Loimaan Tähkä 2022

Eino Vepsä

Ensimmäinen joulu

Ensimmäinen joulu ei viittaa pelkästään tulevaan jouluun, joka on itselleni ensimmäinen joulu seurakuntapastorina. Hyvällä syyllä voi kuitenkin olettaa sen jäävän erityisellä tavalla mieleen.

Ensimmäinen joulu on myös perinteisen englantilaisen joululaulun nimi. Suomennos syntyi 1970-luvun puolivälissä sanoittajalegenda Saukin kynästä. Alkuperäisteos usein sijoitettu 1400-luvun alun Englantiin, mutta ranskalaisperäisen nimensä vuoksi sen on arveltu olevan vielä tätäkin vanhempi.

Tekstin sanoma ainakin kumpuaa syvemmistä lähteistä:

’’Joulu ensimmäinen tuo Jolloin paimenten luo

Tuli enkeli riemua ilmoittamaan Joulu ensimmäinen on Yhä muuttumaton

Saman sanoman jouluna kuulla mä saan Joulu on joulu on joulu joulu on Syntynyt viaton Jeesus on’’ Sanoman syvyys koskettaa. Jotain puhdasta ja viatonta joulussa on yhä. Perinteitä, ruokia, koristeita, lauluja ja joulukirkkoa odotetaan

vilpittömin mielin ja viattomalla innokkuudella kaivetaan kaapeista seimiasetelmat, joulukuuset ja -valot. Joululeivonnaisten tuoksu ja glögin maku ovat kuin kevyitä ensisäveliä, jotka virittävät sielua vastaanottamaan joulun ilosanomaa marraskuisen arjen keskellä.

Jouluperinteidemme keskellä olemme kuin ensimmäisenä jouluna seimen äärelle kokoontuneet ihmiset. Matka talliin on ollut pitkä ja uuvuttava. Mitä mahtoi ajatella juuri äidiksi tullut Maria? Tai perheensä talliin majoittamaan joutunut Joosef? Mitä ajattelivat paimenet, jotka kesken työnsä kiiruhtivat seimen luo? Jo ensimmäisenä jouluna seimeen ääreen kerääntyi kirjava joukko tunteineen ja ajatuksineen. Samoin on nyt. Joku on sydämessään valmistautunut jouluun jo monen kuukauden ajan. Toinen on hoitanut viime hetken järjestelyjä ja ehkä pettynytkin, kun kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Kolmannet saapuvat arkisen kiireen keskeltä kuin yllättäen paikalle pölähtäen.

Joulun muuttumattoman sanoman äärellä koemme kuitenkin jotain pyhää. Se yhdistää, rauhoittaa ja lämmittää jokaista sen äärellä pysähtyvää.

Siunattua joulua sinulle. Miia Joronen

SISÄLLYS:

Lions Club Loimaa/Tähkän Presidentin joulutervehdys 5 Tuhansien tarinoiden mies Eino Vepsä 6 Ensikertalaisena mukana kesäteatterissa 9 Kohti Loimaan yhteistä asumisen teemavuotta 14 Media-alan palveluja opiskelijavoimin Novidassa........................................ 17

Masinisti Matti Merta ja vanhat koneet 21 Telttakunnan arvoitus 24 Matkailuihme Vihreä Kolmio.................... 28 Kaikella on paikkansa 30 KiTeNet - kiusaamisesta terveeseen nettikäytökseen 32 Saada elää maaseudulla – etuoikeusko? ... 35 Monta tapaa tehdä hyvääLions Club Loimaa/Tähkän toiminta kaudella 2021-2022 ..................... 37 Muuttolinnun mahtava maailmanennätysmatka ............................. 39 Talvisota ja Ukrainaan tehty “sotilasoperaatio” ........................................40

"Monta tapaa tehdä hyvää"

kansi: Eino Vepsä (Kuva: Paavo Kujala)

LOIMAAN TÄHKÄ 2022 28. vuosikerta

julkaisija: Lions Club Loimaa/Tähkä julkaisutoimikunta: päätoimittaja: Jari Koivusaari toimituskunta: Eino Vepsä, Matti Schwartz, Antti Majanen, Ari Vikström, Jari Männistö, Ari Lindell, Tomi Mäkelä, Miikka Ristimäki, Hannu Suominen, Ilkka Uusitalo

sivunvalmistus: Etusivupaja, Mari Knuutila painopaikka: PunaMusta Oy - 2022

Lehti on luettavissa myös osoitteessa www.loimaantahka.fi

Presidentin joulutervehdys

Tuhansien leijonien ja leojen maa

Suomen Lions-liitto kuuluu kansainväliseen Lions Clubs International -järjestöön, joka on maailman suurin palveluklubien järjestö. Siihen kuuluu yli 48 000 lionsklubia ja noin 1,4 miljoonaa jäsentä yli 200 maassa. Suomen Lionsliitossa on yli 800 lionsklubia, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä on noin 18 000.

Lions-järjestö on maailmanlaajuinen uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton hyväntekeväisyysjärjestö, joka tuo apua sitä tarvitseville ihmisille. Lionstoiminta on palkatonta vapaaehtoistyötä. Lionstoiminta on iloista yhdessä tekemistä – se on monta tapaa tehdä hyvää.

Lc Loimaan Tähkä on paikallinen 59-vuotias klubi, meillä on ilo ja kunnia toimittaa ja jakaa meidän perinteinen Tähkän Joululehti Loimaan kotitalouksiin. Tämä lehti on jo 28. vuosikerta. Lehti on yksi monista tavoistamme kerätä varoja, joita jaamme keväällä avustuksina ja stipendeinä paikallisille kohderyhmille. Haluan kiittää kaikkia lehdessämme mainostaneita, klubia tukeneita yrityksiä ja yhteistyökumppaneita, jotka mahdollistavat lehden tekemisen.

Olemme eläneet viimeiset pari vuotta koronan kourissa ja sen aiheuttamissa rajoitteissa taistellen näkymätöntä vihollista vastaan toivoen uutta koronan jälkeistä aikaa sekä maailman avautumista liikkumiselle ja taloudelle. Kuka olisi uskonut hurratessaan Suomen jääkiekkojoukkueen ensimmäistä olympiakultaa mitä tapahtuu seuraavan kuukauden aikana. Maailma muuttui erittäin ikävään suuntaan Ukrainassa tuoden surua ja järkytystä elämäämme, toivottavasti sota siellä loppuu mahdollisimman pian ja voimme taas odottaa parempaa ja turvallisempaa aikaa. Onneksi meillä Suomessa on vielä kaikki hyvin että voimme kokoontua yhteen ja toimia aktiivisesti auttaen heikompiosaisia ja niitä ketkä apua tarvitsevat.

Toivotan Teille kaikille Iloista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2023.

Antti Majanen

Presidentti 2022-2023

Lions Club Loimaa/Tähkä

auluoj attuu

Kotiseutuneuvos, LC Loimaan Tähkän leijona, Loimaan Tähkän joululehden alulle paneva voima ja monen historiikin isä

Eino Vepsä

sä. Loimaan Tähkän joululeh den isä, Leijonaritari, tuttu mies monen historiikin, kirjan ja kertomuksen takaa. Kojonkulman koulun pitkäaikainen opettaja ja rehtori, tunnettu ja arvostettu kulttuurihenkilö.

Eino Vepsän kynän jälki on näkynyt alusta asti Loimaan Tähkän joululehden sisällössä. Eino on antanut vuosittain merkittävän panoksensa LC Loimaan Tähkän joululehden sisältöön. Perinteeksi muodostunut lehti ilmestyy tänä vuonna 28 kerran.

Eino Vepsä, Karjalan poikia Kurkijoen Haapavaarasta, kulki pitkän ja monivivahteisen evakkotaipaleen sotiemme aikana Kurkijoelta Loimaan lakeuksille. Eino Vepsä opiskeli luokanopettaksi ja toimi luokanopettajana ja rehtorina Kojonkulman koululla, aina eläköitymiseensä asti.

Eino on henkeen ja vereen kotiseutuihminen. Ylpeänä Karjalaisista juuristaan, Eino Vepsä on toiminut aktiivisesti mm. Kurkijokelaisen – kurkijokelaisen, hiitolalaisen ja karjalaisen hengen vaalija – lehden päätoimittajana 2000 – luvun alussa

Eino Vepsälle luottamustoimet ja yhteisten asioiden hoitaminen on aina ollut lähellä sydäntä. Eino on toiminut mm. 11 vuotta Loimaan Karjalaseuran puheenjohtajana, monia vuosia Karjalan Liiton liittovaltuustossa, Karjala-Seurojen Varsinais-Suomen piirin hallituksessa sekä Kurki-Säätiön ja Kurkijoki-säätiön hallituksessa - niin jäsenenä kuin puheenjohtajanakin.

Eino Vepsän kynästä ovat lähtöisin monet historiikit. KurkiSäätiö, Loimaan Jankko, Loimaan Seudun Karjalaseura ja Loimaan Reservin upseerit, muutamia historiikkeja mainitakseni, ovat Einon ansiokkaasti kirjoittamia.

Pieni lainaus 7.10.2005 Kurkijokelaisessa julkaistusta runostaMartan 70-vuotiaalle Einolle Vepsälle kirjoittama – kuvaa mielestäni Eino Vepsää oikein osuvasti.

”Sukujuurten etsinnässä avuksi on aina ollut. Itseänsä säästämättä, matkanjohtajana mainiona. Joll on sana hallussansa, kaikki ohjakset käsissä. Monet ovat hommat ollut, koulutyönsä päättäjällä. Milloin miestä tarvitahan, vaikka kirjan tekohon. Siin on mies paikallansa, paperille pistämähän. Tekstit kuvat kulkemahan, murresanat selvittämähän.”

”Sukujuurten etsinnässä avuksi on aina ollut. Itseänsä säästämättä, matkanjohtajana mainiona. Joll on sana hallussansa, kaikki ohjakset käsissä. Monet ovat hommat ollut, koulutyönsä päättäjällä. Milloin miestä tarvitahan, vaikka kirjan tekohon. Siin on mies paikallansa, paperille pistämähän. Tekstit kuvat kulkemahan, murresanat selvittämähän.”

Martta, Kurkijokelainen 7.10.2005

Ensikertalaisena mukana kesäteatterissa

Viime kesänä Kertunmäen kesäteatterissa nähtiin kotimaisena kantaesityksenä Lea Karoliuksen dramatisointi Laila Hietamiehen romaanista Kylä järvien sylissä. Sari Äikää-Torkkelin ohjauksessa esitystä oli toteuttamassa jopa kolmisenkymmentä näyttelijää. Mukana oli paljon eri-ikäisiä esiintyjiä, joista puolet oli uusia kasvoja Kertumäellä. Seuraavilla sivuilla muutamat ensikertalaiset kertovat kokemuksistaan ja valottavat ajatuksiaan kesäteatterin tekemisestä.

Inkeri Laakso ja Martta Jokela esittivät näytelmässä Omenaisen sisaruksia Hilkkaa ja Sannia.

(Kuva: Elina Huhti)

Siivouspäivänä Ristiniemen pihassa kuhisee. (Kuva: Inka Peippo)

Miten kesäteatteriesityksen

Elina Huhti: tekeminen etenee ensikertalaisen näkökulmasta?

Haaveillaan pitkään!

Olin vuosia salaa haaveillut, että teatterin lavalla voisi olla hauska esiintyä. Haaveeksi olisi jäänyt, ellei yksi lapsistani olisi ilmoittautunut Loimaan teatteriin edellissyksynä. Ja kuten aina, kun lapsi harrastaa niin vanhempia kysytään mukaan vapaaehtoistöihin, joten löysin itseni siivoamasta teatterin vessoja. Eipä aikaakaan kun Sari (teatterin ohjaaja) tuli kysymään, että kiinnostaisiko esiintyä kesäteatterissa. Vessaharja kädessäni kuulin itseni vastaavan, että voisihan tuota kokeilla, kun ei nyt muutakaan tekemistä niin kauheasti ole. En kyllä luvannut muistaa enempää kuin noin kolme lausetta, joten sellaisen osan sain.

Alkuvaiheen tunnelmia Harjoitukset alkoivat tammikuussa kerran viikossa etänä. Osallistujat istuivat ruutujensa takana ja lukivat monotonisesti repliikkejään paperista lukien. Voi kauhea,

miten tylsä näytelmä tulossa, ja tämmöiseen sitten lupasin lähteä ja mitähän katsojatkin ajattelee!

Helmikuun lopulla pääsimme livenä teatterille ja yhäkin olin pihalla kuin lumiukko, enkä pystynyt muistamaan edes noin kolmea lausettani.

Maaliskuussa huomasin, että konkariesiintyjät alkoivat pikkuhiljaa revittelemään rooleistaan enemmän irti kuin vain monotonista tekstin lukua.

Pohdin, että tästä saattaa sittenkin tulla jotain vähän hauskaa!

Ulkoharjoitukset Huhtikuun lopulla siirryimme ulos kesäteatterin lavalle jossa vielä viimevuotiset lavasteet tönöttivät hieman lumen peitossa. Missäköhän välissä täällä joku hienoja lavasteita nikkaroi vai mennäänkö tosiaan viimevuotisilla? Noin kolmessa viikossa lavasteet olivat kokeneet täydellisen muodonmuutoksen.

Konkarit olivat jo oppineet pitkät vuorosanansa melkein kokonaan ulkoa. Minä pidin yhä kässäriä tiukasti kädessäni ja ajattelin, että ikinä en pysty omastani luopumaan ja oppimaan ulkoa noin kolmea lausettani. Whatsup-ryhmässä sain kuulla, että sitä kutsutaan kässäririippuvuudeksi. Jaahas minulla on siis ammattitauti, josta en ollut kuullutkaan koskaan aikaisemmin. Ryhmässä lensi juttu muutenkin aika hulvattomasti mitä pidemmälle kevät eteni.

Taiteellinen kriisi Ystäväni näyttelee Loimaan toisessa kesäteatterissa ja kerran harjoituksiin lähtiessään tokaisi: ”Mä lähden tästä nyt tekemään taidetta.” Hei hetkinen, olisiko minunkin noin kolme lausettani taidetta?

Kauan ei tarvinnut pohtia:

- Onhan teatteri taidetta - ja tällä kertaa ne eivät tästä näytelmästä selviä ilman minua!

Loppusuoralla maalia kohti

Ensi-illan lähetessä konkarit olivatkin jo pistäneet vitosvaihdetta silmään omien rooliensa kanssa niin, että sai nauraa ihan kunnolla, joten uskaltauduin itsekin alkaa työstämään roolihahmoani eteenpäin siitä monotonisesta puheesta. Se siitä tylsyydestä!

Kesäkuun puolessa välissä tuli vihon viimeinen käsky, että nyt sitten se kässäri on jätettävä pois kädestä. Ja niin siinä kävi, että kun tuli vuoroni lausua noin kolme lausettani, en tiennyt kuusta enkä maasta mitään. Lopulta räjähdin nauramaan ja kuiskaaja teki hommansa.

Huh, nyt se oli ohi, ensimmäinen black out! Toiveissa on, että ei enää tapahdu yleisön edessä.

Inkeri Laakson ja Sari Holmqvistin roolihahmot Hilkka ja Raakel olivat töissä Ristiniemen kartanossa. (Kuva : Inka Peippo)

Ensi-illan kynnyksellä Lopulta käänsin viimeisen kalenterilehden ennen ensi-iltaa ja jännitys alkoi kasvamaan ja harjoituksissa hihitytti ihan kaikki. On kuulemma normaalia jännitystä, jota kokevat myös ne vuosia näytelleet. Siispä ainut, mitä oli enää tehtävissä, oli toivottaa katsojat tervetulleiksi Kertunmäen kesäteatteriin seuraamaan lämminhenkistä ”jännitys”näytelmää nimeltä Kylä järvien sylissä. u

Elina Huhti Ukonvaaran Liinan asussa. (Kuva: Elina Huhti)

Kesäteatterin nuoret toivot

Sari Äikää-Torkkeli

Kylä järvien sylissä -näytelmään osallistui myös viitisentoista lasta ja nuorta. 11-12-vuotiaat Lotta Luoto, Ilmari Nummi, Valtteri Vainio ja Inkeri Laakso olivat ensimmäistä kertaa näyttelemässä kesäteatterissa. Lotta esitti yhtä näytelmän päähenkilöistä, Annia, joka oli yksi koko esityksen suurimmista rooleista. Muut esittivät kylän lapsia, joilla oli useita kohtauksia näyttämöllä, vaikkei vuorosanoja loppujen lopuksi kovin paljon ollutkaan.

Lotta kertoo, että halusi lähteä mukaan kokeilemaan kesäteatterissa esiintymistä. Lottaa ja Inkeriä viehätti muun muassa näytelmän puvustus sekä uusiin ihmisiin tutustuminen. Ilmaria kiinnosti näytteleminen. Inkeri ja Valtteri mainitsivat myös, että kesäksi ei ollut muita suunnitelmia, ja siksi tämä tuntui hauskalta tekemiseltä. Kaikkien mielestä hauskinta oli näytteleminen ja harjoituksissa oleminen.

Haastavana juttuna Valtteri mainitsee näyttelemisen, vaikka se olikin todella kivaa. Valtteri koki, että oli vähän vaikeaa näytellä, koska roolihenkilö oli niin erilainen kuin hän itse. Inkerille osa repliikeistä oli kinkkisiä oppia. Ilmari puolestaan muistaa jännittävänä kohtauksen, jossa hänen piti ajaa polkupyörällä alamäkeä todistustenjakokohtaukseen, kun tarakalla oli toinen näyttelijä.

Nuoremmatkin näyttelijät kokivat oppineensa kesän aikana paljon muutakin kuin vain näyttelemistä. Lotta mainitsee toisen murteen puhumisen ja Valtteri äänenkäytön sekä mikrofonien käyttämisen. Mukaan voisi ehkä lähteä uudelleen, koska näytteleminen on kivaa. Toisaalta sitä pitäisi miettiä, koska se vie niin paljon aikaa. Mutta jos tulossa olisi tosi kivan kuuloinen näytelmä, johon tarvittaisiin oman ikäistä porukkaa, voisi hyvinkin lähteä taas mukaan. u

Inkeri Laakso, Elsa Jokela ja Mona Knaapinen rentoutuvat läpimenon jälkeen juomalla loput aikuisten rekvisiittakahvipannun kokikset. (Kuva: JeanNathan Latasse)

Valtteri Vainio koki näyttelemisen sekä hauskana että haastavana. (Kuva: Paula Vainio)

Nea Vuorinen, Markku Peltola ja Sari Holmqvist löysivät myös tiensä kesäteatteriin. Nea sai kipinän lähteä mukaan miehensä harrastukseen kokeilemaan, miten se itseltä sujuisi. Sari puolestaan kuuluu Elinankin kuvailemiin haaveilijoihin. Sarilla oli kokemusta koulunäytelmistä, ja hän halusi aikuisiällä palata teatterin pariin. Markku lähti mukaan kahdesta syystä. Uuden kokeilemisen ja oman mukavuusalueen rajojen ylittämisen lisäksi kannustimena oli pojan, Henrin, mukanaolo eli yhteinen harrastus. Useimmiten harrastuksen toivotaan olevan mielekästä ajanvietettä. Halutaan viihtyä, mutta myös samaan aikaan kehittyä ja oppia uutta. Tulokkaiden mielestä kesäteatteri tarjosi sekä hauskuutta että haasteita sopivassa suhteessa.

Aikuisena uuteen harrastukseen

Hauskimpina asioina kesäteatterin tekemisessä kaikki kolme mainitsevat ihmiset ja porukan yhteishengen. Sari muistelee, miten hauskaa oli nauraa sekä omille että toisten unohtuneille tai väärin sanotuille repliikeille. Ennen näytöstä – ja väliajallakin – naureskeltiin usein pienille sattumuksille ja kommelluksille. Neaa viehätti kohtausten luominen alussa ilman lavasteita. Omaa mielikuvitusta piti käyttää apuna. Paikkojen vielä vaihtuessa ja ideoiden muuttuessa sitä

oli välillä ihan sekaisin. Markusta oli tärkeää saada olla luomassa elämystä katsojille.

