Miete-lehti 02/2019 Päijät-Hämeen Mielenterveystyön Tuki Miete ry:n jäsenlehti.

Page 1


KEITTIÖ Arkiruokaa edullisesti Lämminruoka

klo 11:30-12:30 Kotisivuilta löytyy viikon ruokalista. Halutessasi kasvisvaihtoehdon, ilmoita keittiöön klo 9:30 mennessä. puh: 0440345063

Kahvila avoinna talon aukioloaikoina Kahvia/teetä, jäätelöä, virvokkeita ja välillä pikkupurtavaa Thursday

Meillä voit maksaa käteisellä ja kortilla. Friday


Syysterveiset Hennalasta! ”No just sen oman arvon vahvistaminen ja kun tänne on turvallinen ja hyvä tulla, niin se vahvistaa sitä, että minä olen hyvä ihminen ja minulla on oikeus olla. Ja että minä olen todella muutakin kuin diagnoosini.” ”Tärkeää masentuneelle ja kuntoutujalle, että voi käydä tällaisessa paikassa ja nähdä kavereita ja pystyy puhumaan ongelmistaan. Se helpottaa. Se on hyvä, että pidetään huoli meistä. Välillä tuntuu, että on liian vähän tällaisia paikkoja. Että ei syrjäydy kokonaan.” ”Että jos jää yksin kotiin, niin pyöritän yksin niitä samoja ajatuksia. Olen hiljaisuudessa ja kehä pyörii edes takaisin. Kun lähtee sitten liikenteeseen ja tulee tänne, niin sitten saa muuta ajateltavaa.” Yllä olevat tekstit ovat lainauksia Lahden ammattikorkeakoulussa tehdystä lopputyöstä ”Päijät-Hämeen mielenterveystyön tuki Miete ry:n kävijöiden kokemuksia toimintaan osallistumisesta” (Jenni Varila ja Sanna Värtinen, 2019). Näissä lainauksissa kiteytyy hyvin koko yhdistyksemme toiminnan tarkoitus. Tämän vuoksi me olemme olleet olemassa jo vuodesta 1973. Valitettavaa on se, että edelleen 46 vuoden päästä me tarvitsemme erikseen tällaisia paikkoja, joissa mielenterveyskuntoutuja saa kokea olevansa hyvä ihminen. Miksei näin tapahdu muualla? Jäsentalomme on toiminut nyt puolisen vuotta Hennalassa ja Kerintiellä liikkuneet ovat panneet ehkä merkille, kuinka vanhan ”Kerin” ilme on muuttunut surulliseksi ja autioksi. Paikka palveli toimintaamme upeasti viimeiset 36 vuotta ja sieltä on toiminnassamme pitkään mukana olleilla jäsenillämme paljon rakkaita muistoja. Nyt oli kuitenkin oikea hetki kääntää lehteä. Muuttomme sujui hienosti ja se oli jälleen hyvä osoitus meidän yhteisöllisyydestämme. Emme tarvinneet muuttofirmaa sitä hoitamaan vaan iso joukko jäseniämme oli mm. pakkaamassa, kantamassa, maalaamassa, ikkunoita pesemässä, tavaroita purkamassa, siivoamassa ja jopa muuttoautoa ajamassa. Näin rakensimme yhdessä uuden paikkamme. ISO kiitos vielä kaikille muuttoomme osallistuneille! Tästä uudesta pesäkolostamme on jo nyt muotoutunut hyvä paikka, jonne kävijämme ovat hyvin löytäneet ja jossa he voivat tuntea olevansa ”hyviä ihmisiä”. Kaunista syksyä kaikille! Riikka toiminnanjohtaja


