussa – luuletteko, että hänestä on tehty interaktiivinen tai avoin suhteessa maailmaan? On korkeintaan onnistuttu luomaan suljettu virtapiiri lapsi-kone.”

Baudrillard, 35.

Olemme lukittuja erilaisiin aineenvaihdunnallisiin sykleihin: mielialamme on tehty riippuvaisiksi asioista joita haluamme tai emme halua. Olemme enemmän kuin koskaan Jean Baudrillardin kuvaamia suljettuja virtapiirejä, asennettuina massiiviseen halutuotannon koneistoon. Haluamisemme muotoutuu yhä nopeammin ja yhä laajemmaksi halusimme sitä tai emme. Riippuvaisen oireet kiihtyvät kiihtymistään. Missä on pakopiste – varsinainen emansipaatio?

”The addict exists in a painless, sexless, timeless state.

Transition back to the animal life involves the withdrawal syndrome. I doubt if this transition can ever be made in comfort.”

Burroughs, 277.

Baudrillard, Jean (2002 [1986]): Amerikka. Suomennos Tiina Arppe. Loki-Kirjat.

Helsinki.

Burroughs, William (1959): The Naked Lunch. Sisältää myös esseen: Letter From A Master Addict To Dangerous Drugs. Corgi Books. Bashley Road, London.

Welsh, Irvine (1993): Trainspotting. Minerva Books. Reading.

Marx, Karl (2009[1843]): Hegelin oikeusfilosofian kritiikkiä. Johdannon suomennos: Vesa Oittinen. Minerva Kustannus.

Jyväskylä.

Haastattelu Vesa Korkkula

Jussi Parviainen

Vesa Korkkula

Kuvitus Hans Eiskonen

Jussi Parviainen

Jussi Parviainen, olet näytelmäkirjailija ja näyttelijä. Miten muuten kuvailisit itseäsi?

En ole näytellyt kovinkaan paljoa, ainoastaan satunnaisia rooleja ja silloinkin lähinnä itseäni. Olen näytellyt 1980-luvulla Juska Paarmaa joka on alter egoni ja Jumalan rakastaja -teatterissa muita pienempiä rooleja. Perustin ja johdin omaa teatteria 80-luvulla. Se meni konkurssiin koska en päässyt yhteiskunnan tuen piiriin. Pidin sitä omilla rahoilla pystyssä kaksi vuotta. Siihen menivät kaikki hankkimani rahat, monta miljoonaa markkaa. Kunnostutin myös Gloriasta eli vanhasta elokuvateatterista sen mitä se nykyään on.

Tämän jälkeen oli varmaan aika paska fiilis ja päähän potkittu olo?

Se oli selvästi kostoa kaikesta, mitä tein Turkan kanssa Teatterikorkeakoulussa. Se, miten minua on sen jälkeen kohdeltu, on rangaistusta siitä. Kosto siitä, että olimme sallineet sen paskan heiton, tuli korkealta taholta.

Siinä se sitten toisaalta olikin. 80-luvun lopun jälkeen mulla ei ole ollut mitään kytköksiä Teatterikorkeakouluun eikä teatteriin ylipäätään. Olen pyrkinyt teattereihin töihin, mutta en ole päässyt, vaikka Helsingin Sanomat kirjoitti, että näytelmäni ovat tärkeimmät mitä Suomessa tehtiin 1980-luvulla. Ne olivat loppuunmyytyjä, katsottuja ja käännettyjä eri puolilla maailmaa. Tästä huolimatta teatterialalta ei irronnut töitä.

Tosin Turussa sain ohjata niihin aikoihin kun Alpo Suhonen oli jääkiekkovalmentaja-

Vesa Korkkula

Jussi Parviainen na. Sinne tekemäni näytelmä oli syvällisesti filosofinen ja siitä oli paskanheitto kaukana. Se kertoi Hengentieteellisen salaseuran johtajasta. Siinä oli niin paljon mannermaista hermeneutiikka kuin vain voi olla. Tein sen tavallaan Lauri Rauhalan ja Sven Krohnin elämäntyöstä.

Näytelmä oli kolme ja puoli tuntia pitkä. Siinä annoin vain palaa.

Tuleepahan sanottua kaikki näistä asioista. Ihminen on henkiolento, käsittelin tätä ydinihmistematiikka. Jokaisen ihmisen sisällä on tällainen ydinihminen ja me kaikki olemme viime kädessä yksi ja sama ihminen.

Voisitko vielä tarkentaa, että miten näet ihmisenä olemisen perustan?

Ydinihminen, se kaikkein sisin, on se, mistä ihminen syntyy aina uudelleen.

Kaikkien ihmisten ytimet muodostavat yhdessä osan Jumalaa. Tästä syntyy käsite ihminen.

Tuo muistuttaa Spinozaa, eli kaikki ovat osa sitä substanssia, joka käsitetään luontona tai Jumalana.

Tämä on spinozalainen ajatus. Tosin Krohn ja muut vetoavat filosofian synnyinsijoille, eli ehkä kyseessä on pikemminkin daimon. Sitten on myös omatunto, jota voi kutsua intuitioksi. Se ohjaa ihmistä, varottaa väärästä ja opastaa oikeaan. Jos tekee alituisesti väärin, lakkaa omatunnon ääni kuulumasta. Tällöin ihminen joutuu järjen maailmaan, jossa tehdään päätöksiä kokoamalla yhteen faktuumeja. Tämä faktuumi on vain niin iso, että ensimmäiset faktat ehtivät jo vanhentua, ennen kuin viimeiset ovat kasassa eli järjellä on mahdotonta tehdä päätöksiä. Ne on tehtävä kaikille ihmisille yhteisillä totuustuntumilla. Tämä oli myös tuon Turun näytelmän sisältö.

Näytelmässä ihmiset kohtasivat unessa toisiaan ja hengentieteellisen salaseuran johdosta työnnettiin pois henkilö, joka sitten masentui ja sai syövän. Hänellä oli teatterin ulkopuolella esikuva, joka oli vieläpä suurristin ruusumestari. Tällä ruusunristin seuralla on reusengraitsilais-teosofinen lähtökohta: Plavatskia, Olgogotia ja Anni Besantia. Rudolf Steiner on Plavatskin imitaattori.

Olin ala-asteen Steinerkoulussa...

Munkin poika on ollut. Se eurytmia... Se keppien paukuttelu ei oikein... Mutta Steiner kuitenkin keksi biodynaamisen luomuviljelyn ja muuta, että oli se aika edistyksellinen kaveri.

Napoleon muuten tahtoi filosofiksi, ennen kuin kävi sotakorkean ja opiskelikin filosofiaa pari vuotta. Kenraali vailla töitä, hänellä ei ollut vielä omaa armeijaa. Tuohon aikaan hän oli laiha ruipelo. Hän oli pätevä poika sotakorkeasssa ja samalla tavalla käytännön mies kuin Steiner.

Napoleonhan keksi tai otti käyttöön katujen varsilla olevat numerot. Toisella puolella on parittomat ja toisella puolella parilliset.

Hän rakensi bulevardeja, jotta ihmiset voisivat kävellä ulkona kuumassa kaupungissa. Hän myös kehitti ensimmäisen kunnon posti-

Vesa Korkkula

Jussi Parviainen laitoksen ja kirjoitti Ranskan perustuslain, tietysti. Vaikka puhuikin karkeaa italiasta väännettyä ranskaa.

Hän puhui kovaan ääneen härskejä ruokapöydässä kenraaliensa kanssa. Huuteli pöydän päähän joillekin, että olen pannut sun ja sun vaimoa. Se oli pannut varmaan kaikkien kenraaliensa vaimoja.

Kaikki nauroivat, mitäpä siinä, jokaisen vuoro tulee kohdallaan. Se oli Napoleonin tapa hallita, tehdä kaikki keskenään munattomiksi.

Ainoa joka ei tähän suostunut oli Bernadotte, joka suuttui. Napoleonin lähipiiri varoitti, että tapa hänet. Se mies oli kiero ja saatanan julma. Bernadotte oli Venäjällä suurlähettiläänä, mutta sitten hän meni Ruotsiin, huudatutti siellä itsensä kuninkaaksi, liittoutui Venäjän kanssa ja kukisti Napoleonin.

Napoleon oli muuten varmaan maailman paras kartanlukija.

Tästä päästään seuraavaan kysymykseen, vähän lähemmäs nykyaikaa. Olet pyrkimässä eduskuntaan Suomen Työväen Puolueen listoilta. Miten päädyit mukaan poliittiseen toimintaan?

Olen mukana antifasistisessa komiteassa ja sitä kautta olen puolueen listoilla ehdolla sitoutumattomana ehdokkaana. Tosin ei sillä ole mitään väliä. En ole kampanjoinut sekuntiakaan. Mulla kävi muuten hyvä tsägä kun sain saman ehdokasnumeron kuin Soini.

Olette ehdolla vierekkäisissä vaalipiireissä. Soini Uudellamaalla, sinä Helsingissä.

Tässä voi tulla sellainen jännä ylläri. Kyllä mä pari räväkkää hommaa aion hoitaa ennen vaaleja, semmoista kovaa juttua.

Olen nimittäin Wikileaksin kontribuuttori, saan sieltä tietoja…

Olen matkustellut Pakistanissa ja muualla, toimittanut tietoa niille päin. Saan Suomessa tietoa tietyistä instansseista, tahoista ja puolueista. Lasken sen julkisuuteen vähän ennen vaaleja. Katsotaan mihin se johtaa.

