8.2.2 Kulttuuriarvot

yrittäisi nukahtaa väkisin. Tärkeää Junkkarien (2003, 129) mukaan on, että lapsella on pitkäaikainen turvallinen aikuissuhde ja tieto siitä, että on aikuiselle tärkeä, vaikka ei tätä aina näkisikään. Kovin aikainen aikuistuminen ei aina anna sitä etumatkaa, vaan lapsen tulisi antaa kehittyä omaan tahtiin. Arvokysymykset vastasivat elämän suuriin eksistentiaalisiin kysymyksiin. Oman puntaroinnin jälkeen ne jäivät elämään omaan elämään.

8.2.2 Kulttuuriarvot

Pollockin (1996, 214) mukaan on muutamia asioita, joita vanhemmat voivat tehdä tukeakseen monikulttuurisia lapsiaan niin sopeutumisessa kuin kehityksessä. Yksi näistä on kulttuurisen identiteetin vahvistaminen. Tiedon ylläpitäminen siitä, mistä on tullut ja mihin kuuluu, helpottaa lasta ymmärtämään omia taustojaan. Heitä tulisi rohkaista tietämään, arvostamaan ja iloitsemaan kaikesta perinnöstä. Pollockin mielestä vanhempien tulisi ylläpitää kotimaan kulttuuria ja juhlia sen juhlapäivinä, edes pienemmässä mittakaavassa kuin kotimaassa.

Kaikkien lähetyslasten kodeissa pidettiin suomen kielen asemaa tärkeänä. Vanhemmat puhuivat sitä lapsilleen ja halusivat varmistaa sen, että he eivät unohda olevansa suomalaisia. Perinteisiä juhlapäiviä vietettiin ja joulua juhlittiin kuten Suomessa. Nimipäivien vietot tai jotkin muut juhlapäivät jäivät ehkä vähemmälle huomiolle. Pariin haastateltavaan paikallinen kulttuuri ja sen juhlapäivät olivat vaikuttaneet niin vahvasti, että myös ne koettiin tärkeiksi. Suomalaisuus myös korostui ulkomailla asuttaessa. Muutamat sanoivat kokeneensa olevansa enemmän suomalainen ulkomailla kuin kotimaassa. Kansain-

välisessä ympäristössä asuminen vahvisti oman kulttuurin omaleimaisuutta ja Suomi nähtiin pienenä, mutta pippurisena maana, joka läpi historian on ponnistellut itsenäisyyden säilyttämiseksi.

Kulttuurisen identiteetin ylläpitäjänä toimii myös kieli. Usein kolmannen kulttuurin lapset puhuvat useita kieliä varsinkin jos vanhemmat ovat taustaltaan eri kulttuurista. Ongelmaksi voi tulla se, että toisen kielen käyttäminen jää vähemmälle, ellei siihen tietoisesti panosteta. Pollockin (1996, 216) mukaan monikulttuurisissa perheissä molempia kieliä tulisi kuitenkin opetella ja arvostaa. Kielen kautta tapahtuva identiteetin vahvistaminen luo

tunnetta johonkin kuulumisesta. Monikulttuurisella lapsella se ei ehkä ole yksi ja ainoa kieli kuten ehkä vanhemmillaan, vaan yhdistelmä useita kieliä mitä ei yhtäkään osaa täydellisesti. Haastateltavat kertoivat, kuinka heidän kotonaan puhuttiin suomen kieltä, mutta usein myös paikallista kieltä. Vanhemmat kuitenkin korostivat äidinkielen osaamisen tärkeyttä. ”Suomea. Se oli mun vanhempieni kotikieli. Me oltiin suomalaisia.” (Poika 23v, Lähi-itä)

”...porukat aina pakotti puhumaan sitä että ei saa puhua englantia, mutta siskojen kanssa melkein meni englanniksi helposti, samoin isän kanssa. Että isänkin kanssa yritti puhua suomea. Sen takia ne tietysti yritti saada puhumaan suomea, koska se on rikkaus, että pystyy puhumaan kahta kieltä ja se kuitenkin on niin sanottu kotimaan kieli. Ja muutenkin niin, että pitää juuristaan kiinni.” (Tyttö B 23v, Afrikka)

Useimmat lähetyslapsista muistivat Suomea hyvällä, ja että siellä oli kiva käydä kesäisin. Kaverisuhteiden säilymisen kannalta ne olivat useille tärkeitä ja Suomessa vietetty aika nähtiin lomana, jonka jälkeen koitti paluu lähetyskentälle. Suomen Lähetysseura kustansi yhden kotimaanmatkan työkauden välissä. Toisille kotimaassa käynti oli isovanhempien hautajaisissa käyntiä tai pelkoa siitä, että hyvästeli ulkomaan kaverit viimeisen kerran, jos paluu ei enää olisi mahdollista.

”Joo me oltiin joka kesä. Kesät oli mukavaa aikaa. Toisaalta, joka kerta kun sieltä lähti oli kauhee hyvästely, koska ei voinut koskaan tietää jos siellä vaikka syttyy sota tai jotain, kun se on niin epävakaa maa, mutta olihan se kiva tulla aina katsomaan kavereita ja mummoa ja pappaa.” (Tyttö 17v, Eurooppa)

”Kyllähän siinä oli tiettyä glamouria. Kyllä sitä porukassa suomalaisten kanssa mietittiin, mitä kaikkea tekee kun pääsee Suomeen. Muistan ensimmäisen kauden loppupuolella kun haaveili Suomeen pääsystä vaikka oli 7-vuotias, niin teki palapelin, missä oli Suomen kartta ja nousi seisomaan sen päälle ja sanoi, että nyt mä olen Suomessa. Jotenkin oli sellainen kaipuu Suomeen.” (Poika 25v, Afrikka)

Lähetysperheen arvot niin henkiset kuin kulttuurisetkin nähtiin siis tärkeiksi vieraassa kulttuurissa ja ylläpitämisen arvoisiksi. Ne koettiin tärkeiksi juuri sen vuoksi, että tiesi olevansa jotain ja tulevansa jostain. Suomalaisuus usein korostuu ulkomailla ollessa ja sitä haluaa muistaa omat juurensa. Kieli ja juhlapäivät toimivat näistä esimerkkeinä. Van-