Kolumni: Pertti Voutilainen: Karut näkymät

PERTTI VOUTILAINEN

Karut näkymät

Syksy on saapunut ja jättänyt jälkeensä muiston hienosta kesäsäästä. Vielä elokuussa saimme kokea yhdeksäntoista hellepäivää. Se tuntui hienolta, vaikka entiset murheet olivat jäljellä. Pandemia, ilmastokriisi, sota, apinarutto ja huoli sähkön saannista ovat edelleen vierainamme. Huonossa kelissä joudumme edelleen purjehtimaan maailman merillä. Normaalin elämän rajoituksiin voidaan vieläkin joutua turvautumaan. Ongelmat eivät siis ole ollenkaan ohi.

Vanha viisaus opettaa, että Venäjää ei voi järjellä ymmärtää. Niinpä jätän Putinin ja hänen sotansa tällä kertaa käsittelemättä. Ei järjettömyys miksikään muutu, vaikka sitä koko ajan irvistelisin.

Hallitus pui budjettiriihen kahdessa päivässä ja tuntui olevan saavutukseensa tyytyväinen. Nopeita voitiin olla, kun visaiset säästökysymykset jätettiin lähestyvien vaalien edellä käsittelemättä ja seuraavan hallituksen murheiksi. Selitys oli, että mistään ei nyt voida säästää, ja vajaus voidaan kattaa vain lisävelalla. Olen jyrkästi eri mieltä. Aina löytyy säästökohteita, kun menoesitykseen tosissaan käydään kohta kohdalta kiinni. Pitäisi uskaltaa tunnustaa, että entisenlaisen elämänmenon jatkaminen ei ole mahdollista. Vaikeuksien aikana on ollut pakko turvautua velan ottoon. Mutta kaikella on rajansa. On velan maksun aika. Kuitenkin lupaavat poliitikot kaikkea uutta hyvää, vaikka lompakko on tyhjä. Vain ”hullu mies syö enemmän kuin tienaa”.

Ekonomistimme eivät viime aikojen työstään ansaitse kovin hyvää arvosanaa. Aivan viime päiviin saakka heidän arvionsa tulevasta talouskehityksestä ovat olleet ylioptimistisia. Tavallinen kaduntallaaja on aavistanut, että edessä vääjäämättä on ostovoiman lasku inflaation karattua korkeuksiin. Vaikka huonoa sanomaa on ikävä saarnata, oikea tieto on uskallettava tuoda julki. Kriisitietoisuus on tarpeen, jotta takaiskut eivät tulisi yllätyksinä.

Totuuden tunnustaminen ei saisi ottaa liikaa aikaa. Huippuesimerkki tällaisesta viiveestä on Nikolaus Kopernikuksen aikanaan saama kohtelu. Tämä saksalainen lääkäri oli vuonna 1543 keksinyt, että maapallo kiertää aurinkoa eikä päinvastoin. Muistan jostain lukeneeni, että katolinen kirkko tunnusti asian virallisesti vasta vuonna 1992. Siitä viiveestä ei tosin tainnut kukaan pahemmin kärsiä. Taivaankappaleet jatkoivat kiertoaan entiseen malliin maallisista erimielisyyksistä välittämättä. Mutta toivoa täytyy, että työmarkkinapäälliköt ja vaaleihin valmistautuvat poliitikot rohkaistuisivat aina kertomaan totuuden.

Pelolla odotan tulevia tapahtumia. En haluaisi olla poliitikko, joka joutuu tekemään tarvittavat päätökset Suomi-laivan pitämiseksi pinnalla. Tilanne tuo mieleen Nokian entisen johtajan luonnehdinnan, kun hän vertasi johtamaansa yritystä palavaan lauttaan, joka on vaarassa vajota meren syvyyksiin. Eipä vajonnut Nokia, kun omistajilla ja johdolla oli rohkeutta panna toiminta uusiksi. Samanlaista johtajuutta tarvitsee Suomi. Talouden alijäämä on saatava kuriin.

Kilpailukykyä ei saa eri kuppikuntien keskinäisellä kilpailulla tuhota. Tämä vaatii kipeitä leikkauksia. Useat meistä ovat kokeneet, että lihominen käy helposti, mutta kertyneen ylipainon karsiminen on tuskallinen prosessi. Ajan kuluminen ja odottaminen eivät auta. Eikä auta turvautuminen toisten apuun, vaan itse on temppu tehtävä. Hyödytöntä on käyttää aikaa syyllisten etsimiseen maamme rajojen ulkopuolelta. Kyllä sieltä syyllisiä löytyy, mutta enimmäkseen ongelmat ovat kotitekoisia.

Äskettäin ilmestyi raportti suomalaisten odotuksista talouden kehitysnäkymistä, jotka ovat synkempiä kuin koskaan. Kai tämän tietävät päättäjätkin, mutta kenellä on kanttia astua esiin ja kertoa kylmät tosiasiat. Me vanhemmat sukupolvet muistamme Veikko Vennamon, jonka poliittisista iskulauseista tunnetuimpia oli, että ”kyllä kansa tietää”. Hyvä on, jos tietää ja panee omaa etua ajavat päättäjänsä järjestykseen.

Me suomalaiset uskomme olevamme taitavia tietoyhteiskunnan rakentajia. Siihen uskomukseen on tullut iso särö, kun kävi ilmi, että Helsingin kaupunki ei osaa laskea henkilöstönsä palkkoja. Jotkut ovat saaneet liian vähän, jotkut liikaa, ja osa on jäänyt kokonaan ilman palkkaa, Eiköhän jostakin löytyisi lyijykyniä ja ruutupaperia, jotka voitaisiin ottaa avuksi, kun tietokoneet eivät laskutehtävistä selviä. Auttaisikohan asiaa, jos pantaisiin kaupunginjohtajat korvauksetta laskemaan alamaistensa palkkoja, kunnes numerot asettuvat kohdalleen.

Kurjuuden keskellä sain toivoa paremmasta kuunneltuani amerikkalaisen evoluutiotutkijan haastattelun. Hän on laskenut, että jos kehitys jatkuu nykyisellä vauhdillaan, tekoäly voittaa ihmisaivojen kyvyt vielä tällä vuosisadalla. Ihmisille ei silloin jää muuta roolia kuin toimia tekoälyn lemmikkeinä, jotka voidaan jalostaa rauhaa rakastaviksi. Siihen päättyy nykyihmisen noin 100 000 vuotta kestänyt valtakausi. Mutta jääpähän jäljelle parempi maailma. Tässä on tämän kolumnin positiivinen lopputulema.

******************************************************** Miksi evoluutio kehitti ihmiselle kapean ja pitkän nenän? Jotta pysyisivät silmälasit paremmin päässä.