Kirjeitä Kuparisaarelle - muistelmia joulusta jakoaikaan

Kirjeit채 Kuparisaarelle Muistelmia joulusta jakoaikaan

1.

Musta Molli

6.

Juhannus

2.

Jakoaika

7.

Kahvittelua 8.

Puutarhanhoitoa

3.

Joulu

9.

Kekri

4.

Laskiainen

10.

Kirje Kuparisaarelta

5.

P채채si채inen

Tuuloksessa 2019 Ajan patina -hanke Linnaseutu ry

Taatto Hilman ja Sylvin isä

Iso-eno Tuomon ja Kaisan äidin veli

Annaserkku

Ameriikan

täti Kaisa

Tuomon ja Kaisan äidin veljen tytär

Tuomon sisko

Ajei Eskon morsian

Sylvitäti

Veeran äiti

Hilman sisko

Tuomo

Veera

Siirin isä

Siirin äiti

Esko Kaisan poika, Siirin serkku

Hilmamummo

Siiri

Musta Molli

1. Musta Molli

Omanlaisensa persoona, tarinamme tulkki. Ameriikan tädin parsimana syntynyt ja DC-3:lla Suomenmaalle viisikymmenluvulla saapunut räsynalle oli pikku-Siirin unelmien täyttymys. Turkki kuin samettia, silmät kuin taivaan tähdet. Oma Musta Molli, jollaista toista ei kellään muulla ollut. Nappisilmiensä takaa seurasi Molli arjen eloa. Kirjasi tarkkaan muistiin vuodenkierron kaikki kohokohdat uudessa kodissaan pienen tytön parhaimpana ystävänä. Molli muisti myös vanhaa emäntäänsä Ameriikan tätiä, kirjeellä lähes kuukausittain, kertoen seikkailuistaan Siirin kainalossa aina joulusta jakoaikaan.

Kun kirjeet yli viiden vuosikymmenen jälkeen löytyivät, oli tarinamme enää viimeistelyä vaille valmis. Kirjekuoret postileimoineen olivat kadonneet ajan saatossa, mutta pyrimme kokoamaan säilyneet tekstit kronologisessa järjestyksessä parhaan taitomme mukaan. Musta Mollin kirjeet ovat tarina entisajan arkielämän tavallisista askareista ja kultaisista kohokohdista, ajan patinoimin silmin.

Muisto- ja tunnelmarikkaita lukuhetkiä toivottaen Ajan patinan väki

2. Jakoaika Rakas täti

S

iitä on kulunut jo kuukausi kun minut haettiin postikonttorista ja silti tuntuu vielä niin kovin orvolle. Kuin olisin pieni nalle hylättynä maailman nurkkaan. Tuomo näytti minulle missä

kaukana vanha kotini oli. Aivan maapallon toisella laidalla, valtameren keskellä olevalla suurella saarella. Kertoi, ettei voi näyttää kartasta ihan tarkkaa paikkaa, sillä se1 ei ole sitä itsekään löytänyt. Mutta Michiganin se pystyi etsimään ja näyttämään.2

Kun näet iso-enon niin kerro sille terveisiä. Tuomo sanoi, että sen

jälkeen kun kuparikaivoksissa oli lakkoja, se ei ole juurikaan kirjoitellut.

Harvat kirjeet ovat kertoneet sen muuttaneen Urholaan3, jossa kuulemma oli kunnon pappi. Ja niin paljon armotonta erämaata ja metsää, että niistä saisi loppuelämäkseen elannon, jos vain jaksaa pitää sahansa ruodussa ja kirveensä terävänä.

On lohdullista tietää, että teillä on siellä ihmisiä ympärillä.4 Muistan

postimatkastani kaupungin, jossa kadunnimetkin olivat suomeksi. Jännää, että Kuparisaaremme on päässyt karttaankin asti sillä nimellä, vaikka se ei olekaan ameriikan kieltä.

Vaikka minulla onkin ikävä, olen pitänyt lupaukseni ja huolehti-

nut Siiristä. Oikeaan aikaan saavuin perille, Siiri on ollut kovasti itkuinen viime päivät hampaiden tulon myötä. Maataan usein yhdessä pirtin pöydän alla. Sieltä näkee kaiken hyvin, ja ennen kaikkea siellä majailee myös kissa, jota Siiri möhnöttää tuon tuostakin. Minun se ei anna edes silittää, mutta Siiri saa tehdä sille ihan mitä vain.

On täällä ehtinyt jo muutoksiakin tapahtua talon elämässä. Palve-

lusväki lähti pian tuloni jälkeen viettämään römppäviikkoaan.5 Osa kotiseuduilleen, osa minne nenä sattui osoittamaan, mutta Aliisa ja Pekka ilmoittivat menneensä kihloihin juhannuksen jälkeisellä viikolla. Olivat pitkään pohtineet tohtivatko jäädä vielä taloon, mutta perheen perustaminen ja kaupunkiin muuttaminen oli alkanut viime viikkojen aikana tuntua oikealta vaihtoehdolta. Pekalla on serkku töissä makkaratehtaalla Hyvinkäällä, jonne kuulemma tarvittiin aina lisäkäsiä. Kiittelivät kovasti

mukavista vuosista, mutta päättivät silti lähteä etsimään onneaan maailmalta.

Tuomo on käynyt kylillä levittämässä sanaa, että meillä voisi olla

tarvetta ainakin uudelle piialle, joka ei pelkää karjaa. Pekalle ei olla vielä edes alettu miettimään korvaajaa. Kun äiti kyseli siitä, Tuomo sanoi vain, että yhtälailla voi korvata sen parilla seipäällä ja reiällä oluttynnyrin kyljessä.

Hilma-mummo jaksoi muistuttaa, että aikoinaan oli työväelle ollut

varaa antaa pidempi tauko, koska vanhat kalenterit eivät kohdanneet. Reilusti toista viikkoa elettiin kalenterittomia päiviä pois ja palkolliset saivat hummata maailmalla.6 Sitä Hilma muisti paheksua, usein turhankin kovaan ääneen, ettei Tuomo ollut hommannut kankaita kaikille piioille.7 Tuomo vakuutteli kovasti, että tekee sen taas jouluna, kuten sillä oli ollut tapana siitä lähtien, kun otti tilan työt haltuunsa.

Kuulemma römppäviikko oli monelle pääpitely- tai särkiviikko,

humppaviikosta puhumattakaan. Hilma-mummo kertoilikin tarinoita kyliltä vuosien takaa, joita ei ollut Siirin korville tarkoitettu. Jakoajan tauko kaikesta, kalenterista ja työstä sekä ajasta itsestään, vaikutti aika mukavalle. Vastuuttomalla tavalla vapaalle. Kaikki pääsivät kiertämään maailmalle, etsimään sijaansa, uutta kotia ja elämää, niin kuin Aliisa ja Pekkakin tekivät. Tai palaamaan koteihinsa pieneksi hetkeksi.

Pian ovat vapaaviikon päivät takana ja alkutalven valmistelut

alkamaisillaan. Mummo kertoi että uusi vuosi oli tuloillaan, vaikka meidän kalenterimme näytti jotain aivan muuta. Ei tuo kauheasti vanhoista tavoista välittänyt, mutta jaksoi pitää kiinni siitä, että vuosi vaihtuisi ajallaan. Ihan sama mihin aikaan, kunhan ajallaan. Heti kekrin jälkeen kulutettiin vanhan vuoden ylimääräiset päivät pois ja uuden sirpin noustessa syystaivaan kannelle voitiin aloittaa talveen valmistautuminen ja uusi satovuosi. Tuomokin tämän hyväksyi, eikä ihme. Peltojen kokoamisessa oli ollut tänä vuonna normaalia isompi urakka, kun viljaaitat saatiin täytettyä ääriään myöten. Pieni lepo tekisi hyvää kaikille.

Hyvää (vanhaa) uutta vuotta ja onnea kotimantereelle toivottelee Musta Molli

Puhekielessä se-sana oli entisaikaan neutraali puhuttelumuoto hän-sanan sijaan.

Michiganin osavaltiosta, Keweenaw’n niemimaalta löydettiin kuparia 1800-luvun lopulla ja keskelle erämaata alkoi nousemaan kaivauksia. Työvoimaa saapui laivoilla erityisesti Baltiasta ja pohjoismaista, töitä oli tarjolla kaikille halukkaille. Tiedon tavoitettua pohjolan, laivalasteittain suomalaisia lähti ylittämään Atlantia. Kuparikaivoksille kuljettiin meriteitse, joten suuren suomalaisjoukon suussa niemimaata alettiin kutsumaan Kuparisaareksi, sillä saari se olisi voinut yhtä hyvin olla.

3 Urhola on Kuparisaaressa sijainnut suomalaisasutus, joka sijaitsi Toivolan piirikunnassa. Vuonna 1901 Urholaan rakennettiin rautatieasema kuparikaivosten junille ja asukasmäärä alkoi vähitellen kasvaa. Kaupungin alueella oli parhaillaan kuutisenkymmentä maatilaa ja Toivolan alueella toimi peräti 13 pientä koulua, joista suurin, Heikkisen ala-aste Epätoivonlahdella, oli toiminnassa aina vuoteen 1999 saakka.

4 Väkimäärä kaupungissa ei ollut kummoinen kuparikuumeen alkaessa, mutta vuoteen 1940 mennessä asukasluku oli kasvanut noin 500 henkeen, joista suurehko osa oli suomensukuisia.

5 Kekrinä haluttiin antaa myös palvelusväelle kiitosta kuluneesta vuodesta ja sen töistä. Kekrin jälkeen, tilan töiden laannuttua, oli aika palvelusväen vapaaviikolle, jolloin nämä pääsivät vierailemaan kotiseuduillaan tai tekemään mitä halusivatkaan. Römppäviikko oli myös vuosisopimusten uudelleen määrittelyyn varattua aikaa. Palkolliset uusivat sopimuksensa taloihin, joissa olivat tai etsivät itselleen uusia työnantajia.

6 Ennen nykyisiä kalentereita, auringon- ja kuunkierroille perustuva ajanlaskujärjestelmä ei mennyt tasan. Taivaankappaleiden liikkeiden välille jäi 12 vuorokauden mittainen ajanjakso, joka oli kalenteritonta aikaa. Kekri oli maatalouden vuodenvaihde, jonka jälkeen ylimääräiset päivät elettiin pois. Tuota kalenteritonta ajanjaksoa kutsuttiin jakoajaksi.

