Kolumni: Susirajalla on siistii todellakitodellaki

SUSIRAJALLA ON SIISTII TODELLAKITODELLAKI!

Kolumni

MOI KAIKKI legiolaiset! Tässä muutama sana ja ajatus siitä millaista tammikuun fuksin elämä on ollut Joensuussa tällaisen Etelä-Suomen tytön näkökulmasta. Ensinnäkin, en olis ikinä uskonut kuinka nopeasti nämä kaksi ensimmäistä kuukautta täällä Joensuussa voisivat mennä! Tähän alkuun kiteyttäisin ne teille jotenkin näin: bileitä aka paardeja, lukuisia etkoja... ja tietenkin jatkoja, dagen eftereitä, satunnaista luennoilla istumista, kartanlukua, suunnistusta, tutustumista toisiin ja uusien nimien opettelua, se fiilis kun toppatakki ei vaan riitä, hämmennystä, yllätyksiä, aivan mielettömiä onnentunteita, itsensä ylittämistä, itkua ja naurua, ja ennen kaikkea hyvien tyyppien fiilistelyä. Aaaaivan.

EI OLE LUONNOLLISTA aloittaa koulua keskellä lukuvuotta, joten tammikuussa aloittaminen teki meidän fuksikokemuksestamme ainakin jollain tapaa erityisen. Varmasti minä ja moni muu fuksi olimme odottaneet hartaasti tänne tulemista koko pitkän syksyn. Itse mietin, että onkohan meille minkäänlaista fuksitapahtumaa, sillä perinteisesti ne ovat sijoittuneet syksyyn. Olihan tämä tammikuussa keskellä talvea tuleminen outoa niin meille fukseille kuin ehkä muillekin legiolaisille.

MUTTA BADA-BING-BADA-BUNG, nämä ajatukset väistyivät nopeasti, kun alkoi tapahtua. Viimeistään fuksit ja seniorit-illassa minulle valkeni, miten hyvä meininki legiolaisilla on. Oli ihan mahtavaa bilettää ja vaihtaa ajatuksia vanhempien opiskelijoiden kanssa. Täällä on selvästi hyviä tyyppejä ja tuun viihtymään ihan varmasti. Se oli ehkä päällimmäisenä ajatuksena kyseisen illan jälkeen. Mutta enpäs sillon vielä tiennyt lähellekään mitä kaikkea hauskaa oli vielä tulossa.

NIMITTÄIN BAARIKIERROS. Ehkä nyt perinteisin fuksijuttu mitä meille tammikuulaisille oli. Kierrettiin rasteja ja saatiin tehdä kaikenlaista hölmöä. Kyl te tiiätte. Henkilökohtainen suosikkini oli ehkä rasti, jossa saimme keksiä rituaalitanssin ja -laulun, piirtää naamoihin ja pukea vihdoin ne surullisen kuuluisat jätesäkit päällemme. Oli kyllä kokemus olla naurunalaisena, mutta fuksejahan ollaan vain kerran! Henkilökohtaisesti iltani kruunasi vielä oman ”Blondit”- joukkueeni voitto! NÄIN VUODEN alussa järjestettiin myös Legion ja Optimin American high school-sitsit, joille sain kunnian osallistua. Pääsin tutustumaan näihin oikeisiin akateemisiin perinteisiin. Huh mikä ilta! En tiedä mistä se fiilis syntyi. Ehkä se pukeutuminen.. krhm, vai kenties ne laulut? Päätelmäni illan jälkeen joka tapauksessa oli se, että jo sitsit itsessään on hyvä syy olla yliopisto-opiskelija.

NO ON se myönnettävä, että on välillä ollut ikävä kotiinkin. Tottakai. Mutta vaikka olenkin käynyt kotona muutaman kerran, siellä kiireisen ihmisvilinän ja kauhean suuurten kerrostalojen lomassa tuli silti hieman ikävä myös Joensuuta ja uusia kavereita. Joensuussa kaikki on paljon pienempää ja sympaattisempaa, ihan eri meininki kuin ”Hesassa”. Lainaten erään vanhemman opiskelijan sa-noja: ”Täällä Joensuussa vaikka kauppareissulla voi tulla joku kolme frendiä vastaan!” Näinhän se on.

ITSE OLEN tästä fukseilusta niin nauttinut, että päätin jopa hakea ensi syksylle tuutoriksi. Huikee idis! Aion varmistaa, että tuleviin fukseihin tarttuu tämä legion meininki. Vielä näin lopuksi voin kyllä rehellisesti sanoa, että tulen viihtymään täällä. Jos on nyt jo ollut NÄIN hauskaa, ja tämmönen meininkileissön, en suorastaan malta odottaa mitä tulevat vuoteni legiolaisena tuovat tullessaan! :) Erityiskiitos vielä tuutoreille!

Meri Sariola

(kuvassa vasemmalla, oikealla toinen fuksi Jemiina Pohja)