Laskeva aurinkokin piipahti vielä vastarantaa valaisemassa.
Turkka ja pelastettu kännykkä
Kännykkäseikkailu 17.10.2023
Tosikertomus elävästä elämästä
O
n lokakuun puoliväli. Tuomo ja Turkka (isä ja poika) ovat tulleet kesämökkirantaan tarkoituksenaan nostaa Tuomon suunnittelema ja rakentama ponttonilaituri vedestä ja laittaa se talviteloille rannalle pystytettyyn suojarakennukseen. Tuuli on tyyntynyt, ja järven peilimäinen pinta heijastaa sinisellä taivaalla matkaavia harmaanvalkoisia pilviä. Sää on pääosin aurinkoinen, mutta kylmä, vain muutamia asteita lämpimän puolella. Tuomo on iäkkäänpuoleinen, mutta vielä suhteellisen hyväkuntoinen eläkeläinen. Hidastunut ja jäykistynyt tietenkin nuoruuden päivistään, muuten vielä kohtalaisessa vedossa. Mitä nyt polvet aina välillä vähän vihoittelevat ja selkä ilmaisee toisinaan pitkähkön vastalauseensa liian kummallisille työasennoille. Turkka on miehuutensa parhaissa voimissa ja mitoiltaan sopusuhtainen. Tuuhea parta peittää kasvojen alaosaa, ja silmät tähyilevät rauhallisesti maailman menoa. Laituri on pitkä, lähes 22-metrinen. Se koostuu rannasta laiturille johtavasta noin kuuden metrin pituisesta kävelysillasta ja kuudesta runsaat kolme metriä pitkästä ja 74
MATERIA 5 – 2023
puolisentoista metriä leveästä osasta. Laiturin varsi koostuu neljästä päittäin liitetystä osasta. Sen oleskelusilta taas muodostuu kahdesta toisiinsa kyljittäin liitetystä osasta, jotka on kiinnitetty poikittain laiturivarren ulompaan päähän. Oleskelusillalla on kaksi penkkiä ja tikkaat uimista varten. Osat liitetään toisiinsa sinkitystä U-teräspalkista tehdyillä runkopuihin kiinnitetyillä jatkopaloilla. Seuraavan osan runkopuut ujutetaan niiden sisään ja osat sidotaan toisiinsa käyttäen perinteisiä teräshakoja. Laiturivarren muodostavissa neljässä osassa on kussakin kolme ponttonia ja oleskelusillan kahdessa osassa on kummassakin neljä ponttonia. Syksy on ollut runsassateinen, ja järven vesi on korkealla. Laiturin päässä syvyys on yli kaksi metriä, kun normaalisti tähän aikaan vettä on vain noin puolitoista metriä. Vesi on tumman ruskehtavaa johtuen järven valuma-alueiden runsaista soista. Vaikka rannan matala osa on kovapohjainen, on laiturin päässä pohjassa löysähköä mutaa jo useamman kymmenen sentin kerros. Laiturin järvenpuoleisen pään ympärillä ei harvakseltaan kasvavia lumpeita ja ulpukoita lukuun ottamatta ole muuta vesikasvillisuutta. Tuomo puuhailee vielä omiaan rannalla,
kun Turkka laskeutuu laiturille ja polvistuu laiturivarren päässä irrottamaan runkopuun sinkilään sidottua laiturin harusköyttä. Lähes välittömästi ilmoille kajahtaa epätoivoinen karjahdus: ”Ei perrrrkele!”, ja kaiku vastaa lahden toiselta rannalta: ”…rrrkele!” ”Putosiko kännykkä veteen?”, kysyy Tuomo ja astelee laiturille. ”Tuosta se puseron taskusta luiskahti”, vastaa Turkka ja tähyilee alas nähdäkseen, erottuuko kännykkä tummasta vedestä. Eihän sieltä mitään näy, kun puolen metrin syvyyteen veden pinnan kohotessa jääneet ulpukan lehdetkin erottuvat jo heikonpuoleisesti. ”Haen taskulampun, jos vaikka sillä näkisi”, sanoo Tuomo ja kiipeää rannasta korkeammalla sijaitsevalle mökille. Vaikka lamppu on uusi, näitä kirkkaita ledejä, ei silläkään saa näkyvyyttä pohjaan saakka. Järven pinnasta peilautuvan taivaan valo tekee mahdottomaksi havaita edes kännykän pinnasta mahdollisesti heijastuvaa taskulampun valokeilaa, vaikka se pohjaan asti tunkeutuisikin. Laiturilta alas veteen kurkkiva näkee vain pinnasta peilautuvan taivaan ja omat kasvonsa. Kännykkä on Turkan työsuhdepuhelin ja sisältää tietysti kaikki työhön liittyvät yhteystiedot sekä runsaasti työhön liittyviä kuvia ja
