Rovaniemen Seniori-MessuSanomat

Page 18

18 • SENIORI-MESSUSANOMAT ROVANIEMI 2017

Arviointityö paljastaa kotona asumisen karikot

IKÄÄNTYVÄN henkilön mieleen voi nousta pelonsekaisia tunteita tulevaisuudesta, kun kunnan sosiaalitoimesta kerrotaan, että hänen kotona asumisensa mahdollisuuksista tehdään ulkopuolinen arvio. – Kotona asumisen arviointien tarkoitus ei suinkaan ole häätää asukkia pois kotoaan palvelutaloon tai muuta senkaltaista, vaan päinvastoin. Arvioimalla selvitellään, miten asiakas pystyisi jatkamaan asumista omassa kodissaan. Etsitään ratkaisuja helpompaan ja turvallisempaan selviytymiseen kotona, kertoo Validia Asumisessa arvioivasta ja valmentavasta asumisesta vastaava esimies Tuomas Kansanniva. Arvio voidaan tilata ja teettää, jos kotona asuvan terveydentilaan esimerkiksi on tullut huomattavampi muutos, hän on ollut vaikkapa leikkauksessa tai vammautunut ja on laitosjakson jälkeen palaamassa kotiinsa. Arvioinnin tekee puolueeton ulkopuolinen taho, joka arvioi esimerkiksi kunnan kotihoidon asiakkaan toimintakykyä ja avuntarvetta hänen omassa toimintaympäristössään kotona ja nykyisessä tukiverkostossaan. – Validia Asuminen tekee puolueettomia arvioita kotona selviytymisestä esimerkiksi kunnan sosiaalitoimen tai omaisten aloitteesta. Myös vakuutusyhtiö tai asiakas itse voi tilata tilanteen arvioinnin.

Asumisen haasteet arvioidaan – Kotona asumisen arviointia tarvitaan usein myös silloin, kun kotona eläminen on muuttunut haasteellisemmaksi, kun asiakkaan oma kunto on ikääntyessä heiken-

Kotona toteutettavissa asumisen arvioinneissa kyse on Tuomas Kansannivan mukaan aina tilanteesta, joka on suhteellisen tasainen eikä akuutti: ennakkokäsitysten mukaan asiakkaalla on mahdollisuudet selviytyä kotona edelleen, varsinkin kun kotona toteutetaan selviytymistä auttavia ratkaisuja tai selviytymiseen annetaan tukea kodin ulkopuolelta.

kilökohtaista apua, arviointikäynnit ajoitetaan niin että myös niiden riittävyys saadaan arvioitua. Asiakkaan luvalla ollaan myös yhteydessä hänen omiin tukiverkostoihinsa, millaista tukea sieltä voidaan saada. Kotikäyntejä voi olla useita. Validia tarjoaa kahta valmista arviointipakettia. Kansanniva kertoo, että toiseen kuuluu kahdeksan tuntia kestävä seuranta asiakkaan kotona, toisessa arviointiin keskitytään 20 tunnin ajan.

Kirjallinen raportti ja suositukset

tynyt tai toimintakykyyn on tullut muita muutoksia, tai kun kotiympäristössä tai lähipiirissä ja muissa tukiverkoissa on tullut muutoksia, Tuomas Kansanniva Validiasta selventää. – Esimerkiksi muuttaminen kylältä taajamaan on merkittävä muutos arjessa. – Kun arviointiryhmän tekemiä suosituksia ryhdytään toteuttamaan, asumisen laatu nousee. Asiakas pystyy edelleen elämään hyvää omaa elämää tutussa kodissaan, kotiympäristöön tehtyjen pienten muutosten ansiosta, ehkä myös enemmän tuettuna, tuttujen verkosto-

jen kanssa. – Tehdyn arvioinnin tulosten toteuttamista voidaan jatkaa valmentavalla asumisella, jolla tarkoitetaan esimerkiksi sopeutumista kodin pienten remonttien tai uusien apulaitteiden kanssa, hän jatkaa. – Jos taas tapahtuneen muutoksen aiheuttamat vaikeudet ovat jo hyvin tiedossa, arviointia ei tietenkään tarvita, vaan voidaan keskittyä uuteen tilanteeseen sopeutumiseen eli valmentavaan asumiseen. Samalla voidaan auttaa myös esimerkiksi uuteen tilanteeseen sopivien sosiaalietuuksien ja -tukien hakemisessa. – Me teemme arvioin-

