Yöjuoksulta alttarille
Allakan Patinan sanomia
Vanhan kansan seurustelu- ja naimatapoja.
Maaliskuussa 2020, Hämeenlinna
Kirkonkirjat kertovat...
ietoja suomalaisten parisuhteiden muodostumisesta ja sukupuolielämästä on kirjattu ylös koko kristillisen ajan. Kirkon keräämiä tietoja ei ole koottu alun perin antropologiseksi aineistoksi, mutta ne ovat olleet taltioimassa jo muutoin kadonneita tapoja, perinteitä ja uskomuksia. Pikkutarkat kirjaukset ja kuvaukset ovat olleet tuomassa jopa paikoin monia vanhoja uskomuksia takaisin, joiden jo uskottiin unohtuneen kokonaan. z
T
K
ristillisen ajan alettua Suomessa, avioliitto nousi yhdeksi elämän keskeisimmistä päämääristä. Se ei ollut vain elämän jakamista toisen kanssa, vaan ennen kaikkea tila, johon haluttiin päästä niin sosiaalisten kuin
Päämääränä avioelämä yhteiskunnallisten syiden vuoksi. Avioliitto tarjosi sosiaalista suojaa, erityisesti naisille. Poikamiehiäkin katsottiin usein alta kulmain ja tuumailtiin mikä heissä mahtoi olla vikana. Naisten kohdalla
vanhana piikana oleminen oli erittäin epäilyttävää, sillä naimattomien naisten pelättiin tekevän kaikenlaisia siveettömyyksiä. Kristillisessä hääseremoniassa toistettu ”kunnes kuolema meidät erottaa” tarkoitti aikoinaan hyvinkin erilaista aikaa kuin nykyään. Naisia kuoli synnytyksissä ja miehiä sodissa. Keskiaikaisessa Euroopassa aika ennen kuin kuolema erotti aviopuolisot, oli keskimäärin 9 vuotta. Neitsyys ei Euroopan alueella ollut niin oleellista kuin voisi sukupuolisäädöksistä päätellä, sillä nuorena leskeksi jääneet lähes poikkeuksetta menivät uudelleen naimisiin. z
Kuva: v. 1925, Helsingin kaupunginmuseo.
Lemmenloitsuja ja taikaa
O
nneksi taikuudella voitiin nostattaa lempeä, jotta päästäisiin hyviin naimisiin. Lemmennostatukseen haettiin aikoinaan myös apua tietäjiltä, jotka tarjosivatkin lemmenkipeille lohduksi taikatemppuja ja loitsuja. Suurin osa lempeen liittyvistä tai-
oista noudatteli vanhaa itänaapuristakin tuttua tulimagiaa tulen yli hyppäämisineen ja puhdistautumisrituaaleineen. Loitsuissa kuitenkin pääsi taian tekijän ääni hieman esille, sillä lemmenloitsujen kieli on ollut hyvin vaihtelevaa. Nuorten tyttöjen
loitsujen kieli oli siveää, kilttiä ja ennen kaikkea toiveikasta. Loitsuissa toivottiin hyvää miestä ja kaunistakin katsoa, jolle ei nyt välttämättä pahitteeksi olisi omistaa jonkinmoista varallisuuttakaan. Iän karttuessa loitsujen kieli muuttui arkisemmaksi ja karummaksi. Vanhojen piikojen lemmenloitsuissa kieli oli jo rivoa. z
Kuva: Kannisto Väinö, 1952. Helsingin kaupunginmuseo
Kun lemmenliekki leimahtaa...
Kuva: Kyytinen Pekka, 1961. Museovirasto - Musketti, Kansatieteen kuvakokoelma, Pekka Kyytisen kokoelma.
L
empi ei ole vain nimitys rakkaudelle, vaan se on tarkoittanut omaa arvaamatonta voimaansa. Lempi saattoi ottaa ihmisen hallintaansa, lempi oli se voima joka sai aikaan seksuaalisen halun ja kiintymyksen. Jos onnea oli, oli myös lempeä, jolloin hyviä kumppaneita ilmaantui tarjolle, mutta lemmettömä-
z1z
nä kaikki kiersivät kaukaa. Lempi oli erityisesti naisille oleellista, koska perinteisesti he joutuivat odottelemaan miehen tai naima-asioiden hoitajaksi valitun yhteydenottoa. Naisen vain täytyi uskoa, että hänellä oli tarpeeksi lempeä, jotta kosijat uskaltautuisivat tulemaan paikalle tuon voimista mahtavimman kutsumina.
