EIT RawMaterials
OLLI SALMI EIT RAW MATERIALS
Sirusota ja Euroopan teollisuuden takamatka Tämän vuoden heinäkuussa Kiinan hallinto teki
odotetun vastavedon Yhdysvaltojen asettamille puolijohteiden kaupparajoitteille ja päätti rajoittaa galliumin ja germaniumin vientiä. Elokuusta alkaen kiinalaista galliumia (98% globaalituotannosta) ja germaniumia (68% globaalituotannosta) ei ole liikkunut maasta pois juuri ollenkaan. Kiistan taustalla on Yhdysvaltojen pelko Kiinan kasvavasta sotilasmahdista. Tehokkaiden ja äärimmäisen pienten mikrosirujen avulla Kiina pystyy kehittämään itseohjautuvia ja tekoälyyn pohjaavia asejärjestelmiä ja näin mahdollisesti ohittamaan Yhdysvallat maailman voimakkaimpana sotilasmahtina. Kiinan ongelmana on se, että maa ei pysty valmistamaan tarvittavan tehokkaita siruja, jotka mahdollistavat pitkälle viedyn tekoälyn soveltamisen asejärjestelmissä. Teknologian kriittisyydestä saa kuvan vertaamalla sirukauppaa öljykauppaan: brittilehti the Economistin mukaan Kiina käytti viime vuonna yhtä paljon rahaa niin öljyn kuin sirujenkin maahantuontiin. Yhdysvaltalaiset yritykset kuten Nvidia tai Taiwanin TSMC pystyvät näitä siruja tuottamaan, mutta tarvitsevat galliumia puolijohdeliitosten tekemiseen. Uutinen Kiinan ja Yhdysvaltain sirusodasta maalaa erinomaisen ajankuvan siitä teollisuuden tilasta, johon Eurooppa on viimeisten 25 vuoden aikana ajautunut. Emme voi muuta kuin vaihtopenkiltä ihmetellä, kun kahden suurvallan kauppakiista yhä kiihtyvillä kierroksilla vaikeuttaa omaa tuotantoamme. Jottei tilannekuvaan jäisi epäselvyyttä: eurooppalainen puolijohde-, optiikka- ja elektroniikkateollisuus on aivan yhtä lailla vaikeuksissa gallium- ja germaniumsanktioiden takia kuin amerikkalaiset kilpailijammekin. Ainoa merkittävä tuottaja lähialueellamme on Mykolaivin alumiinijalostamo Ukrainassa, mutta tällä hetkellä tehdas seisoo sodan keskellä. Miten tähän tilanteeseen sitten jouduttiin? Monella Materia-lehden lukijalla on suhteellisen tuoreessa muistissa vuosituhannen vaihteen teollinen murros, jossa eurooppalainen teollisuus pyrki säilyttämään kilpailukykyään ulkoistamalla tuotantoaan halvempiin maihin. Kotimaihin jätettiin vain pieniä T&K-tiimejä. Samaan aikaan kilpajuoksu Kiinan ja Venäjän markkinoille oli valtaisaa, olivathan ne auenneet kansainväliselle kilpailulle vasta hiljattain. Suomessa ja muualla 80
MATERIA 5 – 2023
Euroopassa uskottiin voimakkaasti digitalisoitumiseen ja virtuaalikauppaan. Ajatuksena oli, että perinteisen savupiipputeollisuuden sijasta digipalvelut tarjoavat moninkertaisen tuoton paljon vähäisemmillä panostuksilla ja internetin kautta markkinapaikkana olisi koko maailma. Tulevaisuuden länsimaisen talouden tuli olla palvelupohjaista, digitaalista ja virtuaalista, mutta raaka-aineiden, koneiden sekä laitteiden tuotanto ulkoistettaisiin kolmansiin maihin. Digitaalinen murros todella tapahtui, mutta sen voittajat eivät löytyneetkään Euroopasta. Maailman suurimmat digiloikan voittajat ovat amerikkalaisia: markkina-arvoltaan seitsemän suurinta teknologiayhtiötä ovat yhdysvaltalaisia ja ne pystyvät hyvin ostamaan eurooppalaisia kilpailijoitaan kuten Skype (Microsoft) ja tekoälyfirma DeepMind (Google) pois markkinoilta. Maailman nopeimmin kasvavat elektroniikkavalmistajat ja sähköautojen sekä niiden akkujen tekijät löytyvät puolestaan nyt Kiinasta ja Kaakkois-Aasiasta. Seminaarissa toisensa perään kuulemme, että kiinalaiset ovat satsanneet perusteollisuuteensa 