7 Vapaaviikon alkaessa palvelusväki sai mukaansa ruokaa, kangasta ja lankaa. Myös kaikille talon alustalaisille ja torppareille tarjottiin ateria. Kankaat ja ruuat olivat aikansa vuosibonuksia tehdystä työstä ja vapaaviikkoa lähdettiinkin viettämään taskut täynnä niin palkkaa kuin murkinaakin.

1 2

3. Joulu Rakas täti

H

yvää ja rauhallista joulua. Nyt on aatonaatto ja en malta odottaa sitä kaikkea mitä joulu tuo tullessaan. Siirin elämän ensimmäiset joulut ovat olleet aivan ihania. Joskus on ollut sukulaisia

mukana laulamassa virsiä, mutta useimmiten ollaan oltu vain perheen kesken. Mitä nyt joulupäivänä aamuvarhaisella ollaan kirkkoon matkattu.

Tuomo on kertonut, että kirkkoon mennään heti aamun sarastaessa. Näin tilalliset ehtivät vielä takaisin hoitamaan lypsyt ja muut pakolliset asiat, ennen kuin joulunviettoon pitää rauhoittua.1

Tuomo on lauleskellut nyt kolme viikkoa joululauluja. Välillä sin-

nepäin, mutta useimmiten kaikkia tuntemiaan sekaisin. Sen huomaa kun Tuomo vaipuu ajatuksiinsa. Sanat alkavat puuroutua ja kaikki päässä olevat laulut vain tulvivat ulos sekametelisoppana.

”Paimenill’ yksin työ. Enkel’ taivaasta ilmoitti heill’: Miks hämmäs-

tyitte säikähtäin? Mä suuren ilon ilmoitan. Kello löi jo viisi, lapset herätkää! Juhani ja Liisi, muuten matka jää!”2

Hilma-mummo katselee alta kulmiensa moista ilonpitoa ja muistut-

telee nuhtelevasti aina silloin tällöin Siiriä siitä, kuinka harras juhlamme on lähestymässä. Tuomo se vaan laulaa ja ölisee hilpeänä. Aivan ihanaa nähdä se kerrankin noin jouluisena. Siirin kanssa tiedusteltiin Tuomolta, onko pukki tulossa kylään, kun se on noin iloinen. Se kertoi, että tänä vuonna vietetään perinnejoulua. Pukki kyllä tulee, mutta se pukki, joka tunnettiin ennen kuin radio-ohjelmat nykyaikaisine tapoineen kuljettivat tontutkin Korvatunturille.3

Joulupukki lahjoineen oli äidin mukaan tullut tupaan vasta kuusi

vuotta sitten, Siirin myötä. Aiemmin ei jouluna liiemmin lahjoja oltu jaeltu. Hilma-mummokin piti sitä ulkomaan tapana jota vain rannikon ihmiset harrastivat. Tuhahdellut vain, ettei Hämeeseen moinen kuulunut.4

Tuomo on patistellut äitiä, Hilmaa ja Sylvi-tätiä laittamaan kystä

kyllä. Se oli käynyt itse teurastamassa kolme lammasta, joista yksi matkasi Anna-serkulle

Annanpäiväksi,

varhaisena

joululahjana.

Jouluateria

tulisi tänä vuonna korvaamaan kekriaterian, jota meillä ei ollut aikaa

viettää. Tuomo sanoi, että tuntui niin väärälle olla juhlimatta satokautta.

Kesä oli kuitenkin jatkunut niin pitkään, että sato saatiin talteen vasta pyhäinmiestenpäiväksi, jonka jälkeen talvivalmistelut veivät kaiken ajan.5

Koko joulukuun olemme valmistautuneet jouluun, ja voi että kun

vesi on ollut kielellä. Maustekakkuja ja laatikoita, haudutettua lihaa ja sekametelisoppaa.6 Mitä nyt Hilma halusi paastota ja vaati lipeäkalan valmistamista, mikä sai kaikki muutamaksi päiväksi ulos metsätöihin.

Samalla saatiin polttopuut koko jouluksi ja Tuomo löysi meille jouluhalonkin.7 Se joutui kysymään naapureilta apua halon raahaamiseen taloon ja ilolla auttoivatkin, kun kuulivat saavansa vaivanpalkaksi kardemummapullaa ja jouluolutta.

Joulun aluspäivinä sauna on ollut lämpiämässä useasti ja minäkin

olen käynyt monissa löylyissä. Siivouksen jälkeen piti pestä itsensä, lämmitellä maltaita sekä notkistella olkia. Äiti oli innoissaan näyttämässä Siirille kuinka oljista saatiin koottua himmeleitä. Kertoili myös kuinka oli nuoruudessaan koristellut värikkäin langoin ja paperein kaikki himmelit, mutta Hilma-mummo oli uskoontulonsa jälkeen pyytänyt jättämään moiset hömpötykset pois. Äiti kertoi myös tavanneensa Tuomon mallassaunassa nuorena, oli pyytänyt tätä himmelitalkoisiin mukaan ja kaikkien yllätykseksi tämä oli mukaan lähtenytkin. Saunan kevyessä kosteudessa oli sitten samalla rakkauden ensisolmutkin sidottu.8

Nyt on korkeat nietokset ja lumi narskuu ihanasti tassujen alla. Lu-

miukkojen keskellä kirmatessamme Tuomo täytteli tuvan oljilla ja ilmoitti kuuluvasti Siirille, että illan tullen karhun kynkkää väännetään ja suutarin silmä puhkaistaan9. Äitikin jaksoi liittyä mukaan suutarin silmien etsimiseen. Eniten Siiri taisi kuitenkin paistista10 ja arvoituksista nauttia, mutta isänsä mieliksi touhusi kaikkea mitä tämä tahtoi leikkiä.

Hilma-mummo tosin kävi sammuttelemassa kynttilöitä koko illan.

Toistellen, että kyllä sitä päreen valossakin näkee leikkiä. Halusi säästellä kaikki jouluna poltettaviksi, kaksi jokaiseen ikkunaan. Itselleen hän kyllä sytytti kynttilän kun alkoi kirjoittamaan postikortteja, joita se kirjoittikin yömyöhiin. Kortteja oli paljon, sillä jokaista sukulaista tuli muistaa itse kirjoitetulla viestillä.11

Eilen illalla Tuomo kertoi meille, kuinka joulu oli rauhan aikaa.

Hänen lapsuudessaan kynttilät lepattivat hiljaa pöydillä ja sisällä ei kuulunut ääntäkään. Lattialle levitetyt oljet pehmensivät askelten äänet ja

pitivät kylmää kauempana. Aina ei ollut varaa pitää takkaa tulilla läpi yön.

Ihan pienenä hän muistaa käyneensä isänsä ja äitinsä kanssa aatonaattona oljille makoilemaan kaikkien jouluvalmistelujen jälkeen. Siihen he olivat nukahtaneet ja aamulla isä oli kertonut, kuinka aina ennen joulua piti nukkua oljilla, jotta vuoteet säästyisivät esi-isiä varten. He saisivat nukkua ensimmäisen yön puhtaissa, kuohkeissa lakanoissa, jotta voitiin kiittää heitä kaikkia.12

Oljista Siiri sai askarrella linnuille oman lyhteen, joka kiinnitettiin

pihapuuhun ikkunan eteen. Yhdessä katseltiin kun varpuset kävivät keräilemässä siemeniä ja lehahtelivat aamuauringossa kuin keväällä konsanaan. Hilma-mummo kertoi, että lyhteillä haluttiin muistaa metsän eläimiä, jotta juhlapäivänä ei kukaan jäisi lahjatta tai yksin. Siiristä se oli kaunis ajatus.

Jännittää mitä aatto ja joulupäivä tuovat tullessaan, ja tuleeko

pukki katsomaan meitä. Sen sentään tiedän, että tapanina Siiri laitettaisiin mäkeä laskemaan, hevoset valjaisiin ja mentäisiin ulos riehumaan.13 Tosin Hilma halusi suunnata sukulaisille ja Tuomollakaan ei ollut mitään sitä vastaan, jos vierailun kohteena olisi Anna-serkku.

Hyvää joulua toivottaa Musta Molli

Joulukirkot vetivät paanukattojensa alle koko kylän. Kirkonmenoja järjestettiin jouluisin usein kahdet. Varhaisempi kirkko oli tarkoitettu erityisesti maatalouden piirissä eläville, koska tuotantoeläimistä oli huolehdittava. Kirkkoon meno ajoitettiin heti eläinten ruokkimisen jälkeen, jotta joulun viettoon päästäisiin niin varhain kuin mahdollista.

2 Jouluyö, juhlayö; sävelletty 1818, suomenkieliset sanat 1883. Enkelitaivaan; sävelletty 1539, alkuperäiset suomenkieliset sanat 1605 ja Lönnrotin uudelleensanoitus 1867. Joulukirkkoon; Immi Hellénin runo vuodelta 1898, joka on sovitettu lauluksi 1900-luvun alussa.

3 Jouluinen pukkimme on ollut levoton reissaaja. Pukki on matkannut kekristä nuutinpäivään, vaatimassa kestitystä, kunnes säätyläisyhteiskunnan ihanteita vastaava lempeämpi pukki syrjäytti edeltäjänsä.

Vuonna 1927 Markus-sedän lastentunti paljasti joulupukin asuvan Korvatunturilla ja pitävän siellä operatiivista keskustaan. Samalla myös tontut siirsivät majapaikkansa Korvatunturille ihmisten asumuksien luota.

4 Suomessa varhaisimmat joululahjat jaettiin 1800-luvun alkupuolella kartanoissa, joissa otettiin mallia ruotsalaisista jouluperinteistä. Ruotsin mallin mukaan paketit heiteltiin kuistille niin, ettei niiden antajasta ollut tietoa.

5 Jouluateria on keskeisimpiä kekristä jouluun siirtyneitä perinteitä. Satokauden päättymistä juhlistettiin runsaalla pitopöydällä - ylenpalttisen ruuan ja juhlan tuntu haluttiin säilyttää myös joulussa.

6 Laatikkoruuat eivät olleet arkiruokaa. Vasta 1800-luku näki lanttu- ja perunalaatikoiden saapumisen joulun pitopöytiin, porkkanalaatikon seuratessa hieman myöhemmin. Lihaa ei aina jouluisinkaan ollut joka pöydässä ja vielä 1900-luvun alussakin joulun lihaisimmat ruuat olivat pääasiallisesti lammasta.