Kannattaa aloittaa nyt, sillä tänään alkoi ennakkoäänestys.

Olen jo saanut ainakin yhden äänen, yksi rouva soitti ja kertoi äänestäneensä minua.

Mulla ei vain nykyään ole oikein minkäänlaista julkisuuskuvaa. Joskus aikanaan kun tein näytelmiä, olin Seura-lehden äänestyksessä Suomen suosituin kansalainen. Seurassa oli otsikkona ”Juska ohitti Keken ja Manun”. Rosberg oli juuri voittanut maailmanmestaruuden formuloissa ja Koivisto oli tavattoman suosittu, mutta voitin ne silti.

Noihin aikoihin olisin varmaan tullut valituksi Rosa Meriläisenä.

Vesa Korkkula

Jussi Parviainen Minua kiinnostaa kapitalismin perunkirjoitus ja rappio sekä etenkin Suomen NATO-hönkäily. On käsittämätöntä, että Suomi on mukana NATO-johtoisissa operaatioissa. Nyt Libyaan ollaan tekemässä jotain invaasiota.

Sama juttu Afganistanissa, jossa Suomi sotii. Tunnen paljon Pakistanin ja Afganistanin rajaseudun väkeä. He vihaavat Amerikkaa, eivätkä voi sietää jenkkien läsnäoloa. Eivät hekään lähde Yhdysvaltoihin armeijallaan oikomaan vaikka Los Angelesin asioita, puoltamaan kodittomia ja tulittamaan saatanan viranomaisia.

On törkeää, että hyökkäystä Afganistaniin yritettiin oikeuttaa sillä, että jos sinne ei nyt hyökätä, pienet tyttölapset eivät pääse kouluun. Afgaanitytöistä tehtiin oman politiikan välineitä.

Tapasin Pakistanissa paljon nuoria naisia, jotka olivat opiskelleet esimerkiksi Cambridgessa Pakistanin armeijan stipendeillä. Mulla on kuvia niistä.

Mulla on myös videohaastatteluja vanhoista Pakistanin kuninkaista ja muista. Ne elävät Kalashnikovit tyynyjensä alla. Siellä oli muuten armeijan kapteeneilla ja majureilla Osama Bin Laden tatuoituna tuonne hihan tienoille.

Pakistan on paha pala Yhdysvalloille, sillä se käyttää 30 % bruttokansantuotteestaan armeijansa ylläpitoon. Se on suhteessa eniten maailmassa. Reserviarmeijan koko noin on 20 miljoonaa henkeä ja se harjoittelee aktiivisesti. Kun eräässä rajaselkkauksessa Yhdysvallat vahingossa tulitti Pakistanin rajaa, ei jenkkien anteeksipyyntöön edes vastattu.

Pakistanin armeija on Keski-Aasian suurin ja kovin osakeyhtiö, jonka omistavat Pakistan, Iran, Saudi Arabia ja afganistanilaiset huumekauppiaat.

Gaddafin kohdalla tuntuu tapahtuvan samoin kuin Saddam Husseinin tapauksessa. Bagdad, yksi maailman kauneimmista kaupungeista, pommitettiin paskaksi ja kaikki vanhat heimosodat sytytettiin uudelleen. Nyt shiiat ja sunnit sitten tappelevat keskenään.

Ensin jenkit menivät Afganistaniin, ajoivat neuvostoliittolaiset pois, toivat sinne aseita ja perustivat Al-Qaidan. Bushin suku ja Osama bin Ladenin suku ovat olleet hyvää pataa keskenään, eikä Osamaa haluta löytää, koska hän voi antaa niin paljon tietoja.

Jos haluaa tehdä vallankumouksen, on sen lähdettävä alhaalta ylös. Ja näin se ilmeisesti lähtikin Pohjois-Afrikan tilanteessa.

Libyassa se ei lähtenyt kansasta. Luin tästä asiasta laajoja vielä toistaiseksi julkaisemattomia Wikileaksin artikkeleita. CIA:n kouluttamia manipuloituja ryhmiä, jotka vietiin sinne agitoimaan systeemiä.

Ei siellä mitään nuoria opiskelijoita ole vaan tavallisia kuusikymppisiä rahalla armeijasta ostettuja upseereja, jotka osaa toimia. Ja että Gaddafi ei saisi vastustaa niitä! Ja yhtäkkiä tulee jenkit pommittamaan!

Vesa Korkkula

Jussi Parviainen Olen Pakistanissa ja Afganistanissa henkeni uhalla kontannut ojissa ja kuvannut. On hienoa kuvata siellä helikoptereita, jotka etsivät ammuttavia uhreja. Katso Youtubesta se klippi, jossa amerikkalainen helikopteri tulittaa siviilejä, joiden joukossa on Reutersin toimittajia. Se pistää niitä ihmisiä pelastamaan tulleen auton ihan paskaksi.

Aiotko julkaista jossain näitä materiaaleja?

Aion kyllä. Mä rakennan sellaisia juttuja kuin Jeesuksen menestystarina. Mulla on sen niminen näytelmä ja teen sen nimisen sivuston, jolla aion julkaista omaa ja Wikileaksin materiaalia.

On selvää, että Afganistanissa olevat ulkomaiden sotilaat muuttuvat pedoiksi. Näin juuri raportin, jossa ruotsalaiset sotilaat naureskelivat silvottujen sotilaiden äärellä. Tapahtuu sama kuin Guantanamo Bayssä. Esimerkiksi naissotilaat kusevat vankien päälle ja vangit pannaan nuolemaan toistensa perseitä. Muslimien uskontoa systemaattisesti pilkataan. Ja tämä kaikki tehdään humaanien arvojen puoltamisen nimissä.

Pakistanissa naiset ehkä kulkevat ulkona burkhassa, mutta kun he tulevat himaan niin se burkha lentää ensimmäisenä kaiteelle ja sitten ne on bikineissä. Ne pitää kovimpina järjestystä, eikä ole mitenkään alistettuja. Naisten ympärileikkaus, paskat! Onhan sitä jossain, mutta ei tuolla. Myös Intiassa naiset ovat vallassa. Se on oikea ämmäkulttuuri.

Kun sovimme tästä haastattelusta, mainitsit että olet tekemässä väitöskirjaa. Mainitsit jotain Aristoteleesta ja Lévinas’sta. Haluaisitko nopeasti selittää mistä tässä on kyse?

Siinä väitöskirjassa on Lévinas’n ja Martin Buberin myötä vahvasti teologia mukana. Lähtökohtani on uskonnollinen ja niillä on keskeisenä ajatuksena, että toinen on ensimmäinen. Koska Jeesuksen vuorisaarna on kirjoitettu vanhalla kreikalla, olen joutunut opettelemaan sen. Se on tärkeä osata, jotta Aristoteleen terminologia olisi kohdallaan. Vanhassa kreikassa on se ongelma, että kun Uusi testamentti käännettiin latinaksi, oli pakko luoda subjektin käsite.

Hypokeimenonista luotiin subjekti. Hypokeimenon voidaan kääntää kannattimeksi.

Eli tästä muodostuu ongelma koska latinan kielen subjekti tulee verbistä subiecere, joka viittaa alistamiseen, ”alle heittämiseen”, jolloin subjektiudestaan puhuminen on puhumista siitä kenelle on alistunut, mutta tässä hypokeimenonissa on pikemminkin kyse niiden ominaisuuksien kannattelemisesta?

Hypokeimenon on ominaisuuksin kannatin ja kun se käännettiin subjektiksi, tuli siitä alle heitetty. Tämän jälkeen piti luoda se mitä tämä subjekti tarkkailee ja siitä tuli obiectum, joka tarkoittaa vastaan asetettua.

Vanhassa kreikassa taas ei ole tätä eroa, eli on antikeinemon, joka on passiivimuoto eikä siinä ole subjektin ja objektin välistä dialogia, vain kaksi subjektia. Eli minä olen sama kuin sinä. Minä kannattelen sinun ominaisuuksiasi ja sinä minun. Tällöin syntyy dialogi jota voi kutsua kommunikoinniksi ja tämä kahden ihmisen kohtaaminen on ylevöitetyintä ihmisenä olemista.

Länsimaisessa kulttuurissa ihmiset eivät välttämättä kohtaa toisiaan koskaan koko elämänsä aikana. Vanhassa kreikan kielessä taas lähdetään liikkeelle nimenomaan tästä kohtaamisesta. Kun tuntee toisen predikaatit, puhuu toiselle ikään kuin itsessä olisi siru siitä toisesta. Ihminen voi kasvaa vain toisen kautta, eikä ilman myötätuntoa, empatiaa ja toiseksi asettumista synny dialogia. Tässä mielessä dialogi on aina lähtökohdaltaan eettinen. Ilman etiikkaa ja toisen ominaisuuksien huomioimista ei voi kommunikoida.

Mitä enemmän siis ymmärrät toisia, sitä viisaammaksi tulet.

Eettisten probleemien ratkaisujen pyrkimysten neurofysiologisissa tutkimuksissa on todettu, että ne synnyttävät aivoihin uusia funk-

Vesa Korkkula

Jussi Parviainen tiota vaikka itse ongelmia ei ratkaisisikaan. Pelkkä pyrkimys ratkaista ne tekee viisaammaksi ja paremmaksi. Tehdä hyvin on tehdä viisaasti.

Jos ihminen ei kommunikoi, vaan sanelee tai vetäytyy pois kommunikoinnista, hän kuolee siihen typertyneenä typeryyteensä. Menee vahingossa uimaan liian pitkälle. Ihmiset, jotka toimivat elämässään väärin, tekevät liian pitkiä uintireissuja. Ihminen on sitä miltä maailma hänestä enimmäkseen tuntuu. Se muotoaa ihmisen.

