2 minute read

Sanna-Mari Nuorivaara: Rikastus- ja prosessijaoston Talviseminaari tarjosi jälleen parastaan

Rikastusjaoston perinteinen Talviseminaari järjestettiin jo perinteeksi muodostuneella tavalla Hotelli Kämpissä Vuorimiespäivien aattona torstaina 27.3. Jo aamukahveilla tilan täytti mukava puheensorina, kun uudet ja vanhat tuttavuudet kohtasivat toisensa innoissaan niin tulevasta päivästä kuin varmasti myös lähenevistä Vuorimiespäivistäkin.

Talviseminaari järjestettiin jo toista kertaa englannin kielellä, jotta kaikilla jäsenillämme olisi tasavertainen mahdollisuus osallistua tilaisuuteen. Seminaari oli jälleen loppuunmyyty. Siihen vaikuttivat varmasti sekä akkuarvoketjua ja vihreää siirtymää tarkasteleva ajankohtainen ja mielenkiintoinen aihe että mahtavat esiintyjät: Jyrki Alkio, Työ- ja elinkeinoministeriö; Pia Vilenius, Akkuteollisuus ry; Tomi Oja, BASF; Timo Strengell, Suomen Malminjalostus; Maarit Kokko, Business Finland; Torbjörn Sternsjö, Arctial; Ulla Lassi, Oulun yliopisto ja Marko Kuokkanen, Gigavaasa.

Myös tänä vuonna Talviseminaari noudatti hyväksi todettua kaavaa, ja puheenvuorojen välillä oli runsaasti aikaa yleiseen keskusteluun. Tilaisuudessa olikin hyvin lämminhenkinen, iloinen ja innostunut tunnelma. Talviseminaariin pääsi tänä vuonna osallistumaan ennätyksellisesti neljä nuorta jäsentä yhdistyksen tarjoamana. Rikastusja prosessijaoston nuorten jäsenten määrä on kasvanut viime vuosina, ja oli ilo nähdä heitä mukana ammatillisessa tapahtumassa.

Rikastusjaoston varapuheenjohtaja ja Vuorimiespäivien jälkeen uutena puheenjohtajana aloittanut Ville Lindblom toimi tilaisuuden seminaarimestarina. Kaikki puheenvuorot olivat erinomaisia, täydensivät hyvin toisiaan ja herättivät mielenkiintoista keskustelua akkuarvoketjun ympärillä. Alkio kertoi, että riippumatta viime aikojen negatiivisesta uutisoinnista liittyen eurooppalaisen akkuarvoketjun rakentamiseen, liikenne sähköistyy vauhdilla ja vihreän siirtymän hankkeet tulevat tarvitsemaan kasvavia määriä akkumineraaleja ja -kemikaaleja. Akkuteollisuuden toimijoilla on kaikki mahdollisuudet menestyä niin Euroopassa kuin Pohjoismaissakin.

Keskustelua käytiin muun muassa pitkittyneistä ympäristöluvista ja niiden aiheuttamista haasteista ja toisaalta vastapainona myös onnistuneista ja jopa nopeistakin lupien saantitapauksista. Julkisen rahoituksen tarve akkuarvoketjun saamiseksi Eurooppaan tiedostettiin myös vahvasti. Esiin nousi totta kai myös osaava työvoima. Vilenius kertoi, että tulemme tulevaisuudessa tarvitsemaan valtavasti lisää osaavaa työvoimaa, jota meillä ei yksinkertaisesti tällä hetkellä ole. Yllättävää kyllä kompastuskiveksi eivät niinkään tule muodostumaan korkeakoulutetut asiantuntijat vaan työntekijät. Tästä heräsi myös keskustelua ja aiheellista mietintää siitä, onko Suomen kielen taito oikeasti kriittinen vaatimus työntekijälle? Myös työntekijöiden perheiden kotiutuminen ja työn löytyminen puolisoille edesauttaisi osaavan työvoiman saamista Suomeen.

Seminaaripäivän aikana kävi kuitenkin hyvin selväksi, että vaikka eteneminen kohti omavaraisempaa akkuarvoketjua kohti on ollut Suomessa haluttua hitaampaa, on kehitystä tapahtunut. Ennen kaikkea yrityksillä on tahtoa investoida Suomeen. Ulla Lassin sanoin tarvitsemme vain lisää rohkeutta ja innovatiivisuutta tekemiseemme. ▲

TEKSTI: SANNA-MARI NUORIVAARA KUVA: JOAKIM COLPAERT

This article is from: