__MAIN_TEXT__
feature-image

Page 1


Pääkirjoitus

SISÄLLYS 4 6 10 12 14 22 23 24 28 29 30 36 38

Lahtikko #3 lahtikkozine@gmail.com instagram: lahtikkozine

Moi lahtelaista! Moneen tuoppiin jo kourani tarttua sai Panovitsi on laiskaa markkinointia Yö betoniviidakossa Hikinen iltapäivä – noviisi kotipanimossa Oluttyylit Dorkaa ja karmeeta: Mustan Virran Panimo Tiukka ei makeilulle Beers & Honey Piilopullo vol. 2 Kuolemankauppias Slämy eli slämäri: Miikka Järvinen Pöydänpää

Inspiraatiot ja playlistit

Lahtikko on sitten viime näkemän ottanut pieniä askelia ihmiskunnalle, mutta isoja harppauksia lahtelaiselle olutkulttuurille. Zinen rinnalle ilmestyi syksyllä Lahtikko Radio, joka kuun ensimmäisenä keskiviikkona LiMu Radion eetteristä ulos purkautuva olutohjelma, jonkinlainen ”audiaalinen” jatkumo lehdelle. Lehti ja radio sulautuivat myös syksyllä osaksi lahtelaista kotiolutosuuskuntaa. Se ei sinänsä velvoita meitä mihinkään, mutta Lahtikko-zine tulee jatkossa olemaan tuon kollektiivin jäsenlehti. Nyt pystymme myös itse laskuttamaan mahdollisia yhteistyökumppaneitamme, joten emme enää häiritse ystäviä ja kylänmiehiä – ainakaan laskutusasioiden tiimoilta. Emme kuitenkaan ajatelleet lopettaa tähän, sillä erinäisiä suunnitelmia toiminnan kasvattamisesta on lennellyt syljen mukana maistelulasista toiseen. Puhutaan toki todella pienen piirin puuhastelusta, mutta jos ei ihmisellä ole unelmia tai intohimoa niiden toteuttamiseen, niin sama kai se on kuolla pois. Tuohon kasvuun tarvitsemme kuitenkin apua, edes pientä tönäisyä takapuoleen. Jos siis olet tekijä tai tunnet sellaisen, niin vasikoi meille. Rahasta on toki aina puute, mutta ehkä vielä enemmän olisi tarvetta yhdelle tyypille, kuka olisi valmis pistämään ranttaliksi Lahtikoiden kasvun puolesta. Mainosmyyntiä, verkostoitumista, juttujen kirjoittamista… Mitä tahansa, kunhan se tulee oluen tahrimasta sydämestä.

olut: Sori / AF Brew Midsummer Melancholy • pettymys: Gilmore Girlsin uudet jaksot • muusikko: Stephen O’Malley • verkkolehti: Lahen Ajat • olut: Põhjala Cellar Series - Porridge Bullet

teemu

j u h a olut: Nøgne Ø #100 • LP: Urfaust - Empty Space Meditation • olut: Omnipollo Noa Pecan Mud • CD: Cavity - Supercollider (Man’s Ruin Records MR140) j e n n i olut: Sori Raspberry Punch • albumi: Radiohead - A moon shaped pool • elokuva: Being John Malkovich

Lahtikko #3 tekijät

Toimitus ja tekstit: Teemu Lahtinen bonthoobonthoo@gmail.com lily.fi/blogit/bonthoobonthoo Taitto ja kuvitus: Juha Koivistoinen Jenni Ahonen jenniahonen.com

Vieraskirjoittajat: Arto Halonen ”Yö Betoniviidakossa”

tuopinaaressa.blogspot.fi

Teijo Aflecht ”Kuolemankauppias” Anniina Nurmi ”Panovitsi on laiskaa markkinointia” anniinanurmi.com

p.s. Soitellaan. Teemu Lahtinen | päätoimittaja bonthoobonthoo@gmail.com Puh. 040 756 6029


Moi lahtelaista! Hartwallilta (tai siis heidän viestintätoimistoltaan) lähestyttiin minua viime viikolla sähköpostitse ja katsoin nopeasti puhelimen näytöltä, että siinä puhuttiin mm. Lahtikosta. Sydän pomppasi kurkkuun ja syke äityi blastbeatiksi, sillä ajattelin, että hetki sitten Oktoberfest-jupakassa itseään ryvettänyt kansainvälinen panimojuggernautti on äkännyt Lahtikko-nimen alla kulkevat radio-ohjelmani sekä pienlehteni, ja uhkailee nyt oikeustoimin. Toki olin ottanut selvää, ettei Lahtikko ole virallinen tavaramerkki, mutta mistä näistä ikinä tietää. Pelko oli kuitenkin turhaa, sillä viestin sävy oli kovin ystävällinen ja he olivat kyllä tietoisia puuhasteluistani. Olutta olisi kuulemma myös tarjolla rajoitetun paluun tehneen Lahtikollisen verran, jos vaan kiinnostaisi. Niin, kiinnostaako ilmainen olut? Toki, sillä 10-paikkaiseksi pienentyneen uusio-Lahtikon lisäksi myös Lahden Erikois -olut oli palannut markkinoille jo toista kertaa (tuotetta valmistettiin 1935–1998 sekä 2003–2006), hieman uu-

na Lahdessa, eikä vaikkapa Tanskassa tai Latviassa, missä Hartwall on puuhastellut ”kräftoluiden” parissa ja piilotellut Polar Monkeys- sekä Hopventures -nimien takana. Ilon aihe oli myös se, että kyseessä on täysmallasolut, joten pikapanoja sun muita kikkailuja ei ilmeisesti ole harrastettu. Eikä kahta iloa ilman kolmatta, sillä Lahden Erikois -nimikkosarja saa jatkoa myös hiihdon MM-kisojen jälkihöyryissä markettivahvuisesta IPAsta. Hartwallilla uskotaan, että IPA-juna ei ole vielä puksutellut ohi, sillä ”kovasti muodinmukaisesta oluttyylistä” lehdistötiedotteessa puhutaan. Eikä makropanimon panemaa pintahiivaolutta ole Mastokaupungissa tehtailtu sitten… Niin, tietääkö kukaan koska? Lahden Erikois Pils on myynnissä Lahen alueella MM-kisojen aikana (22.2.– 5.3.) ja muu Suomi saa Pilsin, sekä samaan aikaan lanseerattavan IPAn, os-

Mallasjuoman muistoa kunnioittaen distuneena mutta selvästi retrolasit silmillään. Vaikka resepti on pysynyt miltei samana kohta yhdeksänkymmentä vuotta, niin nimen perään oli nyt lisätty muodikkaasti termi Pils, kuten myös jo vajaa kymmenen vuotta sitten comebackin tehneen Sinisenkin kylkeen. Ärsyttävää asiakkaiden kalastelua, sillä puhutaan nyt kuitenkin makropanimon suht harmittomista vaaleista lagereista, ei tsekkiläisistä tai saksalaisista tyylivalioista. Ilo oli Ilokseni huomasin, että Lahden Erikois Pils on pantu nimensä velvoittama-

4


taakseen 20.3. lähtien. Molempia oluita on saatavilla lasipullosta (0,35 l) sekä tölkistä (0,5 l), unohtamatta tietenkään ravintoloiden hanoja. Noin kymmeneen tuhanteen kappaleeseen rajoitetut Lahtikot ovat puolestaan kaupan valituissa myymälöissä, ensin Päijät-Hämeessä ja myöhemmin koko maassa. Malski Mallasjuomasta kun tuossa aiemmin puhuttiin, niin palataan sinne vielä hetkeksi. Vuonna 1912 Päijänteenkadulle perustettu Malski on näytellyt suurta roolia siinä, että Lahtea pidetään yhä panimokaupunkina. Vaikka se on ollut osa Hartwallia vuodesta 1988 asti ja vaikka omistuskin on ollut ulkomaisten panimobehemotien (nykyään Royal Unibrew) alla jo vuosituhannen alusta, niin kyllähän Mallasjuoman merkitys kaupungille on yhä suuri. Lahtelaispanimon merkitys myös omaan elämääni on ollut suuri, edelleen on. Vaikka yritän esittää (puoli)vakavasti otettavaa olutbloggaajaa, niin sydän sykkii edelleen Mallasjuomalle. Toki oman lehden ja radio-ohjelman nimeäminen Lahtikoksi on jo melkoinen tribuutti, mutta myös

