Lapin keino -lehti 2020

Page 13

L E A D E R O U TO K A I R A

KUKKOLANKOSKI & LIPPOUS Lippoamista varten rakennettu krenkku syksyisessä maisemassa.

Tärkeää kaikessa toiminnassa Kukkolan kehittämisen ympärillä on kuitenkin aito yhdessä tekemisen meininki. - Puhalletaan yhteen hiileen ja ollaan ylpeitä omasta kulttuurista, näin summaisin toiminnan Kukkolassa.

Tähtäimessä ympärivuotinen Kukkola Kukkola on eläväinen paikka jo nyt, mutta jatkossa koskikentälle on tarkoitus kehitellä uudenlaisia tapahtumia. Myös matkailijoita olisi kiva saada tapahtumiin mukaan säännöllisemmin. - Siikafästit järjestetään aina kesäisin, syksyllä vuorossa ovat Siikamarkkinat. Nyt haluamme panostaa myös talvitapahtumiin.

: Mirva Smeds

Myös tuleville talvikausille on suunnitteilla tapahtumia, kuten talvikalastukseen keskittyvä Made in Kukkola -tapahtuma. Tapahtuma keskittyy talvikalastuksen esittelyyn ja onpa luvassa musiikkiakin. Saarela ja muut Kukkolan kehittäjät katsovat tulevaisuuteen positiivisin mielin. - Tapahtumien olemassaolo ympärivuotisesti voisi olla hyvä tavoite seuraavalle viidelle vuodelle. Mieltä lämmittäisi myös kovasti se, että ihmiset olisivat entistä innokkaammin ja ylpeämmin mukana oman alueensa kehittämisessä. Toivomme mukaan toimintaan myös nuoria, joten ei muuta kuin lämpimästi tervetuloa, kannustaa Salla. 

• Kukkolankoski on Suomen ja Ruotsin rajalla sijaitseva noin 3,5 kilometriä pitkä koski • Pudotuskorkeus 14 metriä • Suomen pisin vapaana virtaava koski, joka on myös antelias kalastuskoski, tunnettu erityisesti siiastaan • Kukkolan kylässä kosken varrella asuu n. 200 ihmistä • Kylässä on aktiivista yhdistystoimintaa • Lisätietoa lippous-kulttuurista: https://kesasiika.com/ • Kukkolankoski somessa: Facebook: www.facebook.com/kukkolankoskiofficial/ Instagram: www.instagram.com/ kukkolankoski_official/

Ei mikään helppo nakki, mutta TÄRKEÄ

K

ukkolan kylän keskus, Museoviraston suojeluksessa oleva kylätalo, sai uuden katon päällensä kesällä 2019. Lisäksi aiemmin talon lämmitys vaihdettiin maalämpöön Leader-tuella. - Eipä tämä remontti mikään helppo nakki ollut, kun piti hankkia vaikka minkälaista lausuntoa, jotta saatiin toimenpidelupa, kertoo remontin hallinnollisesta puolesta vastannut Kukkolan kyläyhdistyksen Jaana Väisänen. Kansallisromantiikan piirteillä varustettu vanha hirsirakennus oli ennen pärekattoinen, sen jälkeen tiilikattoinen.

Katosta löytyi kuitenkin useita vuotokohtia, joten remonttihommiin oli pakko ryhtyä ennen kuin talo meni käyttökelvottomaksi. - Päädyimme peltikattoon, sillä se oli kevyempi ratkaisu talon vanhoille rakenteille. Remonttiin ei lähdetty yllättäen, vaan kaikkeen oli valmistauduttu vuositolkulla. Kukkolan kyläyhdistys oli siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että sillä oli laittaa omaa rahaa remonttiin. - Talkoolaisia saimme mukaan kiitettävästi. Ammattilaiset tekivät työnsä katolla, talkoolaiset puuhasivat maan tasalla.

Ajatelkaapa, jos meillä ei olisi hankkeita Jaana Väisänen korostaa, että oli välttämätöntä saada remonttiin tukea Leaderilta. - Olen monesti sanonut kyläläisille, että ajatelkaapa, jos meillä ei olisi mitään hankkeita. Joka kesä järjestettäisiin samat Siikafästit ja Siikamarkkinat. Täällä me pyörisimme vähenevin voimin keskenämme. Hankkeiden avulla voimme pitää ääntä itsestämme ja kehittää kylää yhdessä! 

LAPIN KEINO 2020

13


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.