Tuomo Tiainen: Kännykkäseikkailu 17.10.2023: Tosikertomus elävästä elämästä

On lokakuun puoliväli. Tuomo ja Turkka (isä ja poika) ovat tulleet kesämökkirantaan tarkoituksenaan nostaa Tuomon suunnittelema ja rakentama ponttonilaituri vedestä ja laittaa se talviteloille rannalle pystytettyyn suojarakennukseen. Tuuli on tyyntynyt, ja järven peilimäinen pinta heijastaa sinisellä taivaalla matkaavia harmaanvalkoisia pilviä. Sää on pääosin aurinkoinen, mutta kylmä, vain muutamia asteita lämpimän puolella.

Tuomo on iäkkäänpuoleinen, mutta vielä suhteellisen hyväkuntoinen eläkeläinen. Hidastunut ja jäykistynyt tietenkin nuoruuden päivistään, muuten vielä kohtalaisessa vedossa. Mitä nyt polvet aina välillä vähän vihoittelevat ja selkä ilmaisee toisinaan pitkähkön vastalauseensa liian kummallisille työasennoille.

Turkka on miehuutensa parhaissa voimissa ja mitoiltaan sopusuhtainen. Tuuhea parta peittää kasvojen alaosaa, ja silmät tähyilevät rauhallisesti maailman menoa.

Laituri on pitkä, lähes 22-metrinen. Se koostuu rannasta laiturille johtavasta noin kuuden metrin pituisesta kävelysillasta ja kuudesta runsaat kolme metriä pitkästä ja puolisentoista metriä leveästä osasta. Laiturin varsi koostuu neljästä päittäin liitetystä osasta. Sen oleskelusilta taas muodostuu kahdesta toisiinsa kyljittäin liitetystä osasta, jotka on kiinnitetty poikittain laiturivarren ulompaan päähän. Oleskelusillalla on kaksi penkkiä ja tikkaat uimista varten.

Osat liitetään toisiinsa sinkitystä U-teräspalkista tehdyillä runkopuihin kiinnitetyillä jatkopaloilla. Seuraavan osan runkopuut ujutetaan niiden sisään ja osat sidotaan toisiinsa käyttäen perinteisiä teräshakoja. Laiturivarren muodostavissa neljässä osassa on kussakin kolme ponttonia ja oleskelusillan kahdessa osassa on kummassakin neljä ponttonia.

Syksy on ollut runsassateinen, ja järven vesi on korkealla. Laiturin päässä syvyys on yli kaksi metriä, kun normaalisti tähän aikaan vettä on vain noin puolitoista metriä. Vesi on tumman ruskehtavaa johtuen järven valuma-alueiden runsaista soista. Vaikka rannan matala osa on kovapohjainen, on laiturin päässä pohjassa löysähköä mutaa jo useamman kymmenen sentin kerros. Laiturin järvenpuoleisen pään ympärillä ei harvakseltaan kasvavia lumpeita ja ulpukoita lukuun ottamatta ole muuta vesikasvillisuutta.

Tuomo puuhailee vielä omiaan rannalla, kun Turkka laskeutuu laiturille ja polvistuu laiturivarren päässä irrottamaan runkopuun sinkilään sidottua laiturin harusköyttä. Lähes välittömästi ilmoille kajahtaa epätoivoinen karjahdus: ”Ei perrrrkele!”, ja kaiku vastaa lahden toiselta rannalta: ”…rrrkele!”

”Putosiko kännykkä veteen?”, kysyy Tuomo ja astelee laiturille. ”Tuosta se puseron taskusta luiskahti”, vastaa Turkka ja tähyilee alas nähdäkseen, erottuuko kännykkä tummasta vedestä. Eihän sieltä mitään näy, kun puolen metrin syvyyteen veden pinnan kohotessa jääneet ulpukan lehdetkin erottuvat jo heikonpuoleisesti.

”Haen taskulampun, jos vaikka sillä näkisi”, sanoo Tuomo ja kiipeää rannasta korkeammalla sijaitsevalle mökille. Vaikka lamppu on uusi, näitä kirkkaita ledejä, ei silläkään saa näkyvyyttä pohjaan saakka. Järven pinnasta peilautuvan taivaan valo tekee mahdottomaksi havaita edes kännykän pinnasta mahdollisesti heijastuvaa taskulampun valokeilaa, vaikka se pohjaan asti tunkeutuisikin. Laiturilta alas veteen kurkkiva näkee vain pinnasta peilautuvan taivaan ja omat kasvonsa.

Kännykkä on Turkan työsuhdepuhelin ja sisältää tietysti kaikki työhön liittyvät yhteystiedot sekä runsaasti työhön liittyviä kuvia ja dokumentteja työkohteista. Koska kännykkää saa käyttää myös yksityiselämän tarpeisiin, sisältää se myös tähän alueeseen liittyviä, käyttäjälleen hyvin tärkeitä tietoja. Kadonneesta tai särkyneestä puhelimesta joutuu myös maksamaan työnantajalle korvausta.

