kuljettava” Vammaispalvelujen ja lastensuojelun rajapinta tulee huomioida laki uudistuksissa

Tukea on tarjolla

– KASPER eli Kasvatus- ja perheneuvonta ry:n toiminnan kohderyhmiä ovat vanhempien eron kokeneet lapset ja nuoret sekä lastensuojelun asiakasperheiden vanhemmat.

– VOIKUKKIA-VERTAISTUKIRYHMÄT on tarkoitettu vanhemmille, jotka ovat kokeneet lapsensa huostaanoton tai sijoituksen. Ryhmiä toimii eri puolilla

Suomea.

– TUKEA SAA MYÖS ETÄNÄ. Tarjolla on vertaistuki-iltoja verkossa ja vapaaehtoisten antamaa yksilötukea Ylitse

MentorApp -sovelluksessa.

– KEHITYSVAMMAISTEN TUKILIITTO on Kasperin yhteistyökumppani. Tukiliitto on järjestänyt kaksi selkeäkielistä ja saavutettavaa Voikukkia-vertaistukiryhmää sekä kouluttanut Voikukkiavertaisvanhempia. Tänä keväänä yksi vanhempi on osallistunut kokemusasiantuntijakoulutukseen.

Olemme toteuttaneet yhdessä myös

Vanhemmuus jatkuu -selko-oppaan lastensuojelusta.

Lue lisää www.suomenkasper.fi tai www.tukiliitto.fi/kehittaa.

Sukulaiset ja tutut tulevat tahtomattaan helposti loukanneeksi lapsen huostaanoton kokenutta. ”Minuakin kehotettiin esimerkiksi nauttimaan omasta ajasta ja rauhasta. Moni myös kuvittelee, että sijoitetun lapsen vanhempi on joko täysin holtiton tai ei välitä riittävästi lapsestaan. Olen tavannut lukuisia huostaanoton kokeneita vanhempia, eikä välittämisestä ole kyllä ollut pulaa yhdelläkään.”

Tavallaan ennakkoluulot ovat Mareenan mukaan inhimillisiä ja ymmärrettäviä. ”Itsekin vertaistukeen hakeutuessani mietin, että mitäköhän huonoa porukkaa siellä oikein on. Kohtasinkin ihan tavallisia ihmisiä.”

Kaikille erityislasten vanhemmille Mareena haluaa sanoa, että armollisuus itseä kohtaan on sallittua. Apua kannattaa hakea mahdollisimman varhain, vaikka aina paraskaan tuki ei riitä estämään lapsen sijoittamista. ”Elämä ei lopu huostaanottoon. Eikä siihen pääty vanhemmuuskaan.”

Tyttären nimi on muutettu jutussa hänen yksityisyytensä suojaamiseksi.

Vammaispalvelujen ja lastensuojelun rajapinta tulee huomioida lakiuudistuksissa

KUN PERHEESSÄ ON KEHITYSVAMMAINEN tai vastaavaa tukea tarvitseva lapsi tai vanhempi, perheen tarvitsemia sosiaalipalveluita arvioitaessa tehdään usein rajanvetoa vammaispalveluiden ja lastensuojelulain mukaisten palvelujen välillä.

Vammaisella lapsella on vammastaan huolimatta sama oikeus lastensuojelun palveluihin kuin muillakin, kun lastensuojelulaissa määritellyt edellytykset täyttyvät. Kuitenkin, kun palveluita tarvitaan nimenomaan lapsen vamman vuoksi, palveluntarpeisiin tulee vastata muilla kuin lastensuojelun palveluilla, käytännössä ensisijaisesti vammaispalveluilla tai erityishuollon palveluilla.

Perheiden tilanteita arvioidaan kuitenkin toisinaan virheellisesti. Lapsen vammasta johtuvat haasteet saatetaan tulkita puutteiksi kasvuolosuhteissa, tai vastaavasti lastensuojelun tarvetta ei tunnisteta, kun ajatellaan, että avuntarpeet johtuvat pelkästään lapsen vammasta.

