Päijät-Hämeen Yrittäjälehti 5/11
Yrittäjäksi yhdessä yössä
Mia Peltola
Sirkku Vesa joutui tekemään päätöksen perheyrityksen johtoon siirtymisestä vain parin päivän harkinnan jälkeen ja silloinkin suuren surun keskellä. Aina ei elämässä käy niin kuin on ajatellut. Sirkku Vesan suunnitelmissa ei ollut päätyä jousitehtailijaksi, vaan hänen piti suunnata valmistumisensa jälkeen ihan toiselle alalle. Isän äkillinen kuolema muutti koko perheen suunnitelmat yhdessä yössä. Suuren surun keskellä elämän oli jatkuttava ja oli tehtävä isoja päätöksiä. Mitä esimerkiksi tapahtuu Markku-isän ja Reijo-papan perustamalle jousialan yritykselle Jousivesalle? – Minulle oli tärkeää jatkaa perheyritystä. Hyppäsin vauhdista mukaan. Ainut kosketukseni yrittäjyyteen siihen mennessä oli se, että olin kasvanut yrittäjäperheessä, nyt 26-vuotias nainen muistelee parin vuoden takaisia aikoja. Sirkku Vesan myyntityön opiskelu Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa jäi tauolle ja päivät täyttyivät veto-, vääntö- ja puristusjousten opiskelusta. – Kuluneet kaksi vuotta ovat menneet siihen, että olen ajanut itseni tähän alaan sisään. Minulla on paljon tulevaisuuden visioita, mutta pääsuunta tulee olemaan sama, jonka isäni ja pappani aloittivat. Kuljen isäni jalanjäljissä ja jatkan hänen työtään. Nuori nainen kiittelee sitä mieletöntä avuliaisuuden
määrää, jonka hän vihreänä jousialan yrittäjänä sai yhteistyökumppaneiltaan, alaisiltaan ja esimerkiksi Lakesilta. Vesa on mukana myös yrityskummitoiminnassa. – Olen oppinut, että tietoa löytää, jos sitä etsii ja apua saa, jos sitä pyytää, Vesa pohtii. Hän aloitti vuosi sitten työn ohella uudestaan kesken jääneet opinnot. – Myyntityön koulutusohjelma antaa valmiuksia myös yrittäjänä toimimiseen. Olen saanut paljon kannustusta ja tukea yrittäjyyteeni opettajilta. Jousien tehtailu on perinteisesti miesvaltainen ala. Sirkku Vesa on nuori ja nainen. – Näin jälkikäteen ajateltuna olisin kuvitellut kohtaavani enemmän ennakkoluuloja. Yksikään vanha asiakas ei jättänyt jousiaan tilaamatta meiltä. Tosin, olen sen verran napakka, että kyllä ne ennakkoluulot olisivat nopeasti karisseet, Vesa naureskelee.
Pieni ja ketterä jousitehdas Vuonna 1979 perustettu Jousivesa Oy valmistaa erilaisia jousia pääsääntöisesti teollisuuden tarpeisiin. Lankavalikoima, josta jouset valmistetaan, vaihtelee
13
Paikallinen tilitoimisto
LAHDEN TILIKESKUS KOULUTTAA TULOSLASKELMA JA TASE TUTUKSI Keskiviikko 16.11.2011 klo 17.00-20.00 Hotelli Salpaus
Oletko ymmällä saatuasi tilitoimistoltasi kuukauden tulosteet tai tilinpäätöksen käteesi? Pystytkö todella seuraamaan yrityksesi tulosta ja hyödyntämään tietosi miettiessäsi yrityksen tulevaisuutta? Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa korostuu yrityksen tuloksen seuranta tilikauden varrella. Pienilläkin yrityksillä tulisi olla ainakin karkea budjetti, jota voidaan tarkastella kun toimintaympäristössä tapahtuu muutoksia. Nämä ovat tämän koulutuksen ydinasiat. Kerromme kansantajuisesti: • kuinka tuloslaskelmaa ja tasetta tulee lukea • mitä asioita on seurattava • miten tilikauden tulosta voidaan seurata tilikauden varrella tilinpäätösanalyysistä • budjetin merkityksestä ja teosta Kurssin vetäjä: Lahden Tilikeskus Oy:stä KTM, HTM Juha Sundberg Kurssin hinta on 170 eur (+alv 23%=209,10 eur). Hinta sisältää luennot, kahvit ja lisäksi erikseen sovittavan yrityskohtaisen neuvontatunnin. Ilmoittautumiset 9.11.2011 mennessä. VEROTUKSEN JA ENNAKKOPERINNÄN AJANKOHTAISAAMUPÄIVÄ Tiistaina 22.11.2011 klo 8.00-12.00 Lahden Messut, Lahtihalli kokoustilat
Tule päivittämään verotietosi vuoden 2011 tilinpäätöksiin ja vuoden 2012 suunnitteluun sekä palkanlaskentaan. Uuden hallituksen linjaukset näkyvät vuoden 2012 veroratkaisuissa. Käymme läpi välittömän verotuksen ja varsinkin ennakkoperinnän ja verotusmenettelyn ajankohtais- ja muutosasioita. Lisäksi käsitellään yrittäjän matkakustannusten korvauksia eri yhtiömuodoissa. Vierailevana luennoitsijana johtava veroasiantuntija Tomi Peltomäki Verohallinnosta. Hän on mukana keskeisenä henkilönä valmistelemassa veroasioita, joten saamme varmasti ajantasaista tietoa.