Tärkeimpänä uutena oppina Markku mainitsee saamansa esiintymiskoulutuksen. Sari kertoo oppineensa tarkkailemaan käyttäytymistään eri tilanteissa, ”tarjoamaan” ohjaajalle muutakin kuin mitä käsikirjoituksessa on merkitty, ja paljon asioita kanssanäyttelijöistä ja teatterista yleensä. Nea kiteyttää tärkeimmät opit lauseeseen ”Luota itseesi ja omaan tekemiseen!”.

Mikä sitten oli haastavaa? Nea koki aluksi haastavana näyttelijöiden paljouden. Ihmisistä oppi ensin roolinimet. Markulle haasteita toi aikataulujen sovittaminen yhteen, kun harjoituksia oli kuitenkin useasti viikossa. Sari vaati itseltään repliikkien oppimista ”just eikä melkein” oikein. Vaikka hän itse hoki muille, että ei yleisö tiedä, mitä missäkin kohdassa kuuluu sanoa, silti omien repliikkien piti mennä täydellisesti oikein.

Kaikki kolme ovat myös valmiita lähtemään mukaan jatkossakin, jos sopiva projekti osuu kohdalle ja sopii kalenteriin. Nea korostaa, että tekeminen oli hauskaa ja itse esiintyminen todella palkitsevaa. Sari mainitsee vielä saaneensa kesäteatterin kautta uusia ystäviä ja uusia projekteja, joissa on ihanaa olla mukana. u

Ensi-illan jälkeen otetussa ryhmäkuvassa ovat mukana myös kirjailija Laila Hirvisaaren (ent. Hietamies) tyttäret. (Kuva: Tarja Arjanka)

Vas. Nea Vuorinen esitti Riina Jouhkia. Markku Peltolan esittämä tohtori Henrik Bartram osallistui myös kylän heinätöihin.

Sari Holmqvist tulkitsi näytelmässä Raakel Louhen roolin. (Kuvat: Inka Peippo)

Sari Äikää-Torkkeli

Kohti Loimaan yhteistä asumisen teemavuotta 2023

Loimaalla asumisella on vahvuuksia. Asuminen on edullista ja luonnonläheistä. Se on turvallista ja yhteisöllistäkin. Palvelut toimivat ja liikenne pelittää. Uusia työpaikkojakin tulee. Etätyö mahdollistaa asumisen suurten kaupunkien ulkopuolellakin.

Toisaalta Loimaa ei ole kehyskunta eikä nukkumalähiö. Matkaa Turkuun ja Tampereelle on. Maatalouden rakennemuutos on Loimaan seutua vuosikymmenten aikana rajusti koetellut. Asumisen edistämisen tärkeyttä korostaa tarve turvata väestökehitys. Erityisesti lapsiperheitä kaivataan. Se on lähes kohtalon kysymys. Elinvoimatoimikunta järjesti muutama vuosi sitten asumisen seminaarin. Nyt

tärkeää päästä uusiin konkreettisiin toimiin. Kaupunginhallitus linjasi ensi vuoden asumisen teemavuodeksi. Valtuusto hyväksyi sen kärkihankkeeksiSellainen sen pitää oikeastaan aina olla. Valmistelu on meneillään. Teema on huomioitu myös talousarviossa.

Loimaalla on vapaita asuntoja myynnissä. Viime aikoina ne ovat vähän vähentyneet. Markkinoida niitä pitää. Kaupungin omistamien vuokra-asuntojen käyttöaste on nyt jo korkea.Kyse on myös asuntojen vetovoimaisuudesta ja houkuttelevuudesta.

Hyvää asumisen markkinointia tarvitaan. Vielä tänä vuonna tähän palkataan kaupungille markkinointihenkilö. Esi-

merkiksi OKRAn yhteydessä voisi varmaan hyvä idea toteuttaa iso kampanja. Asumisen edistämiseen ollaan perustamassa Leader-hanke “Asumisen Loimaa’" Se on määräaikainen. Hanke sai myönteisen vastaanoton kylien neuvottelukunnassa.

Alueen kunnissa 1970- ja 1980-luvuilla kerrostalorakentaminen Arava-rahoituksen turvin oli vilkasta. Samoin oli omakotirakentaminen. Vastaaviin lukuihin ei enää päästä eikä ole tarvettakaan mutta parantaa pitää.

Uustuotantoa ja vetovoimaisia asuntoja kuitenkin tarvitaan. Rivitaloasunnot ovat kysyttyjä. Hyvä, että Jani Laaksonen on taas aloittamassa yhtä.

Loimijoki, Mäenpää. Kuva: Loimaan kaupunki (yhteistyö Loimaan Kamerat / Leila Tapaninen)

Asuminen on Loimaan uuden strategian vahva kärkihanke. Kyse on asumisen edistämisestä ja viihtyisästä asuinympäristöstä.

Uusien omistusrivitalojen rakentamista koko kaupungin alueella voisi taas vauhdittaa varaamalla hankkeista itselleen yhden asunnon. Se olisi sijoitus kaupungille ja asunnon voi myydä edelleen Tärkeää huomioida rakentamisessa asukkaan toiveet ja hyvä sijainti.

Kaupungin laaja vuokrarivitalokanta on jo 30-70 vanhaa. Hulmin Huolto vuokraa. Asuntoja on tärkeää pitää kunnossa ja pyritään pitämäänkin.

Kaupunginvaltuusto edellytti selvitettäväksi uuden vuokrarivitalon Alastaron Pajapuiston kerrostalopurkupäätöksen yhteydessä. ARA todennäköisesti voisi lähteä mukaan osarahoitukseen. Yksi tontti on varattu Uusi vuokrarivitaloasunto voi juuri olla hyvä laskeutumisalusta tulla Loimaalle. Kaavailuissa on 12 pienehkön asunnon rivitalohanke. Toivon että saadaan liikkeelle.

Loimaalla voitaisiin kokeilla uusiakin asumisen muotoja. Tällä tarkoitan asumisoikeusasuntoja, asunto-osuuskuntia tai pienasuntoja.

Aravarahoitusta voi edelleen saa-

da tietyin perusteluin esimerkiksi vuokratalohankkeisiin tai asuntosakeyhtiöiden hissikorjauksiin.

Loimaalla kerrostalojen linjastojen ja märkätilojen remontit ovat nyt lähteneetkin liikkeelle Ne kannattaa tehdä ajoissa.

Asunto on ihmiselle iso investointi. Ympäristö on tärkeä. Jokirantatontit kiinnostavat. Loimaan kaupungin keskustan kehittämissuunnitelma on nyt aivan välttämätöntä viedä loppuun sekä torialuetta ja rantapuistoa koskien. Mm. Mäenpään alueen jokirannan tontit sekä Juvanportin alueen tontit vaativat kunnallistekniikan rakentamista, jotta ne saadaan pian varaukseen. Loimaalla jokirantaa paljonkin eri puolilla ja ehkä parhaat maisemat Alastarolla.

Kaupungin investoinnit ovat viime vuodet laahanneet. resurssipulassa. Teknisiä resursseja on nyt saatu ja lisääkin tarvitaan. Investointivaraa on taloudessa asumisen edistämiseen.

Loimaalla investoivat yritykset ovat viestittäneet asuntopolitiikan tärkeydestä.

Uskon, että yritykset ovat osaltaan valmiita edistämään asiaa Kylillä ja asuntoalueilla on myös kasvava kiinnostus. Virttaan kylä näyttää erinomaista esimerkkiä.

Otetaan kaikki mukaan vaikka ideakilpailujen tai asukasiltojen kautta. Asumisen teemavuosi ja teemavuodet onnistuvat Loimaalla parhaiten yhteisin ja aktiivisin ponnistuksin.

Olavi Ala-Nissilä , Senior Advisor, Kaupunginvaltuuston 1. varapj

Kauppalaa joelta. Kuva: Loimaan kaupunki (yhteistyö Loimaan Kamerat / Raija Tuominen).

Kirjoittaja asuu kunnostetussa Linnavuoren talossa ja ‘ ”kanttotilassa” Kanta-Loimaan tiellä. Rakennus on vuodelta 1900.

Värikäs Loimaa

Loimaa-aiheisia 16 sivuisia värityskirjoja myynnissä Loimaan keilahallilla, Miesten vaateliike Koskisella ja Maatalousmuseo Sarkassa. Kirjan voi ostaa voi myös klubimme jäseniltä. Kirjojen koko tuotto ohjataan hyväntekeväisyyskohteisiin paikallisella tasolla.

Media-alan palveluja opiskelijavoimin Novidassa

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa opiskelee Novida-ammattiopiston Loimaan toimipaikassa noin 50 opiskelijaa. Opinnot kestävät tyypillisesti 2–3 vuotta riippuen opiskelijan aiemmista opinnoista ja hankitusta osaamisesta.

Perustutkinto tarjoaa opiskelijalle jatko-opintokelpoisuuden sekä valmiuksia toimia erilaisissa audiovisuaalisen alan työ-

tehtävissä, avustavista tehtävistä yrittäjänä toimimiseen. Alalle ominaisia ovat monipuoliset työroolit ja -tehtävät, joita harjoitellaan opintojen aikana projektitöitä toteuttamalla ja työpaikalla oppien.

Novidan media-alan koulutus on pitkään tehnyt yhteistyötä alueellisten yritysten ja kulttuurialan toimijoiden kanssa. Opintoihin kuuluvien työpaikalla tapahtuvien oppimisjaksojen lisäksi ryh-

mät toteuttavat opiskelijatyönä monenlaisia toimeksiantoja yrityksille ja yhdistyksille. Näihin lukeutuvat erilaiset viestintätuotteet ja -palvelut verkkosivustojen ja painotuotteiden suunnittelusta videotuotantoon ja suoratoistolähetyksiin.

Osa opiskelijoista suorittaa työpaikalla tapahtuvan oppimisen koulun omassa oppimisympäristössä, Medialabrassa, missä pyrkimyksenä on toteuttaa aitoja asiakastöitä. Näissä toimeksiannoissa asiakas maksaa nimellisen korvauksen työstä ja työt toteutetaan oppituntien puitteissa. Tavanomaista on, että aikataulu asiakastyön tilauksesta työn valmistumiseen on tavanomaista pidempi, koska opiskelijoita kannustetaan tekemään työt tarkkaan.

