Päivi Picken ja Kirsi Haanpää: Tiekartta auttaa

Tiekartta auttaa ympäristö- ja aikatauluriskien kattavassa hallinnassa

Moni asia voi mennä kaivoshankkeissa pieleen, jos ympäristöselvitysten työjatkumo on suunniteltu huonosti tai työjatkumon systemaattinen hallinta alkaa liian myöhään. AFRY Finland Oy:n johtavat asiantuntijat Päivi Picken ja Kirsi Haanpää muistuttavat, että ympäristötöiden suunnittelussa kyse on paitsi ympäristöriskien, myös aikataulu- ja kustannusriskien hallinnasta. Systemaattisesti suunnitellut ja toteutetut ympäristötyöt palvelevat sekä hanketta että ympäristöä. Systemaattisen suunnittelun työkaluista koko hanketta koskeva tiekartta havainnollistaa, kuinka erilaiset tiedonjyvät ympäristötöistä saadaan kohtaamaan teknisen suunnittelun kanssa oikea-aikaisesti.

Ympäristöselvitykset tai ympäristötyöt voidaan jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: hankkeen vaikutusalueen kattavaan ympäristön nykytilatiedon tuottamiseen sekä hankkeen vaikutusten moninaiseen arvioimiseen. Hankkeen vaikutusten arvioiminen laaditaan aina osana hankkeen teknistä suunnittelua. - Lista on pitkä. Ympäristön nykytilaselvityksiin kuuluvat muun muassa maaperän ja kallioperän, pohjavesien ja pintavesien olosuhteiden ja kemiallisen tilan tutkiminen. Kulttuuriarvot ja muinaisjäännökset sekä enenevässä määrin tärkeä aineeton kulttuuriperintö kuuluvat myös tutkittaviin asioihin. Lisäksi maankäyttö ja sosiaalinen perustila (yhteisöjen elinkeinot ja elämän- >

Ympäristötöiden systemaattisen toteutuksen edut kaivoshankkeille

tavat) sekä ilmanlaatuun liittyvät asiat ovat tärkeitä. Hankkeen vaikutusten arvioiminen edellyttää puolestaan tekniseen suunnitteluun suoraan linkitettyjä ympäristötöitä, kuten kaivannaisjätteiden ominaisuuksien selvittämistä, kaivannaisjätealueiden ja louhosten vesilaatujen geokemiallista mallinnusta, hydrogeologista pohjavesimallinnusta louhoskuivatuksen suunnittelun tueksi ja pohjavesialenemien selvittämiseksi, tai koko toiminta-alueen kattavaa aluevesitase- ja kuormatasemallinnusta, Picken kertoo. - Kyse on pitkälti pallottelusta teknisen suunnittelun ja ympäristötöiden välillä. Jotta voidaan esimerkiksi luotettavasti arvioida kaivoksen vesikierrossa tulevaisuudessa virtaavien vesien laatua, pitää olla tietoa paitsi kaivannaisjätteiden määrästä, myös niiden laadusta ja sijoitusratkaisuista. Jos tekninen suunnitelma, kuten louhintasuunnitelma tai kaivannaisjätteen sijoitussuunnitelma, muuttuu merkittävästi, myös mallinnettu kaivannaisjätealueen suotoveden määrä ja laatu muuttuvat. Seurausvaikutuksena vesitase ja kuormatase muuttuvat. Pallottelua ei voi kuitenkaan jatkaa loputtomiin ja siksi onkin tärkeää ymmärtää ympäristötöiden rajapinnat teknisen suunnittelun kanssa ja ajoittaa työt keskenään oikea-aikaisesti, Haanpää muistuttaa.

Peräkkäisten tehtävien ja haarautuvien tietovirtojen hallintaa

Ympäristöselvitykset voivat olla pitkäkestoisia: hydrogeologian maastotyöt vievät aikaa ja niitä hyödynnetään edelleen aikaa vievässä mallinnuksessa. Myös geokemian töiden kesto lasketaan vuosissa. Ympäristötöiden sisällä työtehtävät ja mallit ovat peräkkäisiä, mistä syystä ympäristötöiden ja teknisen suunnittelun rajapintojen hallinta on hankkeen aikataulussa pysymisen kannalta kriittistä. - Vesilaatujen arvioinnissa syötetietona käytettävä kaivannaisjätteen ja louhosseinämien kineettinen testaus voi kestää parikin vuotta. Mikäli halutaan selvittää louhoksen vedenlaatu, geokemisti tarvitsee sitä varten edellä mainitun kineettisen testauksen tulokset, mutta myös pohjavesimallintajan työn tulokset. Pohjavesimallintaja puolestaan on tarvinnut omaan työhönsä jo syötteitä maastotöistä, kuten kairauksista ja koepumppauksista. Lisäksi malleissa käytetään malminetsinnän yhteydessä dokumentoitua rakoiludataa. Vesistövaikutusten arviointiin päästessä aikajanalla on käytännössä ollut jo 7–8 peräkkäistä mallia, joihin jokaiseen tarvitaan luotettavat lähtötiedot. Jos pitkissä ja haarautuvissa työjatkumoissa tehdään vääriä oletuksia myöhempien työvaiheiden tietotarpeista tai tuotettavaan tietoon kohdistuvista vaatimuksista, voidaan joutua palaamaan lähtöpisteeseen vuosienkin jälkeen, Picken sanoo.