– Olen ylpeä siitä, että olen pystynyt jatkamaan jousien valmistusta. 32 vuotta on pitkä aika ja työ jatkuu edelleen, kertoo Sirkku Vesa. 0,3 millin paksuudesta aina 20 milliin saakka. – Suunnittelemme, laskemme ja valmistamme jousia protoeristä aina suuriin sarjoihin, asiakkaan tarpeiden mukaan. Laaja lankavalikoima mahdollistaa erilaisten jousien valmistamisen useisiin eri kohteisiin. Jousivesan jousia viedään jonkin verran mm. Viroon ja Tšekkeihin, mutta päämarkkina-alue on kotoinen Suomi. – Olemme joustava ja
Lääkäriasema ALFA Yrittäjäpaketti! Lääkäriasema ALFA tarjoaa yrityksille yrittäjäpakettia, joka sisältää terveydenhoitajan käynnin , laboratoriokokeet (kolestrolit, sokeri, EKG), lääkärinkonsultaation ja mahdolliset toimenpiteet. Hinta 120 €. Hoitajan vastaanotto ALFA:ssa 20 €.
Ajanvaraukset: 040 751 3774 Kansankatu 7, 15870 Hollola (kaikki palvelut)
pystymme vastaamaan asiakkaan tarpeisiin nopealla aikataululla. Tämän lisäksi meiltä löytyy vahvaa jousiosaamista jo yli 30 vuoden kokemuksella, perustelee Sirkku Vesa yrityksen menestystä kilpaillulla alalla.
Mun juttu! Jos elämä olisi mennyt suunnitelmien mukaan, Vesa ei olisi todennäköisesti koskaan päätynyt jousitehtailijaksi. Mutta kaiken kaikkiaan nainen on tyytyväinen lopputulokseen. – En voisi enää kuvitellakaan tekeväni mitään muuta. Minulle on myös tärkeää, että pystyn omalla toiminnallani työllistämään muita. Jousivesa työllistää Sirkku Vesan lisäksi kolme kokopäiväistä työntekijää sekä kiireapulaisia tarpeen mukaan. Vesa kannustaa myös muita nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä. – Jos on hyvä idea, kannattaa ehdottomasti. Ei ole mikään häpeä, jos ei onnistu. Ainakaan ei tarvitse elää jossittelemalla, että mitä jos silloin olisin uskaltanut ja kokeillut. Pitää uskoa itseensä ja omiin unelmiinsa. Sane Keskiaho
Hallituksen talousarvioesityksen verokysymykset Vuoden 2012 verotuksen muutokset mm. • muutokset yhteisöjen verotuksessa • veroasteikot • vähennykset Vuoden 2012 ennakkoperintä • verokorttien voimaantulo ja alkuvuoden menettely • verokorttitietojen suorasiirto • ennakonkanto • luontoisedut ja kustannusten korvaukset Verotusmenettely ja ajankohtaista • palkan sivukulut • työantajan vuosi-ilmoitusten muutokset • työnantajan sosiaaliturvamaksun muutokset • uusimmat verohallinnon ohjeet ja päätökset • uusin oikeuskäytäntö Yrittäjien matkakustannusten korvaukset eri yhtiömuodoissa • mikä on veronalaista ja mikä verovapaata • kuka voi saada verovapaan korvauksen? • tilapäisen työmatkan käsite • eri työskentelypaikkojen määrittely ja merkitys • erot yhtiömuotojen välillä • verohallinnon ohjeet Kurssin hinta on 190 eur (+alv 23%=233,70 eur). Hinta sisältää luennot, luentomateriaalin ja kahvit. Ilmoittautumiset 17.11.2011 mennessä. RAKENNUSLIIKKEEN KIRJANPIDON AAMUPÄIVÄ Perjantaina 16.12.2011 klo 9.00-12.00 Hotelli Salpaus
Rakennusliikkeellä ja yleensä rakentamisen alalla on oma menettelynsä ns. grynder -rakentamisen kirjanpidossa. Kirjanpitolautakunta antoi asiasta yleisohjeen 17.1.2006, joka muutti perustajaurakointitoimintaa harjoittavien yritysten tilinpäätöskäytäntöä huomattavasti. Ongelmaksi on muodostunut verottajan vaatimukset, jotka poikkeavat joiltain osin kirjanpidon luvuista. Järjestämme kurssin, joka sopii hyvin rakennusalan yritysten toimihenkilöille ja kirjanpito- sekä veroasioita hoitaville henkilöille. Luennoitsijana Leena Rekola-Nieminen, joka kouluttaa paljon mm. Suomen Taloushallintoliiton tilaisuuksissa Klo 8.15-9.00 aamiainen ja ilmoittautuminen Klo 9.00 luennot alkavat Perustajaurakointi yleensä • toiminnasta syntyvät asiakirjat Perustajaurakointi kirjanpidossa • tunnusmerkit • kirjaaminen • tilinpäätös Perustaurakointi verotuksessa • erot kirjanpitoon Oman käytön arvonlisävero • laskentaperuste • käsittely kirjanpidossa Hinta 170 eur (+alv 23%=209,10 eur). Hinta sisältää aamiaisen, luennot, luentomateriaalin. Ilmoittautumiset 9.12.2011 mennessä. Ilmoittautumiset Lahden Tilikeskus Oy/ puhelin 87180 tai sähköpostilla kotisivujen kautta www.lahdentilikeskus.fi