
3 minute read
Kristina Karvonen: EGT-TWINN vahvistaa yhteistyötä ja osaamista
from Materia 2/2025
EGT-TWINN Horisontti Eurooppa -projektin tavoitteena on vahvistaa Euroopan nuorimman eli Viron geologian tutkimuskeskuksen (EGT) tutkimuskapasiteettia ja teknisiä valmiuksia, joilla muun muassa tuetaan maan siirtymää fossiilisista polttoaineista puhtaaseen energiaan.
Projektin aikana Geologian tutkimuskeskus (GTK), Ison-Britannian geologian tutkimuskeskus (BGS), Tanskan ja Grönlannin geologian tutkimuskeskus (GEUS) sekä Oulun yliopiston Mining School ovat järjestäneet monipuolista koulutusta ja vertaistutkimustoimintaa yhdessä EGT:n kanssa.
Uusia osaajia kouluttamassa
Yksi EGT-TWINN-projektin tavoitteista on kouluttaa seuraavan sukupolven geotieteiden tutkijoita tarjoamalla koulutusta ja käytännön kokemusta huippumenetelmistä ja -teknologioista. Kyse on yhdessä ja toisilta oppimisesta, sillä mukana olevien organisaatioiden henkilöstöllä on mahdollisuus laajentaa osaamistaan osallistumalla koulutuksiin virolaisten kollegojen kanssa. Projekti toimii myös alustana uuden yhteistyön luomiselle. Erityisesti nuorille tutkijoille se on tarjonnut erinomaisen mahdollisuuden hankkia kokemusta, osallistua huippututkimukseen ja rakentaa tulevan uransa kannalta arvokkaita verkostoja. Kurssitarjonta on kattanut monipuolisesti geoalan osaamisalueita. Se on sisältänyt mm. mineraaliprosessointia, 3D-mallinnusta, geologista, geokemiallista, geofysikaalista ja geotermistä kartoitusta ja geotiedon hallintaa sekä näihin liittyvien menetelmien ja ohjelmistoihin tutustumista. EGT-TWINN ei keskity pelkästään geo-osaamisen kehittämiseen. Koulutusta on järjestetty myös mm. projektinhallinnan eri osa-alueista.
Aktiivista toimintaa ja yhteistyön tiivistymistä
EGT-TWINN-projektin konsepti on osoittautunut erittäin toimivaksi. Tähän mennessä on järjestetty 34 erilaista koulutusta ja tapahtumaa, joista osa on ollut avoimia myös projektin ulkopuolisille osallistujille.
Esimerkki merkittävistä tapahtumista oli syksyllä 2024 järjestetty EGT-TWINN CRM-konferenssi ”Conference on exploration and exploitation of critical raw materials”, joka kokosi asiantuntijat yhteen tarkastelemaan kriittisten raaka-aineiden (CRM) tulevaisuutta Euroopassa. ”Tällaiset avoimet, asiantuntijat yhteen kokoavat tilaisuudet ovat ensiarvoisen tärkeitä asiantuntemuksen jakamisessa ja yhteistyön lujittamisessa. Kriittisten raaka-aineiden suhteen katseet ovat kääntyneet syvemmällä maankamarassa sijaitseviin esiintymiin. EGT on mukana Horisontti Eurooppa (HE) -rahoitteisessa syvätutkimusprojektissa DEXPLORE ja GTK puolestaan koordinoi HE-projektia UNDERCOVER ja osallistuu HE-projekti DeepBEAT:iin. Tämä aikaansaa EGT:n ja GTK:n sekä muiden projektikumppaneiden välillä luonnollista yhteistyötä syvätutkimuksen suhteen” toteaa erikoisasiantuntija Juha Kaija GTK:sta.
Projektin tavoitteena on myös geotermisen energian promootio. EGT-TWINNin puitteissa on järjestetty kursseja, työpajoja sekä vierailuja, joilla on vahvistettu osaamista geotermisen energian tutkimukseen ja hyödyntämiseen liittyen. EGT:n ja GTK:n välisen tutkimusyhteistyön tuloksena mm. julkaistiin Renewable Energy -julkaisusarjassa Kaiu Piipponen et.al artikkeli ”Impacts of groundwater flow on borehole heat exchangers: Lessons learned from Estonia”. Artikkeli keskittyy pohjaveden liikkeen vaikutukseen geotermisen energian tuotantoon suljetussa lämmönkeruuputkistossa (borehole heat exchanger, BHE) matalan lämpötilan geologisessa ympäristössä Virossa.
Tulevia konferensseja
Käynnissä on kolmivuotisen EGT-TWINNprojektin viimeinen toimintavuosi, jonka fokuksessa ovat geoterminen energia ja sosiaalinen toimilupa.
Tallinnassa 10-12.6.2025 järjestettävän hybridikonferenssin ”Conference on the geothermal energy exploration and potential in Estonia” aiheena on geotermisen energian tutkimus ja hyödyntäminen. Aihetta käsitellään laajasti geotermisen energian tutkimuksesta lupa-asioihin, ympäristönäkökulmiin ja kaukolämpötoteutuksiin. Kaksipäiväisen konferenssin päätteeksi on mahdollisuus osallistua ekskursioon EGT:n Arbaveren tutkimuskeskukseen ja Roosna-Allikun geotermiseen pilottilaitokseen. Lisätietoja tapahtumasta sekä ilmoittautumislinkki on saatavissa konferenssin viralliselta verkkosivulta https://www.geothermal-tallinn.com/
Toinen EGT-TWINN-projektissa tänä vuonna järjestettävä konferenssi ”Social License to Operate - Responsible Mineral Exploration” toteutetaan Tallinnassa 16. syyskuuta. Alustavan ohjelman mukaan konferenssi koostuu kahdesta suullisesta sessiosta, jotka käsittelevät sosiaalista toimilupaa (SLO) Euroopassa, Virossa, Suomessa ja muissa pohjoismaissa. Lisäksi on posterisessio, jossa esitellään käynnissä olevia SLO-projekteja sekä parhaita käytäntöjä. Lisätietoja tapahtumasta sekä ilmoittautumislinkki on saatavissa konferenssin viralliselta verkkosivulta https://www.slo-tallinn.com/
”Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten projekti on kehittynyt. Avain menestykseen on ollut yhteistyö kumppaniorganisaatioiden välillä. Projekti on lisännyt EGT:n henkilöstön osaamista ja tietämystä geologian tutkimukseen käytettävissä olevista työkaluista ja menetelmistä. EGT-TWINN on luonut vankan perustan geotieteelliselle yhteistyölle. Olemme solmineet uusia kontakteja, ja yhteistyömme näiden organisaatioiden kanssa jatkuu ehdottomasti myös tulevaisuudessa”, kertoo projektin johtaja Heikki Bauert EGT:stä. ▲
TEKSTI: KRISTINA KARVONEN, GTK Lisää EGT-TWINN-projektista: https://egt-twinn. voog.com/ EGT-TWINN projekti saa rahoitusta Euroopan Unionin Horisontti Eurooppa -tutkimus- ja innovointiohjelmasta (puitesopimus numero: 101079459)