Löysin vähän aikaa sitten vanhan kirjan ihmisen ilmeistä. Siinä on ne sairauksien aiheuttamat ilmiöt joiden korrespondenssi on ilmeinen ja muut jutut. Ei ole sattumaa, että Ulf Sundqvist sai suuhunsa syövän. Sieltä oli tullut niin paljon valetta. Marja-Liisa Nevala puhuu suun pielestä kuiskaten koko ajan, koska hän ei pysty puhumaan eikä tiedä mitään teatterista, mutta johtaa teatteria diktaattorin tavoin. Gestiikka paljastaa koko hahmon perimmäisen olemuksen. Ja sitten Hjallis sanoo tv-ohjelmassa, ettei ole ikinä ajatellut sitä, että valehtelua on olemassa.

Että kaikki vaan laukoo totuuksia koko ajan?

Etenkin että hän laukoo koska bisnes on bisnestä. Jos ei koskaan ole sitä funtsannut, ei ihme että saa sydänkohtauksen. Ja sitten yhtäkkiä huomaa että on tehnyt väärin Leenaa kohtaan tai jotain kun on ensin 20 vuotta pettänyt sitä. Ja kaikki tiesi siitä paitsi Leena.

Mitä enemmän ymmärrän toisia ihmisiä sitä enemmän ymmärrän maailmasta. Se tuottaa jo selvänäköisyyden. Kun näkee toisen kävelevän tietyllä tavalla, käsittää siitä kaiken vaikkei vielä osaisikaan sanoa, mitä se ilmentää. Asioiden käsittäminen rauhoittaa.

Silloin ihminen on filosofisessa flowssa; virtauksessa.

Onko sulla jotain esikuvia, asioita tai ihmisiä?

Lauri Rauhala. Hän toi myös transmeditaation Suomeen. Se on meditaatiota, joka ei ole sidottu mihinkään uskontoon. Pyysin häneltä apua väitöskirjani tiimoilta ja hän lähetti minulle teoksistaan uusintapainokset, jotka ahmin tietysti heti. Siinä oli se Maussin lahjan elementti läsnä.

Eli se mitä sä annoit takaisin oli se, että luit ne suurella innolla? Sillä Maussin mukaan lahja ei ikinä ole pyyteetön.

Vastikkeellisuudella luodaan sosiaalinen rinki.

Kyllä. Noinhan se menee.

Vesa Korkkula

Jussi Parviainen

Tuli tuosta Mauss’sta mieleen potlach. Olen unelmoinut sellaisesta tilanteesta, että olisin luennoimassa Maussista jossain ja luennon lopuksi ottaisin Ipodin ja särkisin sen vasaralla ja sitten pistäisin vasaran kiertämään ja katsoisin, pistääkö joku paremmaksi. Länsimaisesta viitekehyksestä käsin tuollainen potlach-touhu voi helposti näyttäytyä täysin irrationaalisena, mutta...

René Girardilla oli tämä sijaisuhriläppä, eli sitä toisesta heimosta olevaa uhria, joka uhrattiin ja syötiin, ei kohdeltu huonosti. Se syötettiin hyvin, sille tarjottiin hieno asumus ja se sai siittää lapsia.

Sitä palvottiin, jumaloitiin ja sitten se surmattiin. Sille annettiin mielettömän suuri merkitys. Tuossa mielessä Jeesus ei ollut uhri. Girardilla oli se käsitys, että luodaan jostakin ensin mahdollisimman arvokas ja sitten se uhrataan, tapetaan.

Siitä, että alun perin kysyin väitöskirjastasi ja päädyimme puhumaan Maussista ja Girardista, huomaa kyllä, että et ole tehnyt väitöskirjaasi pölyisessä tutkijankammiossa yksin kirjojen kanssa. Se on ilmeisesti kummunnut laajemmasta ympäristöstä? Kerroit viime syksynä Night Visions -festivaalien yhteydessä, että olet asunut jonkin aikaa hylätyssä mielisairaalassa. Mikä tämä juttu oli?

Asuin 2009–2010 talven tyhjässä Lapinlahden mielisairaalassa. Kuvasimme siellä Yksinteoin kakkosta. Kuvausten ensimmäisen osan loputtua minulla oli yhä yleisavain ja päätin asettua sinne asumaan.

Jatkamme siellä kuvauksia vielä jonkin aikaa. Käyn itse lavastamassa huoneet. Olen lavastanut, puvustanut, ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut itse kaikki näytelmäni.

Hain potkua tuolta mielisairaalasta. Siellä on se Aleksis Kiven huone, häntä hoidettiin siellä kylmä-kuuma hoidoilla. Hulluthan kärsivät aivan hirveäsi. Kalle Achte, joka oli siellä ylilääkärinä, sanoi, että se joka ei ole nähnyt ilman lääkitystä olevaa hullua, ei tiedä mitä hullu tarkoittaa. Siellä pihalla on vieläkin pylväissä ulkoilutusrenkaita eli kaulapantoja.

Pitkälle 1900-luvun puoliväliin asti tuo kuumakylpyhoito oli päämenetelmä hullujen ja narkomaanien hoitoon, vasta myöhemmin alkoivat nämä lääkkeet ”kehittyä”.

LSD:hän saattaa aiheuttaa vaikka mitä hallusinaatioita tavalliselle ihmiselle, mutta kunnon hullulle se vaikutus voikin olla, että ”Tää maailmahan on ihan helppo.” Nämä ovat niitä pisto-oivalluksia, joiden varassa ihminen elää.

Yksinteoin 2 -traileri poistettiin Youtubesta, mutta lÜytyy onneksi yhä Dailymotion.comista.

Vesa Korkkula

Jussi Parviainen

Eli Lapinlahti ei ole vain kulissi Yksinteoin kakkosen kuvaamiselle vaan siinä on jokin syvempi eksistentiaalinen merkitys? Voisiko näin sanoa?

Tarkalleen! Kirjoitin siellä nämä uudet kohtaukset ja katsoin tuhansia elokuvia pimennetyssä huoneessa. Kirjoitin pimeässä ulkoa tulevan katuvalon turvin. Oli erittäin antoisaa olla siellä yksin, sillä paikan atmosfääri oli lämmin. Siellä on ollut vaikka keitä, esimerkiksi Sibelius piileskeli siellä kun punakaartilaiset etsivät häntä teloitettavaksi.

Ahdistus ja viina… Sibelius joi eikä seitsemään vuoteen kirjoittanut nuottiakaan. Kun hän toipui alkoholismista, niin johan alkoi soida.

Myös Aleksis Kivi joi itsensä tiedottomaksi. Edelleen muuten puhutaan Lönnrotista Kalevalan tekijänä, mutta Lönnrothan ei kerännyt itse juuri mitään vaan hänen assistenttinsa kiersivät ja keräsivät niitä tarinoita. Lönnroth ei itse edes editoinut Kalevalaa kokonaan.

Hänellä oli huono kansallissivistys.

Seuraavaksi voisimme syventyä elokuviisi. Miksi Yksinteoin-elokuvaa ei ole viime vuosien aikana näytetty? Kuulemani mukaan tekijänoikeuskysymyksissä on jotain hämärää.

Ongelmana on, onko se yksin Pekka Lehdon elokuva vai yhteinen.

En ole saanut siitä penniäkään palkkiota ja juridisestihan se on Pekka Lehdon ja Kino Finlandian konkurssipesässä, jonka Yleisradio osti kokonaan. Yksinteoin ei kuitenkaan kuulunut tähän pakettiin. Soitin eilen konkurssipesän hoitajalle ja pyydän seuraavaksi MTV3:en kanavajohtaja Jorma Sairasta, joka tulee Cannes'sta tänään, ostamaan sen Maikkarille. Hän on kaverini. Selvitämme myöhemmin ne oikeudet.

Tähän liittyy myös se, että kun Yksinteoin tuli ulos, lapseni olivat pieniä, joten sillä ei ollut niin väliä. Myöhemmin herkemmässä iässä sitä ei voinut näyttää, mutta nyt kun he ovat aikuisia, on tilanne toinen. Yksinteoin on niin intiimi elokuva, että Pekka Lehto ei voi myydä sitä tuosta vain jonnekin, vaikka onkin yrittänyt.

Sattuneesta syystä en ole elokuvaa nähnyt, mutta olen kuullut, että kyseessä on äärimmäinen itseruoskintateos.

Se on sellainen. Improvisoin siihen kaiken ja vain kerron asioita kameralle ilman mitään käsikirjoitusta. Se on sen jutun nimi. Päälauseena on, että ihminen joka ottaa itsensä vakavasti on sentimentaalinen ja vaikuttaa hölmöltä. Suostuin siihen rooliin, että valitan omista kivuistani. Yksinteoin kakkonen ei puolestaan ole valituselokuva, vaan draama. Mutta siinäkin on edelleen suoraa puhetta kameralle. Huudan suoraan niistä asioista.

Olen suunnitellut yhtä näytelmää ja itse asiassa olen jo kirjoittanut sen ranskaksi. Sen voisi esittää Ranskassa, mutta nyt tämän Libyan tilanteen vuoksi mua alkoi vituttaa Ranska. Ranska oli yksi ensimmäisistä, jotka halusivat lähteä Libyaan varkaisiin. Koska Sarkozy ei ole ollut mitenkään merkittävä hallitsija, on hän tehnyt kekkoset eli käyttänyt ulkopolitiikkaa keppinä, jolla hämmentää sisäpolitiikkaa.