vuosituhannen alussa vasaran alle joutuneen Mallasjuoman tuotantolaitoksen, ”Malskin alueen”, yhä savuavilla raunioilla asuminen pitää siteen vahvana. Ja tulihan sitä miltei koko yhdeksänkymmentäluku asuttua pari vuotta aiemmin Mallasjuoman sisäänsä hotkaisseen Hartwallin tehtaan varjossa, ja välillä oltua urakkahommissa Lotilan teollisuusalueen juomahalleissa – joskus laillisesti, joskus taas ei niinkään. Puhtaus ei ole puoli ruokaa Ehkä kuitenkin ne tärkeimmät muistot liittyvät juomiin. Lapsena kitattiin Palmaa, joista eritoten greippilimu oli mieleeni (senkin saisi tuoda takaisin!). Sitten kun murrosiässä alkoi alkoholi kiinnostaa toden teolla, niin muutamien esanssisiideriokeilujen jälkeen olut valikoitui hyväksi ja halvaksi päihtymisaineeksi. Sinänsä ei siis paljoa ole ehtinyt tapahtumaan parissa vuosikymmenessä, vaikka halpuus ei

enää ykkösprioriteetti olekaan. ”Lahen Erikoist” ja ”Lahen Sinist” kului, siinä missä toki kaikkea muutakin bulkkia, mitä vaan nuorukainen käsiinsä sai. Mitään erikoista ei Erikoisessa kuitenkaan ollut silloin yhdeksänkymmentäluvulla, eikä siinä sitä ole nytkään. Tai noh, joidenkin ihmisten mielestä kaikki ”makukaljat on erikoiskaljoja”, eli kai tuota täysmaltaisuuttakin voidaan nykypäivän makro-ilmastossa jonkinlaisena erikoisuutena pitää. Totuus on kuitenkin se, että Erikois-olut on simppeli saunajuoma, suomalaiseen makuun räätälöity ”mogausmehu”, vaikka mainostoimisto yrittäisi sitä paremman väen premium lagerina myydäkin. Toki tuplahinnalla. Maistuuko Lahden Erikois Pils sitten samalta kuin kuusitoistavuotiaan Teemun mielestä? Lyhyesti: ei. Se mikä ysärillä oli jännän kitkerää (sic) ja täyteläisen maltaista, näyttäytyy se nykypäivänä kevyenä sekä helposti juotavana bulkkilagerina. Puhdas, hieman viljaisa, kevyesti sitruksinen, ja ah niin tylsä. Maku tekee edelleen oluen, ei markkinointitiimi.

Teksti on alun perin julkaistu Lahen Ajat -verkkolehdessä.

5


Moneen tuoppiin jo kourani tarttua sai Jos olet ikinä lukenut olutblogeja, niin olet todennäköisesti tör-

männyt myös Ardeen. Moni muukin on, sillä Arde arvioi on valittu Olutoppaalla Suomen parhaimmaksi olutblogiksi jo viisi kertaa. Äänestys on muuten järjestetty vasta vuodesta 2011, eli melkoisesta dominoinnista voisi puhua. Kuka tuon kymmenvuotiaan blogin takaa löytyvä, leikkisästi myös seurapiiriblogistiksi kutsuttu Ari Juntunen sitten oikein on? Lahtikko-zine kutsui miehen oluelle Töölön Vastarannan Kiiskeen ja häiritsi Suomen ahkerimman olutblogistin iltaa sosiaalisella tilanteella sekä peräkärryllisellä kysymyksiä. Kuka olet ja miksi olet nyt tässä?

Ari Juntunen, 54, olutharrastaja jo 80-luvun loppupuolelta. Viski oli alun perin se oma juoma, eikä Suomessa muutenkaan ollut olutpuolella tarjolla, kuin vaaleaa lageria. Opiskelin silloin Oulussa ja sinne alkoi sitten ilmestymään Guinness -hanoja, aloin myös matkustelemaan yhä enempi, Belgiassa sekä Britanniassa nyt ainakin. Sitä kautta alkoi hahmottumaan, että muitakin oluita on olemassa. Olen sitä Suomen ensimmäistä sukupolvea, joka on kiinnostunut oluesta, noin makumielessä. Miksi Ardea luetaan, mistä suosio johtuu?

Mä kirjotan paljon, useampi juttu päivässä. Siihen se varmasti osittain liittyy. Ja toki se, että olen jo kymmenen vuotta blogia pitänyt. Onko Arde arvioi muuten Suomen ensimmäinen olutblogi?

En ole ihan varma. Reittausblogi ja Humalablogi ovat myös tehneet pitkään. Humalablogi on mielestäni ainakin vanhempi. Mistä kipinä blogin alottamiseen sitten sai alkunsa?

Kirjoitin aikoinaan Unto Tikkasen Juomanlaskija-lehteen matkakertomuksia. Onko sulla toimittajataustaa?

Ei ole, olen ihan eri alalta, IT-alalta. Kirjoittamista olen kuitenkin harrastanut aina: pakinoita opiskelijalehteen, tekstejä työpaikan pikkujulkaisuihin jne. Juomanlaskija-lehti tuli sitten niin mukaan kuvioon, että ajattelin vaan, että voisin tuonnekin jotain kontribuoida ja lähetin yhden Skotlanti-reissun matkakertomuksen. Kymmenisen vuotta taisin kokonaisuudessa sinne kirjoitella, harvakseltaan mutta kuitenkin. Sitten kun Tikkanen sairastui, ja nythän hän on jo edesmennyt, niin halusin

6


jatkaa kirjoittamista omin päin. Blogit oli silloin uus juttu, 2007, oli Blogger-alustaa sun muuta, niin oli helppo aloittaa. Alun perin ei mielessä edes ollut varsinaisesti olutblogi ja ensimmäinen juttukin oli jalkapallokirjan arvostelu. Enemmän se oli, ja on toki edelleen, oman harrastustoiminnan raportoimista.

symys, etten kirjoita yhdestä oluesta useampaan otteeseen. Sanoit, että kirjoitat blogia paljon itsellesi, niin pitää napata aiheesta kiinni. Olutoppaan foorumillahan on ollut jonkin verran keskustelua siitä, että voiko/saako olutblogit kaupallistua, niin mitkä ovat Arden mietteet asiasta? Saako olutbloggaaja tienata kirjoituksistaan?

Kyllä se on mun mielestä ihan ok. Ja kyllähän siitä tulee lisäkiksejä, kun tajuaa että koko maailma voi nähdä sun blogin, eli ei tässä vaan omaan pöytälaatikkoon kirjoitella. En ole mainoksia myynyt blogiin tai muutenkaan miettinyt kaupallistamista kuitenkaan sen enempää.

Aivan, sullahan on oluen lisäksi blogissa juttuja jalkapallosta, kirjoista, musiikista ja niin edelleen. Onko ikinä käynyt mielessä, että eriyttäisit aiheet omiin blogeihinsa?

On se mielessä käynyt. Ihan jo lukijoidenkin kannalta. En ole vaan jaksanut tehdä sitä. Ja kyllähän mun blogi nimenomaan olutblogina tunnetaan, vaikka siellä muitakin aiheita sivutaan.

Ei kuitenkaan ole mitään vastaan, jos joku niin haluaisi tehdä?

Ei ole. Tosin kyllähän sitä on tullut kavereita piikiteltyä ”huoraamisesta”, kun muutamat olutbloggaajat saivat S-ryhmältä rahaa jutun tekemisestä. (Kyseessä siis Beer & You -konseptin lanseeraus, toim. huom.) Se nyt on vaan kuitenkin huulen heittoa. Ruokapuolellahan taitaa jotkut ihan hankkia elantonsa bloggaamisella.

Onko miten paljon tullut palautetta noiden muiden aiheiden tiimoilta?

No joo, kirjapuolelta on muutamat kustantamot lähettäneet arvostelukappaleita, eli on sielläkin huomattu. Jalkapallon kautta mut värvättiin viitisen vuotta sitten kirjoittajaksi Vastapallo-sivustolle, johon kymmenkunta juttua teinkin. Pientä ”äksöniä” joka suunnalla, eli ihan kiva harrastus.