30 vuotta, ja me olemme jääneet jälkeen. Niin olemme, mutta tämä on ollut johdonmukainen seuraus Euroopassa toteutetuista päätöksistä. Haluttiin satsata immateriaaliseen kasvuun, joka johtaisi alustatalouden ja telekommunikaation menestykseen ja jossa saastuttavaa perusteollisuutta ei tarvittaisi ainakaan omalla mantereella. Nyt havaitaan, että ehkä sitä perusteollisuuttakin tarvitaan ja Euroopan loikka perusteollisuudesta digiteollisuuteen on jäänyt niin lyhyeksi, että pudottiin puoleen väliin menestymättä oikein kummallakaan alueella. Miten tästä tilanteesta päästään sitten eteenpäin ja uudelle kasvun uralle? Vastaus saattaa yllättäen löytyä, ainakin osittain, eurooppalaisesta regulaatiosta eli ”Bryssel-efektistä”. Termi nousi esiin tämän syksyn EU:n raaka-aineviikoilla, kun Neo Performance Materialsin Vasileios Tsianos käytti sitä puheenvuorossaan. Tsianosin mielestä eurooppalaisten ei kannata kadehtia Yhdysvaltain Inflation Reduction Actia, koska sen avulla on saatu käyntiin toistaiseksi vain vähän hankkeita. Vaikka IRA:n kautta voidaan kanavoida merkittäviä tukirahoja teollisuuteen, ei luvitusprosesseihin ole tuotu mitään uutta. Näin ollen rahoituksen saajat jäävät jumiin lupaprosesseihin ja teollinen
rakentaminen viivästyy. Eurooppalainen CRM Act puolestaan lähtee regulaatio edellä, vaikka uudesta rahoituksesta ei vielä olekaan saatu merkkejä. Hyvät ja tärkeinä pidetyt hankkeet houkuttelevat aina myös rahoitusta, ja kun luvitus on kunnossa, syntyy valmista jälkeä vauhdikkaasti. Toisena voimatekijänä on se, että Euroopassa uskotaan edelleen tutkimukseen ja teknologiaan. EU on valmis pistämään huomattavia resursseja esimerkiksi sirukehitykseen. Tämä saattaa olla toimiva strategia, sillä puolijohdepuolella isoimmat innovaatioloikat on historiassa tehty julkisen T&K-rahoituksen avulla. Vielä vuonna 1990 Euroopassa valmistettiin 44% maailman puolijohteista, vuonna 2022 enää 9%. Nyt laiva on kääntynyt ja Euroopan alueelle on suunnitteilla 10 uutta puolijohdetehdasta vuoteen 2025 mennessä. Muistutuksena mittakaavasta voidaan todeta, että yksi korkean vaatimustason sirutehdas on noin 20 miljardin euron investointi. On myös merkittävää, että hollantilainen ASML on yksi harvoista yrityksistä, jotka pystyvät tekemään sirujen valmistukseen käytettäviä laitteita. Mutta teknologian sisällä piilee aina myös raaka-ainekysymys: on äärimmäisen tärkeää, että samalla kun kehitämme maailman johtavaa siruteknologiaa, myös raaka-aineiden saatavuus turvataan riittävillä investointisatsauksilla kaivosteollisuuteen ja metallinjalostukseen. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen Suomen kansantuotteen kasvu on ollut vuosia 2016-2018 lukuun ottamatta lähellä nollaa. Olisiko Suomen vuoriteollisuudella sitten mahdollisuus tulevaisuuden kasvun ja vaurauden tiennäyttäjäksi? Björn Wahlroos toteaa kirjassaan Kuinkas tässä näin kä vi, että kaivosteollisuus ei laajassa mittakaavassa oikein luontevasti istu suomalaiseen käsitykseen kestävästä kehityksestä. Meillä on sektorina paljon työsarkaa tällaisen suomalaisen käsityksen muuttamiseksi, mutta jos tämä on suurin ongelmamme, en olisi erityisen huolissani siitä, etteikö Suomessa ratkaisut tähän löydettäisi. Tämä artikkeli on tältä erää viimeinen Euroopan ytimestä -kolumnini. Vuoden alusta vastuukirjoittajana jatkaa Hanna Junttila. Haluan kiittää kaikkia lukijoita mielenkiinnosta sekä toivottaa rauhallista joulun aikaa ja ansiokasta uutta vuotta! ▲