Lions Clubin kanssa suunniteltu ja toteutettu Värikäs Loimaa -värityskirja esittelee Loimaan seudun maamerkkejä ja tunnettuja rakennuksia opiskelijoiden piirtämissä värityskuvissa. Tällä het-

kellä tuotannossa on sarja videoita, jotka markkinoivat Loimaata asuin- ja yrittämispaikkana. Opiskelijat kuvaavat ja leikkaavat videot opettajien ohjauksessa. Myös erilaisia tuote- ja henkilövalokuvauksia toteutetaan säännöllisesti Novidan Turuntien toimipisteen kuvastudiossa.

Monipuoliset yhteistyöprojektit antavat opiskelijoille kokemusta työelämästä ja auttavat heitä verkostoitumaan alueen yrityksien ja eri alojen ammattilaisten kanssa.

Niko Skorpio, opettaja, audiovisuaalinen viestintä

Lions Club Loimaa/Tähkän ja Novidan media-alan opiskelijoiden yhteistyössä valmistuneet värityskirjat Loimaan kaupungin ikääntyneiden palveluihin välitti vanhustyön ohjaaja Kaija Muhonen. Kirjat oli otettu ilolla vastaan. Klubi lahjoitti kohteeseen myös värityskynät.

Maistiainen värityskirjasta seuraavalla aukeamalla!

ja kasvaa

ja markkinointipalvelut

ja rahoitus •Ohjelmistokehittäminen

Olemme Modify Group ja keskitymme media- sekä yrityskehittämisen palveluihin. Olemme muodostuneet kolmesta loimaalaisesta yrityksestä, media-alan eMesys ja Trival sekä yrityskehittämisen Modify Consulting. Nyt mahdollistamme asiakkaillemme palvelupolun aina yrityksen alkuaskelista kasvuun digitaalisten ratkaisujen ja asiantuntijaosaamisen avulla.

Heimolinna on valmistunut alunperin suojeluskuntataloksi vuonna 1925.

ja vanhat koneet Masinisti Matti Merta

Sunnuntaina 25.9. oli Loimaan Onkijoella Matti Merran tilalle kokoontunut runsaasti väkeä, niin nuoria kuin myös enemmistönä ollutta varttunutta joukkoa, jotka olivat tulleet tutustumaan Matin järjestämään ”veteraanitraktorien” kyntönäytöksiin. Ilma suosi tilaisuutta, joka Merran toimesta järjestettiin jo kahdeksannen kerran. Kyntäjät ja kyntöpelit olivat kaikki ennen sotia ja tai niiden jälkeen parhaimmillaan olleita.

Lepovuorossa

Matti Merta ohjaksissa ja kirjoittaja Eino Vepsä häntä haastattelemassa.

Konevanhukset osoittivat omat kykynsä ja katsojat olivat innoissaan. Työsuoritukset kirvoittivat varsinkin vanhempien katsojien kielet kertomaan omia muistoja menneiltä ajoilta, jolloin ”meilläkin oli tollanen peli”.

Katsojat olivat erittäin kiinnostuneita noista traktorivanhuksista, joiden ohjastajat tekivät erinomaista työn jälkeä ja sillä tavalla osoittivat vahvuutensa. Näitä koneita on hyvin huollettu sekä kunnostettu, jotta tuleville polville jäisi nähtävää, koettavaa ja kerrottavaa. Ennen tilaisuutta on Matti läheisine apureineen tehnyt suuren urakan, kun on saatettu pihapiiri juhlakuntoon. Talkootyö ei mennyt hukkaan, koska väkeä tuli läheltä ja kaukaa päivän mittaan noin 400 henkeä ja joka vuosi on paikalle saapunut aina vain suureneva joukko. Ilma suosi ja kaikki paikalle tulleet olivat erittäin tyytyväisiä näkemäänsä ja kuulemaansa. Vierailevia kyntäjiä oli myös useita. Kaikkien työn jälki oli erin-

omaista. Auroja oli vetokoneesta riippuen vedettävänä yhdestä useampiin. Konevanhukset osoittivat omat kykynsä ja katsojat olivat innoissaan. Työsuoritukset kirvoittivat varsinkin vanhempien katsojien kielet kertomaan omia muistoja menneiltä ajoilta, jolloin ”meilläkin oli tollanen peli”. Ja mikä oli muistellessa, kun pieneen nälkään oli ostettavissa kuumia makkaroita, jolla tulolla katettiin tilaisuuden kuluja.

Romuista toimiviksi koneiksi

Matti on tehnyt valtaisan työn, kun on haalinut näiden koneiden aihioita ja niihin varaosia. Kun läheskään aina ei saa uutta osaa tilalle, niin mestari tekee sen itse. Eräs asiakkaana ollut mies kertoikin, että ”muut te-

kevät mitä osaavat, mutta Matti tekee mitä haluaa!” Tämä toteamus kertookin hyvin tyhjentävästi, että koneita kunnostaa todella taitava tekijä, jonka kiinnostus vanhoihin koneisiin on syntynyt jo nuoruudessa.

Tämän Farmall F 14 m. 1938 on Matti juuri saanut ajokuntoon.

Viimeisin traktori, jonka Matti oli juuri saanut ajokuntoiseksi oli piikkipyöräinen amerikkalainen Farmall F 14 vuosimallia 1938. Sen konemestari ajoi pellon reunaan yleisön ihailtavaksi. Näihin joihinkin piikkipyöräi-

HULMIN HUOLTO OY

Kiinteistöhuolto ja isännöinti

Itsenäisyydenkatu 6, Loimaa hulminhuolto.fi

siin traktoreihin tehdään nykyään uustuotantona varaosia, joten aivan kaikkea ei tarvitse itse tehdä. Mutta hintaa kertyy.

Matilla on näitä kunnostettuja ajopelejä ainakin 15 ja aihiot lisäksi, joten työsarkaa riittää. Lisäksi hän on entisöinyt käyntikuntoiseksi likimain 20 maamoottoria, jotka ovat aikanaan pyörittäneet silloisia työkoneita kuten puimakoneita, pärehöyliä jne.

On siinä tekijältä kulunut tunti jos toinenkin näissä kunnostushommissa, sillä kaikki on hänelle tullut romuna ja osia on joskus kaivettu lapiolla maasta, kun isäntä on laitetta purkanut ja sitten hylännyt ilmeisesti ”toivottomana tapauksena”. Tällainen löytö oli Merilän tehtaan tekemä ja Kulmalan omistaman hehkuputkimaamoottorin kohdalla. Nyt moottori on kunnossa. Oli ollut vaikea tapaus, sillä toista konetta ei ole malliksi käyntikuntoisena olemassa.

Kaikkia Matin tekemiä töitä on mahdoton näin lyhyessä jutussa esitellä, mutta kyllä on erikseen

mainittava kunnostettu raamisaha, joka pihapiirin reunalla omassa rakennuksessaan on valmiina sahauksiin. Sen suuria ja raskaita osia mestari saalisti pitkät ajat ympäri Etelä-Suomea.

Pelimannin penkillä

Merran Matin tuntevat monet hanuristina, jonka soittimesta on saatu kuulla ja tanssia monet kymmenet tilaisuudet. Pelimannimusiikki on kiehtonut miestä jo poikasesta asti, mutta oman haitarin saantiin kului aikaa, kun kukkarossa ei ollut riittävästi ra haa soittimen ostoon.

Isän puolelta tämän monitoi mimiehen sukujuuret johtavat Kurkijoen Haapavaaraan ja äi din suku on Loimaan Onkijo elta ja siellä olevaa äidin kotiti laa Matti vaimonsa Merjan kans sa viljelee. Matin harrastukset ja kiintymykset vanhoihin konei siin ja laitteisiin ovat tuottaneet hyvää ja arvokasta tulosta tule vienkin sukupolvien kuultaviksi ja nähtäviksi. Siitä suuri KIITOS.

Eino Vepsä

Tämän Fordsonin renkaat ei puhkea.

Kirsi Laine

Telttakunnan arvoitus

Lapsena tongin kotini takapihalla sijainnutta vanhaa kivijalkaa. Iloitsin kaikista löytyneistä saappaanpohjista ja posliiniastioiden palasista. Mietin, kenelle ne ehkä olivat aikanaan kuuluneet. Edelleen kolmekymmentä vuotta myöhemmin olen kiinnostunut aiemmin eläneiden ihmisten jättämistä jäljistä.

Kun ammattina on historiantutkija, menneiden ihmisten jäljet ovat niin arkipäiväisiä, että jokaisesta sirpaleesta ei enää innostu lapsen tavoin. Eikä voikaan. Työstä ei tulisi koskaan mitään valmista, jos tarttuisi jokaiseen vastaantulevaan tiedon sirpaleeseen. Tutkijan työtä ohjaa tutkimuskysymys ja sen selvittämiseksi valitut aineistot ja tutkimusmenetelmät. Näin työstä tulee järjestelmällistä ja hallittua, mutta silti joskus törmää sellaiseen yksityiskohtaan, joka ei jätä rauhaan. Kuten esimerkiksi erääseen telttakuntaan.

Lähes kahden vuoden ajan olen ollut mukana hankkeessa, jossa tutkitaan maatilojen sukupolvenvaihdoksia 1700- ja 1800-luvuilla. Joulun alla 2021 selasin Loimaan käräjien pöytäkirjoja 1700-luvun puolivälistä löytääkseni Vännilän ja Isoperän taloihin liittyviä sukupolvenvaihdos- tai perinnönjakoasioita. Tällaisessa työssä on siirryttävä nopealla tahdilla seuraavaan pykälään, kun huomaa, että kyseinen pykälä ei koske etsittyä asiaa. On kuitenkaan mahdotonta välttää sitä, että silmä tarttuu helposti kotikylän nimiin tai erikoisiin asioihin.

Ruotsalaisen rakuunan univormu 1709 kuvattuna Sarvilahden kartanon kattomaalaukseen. Historian kuvakokoelma, Museovirasto.

Ruotsin armeija piirittämässä venäläisten hallussa olevaa Olavinlinnaa 1788. Joh. Caspar Weinrauch, Historian kuvakokoelma, Museovirasto.

Loimaan syyskäräjillä 11.11.1755 käsiteltiin naapurusten, Kuninkaisten Antti Antinpoika Vällärin ja Naulan isännän, entisen nimismiehen, Simon Brandstockin, välistä asiaa. Heti pykälän aluksi pöytäkirjaan on kirjattu, että osapuolet kuuluvat samaan telttakuntaan. Sana oli minulle entuudestaan aivan vieras, joten oli pakko lukea hieman pidemmälle, jotta selviäisi, mikä tällainen telttakunta oli.