Vesa Korkkula Yksinteoin kokemisen elämystä on kommentoitu mm. siten, että sen jälkeen eivät omat huolet paljoa paina. Elokuva on täysin omassa kategoriassaan, koska kun se tuli ulos 1991, ei vielä ollut näitä tositv ohjelmia. Nykyään kameralle avautuminen ei ole mitenkään outoa.

Jussi Parviainen

Tässä puhutaan suoraan kameralle, itketään ja kerrotaan sitä tarinaa.

Olen niin puhtaasti aristoteelinen, että mielestäni Yksinteoin tulee kokea yhteisluentana Nikomakhoksen etiikan, Runousopin ja Metafysiikan kanssa.

Mä tungen sen niin vahvasti sinne. Niin kuin sankarit, jotka joutuvat hybrikseen, vastustavat Jumalaa. Tässä uudessa leffassa on aika paljon pornoa. Sitä reippaasti sen takia, että – –

Aika yllättävä veto.

Siinä on sellainen Eyes Wide Shut -tyylinen kohtaus jossa on mieletön määrä naisia, jotka venyttelevät itseänsä ja levittelevät pillujansa.

Sitten siinä on pari pillunnuolemiskohtausta ja tällaista.

Siinä on tavallaan se mustasukkaisuuden olemus seksuaalisena kateutena, joka puolestaan ponnistaa ihan sinne äitisuhteeseen saakka. Kateellisuuteen isää kohtaan. Siinä on myös isä kuvattu varhaisessa lapsuudessa kun isä itkee yöllä eikä saa unta. Itkee sotamuistoja. Sitä kun tappoi niin paljon ihmisiä. Siinä on se isän suuri katumus, jonka tämä hahmo omaksuu ja siitä tulee se turning point.

Päähenkilö eli Jussi Parviainen on mielisairaalakierteessä koska on tässä jakautunut kahdeksi, se on siis kaksi eri olentoa. Se on toisaalta tällainen vaaleatukkainen, siisti ja hyvin hoikka.

Aion pudottaa niihin kuvauksiin yli kymmenen kiloa painoa. Se toi-

Vesa Korkkula

Jussi Parviainen nen taas painaa 120 kiloa ja sillä on musta parta ja mustat hiukset.

Ero on yli 40 kiloa.

Päähenkilö käy läpi individuaatioprosessiansa. Tahtoo tulla siksi mitä on. Se vaaleatukkainen on puolestaan tällainen normatiivinen ja sosiaalistettu joka itkee ihan kauhuissaan että mitä tuo musta tekee kun se sotkee meidän elämämme siten, että ei koskaan enää päästä takaisin terveiden kirjoihin. Tämä on sen jutun pointti.

Tämä kahden minuuden välinen taistelu on iso peli. Leffa on tulossa ulos tämän vuoden syksyllä ja siitä tulee yksi parhaista elokuvistani.

Kun katsoimme yhtä koeleikattua versiota elokuvasäätiön tiloissa, koneenkäyttäjä, joka on nähnyt kaiken, sanoi, että ei ole ikinä kokenut tällaista – monta kertaa tuntui, että sydän pysähtyi.

Ja kyllä se sydän siellä pysähtyykin, sillä elokuva on veret seisauttava. Olen ladannut siihen niin paljon dramaturgista osaamista kuin vain voi olla.

Ilmeisesti tässä on myös suora linkki väitöskirjaasi? Leffassa ne kaksi puolta ovat väistämättä dialogissa keskenään?

Siinä on kohtauksia, joissa se vaalea itkee peilin ääressä tuijottaen itseään, kun vaimo on juuri lähtenyt. Kun tämä vaaleahiuksinen poistuu peilin edestä, jää paikalle tämä mustatukkainen hahmo, joka parin sekunnin päästä lähtee perään.

Lopussa kun tämä vaaleatukkainen kävelee pois Lapinlahden mielisairaalasta seuranaan psykologinainen, jonka kanssa hänellä on syntynyt suhde, jossain taustalla vilahtaa jotain tummaa. Se jäi sinne ja sen kanssa on opittava elämään. Vaikka lopuksi vaalea katsookin kameraan ja se musta hahmo vilahtaa niissä kasvoissa – ei se jäänytkään minnekään. Vaaleatukkainen vain kuvittelee, että tumma hahmo jäi mielisairaalan seinien sisään.

Vesa Korkkula

Jussi Parviainen

Vielä on kysyttävä Harmageddonista, sen olen nähnyt. Se oli niitä teoksia, jotka heilauttavat jokapäiväisen kokemisen viitekehyksiä. Voisi kuvitella, että se on helppo elokuva, koska siinä on väkivaltaa ja seksiä. Mutta ei! Siinä on esimerkiksi kohtaus, jossa rappukäytävässä nussitaan ja sitten se näyttelemäsi päähenkilö, joka on noussut kuolleista ruumishuoneelta, ampuu sen nussimansa naisen. On myös mahtavaa miten brutaalin mauton se takaumakohtaus on, jossa sun hahmo ammutaan ja samalla kun luoti osuu, alkaa soimaan...

(laulaen) Tarja tahtoisin olla... Siinä on se makaaberius, siinä on ideana se, että se palaa maan päälle ikään kuin kostamaan kaikille niille, jotka eivät välittäneet hänestä tai pitäneet huolta.

Harmageddon voisi hyvin olla jatko-osa jostain, jossa ensimmäisessä osassa olisi tapahtunut kaikki se, mikä selittäisi tätä seuraavan osan koston kierrettä.

Tavallaan se onkin trilogian kolmas osa, Jumalan rakastajan ja Valtion jälkeen. Niistä muuten tulee elokuvat myöhemmin. Se päähenkilö eli Juska Paarma menee erikseen jokaisen ihmisen luokse ja sitten tämä ihminen kertoo itse kuolinsyynsä omalla käytöksellään.

Esimerkiksi yksi kuolee omaan nauruun. Eräänkin ranteensa auki viiltäneen ja masentuneen ihmisen, joka ei kuollut siihen viiltelyyn, käy Juska Paarma ampumassa. Se päästää kaikki irti siitä lihasta. Se ei murhaa ketään ulkopuolisena olentona, vaan se poimii sen kuolinsyyn ja leikkaa sillä sen asian poikki. Siksi sillä on valkoinen haulikko.

Krematoriossa voi sellaisesta luukusta katsoa sitä polttoa. Jos on kyseessä kangasarkku niin se ihminen ponnahtaa sieltä ylös sen kuumuuden vaikutuksesta. Se ihminen tulee sieltä ylös, se nousee niin kuin istuma-asentoon. Kuumuus on niin mieletön, että kuin makkara se ihminen vaihtaa muotoansa. Vääntyy kuin pekoni. Ne liekit eivät ole isoja, ihmisen kasvonpiirteet voi nähdä. Olen kuvannut tämän kaksi kertaa.

Myös isäni kuolema on tässä uudessa elokuvassa. Siinä on kuvattu se kuolemaa edeltävä tilanne ja kuolinhetken jälkeinen hetki. Siinä näkyy still-kuvia. Miten kärsivä ilme muuttuu pikku hiljaa nuoriksi kasvoiksi, joille tulee hymy ennen kuin tapahtuu lauhtuminen, jolloin se hymy laskeutuu alas.

Vesa Korkkula

Jussi Parviainen

Mikä mua eniten Harmageddonissa kosketti oli se sun ja Aake Kallialan dialogi siellä hautausmaalla. Käsikirjoitettiinko se dialogi?

Kyllä.

Se vaikuttaa siltä, että siinä on ollut sellainen täysin ekstaattinen hetki, josta saa sen kuvan, että te olette vain antaneet mennä. En ole koskaan kuullut mitään vastaavaa kuin se mitä siinä kohtauksessa sanotaan.

Se on käsikirjoitettu: ”Ruvetaan juomaan viinaa, tää on hyvä paikka kun tarjoilijat jää suonikohjuistaan kiinni tuolin reunoihin.” ”Pannaan tanssit, täällä hautakivellä tanssiessa hyvin luu luistaa, vaikka ei ole perunajauhojakaan.” ”Kutsutaan kaikki tansseihin ja pannaan hulinaksi, siinä saatana kuollut mummokin kipittää perkele, että puska kahisee, juoksee siinä.”

Juoni ei ole näytelmässä oleva tekijä. Se ei ole sabluuna joka siihen painetaan. Juoni ei ole näytelmän tapahtumien rakenne vaan tekijän toimintaa, lähtökohta väittämänsä saattamiseksi katsojan päähän lopputulokseksi siitä asiasta. Juoni on poimintoja mimesiksestä.

Draama oli alun perin uhrimeno, rituaali. Menojen toimittajalla oli kyky olla läsnä kahdessa orientaatiossa yhtä aikaa. Se välitti informaatiota väeltä ylös ja tuolta ylhäältä tänne näin. Eli oli läsnä sekä transsendenssissä että tässä ja nyt.

Lutherhan oli muuten niin suuri juutalaisvihaaja kuin vain mahdollista. Lutherin kirja juutalaisvihasta on holokaustin käsikirjoitus.

Se on hirvittävä kirja. Luther yritti saada Erasmus Rotterdamilaisen myös mukaan, mutta ei onnistunut. Sitten kun hän kuuli Erasmuksen kuolemasta ja oli silloin sattumalta kapakassa, nosti hän kolpakon ylös ja huusi ”Tervemenoa helvettiin!”