7 Uskomusten mukaan jouluillaksi oli hankittava jouluhalko. Halko piti saada lahjaksi tai hakea itse ja sen tuli olla mahdollisimman suuri. Se piti sytyttää puutikulla, iskemällä kerta toisensa jälkeen, jolloin halko palaisi koko joulun ajan ja antaisi rauhan tupaan. Halon palaessa ei saanut tehdä töitä, eikä mielellään edes ajatellakaan niitä.

8 Himmeli on olkipukin kanssa vanhimpia pohjoismaisia koristeita. Niitä valmistettiin jo pakanallisina aikoina takaamaan tulevaa satoa. Himmelien valmistus oli joulunalusajan askareita, erityisesti tytöillä.

Kylän nuoret miehetkin liittyivät talkoisiin ja himmeleiden valmistus oli osa nuorison seurustelutapoja.

Olkikoristeita punottiin saunan jälkilöylyissä, olkien pysyessä taipuisampina kevyessä kosteudessa.

Samalla nuoriso pääsi viettämään aikaa keskenään katseilta suojassa, vapaasti ilman valvontaa.

9 Oljista nostettiin ylös kieppi, joka sidottiin kiinni. Kaksi kisaajaa tarttui pitkään keppiin kiinni, asettui jalat harallaan sen päälle ja selät lähes vastakkain. Jalkojen välissä olevaa keppiä toinen yritti ujuttaa olkisilmästä läpi, toisen yrittäessä estää tätä heiluttamalla keppiä jaloillaan. Kun osuma saatiin, osat vaihtuivat ja olkisilmän seivästys jatkui.

10 Paistilla oli silmät sidottuina ja kädessään oljista koottu pehmeä pamppu. Kisaajat yrittivät napsia paistista paloja, eli koskettaa kevyesti paistia samalla kun paisti puolustautui olkipamppuineen. Jos olkitukko osui leikkijään, hänestä tuli uusi paisti.

11 Vanhin säilynyt Suomessa lähetetty joulukortti on vuodelta 1871. Vuonna 1882 Suomessa lähetettiin noin 100.000 joulukorttia, mutta jo vuonna 1905 kortteja matkasi postissa jo 2,7 miljoonaa kappaletta.

12 Pedattujen vuoteiden lisäksi vainajille oli aattoiltana tapana jättää syötävää pöydälle, muun muassa piparkakkuja ja maitoa. Tapa on jatkunut tähän päivään asti ikiaikaista, punanuttuista vierasta varten.

13 Joulun hiljentyminen loppui tapaninpäivänä, jolloin lapset saivat lähteä laskemaan mäkeä ja leikkimään vapaasti. Tapaninpäivän perinteisiin on kuulunut nuorten kokoontumiset sekä rekiajelut perhepiirissä. Aikoinaan nuoret varsat valjastettiin ensimmäisen kerran tapanina tuomaan hyvää hevosonnea. Tapanin ajaminen olikin villiä hupia, nuorten kiitäessä tottumattomilla hevosilla pitkin kylänraittia.

1

4. Laskiainen Rakas täti

H

yvää laskiaista, olkoon pullasi sokerista ja rokkasi lihaisaa!

Tulimme juuri mäestä Siirin kanssa ja nyt istumme uunin pankolla

kuivattelemassa.

Siiri

halusi

kertoa

että

huusi

niin paljon, ettei jaksa enää kirjoittaa mitään itse. Mutta sanelee kyllä sellaista tahtia, etten saa mitään ylös. Heti aamusta kirmattiin Hakoisten mäelle eväiden kanssa eikä Siiri muista söikö aamiaistakaan, tai ainakin siltä kuulemma nyt tuntuu. Sylvi-täti oli paistanut sämpyliä mukaan.

Hernekeitto oli hyvää ja koko perhe oli mukana mäessä.

Odottelemme tässä pullien valmistumista ja koko kyökki on aivan

pullollaan tuoksuja, hiivaa, sokeria ja rasvaa. Vaikka ei olisikaan nälkä, niin tämä viimeistään herättäisi sen. Siiri ei ole antanut minunkaan syödä vielä tänään, jotta jaksettaisiin varmasti tarpeeksi pullaa ja potkaa. Se on holpottanut koko päivän, että pitää ahmia, ahmia ja ahmia.1 Ja kuinka huomenna alkaisi paasto. Hilma-mummo sitä on sille käynyt tolkuttamassa, vaikka Tuomo onkin laitellut vastaan ja kertonut, että talossa syödään silloin kun syödään. Eikä me katolilaisia olla, vaan maamiehiä.

Jos ei vatsa ole täynnä, ei täyty peltokaan.2

Oli kuinka vaan, niin kummatkin ovat meitä patistaneet riehumaan

ja juhlimaan. Kohta on pöytäkin täynnä herkkuja ja rasvaa. Hilma-mummolle tämä on viimeinen päivä herkkuja ja meille muille kevään ensimmäinen päivä. Sylvi-täti on luvannut laskiaispullaa pöytään. Eilen illalla tullessaan taloon sillä oli mukanaan oma säkki oikein hienoja jauhoja sekä tonkka maitoa. Kun Siiri uteli maidosta, niin täti kertoi, että aikoi tarjoilla pullat niin kuin niitä kuuluu tarjota - vadilla lämpimään maitoon upotettuina. Nähtyään tyttömme ilmeen täti lupasi tehdä myös pellillisen hillopullia.3

Siirillä oli mäessä päässään pellavaiset irtoletit, mutta ei se pit-

kään ehtinyt laskemaan ennen kuin ne katosivat valkoiseen hankeen.

Menoa katsellessa liittyivät kaikki muutkin mukaan. Onneksi, sillä jos pelkkien Siirin laskujen varaan olisi pitkien pellavien huutelu jäänyt, niin aika laihalta sato tulisi näyttämään.4 Olihan se aika jännää nähdä Sylvi-

tädinkin painelevan pulkassa tukka auki mäkeä alas. Eihän se osannut laskea, mutta meni silti ja huusi kuin syntyvä vasikka koko matkan järven jäälle.5

Jotenkin tuntuu, että tämä on Sylvi-tädille aika iso juttu, vaikka ei

se ole nytkään niin kovasti äänessä kuin Hilma-mummo ja isäntä mielipiteineen. Sylvi-täti lauleskelee pieniä loruja: ”Liu lau laskiaista, lusikka käteen, voita läpeen”. On muutenkin jotenkin kevätmielellä ja jaksaa Siirille paasata, että muistaa olla pesemättä tänään käsiään vaikka kuinka likaantuisivat ja rasvaantuisivat. Eipä sikäli, ei Siirille sirppiä tai viikatetta käteen keväällä vielä annettaisi, mutta ei vara venettä kaada.6

Huomenna kannetaan kangaspuut sisälle ja aloitetaan päivänvaloa

tarvitsevat askareet. Mutta tänään nautitaan siitä, että ollaan saatu kaikki ajallaan valmiiksi, ja voidaan aloittaa päivien pitenemisen odottaminen oikein kunnolla. Sylvi-tätikin muistutteli, että jos kehruut olisivat jääneet vielä laskiaiseksi tekemättä, niin lehmät kompuroisivat vielä jalkansa poikki kevätlaitumilla.7

Onko teillä siellä Ameriikoissa paastoaika tulossa? Jostain Tuomo

oli lukenut, että siellä olisi paljon katolilaisia, joille se on aika iso juttu.

Entä onko teillä lunta vielä tähän aikaan?

Pitkiin pellaviin, hienoihin hamppuihin ja nauriisiin kuin lautasiin toivoo rakkain terveisin Musta Molli

Tausta: Mäenlaskua laskiaisena Kurkijoen Särkijärvellä. Kyytinen P. 1930-luku. Museovirasto - Musketti.

Laskiaisena tuli nauttia runsaasti rasvaisia ruokia. Uskomusten mukaan mitä rasvaisempaa ruoka oli sitä isommiksi siat lihoivat ja enemmän lehmät lypsivät, eli ruokaa olisi talonväelle tarjolla seuraavanakin vuonna. Rasvaisen appeen tarvetta lisäsi se, että paaston alkaminen tarkoitti lihasta ja maidosta luopumista, joten laskiaisena tuli syödä varastoon ja herkutella kuin viimeistä päivää.

2 Laskiaisena herkuteltiin alueesta ja tavoista riippuen joko talviaskareiden valmistumiselle, päivien pitene-miselle tai paaston alkamiselle. Muinaissuomaisessa perinteessä laskiainen on ollut työn juhla, mutta kristilliset vaikutteet ovat antaneet sille paastoon valmistautumisen merkityksen. Laskiaisen nimen katsotaan tarkoittavan paaston aikaan laskeutumista. Muualla maailmalla laskiainen tunnetaan paremmin Rasvaisena Tiistaina. Se on viimeinen päivä jolloin liha oli sallittua ennen paastoa ja laskiaisen karnevaalihumussa herkutellaan rasvaisella ja makealla viimeistä kertaa 40 päivään. Erityisesti katolilaisissa maissa karnevalismilla on ollut suuri merkitys. Esimerkiksi Riossa, Barranquillassa ja Mazatlánissa karnevaalit keräävät kukin yli miljoona seuraajaa paikalle. Yhdysvaltojen laskiaisriehoista tunnetuin, Mardi Gras, kerää sekin vajaa puoli miljoonaa juhlijaa Louisianan suistomaille.

3 Maitoon upotetut laskiaispullat olivat niin suurta herkkua, että 1700-luvulla ei edes haaveiltu täytetyistä pullista. Jopa Ruotsin entisen kuninkaan, Adolf Frederickin kerrotaan ahmineen pullia niin paljon (14kpl), että kuoli ruuansulatusvaivoihin. Laskiainen sai pulliinsa mantelimassaa jo 1800-luvun Ruotsissa, mutta rantauduttuaan Suomeen, kallis manteli vaihtui välittömästi edullisempaan hilloon. Kermavaahtoa pullien sisään alettiin lisäämään 1900-luvun alkupuoliskolla, mutta uusi perinne otti tuulta alleen kunnolla vasta pula-ajan jälkeen.