Lempi oli kuitenkin ailahtelevainen kumppani, eikä sitä voinut havaita ulkoisista puitteista. Esimerkiksi naimakaupoissa eduksi olevat ominaisuudet, kuten ulkonäkö tai varallisuus, eivät lempeen vaikuttaneet. Jollei lempeä ollut, ei hyviin naimisiin päässyt vaikka kuinka kaikki puitteet olisivat olleet muutoin kunnossa. z
Tietoa vanhanajan perinteistä www.linnaseutu.fi/arkistowakka
Maaliskuussa 2020, Hämeenlinna
P
ojat hiippailivat ke s ä ö i s i n yöjalkaan vieraillakseen aitoissa ja ylisillä, missä tytöt kesäisin nukkuivat. Tuvat olivat pieniä ja ahtaita, joten oli hyvin tavanomaista laittaa nuoriso ja lapset nukkumaan milloin minnekin, jossa saivat katon
YÖJUOKSUILLA päänsä päälle ja hieman omaa aikaa. Yöjalassa käyminen olikin aikansa hyväksyttyä, sillä nuoriso itse sääteli toimintaa. Yöjalassa ei oltu yksin. Seurasta saatiin henkis-
Seurustelutapoja
N
e i ts y y d en vaalimisen ja maineen suojelemisen lomassa julkinen seurustelu oli vähintäänkin hankalaa ennen avioliittoa. Julkinen seurustelu oli vahvasti paheksuttua aina 1900-luvun alkupuolelle, vaikka nuorisolla olikin keinonsa tavata toisiaan ja hakea tuntumaa toisen luonteesta. Tanssiaiset toivat tytöt ja pojat muodollisesti vastakkain, keinuille kokoonnuttiin riekkumaan, mutta lennokas ja innostunut tunnelma piti romantiikan piilossa. Käsityökisoissa voitiin osoit-
taa taitonsa ja samalla käydä vaihtamassa, jos ei sanoja niin katseita. Hieman vapaampaan tutustumiseen antoivat tilaa erilaiset valvojaiset, olivatpa ne mallassaunan vahtimista, tervahaudan seuraamista tai jotain muuta. Valvojaiset suoritettiin useimmiten omissa tiloissaan, kaukana uteliaiden katseilta samalla yhdessä ahertaen. Naimattomille nuorille erityisen tärkeitä olivat kirkkomatkat ja –tapahtumat, sillä ne tarjosivat mahdollisuuden säännölliseen tapaamiseen. z
tä turvaa, mutta myös samalla pidettiin toisia silmällä, ettei keneltäkään menisi maine. Yöjuoksuilla nuoret nukkuivat vierekkäin, mutta vaatteiden oli kuitenkin tarkoitus py-
syä yllä. Yöjuoksentelua selitettiin sillä, että pojat käyvät tarkistamassa tyttöjen esille varaamia käsitöitä rauhassa, jotta tietäisivät onko tällä kädentaitoja ja tulisiko
tästä kenties hyvä vaimo. Ennen kuin aitan ovi avautui tai ylisille päästiin könyämään, tytöillä oli tapana haastella poikien kanssa oven läpi. Kyse saattoi hauskanpitämisestä
poikien kustannuksella tai sanallisten kykyjen testailusta, mutta perinneaineistot kertovat, että nuorten miesten tuli joka tapauksessa osata esittää runoja ja sanaleikkejä, osallistua arvoituksiin tai muutoin todistaa olevansa haan nostamisen arvoista seuraa. z
Kuva: Tyynelä, 1929. Museovirasto - Musketti, Kansatieteen kuvakokoelma, Uuno Peltoniemen kokoelma.