Antti Välläri vaati Simon Brandstockia maksamaan kuusitoista kuparitaaleria ja 19 äyriä Brandstockin osuutena kuormasatulasta, riimusta ja telttasäkistä, jotka Antti oli telttakunnan yhteiseen käyttöön omin rahoin ostanut. Isäänsä edustanut Joseph Brandstock myönsi velan, minkä seurauksena Brandstock velvoitettiin maksamaan sekä mainittu velka että kahden hopeataalerin oikeudenkäyntikulut Antti Vällärille.

Tapaus ei varsinaisesti auttanut ymmärtämään, mistä telttakunnassa oli kyse tai mitä olivat nuo velan perusteena esiintyneet tavarat. Tapaus nosti mieleen nopeasti lukuisia kysymyksiä, joita ei kesken työpäivän voinut ryhtyä selvittelemään. Illalla telttakunta kuitenkin pyöri edelleen mielessä, joten ryhdyin vähän raaputtamaan tapauksen pintaa. Ruotsin ajan tutkijan ehtymätön aarreaitta on Svenska Akademiens Ordbok eli SAOB. Hakusana tältlag antoi vastauk-

sen, että telttakunta on ryhmä henkilöitä, erityisesti sotilaita, jotka jakavat teltan keskenään. Niinpä tietysti, asia liittyi siis armeijan varustamiseen.

Kuninkaisten Välläri ja Naula olivat molemmat rustholleja eli kumpikin niistä varusti Ruotsin kuninkaan armeijaan sekä miehen että hevosen. Miehen ja hevosen ylläpito armeijan tarpeisiin oli kallista ja siksi rusthollit olivat vauraita taloja, jotka saivat vastineeksi tästä merkittävästä panoksestaan verohelpotuksia. Suur-Loimaan historian ensimmäisessä osassa Veikko Laakso kertoo, että talot kuuluivat Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentin everstiluutnantin komppaniaan komppanianumeroilla 48 ja 49. On siis aivan luonnollista, että talojen varustamat rakuunat majoittuivat armeijan palveluksessa ollessaan samaan telttaan.

Asia alkoi tuntua entistä kiinnostavammalta. Olin aikaisemmin ajatellut sotilaiden varustamista lähinnä sotilaiden käyttöön annettuina torppina ja peltoina, en niinkään sitä, mitä sotilaalla piti olla mukanaan palveluksessa. Tietysti sotilaiden piti majoittua jossain, mutta en ollut tullut sitä ajatelleeksi. Yhtäkkiä tuntui aivan välttämättömältä saada tietää, kuinka monta miestä telttakuntaan kuului, minkälaisia teltat olivat ja voiko sotilaiden varusteita ostaa keneltä tahansa käsityötaitoiselta vai olivatko

niiden tekijät erityisiä ammattilaisia. Näitä pohtiessa tuli nukkumaanmenoaika, mutta vielä peiton altakin piti nousta katsomaan, eikö omassa kirjahyllyssä olisi mitään asiaa valottavaa kirjallisuutta. Ei ollut.

Kuukaudet vierivät ja lokakuun alussa sain pyynnön kirjoittaa tähän joululehteen. Siinäpä mahdollisuus ottaa telttakunnasta selvää. Lupasin kirjoittaa, mutta aiheen suhteen olin hieman salaperäinen, koska en voinut tietää, onnistuisinko löytämään mitään.

Tutkijan uteliaisuuteen liittyvä oire on se, että kirjahylly on alati liian pieni jatkuvien hankintojen paineessa. Tässäkin välissä oma tutkimuskirjallisuuden kokoelmani oli karttunut, ja syksyn koittaessa Ruotsin armeijaa käsitteleviä niteitä oli kotona useita kappaleita. Siitä kiitos kuuluu Liedon Vanhalinnalle, joka keväällä myi erittäin tutkijaystävälliseen hintaan testamenttilahjoituksena saamansa Eeva ja Eero Matinollin kotikirjaston. Erityisen hyödylliseksi osoittautui Onni Korkiakankaan kirjoittama Sotilasrasitus Varsinais-Suomessa 1617–1809.

Ruotsiin luotiin vakinainen armeija 1600-luvun lopulla. Rusthollilaitoksen luominen aloitettiin 1670-luvulla ja valmiiksi se saatiin kahdessa vuosikymmenessä.

Tuolloin siis määriteltiin rusthollarien velvollisuudet ja se, mistä kaikista varusteista heidän piti pitää huolta. Osa varusteista hankittiin useamman rakuunan yhteisiksi telttakunnittain.

Telttakuntaan kuului viisi rakuunaa, joten nämä hankinnat tulivat viiden rusthollin yhdessä kannettavaksi. Korkiakankaan mukaan ensimmäisessä vaiheessa telttakunnan yhteisiin varusteisiin kuuluivat ”teltta, keittokattila, kaksi juomapulloa, seiminaru, kaksi paalua, luotimuotti, kuulapihdit, kaksi kirvestä, kaksi viikatetta, kaksi lapiota, kahdet sakset, vasara, tongit ja valinkauha”. Tässä tarvikeluettelossa törmätään jälleen historiantutkimuksen vakio-ongelmaan: kun luulee tavoittavansa ratkaisua alkuperäiseen ongelmaan, saakin vastauksen sijaan lisää kysymyksiä. Antti Vällärin hankkimista tavaroista telttasäkkiä tarvittiin epäilemättä telttakunnan teltan säilyttämiseen ja kuljettamiseen. Sen sijaan kuormahevosen varusteita tähän listaan ei sisälly.

Vuonna 1740 Ruotsi valmistautui sotaan Venäjää vastaan. Silloin rakuunarykmenteille päätettiin hankkia kuormahevosia ja kuormarenkejä. Kuormasatulat tulivat rusthollien hankittaviksi telttakunnittain. Kaikki satulat tilattiin turkulaiselta Juhana-nimiseltä satulasepältä, joka valmisti ne kisälliensä avustamana.

Lisätietoa rakuunoiden varusteiden hankkimisesta löytyy 1740-luvun loppupuolelta. Hattujen sodan (1741–1743) ja siihen liittyneen venäläismiehityksen jälkeen armeija oli varusteidensa osalta todella huonossa kunnossa. Heti uusia hankintoja ei voitu tehdä, sillä armeijan ylläpitoon velvoitetut tilallisetkin olivat talou-

dellisesti heikossa jamassa ja tarvitsivat vapaavuosia verotuksesta päästäkseen jaloilleen. Tuolloinkin varusteita tilattiin suurina yhteistilauksina. Esimerkiksi vaatteet toimitti turkulainen kauppias Esaias Wechter, joka oli perustanut 1738 Suomen ensimmäisen verkatehtaan. Turun suutarien ammattikunnalta tilattiin rakuunoille tuhat paria saappaita, joiden valmistamiseen kului puolitoista vuotta. Kun rusthollarit myöhemmin hankkivat itsenäisesti täydennystä rakuunoidensa varusteisiin, he todennäköisesti käyttivät samoja turkulaisia käsityöläisiä, jotka olivat tottuneet tekemään armeijan mallin mukaisia varusteita.

Kysymys siitä, mitkä muut talot kuuluivat samaan telttakuntaan Kuninkaisten rusthollarien kanssa, johti minut Turun ja Porin ratsuväkirykmentin pääkatselmusluetteloon vuodelta 1753. Telttakuntia ei mainittu lainkaan rusthollien luettelossa, joten arvelisin, että telttakunnat on ehkä jaettu numerojärjestyksessä. Näin ollen komppanianumerot 46–50 olisivat muodostaneet telttakunnan. Tällä logiikalla Antti Välläri oli saanut sovinnolla rahat tekemistään ostoksista Inkilän Eskolalta (46) ja Kraamalta (47) sekä Hintsalan Rautalalta (50).

Tällä tavoin satunnainen silmiin osunut maininta telttakunnasta tuttujen nimien yhteydessä johti matkalle armeijan varustamisen historiaan. Monta kysymystä jäi edelleen ilmaan, mutta käräjillä käsitelty tapaus selvisi. Tutkijana ymmärrän jälleen vähän paremmin menneisyydessä eläneitä ihmisiä, ja toivottavasti sinäkin, hyvä lukijani, viihdyit kertomuksen parissa.

Piirros: Janne Kopu

Matkailuihme

Vihreä Kolmio

Ei ollut navigaattoreita - oli agitaattoreita.

Tehkää mitä vaan, mutta älkää nyt ainakaan matkailuun panostako! No jokaisen on pakko asua jossakin, totesi toinen. Tämä on kuitenkin tarina hehkusta, joka yhteisellä puhalluksella saatiin kunnon lieskoihin. Moni epäilijäkin kääntyi yhteistyökumppaniksi.

Kaiken lähtökohta on se miten tarina kerrotaan. Jossain vastanimitetyn Loimaan kunnan elinkeinoasiamiehen alalaatikossa oli lyijykynähahmotelma. Kyseessä oli Loimaan etuvartioon Turun suunnalta lähestyville suunniteltu tervetuloa toivottava käsi. Tarkemmin työhön tutustuessa tajusin, että piirros oli Alpo Jaakolan ja käsi oli luonnosteltu patsaspuiston vieressä olevaan kuivuriin.

Siis nyt mietittynä oikea Faroksen majakka. No jopas, asioita saattoi tarkastella eri kulmilta. Pian olikin kokous Vampulassa. Vain muutamia vuosia aiemmin oli perustettu Loimaan Seudun Matkailupalvelu ry. Mappi vain kiersi kunnansihteereiltä toisille, välttämättömät kokoukset kyllä pidettiin. Pienen pieni pesämuna oli muodostunut jäsenmaksuista. Lopulta juuri näillä pennosilla saatoimme palkata Ulla Kaski-

luodon muutamaksi viikkotunniksi. Kyseessä taisi olla vain palkka kahteen tiistaiseen viikkotuntiin. Ullan osaaminen ja ahkeruus olivat vankka pohja. Aloimme toimia joukkueena. Perinteinen muinainen Hämeen Härkätien varsi Marttilan, Koski Tl:n ja Tarvasjoen kuntineen kääntyi yhteistyöhön hämäläisen Ypäjän ja Satakuntaan kuuluneen Vampulan kanssa. Keskellä oli Loimaa, historialtaan sekin vanhaa Satakuntaa edustavana.

