Kirjoittaminen on leikkiä sanoilla

Kyky heittäytyä leikkiin on yksi hyvän kirjailijan ominaisuuksista. Sanoilla leikkiminen on sekä kielen että mielen treenaamista. Kirjoittamisessa yhdistyvät leikki ja totinen puurtaminen. Tällaisilla ajatuksilla leikittelee kaksi rovaniemeläistä kirjailijaa sekä runoilija, jolla on vahvat siteet Rovaniemeen. Riina Mattila

”Totuuden nimissä: kirjoittaminen on minulle paljon enemmän puurtamista kuin leikkimistä, tai edes nautinnollista tekemistä. Toisinaan sitä vain on pakko tehdä ja siksi sitä teen, vaikkei se tuottaisikaan suurta nautintoa. Leikkimistä kirjoittaminen on puolestaan silloin, kun mikään deadline tai omat, sättivät ajatukset eivät paina takaraivoa tai hartioita. Silloin saa kirjoittaa vapaasti, mikä saa kirjoittamisen tuntumaan leikiltä. Ajattelen, että puurtaminen ja leikki ovat kuitenkin myös kiedottavissa yhteen. Jos homma alkaa lipsahtaa niin sanotusti väärille urille tai liian vakavaksi, itseään voi yrittää harhauttaa leikin keinoin. Silloin, kun itse törmään tällaiseen tilanteeseen, lähden yleensä hetkeksi ulos ja jätän keskeneräisen kohdan suosiolla kesken. Kun sitten palaan työn ääreen, saatan aloittaa kokonaan uuden kohtauksen tai kappaleen vailla ennakoitua määränpäätä. Se on minun tapani harhauttaa itseäni silloin, kun kirjoittaminen on jumissa.

Sana leikki tuo monille varmasti ensimmäisenä mieleen lapset. Minulla sen sijaan tulee ensimmäisenä mieleen eläimet. Reilu vuosi sitten minusta tuli ihminen kahdelle aasipojalle, jotka ovat nyt reilun kahden vuoden ikäisiä. Aasin kaksi vuotta tarkoittaa ihmisten iässä varhaista teini-ikää, ja sellainen on poikienkin meininki päivittäin: kaveria ja ihmis-mamaa härnätään tämän tästä, sadepäivinä tylsistytään sisällä ja kaikki, mikä vaan mahtuu suuhun, napataan hampaisiin, ja mieluusti tuhotaan. Aasini leikkivät palloilla ja köysillä sekä juoksevat kilpaa siten, että pihakuusi toimii eräänlaisena ”turvapesänä”: sen alle juostaan täysillä ja sitten kurkataan kaveria oksien takaa. Aasieni touhuja ja leikkimistä seuratessani huomaan lähes päivittäin herkistyväni sille, miten tärkeää laumaeläimille on toisen kaltaisen seura – niin kuin ihmisillekin.

Lapsena ja nuorena olin jatkuvasti yksinäinen, eikä minulla ollut kaltaisteni seuraa vuosiin. Siksi sana leikki herättää minussa monenlaisia tunteita: surua, haikeutta ja aasintuoksuista iloa. Leikin päivittäin omien eläinteni kanssa ja sitä myötä leikistä on tullut merkittävä tekijä omassa arjessani. Eläimet eivät suhtaudu ihmiseen samoin kuin muut ihmiset, ja siksi koen eläinten kanssa hupsuttelun paljon luontevammaksi tavaksi olla leikkisä ja harjoitella leikillisyyttä. Kirjailijan työssä leikki ilmenee puolestaan siten, että yritän tietoisesti purkaa kirjoittamiseen, ja ylipäätään luomiseen liittyviä kaavojani ja ajatusjumejani.

Leikki voi ja leikin pitäisi kuulua myös aikuisten elämään. Monien muiden tavoin minutkin on kasvatettu tavalla, joka ihannoi reippautta ja jaksavuutta – sekä tunteiden nielemistä ja yksin selviytymistä. Näistä asioista pois pyristellessäni olen havahtunut siihen, kuinka vähäistä ilo on elämässäni toisinaan ollut. Opituista tavoista ja haitallisista toimintamalleista eroon pyrkiminen vie aikaa ja voimavaroja, ja siksi olen yrittänyt opetella hellimään myös lapsekasta puolta itsessäni – sitä puolta, joka hämmästelee ja ihmettelee, herkistyy ja innostuu silmittömästi. Aikuisuutta leimaa turha vakavuuden ja tylsämielisyyden ihanne. Sen soisi jo murtuvan. Hassuttelu virkistää aina – tapahtui se sitten minkä tahansa elollisen olennon kanssa.”