MIETTEITÄ LOKAKUUN LÄHESTYESSÄ Kuinka nopeasti aika onkaan mennyt. Ensimmäinen ajatus, kun ajattelen kulunutta kahta vuotta Mietteellä. Aloitin syyskuussa 2017 puolen vuoden työkokeilun, joka jatkui pienen tauon puolen vuoden palkkatukijaksolla ja siitä suoraan STEAn Paikka auki -hankkeen kautta vuoden määräaikaisella sopimuksella projektissa. Paljon on mahtunut tähän kahteen vuoteen. Olen kasvanut ihmisenä ja saanut niin paljon, etteivät sanat riitä kaikkea kuvaamaan. Yhteisön tuki Mietteellä on aivan uskomatonta ja kannatellut minua koko ajan. Vaikeitakin hetkiä on ollut, varsinkin vuodenvaihteessa 201819, kun projektissa Sanna lopetti ja ennen kuin Nina aloitti maaliskuussa 2019. Läheisen työparin vaihtuminen on aina vaikeaa, mutta onneksi Nina osoittautui todelliseksi aarteeksi ja yhteistyö hänen kanssaan on ollut ongelmatonta ja todella hauskaa. ”Pakohuone” (joksi työhuoneemme hyvin pian Hennalassa ristittiin) raikuu usein naurusta ja on ihanan täynnä ihmisiä juttelemassa. Miete ei olisi Miete ilman jäseniä. Teitä ihania, upeita ihmisiä, jotka jaksatte ja uskallatte avata sydämenne ja ajatuksenne uusille ihmisille. Olette korvaamattomia. Toivon sydämestäni, että olen pystynyt antamaan edes murto-osan takaisin teille kaikesta siitä, mitä olette antaneet minulle. Lämpöä, ystävyyttä, tukea ja luottamusta. Iso ja lämmin kiitos myös kaikille maakunnissa (Hollola, Vääksy, Nastola ja Heinola) kahviloissa olleille ja käynneille yhteistyöstä ja kannustuksesta. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös minun pestini Mietteellä lähestyy loppuaan. Tämä herättää monia ajatuksia ja väkisinkin vetää mielen haikeaksi. Huhmarin hyvinvointilomaa odotan innolla. Sen jälkeen alkaakin laskeutuminen ja totuttelu siihen, ettei ole enää montaa päivää jäljellä. 10.10. on viimeinen työpäiväni Mietteellä, ja toivon, että läksiäisiä vietetään iloisissa merkeissä. Suuresti arvostamani Anssi Kelan sanoin: ”Tää on parasta aikaa Voi tapahtua mitä vaan Päivissä on taikaa Ne eivät palaa milloinkaan Tää on parasta aikaa.” Kiitos Miete! Katri


Hei! Olen Ville-Matti, 32 vuotias alanvaihtaja Lahdesta. Aloitin opiskeluni syksyllä Suomen Diakonialaitoksella Lähihoitajaksi ja nyt olisi ensimmäinen työharjoittelujakso edessä. Kuulin vinkkiä, että Miete Ry:llä saattaisi olla paikka ja sieltähän sellainen löytyikin. Aloitan työharjoitteluni heti lokakuun alussa ja odotan jo mielenkiinnolla päästä työskentelemään kanssanne. Olen itse aktiivinen luonnossa liikkuja ja kalastaja. Tarkoituksena olisikin järjestää ainakin pienimuotoista perhonsidontaa ja muuta luontoon liittyvää aktiviteettia. Nähdään pian! T: Ville-Matti Hei, Olen Carita Salmiranta, 45-vuotias nainen Lahdesta ja 2 pojan äiti. Työhistoriaani mahtuu laaja kirjo töitä eri ikäisten ihmisten parissa eri aloilta. Aloitan ohjaajana Miete ry:ssä 16.9.2019. Odotan työn alkamista ja uusiin ihmisiin tutustumista todella paljon. Ennakkoluulottomuus, eri alojen yhteistyö ja yhteistyö ylipäänsä, tasavertaisuus ja ihminen ihmiselle-ajatukset ovat sydäntäni lähellä. Olen ihmisläheinen ja sosiaalinen, mutta vastapainona kaikelle tarvitsen myös luonnonrauhaa ja yksinoloa. Rentoudun luonnossa retkeillen ja ulkoillen valokuvauksen, marjastuksen ja sienestyksen parissa. Rentoudun välillä myös maalailun, elokuvien, leipomisen, käsitöiden ja huonekalujen kunnostamisen parissa, mutta rentouttavan ja kiireettömän tekemisen rinnalla on joskus yhtä tärkeää vain olla. Hyvää syksyä! t. Carita

