Luomulehti 3/2015

Page 12

Teksti: Elisa Niemi

Luomuu…

Maa- ja metsätalousministeriön kaksivuotinen kuluttajakampanja alkoi toukokuussa TV-, radio ja ostoskärrymainoksilla.

K

ampanja on osa maa- ja metsätalousministeriön tilaamaa hallituksen luomualan kehittämisohjelmaa, joka aloitettiin vuonna 2013. Hallituksen luomualan kehittämisohjelman tavoitteena on nostaa luomuviljelyn osuus 20 prosenttiin koko Suomen viljelyalasta vuoteen 2020 mennessä. - Luomuviljelyn osuus on kasvanut tasaiseen tahtiin Suomessa. Kansainvälisellä mittapuulla Suomen luomutuotanto ja luomun ostovoima ovat kuitenkin jäljessä luomumahteja, kuten Tanskaa, kertoi tiedotustilaisuudessa Luomuohjelmaa

12

Luomulehti 3/2015

koordinoiva maatalousylitarkastaja Leena Seppä. – Mainokset on sijoitettu kotoiseen ympäristöön, jonka henkilöihin erityisesti aikuiset voivat samastua. Lapsia taas luultavasti puhuttelee mainosten lehmä ja sen ”luomuu”-ammuminen, selvittää Tommi Hongisto, kampanjan toteuttaneen mainostoimisto Markit Oy:n toimitusjohtaja. Kampanjan tavoitteena ei ole antaa tietopakettia vaan herätellä luomuostojen lisäämiseen. Euro- tai kilogrammatavoit-

teita myynnin edistämiselle ei ole kuitenkaan asetettu. Kampanjan Luomuu.fi-sivustolle on koottu hyvin ytimekkäästi pääkohtia luomusta ja sieltä kiinnostuneet ohjataan edelleen luomu.fi-sivustolle sekä Luomuliiton, Pro Luomun, Luomuinstituutin ja Portaat luomuun sivuille. Luomuliitosta kysyttiin kampanjan ensimmäisellä viikolla esimerkiksi luomulehmien hyvinvoinnista. TV-mainoksessa äänessä on nimenomaan lehmä. ◄

TV:

Radio:

Ostoskärryt:

Toukokuu 2015, Elosyyskuu 2015, Toukokuu 2016, Elo-syyskuu 2016

Toukokuu 2015, Elosyyskuu 2015, Joulukuu 2015, Toukokuu 2016, Elo-syyskuu 2016, Joulukuu 2016

Toukokuu 2015, Toukokuu 2016


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.