Riina Mattila on rovaniemeläinen kirjailija, kirjastonhoitaja ja eläinten puolestapuhuja, joka rakastaa talvea ja fanittaa Tampereen Ilvestä. Hänen esikoisromaaninsa Järistyksiä (WSOY, 2018) tuli toiseksi WSOY:n kirjoituskilpailussa ja oli ehdolla Finlandia Junior -palkinnon saajaksi. Sen jälkeen häneltä on ilmestynyt kirjat Eloonjäämisoppi (2019) ja Silmät avatessa on edelleen pimeää (2021).

Henri Hirvenoja

”Runot ovat eräänlaisia kielipelejä. Suomen kielellä voi leikkiä monin tavoin, esimerkiksi loppusoinnuilla ja riimittelyllä. Musiikin puolella rap -musiikki sekä hiphop -musiikki hyödyntävät tätä samaa leikillisyyttä. Yleisesti ottaen kirjoittaminen on sanoilla ja niiden merkityksillä leikkimistä. Parhaimmillaan tällaisen leikin tuloksena syntyy myös uusia sanoja, josta tulee vähitellen yleiskieltä. Näin jokaisella on mahdollisuus kehittää suomen kieltä, mikä synnyttää itseään ruokkivan positiivisen kierteen. Leikki on mielestäni elinikäistä, eikä sitä ehkä pitäisi jyrkästi sitoa mihinkään tiettyyn elämänjaksoon. Leikki käsitteenä kärsisi paljon, jos sitä yritettäisiin rajata johonkin tiettyyn muottiin. Toki on totta, että lapsena tulee luonnollisesti leikittyä enemmän, ja leikin kautta oppiminen on osa kasvuprosessia.

Parasta leikkiä on ilon jakaminen muille sekä yhteisöllisyyden korostaminen. Leikkiä voi yksinkin, mutta mitä useampi on mukana, sitä hauskempaa yleensä on. Näen, että leikki liittyy vahvasti ystäviin ja ystävyyteen. Huumori on osa päivittäistä leikinlaskua, ja piristää tunnelmaa. Olen myös mukana monissa sellaisissa yhdistyksissä ja järjestöissä, joissa puhe on enemmän leikkisää kuin haudanvakavaa.

Kirjallisessa työskentelyssä sanoilla leikkiminen on paitsi kielen, myös mielen treenaamista. Samalla se auttaa ylläpitämään vireystilaa. Kirjoittamiseen kuuluu kuitenkin monenlaisia vaiheita: alussa, ennen varsinaisen käsikirjoituksen muotoutumista se on useimmiten leikkisää, mutta mitä pidemmälle etenee, sitä vakavammaksi touhu muuttuu. Prosessiin tulee mukaan totisuutta, pinnistelyä ja ankaraa pohdiskelua. Onneksi sanat pitävät kuitenkin leikkisän luonteensa: sanoja voi aika vapaasti muokata mielensä mukaan. Leikin kautta on mahdollisuus oppia uutta. Leikkiin liittyy myös paljon sanontoja. Sanotaan, että lapsi on terve, kun se leikkii ja hermostuneen ihmisen suusta voi kuulla sanat: nyt loppui leikki. Leikin käsitteellä on siis monia eri ulottuvuuksia. Minulle leikki merkitsee valoa, iloa ja yhdessäoloa parhaimmillaan.”

Helsingissä asuvalta Henri Hirvenojalta on julkaistu kuusi runokokoelmaa. Uusin niistä, Venus ja Jupiter – lapsuuden ja nuoruuden runot ilmestyi heinäkuussa 2022 Basam Booksin kustantamana. Hirvenojalla on vahvat siteet Rovaniemeen ja hän on toiminut myös Rovaniemen EU-toimiston johtajana Brysselissä.

Tittamari Marttinen

”Leikkiminen on elämänasenne ja tapa katsella maailmaa. Ajatus leikillisyydestä on mukana kaikessa kirjoittamisessani niin kielen kuin ajatustenkin tasolla. Konkreettisesti leikittely tulee esiin esimerkiksi sanaleikeissä ja riimittelyssä sekä alkusointujen ja kielen rytmien kuuntelemisessa. Leikillisyys syntyy myös mielikuvina. Kaikki kirjoittaminen lähtee halusta kuvata tapahtumia, jotka ovat tapahtuneet tai olisivat voineet tapahtua. Mitä jos? on pätevä kysymys ja lähtöasema etenkin fiktion kirjoittajalle.