Näin on. Tuntuu, että siellä on mentaliteettikin enemmän sitä, että haetaan näkyvyyttä. Olutpuolella taas liian usein nöyristellään ja pyydellään anteeksi olemassaoloaan. Noin kärjistettynä. Muutenkin blogosfääri on muuttunut paljon vaikkapa siitä, kun sä olet postannut ensimmäisen juttusi eetteriin. Lifestyle- ja muoti-blogit ovat osittain korvanneet perinteiset printtilehdet ja moni kirjoittaa blogia ammatikseen. Myös just ruokablogeissa on samaa suuntausta näkyvissä, toki myös viinipuolella. Esimerkkejä on monia. Miten sitten olutblogit, miten paljon se maailma on muuttunut kymmenessä vuodessa?

Jos ottaa kaikki aiheet mukaan laskuihin, niin sä kirjotat blogiin noin tuhat juttua vuodessa. Se on kova määrä. Mistä hemmetistä löytyy työssäkäyvältä mieheltä aikaa ja motivaatiota moiseen tahtiin?

Se on paljon, mutta ne on useesti aika lyhyitä juttuja.

Olutjutut toki, mutta onhan siellä pidempiäkin pätkiä vaikkapa kirjallisuudesta. Teksti on myös puhdasta, joten voisi kuvitella, että sen muokkaaminenkin vie aikaa?

Tää on mun pääasiallinen harrastus, työ on sitten ihan erikseen. Toki liikuntaakin tulee harrastettua, mutta olut, kirjallisuus, jalkapallo yms., ne on tärkeitä juttuja itselle ja siihen on tullut jo rutiini, tekstiä vaan syntyy.

Kyllähän se on monipuolistunut. Ekat viisi vuotta siinä oli ne muutama sama kaveria pyörimässä, mutta viimeisten viiden vuoden aikana on tullut kyllä monentyyppistä juttua. Ja jos miettii viimeistä reilua vuotta, niin sun Bönthöö bönthöö alotti, sitten tuli Olutkoira, jolla oli historiallinen näkökulma. Ja vaikkei nyt enää niin tuore olekaan, niin Tuopillisen Jounista tykkään kovasti, ehkä kirjallisesti lahjakkain kaikista, ketkä olutalueella toimii. Osaa välillä hämmästyttää.

Miten se teksti alkaa syntymään, jos nyt vaikka keskitytään olutpuoleen?

Kirjotan baarissa muistiinpanoja, ei valmista tekstiä, mutta kuitenkin luettavaa. Tietokoneen ääressä sitten teen jutun valmiiksi, täydennän ja muotoilen. Ydinasiat kuitenkin kirjoitan kännykkään heti tuoreeltaan baarissa.

Samaa mieltä kyllä Tuopillisesta. Varmasti itselle sun ja Tuopin ääressä -blogin lisäksi suurin innoittaja lähteä kirjoittamaan oluesta.

Sähän et yleensä kirjoita samasta oluesta kahta kertaa, pois lukien hana- ja pulloversiot. Niin toimiiko blogi sulle samalla ns. tikkilistana, eli pysyt sen avulla kärryillä juoduista oluista?

Artossa (Tuopin ääressä) häiritsee ehkä se, että se muistuttaa mua itteäni kolkyt vuotta sitten. Sen tyyppisiä pakinoita kirjoittelin joihinkin opiskelijalehtiin. Häiritsevän saman tyylistä, heh.

Ilman muuta, paljon mä kirjotan blogia ihan itselleni. Jos mietityttää, että olenko jotain olutta jo juonut, niin teen blogihaun omaan blogiin.

Nykyäänhän sun tyyli on melko hillitty ja olutarvostelutkin

Kätevää.

lyhyehköjä. Mikä kuitenkin pistää useasti silmään, että siellä on joitain sellaisia fraaseja, joita vilisee miltei jokaisessa postauksessa, ja jotka ovat päätyneet olutmaailmassa ihan päivittäiseen käyttöön. Viimeisimpänä nyt peräkärry-

Näin se menee. Kyllä mä aikoinaan pidin ihan sellaista panimo-/olutlistaa, mutta sen päivittäminen jäi, kun aloin blogia kirjoittamaan. Ja onhan toi vähän myös periaateky-

7


analogia ja sen monet variaatiot. Onko se tarkoituksellista jatkumoa vai ihan luonnostaan ruudulle ilmestyviä lauseenparsia?

Mutta eikö humalassa voi olla ilman, että menettää kontrollin?

Onhan nousuhumala aina mukava, mutta tota… Ajatus vähän katkesi. Mä kyllä tissuttelen lähes päivittäin, mutta en juo itseäni kovaan humalaan.

Niin, en tiedä. Tulin tänne One Pintista suoraan ja siellä VastActiv sekä TBone (tuttuja nimimerkkejä Olutoppaalta sekä Ratebeerista, toim. huom.) heittelivät mulle heti noita peräkärryjuttuja. Musta on tullut omalla tavallaan vähän sellanen kliseekimppu. Peräkärry kehittyi pikku hiljaa ja olen koko aika yrittänyt keksiä muitakin metaforia siihen lisäksi. Onhan se hauska, että onnistuu lanseeraamaan jotain termejä ihan yleiseen käyttöön. Pienessä piirissä toki liikutaan, mutta kuitenkin.

Onko sulla ikinä krapulaa?

Viimeksi ollut krapula tammikuussa 1994. Jos nyt puhutaan tämmösestä oksennuskrapulasta. Mä oon löytänyt ne omat rajani, enkä yhdessä illassa juo niin paljoa. Reissussa voi toki mennä useampi, kahdeksan yhdeksän tuoppia päivässä, mutta aloittelen jo puoliltapäivin ja sen jälkeen lopetan.

Kyllä ne selvästi tarttuu. Mennääs sitten itse asiaan, eli oluen juomiseen. Olet tunnettu siitä, että Arde ei yleensä arvioi ”tanskalaisannoksia”, vaan tuopin pitää olla täynnä. Miksi näin?

Se juontaa juurensa ihan sinne harrastuksen alkuajoille, kun pyörin Lontoossa 80-, 90-luvuilla ja totuin siellä juomaan täysiä pinttejä. Mun mielestä olutta pitää juoda suurempi määrä, että siitä saa kunnollisen arvion tehtyä. Pienempi annoskokohan on vielä suhteellisen nuori ilmiö. Mä oon vanhempaa sukupolvea kuin nää Ratebeerin ”tikkerit”, eli vanhan liiton miehenä juon vanhan liiton annoskokoja. Oluen luonne ei selviä muutaman desin annoksista, vaikka itsekin olen oppinut arvioimaan oluen melko nopeasti. Koska olet muuten viimeksi juonut pienen oluen, mitä sillä nyt ikinä haluaa tarkoittakaan?

Pakko sulla on kuitenkin oltava korkea toleranssi, sillä joillekin voi se parikin tuoppia jotain tupla-IPAa olla riittävä määrä humalatilan saavuttamiseen.

Alkoholi on hermomyrkky, joka aiheuttaa riippuvuutta, eli sinänsä vaarallinen harrastushan tämä on.

Kööpenhaminan festareilla, Copenhagen Beer Celebration, oli viiden sentin annoksia. Niistäkin tuli otettua vain huikka ja kaadettua loput pois, samalla hinnalla kun sai juoda koko ajan uutta.

Totta, mutta mä puhun nyt noin viisiprosenttisesta oluesta. Jos siis juon noin monta tuoppia päivän aikana. Olet kuitenkin oikeassa siinä, että toleranssi on vuosien aikana kasvanut.

Vahva urheilutausta varmaan tasapainottaa myös?

Varmasti.

Jatketaan juomista. Asuit Oulussa pitkään ja nyt olet kolmisen vuotta majaillut Helsingissä, niin miten paljon tämä Suomen kasvava olutkulttuuri ja Helsingin runsaudensarvimainen valikoima on vaikuttanut siihen, että pysyt kärryillä? Vai yritätkö enää edes pysyä perillä siitä kaikesta, mitä kaupungissa ja koko maassakin tapahtuu olutrintamalla?

Oulussa asuin tosiaan parikymmentä vuotta ja siellä tuli varmasti juotua kaikki uutuudet, mitä vaan tuli vastaan. Kyllä mä silloinkin Helsingissä kävin useesti työreissuilla. Sitten kun muutin tänne, niin ollut pakko antaa vähän periksi. Tarjontaa on yksinkertaisesti niin paljon, ettei pysty kaikkea kokeilemaan. Kotimaisista yritän kuitenkin pysyä kärryillä, vaikka sekin osasto on kasvanut huimasti.