4 Pellavasatoja kasvatettiin mäkeä laskemalla. Mitä pidemmälle kelkka liukui, sitä parempi sadosta tulisi. Toisella laskukerralla sitten katsottiin vielä hampun tulevan vuosikasvun ennuste. Taian tehoa lisättiin huutamalla loruja kuten ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, räätikkäitä kun nurkanpäitä ja nauriita kuin lautasia”.

5 Suomessa laskiaisen ilonpito talonpojilla on keskittynyt mäenlaskuun ja lopputalven leikkeihin. Mäenlaskulla ennusteltiin leikkimielisesti myös tulevaa vuotta, mutta ennen kaikkea riehuttiin yhdessä talvitöiden päätöstä, syötiin hytisten hernerokkaa ja leikittiin.

6 Rasvaisen ruuan juhlassa rasvaa ei uskomusten mukaan saanut pyyhkiä sormista, vaan sen täytyi antaa kulua itsekseen pois. Tämän uskottiin takaavan hyvän viikatteen käsittelykyvyn. Sormennuolijat puolestaan saisivat sirpeistä haavoja.

7 Kehruutyöt oli aikoinaan laskiaiseen mennessä saatava valmiiksi, jotta päivien pidetessä päästäisiin tekemään enemmän valoa vaativia askareita kutomisesta alkaen. Laskiainen muodosti ansaitun tauon talojen työhön. Uskomusperinteellä korostettiin juhlapäivän lepotaukoa. Laskiaisena jos vielä kehräsi, niin lampaat saattoivat sairastua, lehmät loukata jalkansa ja kärpäsistäkin olisi kesällä haittaa.

1

5. Pääsiäinen Rakas täti

K

evät on koittamassa, koivutkin ovat jo Hakoisten eteläpuolella hiirenkorvilla. On vielä koleaa, joten istutaan taas uuninpankolla kirjoittamassa tätä Siirin kanssa. Lunta on vielä maassa, mutta

aurinko sulattelee pihamaalle aukioita, jotka kasvavat päivä päivältä.

Illat ovat pidentyneet, ja Hilma-mummokin jaksaa kiikutella

tuolissaan aina vain kauemmin, ennen kuin alkaa torkahtelemaan istualleen. Varmaan johtuu siitä, että paastoaa, vaikka ei me muut olla siihen lähdetty. Tuomo on kertonut kuinka oli alkuaikoina kokeillut anoppinsa mieliksi, mutta ei ollut tullut kevättöiden teosta oikein mitään.

Oli vain ärtynyt ja väsynyt.

Kevätsiivot ovat valmiina ja Siirin kanssa ollaan koristeltu taloa.

Toimme koivunoksia ikkunoille kertomaan koska on aika kevään koitolle. Äiti oli tuonut torilta pieniä piippurasseista taiteltuja tipuja, joita aseteltiin esille. Lupasi myös, että voimme maalata munia sen jälkeen kun ruuanlaitto saadaan aluilleen.1

Ruuaksi ei ole tulossa mitään ihmeempää, mitä nyt Hilma-mummo

muistuttelee jatkuvasti mämmin teosta. Mämmin lisäksi muuta ei saisi tuvassa kuulemma perjantaina syödä, koska uunin tulille laittaminen olisi rienaavaa. Äiti lupaili kuitenkin munamaitoa ja uunijuustoja, sillä vain munia tuntui olevan varastossa riittävästi.2

Virpovitsat odottavat jo Siirin huoneessa valmiina ja koristeltuina.

Tuomo lupasi viedä meidät kylille virpomaan, niin saamme Siirin kanssa levittää onnea kaikille tuttaville. Hilma-mummokin sanoi haluavansa lähteä kiertämään, jos jaksaa. Kertoo muistavansa omasta nuoruudestaan Vienassa, kuinka hiirenkorvilla olevilla koivunoksilla siunattiin heti alkukesästä onnea taloon ja huiskittiin pahat henget pois nurkista.3 Tuomo lupailikin, että vaikka virpojia ei kotinurkille tulisi, laitettaisiin pääsiäisvalkiat palamaan. Eiköhän henget silläkin poissa pysyisi.

Tuomo halusi valkeat palamaan jo satoa siunatakseen, vaikka Hil-

ma-mummolle vakuutteli tekevänsä sen vain tämän mieliksi. Oli uhannut viedä meidät keinumaan heti aamuisella Hakoisten hakotarhaan, jonne

pojat olivat saaneet luvan pystyttää pääsiäiskeinun. Kuulemma minun tuli vahtia, että Siiri ottaisi sellaiset vauhdit, joilla kasvaisi varmasti kunnon ohrakset.4

Tuomo on kuitenkin antanut viikon vieriä Hilma-mummon aikatau-

lussa. Tiistaina aloitettiin sytyketalkoot vanhan tavan mukaan. Keskiviikkona haettiin aitan ylisiltä lehmänkelloja ja Siiri sai kunnian kiinnittää ensimmäisen. Katseltiin kun koko lauma pääsi kokeilemaan laiduntaan ensimmäistä kertaa. Sen verran oli varmaan maa vielä jäässä, että aika varovasti astelivat navetasta ulos.

Torstai tuli ja Hilma-mummo kyräili Tuomoa, kun tämä ei ollut vielä

tervaksia hakenut. Tuomo lupaili tuoda niitä taloon vasta pääsiäisaatoksi, kun virpomisten vuoksi muutenkin mentiin kylille. Mummo tyytyi sytyttämään katajakimppuja, ja laahustelemaan tilusten ympäri aina silloin tällöin jotain mutisten.5 Tuomo sanoi, että se vain loitsii pahoja henkiä matkoihinsa, mutta kyllä se taisi vain kirota vävyään.

Tänään on oltu hissuksiin, kun Hilma-mummo vaikutti olevan vielä

eilisestä käärmeissään. Tuomo selitteli, että mummon tuttavapiirissä ei pääsiäisenä saanut iloita ollenkaan, eikä oikein olla mukavastikaan.6 Tuomo kertoi samalla, että aikoinaan pikkupoikana, Siirin ikäisenä, isä ja äiti olivat vitsoneet perjantain kunniaksi koko sisarkatraan. Ihan vain kertoakseen, että näin kärsitään ja on kärsitty aina pitkäperjantaina.

Vitsojen sijaan mentiin Hilma-mummolta salaa käymään navetas-

sa. Tuomolla oli mukanaan tikkutiistaina hakattuja halkoja, joita se kävi asettelemassa hellästi karsinoihin. Kuulemma kovasti vasikoita kaipailevat lehmät voisivat alkaa jo tuottamaan maitoa, jos saisivat pienenkin muistutuksen siitä, että nurkassa voisi köllötellä pieni kömpelö pökkelö.

Navetalla Tuomo kertoili kuinka oli poikasena aamuvarhaisella

mennyt silittelemään pihalle kissaa. Ja niin oli ollut viluisa koko kesän.

Ensimmäinen eläin jonka näkee pääsiäisaamuna, antaa kuulemma luonteensa loppuvuodeksi. Tuomo sanoi aikovansa napata Siirin sängystä ja vievänsä hevoskarsinaan, jotta Siiri jaksaisi tarmokkaasti autella kesän töissä. Taitaa tyttö ottaa kuitenkin varaslähdön kissan ruokintaan, jos sitä yhtään tunnen, viluinen se on valmiiksikin ja vähän laiskanlainen.

Tuoreeks terveeks toivottelee Musta Molli

Esikristilliset piirteet ovat säilyneet pääsiäisen perinteissä, joissa luonnon heräämisen, uudestaan nousevan elämän ja ensimmäisen kevään viherryksen teemat ovat esillä. Kananmunat ja kanit toimivat hedelmällisyyden vertauskuvina. Narsissit ja rairuohot kasvavat ennustelemaan heräilevää luontoa.

2 Pääsiäisen ruokakulttuuri on sidoksissa alkukevään niukkuuteen. Paaston aikana ei munia syöty, joten niitä jäi varastoon. Paaston jälkeen munia kulutettiinkin surutta ja leipomukset kohosivat jokaisessa uunissa. Munia keiteltiin, survottiin kakkuihin sekä ruokiin ja jaettiin virpojille. Ne olivat merkkejä luonnon elinvoimaisuudesta keskellä niukkuutta.

3 Itä-Suomessa ja Karjalassa virpomisella on pitkät perinteet. Virpomislorut kuvastavat ensimmäisillä hiirenkorvilla suoritettavaa siunaamista ja pahan karkottamista. Virpovitsat jäivät virpomisen jälkeen taloon ja emännillä oli tapana käydä iltasella virpomassa lehmät ja lampaat samoilla vitsasilla. Vitsat laitettiin lopuksi läävän kattoon ja myöhemmin, laitumille pääsyn koittaessa, paimenille käteen onnea tuomaan.

4 Pääsiäiskeinut olivat kookkaita ja ne koottiin usein talkoovoimin. Keinuissa otettiin valtavia vauhteja, mutta kaikki eivät niihin uskaltaneet. Päästiinhän niillä jopa pyörimään akselinsa ympäri. Keinumisella haettiin pääsiäistaikojen tapaan hyvää onnea viljelyksille sekä terveyttä tulevaksi vuodeksi.

5 Kiirastorstaina suoritettiin kiivaita riittejä. Silloin asuinpiiri puhdistettiin pahoista hengistä. Ympäri tonttia poltettiin tulia ja kuljettiin rautaesineisiin pukeutuneina pahoja henkiä sekä noitia karkotellen.

Henkiä huiskittiin palavilla katajakimpuilla ja koluttiin. Samalla saivat pelottelua osakseen myös keväisin heräilevät käärmeetkin, kaikoten tervasten ja katajaisten hajuja sekä rautaista kolinaa.

6 Pitkäperjantai vietettiin synkissä aatoksissa. Ruokaa ei saanut laittaa, ei edes uunia kuumentaa. Ruuat valmisteltiin edellisenä päivänä, joten kylmänä syötävät appeet olivat tarpeen. Kylässä ei saanut käydä ja muutoinkin piti hartain mielin viettää päivä hiljaisuudessa.

1

6. Juhannus Rakas täti

T

änään oli pitkä päivä ja tuntuu kuin se ei olisi vielä edes loppunut. Ulkona on valoisaa ja linnutkaan eivät ole tajunneet mennä nukkumaan. Kuistilta näkee vielä kokosta kohoavan savujuo-

van. Kokko on jo hiilloksella, mutta yhä sen mustat kiehkurat kurottavat taivasta kohden ja valuvat hiljaa ylöspäin kadoten osaksi taivaan kantta.