Miehen, jonka voit ottaa aviopuolisoksesi, tulee olla sielultaan ja ruumiltaan reipas ja voimakas, kauneus on sivuasia, kuitenkaan ei hän saa olla vallan ruma.
A
Kosiomatkallaan ahaa...
jan osuessa kohd a l l e en ja jonkun puolisoehdokkaan ollessa mielessä, oli aika kosia. Pojan suorittama kosinta ei kuitenkaan sisältänyt aikoinaan polvien turhaa tahraamista tai pitkällisiä sonaatteja. Kosijan tie ei edes käynyt
alkuunsa omaa tupaa pidemmälle, sillä puolisoa haluavan pojan tuli kysyä kuuliaisesti vanhemmiltaan sopisiko käydä kosimassa tuota yhtä ihastuttavaa nuorikkoa vaimoksi. Jos vanhemmat olivat myötämielisiä ja pojan perustelut puolison hyvistä puolista vakuut-
tavia, vanhemmat sallivat kosioväen kokoon keräämisen. Mukaan haalittiin suvun edustajia, sieltä paremmasta päästä tietenkin sekä useimmiten myös kokenut puhemies, jonka ei tarvinnut olla sukua. Puhemiehet olivat erikoistuneet kosintoihin ja toimivat ikään kuin
meklareina, esittelivät sulhasen, laadukkaan tuotteen ja aloittivat taiten räätälöidyn myyntipuheen saadakseen tämän kaupaksi morsiamen perheelle miellyttävänä ja arvostettuna kohteena. z
Miellyttämisen taito on monipuolinen. Pukevan keimailun ja veitikkamaisuuden ohella naisen on omattava pientä kyvykkyyttä, jolle miehet panevat arvoa. On osattava ajaa polkupyörällä, soittaa ja laulaa kauniisti että puhtaasti. Ennenkaikkea täytyy sitäpaitsi olla kodikas. Kuva: Kyytinen Pekka, 1945–1949. Museovirasto - Musketti, Kansatieteen kuvakokoelma, Antellin kokoelmat/Pekka Kyytisen kokoelma.
puhemiehen johdolla
S
ulhasen edustajat saapuivat morsiamen talolle ja heille tarjottiin kestitystä. Puhemiehen johdolla, joukkio alkoi kehumaan sulhasta, kuinka reipas poika meillä onkaan, aina ensimmäisenä talikon
varressa ja pitkäkin on ainakin meidän sukuun verrattuna. Kosittu nuorikko sai vastata sulhasen edustajille suoraankin, mutta oli hyvin tavanomaista vastata jonkin rituaalisen teon kautta. Näitäkin tulkitsemaan tarvittiin koke-
nut puhemies. Usein kylille asti kiiri tieto kosioväen kokoamisesta. Olikin melko tavanomaista, että kosintaa seuraamaan saapui myös runsaasti täysin ulkopuolisia, kyläläisiä, naapureita ja kaukaisia sukulaisia. Heillä oli lupa ja osittain myös vastuu kertoa tie-
tojaan niin sulhasesta, morsiamesta kuin näiden suvuista. Puhemiehen tuli edustaa sulhasta positiivisessa valossa tällaisella avoimuudella pyrittiin varmistamaan, ettei kenenkään maineessa ollut vikaa niin keskenään liittyvien sukujen kuin lähiyhteisön- Kuva: 1924, Rantalainen Tuomas. Museoviraskään silmissä. z to - Musketti, Kansatieteen kuvakokoelma.
