8.3.5 Itsenäistyminen

pessimistinen. Lukuisat muutot ovat kuitenkin tehneet kolmannen kulttuurin lapsista pesunkestäviä sopeutujia, sillä haastatteluhetkellä he halusivat nähdä asiat myönteisestä näkökulmasta. Vaikka suomalaisten sulkeutuneisuus harmitti, oltiin sitä mieltä, että maahan on sopeuduttava. Omaa taustaa ei haluttu kieltää, mutta sitä ei välttämättä haluttu pitää esilläkään. Haastatellut nuoret kertoivat, kuinka tulevaisuus selkiytyi pikkuhiljaa ja hyväksyttiin vallitsevat olosuhteet. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että Suomeen jäätäisiin pysyvästi, vaan että oma paikka on tällä hetkellä Suomessa. Yksi haastateltava kertoi kuinka ”...mulla tosiaan ei ollut mitään suunnitelmia. Alhaalta lähdin ja aloin siitä rakentamaan ylöspäin, mutta en ollut innostunut tulemaan tänne pitkäksi aikaa, en todellakaan. Joka vuosi on tullut enemmän ja enemmän siteitä ja yhteyksiä tänne Suomeen. Nyt on opiskelupaikka, työpaikka ja kavereita.” (Poika 23v, Lähi-itä).

Vaikka Stortin (1997, 53) (ks. 4.2.2) mukaisia kuherruskuukausia ja päinvastaisia kulttuurishokkeja ei selkeästi ollut havaittavissa, voidaan kuitenkin nähdä prosessi, jossa tapahtuu sopeutumista. Suomeen tullaan suuremmalla tai pienemmällä innolla, mutta tunteet tasaantuvat jossain vaiheessa. Koulut tai armeija ehkä alkavat ja sen myötä rutiini alkaa pikku hiljaa sujua. Jokainen käy läpi oman sopeutumisprosessinsa, johon ehkä aluksi kuuluu kaipaus takaisin ulkomaille takaisin vihreämmille laitumille. Suomalaisuuden sulattelu vie aikansa, mutta Suomi on kuitenkin kotimaa ja paikka, missä vanhemmat tai itse on syntynyt. Koulut ja tulevaisuus ovat ehkä Suomessa ja ajatukseen siitä on totuttauduttava.

Junkkart kertovat, kuinka ulkomailta palannut nuori tai lapsi kaipaa todennäköisesti entistä maataan. Hän voi jopa kokea sen toiseksi kotimaaksi ja sen kokemukset ovat syvällä hänen sisällään. Maa, jossa hän on viettänyt huomattavan osan lapsuudestaan jättää hänen mieleensä kokemuksia, muistoja ja mielikuvia, joiden avulla rakennetaan omaa itseä koko elämän ajan. Mitä enemmän lapset saavat pukea kokemuksiaan sanoiksi, sitä enemmän heillä on oman persoonansa rakennuspuita. (Junkkari & Junkkari 2003, 178.)

8.3.5 Itsenäistyminen

Eakinin (1999, 24) mukaan on erittäin tärkeää, että nuori muodostaa sosiaalisia suhteita ja kehittää ystävyysverkostoja niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Jotta näin voi tapahtua,

on hänen oltava itsenäinen vanhemmistaan ja osattava kurottautua perhepiirin ulkopuolelle oman itsenäisen elämän saavuttamiseksi. Tähän saattaa liittyä riskin ottamisen kokemuksia, mutta voi kuitenkin johtaa suurempaan viisauteen ja itsenäisyyteen vanhempien valvovien katseiden alta. Tämä on usein ollut vaikeaa ulkomaisessa asuinyhteisössä, jossa lapset elävät kuten akvaariossa. Heidän koulunsa on pieni ja oppilailla rajoitettu piiri ystäviä, joiden vanhemmatkin saattavat tuntea toisensa. Heidän kannaltaan positiivista on yhdessä vietetty aika, mutta nuoresta saattaa tulla liian riippuvainen vanhemmistaan. Turvallisuuskysymys ulkomailla saattaa myös rajoittaa nuorta viettämästä itsenäistä sosiaalista elämää. Tämä voi rajoittaa häntä kehittämästä itseään ja sitä kautta kasvamasta nuoreksi itsenäiseksi aikuiseksi. Tämä taas voi johtaa siihen, että murrosikä ja kapinavaihe jatkuvat vielä parikymppisenä.

Turunen (1996, 102–120) käsittelee tarkemmin murrosiän kehitysvuosia siirtymisenä kohti aikuisuutta, jolloin muun muassa ajattelu ja tunne muuttuvat olemuksellisesti. Näiden kautta saadaan uudenlainen suhde todellisuuteen ja ajattelun kehitys mahdollistavat käsityksen laajenemisen todellisuuden sisällöstä ja luonteesta. Nuoren elämänpiiri laajenee ja hän luo uusia yhteyksiä uusista elämänilmiöistä. Monenlaiset harrastukset ja toiminnat luovat tätä sisältöä. Yhteiskunnan todellisuus avautuu syvällisemmin ja hän kehittyy niiden keskellä ja on yhteydessä niihin. Kehitys nuoresta aikuiseksi muuttuu henkilökohtaiseksi kokemukseksi, eikä hän voi enää sivuuttaa yhteiskunnan tai jonkun muun taholta tulevia vaikutteita. Tuntojen herkkyyden vuoksi erilaiset vaatimukset saatetaan kokea liian sitoviksi ja nuori kapinoi niitä vastaan.

"En mä meinannut aluksi sopeutua ollenkaan ja sitten jossain vaiheessa mulla alkoi tulemaan sellainen vaihe että menin sekaisin ja mulle tuli hirvee katkeruus Suomea kohtaan jostain syystä ja mä aloin sen takia käyttäytymään kuin suomalainen. Mä en edes tiedä mitä siinä vaiheessa tapahtui. Se oli tosi sekanen, mutta jossain vaiheessa tuli sellainen että teki mieli lähteä mukaan ja lähdinkin. Siinä vaiheessa mulla meni tosi syvälle. Oli masennusta ja anoreksiaa. Montaakohan eri uskontoa mä lähdin siinä vaiheessa kokeilemaan ja mulla meni tosi kauan sen kriisin kanssa, mutta sitten lähettipäivillä tulin uskoon uudestaan." (Tyttö 16v, Afrikka)

Haastateltavilta kysyttiin osasivatko he toimia omasta mielestään itsenäisesti ikätovereihin verrattuna. Suurin osa oli sitä mieltä, että ainakin tietyissä asioissa. Ne, jotka olivat asuneet poissa kotoa kouluja käydessään, olivat oppineet jo pienenä hoitamaan joitain