Tuomo kävelee mitään puhumatta kauempana rannalla sijaitsevalle saunalle ja tuo sieltä harvakudoksisen kalahaavin sekä laituriosien siirtelyssä tarvittavan pyörälaitteen. Koska kalahaavin varsi on liian lyhyt, sitä jatketaan teippaamalla katuharja ilmastointiteipillä varren jatkoksi.

Sitten pohditaan yhdessä, mitä tehdä. Ilman lämpötila on vain vähän lämpimän puolella ja vesi on liian kylmää mihinkään sukellusoperaatioihin. Turkka kertoo melkein tavoittaneensa pudonneen karkulaisen, kun se lähti leijailemaan kohti pohjaa ja kulkeutui putoamiskohdastaan sivummalle. Päätellään. että kännykkä on voinut joutua melko loitolle putoamiskohdastaan ja päätyä vaikka laiturivarren tai oleskelusillan alle.

Päätetään irrottaa alkuperäisen suunnitelman mukaan laiturin päässä olevat oleskelusillan palat ja siirtää ne rannalla olevaan suojakoppiin. Oleskelusillan penkit ja uimatikkaat sekä osat toisiinsa kiinnittävät ja penkkien kiinnityskohtina toimivat sidepuut irrotetaan ja kannetaan rannalle. Oleskelusillan osia toisiinsa sitovat haat irrotetaan, ja ensimmäinen osa ujutetaan irti teräksisistä jatkopaloista. Osa uitetaan laiturivarren viereen sen alkupäähän ja vedetään vedestä laiturivarren päälle.

Osan järvenpuoleiseen päähän kiinnitetään pyörälaite ja osa vedetään toisesta päästä kahteen pekkaan kannatellen kottikärryn tapaan ylös kävelysiltaa ja rantatöyrästä suojakopin eteen. Siitä osa vedetään kopin sisälle rakennetulle telineelle ja keikautetaan kyljelleen telinettä vasten. Ponttonit irrotetaan ja pinotaan kopin takaosaan sekä sivuille kevättä odottamaan.

Oleskelusillan toinen osa irrotetaan laiturivarren päästä ja uitetaan laiturivarren alkuun. Se vedetään laiturille ja siitä pyörälaitteen kanssa ylös rantaan kopin oviaukolle. Osa siirretään koppiin ja keikautetaan kyljelleen nojaamaan edelliseen osaan. Ponttonit irrotetaan ja pinotaan koppiin.

Työ käy joutuisasti, koska se on toistettu samalla tavalla jo hyvin monena syksynä. Siksi molemmat tietävät, mitä kussakin vaiheessa tehdään. Syyssateissa kastuneet neliponttoniset osat ovat kyllä kovin painavia, ja varsinkin Tuomo joutuu aina puhaltelemaan vähän aikaa raskaanpuoleisesti kunkin vaiheen jälkeen.

Nyt laiturivarren päästä on tavoitettavissa suurin osa kännykän todennäköisestä pohjaan päätymiskohdasta. Turkka alkaa kauhoa jatkovartisella kalahaavilla pohjaa, ensin käsituntumalla pohjamudan pintaa kevyesti pyyhkien. Jos kännykkä sattuisi kolahtamaan haavin metalliseen kehykseen, olisi se ainakin paikannettu. Todennäköisen sijaintialueen läpikäyminen tällä tavalla ei kuitenkaan tuota tulosta.

Seuraavassa vaiheessa Turkka alkaa kauhoa mutaa syvemmältä, jälleen käsituntumalla noin 10-15 sentin syvyydeltä. Haavin pohjaan jäävä muta seulotaan pois hölskyttämällä haavia syrjemmällä pintavedessä. Kännykkää ei kuitenkaan ilmaannu pois huuhtoutuvan mudan seasta haavin pohjalle.

Kun todennäköisin alue on taas käyty läpi, alkaa Turkka kauhoa vielä laajemmalta ja syvemmältä ulottaen kaapimisen myös laiturivarren pään alle. Tulosta ei vain ota syntyäkseen. Lopulta Turkka tuumii turhautuneena, ettei tällä konstilla taida kännykkää löytää ja sanoo kaapaisevansa muodon vuoksi viimeisen kerran.

Kun haavi nousee jälleen raskaassa mutalastissa pintaan, niin ihmeitten ihme tapahtuu: kännykkä lojuu kirkkaana mutalastin päällä. Lasti pudotetaan laiturille ja Turkka nappaa kadonneen aarteen käteensä. Hän huljauttaa sen vedessä puhtaaksi ja puhaltelee enimpiä vesiä pois latauspistokkeen ja muiden kuoren läpivientien ympäriltä. Tapahtuman muistoksi haavin ja mutakasan päällä lepäävästä kännykästä ja sen onnellisesta omistajasta otetaan tietenkin kuva Tuomon kännykällä.