Juot blogin perusteella useita isoja annoksia kerralla ja usean kerran viikossa, niin onko tullut ikinä ”sä oot alkoholisti” -henkisiä kommentteja? Olutharrastajat ovat kuitenkin usein melko herkkiä, kun puhe kääntyy harrastuksen varjopuoliin, kuten alkoholismiin, känniin yms.

Miten monta uutta olutta tulee vuodessa juotua?

Alkuaikoina tuli jonkin verran ”sun maksahan räjähtää” -tyyppistä palautetta. Ja kyllähän terveysseikat on yksiä alan varjopuolia. Alkoholi on hermomyrkky, joka aiheut taa riippuvuutta, eli sinänsä vaarallinen harrastushan tämä on. Mulla on kuitenkin se, että vaikka juon suht paljon, niin en tykkää olla humalassa. En tykkää siitä, että kontrolli menee.

En osaa sanoa. Useita satoja nyt joka tapauksessa. Festareita on nykyään useampi, suomalaisia panimoita on 80, puhumattakaan maahantuonneista, eli kertyyhän niitä. Vähän jo kulunut kysymys, mutta pakko nyt kuitenkin kysyä, kun otit esille ton kotimaisten panimoiden määrän. Eli alkaako raja tulla vastaan?

Kyllä näistä nykyisistäkin osa putoaa, mutta laadukkaam-

8


mille on kysyntää. Uskon, että määrä voi nousta reilusti yli sataan, mutta se tarkoittaa sitä että kilpailu kiristyy entisestään. Helsingin baarien hanapaikat on se pullonkaula. Hyvä esimerkki on oululainen Sonnisaari, jossa olen pienosakkaana, ei heilläkään helppoa ole tänne saada tuotteita myyntiin. Tyypillisesti Oljenkorressa sekä Mullikassa, eli keskustan ulkopuolella, on ollut oluita hanassa, mutta keskustan baarit on tukossa.

ensimmäiset RB-merkinnät, toim. huom.). Sysilän Ilkka on tehny Bruuverissa hyvää työtä, mutta ei siitäkään nyt niin montaa vuotta ole, ja nekin oli hyvin rajatun yleisön juotavissa. Mietin hetken, että kehtaanko kysyä Sysilästä, mutta kun nyt itse otit aiheen esille, niin kysellääs vähän teidän suhteesta. Sysilähän on kommentoinut sun blogiin suht karskeinkin sanankääntein ja välillä meno vaikuttaa hurjalta, sitten taas toisena hetkenä tehdään yhteisiä pyöräretkiä pubeihin ja kuvataan elokuvaa yhdessä. Onko kaikki pelkkää markkinointikikkaa, kaveruksien hassuttelua vai mitä? Valaisetko vähän asiaa?

(Tämän jutun deadlinen aikoihin Sonnisaaren Humalaja on herättänyt olutihmisissä keskustelua ja Alkon tilausvalikoiman pulloista sekä Sori Taproomiin saapuneesta pienestä erästä on jäljellä enää vain kosteat muistot. Myös koko New England IPA -keskustelu on leimahtanut liekkeihin: mistä oluista ko. termiä saa käyttää ja mistä ei.)

Heh, se suhde on monipuolistunut ihan viime aikoina. Kaikki sai alkunsa kuitenkin siitä, kun kävin Bruuverissa juomassa jotain Sysilän oluita, enkä siis tuntenut kaveria ennestään. Ilkka otti sitten jossain vaiheessa yhteyttä sähköpostilla, että ”mikäs mies sinä oikein olet”. Sitten tavattiin, tutustuttiin ja Sysilähän teki myös jotain Ardelle nimettyjä oluitakin: oli Arsenalia, Twisteria, Legbusteria ja mitä muita. Ja mähän suunnittelin kolmeen Bruuverin olueen reseptitkin.

Sonnisaaresta voisin jatkaa vielä, että heidän Humalajansa on aiheuttanut pieniluontoista hypeä ja siitä ollaan puhuttu jopa Suomen ensimmäisenä pullotettuna New England IPAna. Olet tunnettu IPA-entusiasti, niin pakko kysyä, että mitä mieltä tuosta verkkaisesti Suomeenkin rantautuvasta NEIPA-ilmiöstä?

Hieno tyyli, vaikka humaloinnissa suositaankin hedelmäisyyttä katkeruuden kustannuksella. Mutta kyllä tyylin parhaissa sitä katkeruuttakin mukana on. Mistä sun IPA-innostus on saanut alkunsa?

Mähän suunnittelin kolmeen Bruuverin olueen reseptitkin.

Yks reissu. -97 kävin San Fransiscossa ja Pohjois-Californiassa. Olin silloin jo jonkunlainen olutharrastaja, mutten ollut India Pale Alesta kuullutkaan, vaikka Jenkeissä olin aiemmin käynytkin. Sain kuitenkin sillon vielä alkeellisesta internetistä kaivettua tiedon, että tuolla alueella on paljon pienpanimoita, joten niitä lähdettiin sitten kaverin kanssa autolla kiertelemään. Kaksi viikkoa ja useita ipoja, sitrushedelmäistä ja katkeraa olutta. Ei toki niin katkeraa kuin nykyään, mutta jenkkihumalaa kuitenkin.

Mistä sitten se blogin kommenttiosiossa esiintyvä närkästyneisyys sitten kumpuaa?

Sysilä on melko monipuolinen persoona. Se halus jossain vaiheessa haastaa mun blogia kirjoittamalla anonyymeja kommentteja melko karkeallakin kielellä. Motiivia en ole ikinä täysin ymmärtänyt. Kyllähän se ainakin huomiota herätti.

Herätti kyllä. Nythän Sysilä on lopettanut Bruuverilla ja omien sanojensa mukaan lopettanut kokonaan oluen tekemisen, mikä on kyllä sääli.

Loppuun vielä muutama kysymys tuosta teidän yhteisestä elokuvaprojektista (työnimellä Kaljatehdas taistelee). Kerrotko vähän, että minkälainen homma?

Joo, se on Sysilän vapaa-ajan projekti, nyt kun hän ei ole enää olutalalla. Suomalaiseen craftbeer-skeneen liittyvä fiktiivinen rikoselokuva, film noir -tyyliin. Päähenkilönähän siinä on seurapiiriblogisti Arde, jota esitän siis itse. Ilkka on sitten käsikirjoittaja, ohjaaja ja ehkä tuottajakin.

Onko jotain tiettyjä oluita…?

Sierra Nevada Pale Ale sekä Anchor Liberty Ale. Eihän niitä enää ipoiksi määritellä, mutta siihen aikaan se oli uutta. Sittenhän joutukin odottelemaan useita vuosia ennen kuin Euroopassa päästiin ipan makuun: Nøgne Ø, Mikkeller jne. En väitä olevani mikään suomalainen IPA-pioneeri, mutta Oulun seudulla olin varmaan ainoa, joka ipasta osasi saarnata.

Onko tosta ihan kokoillanelokuva tuossa?

Katsotaan nyt. Materiaalia on aika paljon kyllä. Jonkinlainen vitsihän se on, mutta ainakin Youtubeen julkaisu on tulossa.

Mites Suomessa, koska täällä saatiin ekat kunnolliset tyylilajin edustajat laseihin?

Ei kuitenkaan mitään ensi-iltajuhlallisuuksia jossain oikeassa kinossa?

Plevna on ainakin tehnyt pitkään. Severin ja Smörre taitaa olla kohta jo kymmenen vuotta vanhoja (2006 ja 2007

Siihen ei ihan kalusto riitä, heh.

9


Panovitsi on laiskaa markkinointia teksti   anniina nurmi

10


Insinöörien panemaa. Rakkaudella pantua. Pieni, vahva ja kova panemaan. Sitä luulisi, että pano-sanan käyttäminen kaksimielisessä merkityksessä olisi niin puhkipureskeltu heitto, ettei kenelläkään enää tulisi mieleen viljellä sitä, mutta voi kuinka väärässä olenkaan. Edellä luetellut lausumat ovat vain pieni osa niistä hassunhauskoista letkautuksista, joilla suomalaiset pienpanimot itseään tänä päivänä markkinoivat.

