8.3.3 Koulunkäynti

tään. Informaation kulku tapahtuu solmittujen sosiaalisten suhteiden kautta, mutta silti välillä on tunne, että ei oikein ymmärrä kaikkea puhuttua.

8.3.3 Koulunkäynti

Koulunkäynti on yksi merkittävä kiinnekohta, mitä kautta palaava nuori integroituu Suomeen. Suomalaiseen kouluun sopeutuminen voi olla monitasoinen prosessi. Ulkomailla opiskelleella lapsella on kokemuksia koulujärjestelmästä, jossa opettajan ja oppilaan suhde oli pienestä oppilasmäärästäkin johtuen läheisempi. Monen paluumuuttajan mielestä suomalainen koulu on ankea (Junkkari & Junkkari 2003, 178). Marttinen (1992B, 42) näkee kansainvälisessä koulussa varjopuolena äidinkielen ja identiteetin heikkenemisen. Kansainvälisissä ja paikallisissa kouluissa lapsi saa kuitenkin korvaamattomia kokemuksia ja on yhteydessä erilaisten ihmisten kanssa. Suomenkielisissä kouluissa opiskelleilla ei sen sijaan ole kieliongelmaa, mutta huomiota tulee Marttisen mukaan kiinnittää siihen, että ei eristäydytä ”pikku-suomeen” muurin sisäpuolelle.

Suureen kouluun tulo voi olla shokki, jos on tottunut pieneen. Massaan hukkuu helposti, eikä opettaja välttämättä aina huomaa viittauksessa käytettyä kättä. Koulukaverit olivat kuitenkin kaikkien haastateltujen kohdalla melko kiinnostuneita kuulemaan juttuja ulkomailta. Useimmissa tapauksissa innostus oli alussa korkealla puolin sekä toisin, mutta pikku hiljaa sitä sulautui joukkoon. Ulkomaankokemuksista sopeutumiseen liittyvistä kysymyksistä keskusteli mieluummin sellaisen kanssa, jolla oli samoja kokemuksia. Koulukaverit eivät näitä asioita välttämättä ymmärtäneet. Yhtä harmitti se, ettei ollut kavereille kerrottavana muuta kuin Afrikka-juttuja.

Haastateltavat mainitsivat koululuokkansa vaikuttaneen siihen, miten sopeutuminen onnistui. Raju luokka tai luokan sisäiset valtataistelut vaikuttivat lähetyslapseen, missä hän koki välillä olevansa ulkopuolinen ja välillä ”neekeri”. Toisaalta hyvä luokka ja motivoituneet opiskelijat nähtiin kannustavina ja sopeutumista helpottavina. Hyvä kielitaito auttoi joidenkin kurssien suorassa korvaamisessa, mutta toisaalta taas ikäisiään edellä ollut turhautui jo tuttuja asioita uudelleen opetellessa. Kurssien hyväksyttäminen johti joskus siihen, että jokin luokka oli käytävä uudestaan. Yksi haastateltava suoritti amerikkalaisen

ylioppilastutkinnon lisäksi myös suomalaisen, koska hän ei ulkomailla ollessaan voinut osallistua yhteishakuun. Tämä välivuosi antoi miettimisaikaa ja samalla tuli suoritettua suomalainen tutkinto.

Lukuisat valinnat osoittautuivat toisille nuorille suuremmiksi ongelmiksi kuin toisille. Suomessa vihdoin koittanut vapaus tuntui hienolta, mutta samalla oli alettava ottaa vastuuta omasta elämästä. Ihmisten luonteet vaihtelivat ja toiset olivat itsenäisempiä kuin toiset. Useissa tapauksissa valinnat eivät tuottaneet vaikeuksia vain nuorelle, vaan koko perheelle. Koulujen luokattomuus kurssivalintoineen tuotti hankaluuksia samoin virastojen ”kapulakieli”. Näistä tilanteista haastateltavat kertoivat selviytyneensä vanhempien avulla sekä neuvoa kysymällä. Apua sai helposti kysymällä ”Yleensä mä vaan menen tyhmästi siihen kassalle ja kyselen.” (Poika 16v, Aasia) Sivusta seuraaminen oli myös yksi keino päästä selville ympärillä tapahtuvista asioista. Tuntosarvet pystyssä pääsi jyvälle esimerkiksi vaatetukseen liittyvissä kysymyksissä. Apua sai myös kavereilta, ja jos joku osti mustat farkut, sellaiset oli myös itse hankittava.

Myös kulttuurisilla seikoilla on vaikutusta sopeutumiseen. Esimerkiksi Keski-Euroopassa, mikä muistuttaa läheisesti suomalaista kulttuuria, olleiden lasten on helpompi sopeutua suomalaiseen järjestelmään kuin Afrikassa paikallisten kanssa vuosia asuneen. Kulttuurien välinen ero varsinkin alkuvaiheessa aiheuttaa shokin. Aikuistuva nuori on vielä sopeutuvainen, mutta hänkin joutuu jo ottamaan kantaa joihinkin asioihin. Tällaisia ovat esimerkiksi tupakointi, alkoholin käyttö ja seurusteluelämä. Ulkomailla, usein varsin steriilissä ympäristössä kasvaneelle nämä ovat isoja kysymyksiä, eikä niihin löydy välttämättä heti vastausta. Nuorempi voi vielä tyytyä vanhempien muotoilemiin kannanottoihin, mutta jossain vaiheessa on kantaa otettava myös itse. Arkoihin asioihin suhtaudutaan usein ehdottomasti. Iän myötä mielipiteet saattavat muuttua ja vanhempienkin kanssa uskalletaan olla eri mieltä. Jossain vaiheessa tapahtuva itsenäistyminen ja vanhempien luota pois muutto on myös suhteellisen itsenäiselle lähetyslapselle kova paikka. Vaikka hän on asunut ulkomailla erossa vanhemmistaan, ero heistä kotimaassa voi ottaa silti koville. Vieraassa kulttuurissa se luo turvallisuutta ja perheen saumaton yhteisyö on ehto työssä jaksamiselle ja sen eteenpäin menemiselle (Junkkari & Junkkari 2003, 116).