Turkka ja pelastettu kännykkä

Turkka vie kännykän kiireesti mökin lämpöön kuivumaan, ja Tuomo jää siivoamaan viimeisen kauhaisun mutaläjää laiturilta. Hetken kuluttua Turkka palaa takaisin ja sanoo, että puhelin oli pysynyt päällä koko mutakylpynsä ajan. Hän muistelee, että kännykkää hankittaessa oli hänen valitsemassaan mallissa myös jonkinlainen vesitiiviystakuu, jota hän ei kuitenkaan pitänyt siinä vaiheessa kovin tärkeänä.

Tuomo ja Turkka jatkavat laiturin purkutyötä hymyssä suin. Pian ovat laiturin jäljellä olevat neljä kolmeponttonista osaa suojakopin sisällä pinossa toisiaan vasten nojallaan ja ponttonit sekä laituritikkaat ja penkit tallessa suojan sisällä. Rantatöyrääseen kiinnitetty kävelysilta jää rantaan toisessa päässä olevan, korkeussuunnassa säädettävän tukensa varaan ja suojataan myöhemmin peltikatteella loppusyksyn ja talven ajaksi.

Voimakkaasti lyhentyneen päivän vuoksi on aurinkokin jo laskemassa ja valaisee hetkeksi kirkkaasti vastarannan kuin kännykän pelastajia onnitellen. Maisemastakin otetaan kuva tapauksen ja olosuhteiden dokumentoimiseksi. Työkalut kootaan pois ja onnistuneen pelastustyön kunniaksi keitetään mökillä kunnon kahvit ennen kotimatkalle lähtöä.

Laskeva aurinkokin piipahti vielä vastarantaa valaisemassa.

Myöhemmin osoittautuu, että kännykän sisältämät kuvat, tiedostot ja yhteystiedot ovat kaikki tallessa ja kännykkä täydessä tikissä pienestä, suojalasissa jo aiemmin olleesta halkeamasta huolimatta. Siten kännykkäseikkailu saa kaikin puolin onnellisen päätöksen ja tuo osallisilleen pitkäksi aikaa hyvän mielen. Tapaus opettaa konkreettisesti, että aina kannattaa yrittää vielä kerran tai Roope Ankan sanoin kaivaa aina syvemmältä.

Jälkikirjoitus

Tapahtuma saa Tuomon miettimään, onko järkevää ja kohtuullista tai edes viisasta se, että ihmisen elämän tärkeät tiedot on niin suureksi osaksi talletettu pieneen, kädessä kannettavaan laitteeseen? Sehän voi kadota mihin vain, pudota kädestä tai luiskahtaa puseron taskusta ja joutua vaikka järveen. Ja vaikka sen syvyyksistä tai muualta löytäisikin, useimmissa tapauksissa ainakin veteen joutunut kännykkä olisi tuhoutunut veden vaikutuksesta.

Kännykän kadottaminen merkitsee nykypäivänä monelle lähes oman identiteetin menetystä. Siksi pitäisi jotenkin olla mahdollista turvata kännykän tietojen säilyminen siinäkin tapauksessa, että kännykkä putoaa vaikkapa pyöräilijän taskusta ja joutuu perässä tulevan auton pyörän alle.

Varmaan nykytekniikalla voidaan rakentaa puhelimeen sellainen sovellus, joka loisi sopivaan pilveen kännykän digitaalisen kaksosen. Kaksonen päivittyisi automaattisesti vaikkapa puolen tunnin välein viimeisimpään tilanteeseen, ja tieto säilyisi sellaisenaan pilvessä. Jos kännykälle tapahtuisi jotakin peruuttamatonta, voisi uuteen kännykkään ladata pilvestä sen tuhoutuneen kännykän sisällön ja jatkaa siitä eteenpäin ilman identiteettiongelmia. Tietoturvan tulisi luonnollisesti olla ehdottoman luotettava.

Voisi jopa ajatella, että eniten kännykkään sitoutuneet ja tukeutuvat ihmiset saattaisivat vaikka maksaa sellaisesta sovelluksesta tai palvelusta. Senkaltaisia sovelluksia tai palveluita on tiettävästi jo olemassakin kännykkävalmistajilla sekä sovelluskehittäjillä. Kuinka moni niistä tietää tai käyttää ja säännöllisesti niitä testaa? Niin tai näin, kaikkea elämässä ei tässäkään tapauksessa kannattaisi tai pitäisikään jättää yhden kortin tai kännykän varaan. ▲

TEKSTI JA KUVAT: TUOMO TIAINEN