MIETE RY


HARJOITTELUSSA AJALLA 5.8.-11.10.2019

Sosionomiopiskelija Marjo Hei vaan, olen kolmannen vuoden sosionomiopiskelija ja suorittamassa opintoihin liittyvää harjoittelua täällä Mietteellä. Olen kiinnostunut tietoisuustaidoista ja pidänkin teille syksyn mittaan niihin liittyviä työpajoja. Tervetuloa mukaan tai muuten vaan juttelemaan kanssani!

Mukava saada tehdä harjoittelua täällä kanssanne!


Vertaisverkolla on edessä toiminnantäyteinen syksy, kun Lahden ympäristökuntien toiminnat käynnistyvät taas syyskuun alussa. Muutoksia ja uutta toimintaa on luvassa. Heinolassa järjestämme matalan kynnyksen vertaisryhmiä tuttuun tapaan keskiviikkoiltapäivisin, vuoroviikoin Tuttavantuvalla Jyränkölän Setlementin tiloissa ja Heinolan terveyskeskuksen monitoimitilassa. Uutena Heinolassa aloittaa Nuorten Miete -kahvila Nuorten talolla joka toinen tiistai klo 17.30. Ryhmä om tarkoitettu noin 18-30 -vuotiaille nuorille aikuisille ja muiden Miete kahviloiden tapaan kyseessä on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa keskustelunaiheet liikkuvat mielenterveyteen liittyvien teemojen ympärillä. Orimattilan Turinatuvat jatkuvat vaihtuvien keskusteluteemojen merkeissä joka toinen torstai Mispan tuvalla ja niiden lisäksi tuparyhmässä voi viettää aikaa vapaamuotoisesti maanantaista keskiviikkoon. Tuparyhmässä pelaillaan, bingoillaan, kahvitellaan ja askarrellaan ja toimintaa pyörittää jäsenistä koostuva vapaaehtoisten tiimi. Vääksyn ryhmän kokoontumispäivä vaihdettiin kävijöiden toiveita kuunnellen torstailta tiistaille ja samalla myös kokoontumispaikka siirtyi Vanhasta Vääksystä "uudelle puolelle", ostoskeskuksen yhteydessä sijaitsevalle Maijan kammarille. Nastolan Miete -kahvilassa vaihtui myös sekä paikka että aika. Syyskuun ensimmäisestä viikosta alkaen kokoonnumme Rakokiven ostoskeskuksessa, Bedan pirtillä joka toinen maanantai klo 14-16.

MIETE RY


Täysin uutena ryhmänä aloitimme Hollolassa joka toinen maanantai kokoontuvan iltakahvilan (klo 16-18) yhteistyössä PHHYKY:n kanssa. Kokoontumispaikkana toimii "Oivallus" -tila osoitteessa Koulurinteentie 3, jonka paikalliset tuntevat myös nimellä "Virkun talo".