Tuli soitto taas kerran Turusta. Loimaalta Lontooseen ja sieltä Turkuun ajautunut matkailun osaaja Arja Yli-Uotila otti yhteyttä ”ettekö te keksi siellä mitään yhteistä matkailutuotetta”. Kysäisin, että paljonko meillä on aikaa. ”Vartti", sanoi Arja. Vähän hätääntyneenä sanoin, että yritämme. Pian oli autoni täynnä matkailupiston saaneita. Ypäjällä saakka kävimme. Lähdimme noita Prättäkitin jalanjäljille. Siitä tuli ihan ensimmäinen matkailutuotteemme. Alusta saakka Turun Sanomien toimittajat Eeva Suojanen ja Heikki Ala-Nissilä mielellään kirjoittivat aiheistamme. Ypäjän matkalla kirjailija Pirkko Jaakola kertoili tarinoita lähtemättömään tyyliinsä. Mieleeni jäi sanomalehden lukuhetki, jossa Pirkon vanhemmat täydensivät toisiaan. Taisi äiti Jaakola lukea ja ihmetellä isä Väinölle, ”mikähän on tuokin lehdessä mainittu ruiskukansinen käsilaukku”. No kyse oli Väinön tarkastuksen jälkeen ruiskukansinisestä käsilaukusta. Hulvattomuus tarttui koko joukkoon. Suomi haikaili Euroopan Unioniin ja Loimaan seutu Suomen matkailukartalle. Rohkeus kasvoi sfääreihin ja uskalsimme mennä jopa Helsingin Matkailumessuille. Ensimmäisellä kerralla aina vähän säpsäh-

dimme, kun viereisellä Lappeenrannan osastolla kajahti ”prinsesssa Armaada”. Seuraavalla kerralla saimme matkaan Alpo Jaakolan puisen, kookkaan naisfiguurin. Tauno Suominen asetti puupatsaan niin ovelasti, että messukävijät joutuivat kuin puolivahingossa osastollemme.

Pian tuli mahdolliseksi hakea Euroopan maatalouden ohjausrahaston hankerahoja. Mukana oli niin Kanniston kotieläintila Alastarolta kuin Kuralan kartano Yläneeltä samoin Postin tallikin Marttilasta.

Mikään ei enää pidätellyt hakemusta, vaikka osallistujien piti mennä ihan omavelkaiseen takaukseen, jotta ohjausrahaston ehdot täyttyivät. Kun Vihreä Kolmio vuonna 2005 palkittiin matkailun Varsinais-Suomessa jaettavalla Matkailun Oskari -palkinnolla oli perusteluissa mainittu mm. tuo takaus, jossa siis olin Ullan kanssa mukana. Meistä tuli EU:n tukibyrokratian osaajia. Samalla kuitenkin toiminta yritysten kanssa oli mahdollisimman selkeää ja suoraviivaista. Pääsimme alueena laatimaan Varsinais-Suomen matkailustrategiaa ja yhteistyökumppanina oli mm. Turku Touring. Pian aloimme Esa Lähteenmäen ja kuntien kanssa toteuttamaan Virttaalle keskeistä harjureittiä. Majoitustakin oli tar-

jolla. Opastyö oli Anja Välimäen johdolla päässyt hyvään vauhtiin. Pian tulivat strutsit ja biisonit. Voisi mainita, että tarjolla oli lähes kaikkea mitä matkailija voi vain kaivata: savusaunaa, luomuleipää, strutsin munia, golfia, jokimelontaa, erävaellusta, museoita, ratsastusta, kesäteatteria, kuunnelmaa ja äännelmää, luonnon hiljaisuutta ja myös moderneja shoppailumahdollisuuksia. Nämä sitten mainittiin myös palkinnon perusteluissa. Erikseen vielä haluan mainita olkigallerian Alastarolla. Voimavaroja yhdistellen ja ylittäen syntyi verkottumista ja syöttelemällä toisillemme syntyi maaleja.

Loimaalla palveli kaksi matkatoimistoa ja molemmilla oli valikoimissaan paikallisia kohteita. Vihreän kolmion palveluntuottajia ja yrittäjiä oli parhaimmillaan noin 80. Myös Vihreällä

Kolmiolla oli jonkin aikaa tuotemyymälä ja monipuolinen infopiste.

Tämä on vain yhden toimijan tarina yhdestä kolmion kulmasta nähtynä. Joukkovoima teki toiminnasta merkittävän. Toimintamme oli monipuolista ja monipaikkaisia. Yksittäinen kohde ja kuntakin oli vain osa kokonaisuutta.

Lopulta kuntien uudet suuntaumisnäkökulmat päättivät toiminnan, jota kyllä edelleenkin haikaillaan.

Tämän kirjoittaja välillä muistelee tuota patsaspuiston tervehtivää kättä. Maailman vanhin paikkakunta toivoisi matkailijat tervetulleeksi. Aina pitää olla unelmia. Missähän tuo Alpo Jaakolan piirustus nyt on?

Pauli Salminen

Kirjailija Kai Linnilän henkilökohtainen lahja Vihreälle Kolmiolle. Kyseessä on kuva Topeliuksen kirjasta: Suomi kuvin esitettynä.

Kaikilla on paikkansa

”Hiekan rahina kenkien alla sekoittui jonossa kulkevien alakoululaisten puheenhälinään, oltiin menossa koulun ruokalaan, mutta hän kuuli sen, miten takana kulkevat rinnakkaisluokan pojat matkivat hänen hieman laahaavaa ja hiekkaa rahisuttavaa kävelyään. Hän ei välittänyt siitä, hän oli päättänyt olla välittämättä, vaikka liikuntatunnilla hän taas kiertäisi yksin koulun kaukaloa ympäri, kun muut pelaisivat kaukalossa jääkiekkoa. Hän painoi mielessään nappia, millä hän sulkisi kaiken muun ympäriltään, sillä hän tiesi, että kaikilla on paikkansa, hänelläkin.”

Edellä oleva tarina voisi olla lainaus kenen tahansa koululaisen koulupäivästä, se voisi olla totta, tai olla olematta, ei siitä sen enempää. Heräsin vain miettimään näitä juttuja, kun kirjasin ylös muistiinpanojani Loimaan Kaupungin keskuskoulun rehtorin Jussi Tuimalan kanssa käymäni keskustelutuokion jälkeen.

Olin sopinut tapaamisesta rehtori Tuimalan kanssa, ajatuksenani päästä hieman valaisemaan itselleni kuvaa siitä, millaista on toimia tänä päivänä koulumaailmassa rehtorina, opettajana, koulunkäynninohjaajana, koulun ruokalan keittäjänä, harrastekerhon vetäjänä tai vaikka digituutorina. Tiesin, että koulumaailma on muuttunut siitä, kun itse istuin koulun penkillä suorittamassa oppivelvollisuuttani, mutta en osannut aavistaa, miten paljon ja mitä kaikkia hienoja juttuja tänä päivänä voi koulu oppilaille tarjota.

Loimaan Kaupungin keskuskoulun rehtori Tuimalan kanssa keskustellessani voin aistia koulussa vallitsevan hyvän ilmapiirin. Iso koulu, missä melkein 400 oppilasta, 29 opettajaa ja muu henkilökunta puhaltaa yhteen hiileen; tää on meidän juttumme, täällä kaikilla tulee saada olla kivaa. Hienoa kuulla, sillä ”kyseessä on iso orkesteri”, jolla tarvitsee ”hyvän kapellimestarin” ja sellainen selvästi on rehtori Jussi Tuimala.

Raumalaislähtöinen Jussi Tuimala sanoo saneensa sysäyksen opettajan ammattiin,

kun hän toimi ennen opettajan opintojaan koulunkäynnin ohjaajana. Työ avasi silmiä ja laittoi monta asiaa oikeaan järjestykseen ja antoi hyvät eväät opettajan opintoihin. Rehtori Tuimalan puheesta saattaa hyvin aistia hänen arvostuksensa koulunsa henkilökuntaa kohtaan, miten kaikilla on paikkansa ”tässä isossa orkesterissa”. Rehtorin työ on kokopäiväistä johtamista isossa koulussa. Varsinaiseen opetustyöhön ei rehtorin työpäivässä ole tunteja varattuna. Kysynkin Jussilta, miten on, onko paloa varsinaiseen opetustyöhön. Jussi toteaa, että näin on hyvä, hallinnolliset hommat ovat tällä hetkellä se juttu, mitkä antavat paljon ja joita on mukava tehdä Keskustellessani rehtori Tuimalan kanssa, on hienoa huomata, miten koulumaailma on kehittynyt, muuttunut ja mennyt eteenpäin niistä ajoista, kun itse olin koulun penkillä. Tänä päivänä on koulun oppilaillakin aivan uudenlaisia rooleja, kuten toimia vaikka digituutorina muille oppilaille. On hienoa huomata, että jokainen oppilas, opettaja ja henkilökunnan edustaja huomioidaan omina persooninaan ja kaikkia kannustetaan siihen. Näin saadaan energiat suunnattua oikein, siihen missä persoonat ovat vahvimmillaan ja ehkäistään samalla eriarvoistumista.

Rehtorin puheesta voi aistia myös hänen arvostuksensa koulun koulunkäynnin ohjaajia kohtaan. Jussi kertoo, että hyvästä ja osaavasta koulunkäynnin ohjaajasta on moneen rooliin heidän koulussaan. He voivat

toimia luokanopettajien tukena, nimensä mukaisesti ohjaajina varsinaisessa opetuksessa, yksittäisen enemmän tukea tarvitsen oppilaan ohjaajina tai vaikka kokki-, kuvistai parkourkerhon vetäjinä. Hyvä koulunkäynnin ohjaaja on tärkeä pala osana oppilaan oppimisprosessia, se takuuvarma pakki oppilaan oppimisen kentällisessä.

Koulun rehtorilla on kaikki johtamisen langat hyvin käsissään. Johtoryhmä kokoontuu viikottain, pidetään henkilökuntapalaveria, kuulostellaan kuulumiset ja annetaan henkilökunnan jäsenille tarvittavat työkalut pakkiin, jotta oppimisen juna koulussa pysyy hyvin raiteillaan – jokainen huomioidaan omana persoonanaan.