Viimeistään tässä vaiheessa moni lukijoista saattaa katsahtaa tämän tekstin kirjoittajan nimeä ja tuhahtaa huomatessaan sen viittaavaan naispuoliseen henkilöön: “Taas yksi takakireä emäntä. Ei ymmärrä huumoria!” Kyllä, ymmärrän huumoria, jos se on hyvää. Harva teini-ikäinen maistaessaan ensimmäistä kertaa olutta pitää sen mausta. Suurinosa pojista kuitenkin opettelee bulkkioluen makuun, kun taas tytöt pitäytyvät siidereissä tai limuviinoissa. Tähän syynä lienee se, että jo nuorena meihin iskostetaan ajatus, että on maskuliinisen ja heteroseksuaalisen miehen merkki juoda olutta. Ugh. Viimeisimpien vuosien aikana monella miehellä bulkkiolut on vaihtunut pienpanimoiden erikoisuuksiin ja yhä useampi nainenkin valitsee juomakseen pienpanimo-oluen. Silti oluen ja maskuliinisuuden liitto pitää tiukasti pintansa Suomen pienpanimoiden brändäyksessä ja markkinoinnissa. Miesvaltaiseen panimomaailmaan poikkeuksen tekee kolmen naisen Brewcats-mustalaispanimo. Heillä olisi täydellinen tilaisuus rikkoa stereotypioita, mutta kävikin täysin päinvastoin. Brewcats on taktisesti brändätty ja kohdennettu juuri niihin miehiin, jotka teinistä saakka ovat nähneet mainoksia vähäpukeisista naisista tarjoilemassa urheilua katsoville miehille jääkylmää olutta. Tässä Brewcats-skenaariossa nainen ei vain tarjoile olutta, vaan myös valmistaa sitä näille miehille, jotka näemmä tarvitsevat naisten esineellistämistä pönkittämään heidän omaa maskuliinisuuttaan. Kolmikon koko brändäys perustuu Tytötkin panee -letkautukseen, jonka sanomaa he varioivat kaikessa viestinnässään. Heidän promokuvien visuaalisuudessa on fiftarifiilistä ja asuista tulee mielleyhtymä feminismin symboliksi nousseeseen “We Can Do It!” -julisteeseen. Tästä toiminnasta feminismi on kuitenkin niin kaukana kuin olla ja voi: he tytöttelevät, vähättelevät ja panettelevat itse itseään. He itse alleviivaavat niitä stereotypioita, jotka pitäisi olla jo kauan sitten murennettuja – ja näin tekevät valtavan karhunpalveluksen kaikille nykyisille ja tuleville naisille panimoalalla. Suomen panimokenttä on pullollaan uusia pienpanimoita, joista yksi toisensa perään lankeaa tylsään ja helppoon brändäykseen: äijämenoa ja sovinismia niin vitsien kuin visuaalisuuden puolesta. Naisten innostus oluisiin on vahvassa kasvussa, ja tässä jos jossain on markkinapotentiaalia, jota harva suomalainen panimo on tajunnut. Enkä tarkoita nyt sitä, että brändäys pitäisi suunnata naisille: kevyitä ja helposti juotavia naisoluita pinkillä etiketillä. Ei. Jos pienpanimo haluaa menestyä , myös kansainvälisesti, pitää unohtaa sukupuolitettu markkinointi ja panostaa laadukkaisiin tuotteisiin, ammattimaiseen visuaalisuuteen ja oivaltavaan brändäykseen, joka vetoaa ihmisiin sukupuolesta riippumatta. Panovitsien viljely ei ole rohkeaa, eikä se ole hauskaa. Pelkästään noloa. 

11


teksti   arto halonen / tuopin ääressä

Marraskuu, harmauden kuu. Taivaalta sataa etäisesti X-tran tiskirättejä muistuttavia esineitä. Sää ei tiedä sataisiko hän vettä, räntää vai lunta. Kesäisin tämä harmaa betonilähiö on myös maan kuumin city. Silti Kouvostoliitto näyttää oikeat kasvonsa vasta marraskuussa, ilman mandoliinipuuta torilla. Junamatka on sujunut kerrankin aikataulussa ja ravintolavaunussa vallinnut pikkujoulutunnelma tartutti myös minuun keveän muovimukimaisen nousuhumalan. En tosin ymmärrä miksen saanut mehumukiini pilliä? Lähes yhtä makeaa oli kuitenkin tämä nimeltä mainitsemattoman panimon unohdettava vaalea keskiketterä. Kaipasin koko matkan ajan vain oransseja muovituoleja, pieniä tuhkakuppeja ja pajatsokoneita Hankkija-lippisten kera. Sellaista kadonnutta Esson baarin tunnelmaa, kaurismäkeläisesti, tietenkin. Sitä kadonnutta 80-luvun alkua, jolloin ravintolaan pääsi vain kovat kaulassa tilaamaan sillivoileipää ja A-olutta. Juna lipuu laiturille hitaasti ja myöhässä. Kouvolan rautatieaseman betoniset laiturit saavat sydämeni hymyilemään. Ajatukset karkaavat yhteen täydelliseen ja kylmään iltaan, kauniisiin kasvoihin kotoisiin. Havahdun ajatuk-

sistani vasta nähdessäni tutun näyn: venäläismummot kymmenine matkalaukkuineen, vaksit hölkkäämässä kohti pussikaljoittelevia teinejä, tuulipukuiset sedät sammuneena asemahallin penkeille, R-kioskin vanhentuneen kahvin eli ns. huoltoasemapaahdon tuoksun ja paikkakuntalaisten vähättelevän sävyn puhua kotikaupungistaan. Tuosta mainettaan paremmasta kodista, joka ottaa turpaan vain kunnan hyvävelikerhon jahkailuista ja köydenvedosta rakennetaanko suolle uusi sairaala vai kauppakeskus? Polttelen odotellessani pitkiä savuja ja naukkailen ED-pulloon jemmaamaani viskiä. Siihen pulloon ei edes konnari halua kajota ilman etälamautinta ja taikaviittaa kaasunaamarilla. Tervehdin paikalle vaappunutta lumiukkoa, joka paljastuu vanhaksi aseveljekseni paheiden maailmassa ja tarjoan joko parasta EDiä tai kylmää olutta laukustani keskellä kylmää iltaa. Viski maistuu, en ylläty. Pullo palautuu minulle tyhjänä. Katselen ystävääni ja huomaan jälleen ihmetteleväni hänen pukeutumistyyliään. Hän on vetänyt taaskin puvun päälleen, kuten aina. Sillä kuulemma lihaa irtoaa. Kaverini on sitä mieltä että tarvitsemme avuksemme takamaiden tohtorin. Itse kavahdan tätä jo heittonakin. Jo ajatus sen inksalaisen piripään seuras-

12

ta saa ihoni ei kanan-, mutta ehkä punatulkunlihalle. Toverini on kuitenkin linjauspäissään jo puhelimessa tilaamassa ja tislaamassa nappeja nousuihin, tasoittavia laskuihin, rommia minulle, tequilaa hänelle ja hyviä joulupipareita pikkujouluihin för allihuuppa. Suuntaamme tovia myöhemmin taskut täynnä joulun iloa kohti kävelykatu Manskia. Räntää sataa jo vaakasuoraan ja keskustan valot luovat pikkujoulukauden tunnelmaa kätkien sisälleen kravattipakkoja, irtoseksiä, pettämistä, cocktaileja, haureutta ja sodomaa. Aloitamme sieltä mistä aina. Kouvolan bonuskortin vihreältä nummelta: Old Tomista. Kättelen kyypparia ja tilaan ison Guinnessin. Se tuntuu vapauttavalta ja aloittelevalta. Paikassa oli joskus varsin lentävä tunnelma, mutta jokin on hukassa tänä iltana. Istumme ainoaan vapaaseen pöytään, Bmiesten loosiin. Ystäväni avaa puhelinluettelon kartan pöydälle ja julistamme illan avatuksi. En tiedä montako ”Hitler kuulee” -videota olemme nähneet, mutta tällä kertaa nurkkapöydässä suunnitellaan kaupungin valtausta katu kadulta, tuoppi tuopilta. Koska Kouvola ei lähde meistä, emmekä me Kouvolasta, päätämme yksissä tuumin juoda itsemme ja kaupungin mukavaksi. Sellaiseksi nallekarhun