Teknisen suunnittelun tarkkuustaso kasvaa hankkeen edetessä. Ympäristöselvitykset eivät aina oikein istu kannattavuusselvitysvaiheiden kompakteihin aikatauluihin. - Ympäristöselvitysten taustatiedon tuottamisessa täytyykin olla varhain liikkeellä. Myös kannattavuusselvitysvaiheiden väliset taukoajat pitäisi käyttää paremmin hyväksi ja noinakin aikoina edistää pitkäkestoisia ympäristöselvityksiä, kuten hydrogeologisen nykytilatiedon hankkimista tai sen jatkumona pohjavesimallinnusta, Haanpää toteaa.

Ympäristö- ja aikatauluriskien hallintaa

Kaivoshankkeissa voi mennä paljonkin pieleen, mikäli raakileena roikkuvan teknisen suunnitelman pohjalta ryhdytään tekemään arviota esimerkiksi jätealueen suotovesien laadusta. - Arvio voi olla virheellinen: kaivannaisjätteellä ei ole ominaisvedenlaatua, vaan veden laatu ja määrä muuttuvat läjityssuunnitelman muuttuessa, Picken muistuttaa.

Haanpää jatkaa kertomalla, että hankkeelle voi tulla edellä mainitun kaltaisessa tilanteessa viivästyksiä ympäristölupavaiheessa täydennysten muodossa. Myös rahoittaja tarkastaa hankkeen ympäristönäkökulmasta. Jos ympäristöriskit ovat liian suuret tai ne on arvioitu puutteellisesti, rahoituspäätöstä ei saada tai päätöstä lykätään, kunnes riittävä riskienhallinnan taso on saavutettu. - Kannattavuusarviota ja sen liitteenä esitettyä ympäristöarviota tarkastettaessa rahoittajien käsitys voi ollakin, etteivät selvitykset ole riittävän kattavia eikä niihin ole käytetty oikeanlaisia lähtötietoja. Pohjavesiarvio ei esimerkiksi pohjaudu riittävään tarkkaan aineistoon. Jos näin tapahtuu ihan loppumetreillä, esimerkiksi kun ollaan hakemassa investointipäätöstä, hankkeessa mennäänkin kaksi-kolme vuotta taaksepäin.

Rahoittajan käyttämät asiantuntijat ovat usein alan kansainvälisiä konkareita. Rahoituspäätöstä varten tehtävässä tarkastuksessa vaatimukset ja painopisteet saattavat poiketa jonkin verran kotimaisissa YVA- ja lupahakemusprosesseissa tehtävistä tarkastuksista. Hanketta verrataan erilaisiin kansainvälisiin ohjeistuksiin, riippuen esimerkiksi rahoittajan sitoutumisesta erilaisiin periaatteisiin. Kansainväliset kaivosalan vaatimukset koskien kaivosten ympäristösuorituskykyä tulee siis myös ottaa huomioon melko varhaisista hankevaiheista alkaen. Kansainvälisessä kaivosalan hankeriskien listauksessa ympäristöriskit ja sosiaaliset riskit ovat nousseet kärkisijoille jo useita vuosia sitten ja aihe pysyy hankeriskien kärkijoukoissa.

Tiekartta apuna hankevaiheiden suunnittelussa

Riskien systemaattiseen pienentämiseen löytyy paljon eri tekniikoita ja työkaluja. Koko hanketta koskeva tiekartta on hankkeen onnistumisen kannalta elintärkeä. Tiekartta perustuu aina paikkakohtaiseen tarkasteluun ja riskien tunnistamiseen. - Tiekartan tulee olla koko hankkeen tiekartta, jossa ympäristöarvioiden ja teknisen suunnittelun yhtymäkohdat havainnollistetaan tarkasti. Näin voidaan ymmärtää, mikä työ tarvitsee syötteekseen minkäkin tiedon ja mistä tiedon saa. Myös hankkeen aikataulun kriittinen polku on tällä tavalla helpompi hahmottaa. Tiekartta on säännöllisesti päivitettävä suunnitelma. Tiekartan laadinnassa on priorisoitava kussakin hankevaiheessa merkittävät asiat. Tulee erotella isot ympäristö- ja hankeriskit pienistä ja nostaa esille asiat, jotka ovat ylitsepääsemättömiä. Mitä lähempänä ympäristöluvittamisen ja rahoituksen päätöksenteko ovat, sitä vähemmän isoihin riskeihin saa liittyä epävarmuuksia, Picken tiivistää.

Vaikka tietoisuus kaivoshankkeiden ympäristöselvitysten varhaisen aloittamisen tarpeesta on olemassa, ympäristötyö voi olla fragmentoitunutta ja ympäristöasiantuntijoiden vuoropuhelu malminetsinnän tai teknisen suunnittelun välillä puutteellista. Sudenkuoppaan astutaan, jos YVA-prosessi ja ympäristöluvan hankinta asetetaan hankkeen ympäristötyön keskiöön. Ympäristöluvan hankkimisen sijasta keskiössä tulee olla hankkeen ympäristö- ja sosiaalisten riskien systemaattinen pienentäminen ja keskeisten epävarmuuksien karsiminen. Tietysti tämä kaikki tehdään tiiviinä osana teknistä suunnittelua. Näin myös YVA-menettely, luvitustyöskentely ja sidosryhmäyhteistyö saavat hyvät lähtökohdat siinä ohessa. Lisäksi hankevaiheen aikataulu ja kustannukset ovat helpommin hallittavia ja asiointi rahoittajienkin suuntaan on sujuvampaa.

PÄIVI PICKEN JA KIRSI HAANPÄÄ, AFRY