Sanoilla luodaan illuusioita ja sanojen avulla tehdään henkilöistä eläviä tai elävien kaltaisia ihmisiä. Yhtä hyvin kirjoittaja voi elollistaa myös eläimiä, luontoa tai vaikka esineitä. Kun poikani oli neli-viisivuotias, hän elollisti arjessa kaiken: kananmunat taistelivat sokerin kanssa taikinakulhossa, maito- ja mehutölkit seisoivat ryhdikkäinä jääkaapissa ja leipä köllötteli leikkuulaudalla. Ihailin hänen tapaansa katsella maailmaa. Ajattelen, että leikin tulisi ilman muuta kuulua myös aikuisen elämään. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei ota itseään liian vakavasti.

Leikki kytkeytyy unelmointiin ja kuvittelemiseen, jotka ovat kirjailijallekin tärkeitä työvälineitä. Kyky heittäytyä leikkiin on mielestäni yksi hyvän kirjailijan ominaisuuksista. Leikkimielisyyteen liittyy myös herkkyys sanojen vivahteille ja merkityksille. Siinä missä huumori on usein selkeää ja suoraviivaista, leikillisyys perustuu sävyille ja jättää enemmän tulkinnanvaraa. Huumori on kuitenkin makuasia – ja parhaimmillaan kirjoittajan ja lukijan huumorintaju kohtaavat. Lukeminenkin vaatii heittäytymistä.

Lukijana etsin kirjoista aina leikillisyyttä. Leikillisyys luo sielunsukulaisuutta kertojan ja lukijan välille. Minun kirjojeni lukijoista iso osa ymmärtää leikillisyyttäni, mutta veikkaan, että kaikki eivät. Silloin tekstistä jää ehkä joitakin sävyjä kokematta. Lasten- ja nuortenkirjoissani kuvataan paljon konkreettisia leikkejä, kun taas aikuisille suunnatussa kirjallisuudessa leikillinen vire tai taso voi olla läsnä esimerkiksi kuvitelmien, pelkojen ja toiveiden taustalla. Kirjailijana panostan dialogiin: esimerkiksi henkilöiden tapa puhua antaa paljon mahdollisuuksia

Villeintä unelmaa kalastamassa. Acrylic on canvas. Mari Elina Tuisku, 2019.

leikkiin ja leikittelyyn. Myös kertojan puhe voi sisältää hienovireistä komiikkaa.

Olen aina nauttinut kirjoittamisesta, mutta muutama vuosi sitten kirjoittaminen alkoi yllättäen tuntua velvollisuudentuntoiselta puurtamiselta. Se oli täysin vastoin filosofiaani, jonka mukaan kirjoittamisessa pitää aina olla mukana iloa ja kirjoittajalla täytyy olla intoa kertoa tarinoita, jotka hän kokee tärkeiksi. Etenkään lastenkirjojen tekemisen ei pitäisi tuntua raskaalta. Tajusin, että olin uupumassa työhöni.

Pikkuhiljaa sain kuitenkin voimani takaisin – ja sitä myötä myös kertomisenilo palasi kirjoittamiseeni. Aloin iloita uudella tavalla kirjallisuuden tarjoamasta mahdollisuudesta luoda elämyksiä ja antaa sekä lukijalle että itselleni mahdollisuus ajatusten peilaamiseen.

Kirjailijana olen ennen kaikkea leikkivä. Kirjoittaminen ei saa olla liian totista puuhaa. Uskon, että kirjoittajan pitää nauttia työstään, sillä kirjoittamisenilo paistaa tekstistä läpi. Ilo kytkeytyy luontevasti myös leikkimiseen, vaikka leikillä ei välttämättä ole mitään tekemistä huumorin kanssa. Kirjoittamisen lisäksi leikki ja leikillisyys näkyvät arjessani uteliaana suhtautumisena jokapäiväisiin ilmiöihin ja kohtaamisiin.”

Rovaniemellä asuva Tittamari Marttinen on työskennellyt vapaana kirjailijana vuodesta 1995. Hänet tunnetaan erityisesti lasten- ja nuortenkirjoistaan, joista uusimpia ovat aikuisille suunnattu kirjoituskokoelma Säntilliset vieraat (Avain 2022) ja nuortenromaani Sarjarakastuja (Avain 2022).

Maria Paldanius