harmaaksi: “So cute and fluffy that we’re going to die.” Siirrymme ulos polttelemaan ja nauttimaan piparia. ”Kato toi krakasetähän on joku kunnallispamppu”. Siirrän katseeni vieressä nojailevaan setämieheen, joka pysyy pystyssä vain avustajansa toimesta. Setä sammaltaa vieressä tupakoiville neideille. Levy vain on pysähtynyt vaaliteemoihin ja neulakin on kulunut: ”Miää omistaisin koko kylän, mut persut sitä ja vasemmisto tätä. Meillä kokoomuksessa on aina ajettu meidän yrrrittäjien asmaa. Haluuks typsyt lähtee kattoon kel on kylän suurin kypärä ja letku letkeä, haha. Oho miult tippu satanen hankeen”. Käännän päätäni neitien puoleen ja pyydän pakenemaan paikalta kenties sosiaalisempiin kuvioihin ja haastan heidät sovellettuun 110 metrin aitajuoksuun kouvolalaisittain. Siinä vältellään niin sammuvia jouluntähtiä, kuin pokejakin ravintolan ovelta ovelle. Viimeiset kymmenen metriä saa kulkea vapaasti, mutta voittaja on se, joka tilaa Amarillosssa ensimmäisenä? Päästyäni Lasihelmen, eli ”Lasarin” eteen kaverini puuskuttaa, että mitä v…ua miäs? Totean, että halusin pelastaa neidit karmealta kohtalolta. ”Miks sie käskit neitokaiset Rilloon?”. ”Velihyvä, en kokenut kumpaakaan meidän arvoisiksemme”. Astelemme tähän vilkkuvien värivalojen kehtoon. Tilaamme tuopit ja vänrikit kavereiksi. Kiistelemme perinteisesti onko kyseessä vänskä vai majuri, kunnes tilanteen keskeyttää sisään marssiva naisihminen, joka suuntaa oudon päättäväisesti pöytäämme ja istahtaa alas. En tajua mistä täti on tuttu, epäilen kaverini kaveriksi, kunnes täti avaa suunsa: ”...ttu min poikaystävä on kusipää… (kuusaalaista mongerrusta ja avautumista). Lähtekää ukot min luo, voisin nusaista siuu ja tota sin herrasmiesmäistä kaverias samal”. Valitettavasti nämä herrasmiehet ovat varattuja herrasmiesjuomien kanssa. ”Ootteks te jotai v...n homoi”. Emme. Pelkästään herrasmiehiä, joita Kuusaa säikyttää ja jotka arvostavat sitä kauneutta, että nautintoja on aivan liikaa. Kumoamme juomamme ja suuntaamme hitaasti vaappuen kohti Rytmikattia, tai mikä Downtown se nykyään onkaan. Kama alkaa vaikuttaa ja

poke ovella näyttää aivan Mikki Hiireltä. Koitan pidätellä nauruani ja tilaan mojiton tiskiltä. Tsekkaamme fiiliksen ja päädymme lopulta johonkin hämyyn pöytään paikallisten metallistien kera. Yhdellä on naama täynnä metallinkeräysastiaa, toisella kaljupäällä Viikatteen huppari juroine ilmeineen luo vaan mielikuvan Joensuusta. Seurueen kolmas on olevinaan niin äijä partoineen. Hän on selvästi paikallinen älykkö. Pelaa shakkia läpällä ja osaa kuulemma laulaa Paula Koivuniemeä Mutterissa ”lähes selvin päin”. Harmaa Voice of Kouvola ei iske, mutta havaitsen sivusilmällä kaverini jo pokaavan naapuripöydästä viehkeää paikalle eksynyttä blondia. Hän pyytää lopulta kavereidensa kanssa polttelemaan hyvää Mielakkaan. ”Tää on miljoonatilaisuus, vähän kuin olis lelukaupan häät”. Löydän itseni pian Corollan takapenkiltä neitien seurasta. Ajotyylistään päätellen kuski on selvästi katsonut kaikki Fast and Furious -leffat. ”Oon Nikke, tää mun Corolla on Peppi. Ootteks te niinku paikallisii vai muute outoja”. Kerron Nikelle, että ollaan entisiä lokaaleja samalla tarjoten kuskille matkakaljaa laukustani. Taskulämmin Koffin IVB tuntuu kurkuissamme lämpimältä etanolin ja pahvin sekoitukselta, mutta hyvässäkin tinassa pieni rosoisuus tuo vain rikkautta. Nikke

13

soittaa räppiä ja on käymässä paikallista amista autopuolelta. Emme ylläty. Ystäväni on jo työn touhussa blondin kanssa. ”Se on varmaan se puku”, mietin. Lopulta Nikke tiputtaa seurueemme suljetun mäkikeskuksen huoltotielle ja talsimme ylös. Hetkessä on jotain maagista. Kotikaupungin tuikkivat valot räntäisessä yössä, hyvää tupakkaa ja toivottavasti pian viilenevää kaljaakin. Jutut kulkevat riemukkaina ja nousuhumalaisina viileässä yössä. Blondin hiljaisempi ja ujompi frendi ,”Anu vaan”, levittää meille alustoja ja Nikkekin nousee ylös jerrykannun ja risujen kera. ”En oo jemmaas näit. Näitteks te sen videon tuubis?”. Maailma kevenee, havahdun vasta nuotion loimotukseen ja Anun puheeseen: ”Tiiätsä sä mikä täs maailmas on pilal? Se, ettei me välitetä toisista, hukutetaan ittemme vaan tavaraan, seinien sisälle ja somekuplaan”. Päätän samalta istumalta tehdä ”Anun vaan” kanssa läheisyyttä. Löydämme jokaisen marraskuisen tuulen tuoman puhalluksen jälkeen samaan säveleen sopivan temmon. Päädymme saman makuupussin alle fiilistelemään olevaisuutta, kaupunkia ja hetkeä. Herään seuraavana aamuna jäätävään päänsärkyyn jostakin asunnosta. Anu kömpii vierestä ylös ja laittaa meille kahvia. Syvä hiljaisuus vallitsee, kuten lähiöissä sunnuntaiaamuina yleensä. Ulkona maa on valkoinen ja talot harmaita. Tunnistan yhden, pian toisenkin. Lehtomäki. Viimeinen pysäkki ennen ihmismielen lopullista rappiota. Joskus oli kaunis ajatus rakentaa elementtitaloja metsän keskelle valtatien varteen. Lopulta sinne kärrättiin heidät, joita ei ”oikeiden” ihmisten luo haluttu. Köyhät, kipeät, maahanmuuttajat ja opiskelijat. Viimein Anu saa suunsa auki. ”Tota, min piti kysyä tät siult jo eilen, mut...” ”Niin?” ”Miks vitus sul oli toi pingviini koko ajan matkas ja oisit sie halunnu Vilmanki tänne?” ”Katson sohvalle päätynyttä kaveriani ja kysyn kuka on Vilma?” ”Se min blondi frendi” Hitaasti muistikuvat tarkentuvat ja kelaan Kouvolan tehneen taas temppunsa. Lopulta otamme ritolat. Minä ja pieni, pehmeä pingviini. 


Hikinen iltapäivä – Noviisi kotipanimossa

Olen enemmän tai vähemmän viimeiset kymmenen vuotta ollut kiinnostunut oluesta ja sen ympärillä vellovasta kulttuurista. Oluen tekeminen, paneminen, ei kuitenkaan ole ollut mitenkään kovin kiinnostava aihe. En tiedä miksi, mutta jotenkin se vaikuttaa aivan liian vaivalloiselta ja pikkutarkalta puuhastelulta. Lopputuote on enemmän se oma juttu. Olen toki käynyt niin makroilla kuin mikroillakin tutustumassa panemisen maailmaan ja silmäillyt tuttujen nurkissa pyöriviä kotipanimolaitteita, mutta en ole koskaan aikaisemmin laittanut kroppaani likoon ja käsiäni likaan oluen puolesta. En tosin laittanut nytkään, mutta kävin jo lähellä.