Vertaisverkolla on näiden ryhmien lisäksi myös netissä toimiva chat eli livekeskusteluryhmä, jossa voi kirjoitella anonyymisti mielenterveyteen liittyvistä asioista joka toinen perjantai klo 16-18. Ryhmään pääsee mukaan luomalla käyttäjätunnuksen/nimimerkin osoitteessa www.tukinet.net ja kirjautumalla Miete ry:n "Käsikkäin" chattiin. Mukaan mahtuu kerralla 12 keskustelijaa ja keskustelun kulkua ohjaavat valvojina toimivat Miete ry:n työntekijät ja vapaaehtoiset. Syksyn aikana sekä kahviloissa että chatryhmässä on tulossa mielenkiintoisia teemoja mm. kiusaamisesta ja mielenterveyskuntoutujan omaisen näkökulmasta. Lämpimät kiitokset kaikille vapaaehtoisille, jotka ovat olleet tärkeänä apuna chatissa ja kahviloiden käytännön järjestelyissä, sekä kokemusasiantuntijoille, jotka ovat rohkeasti kertoneet omista kokemuksistaan ja antaneet näin toivoa toisille! Kahviloihin kaivataan aina myös uusia "oman tarinansa kertojia", joten jos sinusta tuntuu, että voisit jakaa oman kokemuksesi vertaisryhmässä, niin olethan yhteydessä Vertaisverkon työntekijöihin. Reipasta syksyä kaikille mieteläisille! Nina Kaituri Projektikoordinaattori Vertaisverkko - vertaistukea mielenterveyskuntoutujille

MIETE RY


Hyväksytyksi tulemisen kokemuksien näkyminen PäijätHämeen mielenterveystyön tuki Miete ry:n toiminnassa Päijät-Hämeen mielenterveystyön tuki Miete ry on alueen matalan kynnyksen kohtaamispaikka mielenterveyskuntoutujille. Yhdistys järjestää toimintaa päätoimipaikassaan, jäsentalolla Lahdessa mutta myös Lahden ympäristökunnissa, kuten Asikkalassa, Hollolassa, Orimattilassa ja Heinolassa. Yhdistyksen toimintaan kuuluvat erilaiset tapahtumat, retket, vertaistuelliset ryhmät, ruokailu sekä muut yhteisölliset toiminnot, kuten keittiöaskareet tai pihatyöt. Yhdistys tarjoaa matalan kynnyksen kohtaamispaikan mielenterveysongelmista kärsiville, ja mahdollisuuden muiden samankaltaisissa elämäntilanteissa olevien kohtaamiseen ja vertaistuen saamiseen. Miete ry toimi toimeksiantajana Lahden ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden, Jenni Varilan ja Sanna Värtisen opinnäytetyölle ´Päijät-Hämeen mielenterveystyön tuki Miete ry:n kävijöiden kokemuksia toimintaan osallistumisesta´. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, millaisia hyötyjä jäsentalolla kävijät kokivat saavansa yhdistyksen toimintaan osallistumisesta. Miete ry on aiemminkin ollut Lahden ammattikorkeakoulun opinnäytetöiden toimeksiantajana, mutta Jenni Varilan ja Sanna Värtisen opinnäytetyö oli ensimmäinen, joka pureutui sellaisten kävijöiden kokemuksiin, jotka tulevat pääasiassa viettämään jäsentalolle aikaa, eivätkä osallistu aktiivisesti ryhmätoimintoihin. Opinnäytetyöhön sosionomiopiskelijat haastattelivat kymmentä kävijää jäsentalolla. Tiedonantajien vastauksissa korostuivat hyväksytyksi tulemisen kokemukset, ruokailun mahdollisuus, syrjäytymisen ehkäisy ja seuran saaminen sekä esimerkiksi tekemisen saaminen yhteisöllisten toimintojen, kuten pihatöiden kautta. Tiedonantajat korostivat, kuinka tärkeäksi he kokivat sen, että on olemassa juuri heille, mielenterveyskuntoutujille, suunnattu paikka, jonne tulla ja jossa viettää aikaa. Jäsentalon fyysinen olemassaolo takaa heille sen, että pääsääntöisesti melkein jokaisena päivänä vuodessa on paikka, jonne mennä, jossa tavata muita samankaltaisia ihmisiä ja


