8.2SUOMESTA LÄHTÖ JA ULKOMAILLA OLEMINEN

seen. Aineistoa etnografisesti tulkittaessa siinä nähdään tutkimusote tavaksi lähestyä yksilöiden elämän sosiaalista rakentumista. Tutkimuskohteet nähdään aktiivisina osallistujina ja todellisuutta luovina puheen, vuorovaikutuksen ja kertomuksen kautta. Tällöin haastateltavat kertovat elämästään suhteuttamalla kertomustaan sosiaalisen ympäristönsä tulkintakehyksiin. Itsestään ja omasta tilanteestaan puhuessaan he soveltavat kertomustaan laajempaan kontekstiin.

Selkeää analyysimenetelmää miettiessä mieleen nousi erilaisia mahdollisia tapoja käsitellä aineistoa. Omat teoreettiset ideat, joita olivat sosiaalinen pääoma, muukalaisuus, identiteetti sekä yhteisö ohjasivat tapaa, millä aineistoa analysoidaan. Aineistolähtöistä se on siinä mielessä, että oletan siitä nousevan joitakin teemoja, joihin en ole valmiiksi miettinyt sopivaa teoriaa kysymyksiä laadittaessa. Yhtenä laadullisen aineiston analyysimenetelmänä toimiikin teemoittelu, jossa tekstimassasta pyritään löytämään tutkimusongelman kannalta olennaiset aiheet. Tämä helpottaa niiden hahmottelua jo haastattelurungon tekovaiheessa. Teemoittain järjestetyt vastauksista irrotetut sitaatit voivat olla mielenkiintoisia, mutta eivät kuitenkaan vielä osoita kovin pitkälle meneviä analyysejä ja johtopäätöksiä. (Eskola 2001, 174.)

Uskonnollisissa tehtävissä toimivien vanhempien lasten käsitykset maailmasta ovat varsin yhdensuuntaiset. Arvomaailma on muita selkeämmin esillä monissa kysymyksissä ja tämän mielessä pitäminen helpotti työn tekemistä haastatteluita tehdessä ja niitä analysoitaessa. Tiettyä olennaista asiaa kysyin usealla eri tavalla, jotta saisin hyviä ja laajoja vastauksia. Näin toimin esimerkiksi sosiaalisen pääoman kohdalla, jossa haastateltava ei välttämättä tunne käsitettä, mutta tuntee siihen liittyviä asioita kuten velvoitteen, odotuksen ja arvostuksen.

8.2 Suomesta lähtö ja ulkomailla oleminen

Ulkomaille lähdön vaikututusta lasten elämään tulee Junkkari & Junkkari (2003, 29) mukaan miettiä tarkasti. Alle kouluikäisten sopeutuminen on kaikista helpointa, sillä heidän turvallisuutensa on vielä vanhemmissa. Ala-aste ikäisellä sen sijaan alkaa jo olla mielipiteitä siitä, missä hän haluaa olla. Kavereista luopuminen ja tutun koulun jättäminen voivat

tuntua vaikealta ja sen hän voi myös osoittaa. Tärkeää on Junkkarien mukaan antaa lapselle tilaa ristiriitaisille tunteille sekä se, että vanhemmat selittävät ja kertovat mitä on tapahtumassa ja minne ollaan menossa.

Murrosikäiselle ensimmäinen tai toinen lähtö voi olla jo vaikeampi. Tuolloin kaveriporukat ovat erittäin tärkeässä asemassa ja Suomeen jääminenkin voi osoittautua vaikeammaksi prosessiksi kuin luultiin. Uusien ystävyyssuhteiden luominen vie aikansa, eikä äidinkielikään ole välttämättä kovin vahva puhumatta murteista ja nuorison käyttämistä lainasanoista. Kavereiden saaminen on murrosikäisen itsetunnolle tärkeässä asemassa. Mi-

käli heitä ei saada, voi ulkopuolisen tunne vallata mielen. Entiset kaverit eivät välttämättä odota tai ystävyyssuhde on viilentynyt. Toiset saattavat pitää paljon maailmaa nähneen ja kokeneen kokemuksia uhkaavina ja ovat kateellisia. (Junkkari& Junkkari 2003, 29.)

”Mutta se tulo Suomeen sattui mulle vähä pahaan aikaan ja sitten niin se oli vähä niin kuin. Mä olin ihan pihalla tänne tullessa... Ja ne puheen aiheet ja mulla ei ollut hajuakaan miten käytetään linja-autoa tai mä en ollut käynyt elokuvissa kertaakaan elämäni aikana.” (Tyttö 16v, Afrikka)

"Ihmiset on hirveen paljon kateellisia ja kattoo muita että noi on ollu ja noi on tehny ja ajattelee heti että se on multa pois jos joku muu on ollut matkustamassa. Se on sellainen hassu juttu." (Tyttö B 23v, Afrikka)

Haastatelluista suurin osa oli joko lähtenyt ulkomaille erittäin nuorina, 2–6 -vuotiaina tai oli syntynyt siellä. Tästä johtuen heillä ei ollut juurikaan muistikuvia siitä, millaiselta ensimmäinen lähtö tuntui. Vaihtoehtoina ei usein ollut muuta kuin vanhempien mukana lähteminen. Kaksi haastateltavista kuvasi nuorena lähtöä perheen yhteiseksi seikkailuksi ja yksi tunnetta, kuinka lähtijällä oli ”spesiaali” olo ihmisten huomioidessa lähetyskentälle lähteminen suurena tapahtumana. Usein ensimmäisen työkauden päätyttyä perhe palasi kotimaahan vuoden tai useamman mittaiselle lomalle, jona aikana lapsi kävi koulua. Hieman vanhempana uudelleen lähdettäessä lasten vanhemmat jo kysyivät heidän halukkuuttaan lähteä. Kolme koki ristiriitaisia tunteita lähdön suhteen. Ensimmäistä kertaa 9-

vuotiaana lähtenyt tyttö ei olisi halunnut lähteä isovanhempien ja ”bestiksen” jäädessä Suomeen, mutta kolme vuotta ulkomailla asuttuaan viihtyi siellä niin hyvin, että ei olisi halunnut palata. Hän kertoi, kuinka oli ensimmäisinä viikkoina muistellut Suomea, mutta sai pikkuhiljaa kavereita ja lähti mukaan leikkeihin. Yksi haastateltava kertoi muistavansa