Kiitän rehtori Tuimalaa mukavasta keskustelutuokiosta. Arvostukseni suomalaista koulujärjestelmää kohtaan on keskustelumme aikana noussut aivan uudelle tasolle. Se innostus, mikä rehtori Tuimalan puheessa koulusta, opetuksesta, henkilökunnasta ja kaikesta kouluun liittyvästä vahvistaa uskoani siitä, että perusopetus suomalaisissa kouluissa on hyvissä ja osaavissa käsissä. Haluankin omalta osaltani toivottaa menestystä ja voimia teille kaikille opetustyön parissa toimiville, teette todella arvokasta työtä.

Hyvän ystäväni sanoja lainatakseni haluan todeta teille kaikille niin oppilaille kuin koulujen henkilökunnan jäsenille ”Sinä riität, sillä kaikilla on paikkansa”.

Ari Lindell

MLL:n mukaan joka viides lapsi kokee itsensä kiusatuksi ja yli 50%:n lähipiirissä on ollut kiusaamista. Lions Clubit toteuttavat KiTeNet-kampanjaa vuosina 2021-2023. Valtakunnallisesti kohteena ovat 10-vuotiaat lapset. Kampanjan aineiston Lions’t tarjoavat ilmaiseksi kouluille vanhempainiltoja varten.

Lapset käyttävät mediaa eniten yhteydenpitoon, tiedonhakuun ja uuden oppiseen. Tytöt ovat verkostoituneita ja pojat pitävät pelaamisesta. Internetissä on paljon hyvää, mutta myös sellaista miltä lasten tulisi oppia suojautumaan.

Vanhempien oma mediasuhde on lähtökohtana mediakasvatukselle. Perheissä olisi tärkeää keskustella lasten kanssa päivittäin koulupäivien tapahtumista. Turvallisen yhdessäolon ja luottamuksen rakentuminen vanhempien ja lasten välille on tärkeää. Luottamuksen tärkeys korostuu erityisesti lapsen kohdatessa itse kiusaamista tai nähdessään jonkun muun joutuvan kiusaamisen kohteeksi. Usein kiusattua uhkaillaan tai kiristetään jollain asialla, jolloin lapsi ei uskalla kertoa koulussa tai koulumatkalla tapahtuvasta kiusaamisesta kotona.

KiTeNet-hankkeessa leijonat ovat lähestyneet kouluja ja esitelleet KiTeNet-materiaalia. Materiaalia läpi käydessä koulujen rehtorin, kuraattorin tai somekouluttajan kanssa, on noussut toistuvasti esille käsiteltävän asian tärkeys. Virpi

IV-Pelti Luuri Oy

Saada elää MAASEUDULLA - etuoikeusko

Täytyy tunnustaa, että ihmettelen, miten henkilöitä, jotka toimivat yrittäjinä, elävät luonnosta ja maataloudesta ja yrittävät elää rauhallista yhteiseloa luonnon kanssa, syyllistetään lehtikirjoituksissa ja naamakirjamielipiteissä luontoäidin turmelemisesta.

Miten voi olla, että ihmisten, jotka saavat elantonsa maasta, metsistä ja luonnosta täytyy todistaa syyttömyyttään siitä, etteivät he luontoa turmele, vaan nimenomaan yrittävät kaikin keinoin ylläpitää sitä? On mielenkiintoista seurata valtakunnan ykköshenkilöiden keskustelua asiasta ja kuunnella heidän todisteluitaan siitä, miten alkutuotannon tulisi muuttua. Kaikkea tulisi ennallistaa – miten 5 miljoonan kansa laittaa 8 miljardin asukkaan maapallon ilmastoasiat kuntoon suit sait sukkelaan.

Lihan syönnistä tehdään melkein syntiä, ”mikä tappaa niin kotona kuin puutarhassa.” Onko tulevaisuutta se, että possuihin, kanoihin, lehmiin ja lihanautoihin pääse tulevaisuudessa tutustumaan vain oppikirjojen kuvissa ja luonnontieteellisissä museoissa? Niin, mistä tulee ruoka tulevaisuudessa lautaselle? Annammeko arvostusta alkutuottajille, henkilöille, joiden ansioista meillä on meidän jokapäiväinen leipämme ja puuromme? Moni meistä vaan pitää suuhun mätettävää ruokaa itsestään selvänä juttuna – jostain se vaan tulee.

Hiilensidonta on päivän sana, suot pakettiin – ei turpeelle – meni leipä monelta yrittäjältä.

Nyt on turvesuon laidalla vain romurautaa näytillä. Jos jotain olen koulun biologian tunnilta oppinut, niin käsittääkseni metsien hiilensidonta perustuu puun kasvuun. Metsiämme on hoidettu hyvin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä, mistä syystä metsien kasvu on melkein tuplaantunut. 1970-luvulta asti metsiemme kasvu on ollut suurempi kuin käyttö. Nyt kuitenkin todetaan viisaalla suulla, että metsien hiilensidonta, on romahtanut. Vastaavaa puuston kasvun romahdusta, ei kuitenkaan ole tapahtunut – kysymys kuuluukin, fiilataanko meitä linssiin??

Puhutaan luonnon ennallistamisesta – ympäristön palauttamisesta mahdollisimman lähelle sen alkuperäistä tilaa – hienoa!! En vaan ymmärrä, miksi suomalaista luontoa täytyy ennallistaa, kun se nykyisellään on jo itsessään luontoa, mitä me ennallistamme?? Onko tässä meille myyty ajatus, ”että kyllähän meidänkin täytyy ennallistaa, kun muuallakin ennallistetaan”. Olisiko järjen käyttö tässäkin asiassa ehkä mahdollista, eikä mentäis koohotettais ympäriinsä, kuin sokeat kanat! Viimekädessä luonto kyllä voittaa aina – kyllä luontoäiti aika äkkiä mökkitien metsittää, jos ei sitä ole hoitamassa ja raivaamassa.

Maalla asuvana toivoisin, että ennallistaminen kohdistettaisiin moniin kaupunkilaisiin –erityisesti Euroopan mantereella. Saataisiinko näin toimien heräämään City-ihmisen takarai-

vossa ajatus / mielikuva siitä, kuinka tulisi elää luonnon kanssa sovussa niin, että molemmat olisivat onnellisia?

Minusta olisi hienoa, jos saataisiin täältä omasta Koto-Suomestamme lähtemään liikkeelle ajatus, miten hienoa maalla on elää ja asua. Saada herätä kesäaamuna linnunlauluun, kuunnella elokuussa sadonkorjuuaikaan sirkkojen siritystä tai istua ulkona kuun valossa ja kuunnella vain pelkkää hiljaisuutta. Eikö siinä olisi hieno sielunmaisema? Bonuksena tulisi pieni pelko törmätä susiin marjamatkalla, mahdollisuus lapioida oman pihamaan lumet ja tilaisuus nuuhkia pakokaasuvapaata raikasta talvi-ilmaa.

Jos edes osa meistä ajattelisi, että maalla on mukavaa, näen pieniä valon pilkahduksia siinä, että ihmisten kunnioitus suomalaista maaseutua kohtaan ei tule tulevaisuudessa olemaan pelkkä katoava luonnonvara. Mielestäni muutos tässäkin asiassa lähtee liikkeelle korvien välistä ja toivon meidän heräävän huomaamaan, että on etuoikeus saada elää maaseudulla. Toivon, että annamme kaiken sen kunnioituksen ja arvostuksen niille yrittäjille – emännille ja isännille - jotka pitävät huolen siitä, että me kaikki saamme sen jokapäiväisen leipämme ja puuromme lautaselle. Pidetään toisistamme ja rakkaasta isänmaastamme hyvää huolta, se on meidän etuoikeutemme ja velvollisuutemme jälkipolvia kohtaan.

HSU

Monta tapaa tehdä hyvää.

- Kauden 2021-2022 teema

Sihteerin osalta kausi alkoi mieluisalla tavalla ja heti hallituksen vaihtajaisissa. Ensimmäiseksi tehtäväksi tuli Göran Österbergin ritarihakemuksen jättäminen Aarne Ritarisäätiölle. Kausi alkoi koronan varjossa. Klubikokoukset päätettiin pitää etänä Teams-sovelluksella. Etäkokouksiin osallistuminen alkoi sujua varsin mukavasti. Välillä varattiin isommat tilat Metsämaan Kalliohovista.

Klubien sääntöuudistusta valmisteltiin Lions-liitossa ensin mallisäännöiksi. LC Tähkän Presidentti Matti Schwartz sekä sääntötoimikunnan muut jäsenet: Rauli Selinheimo, Reijo Ylösmäki sekä Ari Lindell tekivät esityksen uudistettavista klubin säännöistä hallitukselle ja ylimääräiselle kokoukselle päätettäväksi. Klubin uudet säännöt astuivat voimaan 29.12.2021.

Perinteisesti osallistuimme Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelukseen. Presidentti Matti Schwartz kantoi lippua lippukulkueessa kanta-Loimaan kirkon sankarihaudoille.

Joululehti on klubimme pääaktiviteetti. Lehtitoimikunnan puheenjohtaja Antti Majanen innosti ja välillä hieman ”potkikin” klubiveljiä töihin joululehden aikaansaamiseksi. Joulukuun kokoukset sekä jouluruokailu voitiin pitää yhdessä ladyjen kanssa juhlavasti Laakee Delissä koronapassien ansiosta. Omat pojat Jarmo ja Matti S. huolehtivat elävästä musiikista ja muutama yhteislaulukin laulettiin.

Kauden 2021-2022 avustuksina jaoimme mm.

• Stipendit kouluille

• Avustus Loimaan teatterin nuorille

• Palkinnot lumiveistoskilpailun palkituille

• Erityisluokalle rahoitimme retken Keilahalliin

Perinteinen lumiveistoskilpailu avattiin ja teoksia saimme valokuvina kymmenittäin. Viime vuoden vaikuttavin lumiveistosteos valinnan teki kuvataiteilija Terhi Ekebom. Tänä vuonna taiteilija Klaus Kopu lupautui sen tekemään. Hän löysi palkittujen lisäksi vielä muutaman helmen. Arviointiraati koostui clubin Presidenteistä: 1. varapresidentti Antti Majanen, istuva presidentti Matti Schwartz sekä past. presidentti Miikka Ristimäki kokoontuivat 18.4, ja kävivät teoksia läpi. Useamman kahvikupin ja pohdinnan jälkeen kolme parasta ei riittänyt, joten valittiin neljä palkittavaa tekijää ja työtä. Palkinnot jaettiin Leijonapuistossa 25.4.2022 ja suojelijana toimi Matti Mäkilä.

LC Loimaa/Tähkän hallitus 2021-2022

Uutena pilottihankkeena teetimme värityskirjat jaettaviksi vanhuksille. Värityskirjassa on kuvina paikallisia tuttuja rakennuksia. Klubiveli Jari Koivusaaren ideoima kirja toteutettiin yhteystyössä Novidan media-alan koulutuksen kanssa. Iso kiitos Tea, Casimir ja ope Niko sekä kaikki mukana olleet!

Klubin jäsenistössä oli pientä vaihtuvuutta, mutta uudeksi jäseneksi saimme Kalle Lehtisen. Leijona- ritari Matti Mäkilälle myönnettiin etuoikeutetun veljen arvo. Hän on toiminut LC Loimaa Tähkässä aktiivisesti jo 33 vuotta. Matti lupautui jatkossakin olemaan mukana kokouksissa ja tarvittaessa ohjeistamaan meitä nuorempia veljiä.

Kauden viimeiseen kuukausikokoukseen kokoustilan Jaskan puodissa tarjosi klubiveljemme Jaakko Ahokas. Kokous toteutettiin näin yritysvierailuna ja Jaakolle ojensimme klubimme standardin. Hallituksen vaihtajaiset pidimme Metsämaan metsästysseuran tiloissa 27.5.2022.

Kauden viimeinen aktiviteetti oli 11.6.2022 Tractor Pulling kilpailun makkaramyyntipisteen pyörittäminen. Makkarien grillaaminen ja myynti sujui hyvin kuumuudesta ja kiireestä huolimatta toimeliaiden veljien ansiosta. Kauan kaivattu yhteinen tekeminen, pitkän Koronajakson jälkeen oli odotettu ja mieleinen.

Nopeasti vuosi vaihtuu niin myös tehtävät.

Jari Nestori Männistö Klubin sihteeri 2021-2022

• Presidentti Matti Schwartz

• Past presidentti Miikka Ristimäki

• 1.varapresidentti Antti Majanen

• 2. varapresidentti Jari Koivusaari

• Sihteeri Jari Männistö

• Rahastonhoitaja Jarmo Harjunmaa

• Tailtwister Harri Parikka

• Quest lion Ari Vikström

• Klubimestari Tomi Mäkelä

• Tiedotussihteeri ja Ars Lion Ville Manner

• Arkistonhoitaja Harri Parikka

• Jäsenjohtaja Reijo Ylösmäki

Kauden 2021–2022 toiminnantarkastajat: Rauli Selinheimo ja Reijo Raitanen

KULJETAMME

NOSTOPALVELU

• Rakennusten täytöt sorakahmarilla tai betonijassikalla • Piha- ja ongelmapuiden kaadot sahakouralla

Varusteina mm. vinssi, henkilökori, lavahaarukka, sorakahmari ym.

Muuttolinnun mahtava maailmanennätysmatka

Tämä kyseinen lintu lensi tänä syksynä muuttomatkallaan Alaskasta Australiaan yhtäjaksoisesti 13560 km yli Tyynenmeren ilman taukoja ja matkaan kului aikaa 11 vuorokautta! Se lensi Alaskasta Tasmanian lämpöön ja saapui perille 25.10. Linnun matkaseuranta tapahtui satelliittitunnistimella. Uusi maailmanennätyksen haltija on viisi kuukautta vanha punakuiri (Limosa lapponica), joka kuuluu kurppien heimoon. Lintulaji pesii myös Lapissa, josta niiden muuttomatka talveksi johtaa Välimeren tienoille. Vertailun vuosi ennätyslennon pituus on yli kaksi kertaa pitempi kuin lentomatka Helsingistä New Yorkiin. Linnun matkavauhti oli ollut 50 km/h eikä sisältänyt lepotaukoja. EV Lähde: Niko Kettusen kirjoitus Helsingin Sanomissa 31.10.2022.

Talvisota

On kulunut 82 vuotta talvisodan päättymisestä. Silloin Neuvostoliiton puolella Mainilassa puna-armeijan toimesta räjäytettiin ja siitä he syyttivät suomalaisia ja sen jälkeen sanoivat irti maittemme välillä olleen hyökkäämättömyyssopimuksen ja aloittivat sodan Suomea vastaan sotaa julistamatta marraskuun viimeisenä päivänä 1939. Suuri naapuri ei kunnioittanut itsenäisyyttämme ja vapauttamme, vaan yritti miehittää maamme nopeilla iskuilla kahdessa viikossa, kuten olivat suunnitelleet. Urheiden puolustustaistelujen johdosta puna-armeija ei valloittanut maatamme. Tappiot olivat suuret kummallakin puolella ja rauhanteossa menetimme 10 % maa-alastamme ja 11 % kansastamme joutui jättämään kotinsa. Tuska ja ahdistus koetti koko kansaamme! Olin yksi heistä kodittomista. Tätä sotaa Venäjän historia kutsuu pieneksi rajakahakaksi! - Kunnia silloisille maamme puolustajille.

Nyt ei Neuvostoliittoa enää ole, mutta samalta suunnalta ja saman kansan johtajan toimesta alkoi sota Ukrainassa, tuossa Euroopan keskellä olevassa maassa, joka aivan varmasti haluaisi elää rauhassa naapureittensa kans-

sa ja rakentaa isänmaata paremmaksi tuleville polville. Sota, jota siellä nyt käydään, on nyt kestänyt jo pian vuoden ja tuhot ovat valtaisia myös hyökkääjien keskuudessa. Mutta Venäjällä ei tätä kahinaa saa kutsua sodaksi, vaan se on erityioperaatio, jolla vapautetaan venäläisiä ukrainalaisten vallasta! Venäjällä laadittiin pikavauhtia laki, jolla kielletään puhumasta sodasta jopa 15 vuoden vankeuden uhalla. Mutta näyttää nyt kyllä siltä, että vaienneet ovat vain ne, jotka tuodaan takaisin kotiin lauta-arkuissa ja niitä on tuhansia. Jopa Venäjän ulkoministeri sanoi Turkin presidentille, ettei Venäjä ole hyökännyt! Hyvin on saatu peitetyksi, kun ei edes ulkoministeri tiedä.

Useita yhtymäkohtia löytyy talvisodasta ja tästä nyt käynnissä olevassa ”operaatiossa”, jota kyllä pitää sodaksi kutsua, sanokoon Putin vaikka mitä. Tämä viimeinen sota on ollut aikomuksena peittää suurilla valheilla kansalaisten tietoisuudesta ja siinä on vain osittain onnistuttu. Talous Venäjällä romahtaa ja sen kyllä huomaavat kaikki kansalaiset ja hinnat samalla nousevat. Niin käy muuallakin maailmassa.

Tämä karmea sota on aiheuttanut ukrainalaisille kaikki sodan

seuraukset; tuhansia kuolleita, ja tuhoutuneita kaupunkeja ja kyliä, nälänhätää ja puutetta kaikilla elämän aloilla. Siksi miljoonat ukrainalaiset ovat paenneet kotimaastaan henkensä kaupalla. Tänne Loimaallekin heitä on tullut jo ainakin toista sataa henkeä. Lapset käyvät Hirvikosken Yhtenäiskoulua ja myös aikuiset ovat alkaneet opiskella suomen kieltä, jotta sopeutuisivat paremmin tähän vieraaseen ympäristöön.

Kaikilla heillä on kuitenkin suuri kaipuu kotiin, jota ei jokaisella enää edes ole. Kiitokset kaikille loimaalaisille, jotka ovat heitä avustaneet! Avun tarve on yhä suuri. Siksi meidän tulee auttaa näitä sotapakolaisia tulevinakin aikoina.

Kun on tiedossa, että joskus sodan on loputtava, niin olisi paras lopettaa se heti, ettei tulisi vielä paljon tuhoa ja kärsimystä. Jo tällä sodalla Putin on saanut nimensä pysyvästi historian lehdille, joten tavoite on siltä osin saavutettu. Hän on päässyt jo nyt muutamien keisareiden, sekä Stalinin ja Hitlerin petomaiseen joukkoon.

Toivotan kaikille ukrainalaisille voimia, hyvää joulua ja todella parempaa uutta vuotta. Eino Vepsä

HYVÄÄ JOULUA

JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2023!

Helena Yli-Tuomola ja Jaakko Ahokas

Olavi Ala-Nissilä Marjo ja Jarmo Harjunmaa Mai-Riitta ja Juha Helminen Maire ja Simo Koivula Else ja Antti Koivunen Laura Muhonen ja Jari Koivusaari Leena ja Ville Kotiranta Veikko Kotiranta Jouko Kylä-Utsuri Nelli ja Kalle Lehtinen Jaana ja Ari Lindell Riitta ja Antti Lintula Tarja Pajula ja Antti Majanen Anniina ja Ville Manner Teija ja Unto Marjamäki Erja ja Esko Markula Heidi ja Tomi Mäkelä Anja ja Matti Mäkilä Jari Männistö

Sari Kuusisto ja Markku Nenonen

Leena Keskitalo ja Harri Parikka Hilkka ja Pentti Päivölä Anneli ja Matti Raikkonen Katriina ja Reijo Raitanen Sirpa ja Olli-Pekka Rastas Orvokki ja Jouko Rinne Anne ja Pekka Rinne Sanna ja Miikka Ristimäki Brita ja Raimo Salonen Tiina ja Jari Sandell Johanna ja Aapo Savo Sari ja Matti Schwartz Arja ja Rauli Selinheimo Terhi Puisto ja Hannu Suominen Leena ja Ilkka Uusitalo Päivi ja Kalle Vanha-Perttula Rauha ja Eino Vepsä Eija-Liisa ja Ari Vikström Mari ja Reijo Ylösmäki Pauli Yrjölä jaSanna Jakokoski Tuula ja Göran Österberg