LASTENSUOJELUN JA VAMMAISPALVELUIDEN häilyvä rajapinta piirtyy esiin lastensuojelun vaativan sijaishuollon lakiehdotuksessa, josta Tukiliitto antoi tänä keväänä lausunnon. Ehdotettu lakikokonaisuus sisältäisi säännökset, joiden nojalla muun muassa kehitettäisiin vammaispalveluiden ja lastensuojelun integroituja yksikköjä vaativan sijaishuollon tarpeisiin. Lausunnossamme nostimme esiin huolen siitä, että integroitujen yksiköiden kehittäminen heikentää vammaisille lapsille suunnattujen avohuollon asumisyksiköiden tilannetta. Vammaislainsäädännön nojalla lapsille palveluita tarjoavia asumisyksiköitä on muutenkin syntynyt aivan liian hitaasti tarpeeseen nähden. Tämä on yhtenä tekijänä hidastanut lasten laitosasumisen lakkauttamista.

Pelkona on, että integroitujen yksiköiden kehittämisestä tulee ensisijaista, ja yksiköistä tulee lähes ainoita vaihtoehtoja lapsille, jotka tarvitsevat kodin ulkopuolista asumista vammansa vuoksi. Tämä tarkoittaisi, että vammaisen lapsen tarve kodin ulkopuoliselle asumiselle tulkittaisiin pääsääntöisesti lastensuojelutilanteeksi. Lausunnossamme totesimme, että lainsäädännön tulee olla sellaista, ettei se tarpeettomasti ohjaa vammaisia lapsia perheineen lastensuojelun piiriin. Lastensuojelulain jatkovalmistelussa onkin välttämätöntä selventää vaativaa sijaishuoltoa koskevan sääntelyn suhdetta vammaislainsäädäntöön.

Tilannetta voisi osaltaan selkiyttää vammaispalvelulain uudistaminen. Valmistelussa olevaan lakiin on kaavailtu uutta säännöstä lasten asumisen tuesta. Asiasta säätäminen nimenomaan vammaispalvelulaissa mahdollistaisi sen, että vammansa vuoksi asumisen tukea tarvitseva lapsi voisi tarvittaessa saada palvelua myös kodin ulkopuolella ilman, että hänen tulkittaisiin olevan lastensuojelun tarpeessa.

Lainsäädännöllä tulee joka tapauksessa varmistaa, että vammaiset lapset ja heidän perheensä saavat tarvitsemansa palvelut sen lainsäädännön kautta, jolla on tarkoitus vastata juuri kyseiseen palveluntarpeeseen.

KUN VAMMAISELLA LAPSELLA ON tosiasiallinen tarve lastensuojelun palveluille, hänen tulee saada niitä yhdenvertaisesti. Myös tällöin tulee huomioida vammasta johtuvat erityistarpeet, kuten lausunnossamme totesimme. Esimerkiksi sijaishuoltopaikasta tulee lapsen tarpeiden mukaan löytyä riittävää erityisosaamista kehitysvammaisuudesta ja autismista tai psykiatrian ja neuropsykiatrian aloilta.

Erityisosaamisen vaatimus ei kuitenkaan tarkoita, että vammaiset lapset tulisi automaattisesti ohjata vaativaan tai muuhun laitosmuotoiseen sijaishuoltoon. Lapsen edun ja yksilöllisten tarpeiden tulee ohjata valintaa. Lastensuojelulain mukaan sijaishuolto järjestetään laitoshuoltona vain, jos sitä ei voida järjestää lapsen edun mukaisesti riittävien tukitoimien avulla perhehoidossa tai muualla.

Lastensuojelun ja vammaispalveluiden rajapinnalla on välttämätöntä huomioida, että lastensuojelun palveluiden piirissä oleminen ei vie lapselta oikeutta saada tarvitsemiaan vammais- tai muita palveluita. On lainvastaista evätä lapselta vaikkapa henkilökohtainen apu sillä perusteella, että katsotaan lastensuojelun, esimerkiksi sijaisperheen, vastaavan kaikkiin lapsen palveluntarpeisiinsa.

Lastensuojelun- ja vammaispalveluiden yhteensovittaminen siten, että kaikkiin tarpeisiin vastataan tarkoituksenmukaisesti, edellyttää vammaispalveluiden ja lastensuojelun tiivistä ja toimivaa yhteistyötä.

SAARA KOKKO, TUKILIITON LAKIMIES