Kari Puttonen, yksi Lahen nuoren ja aktiivisen kotiolutporukan johtohahmoista, kutsui minut seuraamaan kotioluen tekemistä eräänä lauantaiiltapäivänä. Otin kutsun vastaan ja seisoin täsmällisesti ja tapojeni mukaisesti jo varttia ennen sovittua aikaa olutmaakarin kotiovella. Karin ensimmäiset kotiolutkokeilut sijoittuvat niinkin kauas kuin kahdeksankymmenluvun alkuhämäriin. Opiskelijabudjettia täytyi venyttää, mutta silti olutta piti olla, joten uuteoluesta sai tenttiviikon jälkeen päänsä tarpeeksi sekaisin. Maun kustannuksella toki. Opiskelut loppuivat aikanaan ja Puttonen siirtyi kiireiseen työelämään, jossa maat ja mannut tulivat tutuiksi. Olutkulttuurille oli aina aikaa, olihan se ollut lähellä miehen sydäntä nuoruusvuosista lähtien. Oluen tekeminen jäi kuitenkin useaksi kymmeneksi vuodeksi – kunnes kipinä heräsi uudelleen ja leimahti liekkeihin. Nouseva olutskene oli saavuttanut myös Business Cityn ja vaikka ravintolapuoli olikin surkuhupaisan kuivaa kaupungin asukaslukuun suhteutettuna, niin kaupallisen pinnan alla kuohui: kotiolut. Koo-too-naa Tämä juttu piti alun perin tehdä Puu-Paavolaan nousevassa kotiolutkeskittymässä, jossa Puttonen

14


on huseerannut puuhamiehenä viimeisen vuoden ajan, mutta sähköongelmien takia kerhotila ei ole vielä toimintakunnossa. Tarkoituksena on saada tilat kahdellekymmenelle olutharrastajalle mm. kolmen keittokattilan, viidensadan litran lämpötilakontrolloidun käymistilan sekä laadukkaan ja kompromissivapaan ympäristön muodossa. Toivottavasti tämän aviisin ilmestyessä siellä olisi jo ensimmäinen satsi olutta pantu ja skribentillekin kutsu käynyt tupaantuliaisiin. Nyt astuin siis miehen viihtyisään kerrostalokaksioon, jonka ikkunat antoivat suoraan viikonlopun valokylpyyn valmistautuvalle Aleksanterinkadulle. Olut oli esillä Puttosen asunnossa monella tapaa: koreja, pulloja, panimolaitteita, korkituskoneita jne. nurkat täynnä. Vessaankaan ei päässyt törmäämättä käymisastioihin. Olutmiehiä siis henkeen ja vereen. Kauaa emme ehtineet turhia rupatella, kun Kari tarttui kauhaansa ja suuntasi keittiön nurkassa jo täydessä valmiudessa odottelevan Grainfatherin (keittokoko 23l) kimppuun. Kyseessä on puoliautomaattinen ”panimojärjestelmä”, jolla hoituu niin mäskäys, huuhtelu, keitto kuin jäähdytyskin. Yksi laite hoitaa siis periaatteessa kaiken, kätevää. Kun Puttonen aloitti mäskäämisen, siirryin itse keittiönpöydän ääreen siemailemaan olutta ja kyselemään tyhmiä. Alun perin ajatukseni oli kirjoittaa seikkaperäinen ”näin teet kotiolutta” -artikkeli, mutta tajusin hyvin nopeasti, ettei tietoni ja taitoni yksinkertaisesti riitä moiseen. Eikä se muutenkaan enää tuntunut ideana kovin houkuttelevalta, kun muistiinpanovihko alkoi täyttymään vieraista termeistä. Resepti löytyy tuosta ohesta ja ohjeita aloittelijoille on netti pullollaan, joten sieltä vaan opiskelemaan, jos aihe kiinnostaa. Mäskäys (maltaina pils sekä vehnä, seassa kaurahiutaleita) otti aikaa noin tunnin, ”kolme varttia riittäisi, mutta otetaan varman päälle”, kuten Puttonen asian ilmaisi. Siinä samalla käytiin vähän läpi, että minkälaista olutta tänään olisi tarkoitus tehdä. ”Noin kuusiprosenttinen Funky Grapejuice”, kuului vastaus. ”Greippisen hedelmäistä ja funkya IPAa”. Ainaisen jenkkityylin sijaan Kari oli päätynyt humaloimaan IPAnsa australialaisilla lajikkeilla, Galaxylla ja Ellalla, joista varsinkin ensin mainittu on tunnettu herkullisesta hedelmäisyydestään. Huomautin oluen nimestä, että eikö sen pitäisi olla Grapefruit-muodossa, jos haetaan greippiä eikä rypäleitä, joten muutimme sen lennossa. Funky Grapefruit Juice se siis olkoon.

Sosiaalisia perhosia Jossain välissä paikalle saapui myös muutama lisäkäsi, sillä panemisen ohessa oli tarkoitus pullottaa edellisen erän oluita. Mikko paljastui myös lahtelaisen kotipanimokollektiivin jäseneksi. Hieman tuoreempi kasvo tosin, sillä takana oli kolme omaa keittoa – jos ei sitten lasketa opiskeluvuosien uutesekoiluja ja ”lestinheittoa”. Karin (ei siis itse Puttonen) tarinasta en oikein saanut kiinni, mutta mies vaikutti hyvin kiinnostuneelta illan tapahtumista. Ehkä hän oli kaltaiseni noviisi, joka oli sattumien summasta eksynyt paikalle. Apureilla oli mukanaan kahdensadan euron kiinalaista Moutai-viinaa, jota piti toki maistella muutamaan otteeseen. Jännää tavaraa, epämää-

Nouseva olutskene oli saavuttanut myös Business Cityn ja vaikka ravintolapuoli olikin surkuhupaisan kuivaa kaupungin asukaslukuun suhteutettuna, niin kaupallisen pinnan alla kuohui: kotiolut.

15


pöntössä. Vähemmästäkin sitä siis alkoi asunnon lämpötila huitelemaan saunalukemissa. Aleksin valosaaste näyttäytyi enää pilkkeenä silmäkulmassa, sillä ikkunat huurtuivat umpeen ja hikipisarat tippuivat silmille kiinalaisen vesikidutuksen tavoin tasaisen tappavasti. Moutai, sinäkö se olet? Todellisen käsityön makea tuoksu leijaili vahvana varmasti rappukäytävään asti. Palataanpa asiaan ja asian vierteeseen. Illan ehdottomasti mielenkiintoisimpia kokemuksia oli raaka-aineiden ja eri vaiheiden maistelu. Vierre oli makea sekoitus puuroa ja keittoa. Mallasmehua sanan varsinaisessa merkityksessä. Parin humalakierroksen jälkeen maku muuttui radikaalisti hedelmäisemmäksi. Aromihumaloinnin vaikutus oli siis todella helppo havaita jo tuossa vaiheessa. Ja kun humalista nyt puhuttiin, niin aussilajikkeiden ilmoille nostamat aromit olivat erityisen mieltä kiihottavia. Leipämäinen mallas ja kuorien läpi tihkuva sitrushedelmäisyys, maailman paras Wunderbaumtuoksu? Tuoksun lisäksi testailimme myös hieman niiden makua sekoittamalla humalamujua Napue Giniin sekä vodkaan, tuloksena syntyi upean öljyisiä sekä herkullisen hedelmäisiä/ruohoisia juomayhdistelmiä. Mikkeller already did it.

Leipämäinen mallas ja kuorien läpi tihkuva sitrushedelmäisyys, maailman paras Wunderbaum-tuoksu? räisen epämiellyttävästi ylikypsynyttä melonia. Fermentoituneesta durrasta tehtyä litkua. Illan isännältä löytyi muuten saman juoman ”halppisversiota” hyllystä, ja kyllä sen useamman kymmenen euron hintaeron huomasi maussa. Tai viimeistään jälkimaussa, joka röyhtäyksien mukana muistutteli itsestään vielä seuraavana aamuna. Tunnelma alkoi olla jo melko vapautunut, sillä oluesta ei ollut pöydässä pulaa – oli se sitten keskustelunaiheena tai lasin täytteenä. ”Sosiaalista puuhaahan tää on. Harvoin tätä yksinään tulee tehtyä”, noin parin kuukauden välein uuden satsin keittelevä Puttonen summasi ja jatkoi: ”Lahessa on tiivis ja hyvä kotiolutporukka”. Ja ymmärtäähän sen, että yhteisen harrastuksen, mihin moni suhtautuu vieläpä todella intohimoisesti, haluaa jakaa samanmielisten kanssa ja monipuolistaa sillä tavoin sitä entisestään. Kun Moutai-shotit oli saatu elimistöön ja lasit oli täytetty taas kerran uudella Imperial Stoutilla, niin apureille kävi käsky WC-tiloihin. Kaksi raavasta miestä vessassa täyttämässä pulloja ja yksi keittiössä korkittamassa niitä samalla, kun metamorfoosin mäskistä vierteeksi kokenut olut pöhisi