z2z
Puukko tuppeen
N
uorisolla oli myös omat hienovaraiset tapansa katsoa kiinnostuneita kumppaniehdokkaita omaaloitteisestikin. Juhlapäivinä naimaikäiset talojen tyttäret saivat kokoontua kirkolle ja kiinnittää vyötäisilleen tyhjänä roikkuvan tupen. Pojat tulivat katsomaan kirkolle tyttöjä ja sitä, olisiko juuri sillä omalla kiinnostuksenkohteella tuppi vyötäisillään. Pojat kiertelivät ja kaartelivat, silloin tällöin saattoi joku uskaltautua lähestymään tyttöjä ja vaivihkaa asettamaan puukkonsa tyhjään tuppeen. Noin viikon kuluttua poika kävi tytön kotona tarkistamassa miten kosintaan oli vastattu. Kosija saattoi kääntyä kannoillaan saman tien jos puukko oli lyötynä ovenpieleen tai eteisen seinään, sillä kosintaan oli vastattu silloin kieltävästi. Jos puukko ei ollut näkyvissä, toivoa oli olemassa ja piti uskaltautua koputtamaan mahdollisen appilan oveen. Jos puukko löytyi perheen ruokailuvälineiden joukosta, oli kosintaan suostuttu ja saatettiin aloittaa kihlauksen järjesteleminen. z Kun kosintaan oli suostuttu, vaihdettiin kihlat. Kihlaus tarkoitti panttien vaihtamista sukujen välillä, joka
oli useimmiten sukujen kesken määritelty rahasumma, joka menetettiin, mikäli suku peruutti häät. Kihlat
Maaliskuussa 2020, Hämeenlinna
Kuulutukset k a j a h t a v a t
K
i h la j a i s ten jälkeen tuli nuoren parin astella kuulutuksiin. Papiston eteen tullessaan kihlapari sai ottaa myös edustajiaan mukaan ja tilaisuuden jälkeen liitto virallistettiin julkisesti. Papit suorittivat kuulustelun, jossa kirkon asetusten mukaisesti tutkittiin miten hyvin nuori pari hallitsee niin kristilliset opit kuin lukutaidon. Papista riippui paljon, millainen tilaisuudesta tuli ja kuinka tiukoilla kriteereillä nuoria arvosteltiin. 1700-luvun aikana
saatettiin vaihtaa heti tai säädyllisen ajan päästä järjestettävässä kihlajaisjuhlassa.
Kuva: Anttila Kyösti, 1938. Museovirasto - Musketti, Kansatieteen kuvakokoelma.
JUMI ja Jumin häät L eikkihäistä tunnetuimmat lienevät Jumin häät, jotka tulivat erityisen suosituiksi Pohjanmaan lakeuksilla. Jumin häät kokosivat nuorison tanssiaisiin, joiden jälkeen oli tarkoitus nukkua yhdessä juhlatilassa. Tanssin tauottua nuoret kävivät pareittain nukkumaan lattialle. Vaatteet tuli pitää yllä, eikä oikein lähellekään saanut tul-
la. Samoissa tiloissa kun nukkui muitakin, niin samalla katseltiin tarkkaan, ettei kukaan muukaan liikaa lähentynyt toisten kanssa. Juminhäät alkoivat aikojen saatossa levitä kielessä laajemmalle alueelle ja samalla muuttaa muotoaan vapaamuotoisemmaksi tavaksi viettää aikaa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Esimerkiksi useista syystansseista
muodostui luontaista jatkoa juminhäiden perinteille. Tanssiaisten kestäessä useamman päivän oli vain luonnollista majoittautua tanssipaikalle. Ensimmäiset yöt menivät kertomusten mukaan tanssiessa, mutta seuraavien päivien valjetessa alkoi hiljalleen muodostua pareja, joita useimmiten kutsuttiin pohjalaisten mallin mukaan jumeiksi.
rippikoulu vakiintui hiljalleen kautta maan. Rippikouluissa opetettiin nuorille niin luku- kuin kirjoitustaitoa sekä tietenkin kristinoppia. Kun rippikoulujärjestelmä saatiin käyntiin koko maassa, sen käyminen asetettiin ehdoksi naimisiin menolle. Tämä tarkoitti myös kuulutustilaisuuksien muuttumista, kuulustelun ehtojen ollessa täytettyinä jo etukäteen ei kuulustelulle ollut enää tarvetta. Siitä lähtien kuulutus on toiminut kirkollisena tiedonantona kihlaparin päätöksestä. z
Kuva: Museovirasto - Musketti, Kansatieteen kuvakokoelma.