Talonväki on ollut juhlatuulella ja minulla kesti aivan hirveän kauan

saada Siiri nukkumaan. Tyttöparka olisi halunnut olla mukana vaikka koko yön, mutta jo kokkoa1 katsellessa se alkoi torkahtelemaan isäänsä nojaten. Liekit tanssivat yötaivasta vasten ja kaikki kuuntelivat hiljaa tulen rätinää. Kun Tuomo sitten lähti kantamaan päivän uuvuttamaa pientä ihmistä sänkyynsä, alkoi Siiri inttämään olevansa ihan hereillä ja olleensa koko ajan. Mitä nyt haukottelultaan ehti.

Äitinsä kanssa lauleskeltiin sitten Siiriä uneen, mutta kun muukin

talonväki palasi kokolta hakemaan syötävää ja juotavaa, kuului ulkoa aivan kauhea mekkala. Jouduin menemään hyssyttelemään niitä kerran jos toisenkin, mutta nopeasti ne unohtivat mitä niille sanottiin. Lopulta sauna lämpeni toistamiseen ja saimme sen verran rauhaa, että Siirikin lopulta vaipui uneen valoisassa yössä.

Nyt päivä on kääntynyt jo rengin puolelle ja aamu on kohta koit-

tamassa. Kuistin pylväissä olevat koivut ovat ehtineet jo nuupahtaa auringossa, mutta tuvassa tuoksuu vieläkin puhtaalle. Ei ihme, sillä kyllä tupaa puunattiinkin vaikkei kummoisia juhannusvieraita ollutkaan tulossa. Koivusta taitelluilla oksanipuilla vielä huiskittiin viimeisetkin pölyt pois ja niistä jäi ihanan kesäinen tuoksu kaikkialle.2 Tuomo oli kaatanut pari ylimääräistäkin koivua samalla vaivalla, jotta Siirille saatiin rakennettua rantaan lehtimaja, jossa syötiin iltapäivällä räiskäleitä.

Tuomo oli lupaillut lämmittää saunan siivouksen jälkeen, jotta

voimme aloittaa puhtaina juhannuksen vieton. Siinä vaiheessa kun Tuomo palasi talolle lehtimajalta, Hilma-mummo ilmoitti saunan olevan jo valmis. Oli vedetkin käynyt itse kantamassa, kun ei jaksanut odottaa vävynsä paluuta. Ei se pahalla, mutta oli vain tottunut tekemään asiat

omassa ajassaan. Peseytyä saimme koko sakki ja löylyt olivat hyvät.

Hilma-mummo heitti sellaiset, ettei Tuomokaan pysynyt lauteilla. Meistä muista puhumattakaan.

Päivän edetessä raukeasti Tuomo kohotteli tapansa mukaan vak-

kaa ilmaan ja mutisi äänettä kiitoksiaan Ukolle, jotta Hilma-mummo ei huomaisi. Sateita ja paistetta hänkin rukoili, mutta eri jumalilta. Sen verran mummokin joustaa, että suostuu mittumaarista puhumaan.3

Veden äärellä oltiin koko päivä, syötiin ja juotiin, loiskittiin ja loit-

suttiin. Oli ihanaa kun sai käydä uimassa niin usein kun halusi. Siiri vei minutkin kerran järveen, ja nosti sen jälkeen kuivumaan lehtimajan eteen. Vedessä huudeltiin sateita loppukesäksi, ja rannalla muistuteltiin, että ruokaa ei saa jättää, jos halutaan satoa tulevanakin vuonna.4

Tuomo oli pannut olutta sen verran runsaasti, ettei sato-onni jäisi

ainakaan siitä kiinni.5 Juhannustaiat taitavat olla Hilma-mummolle niin tuttuja, ettei niitä jaksa vastustaa. Siiriäkin kehotti keräämään jo sen seitsemää kukkaa tyynyn alle, vaikka lapsiparka on vasta kymmenen.6 Lähtivätkin äidin kanssa kiertämään pellon laitoja ja etsimään kukkia, mutta palasivat suven ensimmäisten ahomansikoiden kanssa. Minäkin sain osani ja ne maistuivat kesälle ja poutapäiville. Sitä en tosin uskaltanut sanoa, kun sateita oltiin toivottu puheissa ja teoissa koko päivä.

Taisivat jäädä tämän vuoden juhannustaiat kukkien keruuseen.

Saunaa kiertämään ei olisi ollut lähettää kuin Sylvi-täti, joka on aivan liian varautunut lähteäkseen löylyihin kälynsä kanssa. Saati sitten ruispeltoon juoksemaan.7 Kaiken lisäksi Tuomo kertoili äidin pohtineen, olisiko Sylvitäti löytänyt itselleen mielitietyn naapurin leskimiehestä, vai muutoin vaan alkanut keittelemään kahvia kaksinkertaiset annokset aamuisin.

Varuiksi oli Tuomo käynyt vispilöitä ja liuhtoja tekemässä ja kiinni-

tellyt niitä lehmien sarviin, vaikka sanoi ettei niihin taikoihin uskonut. Oli tehnyt kun aikaa oli, sillä juhannusta valmistellut talon naisväki oli ollut kiinni juustotalkoissa. Tosin kyllä sinäkin varmaan vielä muistat kuinka Tuomo oli nuorena poikana ollut aina ensimmäisenä juoksemassa hakemaan aitasta liuhdat jouluaamuisin ja viemässä homeiset viljaniput suosikkisarvipäilleen.8 Tuskinpa on sitä itsekään unohtanut.

Sen verran oli päässyt maitoa kerääntymään, että suurin osa piti

käyttää juustoksi, ettei helteillä olisi pilalle mennyt. Putinatkin täytettiin, mutta ei niihinkään määräänsä enempää mahdu. Huomaa kyllä, että

lehmät ovat päässeet vapaina laiduntamaan. Aamulypsyiltä palatessa emännät valittelevat selkiään, vaikka eivät oikeasti kauhean pahana sitä taida pitää, että joutuvat vaihteeksi täysiä maitotonkkia kantamaan.

Tehtiin vaivaiskakkaroita juuri poikineiden lehmien maidosta. Ai

että ne olivat hyviä. Niin kermaisia, ettei tarvinnut edes kananmunia käyttää. Tuomo nappasi juustoista kolme kuistille odottamaan, jotta muistaisi ottaa ne mukaansa kun seuraavan kerran kylille suuntaisi. Tuomo aikoi viedä ne suntiolle, joka voisi sitten jakaa niitä tarvitseville. Suntio oli sanonut, että vaikka vaivaiskakkarat eivät juhannukseksi ennättäneet, niin kyllä vaivaisilla nälkä on loppukesästäkin.

Kaikille talon naisille, palvelusväellekin, annettiin aamulla omat

juustot. Siirin kanssa ollaan jo omastamme puolet syöty, mutta uusin piikamme Marjaana leikkasi heti palan juustostaan talteen taskuunsa. Taisi odottaa kylänraitilta vieraita iltapäivän aikana vai toivoiko vain.9 Ketään ei ole kyllä talon nurkilla näkynyt.

Huomenna mennään vielä rantaan kokon jäännöksille hakemaan

tuhkat talteen ja kuljetellaan ne pelloille tuomaan onnea tulevalle kasvulle. Samaa touhua taidetaan tehdä arjen koittaessa muissakin taloissa, sillä rannalta katseltiin, että ainakin kolme kokkoa paloi pelkästään vastarannalla. Jopa Erkkilässä oli tulet sytytetty, vaikka ei ne yleensä itsestään juurikaan elonmerkkejä päästele.

Mutta nyt on tullut saunasta koko kööri ja minäkin lähden kat-

somaan nousevaa aurinkoa. Keskikesä on koittanut ja kohta alkaakin jo syksyn odotus. Sen verran vielä täytyy kertoa, että Sylvi-täti juorusi nähneensä Anna-serkun kyykistelevän sen näköisenä tuolla kaivolla, kuin olisi kuullut jotakin sillä aikaa kun Siiriä yritettiin nukuttaa.10 Katsotaan ja odotetaan. Kirjoittele pian takaisin.

Rakkain terveisin Musta Molli

Tausta: Juhannuskokko. Pietinen 1930. Museovirasto – Musketti.

Kokko nimi juontaa juurensa Kalevalasta. Kokkolinnut olivat ukkoslintuja, jotka olivat muun muassa Ilmarisen kanssa sytyttämässä ensimmäistä tulta ja auttamassa Väinämöistä kasken polttamisessa.

2 Koivut tulivat mukaan juhlanviettoon osittain vahingossa. Aikoinaan oli tapana suurimpia vuotuisjuhlia varten suorittaa perinpohjainen siivous tuvassa. Lattia hangattiin puhtaaksi, aterimet puunattiin, liat ja pölyt huiskittiin koivun oksilla, joista jäi jälkeen ihanan raikas tuoksu. Siivousta varten oli tapana kaataa nuorehko koivu ja tuoda se tuvan portin viereen, josta uusia oksia siivousta varten oli kätevää käydä katkomassa. Niille paikoilleen koivuja yhä rahdataan, vaikka oksista ollaankin kevätsiivouksissa siirrytty pesuaineisiin.

3 Keskiajalla kirkko otti haltuunsa pakanallisia juhlia ja seremonioita, jolloin juhannuskin päätyi kristilliseen kalenteriin. Kesäpäivänseisauksen juhla muuttui Johannes Kastajan syntymäjuhlaksi ja juhlan nimi vakiintui juhannukseksi, joka oli Johanneksen vanha ääntämismuoto. Ruotsinkielisillä alueilla ja Lounais-Suomessa jatkettiin midsommarin viettoa, joka oli tuonut perinteiselle juhlalle myös suomenkielisiä käännöksiä. Silloin tällöin kuulee vieläkin puhuttavan mittumaarin ja mettumaarin vietosta.

4 Ukon juhlia vietettiin kevätkylvöjen päätteeksi koko lähiyhteisön voimin. Kylät kerääntyivät toivomaan Ukolta satoa ja hedelmällisyyttä sekä apua viljelysten kasteluun. Vesi olikin keskeinen elementti ja juhlia vietettiin lampien sekä järvien rannoilla. Loitsuja luettiin vedessä ja uhrimaljoja kohoteltiin taivaalle suotuisia säitä anoen.