jonne kokee olevansa tervetullut juuri sellaisina kuin on. Miete ry:n jäsentalon tiloja luonnehdittiin haastatteluissa kodinomaisiksi, suuret tilat mahdollistavat yksin ja yhdessä olemisen sekä monenlaiset toiminnot, kuten karaokeryhmän tai ruokailun. Jäsentaloa, siellä toimivaa henkilökuntaa, sekä muita kävijöitä luonnehdittiin ´isoksi perheeksi´, turvalliseksi ympäristöksi, jonne tulla ja jossa olla vapaasti sellainen kuin on. Tiedonantajat kokivat, että heistä välitetään, ja heillä on väliä sekä merkitys yhdistykselle ja siellä kävijöille. Hyväksytyksi ja tärkeäksi itsensä kokeminen korostui monissa vastauksissa, tiedonantajat kokivat saavansa mahdollisuuden olla passiivisia tai aktiivisia toiminnassa, sen mukaan kuin he haluavat sekä mahdollisuuden tulla hyväksytyksi mahdollisista diagnooseista huolimatta. Haastatteluissa he korostivat sitä, kuinka tärkeä kohtaamispaikka Miete ry:n jäsentalo on – ympäristö, joka on kuin toinen koti, yhteinen ympäristö, jossa kaikilla on turvallinen olla ja mahdollisuus tulla näkyväksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Opinnäytetyön tuloksien pohjalta voidaankin todeta, että matalan kynnyksen kohtaamispaikat kuten Miete ry:n jäsentalo ovat turvallisia paikkoja, jossa mahdollistuu oman tärkeyden ymmärtäminen, sekä sen että on juuri hyvä sellaisena kuin on, diagnooseista huolimatta. Tällaiset kokemukset rohkaisevat poistumaan kotoa, tapaamaan ihmisiä ja osallistumaan yhteisölliseen toimintaan Miete ry:llä. Jenni Varila sosionomiopiskelija Jenni.Varila@student.lamk.fi


RETKI 16.10-19 HEINOLAAN

KOIRAKIKAN HUSKYTARHA JA KUMPELIN KYLPYLÄ

-Lähtö klo 9:00 Hennalasta -KoiraKikalla kahvitarjoilu -Lounas Kumpelissa -Kylpylä klo 13:00-15:00 -Paluu klo 16:00

TERVETULOA MUKAAN! ILMOITTAUTUMISET TOIMISTOLLE VIIMEISTÄÄN 9.10. HINTA 35€

)


RETKI MIELENTERVEYSMESSUILLE HELSINKIIN TIISTAINA 19.11. ALUSTAVA OHJELMA: Lähtö Hennalasta klo 9. Lounasbuffet Ravintola Weeruskassa. jonka jälkeen siirtyminen Kulttuuritalolle kävellen (5min). Klo 12.00 Yleisöluento messuilla: "Kenellä on oikeus voida hyvin? Kaikilla!" Vapaata tutustumista messuihin. Klo 14.15 Siirtyminen bussilla Fazerin vierailukeskukseen Klo 15 Opastettu tutustuminen Fazerilla, sisältää maistiaisia ja kotiin vietävän tuotekassin. Klo 16 Kahvit ja pullat Fazerilla. Paluu Mietteelle noin 17.30.

RETKEN HINTA 25€/HLÖ. ILMOITTAUTUMISET JA MAKSU TOIMISTOON 28.10. MENNESSÄ.


Lahden kaupunginteatterissa

NELJÄNTIEN RISTEYS Neljäntienristeys on kertomus vahvuudesta, heikkoudesta, poikkeavuudesta ja häpeästä. Se on neljän sukupolven tarina savupirteistä hyvinvointiSuomeen perhesalaisuuksien varjossa. Menneiden sukupolvien taakat siirtyvät seuraaville, jotka joutuvat vuorollaan tekemään tiliään historian kanssa.