Kihlat kilkattaa K ihlaja isjuhlat olivat erityisen suosittuja, sillä vielä niissä voitiin neuvotella sukujen liittymisestä ja jopa perua häät ilman panttien, eli kihlojen, menetystä. Kihlat tuli vaihtaa, sillä kihlajaisaikana häiden peruminen ei ollut tavatonta. Sulhasen edustajat saattoivat joutua käymään suostuttelemassa morsiamen sukua useaan otteeseen kihlojen vaihtamisenkin jälkeen, eli käymään
liitoilla. Sukujen sovittamisessa oli työtä ja tyttäriä ei haluttu lähettää oman onnensa nojaan huonoihin oloihin. Vastaavasti sulhasen suvulla oli oikeus pyytää morsiamen tarkistusta, jotta saataisiin selville millainen vaimo tästä tulisi. Useilla paikkakunnilla oli mahdollista pyytää morsianta lainaan sulhasen taloon noin viikoksi ennen häitä. Tällä koeajalla koitettiin selvittää oliko morsian kykenevä
tarjolla oleviin naisten töihin ja sopisiko tämä luonteensa puolesta tulevaan perheeseensä. z
Jumi tarkoittaa lätin kielessä kaksoistähkää tai kahta yhteen kasvanutta, jumissa olevaa asiaa. Se on myös vanhan maailmanhengen nimitys. Jumi oli jumala, joka tunnettiin erityisesti siitä, että tämä sai aikaan eläimillä äkillisiä tauteja ampumalla nuolia, aiheuttaen jumeja. Jumista on juontanut myös tupajumi, jonka pitämää napsuntaa puuta nakertaessa pidettiin viesteinä henkiolennoilta. Mutta jumiset
tähkät lienevät todennäköisempi selitys, joskin ei Jumin nuolia voi laskea häiden nimestä poiskaan. Amorin nuoletkin aiheuttavat äkil-
lisiä tauteja, usein jopa yhdeksäksi kuukaudeksi, joiden kanssa ollaankin aikalailla jumissa kunnes ne oppivat itse kävelemään. z
z3z
Kuva: Turun museokeskus 1900-1913. Valokuva-arkisto, negatiivit.
Maaliskuussa 2020, Hämeenlinna
Avioitumisen ensiaskelia
N
aimisiin menossa ei voitu hätiköidä. Niin vanhemmilla kuin suvulla ja usein myös lähiyhteisöllä oli omat mielipiteensä ja ajatuksensa kenen kanssa nuorikon tulisi mennä naimisiin. Neuvoja ja vihjeitä, sekä viittauksia käytännöllisiin näkökohtiin tilusten yhdistämisistä alkaen tarjottiin usein, eikä niin kauhean hie-
novaraisesti. Loppujen lopuksi nuorilla itsellään oli kuitenkin paljon sanavaltaa. Nuoret saivat tehdä itse päätöksensä ketä kosia ja kenen kosintaan suostua. Vanhemmille oli helpompaa vain estää ei-toivottujen puolisoiden kanssa avioituminen, kuin viedä lapsensa vastoin tahtoaan papin eteen. Sanavallastaan ja näennäisestä vapaudestaan
huolimatta nuorten piti tulla puolison valinnassa myös vastaan ja valita perhettä sekä sukua tyydyttävä kumppani. Vanhempien, ei ainoastaan tavoitteena, vaan jopa velvollisuutena, oli löytää lapselleen sovelias puoliso. Tämä tarkoitti vertaista niin asemaltaan kuin olemukseltaan, sillä alempiin säätyihin ei ollut soveliasta kurkottaa. z
Kuva: Museovirasto - Musketti, Historian kuvakokoelma.
maan. Läksiäiset alkoivat jo varhain aamulla morsiussaunalla ja itketyksellä. Itketyksen yhteydessä morsiamen tuli surra kotiaan, perhettään sekä sukuaan jonka menettäisi pian.