nin asiakkaan normaalissa arjessa, eikä hänen pidä mitenkään erityisesti valmistautua siihen. Jututamme ja kyselemme, millaiset tilanteet ovat olleet hankalia, Kansanniva kuvailee. – Lisäksi käytössä on erilaisia arviointimenetelmiä kuten FIM ja AMPS, jotka tukevat ammattilaista arviointityössä. Käytössä on myös itsearviointi ASTA-menetelmällä, jonka käyttöön asiakasta myös ohjataan, hän jatkaa. – Seuraamme asiakkaan omaa arkea mahdollisimman tarkkaan. Jos nykyiseen ohjelmaan kuuluu jo kodinhoidon käyntejä tai muunlaista hen-

– Arvioinnin jälkeen teemme kirjallisen raportin ja suositukset uusien toimenpiteiden rungosta, esimerkiksi lisättävästä kotihoidosta tai vaaranpaikkojen poistamisesta kotona. Tukitoimien toteuttajan valitsee asiakas. Toteutusvaiheeseen voi tulla mikä tahansa toimija, sen mukaan miten asiakas tai sosiaalityöntekijä tai muu päättäjätaho ratkaisee, Kansanniva toteaa. Validia tekee arviointikäyntejä koko maassa. – Oulun toimipisteestä käsin kuljemme hyvin laajalla alueella, esimerkiksi Oulussa, Meri-Lapin alueella ja Rovaniemellä, siis koko Pohjois-Suomessa ja etelämpänäkin. Palaute on Kansannivan mukaan ollut positiivista. – Sosiaalityöntekijät saavat puolueettoman asiantuntijalausunnon tueksi omalle työlleen. Ikääntyvien ihmisten osalta myös heidän läheisensä ja omaisensa pyytävät vuosien mittaan useitakin arvioita kotiasumisen mahdollisuuksien päivittämiseksi. Arvioinnin tulos ei riipu siitä, kuka arvioinnin on tilannut, Tuomas Kan-sanniva painottaa.

”Asumisen laatu nousee ja muutolta vältytään”

Arviointeja työstää Validiassa moniammatillinen tiimi. Ryhmätyötä johtava arviointitoiminnan esimies Tuomas Kansanniva on koulutukseltaan fysioterapeutti. Hän on tehnyt arviointeja ja valmentavan asumisen työtä vuodesta 2010. Ryhmissä on mukana arvioitavan tilanteesta riippuen tarvittaessa myös toimintaterapeutti, sairaanhoitaja, lähihoitaja, sosiaaliohjaaja tai kuntoutuksenohjaaja. – Ensimmäiseen tapaamiseen tulee kaksi ammattilaista, ja arvioinnin edetessä tilannetta selvittävät tarpeen mukaan vuorollaan muutkin asiantuntijat. Validia Oy:n tuotteisiin kuuluu myös palveluasumisen arviointi. Siinä arvioidaan asiakkaan toimintakykyä ja avuntarvetta nykyisessä palveluasumisen tilanteessa. Validia Asuminen tarjoaa asumispalveluita ja kotiin vietäviä palveluita vammaisille henkilöille sekä ikäihmisille. Toimimme 1500 ammattilaisen voimin yli 20 paikkakunnalla ympäri Suomen. Kokonaan kotimainen Validia Asuminen on yhteiskunnallinen yritys ja osa Invalidiliitto-konsernia. Validia Asuminen on palveluasumisessa alan suurin täysin suomalainen toimija, Validian omistaa Invalidiliitto ry. Validia jakaantuu kolmeen toimialaan: asuminen, kuntoutus ja koulutus. Hallinnollisesti yhtiön toiminta on jaettu kolmeen alueeseen. Syyskuussa Validian toiminta laajeni Oulussa, kun mukaan tuli monialaiseen palveluasumiseen keskittyvä uusi yksikkö, jota johtaa Tuomas Kansanniva. Myös vanha toiminta jatkuu, sisältäen kotihoidon, vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen, henkilökohtaisen avun sekä päivätoiminnan.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.