Nimi hebefreeninen tulee nuoruuden jumalattaren Heben nimestä. Tämä taas viittaa sairauden varhaiseen alkamisikään.

Hebefreeninen skitsofrenia on yksi skitsofrenian muodoista. Se on ennusteeltaan niistä huonoin ja puhkeaa tavallisesti noin 15–25-vuotiaana. Keskimäärin siihen sairastuvat potilaat ovat noin 20-vuotiaita.

Hebefreeniselle skitsofrenialle tyypillistä oireita ovat esimerkiksi tunteiden latistuminen, sosiaalinen eristäytyminen ja ajatushäiriöt.

Aistiharhat ja harhaluulot ovat monesti lieviä eivätkä hallitse taudinkuvaa. Varhaisia oireita saattavat olla hypokondrisuus ja paranoidiset ajatukset. Sairauden ennustetta heikentää negatiivisten oireiden nopea eteneminen. Yleensä hebefreniaan sairastuvalla nuorella on aiemminkin ollut vahvasti skitsoidinen ja syrjäänvetäytyvä luonne. Sairastumisen riskiä kasvattavat masennuksen ja psykoosin esiintyminen suvussa.

Hebefreenisen skitsofrenian esiintyvyys vaihtelee maittain. Se on teollistuneissa maissa yleisempi kuin kehitysmaissa, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa esiintyvyys on verrattain vähäinen.

Koska hebefrenia etenee nopeasti, se on yleensä vaikeahoitoinen. Jo parin vuoden kuluttua sairauden toteamisesta potilaan tunteet saattavat olla täysin latistuneet, hänen puheensa on vaikeasti ymmärrettävää eikä häneen saa kunnolla kontaktia.

Kyseessä on krooninen sairaus, jonka oireita voidaan lieventää antipsykoottisella lääkityksellä. Yleensä vaaditaan sairaalahoitoa. Myös hoidettuun hebefreniaan liittyy psykoosioireiden uusiutumisen riski.

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

H

y

v

i

n

k

ä

ä

n

o

n

n

e

l

l

i

s

i

n

m

i

e

s

Akseli Huhtanen

Se oli viisi metriä pitkä parru, nelosnelosta. Toisessa päässä oli kuusituumaisia nauloja pystyssä, mutta päässä, joka tippui Arskan kädelle, ei onneksi ollut. Taisipa Arskaa silti vähän harmittaa, kun naama oli punaisempi kuin Kotkan Meripäivillä torilta herätessä.

Päivä oli siihen asti mennyt tavalliseen tapaan: aamulla Kauko tiputti Hiacen avaimet betonisten portaiden alle. Ongelma ratkaistiin rälläkällä. Töihin päästyään Kauko ja Arska totesivat Rautanetin pojan tuoneen lateksimaalia, vaikka nimenomaan oli pyydetty öljymaalia. Maalit vaihdettuaan miehet totesivat, että työmaana olevan puutalon yläkerrasta piti purkaa vielä yksi seinä ennen maalausurakkaa. Seinä ei kuitenkaan ollutkaan lastulevyä, kuten oli oletettu, vaan se oli sisältä tuettu nelosnelos-puupalkeilla, kymmenen sentin välein.

Päivä oli siis jo pitkällä, kun päivän varsinainen urakka, kattopintojen maalaus, päästiin aloittamaan.

– Kello on puoli kolme, pitää maalata kaikki kerralla ilman taukoja, Arska sanoi.

– Nii, toi on öljymaalia, että varmaan ihan hyvä ettei jouduta olemaan pitempään sitä nuuhkimassa.

– Joo, vedetään ker talaakilla.

Jäykähkö öljypohjainen maali levittyi kattoon epätasaisina läikkinä. Joka kohtaa joutui sutimaan useamman kerran, ja vaikka Arskalla oli apuna iso tela jatkovarrella, oli niska koetuksella. Vähitellen kipu niskassa alkoi kuitenkin hellittää. Kaikkeen tottuu, Arska ajatteli lauhkeaan tapaansa. Vaikka olisihan se kiva pitää tauko. Ehtisi polttaa tupakan.

Ja vähän levähtää. Vaikka niska ei ole enää niin kipeä kyllä. Kaikkeen tottuu. Mutta olisihan se kiva pitää tauko. Ehtisi körssin vetäistä. Mutta niska ei ole kyllä enää niin kipeä.

– On aika hyvin sanottu tuo, elämän äänetön osakas, tuossa Popedan kipaleessa, Kauko huusi viereisestä huoneesta keskeyttäen Arskan pohdinnan.

– –

Niin, juu, Ar ska mutisi.

Haisee aika pahalle tämä maali, vai mitä?

– Onhan se näin, mulla taitaa flunssaa pukata kun meinaa pää tulla kipeäksi ja limaa kur kkuun.

– Ai jaa. Mutta taukoa ei kyllä pidetä, kun tätä hommaa ei halua uudelleen alkaa tekemään. Tehdään kerralla kuntoon.

– Joo, näin on.

– Maalataanko seinätkin saman tien?

– No, kai se menee samalla vauhdilla.

– Mutta ei pidetä taukoa.

– Ei. On vähän kipeä olo kyllä.

Taas maalattiin. Radiosta tuli Tavaramarkkinoita, ja seuraavaksi Neon 2:a. Maalattiin. Radiossa Tapani Kansa, Tehosekoitin, Tiktak, Kirka. Tela pyöri pitkin valkoista pintaa.

SIG, Samuli Edelmann, Apulanta, Pave Maijanen, Anna Abreu, Eppu Normaali ja taas Kirka.

Ja taas tuli Kirkaa.

Kirkan biisi jälleen.

– Monesko kerka – eiku monesko kerta tää on ku tulee Kirkaa, Arska kysyi.

– Voi olla joku tuhannes, ihan sama.

– Paljon kello?

– En tiiä, ihan sama.

– J a h a .

– Mitä väliä sillä oikeesti hei on, vittu?

– No miksi me tehdään täällä näitä töitä, Arska heitti yllättäen.

– Että saatais saatana rahaa.

– No, mutta sehän on vaan väline.

– Väline päästä känniin viikonloppuna, ja siihen muuten aika hyvä väline, Kauko puolittain huusi.

– Sä haluat siis vaan ruumiillisia nautintoja? Senkö takia teet näitä hommia?

– N o, on se kiva saada naista välillä tietty.

Mikä vittu sua nyt vaivaa? Jumitat aika pahasti.

– Mietin vaan, että mitä minä, viisikymppinen mies, oikeasti teen täällä. Rahaa

olisi sen verran, että voisin olla hetken aikaa vapaalla ja pyrkiä vaikka politiikkaan, vaikuttaa asioihin. Tässä maassahan on lait ihan pielessä, lasten kasvatus hunningolla ja ihmiset vaan meuhkaa mielihyvän perässä.

– No, sen kun menet sitten.

– Ja jos ihan tosissaan puhutaan, haluaisin vaan istua Kytäjärven rannalla ja miettiä asiat kunnolla läpi. Se olisi oikeasti jotain vähän toista. Vaikka ensin pitäisi laittaa elämäntavat kuntoon.

Telassa oli ehkä vähän liikaa maalia kun Kauko alkoi maalamaan uudestaan.

Arska tuijottaa intensiivisesti seinää. Se oli valkoinen. Toisista kohdista vähän valkeampi kuin toisista. Nokia tune kuului nurkasta. ”Pena” vilkkui näytössä. Kellossa luki 20:43.

– Moi, meillä on duunit keske n , Arska murahti puhelimeen.

– Lopettakaa nyt vähitellen, teillä ei pää ke s t ä .

– Pitäisi saada urakka valmiiksi.

– No, maalatkaa sitten vaan niin paljon kuin sydän sietää. Mutta eikö teillä tule edes nälkä?

– Vähän, mutta pakko tehdä kerralla. Tämä öljymaali haisee niin pahalta. Pitää saada urakka valmiiksi.

– Sanoit jo.

Tulkaa To l p a n Krouviin syömään?

– No voisi kyllä syödä, kun ei olla syöty. Mutta pitäisi urakka saada valmiiksi.

– Nyt sulla alkaa oikeasti heittää päässä. Käytä nyt järkeäsi, ja tule ulos sieltä.

Vastentahtoisesti Arska avasi ulkooven, ja veti syvään henkeä. Ilma maistui liimalta, mutta kuitenkin raikkaammalta kuin sisällä.

– Hei Kauko, tules ulos sieltä. Tajusin vasta, että tuo maalihan alkoi oikeasti vaikuttaa päähän aika paljon, Arska huusi eteisestä.

– Enkä tule, mulla ei tunnu vielä missään. Tehdään tää nyt valmiiksi.

– Eikun oikeasti, otat pari henkäystä

ulkona niin tajuat, että se talo on ihan höyryissä.

– Mulla on lapset elätettävänä. Mä teen nyt tän urakan loppuun!

– Selvä, ei järkipuhe nyt tehoa. Minäpä lähden tästä sitten Tolpan Krouviin, terve!

Arska heitti nahkatakin päälleen ja lompsi läheiseen kapakkaan. Kirjavantolpan ravintola Tolpan Krouvi otti hänet vastaan hikisen nahkapenkin ja eilisen oluen tuoksuin. Pena istui nurkkapöydässä yksin, silmälasit vinossa nenällä, tuijotellen kaljalasiin, kuten yleensä.

Upcider-mainoskyltti hohkasi vihreää valoa Penan syville otsarypyille ja sänkisille poskille. Tiskillä seisovan lapun mukaan päivän annos oli makaronilaatikko kreikkalaiseen tapaan.