TORSTAINA 21.11. KLO 13:00. ILMOITTAUTUMISET TOIMISTOON 28.10. MENNESSÄ. HINTA 9€ SISÄLTÄÄ VÄLIAIKATARJOILUNA KAHVIN/TEEN JA PULLAN TERVETULOA MUKAAN


TERVETULOA MIETTEEN

SYYSKOKOUKSEEN TORSTAINA 28.11.2019 KLO 13.00 KÄSITELLÄÄN TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2020. PÄÄTETÄÄN JÄSENMAKSUJEN SUURUUS. PÄÄTETÄÄN TOIMINNANJA TILINTARKASTAJIEN JA HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKKIOT. VALITAAN YHDISTYKSEN PUHEENJOHTAJA, VARAPUHEENJOHTAJA, HALLITUS JA VARAJÄSENET VUODELLE 2020-21. VALITAAN TOIMINNANTARKASTAJA, VARATOIMINNANTARKASTAJA JA TILINTARKASTAJA SEKÄ VARATILINTARKASTAJA. TODETAAN YHDISTYKSESTÄ EROAVAT.



Pikkujoulut! Hennalassa 12.12.19 klo 17:00-20:00

Joulupuuroa ja torttuja Joulumusabingo Joululauluja

Tervetuloa mukaan! Ilmoittautumiset toimistoon 9.12. mennessä


SAAREN JOULUMAA Joulumaassa, joulumarkkinat, jouluinen metsä, joulukirkko sekä kukkamyymälä. LÄHDETÄÄN HENNALASTA BUSSILLA MAANANTAINA 16.12. KLO 12. MATKALLA KÄYDÄÄN KOTIPIIRIN MYYMÄLÄSSÄ. TAKAISIN HENNALASSA OLEMME NOIN KLO 16 ILMOITTAUTUMISET VIIMEISTÄÄN 12.12. MENNESSÄ. RETKEN HINTA 5 €/JÄSEN.


Jouluateria 18.12.

SIIKANIEMEN LEIRIKESKUKSESSA 18.12. KLO 11.00 LÄHTÖ HENNALASTA Hinta 25,00€ sisältää kuljetuksen Siikaniemeen, runsaan joulupöydän, joulusaunan ja joulukahvit. Jari laulattaa jouluisia yhteislauluja.


HEINOLASSA




TUKEA JA TIETOA MIELENTERVEYTEEN LIITTYVISSÄ ASIOISSA

TURINATUPA ORIMATTILASSA MISPALLA, PUISTOTIE 10

JOKA TOINEN TORSTAI KLO 14-15.30, ALKAEN 5.9.2019

PÄIJÄT-HÄMEEN MIELENTERVEYSTYÖN TUKI MIETE RY WWW.MIETERY.FI


TUKEA JA TIETOA MIELENTERVEYTEEN LIITTYVISSÄ ASIOISSA

MIETE -KAHVILA NASTOLASSA BEDAN PIRTILLÄ, RAKOKIVESSÄ

JOKA TOINEN MAANANTAI KLO 14-16, ALKAEN 2.9.2019 PÄIJÄT-HÄMEEN MIELENTERVEYSTYÖN TUKI MIETE RY WWW.MIETERY.FI


TUKEA JA TIETOA MIELENTERVEYTEEN LIITTYVISSÄ ASIOISSA

MIETE -KAHVILA VÄÄKSYSSÄ MAIJAN KAMMARILLA, RUSTHOLLINTIE 4

TIISTAISIN KLO 15-17, ALKAEN 3.9.2019 HUOM! EI 24.9., 22.10., 19.11. JA 17.12.

PÄIJÄT-HÄMEEN MIELENTERVEYSTYÖN TUKI MIETE RY WWW.MIETERY.FI


TUKEA JA TIETOA MIELENTERVEYTEEN LIITTYVISSÄ ASIOISSA

MIETE -KAHVILA HOLLOLASSA Oivallus, Koulurinteentie 3

JOKA TOINEN MAANANTAI KLO 16-18, ALKAEN 26.8.2019

PÄIJÄT-HÄMEEN MIELENTERVEYSTYÖN TUKI MIETE RY WWW.MIETERY.FI


- MIETE RY - HENNALA -SYKSY 2019 MAANANTAI 9-15

TIISTAI 9-16

KEILARYHMÄ

LEVYRAATI

klo 15:45- 17:00, 3€/krt, Risto

klo 12-13, Kauko

KESKIVIIKKO 9-16

TORSTAI 9-16

PERJANTAI 9-16 TAIDERYHMÄ 10-11:30

NADA 9-10, NINA K. 5.9. -> joka torstai, ei 26.9.