5 Muinaissuomalaisen uskomuksen mukaan mitä enemmän juotiin Ukolle, sitä paremman sadon tämä antaisi. Juoma oli olutta, jota pantiin Ukon vakoissa. Myös juopottelun sivutuotteena tulleen melun toivottiin pelottavan pahoja henkiä takaisin omille sijoilleen, samoin kuin kokkojen savujen.

6 Juhannustaiat muuttivat hieman suuntaansa kulttuurivaikutteiden seurauksena. Maatalouteen, satoon ja karjaan keskittyvät taiat vaihtuivat Keski-Euroopassa tavanomaisempiin hedelmällisyystaikoihin. Erityisesti Ruotsista kantautuneet juhannusperinteet keskittyivät naimaonnen hakemiseen.

7 Juhannusyönä alastomana luonnossa liikkumisessa oli taikaa. Jos aamukasteisella niityllä kieri vaatteitta, toi se hyvää onnea naimarintamalla tulevalle vuodelle. Toinen vastaava taika oli nuorten, naimaikäisten tyttöjen mennä alasti kierimään sellaisten talojen ruispelloille, joiden poikiin he olivat silmänsä luoneet, jolloin talojen pojat heitä alkaisivat armastelemaan.

8 Liuhdat laitettiin juhannuksen jälkeen talteen ja syötettiin jouluaamuna lehmille. Vaikka tavalle ei tunnetakaan taustoja, on arveltu puoli vuotta kosteassa homehtuneiden liuhtojen tehneen ihmeitä karjan ruuansulatukselle.

9 Hämeessä kaikille tytöille, jopa piioillekin, tehtiin taloissa omat juustot juhannukseksi. Juhannuksena kylän nuoret miehet kulkivat joukolla kontit selässään ympäri kylää ja pyysivät mukaansa juustoja tytöiltä. Tällä haettiin merkkejä siitä ketä kannattaa lähestyä lemmenasioissa myöhemmin.

10 Kaivoa kuuntelemalla saattoi tietää odottiko kuuntelijaa puoliso tai perheenlisäys seuraavana vuonna.

Jos kaivosta kuului avainten helinää, tarkoitti se pääsyä emännäksi uuteen taloon ja mikäli kuului itkua, kertoi se lapsen olevan seuraavan vuoden aikana matkalla.

1

7. Kahvittelua Rakas täti

T

änään pääsimme Siirin kanssa olemaan oikein hienosti, sillä Koistisen emäntä järjesti kylän rouville juhlakahveet syntymäpäiväkseen. Oli siellä vaikka mitä tarjolla. Siirille maistui-

vat erityisesti lusikkaleivät, jotka olivat kuulemma parempia kuin äidin tekemät. Kun muut eivät katsoneet, menimme valtavan pellavaliinan varjoon pöydän alle, mistä sai napsittua vaikka sen seitsemää sorttia lautaselle. Minä sain syödäkseni lettipullat, kun Siiri ei niistä oikein välittänyt.

Minusta ne olivat hyviä, maistui se kaartemumma niin ihanasti.

Syötyämme itsemme aivan kylläisiksi jäätiin seuraamaan saapuvia

vieraita salin pönttöuunin kupeeseen. Kovasti naisvaltainen oli emännän kutsuvierasjoukko. Miehenpuolet oli kuulemma jätetty kotiin, jotta pääsee naisväki samalla ihan luvan kanssa haastelemaan päivänpolttamia.

Emäntä oli kuulemma kutsun esittänyt ompeluseurassaan1, joka kokoontui joka kuun ensimmäisenä tiistaina. Siitä äitikin tiesi tulla, ja ottaa meidät mukaansa.

Siirin kanssa ihmeteltiin kovasti sitä touhua ennen kahvittelun

alkua. Kellon lähestyessä kahta kuului keittiön puolelta emännän vaimea kehotus, että vieraiden sopisi nyt ottaa ja käyttää pitkää kättä. Siiri nytkähti eteenpäin, mutta äiti piti hellästi tyttöä kiinni olasta. Kukaan muukaan ei liikkunut, ja vasta kun emäntä kolmannen kerran kutsui entistä topakammin, yksi leskirouvista erkani kahvia hakemaan.2 Täti toisensa jälkeen vatvoi menemistään, kaarteli kupin ja tassin kanssa pitkin pöydän vierttä. Piika kumartui kuiskaamaan meille, että kursailua harrastavat ja kunnioittavat talonväen vieraanvaraisuutta, kun eivät hötkyile.

Kahvia me ei Siirin kanssa saatu vaan viinamarjamehua. Piika lupa-

si kyllä tuoda pullamössöä3, kun saa pannun tyhjäksi. Vähän pelästyttiin, kun naapurin emäntä kailotti turhan kuuluvasti, että tästä talosta saa pitäjän parhaimmat kahvit. Äiti tiesi kertoa, että kehuilla sitä pääsee pitoihin toistekin ja Siirinkin pitäisi muistaa kehaista kovaan ääneen tarjottavia, jotta Koistisen emäntä varmasti kuulisi.

Katselimme siinä sitten kuinka täti toisensa jälkeen kupin juotu-

aan alkoi pyöritellä peukaloitaan. Jäätiin oikein hetkeksi tuijottamaan ja odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuisi. Oltiinhan me ihan ensimmäistä kertaa näin hienoilla kutsuilla. Siiri supatti, että toivottavasti kaikki olivat muistaneet siemaista pohjankin tyhjäksi, muuten se tietäisi huonoa onnea. Näin ainakin Tuomo oli kertonut.

Pian emäntä kiirehtikin köökin puolelta tarjoilemaan lisää kah-

via. Kaikki peukaloitaan pyöritelleet tädit ojensivat vuorotellen kuppinsa täydennystä varten. Päättelimme, että tuo pyörittely taisi ollakin merkki siitä, että kahvihammasta vielä kolotti. Kun tätirivistö oli juonut kuppinsa, peukalot alkoivatkin pyöriä toiseen suuntaan. Piika oli kuullut meidän juttelumme aiemmin ja tuli taas kertomaan, että tädit osoittavat sillä tyytyväisyyttään. Kolmatta kuppia ei kuulemma ollut soveliasta ottaa, ja itsehillintä oli kahvinkin kanssa suuri hyve.4

Kun piika lähti keräilemään astioita, tädit siirtyivät saliin laveam-

min ja tasainen puheensorina täytti tilan. Uskallettiin Siirin kanssa vielä käydä nappaamassa pari lusikkaleipää, joista toiset säästettäisiin kotimatkalle. Ison kaappikellon kolistellessa neljää kävimme nätisti niiaamassa ja kiittämässä emäntää kutsusta ja makoisista tarjottavista, jotta päästäisiin kahvittelemaan toistekin.

Siirin kanssa mietittiin kotimatkalla olisiko meidän sittenkin pitänyt

uskaltaa maistaa emännän kahvia. Olihan se kunnon pannukahvia, jota äiti ei raaskinut laittaa kuin vain hienoina juhlapäivinä. Korviketta meillä kotona usein käytettiin, voikukan juuria ja sikuriakin, jos sitä riitti. Vaikka eihän me sitäkään vielä olla juotu, tuoksuteltu vaan kun äiti on joskus salakahvinsa uuninpankolle unohtanut.

Nyt lopetan tältä erää, voi hyvin ja kirjoittele taas kun ehdit.

Rakkain terveisin Musta Molli

Suomessa ompeluseurat olivat naisille tärkeä instituutio, joissa he saivat tilaisuuden kokoontua vapaamuotoisemmin keskustelemaan maailmasta, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Ne toimivat paikkana jakaa tietoa ja ideoita sekä keksiä keinoja ottaa kantaa ajan ilmiöihin aikana, jolloin naisilla ei ollut vielä yhtenäistä mahdollisuutta osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan suoraan.

2 Kahvikutsun kuuluessa tapana oli olla noudattamatta sitä. Taustalla oli kunnioitus niin muita paikallaolijoita kuin isäntäväen esille laittamaa tarjottavaa kohtaan. Tarjottaville siis annettiin arvoa odottamalla kärsivällisesti.

3 Kahvitauot kuuluivat kaikille, eikä aikoinaan katsottu kahvin tarjoamista lapsillekaan pahana, vaikka heille useimmiten annettiin vain sumppeja tai sumppivettä. Kahvitaukojen herkkuna lapsille tarjottiin usein pullamössöä, eli kahvissa liotettua pullaa tai leipää, jota oli helppo mutustella vellin tapaan.

4 Poikkeuksen muodostivat karjalaiset, joilla oli tapana kaataa vieraille vielä kolmaskin kupillinen. Karjalaisia emäntiä pidettiinkin vieraanvaraisempina kuin muita, vaikka moista ylenpalttisuutta usein vierastettiinkin.

1

8. Puutarhanhoitoa Rakas täti

M

eillä oli Siirin kanssa eri jännä viikko. Koistisen emäntä kutsui meidät avuksi puutarhatöihin. Tarvitsi vetreämpiä käsipareja kitkemään ja kuokkimaan. Niin muistathan hänet? Huono puhu-

maan mutta hyvä läksyttämään, ainakin mitä kotiaskareisiin tuli. Muisti kehua, että vaikka pellosta saa voimaa, niin puutarha antaa terveyttä.

Koulutiellä aina kuljettiin Koistisen puutarhan ohi, jossa kukoisti-

vat niin kukkaset kuin pensaatkin ja syysaikaan myös omenat hehkuivat kauniin punaisina. Oikein oli vaikeaa kulkea puutarhan ohi, kun kaikki sen herkut, mansikat, kirsikat, omenat ja päärynät, niin houkuttelevina loistivat. Jotkut pojat kertoivat uskaltaneensa salaa napata puista muutamia hedelmiä ja pensaista pari marjaa.

Paljon oli perunaa istutettuna, ihan rantaan asti. Oli siellä hernettä

ja pensaspapuakin, naurista ja punajuurikasta. Emäntä kehui juurikasta hyväksi kahvin korvikkeeksi. Ei me Siirin kanssa vieläkään kahvia juoda, mutta maistaa lupasimme jos tarjotaan.

Töitten ohessa vanha emäntä tarjosi keittoa oman maan antimista.

Siirin kanssa ihan ääneen ihmeteltiin miten ruuasta saakaan niin kovin maistuvaa näinä köyhinäkin aikoina. Emäntä kertoi, että meitä varten oli sipulia laittanut, se jos mikä ruokaa parhaiten piristää. Monikäyttöinen kasvi oli tuo sipuli, sillä pystyi ampiaisenpiston jomotustakin helpottamaan.