– Ter ve Pena, Ar ska huikkasi tilatessaan r uokaa ja olutta.

– Moi, mihin K a u ko jäi?

– Se jäi sinne, ei uskonut että päässä alkaa oikeasti heittää.

– Sitä minä olen aina sanonut. Tyydymme tähän kun olemme sokeita paremmalle.

– Jaa, kyllä minusta tämä elämä on kaikki mitä meillä on. Täytyy vain ottaa opikseen elämänkokemuksesta, ja pyrkiä parantamaan omat tapansa. Tänään minä sen tajusin.

– Paskat kokemuksesta. Toiset eivät vain tajua. Niille on turha huutaa, että on olemassa jotain kaunista. Ne näkevät vain tämän Hyvinkään: Hämeenkatu, Uudenmaankatu, kirkko ja hautausmaat. Välissä pari markettia ja pitseriaa.

– Mutta kyllä se hyvyys on meissä jos jossain, ei se ole missään kauempana. Mistä se hyvyys sinne tulisi?

– Ei sitä meissä ole, se on etäällä. Jotain siitä tihkuu meille, toisinaan voin nähdä sen, mutta monet ei näe sitä koskaan.

– Olet väärässä, kyllä kaikilla on mahdollisuus, jos vain kasvatus on kunnossa ja käyttää järkeään. Lähdetään keskustaan, vaikka Amarilloon tai hotellille, niin kerron sulle miten se menee.

Taksi tuli nopeasti. Arska otti makaronilaatikon mukaan pahvirasiassa, kreikkalaisuus näytti olevan oliiveja, jotka oli ripoteltu annoksen päälle. Arska söi siististi kertakäyttövälineillä, ja tarjosi osaa ruoasta Penalle. Tämä kieltäytyi. Päätettiin mennä hotellin baariin. Pena haki olutta Siwasta matkan varrelta.

Noustuaan autosta Hämeenkadulla Arska maksoi kyydin, antoipa vielä viisi euroa tippiä ja oli törmätä kadulla kävelevään mieheen. Tummaan pukuun ja hieman nuhjaantuneisiin kenkiin pukeutunut mies oli hyvinkääläistaustainen kansanedustaja. Kansanedustaja, joka oli jättänyt maksamatta Arskan urakoiman keittiöremontin vedoten pintamateriaalien väärään väriin.

Kansanedustaja oli nopeampi, ja isku osui Arskaa vatsaan. Vaikka urheilumiehenä tunnettu poliitikko oli päässyt heti niskan päälle, kävi Arska silti hyökkäykseen. Pena kiersi nopeasti pukumiehen taakse ja väänsi tämän käden selkää vasten. Äkkiä poliitikko oli painettuna naama vasten seinää.

– Eiköhän vedetä sitä kunnolla tur paan, Pena ehdotti.

– Antaa olla, ollaan tuon kehnon yläpuolella, Ar ska r auhoitteli.

– Mutta sehän on petturi ja löikin sua justiin.

– Kyllä pitää olla oikeudenmukaisuutta myös huonoja kohtaan. Minä en turhaan lyö.

Hotellin baarissa Arska perusteli kantaansa Penalle. Lonkeroa kului. Arskan mielestä jokaisen on yksilönä pyrittävä kohti hyvää elämää, siis onnellisuutta. Pena tilasi fisut, ja sanoi olevan poliitikkojen tehtävä ohjata ihmiset hyvään elämään. Viisaampien tuli ohjata tyhmempiä, ja Arskan pitäisi tilata kossuvissyt.

Kun Pena löysi itsensä parketilta makaamasta baarituolinsa kanssa, päätettiin konsensuksessa tarjoilijan kanssa, että Arskan ja Penan on vaihdettava paikkaa. Miehet kävelivät kirkon ohi ja meni-

vät Check Inn -karaokekuppilaan. Onni suosii rohkeaa, Arska lauloi, ja Pena sanoi puolustuksen olevan ammattisotilaiden hommaa.

Oluet menivät ripeästi. Pena kaatui taas.

– Etkö sä ikinä opi, Arska hohotti.

– Enhän minä opi, kun tyhmä olen.

Va j a a l l a ko u l u p o h j a l la perr–. Penan ääni vaimeni mutinaksi.

– Ei se koulusta ole kiinni. Kyllä ihminen oppii vaan muita jäljittelemällä ja tietysti itse tekemällä.

– No kai se nyt on koulusta kiinni kun on ihan paska koulu!

Taas piti jutella henkilökunnan kanssa. Taas päädyttiin vaihtamaan ravintolaa. Arska heitti ovimiehelle kympin. Käveltiin jälleen kirkon ohi, hotellin ohi, radan yli ja Amarilloon. Jos Arskalla oli juttu kulkenutkin aiemmin, alkoi toinen jallukierros painaa nopeasti päätä tiskiin. Pena olikin jo lattialla. Pizza-Centerin kautta taksilla kotiin, Pena Vallesmanninkadulle ja Arska Hyvinkäänkadulle.

Arskan herätessä naapuri asensi uutta keittiötasoa. Porakonetta tarvittiin minuutin välein. Jalat tärisivät vain hieman hiomakonetta vähemmän Arskan laskeutuessa rappuja yksi kerrallaan. Alhaalla ulko-ovella Arska veti keuhkot täyteen iltapäivänpehmeää ilmaa ja sytytti punaisen Marlboron.

Piru, kun ei mitään muista. Taisi tulla tehtyä jotain tyhmää eilen, Arska mietti. Vieressä alkoi lastenvaunuista kuulua kitisevää lapsenitkua. Keittiötasonaapuri astui siinä samassa ovesta. Käveli suoraan kohti. Sanoi, että Arska voisi mennä muualle tupakoimaan, kun on vauva vieressä. Sai nyrkin leukaansa.

Reinot läpsähtelivät jalkapohjiin, kun Arska laahusti keskustaan. Hän meni suoraan ravintolaan. Otti viinaryypyn eikä todellakaan antanut tippiä, vaikka valkokauluksinen tarjoilija jäi notkumaan viereen.

Kyllä tämä on kaikki ihan turhaa, Arska mietti. Tuopin pohjassa luki ”Arcoroc France”.

Oletko koskaan katsonut X-filesia, kuullut selvännäkijöiden ennustuksista tai lukenut haamukuiskaajien uskomattomista tarinoista ja ihmetellyt heidän vankkumatonta uskoaan paranormaaleihin ilmiöihin? Oletko mahdollisesti hämmästellyt sitä laajaa ja uskollista kuulijakuntaa, joka nielee heidän jokaisen sanansa? Olet ehkä jopa tuntenut vetoa näihin ajatuksiin.

Kuitenkin yliopistolla opiskeltuasi ja skeptisismiin tutustuttuasi olet mahdollisesti päätynyt siihen, että eihän kukaan järjissään oleva ihminen voi tosissaan uskoa mihinkään paranormaaliin.

Jos sinulla on kuitenkin säilynyt viehätys tavallisten ihmisten aistijärjestelmien ulottumattomissa olevaan maailmaan, on sitä mahdollista tutkia yliopistossa.

Edinburghin yliopiston psykologian laitoksella toimii vuonna 1985 perustettu “The Koestler Parapsychology Unit” (KPU). KPU on tutkimusyksikkö, joka keskittyy parapsykologian tieteelliseen tutkimiseen eli siihen, miten joillakin ihmisillä oletetaan olevan kykyjä olla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa muilla keinoilla kuin tunnistetuilla aistijärjestelmillä.

Tähän parapsykologian keskeiseen olettamukseen viitataan termillä “psi”.

KPU:n tekemä tutkimus jakautuu seuraaviin neljään alueeseen: 1. Psi-Hypoteesi, joka testaa ihmisten väitteitä “yliaistillisista havainnoista” kuten telepatiasta, selvännäöstä ja tulevaisuuden ennustamisesta, sekä “psykokinesiasta” eli esineisiin vaikuttamisesta ajatusten voimalla.

2. Pseudo-Psi Hypoteesi, joka tarkastelee syitä, joiden vuoksi ihmiset tulkitsevat tavallisia kokemuksia paranormaaleiksi.

Tähän tutkimukseen kuuluu myös tietoisen tai tarkoituksenmukaisen petoksen ja itsepetoksen tutkiminen.

3. Paranormaalien uskomusten ja kokemusten psykologia, joka tutkii näiden uskomusten ja kokemusten syitä ja seurauksia sekä sitä, miten paranormaalit uskomukset voivat olla oikeutettuja.

4. Parapsykologian historia taas tutkii, miten parapsykologiaan liitetyt ilmiöt ja sitä edeltäneet suuntaukset, kuten spiritismi ja yliluonnollisen tutkimus, ovat ilmenneet laajemmassa tieteellisessä, sosiologisessa ja historiallisessa keskustelussa.

Tutkimuksen lisäksi KPU tarjoaa myös opetusta

Edinburghin yliopiston psykologian laitoksen tutkinto-opiskelijoille. Tämän lisäksi yksikkö tarjoaa ohjausta väitöskirjaa varten sekä järjestää verkkokursseja kaikille kiinnostuneille.

Eli jos kiinnostuit parapsykologiasta ja haluat lähteä tutkimaan edellä mainittuja tutkimuskysymyksiä, selvittää mitä metodeja parapsykologit käyttävät ja oppia kriittisesti haastamaan paranormaalit väittämät ja kokemukset, käy katsomassa alla olevaa KPU:n nettisivua ja ilmoittaudu heidän nettikurssilleen. Huomaa kuitenkin, että KPU ei ikävä kyllä tarjoa sinulle vastauksia siihen, kuinka kommunikoida kuolleiden kanssa, metsästää kummituksia tai kuinka lukea toisten ajatuksia.

