
2 minute read
Frans Duldin: Puhe naiselle
from Manipulus 2/16
Puhe on esitetty 29.10.2016 Legion 19. vuosijuhlilla Kerubin kellarissa. Puhe naiselle
Hyvät naiset, kun minua pyydettiin pitämään teille tämä puhe, olin häkeltynyt siitä, että minulle suotiin tämä kunnia puhua teille täällä tänään. En pidä itseäni kaksisena puheen pitäjänä, mutta muutamat vuosijuhlat kiertäneenä tiedän miten kunniakas ja tärkeä tämä puheenvuoro onkaan. Me suomalaiset miehet kun emme turhan usein suo teille sitä huomionosoitusta, mitä todella ansaitsette.
Advertisement
Kun aloitin tämän puheen työstämisen, lähdin näin miehen näkökulmasta pohtimaan, että mitä naiseus ja naisena oleminen oikeastaan on. Katsoin yliopistolla ympärilleni ja mitä näin, opiskelutovereita. Naiset opiskelijoina, ovat motivoituneita, kunnianhimoisia sekä avuliaita kanssaopiskelijoita kohtaan. Suoritatte opintonne tunnollisesti, edellisen illan rientojen sen pahemmin hidastamatta.
Mitä itse olen nähnyt, osallistutte innokkaasti muun muassa ainejärjestötoimintaan tai muihin harrastuksiin. Haluatte kehittää itseänne ja oppia jatkuvasti uutta ihmisistä, maailmasta ja sen ilmiöistä. Välitätte luonnosta, näin ympäristöikeuteen hurahtaneena en voinut kätkeä hymyäni viime keväisillä luennolla, kun näin norppaliven pyörivän opiskelijoiden edessä, taisinpa huomata jonkun jopa piirtävän norppia luentodiojen ympärille.
Puhetta kirjoittaessani katsoin viereeni, naiseus voi olla myös kumppanuutta. Kumppanuudessa jaetaan oman elämän ilot ja surut ja tuetaan kumppania tämän tavoitteissa ja autetaan haasteiden yli. Kumppanuuteen liittyy myös olla läsnäolo vaikeinakin aikoina, mikä on kultaakin kalliimpaa. Naiset kumppaneina, ovat rakkaita, ymmärtäväisiä ja joskus myös pitkäjänteistä, josta ainakin itse olen ollut monessa kohtaa kiitollinen.
En taida olla ainoa tässä salissa ajatusteni kanssa, joiden mielestä yksi tärkeimmistä naisis-
ta elämässämme on äiti. En edes muista kuinka montaa kertaa olen saanut tukea ja neuvoja ja myöskin ansaittua sapiskaa, elämän suurissa kysymyksissä tai ylipäätään arkisten haasteiden yli pääsemisestä. Rohkenen väittää, että ilman äitini tukea en olisi ehkä päässyt tähän pisteeseen elämässäni. Äideiltä saatuja oppeja usein sovelletaan koko elämän ajan. Naisena olemiseen siis liittyy paljon mahdollisuuksia vaikuttaa kokonaisen ihmisen elämään ja se on paljon se. Tästä voidaan vain arvailla, että millaisia henkisiä resursseja äideillä voi kaiken kaikkiaan olla, jos heillä on kyky saada minunlaiseni suhteellisen laiska ja mukavuudenhaluinen herkkusuu urheilemaan ja kannustamaan opiskelemaan haastavaa ja sitoutumista vaativaa alaa. Ja ennen kaikkea, antaa tehdä itse omat virheensä varoituksista huolimatta, ja edelleen kannustaa eteenpäin.
En ole myöskään yllättynyt, että tähänastisen työurani paras esimies on ollut nainen. Nainen johtajana on asiantunteva, reilu sekä joustava alaisiaan kohtaan ja joka ei nosta itseään jalustalle, vaan näkee heidät voimavarana, yksiöinä joilla on potentiaalia kehittyä aivan uusiin mittoihin.
Nainen voi olla myös sisko. Mielipiteitä heistä on yhtä monta kuin on siskojakin, itse näin lapsuusvuosien jälkeen voin sanoa, että ajatukset ja mielipiteet eivät aina sisarusten välillä kohtaa.
Te naiset, olette innovatiivisia, keksitte uusia toimintamalleja ja tuotte rohkeasti esille mielipiteenne ympäröivän maailman epäkohdista ja uskokaa tai älkää mutta, juuri näin teette osaltanne esimerkillistä työtä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi näinä aikoina. En viittaa tällä pelkästään tulevaan ammattiinne oikeuden puolustajina, vaan myös jokapäiväisiin pieniin tekoihinne, oli se sitten vain kysymymällä ”onko sinulla ryhmää seminaarissa, tai ovatko erityisruokavaliot huomioitu sitsimenuussa”, nämä pienet teot ovat sitäkin tärkeämpiä ja joita tulee vaalia entisestään.
Nämä edellä mainitsemani huomiot ovat vain pintaraapaisu siitä, mitä naiseus ja naisena oleminen näin miehen näkökulmasta on.
Nostakaamme siis malja teille arvoisat naiset, kyseenalaistakaa, murehtikaa, rentoutukaa, rakastakaa ja vaikka itkekää juuri silloin kuin itse koette parhaaksi. Olkaa juuri sellaisia kuin olette, koska juuri silloin olette parhaillanne ja ennen kaikkea onnellisimmillanne.
Päätän puheeni isäni sanoihin: Herra se on herrallakin ja se on nainen
Toivotan puolestani teille hauskaa iltaa ja onnea 19v. Legiolle! skool!
-Frans Duldin

Sitten jo viimeistä vuosijuhlaviikon päivää vietiin, josta voi mainita vain tämän verran:
