6 minute read
Tarmo Törmänen
Mayday, mayday, täällä Estonia!
Osa 2/2
Advertisement
(Osa 1 julkaistu Lapillisessa nro 53)
Sitten kuului hirveä jysähdys ja lattia kallistui huomattavasti. Tuolia ja pöytiä liukui huutavine asiakkaineen ravintolan toiseen seinään. Karaokelaitteet, baaritiskin ja -hyllyn viinapullot putosivat lattialle aiheuttaen hirveän metelin. Jarmo liukui myös parkettia pitkin toiselle puolen pubia. Hän näki, kuinka seinästä irronnut peliautomaatti murskasi alleen jääneen naisen. Möykkä oli sanoinkuvaamaton: särkyvien astioiden kilinää, kirkumista ja kiroilua.
Jarmo kömpi pystyyn huomaten, että otsasta tippui verta. Hän oli lyönyt päänsä kaatuneen pöydän kulmaan. Jarmo painoi paperinenäliinalla haavaa ja sai verentulon pysähtymään yllättävän nopeasti. Jarmo katsoi ympärilleen. Näky oli hirvittävä. Vaikeroivia ja itkeviä ihmisiä makasi sikin sokin huonekalujen, astioiden, pullojen ja oluttuoppien seassa. Joukko itkeviä naisia oli kerääntynyt peliautomaatin alle jääneen naisen luo. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Naisen takaraivo oli murskaantunut.
Jarmo lähti käytävälle. Anua ja baaritiskin poliiseja ei näkynyt. Jarmo huomasi portaitten alapäässä saman pojan, jonka hän oli nähnyt vanhempiensa kanssa Viruhotellin ravintolassa. Poika sanoi pudonneensa kolmannella kannella olevan hytin sängystä. Isä oli käskenyt heti pukeutua ja hän oli lähtenyt vanhempiensa kanssa hytistä kuultuaan kolahduksen yhden jälkeen. Isä oli jäänyt auttamaan nilkkansa nyrjäyttänyttä äitiä. Jarmo sanoi, että jatketaan matkaa yläkannelle, jonne pojan isäkin oli sanonut äidin kanssa tulevan. Kaiteista tukea ottaen Jarmo ja poika, joka sanoi nimekseen Lars, pääsivät kahdeksannelle kannelle. Moni muukin kipusi yläkannelle ottaen toisiaan käsistä. Joku vanhempi nainen kompuroi portaissa ja vieri alaspäin portaikkoa kirkuen korvia vihlovasti.
Kovaäänisestä kuului hento naisääni, joka sanoi viroksi: “Hälytys, hälytys, laivalla on hälytys”. Sen jälkeen hän hälytti viroksi henkilökuntaa. Yläkannella Jarmo ja Lars menivät hakemaan pelastusliivejä, joita oli kymmenittäin siellä täällä. Jarmo auttoi Larsia pelastusliivin pukemisessa. Kannelle oli kertynyt jo kymmeniä itkeviä, hysteerisiä ja huutavia matkustajia. Jotkut olivat niin sokissa, että seisoivat vain seinän vieressä jäykkinä puhumatta mitään. Miehistö yritti irrottaa pelastusveneitä ketjuista siinä kuitenkaan onnistumatta. Laiva oli jo kallistunut liikaa. Miehistö heitteli punaisia pelastuslauttoja mereen ja kannelle. Sitten laivan valot sammuivat lisäten kaaosta ja paniikkia.
Laiva kallistui yhä enemmän kyljelleen peräosan alkaessa vajota. Ihmisiä ja pelastuslauttoja putosi mereen saman tien. Jarmo piti kaiteesta kiinni kaksin käsin ja onnistui siirtymään laivan kyljelle muutaman nuoremman miehen kanssa. Aallot olivat ainakin kuusi metriä korkeat. Nyt Jarmon mieleen hiipi pelko. Ilmeisesti humalatila oli saanut hänet pysymään tähän saakka suhteellisen rauhallisena, mutta nyt humala oli häipynyt. Jarmo kiipesi kylkeä pitkin kohti laivan keulaa, joka oli noussut pystyyn. Kohta laiva uppoaa, minkä vuoksi hänen on pakko hypätä hyiseen mereen. Hänen vierestään kaksi miestä katosi muutamassa sekunnissa mereen kauhusta huutaen. Sitten Jarmo hyppäsi toisen miehen perässä.
Jarmo meni hurjaa vauhtia meren syvyyteen. Sitten hän nousi pintaan ja alkoi uida uppoavasta laivasta poispäin. Vesi oli jäätävän kylmää ja aallokko heitteli häntä kymmeniä metrejä. Hän näki ympärillään useita pelastuslauttoja, mutta ne olivat liian kaukana. Jarmo näki ja kuuli, kuinka matkustajat taistelivat raivoisasti hengestään huutaen apua. Hän näki laivan keulaosan vajoavan pinnan alle aiheuttaen valtavan vesipyörteen. Jarmoa aallot heittelivät kauemmaksi laivassa. Voimat alkoivat hiipua. Tämäkö oli hänen kohtalonsa? Elämä vilisti mielessä kuin nopeutettu elokuva. Aallokko heitti häntä kohti pelastuslauttaa, mutta hän ei saanut otetta lautan tikkaista. Lähellään hän näki naisen, joka vajosi kohmettuneena pinnan alle.
Jarmo oli tajunnan rajamailla, kun aallokko heitti hänet taas pelastuslauttaa vasten. Hän sai otteen tikkaista ja kaksi miestä kiskoi häntä lauttaan. Viimeisillä voimillaan hän sai jalkansa aseteltua tikkaille ja pääsi lauttaan sisään miesten vetämänä. Lautassa paloi taskulamppu. Hän tunnisti heti toisen miehen. Hän oli Göran, pubin baaritiskillä juopotellut poliisi. Toinen mies oli suomalainen, joka sanoi nimekseen Erik. Jarmo kiitti miehiä pelastamisesta. Jarmo yllättyi nähtyään, että lautassa makasi myös Anu, jonka kanssa hän oli tanssinut. Hän kuuli myös pojan itkua ja tunnisti Larsin. Hän otti Larsia kaulasta kiinni ja yritti lohduttaa häntä. Lars oli hyvin väsyneen oloinen. Göran oli
Larsin kanssa hypännyt laivasta. Göran oli päässyt pelastuslauttaan melko pian ja saanut vedettyä Larsin lauttaan. Myöhemmin hän oli auttanut Anun lautalle ja viimeiseksi Göran oli nostanut voipuneen Erikin lauttaan.
Hyväkuntoisimmat Göran ja Erik äyskäröivät vettä lautasta. Jarmo kietoi Larsin ja Anun lämpökelmuun ja meni heidän viereensä makaamaan. Anulla ei ollut kaikki hyvin. Hän ei tunnistanut puolihorroksessa Jarmoa, joka hieroi Anun jääkylmiä käsiä ja jalkoja. Anu vaikeroi ja piti kättään rinnalla, jossa oli iso mustelma. Vasemman käden ranne näytti murtuneelta. Göran ja Erik kehottivat muita liikuttamaan jäseniään ja antoivat vesipullot, jotka löytyivät lautan varustekassista.
Aallokko heitteli lauttaa niin, että Jarmo pelkäsi sen menevän ylösalaisin. Meressä hän oli nähnyt nurinpäin menneen lautan. Erik sanoi, ettei tässä muu auta kuin odottaa pelastajia ja yrittää pysyä hereillä. Göran riisui takkinsa ja pani sen Anun ja Larsin päälle. Jarmo kuuli, kun Anu alkoi korahdella. Göran tunnusteli Anun kaulavaltimoa todeten, ettei sydän lyönyt. Göran aloitti ammattitaitoisesti tekohengityksen painellen kahdella kädellä rintalastaa välillä suuhun puhaltaen. Kymmenen minuutin kuluttua Göran totesi, että Anu on kuollut. Jarmo arveli, että Anu menehtyi sisäiseen verenvuotoon ja hypotermiaan.
Göran ja Erik siirsivät Anun lautan seinämää vasten. Kun juomavettä oli enää vain pullo, miehet antoivat sen Larsille. Jarmo muisti, että hänellä oli taskumatti, josta hän otti pieniä ryyppyjä Göranin ja Erikin kanssa. Hän löysi myös taskusta laivan marketista ostamansa suklaalevyn, jonka hän jakoi neljään osaan. Kun vesi oli äyskäröity pois lautasta ja lautan oviaukon vetoketju oli kiinni, niin Jarmo uskoi selviytyvänsä. Mutta pelastajia ei kuulunut. Jarmoa pelotti eniten kova aallokko. Jalat ja kädet olivat aivan turrana. Hypotermiaan kuoleminen oli vielä mahdollista. Göran kehotti liikuttelemaan käsiä ja jalkoja. Jarmo kietoutui lämpökelmuihin. Vaatteet olivat aivan likomärät.
Jarmo alkoi vaipua horrokseen ja säpsähti välillä hereille. Todellisuus alkoi pikkuhiljaa kadota ja unijaksot pidentyä. Jarmolta katosi ajan- ja paikantaju. Ulkoa kuului vain pauhaava aallokko. Göran ja Erik juttelivat ruotsiksi. Myös Lars makasi jonkinasteisessa horroksessa huutaen välillä äitiä ja isää, jotka olivat vajonneet laivan mukana. Meren pohjassa olivat myös Jarmon naapurihytin matkustajat: vauva, hänen isosiskonsa ja äitinsä ja suurin osa pubin asiakkaista mukaan lukien pubin toinen poliisi, tarjoilija-tankotanssija, karaokeisäntä ja baarimikko. Viimeinen muistikuva Jarmolla oli ennen tiedottomuuteen vaipumista helikopterin säksätys.
Kun Jarmo heräsi, niin helikopterin ääni oli koventunut. Hän näki kirkkaat valot ja kuuli mieshoitajan huutavan: ”Ruumiinlämpö 30, syke 50, yläpaine 110 , alapaine 45. Antakaa lisää adrenaliinia ja lämpöpusseja.” Hän makasi paareilla helikopterissa. Vieressä oli Lars, joka oli nuorin Estoniasta pelastunut. Estonia vei mukanaan 852 matkustajaa, joista noin 300 hukkui mereen ja noin 550 jäi loukkuun laivan hytteihin, käytäville ja ravintoloihin.
Estoniasta pelastui 138 ihmistä, joista yksi kuoli sairaalassa. Vain neljä suomalaista pelastui. Tämän kaiken Jarmo näki ja kuuli televisiosta Turun yliopistollisessa sairaalassa, jonne hänet lennätettiin keskiviikkoaamuna viiden aikoihin. Televisiossa haastateltiin myös Erikiä, joka kertoi koko maailmaa järkyttäneen laivaonnettomuuden tapahtumista hyväkuntoisen näköisenä. Erik sanoi heränneensä laivan ensimmäisellä kannella kolahdukseen, josta päätteli, ettei nyt ole kaikki kohdallaan. Erik sanoi kokeneena merenkävijänä laivan vauhdin olleen liian kova myrskyssä. Keulavisiiri irtosi aaltojen hakatessa laivaa. Laiva upposi 50 minuutissa visiirin irtoamisesta. Jarmo näki televisiosta, kuinka lautalta pintapelastajien avustamina nostettiin matkustajia. Hän säpsähti, kun näki ruudussa itsensä, kun hänet tiedottomana nostettiin helikopteriin. Monet lauttoihin päässeet kuolivat hypotermiaan.
Jarmo on ikuisesti kiitollinen Erikille ja Göranille pelastumisestaan. Jarmo oli myös iloinen Larsin pelastumisesta. Vuosia myöhemmin hän tapasi Göranin ja Larsin tehtyään laivaristeilyn Tukholmaan. Lars oli ehtinyt jo aikuisikään ja opiskeli tietotekniikkaa asuen isovanhempiensa luona. Göran oli eläkkeellä poliisin virasta. Göran sanoi, että vain kolme poliisia pelastui Estoniasta.
Jarmo on tavannut Erikin monta kertaa, viimeksi neljä vuotta sitten Tammisaaressa, jossa hän kävi myös perhetuttujen luona. Erik kertoi, että hän työskenteli nuorempana Merivartiostossa, minkä ansiosta hän osasi toimia oikein Estonian onnettomuudessa. Erik sanoi, että aikakauslehdet haastattelevat häntä usein Estonian vuosipäivänä. Jarmokin sanoi lukeneensa Estonia-juttuja. Nykyään Jarmo soittelee Erikille silloin tällöin. Ikinä hän ei saa Estoniaa mielestään.