KUNTOSALIRYHMÄ

ASKARTELURYHMÄ

NAISTENRYHMÄ

MÄKIKATSOMOSSA klo 17-18, 1€/krt, Seppo

klo 13-15 KATJA, LEILA JA ANNA

klo 13-14:30 (kiinteä ryhmä)

huom alkaa 2.9.

SULKAPALLORYHMÄ

TIETOVISARYHMÄ

klo 14:30 -15:30

klo 12-12:45, Tuija

RANSKAN ALKEET TUIJA KLO 12-13

Kisapuistossa, 2€/krt

max 6 henkilöä

ilmoittautumiset maanantaihin mennessä

RUNON ÄÄRELLÄ

19.9.-7.11.

klo 13-14, ULLA-MAIJA

Sepolle 050-67011

KARAOKE 13-15

OLLI-PEKKA

omavastuu 1€/jäsen

huom alkaa 10.9. ETUKÄTEEN ILMOITTAUTUMISET

PELAILURYHMÄ

JOUKO JA KARI

klo 13, Tuula

BILJARDI kiinteä ryhmä= ryhmä muodostunut tai siihen haettava erikseen

Citypool klo 14-15 Aleksanterinkatu 25, 2€/krt

RENTOUTUS

ENGLANNIN ALKEISRYHMÄ (kiinteä ryhmä) klo 13-13:45, Tuija

14:30-15:30 JOKA TOINEN VIIKKO 5.9., 19.9., 3.10., 17.10., 31.10., 14.11., 28.11. JA 12.12. MARKKU

Jouni Alkaa 2.10.->

LAUANTAI 12-15 LEFFARYHMÄT kerran kuussa. 7.9., 5.10., 9.11. ja 14.12. MARKKU

www.mietery.fi

SUNNUNTAI 12-15 JÄSENKAHVIT 1 kuppi / jäsen

Päijät-Hämeen Mielenterveystyön Tuki MIETE ry Kerintie 2 15100 LAHTI


Päijät-Hämeen Mielenterveystyön Tuki MIETE ry Pataljoonankatu 8, 15700 LAHTI miete@phnet.fi Kotisivu: www.mietery.fi Jäsentalo avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00 la klo 12.00 - 15.00 su klo 12.00 - 15.00 Toimisto avoinna: ma-pe klo 12-15 Toimistotyöntekijä/palveluneuvoja Sampsa Raatikainen 044 4890022 sampsa.miete@gmail.com ja Nina-Erika Salminen Projektikoordinaattori Nina Kaituri 044 0270202 nika.k.miete@gmail.com Keittiö Jaana Ängeslevä 044 0345063 Toiminnanjohtaja Riikka Salmi 044 5757610 riikka.miete@gmail.com Miete-lehti on Päijät-Hämeen Mielenterveystyön Tuki ry:n jäsenten oma jäsenlehti. Tekstejä lehteen voit lähettää ennakkoon toimistoon tai osallistua lehden toimittamiseen yhdessä muiden kanssa yhdistyksen jäsentalossa Hennalassa, Pataljoonantiellä. Muista ilmoittaa uudet osoitetietosi muuttaessasi. Näin varmistat myös Mielenterveyden keskusliiton Revanssi-lehden saannin. Miete-lehden julkaisija:

Päijät-Hämeen Mielenterveystyön Tuki ”Miete” ry Jakelu: Postitetaan yhdistyksen jäsenille ja yhteistyökumppaneille Yhdistys toimii Veikkauksen ja Lahden kaupungin tuella.


Päijät-Hämeen Mielenterveystyön Tuki MIETE ry Pataljoonankatu 8 15700 LAHTI


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.