
2 minute read
Illallistanssiaiset!
from Materia 2/2025
Tänä vuonna illallistanssiaiset järjestettiin ensi kertaa Finlandia-talossa. Vuorimiespäivien 82-vuotisjuhlaa viettämään oli ilmoittautunut 744 jäsentä seuralaisineen.
Uusi paikka kirvoitti keskustelua, ja aluksi piti hiukan orientoitua siihen, mistä baarit ja muun muassa jo tutuksi tullut kuvauspaikka löytyivätkään. Illan juontajana toimi Jukka Laaksonen. Vuorimiesyhdistyksen puheenjohtaja Pentti Vihanto esitti tervetuliaissanat vuorimiehille ja heidän seuralaisilleen. Isäntäyrityksen tervehdyksen toi Metson Mineraalit-liiketoiminta-alueen johtaja Piia Karhu. Keittiömestari Anniina Hyvättinen kävi esittelemässä illan menun. Varsinkin alku- ja jälkiruoka olivat onnistuneita.

Iina Vaajamo ja Jusri Hassanein johdattivat juhlijat laulamaan juomalauluja. Ruokailun jälkeen lavalle liisivät tanssien Katri Riihilahti ja Jurijs Troshenko. He hakivat tanssiin Pentti Vihannon ja Piia Karhun. Edellisen päivän tanssikurssi oli tehnyt tehtävänsä. Illan jatkuessa kuulimme Jukka Puotila -shown ja nuoren jäsenen, päivällä palkitun stipendiaatin Aino Saikkosen puheen.

Illan huippubändiksi muodostui lämmittelybändi Mezzo Orechestra, jossa esiintyi Metson musiikkivirtuooseja laidasta laitaan ja muutamia muitakin yhdistyksen jäseniä. Tämä villitsi mukavasti juhlijoita, koska varmaan jokainen tunnisti lavalla jonkun tutun. Varsinaisen huippubändin Jean S:n anti kärsi liian kovasta äänentoistosta, ja ihmiset alkoivatkin valua pois rauhallisempiin paikkoihin.