Lauri Calonius

S hamaanin puheilla kielen ulottumattomissa

Johannes Setälä täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Hän on työskennellyt kuvataiteilijana, muusikkona, opettajana ja toimittajana. Toimittajana hän on kirjoittanut filosofiasta, kulttuurista, taiteesta ja shamanismista.

Muusikkona hän on kiertänyt tanssilavoja ja ravintoloita, sittemmin keskittynyt jazziin. Hän on opettanut peruskoulussa musiikkia ja kuvataidetta ja on LänsiUudenmaan taiteilijaseuran perustajajäseniä. Vuonna 1996 alkuperäiskansojen kansainvälisessä Four W inds -kokouksessa intiaaniosallistujat vihkivät hänet Suomen hengenperinnön ja shamaanitulen vartijaksi ja tänä vuonna hänet kutsuttiin Suomen Kalevalaseuran jäseneksi. Setälä on myös kirjoittanut neljä kirjaa: Shamaanin matka (1997), Shamaanin maailma (2000), Shamaanin r umpu (2005) ja viimeisimpänä Aika (2010).

”Tässä on tätä maailmaa vähän kuvattu. Mulla kun on tämä omituinen huumorintaju, niin näissä on monesti vähän sarkastisia huomioita tästä olevasta.”

Teksti Hanna Kauppinen

Istun taiteilija-shamaani Johannes Setälän seurassa hänen talonsa edustalla Lohjansaaressa. On kaunis kevätpäivä. Ollaan hiljaa ja kuulostellaan. Aurinko lämmittää rentouttavasti ja ilman täyttää ampiaisten pörinä ja lintujen laulu. Setälä kertoo tuntevansa nuo sinitintit, jotka puissa livertävät, seurustelevansa niiden kanssa talvella.

Kaikkea viisaita ne kertovat, maailman menoa ymmärtävät enemmän kuin monet kapeakatseiset ihmiset.

H: Minä olen käsittänyt, että olisi aika helppoa nähdä laajemminkin?

J: Näin minäkin olen käsittänyt. Mutta kaikki tehdään niin helvatun vaikeaksi. Meillä olisi suunnattomat mahdollisuudet, tajunta... Hienoja filosofejakin on vaikka kuinka paljon, mutta mitä se nyt vaikuttaa? Sieltä poimitaan merkillisyyksiä, nämä uskonnot on esimerkiksi aivan pimeitä. Sen luolan perältä ei valoa näy.

H: Filosofian pitää kuitenkin pistää rationaaliseen järkeen se, mitä se sanoo.

J: Se on pirunmoinen ongelma ja tekee filosofian mahdottomaksi. Se jää aina näpräämiseksi kun sen on saatava muoto. Sanat taas rajaavat hirveän paljon. Ei minkään kielen sanoilla pärjää pitkälle.

Mutta kalevalainen runokieli, se on tavattoman kuvallista. Jokainen säe aukaisee nähtäväksi kuvan. Tämä meidän nykyinen kieli taas – puhumattakaan jostain germaanisista kielistä – on äärimmäisen töksähtelevää, tarkkaan rajattua, numeraalista. Jotain aivan muuta kuin kalevalainen kieli.

Meidän täytyy oikein opetella ja totutella kalevalaiseen runouteen, että me ymmärretään mitä siinä on. Muuten siinäkin jää helposti pintaan ja se on vaan semmoista lausuntaa.

Sillä käsitteistöllä mitä meillä on, me pärjätään näissä mitä me nähdään ja tunnetaan, aistitaan ja koetaan. Aistimaailman kuvaamiseen se sopii vielä jotenkuten. Kalevalan kielestä täytyy puhua ihan eri sarjassa. Se on laulettua eli siinä on se tietty poljento ja rytmi ja samalla se avaa huikeita kuvia koko ajan. Siellä on tavattoman kuvaavia sanoja, jotka ei sovi tähän kielisysteemiin ollenkaan. Suuret laulajat teki aina tarvittaessa omia sanoja kuvaamaan sitä laajaa kokonaisuutta, joka paljon tärkeämpää kuin joku määrätty päivämäärä tai vuosiluku. “Yheksän yrön ikeä” on yksi tämmöinen laaja ilmaus.

Minuunhan Kalevala rävähti aivan silmille joskus siinä -67, kun silloinen vuokraemäntä osti minulle Kalevalan syntymäpäivälahjaksi. Semmoisen Gallen-Kallelan kuvittaman, jossa tekstuurikin oli vielä vanhaa korutekstiä. Hän teki siinä merkittävän teon. Kun luin siitä ensimmäisen luvun, jossa kerrottiin maailmankaikkeuden synnystä, ajattelin että jumalauta, miksei tämmöistä opeteta koulussa, se pitäisi jokaisessa aamuhartaudessa ottaa esille! Siinähän kerrottiin alkuräjähdysteoria! Se oli aivan tyrmistyttävää. Muinaiset laulajat joskus tuhansia vuosia sitten oli laulanut maailmankaikkeuden synnystä. Nyt tiede on haparoinut siihen suuntaan sata vuotta.

H: Mistä ne tiesi sen?

J: Mistä ne tiesi sen! Oleellinen kysymys. Niillä on ollut aivan käsittämättömän voimakkaat kanavat “syntyihin syviin” niin kuin siellä tavan takaa korostetaan. Synnyt syvät merkitsee, tietäjähän oli suurin arvonimi siellä.

J: Ajassa on kerrottu historia, nykyhetki ja se, mihin ollaan menossa. On nähtävä ihminen siinä missä me todella olemme näiden havaintojen pohjalta, mitä meillä on. Me olemme avaruudessa, pienellä pallolla, joka on Linnunradalla, joka on maailmankaikkeudessa. Se on se lähtökohta, josta meidän pitäisi ruveta ounastelemaan todellisuutta. Muuten ollaan jatkuvasti harhateillä.

Tämä on meidän olomuoto. Avaruusihmisiä, avaruusolioita, hitusia universumissa. Sellaisina meidän pitäisi ymmärtää itsemme, sillä se aukaisisi oikeita näköaloja. Niitä samoja, mitä Väinämöinen ja Ilmarinen, Joukahainen ja Louhi ja nämä edustaa. Pohjola oli toiselta nimeltään Päivölä, eli jumalten olomuoto, ja sen ymmärtämiseksi, juuri tätä suurta ymmärrystä kohti, nämä sankarit jatkuvasti matkasivat. Ja se mitä he saivat aikaan, oli valtavan upeaa ja hienoa.

Se mitä esivanhemmat meiltä odottivat, ja odottavat edelleen, on se, että me pyrittäisiin jatkamaan siitä, mihin he jäivät. Se on suurin, mihin me voidaan pyrkiä täällä: tietoisuus. Sitä kohti he pyrkivät. Ja pitkälle pääsivät, erittäin pitkälle. Me ei vielä läheskään ymmärretä sitä, miten pitkälle. Aika -kirja johdattaa siihen suuntaan. Se on niin selkeästi kirjoitettu, kuin tästä aiheesta on mahdollista. Ei mitään kummallista pimeään, hämärään mystiikkaan sotkeutumista, niin kuin monesti näkee näissä tällaisissa kirjoissa.

J: Minusta kaikki on mystistä, eihän me tiedetä loppujen lopuksi mitään kaikkeudesta.

Miksi jotain on olemassa, miksi minä olen olemassa? Mikä aiheuttaa tämän kaiken?

Nämä peruskysymykset ovat täysin ummessa ihmisillä. Miten me voisimme totuudesta tietää mitään, jos meillä ei ole mitään pohjatietoa kaikkein oleellisimmista asioista.

Me vain tehdään päätelmiä näistä mitä me nyt nähdään ja koetaan ja voidaan jollain laitteilla päätellä ja vähän laskeskellaan... Mutta se on kaikki jonkin seurausta. Juuri se on mielenkiintoista, minkä seurausta tämä on. Se äärimmäisen kiehtovaa, ja tieteen piirissä ei ole mitään osviittaa siitä, miten voisi löytyä ratkaisu.

Olen kuullut viimeisimpienkin avaruustutkijoiden sanovan, että kaikki palautuu aineeseen.

Miten järjissään oleva ihminen voi puhua tuollaista? Ainehan on jonkun seurausta, sehän on voiman toinen olomuoto. Aine ja voima, mutta mistä ovat peräisin nämä aine ja voima?

Ei aine sinänsä ole muuta kuin jatkuvaa muutosta. Mistä tämä muutos on alkanut? Ja tällaisia älyttömyyksiä ne laukoo siellä. Tämmöinen möläytys vie pohjan kaikelta ajattelutoiminnalta. Niin kuin se yksinkertaistus, että kun kaikki menee pieleen täällä maapallolla, kun ihmiskunta saa tämän pilattua ihan täysin, niin yksi sanoo tällä lailla: ”Me noustaan sitten avaruusalukseen.”

Terävin huippu suomen avaruusfysiikassa päästää tämmöisen suustaan. Ehkä se on puoleksi vitsi, mutta joku voi tulkita sen niin, että eihän meillä ole hätää. Jos sellainen alus olisi, täällä on päälle kuusi miljardia ihmistä. Minne ne, jotka pääsevät mukaan, menevät sillä aluksella? Ei ole mitään osoitetta vaan kaikkialle on miljoonien valovuosien matka. Ei mitään tietoa mistään. Kaipa se jonkinmoinen vitsi oli. Mutta monet ihmiset on kuitenkin huolissaan tästä kehityksen suunnasta. Ei tarvitse olla mikään selvännäkijä, että tajuaa, ettei näillä raiteilla pitkälle mennä.