Muistutteli emäntä kertomaan sipulista Anna-serkullekin, nyt kun

sen pikkuinen alkoi olla jo vuoden vanha. Sitten kun tauti iskisi, saisi pikkuisen nenän pysymään auki kun laittelisi sängynpäätyyn sipulilohkoja yöksi. Korvakipuihinkin emäntä kertoi kerran sipulia käyttäneensä, mutta oli vähän liian pienen palan korvaansa työntänyt. Kipu oli kyllä helpottanut, mutta oli naapurin Esterin joutunut apuun pyytämään, kun sipuli oli humahtanut ihan uppeluksiin korvan sisään.

Emäntä jatkoi, että meidän pitäisi keskittyä viljelemään kotona sel-

laisia nopeita lajikkeita kuten salaattia, rediisiä ja tilliä. Saadaan maistiaisia kuulemma ihan kuukauden perästä, jos jaksetaan hoitaa satoa. Kii-

toksena työstä saadaan myös muuta kotiinviemistä, mutta ennen kaikkea emäntä lupasi antaa siemenkasveja ensi kesäksi, jotta saadaan omatkin viljelykset kukoistamaan.

Haasteltiin me siinä samalla myös puutarhatöistä. Harvennus

meidän pitää piakkoin suorittaa, että saadaan hyvä sato joka pellosta. Ja pitää muistaa kastella. Ei liian vähän eikä liian usein. Lannoittaakin pitää, ainakin kaalia, lanttua ja perunaa kovastikin. Oltiin Siirin kanssa illalla kylänraitilla passissa, jos vaikka hevonen kulkisi ohitse, mutta Koistisen emäntä on varmaan kertonut keinoista muillekin. Ei ehditty saamaan mitään talteen kuin Suonperän Simo oli jo lanta-apajille ehtinyt.

Tädinkin pitää muistaa sitten kokeilla niitä pussiperunoita. Me Sii-

rin kanssa voimme lähettää vanhoja voimapaperipusseja, jotka täytetään vain neljäsosaltaan mullalla, laitetaan peruna mukaan ja asetetaan kukiksi ikkunalaudalle.

Voi hyvin, kirjoitellaan taas pian.

Rakkain terveisin Musta Molli

Tausta: Maatilan kasvimaa. Ahola J. 1921-1929. Museovirasto – Musketti.

9. Kekri Rakas täti

V

uoden viimeiset päivät ovat täällä koto-Suomessa käsillä. Sää on jo aika kolea, pellot ovat paljaat ja sirpit on nostettuina ladon seinille odottamaan ensi kesää. Muu talonväki on jo puuhissaan,

siivoamassa, kokkaamassa ja pohtimassa1 viimeisten viljojen kanssa. Siirikin on kasvanut jo lähes aikuisen kokoiseksi ja auttelee piikoja pakarin puolella saamaan kaiken valmiiksi. Minulle jää siis aikaa olla ja kirjoittaa.

Sato on jo korjattu ja ruuat ovat kohta valmiit. Syksyn teuraiden

jälkeen

päästään

kekriaterialle.

Hilma-mummo

on

jo

aloittanut

jokavuotisen valituksensa siitä, kuinka kekri ei ole enää entisellään.

Puuttuu kaikki koreus ja juhlallisuus. Ei se vaan varmaan enää muista aikoinaan rehkineensä yhtälailla ennen juhla-ateriaa. Mummo jaksaa muistutella siitäkin, että mikkeli meni jo. Kyllä hänen vastuuvuosinaan oli kekriin kaikki valmista aina mikkelinpäiväksi, satoi tai paistoi. Nyt on ollut ihanan lämmin syys ja on tuntunut ettei millään ole kiirettä, mutta kyllä me keritään vielä ennen syyssateita syömään.2

Siiri vei minut eilen odottelemaan kyökin puolelle siksi aikaa kun

kuori ja paloitteli lanttuja valmiiksi. Sen perusteella mitä jauhosäkkien päältä erotin kurkkimaan ei kyllä ruokaa tule puuttumaan ja ensi vuodenkin sato-onni niillä kyllä turvataan. Sitä en tiedä kuinka monta lammasta Tuomo uskaltaa laittaa vielä lihoiksi, mutta ainakin näytti sille, ettei kesä eikä sudet ole koetelleet laumaa liiaksi. Käytiin Siirin kanssa keräämässä leikkokukkia, ja aitauksessa oli pieniä määkyjiä ainakin puolen tusinaa.

Tänä vuonna Hilma-mummo ja Tuomo on kinastelleet siitä

laitetaanko vainajille saunomisten ajaksi oma pöytä koreaksi. Ihan oikeassahan Hilma-mummo on siinä, että kyllä ne edesmenneet saavat osansa rakkaudesta ja kiitoksesta pyhäinmiestenpäivänäkin kirkkomaalla.

Tuomo sanoo vaan, että näin on tehty silloin kun hän oli pieni ja näin tehdään nytkin. Kai me sitten tehdään niin tänäkin vuonna, vaikka vähän se pelottaa omaan tupaan ja omaan pöytään kutsua vainajia aterioimaan, vaikka ihan tuttuja ovatkin. Onhan siinä puolensakin. Nuorempana Siiri oli taatolle jättänyt kerran lapun kupin ääreen, jossa kyseli josko

taatto voisi auttaa löytämään Mirrin, mutta ei ollut taatto auttanut. Siiri oli jättänyt sen varmaan väärälle paikalle, kun taatolla oli tapana istua milloin missäkin.3

Esi-isät Siiri kyllä sietää, mutta kekrin jälkeen, kun nuoret tulevat

kammotuksina koputtelemaan ovia, niin kyllä me taas varmasti piiloudutaan. Ei kukaan ole vielä uunia oikeasti kaatanut, mutta kyllä minuakin kauhistuttaa. Tulevat huutamaan ja möykkäämään pihaan turkit niskassa ja selät köyryssä, heiluttelevat kirveitä ja puukkoja. Viime vuonna yksi oli tunkenut kirveen hihaansa ja esitti puhuvansa sillä. Se kauhea haju; viina ja ummehtunut turkki sekä jokin kitkerä tuoksu, jota en tunnistanut. Ja aina Tuomo avasi oven kun ne tulivat, vaikka kuinka Siirin kanssa aneltiin. Sanoi vain, ettei kekrinä ketään käännytetä ovelta ja antoi vielä niille snapsit ja kuivakaakkoa evääksi. Olisi se kaakko meillekin kelvannut.4

Se siitä valittamisesta, kyllä sinä tiedät Tuomon vielä paremmin

kuin kukaan meistä. Taitaa olla leppynyt paljonkin niistä ajoista, kun lähditte maailmalle, mutta itsepäinen se on vieläkin. Kuinkas siellä Kuparisaaressa elämä on sujunut? Oletteko jo kaupungistuneet täysin ja unohtaneet ne Toivolan viljelyksenne kokonaan? Vai olitteko siellä kesällä käymässä? Joko Esko on päässyt Heikkisen kouluun sieltä ala-asteelta, jossa ne puhuivat vain ameriikkaa? Olisi kiva, jos se osaisi puhua sitä ja suomea, niin sitten kun tullaan käymään Esko voisi tulkata meille, kun me ei osata. Toisaalta Sylvi-täti sanoo, että ei me Siirin kanssa voida tulla, kun ei Siiri jaksaisi olla laivassa kolmea viikkoa. Saati sitten vieraassa maassa, jossa on kaikkea intiaaneista jokilaivoihin. Mutta nehän on niitä jänniä juttuja, joiden takia sinne juuri tultaisiin. Ja Atlantin ylittäminen, se voisi olla aivan huikean ihanaa. Kunnon seikkailu.

Mutta nyt pitää mennä. Siiri pääsi pakarista ja me lähdetään kat-

somaan, josko löydettäisiin vielä kukkia pöytään. Veikkaisin, että taatolle niitä taas kerätään. Siirillä on niin kova ikävä.

Kirjoita pian.

Rakkaudella Musta Molli

Pohtiminen oli viljojen käsittelyn viimeinen työvaihe. Pohtimilla huljuttelemalla jyvistä eroteltiin vielä vii-meiset rikat ja roskat, ennen kuin ne olivat valmiita niin käyttöön kuin myyntiin.

2 Kekriä vietetään sen mukaan, kun talon työt saadaan tehdyiksi. Kekrin aika koitti, kun karja oli tuotu sisätiloihin, jyvät olivat laarissa, juurekset maakuopassa ja syksyn teurastukset tehty. Monilla paikkakunnilla kekriä vietettiin monta päivää peräkkäin, aina talo kerrallaan. Karkeasti ottaen kekri ajoittuu mikkelinpäivän ja pyhäinmiestenpäivän välille.

3 Kirkolle kekrin viettäminen edusti pakanallisia tapoja vainajien palvomisineen ja satotaikoineen. Jo vuonna 1729 papistolle annettiin käsky karsia kansasta kaikki taikuuteen ja uhrimenoihin viittaava.

Seurauksena tästä kekrin viettoon oli vain se, että kekriateriat siirtyivät latojen suojiin vietettäväksi, pois uteliaiden katseiden alta. Vasta yhteiskunnallinen muutos ja teollistuminen saivat kekrin hiipumaan, sillä kaupungeissa ei peltojen ja sään jumalia tarvinnut lepytellä. Kirkon otekin kiristyi ja pyhäinpäivä sai otteen vainajien muistamisen keskeisimpänä juhlana, jossa esi-isiä päästiin kunnioittamaan myös pyhällä maalla. Samalla kaupungistuminen vaikutti kalenteriin ja kekrin merkitys vuodenvaihteen juhlana ja satokauden päätöksenä väheni. Pikkuhiljaa alettiin vuodenvaihdetta juhlia kalenterin mukaisesti joulukuun viimeisenä päivänä samalla riehakkuudella ja menoilla, kuin kekrin loppumista kekripukkeineen ja kekrittärineen.

4 Kekrin jälkeen kylänraiteilla liikkui seurueita, joissa oli kekripukkeja ja kekrittäriä vaatimassa tuvista kestitystä niin rääppijäisistä kuin kurkunkostukkeista. Pelottavat kekripukit sarvineen ja karhuntaljoineen, isoine puukkoineen ja toisinaan jopa kirves kärsänään koputtelivat ovia ja huutelivat muun muassa “Anna ryyppy tai kaadan uunis”. Kestitystä tuli antaa jo hyvien tapojen vuoksi, sillä vieraita ei saanut kekrinä käännyttää ovelta, tai nuukuus tarttuisi myös viljelyksiin.