Itkeä omaa, kauheaa, kohtaloaan kun hänet naitettaisiin osaksi toista sukua ja perhettä. On arveltu, että osittain itketyksen taustalla oli se, ettei morsian odottaisi avioliiton auvoja liiaksi ja voisi yllättyä iloisesti, kun huomaisi ettei aviossa
oleminen niin kamalaa olekaan. Morsiussaunan yhteydessä tietenkin tapoja noudattaen myös kylvettiin ja jaettiin yleisiä ohjeita ja neuvoja avioliiton tielle. z
A
AVIOSTA ANOPPIIN
Kuva: Aaltonen Esko, 1928–1930. Museovirasto - Musketti, Kansatieteen kuvakokoelma.
violiiton saadessa siunauksensa, nainen muutti sulhasen kotiin ja hänet liitettiin tämän sukuun. Koska morsiamet muuttivat miehelään, eli ainakin yksi pojista perusti perheensä vanhempiensa talouteen, jolloin saman katon alla eli useampia sukupolvia.
Morsiamen itketys
A
l unperin karjalaisen perinteen mukaan morsiamelle järjestettiin läksiäiset sinä päivänä kun sulhanen häntä saapuisi hake-
Hääjuhlat
S
ulhanen matkasi saattoväkensä kanssa morsianta hakemaan. Sulhasen vanhemmat ja sisarukset olivat jääneet kotiin kosioväen ollessa sukulaismiehiä. Sulhasen saapuessa taloon tulevat appivanhem-
mat tarkistivat tämän ulkonäön vielä kerran, useimmiten lausuen kohteliaisuuksia ja tarjoten pientä matkaapetta vatsan täytteeksi. Sitten tuli aika lähteä miehelään, miehen suvun taloon. Morsian nostettiin noutoväen
kyytiin ja morsiamen suvusta lähti oma saattoväkensä mukaan osallistumaan miehelässä järjestettäviin varsinaisiin hääpitoihin. Morsiamen saapuessa perille, myös tämän ulkonäön appivanhemmat tarkistivat vielä kerran, lausuen kohteliaisuuksia. Sen jälkeen alkoivat pidot, syötiin, juotiin ja tanssittiin. Hääparin tuli syödä koko häämenojen ajan yhteisistä astioista ja heidän tekemisiään vahdattiin tarkkaan kunniavieraina. z Kuva: Kannisto Väinö 1950–1959. Helsingin kaupunginmuseo.
Kuva: Museovirasto - Musketti, Historian kuvakokoelma.
Poika peri avioitumisensa myötä kotitilansa ja uudesta avioparista tuli taloon uusi isäntä ja uusi emäntä, ainakin nimellisesti. Siirtymät sukupolvelta toiselle eivät olleet useinkaan kitkattomia. Vanhan parin tavat olivat usein juurtuneita eikä nuo-
relle parille annettu alkuunsa juurikaan sanavaltaa talouden pyörittämisessä. K a ns a nta ri n o i ss a toistuu erityisesti nuoren morsiamen anoppilassa kokema kurjuus. Kansanperinne tietääkin kertoa anoppien olevan sietämättömän
ilkeitä, kohtuuttomia ja ennen kaikkea valitettavan läsnä arjessa. Ajan kanssa nuorille annettiin kuitenkin enemmän vastuuta ja samalla näitä koulutettiin ottamaan tilan työt haltuunsa. z
Tiivis perheyhteisö
M
ikäli sattui niin onnettomasti, että puolisoista jompikumpi oli kykenemätön saattamaan lapsia aluilleen, saatettiin varakkaammissa perheissä kääntää katseet näiden sisarkatraisiin.
Perheenpää saattoi tiedustella lapsettoman pariskunnan pyynnöstä josko jo useamman lapsen omaavista sisaruksista joku voisi yhdestä luopua ja luovuttaa lapsettomalle pariskunnalle kasvatettavaksi omanaan. Vaikka täl-
Yöjuoksulta alttarille. Allakan patinan sanomia. Vanhan kansan seurustelu- ja naimatapoja. Julkaisija: Linnaseutu ry, Allakan patina -hanke Tekstien koonti, kirjoitus- ja toimitustyö: Ottopekka Wiik Graaf inen suunnittelu: Karita Soittila Sivunvalmistus: Johanna Henttinen Lähteet: monet julkaisut & muistitiedon jyvät, www.linnaseutu.f i/arkistowakka Rahoitus: Maaseuturahasto / Leader
z4 z
laisesta ei juurikaan puhuttu ulospäin, tiedettiin kyllä moista tapahtuneen, etenkin tiukemman koheesion yhteisöissä. z