Ja siihen ei olla mitenkään valmistauduttu, sama hulina jatkuu vaan. Samaa itsekästä maaäidin ja toisten riistoa. Se jatkuu, eikä ole mitään varasuunnitelmaa. Entä kun aurinko lähettää yks kaks voimakkaan aurinkotuulen, joka pyyhkäisee nämä netit menemään? Kaikki järjestelmät katoaa. Se on täysin mahdollista, se jopa myönnetään. Plots. Ei sen tarvitse edes olla mikään valtava kohahdus. Ja mitä sitten, ei voi tehdä kaupassa ruokaostoksia. Kaikki häipyy. Kaikki tiedostot on vaan siellä jossain sitten. Tämä nyt yhtenä ensimerkkinä vaan.

Ei tätä enempää kannata, tämä on vaan elämää, mutta voisi olla joku varasuunnitelma.

Olen esittänyt julkisesti Kansan Uutisissa tämmöisen varasuunnitelman: Jokainen järjissään oleva ihminen hankkii pienen mökin, jossa on kaivo, perunamaa ja mielellään vielä joku kalaisampi järvi siinä lähellä. Sillä pärjää aika hyvin, kun kaikki pyyhkiytyy. Sitten mä vielä lisäsin siihen, että jos ei itse pysty hankkimaan, voi hankkia sen paikanosuuskunnalla isommalla porukalla.

Nyt ihmiskunnan levottomuus alkaa olla aika valtavaa, kansojen ja pienempien porukoiden, uskonnollisten yhteisöjen, ja yksittäiset ihmisetkin alkaa repeillä. Nuoretkin ihmiset joutuvat varhaiseläkkeelle.

H: Onko se sitten oppitunti ihmiskunnalle?

J: Jos käsitetään oppitunniksi, että ihmiskunta niitetään pois, niin siinä tapauksessa on. Ne, jotka jäävät henkiin, oppivat varmasti. Mutta on jotenkin vastenmielistä puhua mistään maailmanlopun ennusteista. Jokainen ihmissukupolvi on varmasti saanut oman maailmanlopun ennustajansa, enkä minä nyt maailmanloppua näe sellaisenaan, mutta tämä kehitys, tätä ei maaemo kestä. Sitten ollaan tosiaankin niissä alkutekijöissä, jotka on ne välttämättömät ja ehdottomat. Ei ole optioilla eikä osakkeillakaan mitään merkitystä, eikä rahalla, se on vain paperia.

H: Edistyykö ihmiskunta vai palaako se takaisin?

J: Jos tätä pidetään jonkinlaisena kehityksen huippuna, niin sehän romahtaa hyvin pian. Siinä romahduksessa vain ihmiset kärsii paljon. Täällä on miljardeja ihmisiä liikaa.

H: Kertoisitko shamaanin maailmasta yleisesti. Alisesta, ylisestä, keskisestä?

J: Olen kirjoittanut niistä kolme kirjaa, voit lukea niistä. Ne on niin laajoja kysymyksiä, että siinä jää aina puolitiehen, kun muutamaan lauseeseen yrittää pelkistää. Shamaanin maailmankuva sisältää koko maailmankaikkeuden järjestelmän, joten sen kuvaamiseksi pitäisi käsitellä kaikki, kohta kohdalta. Toimintatavoissa on toki paljon eroja, mutta se on jossain muodossa yhtä vanha kuin ihmiskunta, koska ei se ole mikään uskonnon tai filosofian kaltainen järjestelmä tai dogmisto. Yleisesti se on, että käsitetään missä ollaan, eletään maaemon antimista, ymmärretään isä päivän merkitys, veden ja ilman merkitys. Tämä perusta on ympäri maapalloa edelleen aivan yhtä pätevä kuin aina.

Olen tavannut alkuperäiskansojen ihmisiä, tietäjiä Australiasta, Pohjois- Amerikasta, Kanadasta, Siperiasta, Etelä- ja Väli-Amerikasta. Nenetsejä, nepalilaisia, tiibetiläisiä ja marilaisia. Aivan kaikkialla on sama perusta ja syvä ymmärrys. Se on loukkaamaton heidän perinteessään. Luonnosta otetaan vain se, mikä on tarpeen ja muuten jätetään se rauhaan. Esimerkiksi maan omistaminen, se oli aivan käsittämätön ajatus intiaaneillekin. Näinhän se on täälläkin ollut hyvin pitkään.

Toimintatavat on elinympäristöstä riippuen vaihdellut hyvin paljon, mutta on siellä paljon samankaltaistakin. Kunnioituksen osoitukset näille voimille, kutsutaan niitä vaikka jumaliksi eri nimillään. On pidetty pyhinä hyvin samankaltaisia asioita ja arvoja. Muutosta on tapahtunut vasta, kun yhteisöt ovat kaupungistuneet ja sivilisaatio syntynyt. Sitten tulivat ammattipapistot ja yläluokat, kuninkaat ja keisarit ja tämä joutilas väki.

Käsitys siitä, että kaikki on näkyvää on aika tuore. Meidän isovanhemmat saattoi vielä puhua metsän- ja vedenhaltijoista jokapäiväisinä asioina. Se ei ollut niin erityistä, että sitä olisi pidetty minään ilmiönä. Metsissä, korvissa ja soiden takana asuville se oli luonnollista ympäristöä ja siihen kuului nämäkin olennot, joita pidetään nyt ihan satuna.

H: Ja shamaani saa näihin yhteyden?

J: Se on hänen erikoisominaisuuksiaan. Se oli usein perinnöllistä, tiedot ja taidot opetettiin seuraavalle sukupolvelle. Sukupolvien traditio keräsi tietoa näistä asioista.

Oli suurshamaaneja joiden luo tultiin hakemaan tietoa ja oppia kaukaakin. Kyläyhteisön noidat oli sellaisia parantajia.

Ihan välttämättömiä. Eihän niitä ilman tulleet toimeenkaan ne yhteisöt. Jos yhteisön shamaanisuku pääsi katkeamaan, se oli huolestuttavaa ja pyrittiin korjaamaan mahdollisimman pian.

H: Miten shamaanirumpu toimii?

J: Se vaan toimii, kellä toimii. Ei kaikki rummut, vaikka miten olisi rakennettu, toimi. Se riippuu haltijoista. Rummussa pitää olla haltijoita. Tai kyllä se rytmi toimii ryhmässä. Ennen koko yhteisö saattoi kerääntyä kotaan, jolloin rumpu oli jo yhteisön voimaa kokoava ja välittävä väline. Ja kyllähän se yritettiin tietyn kireäksi saada. Isoja rumpuja lämmitettiin tulen ääressä, että saatiin siihen sopiva kireys. Mutta ne haltiat oli ne tärkeät tekijät, joista pidettiin huolta muunakin aikana.

H: Onko ne haltiat niin olennaisia, että ei voi vaan päättää tuosta vain lähteä matkalle?

J: Minä olen eriyttänyt näitä niin, että on shamaanin meditaatio, jossa on rumpu mukana. Sillä on merkitystä ja se eroaa hiljaisesta meditaatiosta. Mutta se ei sinänsä ole mikään shamaanitoiminnan muoto. Ne on eri juttuja.

H: Minulle on kolahtanut Jungin uskontoteoria, jonka mukaan uskonnollisessa kokemuksessa on kyse siitä, että tietoinen tulee tietoiseksi alitajunnasta. Ja sitten on vielä ihmisten kollektiivinen alitajunta arkkityyppeineen. Sinäkin olet ilmeisesti perehtynyt Jungiin?

J: Jung on mahtava tyyppi, hän pelasti minut aikoinaan.

Saatoin todeta, että joku muukin on näitä samoja asioita pohtinut ja se oli aivan järistyttävä kokemus. Hän puhui shamaanien maailmasta.

Alitajunta on hämärä käsite ja siihen suhtaudutaan virallisesti aika torjuvasti. Shamaanit ovat toimineet alitajuntansa kautta ja alitajunnasta löytyy ne kollektiiviset arkkityypit, jotka edustavat esivanhempiakin, kaikkia niitä, siis se on ihan valtava kehityskaari. Kaikki shamaanitoiminta ja -maailmankäsitys on perustunut juuri tähän että nämä ovat yhtä olevia, siinä vaan muoto vaihtuu.

Me emme nyt havaitse heitä, mutta ei kysymys ole kuin aineellisen kuoren häviämisestä.

Se vaan kuluu loppuun, mutta ei henki voi kulua loppuun, ei se voi kuolla. Se muuttuu sellaiseksi, jota ei yleensä nähdä, tavallaan vapautuu. Paha sanoa sitä mitenkään muuten.

Voidaan ajatella, että siellä kollektiivisessa todellisuudessa on olemassa ja löydettävissä nämä esivanhemmat.

Oli hämmästyttävää, miten Jung kuvasi oman pappi-isänsä tuskaa, miten isä jäi tyhjän päälle. Jung oli ateisti ja hänen isälle oli kauheaa havaita, että se mihin oli uskonut, liukenee pois. Minä olen sitä mieltä, että uskonnot – tällaiset abstraktit hahmotelmat – ne voi yrittää omaksua ja pitää niitä totena, mutta eivät ne välttämättä ole.

Ne ovat kirjoitettuja oppeja.