1

10. Kirje Kuparisaarelta Rakas Molli

K

aikkien näiden vuosien jälkeen on tullut aika siirtyä eteenpäin.

Olen pakannut hiljalleen elämääni kokoon. Jotkin laatikot odottavat muuttoautoa, jotkin varastoon pääsyä, mutta suurin osa

päätyy lahjoituksiksi paikalliselle kirkolle. Ei minulla hätää ole, Esko on luvannut pitää huolta. Hän on hankkinut minulle pienen asunnon työpaikkansa vierestä aivan Ann Arbourin keskustasta, jotta voi tulla auttelemaan tarvittaessa vaikka joka päivä.

Tässä, viimeisenä iltana kodissani, sähkölampun alla keittiön pöy-

dällä ääressä, olen lukenut uudestaan kirjeitäsi. Muistan vieläkin päivän kun sain sinut valmiiksi. Kiikkustuolissa tuolla olohuoneessa. Oli myöhä, lähes keskiyö, mutta en voinut jättää parsimista kesken. Olit kuin tehty syntymään yöllä, turkkisi oli kuin taivaan samettia, silmäsi kuin tähdet, ainakin samanlainen elo ja pilke niissä oli.

Silloin en vielä tiennyt Siirisi nimeä, ainoastaan sen, että rakas

veljeni Tuomo oli saanut Veeransa raskaaksi, ja siirtynyt isännäksi vaimonsa taloon. Kirjeet kulkivat aikansa, ja tieto sitäkin hitaammin. Tuomo ei ollut kovin kirjoittelevaa sorttia, ja silloinkin kun kirjoitti hän aloitti aina säästä. Siiristäkin kertoi ensimmäiseksi vasta käsiteltyään ensin syystöiden tulokset, vaikka ylpeys potrasta tyttärestä paistoi rivien läpi.

Niinpä ehdit perille vasta kun taaperomme oli saapunut jo maailmaan.

Muistan lukeneeni ensimmäisen kirjeesi ja miettineeni miten teillä

tulee menemään. Mutta onneksi pian kävi ilmi, että ihan hyvin tulette pärjäämään. Tyttö sekä nalle, maailman tuulissa. Kotitorpan seinät olivat tukevasti pystyssä, ja oli teillä mummokin antamassa tukea.

Oli aivan ihanaa lukea, että olet taas työn touhussa. Katsomassa Sii-

rin lasten perään, hoitamassa uutta sukupolvea. Sano Siirille perheineen, että saa koska tahansa tulla tänne katsomaan minua ja Eskoa. Se osaa ameriikkaa ja suomea ihan yhtä hyvin niin voi kyllä tulkata. Vaikka taitaa Siiri itsekin osata oikein hyvin.

Intiaaneja pääsette tapaamaan kyllä jos tulette, mutta jokilaivoja en

uskalla luvata. Esko on löytänyt maamme alkuperäisasukkaista itselleen

puolison, Ajein1, ollessaan vaihdossa Dinén korkeakoulussa. Esko puhuu nykyään sujuvasti myös navajoakin. Ihana tyttö, vaikka ei taida kaikkea ymmärtää mitä haastan. Näin vanhoilla päivillä kun sujuvasti tulee usein vaihdettua takaisin suomeen kesken puheen. Ei oikein pysy nämä opetellut kielet enää mielessä.

Voi, tämä talo on niin täynnä muistoja, mutta sinua ja Siiriä ajat-

telen aina, vaikka nyt lähdenkin. Voikaa hyvin ja kirjoitelkaa kun ehditte.

Rakastava tätinne Kaisa

1 Ajei on Navajo-kansan perinnenimi, joka tarkoittaa minun sydämeni - henkilöä, jolla on suuri merkitys.

Lähteet Kirjallisuus Durkheim, Emile. Uskontoelämän alkeismuodot. Tammi, Helsinki, 1980.

Kallioranta, Elli ja Karlsson, Ragni. Pula-ajan pakinaa pienviljelijäemännille. 1941.

Kotikoski, J.W. Hämäläisiä joulutapoja ja -leikkejä.

Kansanvalistusseuran Toimituksia 164. Helsinki, 1912.

Lahtinen, Mysi. Joulu - sen historia, askareet ja herkut. Tammi, Saarijärvi, 2003.

Lehtonen, Väinö. Pula-ajan puutarha-aapinen. Pellervo-Seura, 1942.

Lind, Gust. Lasten ja nuorison puutarhakirja eli Matti ja Maija tarhureina.

WSOY, 1917.

Vuorenjuuri, Helena ja Vuorenjuuri, Martti. Perheen Joulukirja.

Otava, Helsinki, 1968.

Lehdet Kajaani-lehti. 2.11.1927, 3.

Kaswitarha. no. 1, 1.1.1904, 63.

Suometar. 11.12.1857, 1.

Internet Alhonen, Anssi. Kekri. http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/kekri/ Hintsanen, Päivi. Pääsiäinen. https://www.coloria.net/kulttuurit/paasiainen.htm Hoikkala, Hannamari, Kallio, Henna-Leena ja Björkstrand, Sixten. Pääsiäinen yhdistää kristillisiä ja pakanallisia perinteitä. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/01/10/paasiainen Holopainen, Jari. Juhannuskokko palaa. https://blogit.savonsanomat.fi/vilosohvin-viikkoloki/juhannuskokko-palaa/ Juhannuksen vietto. https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Juhannuksen_vietto Juhannustaikoja ja perinteitä. http://lehto-ry.org/juhannusperinteet.html Junttila, Mauri. Laskiainen Suomessa. http://suomenhistoriantapahtumia. munblogi.com/2016/02/07/moikka-maailma/ Karjalainen pääsiäinen. https://www.luovutettukarjala.fi/perinne/vuotuisperinne/paasiainen.htm Kekri eli köyri – suomalainen sadonkorjuujuhla. https://www.lainasto.fi/kekri-eli-koyri-suomalainen-sadonkorjuujuhla/ Kekri vai kepponen? https://blogi.satokausikalenteri.fi/tag/sadonkorjuujuhla/ Kuka lähetti ensimmäiset joulukortit? http://historianet.fi/yhteiskunta/perinteet/kuka-lahetti-ensimmaiset-joulukortit Lensu, Hanna. Paheksuttu kahvittelu juurtui suomalaiseen elämänmenoon. http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/paheksuttu-kahvittelu-juurtuisuomalaiseen-elämänmenoon-1.100345

Lindstén, Helena. Sukupolvien kokemukset ja kahvihetket. https://hybrislehti.net/sukupolvien-kokemukset-ja-kahvihetketpiirteit-maaseudun-kahvikulttuurista-19201969 Löyttyniemi, Raili. Aikamatka arkeen: Joulunvietto. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/12/19/aikamatka-arkeen-joulunvietto Mehtola, Johanna. Juhannus vei Ukolta juhlan. http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/juhannus-vei-ukolta-juhlan/ Niemelä, Mikko. Näin taidat juhannuksen taiat. https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/nain-taidat-juhannuksen-taiat/ Pohjola, Salme. Laskiaisen viettoa Hauholla. https://www.hamewiki.fi/wiki/Laskiaisen_viettoa_Hauholla Saarinen, Tuija. Vehnäpytkyjä ja pullasoppaa. http://www.elore.fi/arkisto/2_01/saa201.html Sillanpää, Timo. Ujojen suomalaisten voiteluaine pitää yllä sosiaalista arvojärjestystä - vieläkö kursailu kuuluu kahvipöytään? https://www.ess.fi/teemat/ruoka/art2424430 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Joulu. http://www.finlit.fi/fi/tietopaketit/vuotuisjuhlat/joulu# Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Juhannus, miksi ja milloin? https://www.finlit.fi/fi/tietopaketit/vuotuisjuhlat/juhannus/juhannusperinne/ juhannus-miksi-ja-milloin# Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kekri. http://neba.finlit.fi/juhlat/kekri/kekri.html Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Pääsiäinen – vuotuisjuhlat. https://www.finlit.fi/fi/tietopaketit/vuotuisjuhlat/paasiainen# Taivaannaula. Laskiainen. http://www.taivaannaula.org/2010/02/13/laskiainen/ Taivaannaula. Vanhan kansan pääsiäinen. http://www.taivaannaula.org/2013/03/22/paasiainen/ Ulmanen, Salla. Kasvimaalla Agricolan kanssa. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kasvimaalla-agricolan-kanssa Westerdahl, Annika. 2008. Mennäänkö kahville? http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/38552/stadia-1212127670-0.pdf

Lisätietoja Ajan patina -hankkeen aikaansaannoksista vuodenkierron juhlahetkistä ja entisajan arkielämästä, perinteistä ja tavoista, leikeistä ja töistä, “ja kaikesta”: https://www.linnaseutu.fi/arkistowakka/

“Hienoja ja harvinaisia hetkiä, koskettavia kohtaamisia, nostalgisia muistoja, kiitollisia palautteita, unohtumattomia tuttavuuksia ja imartelevia ihmismääriä.”

Ajan patina -hanke on nimensä mukaisesti ollut nyt aikansa matkalla.

On aika lausua mitä nöyrimmät ja sanoinkuvaamattoman suuret kiitokset kaikille mukana kulkijoille.

Aika kultaa muistot ja patina pysyy allakankin myötä pinnassa.

Johanna & Ottopekka

Julkaisija: Ajan patina -hanke, Linnaseutu ry. Lokakuu 2019, Tuulos, Hämeenlinna.

Rahoitus: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020, Leader Linnaseutu Työryhmä:

Muistelmat tallensi Musta Molli Teksteistä ja valokuvista vastasi Ottopekka Wiik Toimitustyön ja taiton toteutti Johanna Henttinen

Paino: Painotalo Plus Digital 2019, Lahti Painosmäärä: 1900 kpl ISBN 978-952-94-2310-1 (nid.)

ISBN 978-952-94-2311-8 (PDF)

“Viel on sulla leikin aika, aika armas lapsuuden.

Sulle loistaa taivaan tähdet, siintää saaret satujen.”

ISBN 978-952-94-2310-1 (nid.)

ISBN 978-952-94-2311-8 (PDF)