Jäätävää touhua – tunnelmia haalarinkastajaisista

JÄÄTÄVÄÄ TOUHUA

Haalarivala on oikeuslähteenä äärimmäisen velvoittava.

Oskari Korhonen

TAMMIKUUN PIRTSAKAT pikkupakkaset, kolmattakymmentä haalarisankaria ja pari pöntöllistä lämmikettä; niistä ne vuotuiset haalarinkastajaiset poikkeuksetta koostuvat.

Fuksien tummanpunaiset haalarit on laitettu perinteisesti alkuvuodesta koetukselle erilaisin talvisin leikein. Aiempina vuosina tuoreet legiolaiset pulkkailivat evankelis-luterilaisen kirkon takana, mutta kastajaiset on järjestetty jo parina vuonna Louhelan kentällä Tiedepuiston vieressä.

TÄNÄ VUONNA viisi fuksiryhmää kisaili paremmuudesta neljällä tehtävärastilla. Yhdellä rastilla pelattiin ihmiscurlingia ja toisella pujoteltiin pulkilla esterataa. Kolmannella rastilla liu’uttiin mahdollisimman pitkälle jäätä pitkin ja pyrittiin pitämään kaikki hampaat suussa. Neljännellä rastilla viskottiin lumella täytettyä pulloa. Illan paras leiskahti kymmenien metrien päähän, siinä missä heikoin päätyi noin kaksi metriä heittopaikan taakse.

Kisailun voittajaksi selvisi tiimi ”Tuomas keksii meille nimen”.

TILAISUUDEN LOPUKSI vakavoiduttiin hetkeksi ja kokoonnuttiin vannomaan uskollisuutta ainejärjestön haalarille.

On hyvä pitää mielessä, että todistetusti vannottu haalarivala on oikeuslähteenä äärimmäisen velvoittava. Kun haalari on kastettu ja vala vannottu, ei asukokonaisuutta tule enää koskaan pestä.

VASTAKASTETTU ANNE-MARI

Karvonen ei kokenut tilaisuuden päätteeksi, että tummanpunaisilla haalareilla olisi hänelle sen kummempaa merkitystä. Vastaus oli luonnollisestikin väärin. Ensimmäisen vuoden fuksi myöntyi kuitenkin luettelemaan pari asukokonaisuuden mukanaan tuomaa etua. - Ne edistävät yhteenkuuluvuutta ja joukkuehenkeä. Tänään on ollut hyvin ohjelmaa, heittotehtävä oli ihan kiva.

Mielipide haalareista kuitenkin muuttui pian. - Olen haalareissa varmaan häissäni ja hautajaisissani, hän totesi.

” Olen haalareissa varmaan häissäni ja hautajaisissani.

– Anne-Mari Karvonen

Minä fuksi, vannon ja vakuutan kunniani ja omatuntoni kautta nyt kun uusi, upea Legion haalari on päälläni, tulevaisuudessa käyttäytyväni haalarin edellyttämin seuraavin tavoin: täten lupaan, ettei viininpunainen haalarini ikinä pölyty yksinään nurkassa, vaan se tulee aina olemaan etummaisena kaikissa tapahtumissa puolustamassa sille kuuluvaa johtoasemaa. Näin ollen vannon, että tulen edustamaan Legion värejä haalariasuisena aktiivisesti ja pelottomasti baaritiskeillä, katuojissa ja muissa tärkeissä edustustehtävissä.

Vannon myös, että vaikka haalarini tahriintuisikin, tulen ottamaan roiskeet haalaria komistavina enkä pese haalariani koskaan. Koristelen opiskeluvuosien aikana haalarin mieleisekseni ”biletysunivormuksi” kaikenlaisilla merkeillä, pinsseillä ja killuttimilla niin, että se viestii muille biletyshistoriastani, reissaamisesta ja kaikesta niistä jännittävistä ja uusista asioista, mitä minulle on vuosien varrella tapahtunut.

Toivon syvästi, että minusta on noudattamaan näitä lupauksia koko loppuelämäni ajan, mihin kaikki minua aikaisemmat, kunnioitetut ja arvostetut Legion jäsenet koko Legion historian aikana ovat pystyneet. Mikäli rikon tänä päivänä antamaani juhlallista valaa, palakoon lakikirjani ja kärventyköön haalarini helvetin tulessa.

Täten otan vastaan Legion virallisen haalarikasteen. Legio olen minä ja meitä on monta!