Lahtikko #1

Page 5

kin tuotteet. Loppukesästä ilmeisesti oma panimotila valmis korkattavaksi.

TEERENRANTA Matkustajastama Kun nyt satamassa ollaan, niin mainitaan samaan syssyyn tämä Teerenpelin ja Taivaanrannan (tätä en mainitse enää erikseen, koska ruokaravintola, hyvä sellainen) jatkumo. Laivaan rakennettu viihtyisä pubi, tämäkään ei auki talvikautena. Isohko terassi, alakerrassa mukavan hämyisiä pikkusoppia. Tarjonta oikeastaan pelkkää teerenpeliä. Pikkupurtavaa myös saatavilla. Kyllä täällä kerran kesässä käy.

täen. Eikä siinä, jos Teerenpelin tuotteet olisivat edes lähellä Beer Huntersin tasoa, niin mikäpä niitä tarjoillessa. Teerenpeli luottaa kuitenkin melko sokeasti omaan keskinkertaiseen tekemiseensä, vaikka ihan viime aikoina on parikin valonpilkahdusta kohdalle osunut. FC Lahden ja kotipanijoiden yhteistyönä syntynyt tuotos oli oikeinkin mukava ja HBF:ssä debyyttinsä tehnyt Panimon Erikoinen nro 3 lahtelaislähtöisen panimon historian paras olut. Pubin ”vieraslistalla” vain muutama hana, usein brittiä tai saksalaista perustuotetta. Pullokaapissa parisenkymmentä nimikettä; Fuller´s, Lagunitas, Chimay, perustavaraa. Silläkin saralla tosin petrausta tapahtunut, sillä Põhjala, Beavertown yms. kiinnostaa jo ihan eri tavalla. Teemaviikoilla voi myös bongata mielenkiintoista tavaraa ja niistä myös hyvin ilmoitellaan, eli sillä saralla homma toimii. Viihtyvyydestä kun puhutaan, niin sitähän Teerenpeliltä löytyy. Miellyttävän tumma sisustus, modernia ja vanhempaa sekaisin. Terassi yllättävänkin tilava ja mukava, vaikka keskellä kaupunkia sijaitseekin. Ei ole yritetty kosiskella väkinäisellä nuorekkuudella. No okei, ikkunoiden uudet craft beer-teippaukset ovat melko mauttomia. Miltei aina tilaa (viikonloppuiltaisin kuulemma usein ruuhkaa) ja miellyttävä henkilökunta. Olutpostista myös iso plussa. Ja pubiruoasta, jos sitä joskus tilaisin. Jos siis saisi yhdistelmän Teerenpelin miljöö – Bryggan hanat – Metron alkuvuoden pullovalikoima saman katon alle, niin voisin asua siellä.

TEERENPELI Vapaudenkatu 20 Rannasta luonnollinen siirtymä keskustan emobaariin. Teerenpeli on hallinnut Lahen pienpanimotarjontaa jo kaksikymmentä vuotta. Joskus hyvässä, mutta valitettavan usein myös pahassa. Jaksavat jääräpäisesti pitää kiinni omista tuotteistaan, toisin kuin esim. aikalaisensa Beer Hunters, joka on Suomen parhaimpia olutpubeja, omat ja vieraat juomat kiltisti yhdis-

METRO Lanunaukio Vaikka entisessä yleisövessassa oli oma tunnelmansa ja siellä tuli harrastuksen alkuaikoina tutustuttua mm. sahdin saloihin, niin kyllähän tämä uudestisyntynyt Metro on virkistänyt Lahen oluttarjontaa ihan eri tavalla ja olutlistatkin pitävät nykyään vähän paremmin paikkansa (Rochefort 10 vanhan Metron liitutaululla never forget). Tai no, vähän nihkeän alun jälkeen hommat saatiin hanskaan ja miltei viikoittain tuli mielenkiintoisia uutuuksia, mutta nyt kuitenkin kun muutama avaintyöntekijä on jättänyt paikan, niin valikoima ja sen vaihtuvuus on lähtenyt synkkään laskukierteeseen. KBS, #100, Bracia yms. ovat muistoja vain ja nykyään muutamaa valonpilkahdusta lukuun ottamatta valikoima on tylsää täynnä. Nimikkeitä listalla satoja, mutta juotavaa on silti vaikea löytää. Hanatuotteissahan paikka ei ole ikinä loista-

BRYGGA (laituri) Matkustajasatama Entinen Sahtimessi, joka jokunen vuosi sitten muuttui laituri-Bryggaksi ja joka sitten puolestaan eskaloitui keskustaBryggaksi. Auki vain kesäisin ja nyt kun kesä on saapunut tätä kirjoittaessa, niin piti käydä ihan paikan päällä testaamassa. Viihtyisä pikkuterassi (ei siis sisätiloja lainkaan), jossa on tullut itsekin muutamat klubi-illat järjestettyä. Valikoima melko kitsas, ihan jo sen takia, että koppi on muutaman neliön kokoinen. Painotus pitkälti suomalaiseen pienpanimotavaraan. Yleensä yksi hana pyhitetty jollekin paremmalla ja pullokaapissa sitten loput. Lammin sahtia myös useasti tarjolla. Sataman oikea helmi.

nut, vaikka Radbrew-hana ihan hauska kokeilu onkin. Metrolla on netissä juomalista ja paikan päällä ihan juomakansio, mutta niitten päivittäminen jäi alun innostuksen jälkeen vajavaiseksi. Facebookiin huutelevat kuitenkin useimmista uutuuksista, eli kyllähän sen avulla pärjää. Kevään korvalla on pientä piristystä taas kuitenkin tapahtunut, sillä mm. põhjalaa ja mikkeleriä ilmestynyt kaappiin. Tosin, hetki sitten Metron suositusolut netissä oli Hartwallin Polar Monkeys -viritelmä. Soutamista ja huopaamista. Istuskelupaikkanahan pubi on mainio, varsinkin yläkerran loossipöytä on kuin tehty lyhyitä ja miksei pidempiäkin sessioita varten. Alakerran jazz-klubi on jäänyt hyvin vähälle huomiolle ja nythän se osaomistaja-Kaksosen jäätyä eläkkeelle on muuttunut kellariksi, jossa esiintyy Aarne Tenkasen kaltaisia humppaveikkoja. Ei siis voi suositella. PUBLIC CORNER Lanunaukio Aukion toiselle puolelle ja S-ryhmän hoteisiin. Public Corner oli surullisesti hetken jopa kaupungin paras olutpubi valikoimaltaan, ennekuin Brygga tuli ja pelasti. Onneksi asian laita ei ole enää niin, sillä vaikka tuolla joskus humalapäissään tuleekin piipahdettua, niin voisin silti väittää olevani anti-PC, heh, get it. Stallhagen-hana pitää paikkansa, nykyään usein myös Plevnan oluita hanassa. Kaapissa brewdogia, chimayta, parit lagunitasit, schlenkerlaa, fullerssia ja jokunen saksavehnä. Põhjala rantautunut myös tänne ja entisen Metro-päällikön siirtyminen aukion toiselle puolelle on myös poikinut niinkin kovan oluen kuin Siperian rantautumisen pullokaappiin. Hintojakin on tarkastettu edellisen jutun jälkeen, joten selvää parannusta kaikilla rintamilla. Käppänen ostarihevi vielä hiljaisemmalle tai mieluusti kokonaan pois, niin avot.

5


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.