Henna Virkkunen: Suomella merkittävä rooli Euroopan riippuvuuksien vähentämisessä

Euroopan strateginen autonomia ja taloudellinen turvallisuus ovat nousseet muutamassa vuodessa Euroopan teollisuuspolitiikan kärkiteemoiksi. Globaalin pandemian ja Venäjän hyökkäyssodan seurauksena Eurooppa viimeistään havahtui liiallisen tuontiriippuvuuden riskeihin. Monet EU:n taloudelle ja turvallisuudelle keskeiset raaka-aineet ja teknologiat ovat peräisin unionin ulkopuolelta ja usein liiaksi muutaman tuottajan varassa. Näitä riskejä on lähdetty nyt vähentämään määrätietoisesti sektori kerrallaan.

Urakka on mittava. Erityisesti EU-maiden tuonti Kiinasta on kasvanut valtavasti, jopa 30 prosenttia vuonna 2022, ja se koskee monia strategisesti merkittäviä aloja. Samalla Euroopan kauppataseen alijäämä Kiinaan on kasvanut historiallisen suureksi, yli 400 miljardiin euroon. EU toi Kiinasta tavaraa yli 600 miljardilla, mutta viennin arvo oli vain 200 miljardia. Epäsuhta on tuntuva.

Viimeisen vuoden aikana EU-tasolla on hyväksytty useita lainsäädäntöjä, joilla pyritään sekä lisäämään Euroopan unionin omaa tuotantoa strategisilla toimialoilla että laajentamaan kumppanuuksia samanmielisiin kolmansiin maihin. Huomion kohteina ovat olleet erityisesti kriittiset raaka-aineet, puolijohteet ja lääkkeet sekä kriittiset teknologiat kuten tekoäly, kvanttilaskenta ja bioteknologiat.

Hiljattain hyväksytty kriittisten raaka-aineiden säädös on yksi kuluneen EU-vaalikauden merkittävimmistä teoista kohti Euroopan omavaraisuutta ja kilpailukyvyn turvaamista. Tavoitteena on aivan oikein vauhdittaa strategisten mineraalien kaivostoimintaa, jalostusta ja kierrätystä Euroopassa sekä monipuolistaa hankintakanavia.

Tällä hetkellä Euroopan vihreä ja digitaalinen siirtymä sekä enenevissä määrin myös puolustus- ja avaruusteknologiat ovat aivan liiaksi tuonnin varassa. Kriittisiksi listatuista raaka-aineista pääosa tulee Eurooppaan yli 90-prosenttisesti yhdestä maasta, useimmiten Kiinasta. Tarvitsemme kipeästi uusia investointeja ja innovaatioita Eurooppaan.

Uusi säädös asettaa nyt ensimmäistä kertaa tavoitteet EU:n omalle kriittisten raaka-aineiden tuotannolle. Jo vuoteen 2030 mennessä EU:n tarvitsemista raaka-aineista 10 prosenttia pitäisi louhia Euroopan omista kaivoksista. Vähintään 40 prosenttia pitäisi jalostaa EU-alueella, ja kierrätysmateriaalin osuus tulisi nostaa 25 prosenttiin. Samalla minkään kolmannen maan osuus yksittäisen kriittisen raaka-aineen toimituksista ei saisi enää ylittää 65 prosenttia. Näihin lukuihin päädyttiin erityisesti EU-parlamentin vaatimuksesta, sillä se ajoi vielä korotuksia komission alun perin esittämiin tavoitteisiin.

Tavoitteisiin pyritään puuttumalla alan kehitystä vaikeuttaviin pullonkauloihin eli yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseen, lupaprosessien jouduttamiseen ja osaavan työvoiman saannin varmistamiseen. Vasta säädöksen käytännön toimeenpano jäsenmaissa kuitenkin näyttää, miten hyvin laki konkreettisesti tulee alaa vauhdittamaan.

Kun tällä hetkellä vain pari prosenttia käyttämistämme raaka-aineista louhitaan Euroopassa, on vaadittava kasvuloikka valtava, etenkin kun tiedetään, että samaan aikaan lähes kaikkien mineraalien tarve tulee kasvamaan eksponentiaalisesti energiamurroksen ja digitalisaation sekä puolustusteollisuuden nousujohteen seurauksena. Eurooppa tulee jatkossakin olemaan osin tuonnin varassa, mutta strateginen reservi pitää voida jatkossa tuottaa ja jalostaa omin voimin. Tavoitteena on vauhdittaa myös alan uusia kestäviä innovaatioita. Tästä Suomessa akkuteollisuuden tarpeisiin kehitetty ligniini on hyvä esimerkki.

Vihreä siirtymä tarjoaa Suomelle aivan erityisiä mahdollisuuksia. Olemme ainoita EU-maita, jonka maaperästä löytyy valtaosa EU:n kriittisiksi listaamista raaka-aineista. Kaikkiaan säädöksen listaamista 30 kriittisen tärkeästä raaka-aineesta 16 löytyy Suomen maaperästä. Lisäksi säädös nostaa erikseen kriittisten raaka-aineiden listalta 17 strategista raaka-ainetta, jotka ovat erityisen tärkeitä unionin huoltovarmuuden ja kilpailukyvyn kannalta. Esimerkkeinä ovat kupari ja koboltti. Useita näistä tuotetaan ja jatkojalostetaan jo nyt Suomessa. Näiden strategisten raaka-aineiden louhinta-, jalostus- ja kierrätyshankkeita halutaan nyt konkreettisesti tukea EU:n toimesta. Suomalaisten toimijoiden kannattaakin nyt ehdottomasti pyrkiä aktiivisesti hakemaan hankkeilleen strategisen EU-projektin statusta.

Tärkeintä olisi nyt saada kaivos- ja jalostushankkeita rivakasti liikkeelle. Nykyään kaivoksen avaaminen vie Euroopassa aivan liian pitkään, keskimäärin 10 vuotta. Jatkossa strategisten raaka-aineiden kaivoshankkeiden lupamenettely saa kestää EU:ssa enintään 27 kuukautta. Kierrätys- ja jalostushankkeiden lupamenettelyaika on 15 kuukautta. Mukaan on myös kirjattu muutamia poikkeuksia, joilla pyritään varmistamaan merkityksellinen yhteistyö niiden paikallisyhteisöjen kanssa, joihin hankkeet vaikuttavat sekä asianmukainen ympäristövaikutusten arviointi monimutkaisissa tapauksissa. Hankkeiden sujuvuutta tulevat jatkossa avittamaan muun muassa kaikki viranomaispalvelut kootusti tarjoava ”yhden luukun malli” sekä strategisille hankkeille nopeutettu käsittely valitusasteissa.

Säädöksen kriitikot ovat olleet huolissaan sen ympäristövaikutuksista. On selvää, että ympäristövaikutuksista ei voida tinkiä. Se ei olisi kenenkään etu. Olisi kuitenkin vastuutonta ajaa vihreää siirtymää ja ulkoistaa samalla raaka-aineiden louhintaan ja jalostukseen liittyvät haitat muualle maailmaan. Jos jossakin päin maailmaa louhintaa ja kaivosteollisuutta osataan vastuullisesti harjoittaa, kyllä Suomen pitää olla sellainen alue. Eurooppa ei pääse riippuvuuksistaan eroon ilman omia vastuullisia tuotantoketjujaan. Näiden luomisessa Suomi on nyt keskeisessä asemassa. ▲

TEKSTI: HENNA VIRKKUNEN (KOK./EPP) EUROOPAN PARLAMENTIN TEOLLISUUS-, ENERGIA- JA TUTKIMUSVALIOKUNNAN JÄSEN