16

Opintie on kevyt Humalan määrää oli lisäilty hiljalleen keittoon ja keskustelu oli monien mutkien kautta siirtynyt humulus lupuluksesta kohti hiivoja. Tekeillä olevaan juomaan hiivoiksi oli valikoitunut The Yeastbay Funkytown Pale Ale yhteen käymisastiaan ja The Yeastbay WPL644 (Saccharomyces ”Bruxellensis” Trois) toiseen. Ensimmäinen Puttosen mukaan ”Vermont IPA -kannasta noukittu hiiva”, toinen taas alun perin Bretta-suvussa kulkevaksi ”villiäiseksi” luultu, mutta perinteisemmäksi saccharomyces-sukuiseksi hiivaksi myöhemmin paljastunut. Valkoisen miehen funkkia ja villiintymistä oli silti tarkoitus saada aikaiseksi, mutta se jää lopulta aina ”herran haltuun”. Aloimme olla jo loppusuoralla ja olin pudonnut moneen kertaan kärryiltä, että missä kohtaa oli tehty mitäkin. Jos oikeasti haluaisin oppia alaa, niin tekemisen kautta se pitäisi tapahtua, sillä kyselemällä ja ohjeita lukemalla ei maaliin pääse. Jos nyt jotain kuitenkin mieleen jäi, niin se että oluen tekeminen vaatii tarkkuutta ja raakaa työtä. Opin myös sen, etten ole vieläkään kiinnostunut aiheesta sen suuremmin. Pusakka voi kuitenkin joskus vielä pyöräh-


tää. Hyvänä esimerkkinä Heidi Rajala, Puttosen naisystävä, joka saapui paikalle auringon jo laskeuduttua hautaansa. Hän oli vielä jokin aika sitten ollut omien sanojensa mukaan ”ei-niin-olutihminen”, mutta kävi nyt kaivamassa kellarista mm. Mikkellerin ja Lindemansin Spontanbasilia, ja kertoili muutenkin olutharrastuksestaan – eritoten rakkaudestaan hapanolueen. Rajala oli myös innostunut kotipanimoista sekä tehnyt siippansa avustuksella kisaoluen FC Lahden ja Teerenpelin kotiolutkilpailuun. Viime vuonnahan Kari Puttonen oli tuon FC Lahti Aleksi ristityn debyyttioluen takana. ”Halusin tuolla tempauksella tuoda lisää yhteisöllisyyttä lahtelaiseen olutkulttuuriin sekä tietysti nostaa kotiolutta enemmän esille. Vastaanottohan on ollut erittäin positiivista ja varsinkin joukkueen kannattajat ovat ottaneet oluen omakseen”, mies kertoilee sähköpostitse tämän haastattelun raakaversiota lukiessaan. Tänä vuonna asian tiimoilta järjestettiin kotiolutkilpailu, jossa pariskunnan molemmat osapuolet ovat mukana. Pysyykö FC Lahti -olut perheessä, se jää nähtäväksi? Minun oli kuitenkin jäävättävä itseni tuosta keskustelusta, olinhan menossa tuomaroimaan kyseistä kisailua.

Jälkisanat Jäin vielä miettimään tuon päivän jälkeen, että miksi kotiolut elää sellaista nousukautta niin kuin se nyt tekee. Toki se, että koko suomalainen olutkulttuuri elää nousukautta vaikuttaa. Myös se, että olut maksaa nykyään aivan liikaa ja kotona saa tehtyä paikoin huomattavasti parempaa juotavaa kuin kotimaisten pienpanimoiden epätasalaatuiset viritelmät – puhumattakaan prosenteista sun muista rajoituksista. Kunnolliset laitteet ja raakaaineet ovat myös ihan eri tavalla saatavilla kuin viime vuosituhannen laman kourissa kärvisteleville uuteolutkemisteille. Sosiaalisuuden korostuminen on kuitenkin yllättänyt minut täysin. Varmasti siellä on niitä erakkopanijoita joukossa, mutta tässä muutaman vuoden sisällä olen törmännyt useampaankin kotiolutkollektiiviin, jotka paremman fraasin puutteessa ”panevat yhdessä”. Kuten nyt myös nämä Lahen ihmiset. Hyvää porukkaa, hyvää olutta, hyvää yhdessä tekemistä… Ei se väärinkään ole. 

Lopussa kiitos seisoo Muiden jo poistuttua paikalta jäimme Puttosen kanssa vielä hetkeksi hörppimään olutta ja kertaamaan päivän tapahtumia. Hiki oli valunut, musiikki pauhannut taustalla rytmittäen keittohommia, keskusteluja oli käyty toki oluesta, mutta myös paljon muustakin, juomaa oli kaatunut janoisena sykkiviin kurkkuihin ja ylipäätään tunnelma oli ollut lämmin(henkinen) koko pitkän päivän. Täysin valmis ei urakka tosin vieläkään ollut, sillä isännällä oli vielä loppusiivous kesken: yksi tärkeimmistä asioista oluen valmistamisessa on puhtaus. Pestään, huuhdellaan, desinfioidaan… Puhtaus ei ole puoliruokaa, vaan koko ateria. Itse en kovinkaan paljoa ruumiillista työtä joutunut tekemään (ne mäskit joista ei tehty sämpylöitä kannoin biojäteastiaan), vaan olin enemmänkin ulkopuolisena tarkkailijana paikalla. Työtä tuossa kuitenkin riittää, vaikka apureita olisikin seurana. Tuntien urakka tosin palkitaan, kun olut on valmista juotavaksi, varsinkin jos se on onnistunut odotusten mukaisesti.

Oluen tekeminen vaatii tarkkuutta ja raakaa työtä.

17


Funky GrapeFruIt juIce

Australian IPA SPEKSIT

Original Gravity (OG): 1.060

Final Gravity (FG): 1.012

Alcohol (ABV): 6.3 % Colour (SRM): 5.3

Bitterness (IBU): 24.6

MALTAAT

76.92 % Pilsner malt

15.43 % Wheat malt 7.46 % Oat fl akes

HuMALAT

0.3 g/l Galaxy (13,4 % Alpha) @ 60 Minutes (Boil) 0.9 g/l Galaxy (13.4 % Alpha) @ 5 Minutes (Boil) 0.9 g/l Ella (15 % Alpha) @ 5 Minutes (Boil)

2.2 g/l Galaxy (13.4 % Alpha) @ 77–71 °C (Cooled to 77 °C before Hop addition) 2.2 g/l Ella (15 % Alpha) @ 77–71 °C (Cooled to 77 °C before Hop addition)

4.3 g/l Galaxy (13.4 % Alpha) @ Dry hop (3 days) 4.3 g/l Ella (15 % Alpha) @ Dry hop (3 days)

MuuTA

Keiton jälkeen vierre jäähdytettiin 77 °C lämpötilaan, jonka jälkeen lisättiin 2.2 g/l Galaxy ja Ella humalaa. Vierre oli

pumpun avulla jatkuvassa kierrossa humalapatjan läpi.

tee Ite a. pareMpa

Näin lisätyt humalat poistettiin 30 min jälkeen kun läm-

pötila oli 71 °C. Tämän jälkeen nopea jäähdytys ja pumppaus kahteen eri käymisastiaan 11+11 l. Hiivana toisessa

astiassa The Yeastbay Funkytown Pale Ale ja toisessa The

Yeastbay WPL644 (Saccharomyces ”Bruxellensis” Trois).

MÄskIsÄMpyLÄt Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää mausteet ja alusta taikinaan vähitellen. Jätä taikina tavallista pullataikinaa pehmeämmäksi. Kohota taikina kaksinkertaiseksi muovin tai liinan alla (noin 30 minuuttia). Leivo taikinasta pyöreitä tai pitkiä sämpylöitä ja kohota ne pellillä hyvin liinalla tai muovilla peitettynä. Kostuta sämpylät vedellä juuri ennen paistoa. Kostutetut sämpylät voi koristella esimerkiksi unikon- tai pellavansiemenillä. Paista 225°C noin 15 minuuttia.

18


Arvostelu: Funky Grapefruitjuice

The Yeastbay Funkytown Pale Ale

Herkullisen hedelmäinen tuoksu, hieman myös gefilusmaista maitohappoisuutta. Monihedelmämehuksikin voisi kutsua. Maku on myös täynnä hedelmää: sitruksien poskia kipristelevä kirpeys sekä trooppisten lajikkeiden pirskahteleva makeus yhdistyvät nallekarkkimaiseksi kokonaisuudeksi – ilman makeisten rasvaisuutta. Lopussa vieno, mutta kokonaisuutta hyvin balansoiva katkero. Raikas olut.

(Australian IPA | 6,3 % | 24,6 IBU)

The Yeastbay WPL644

(Saccharomyces ”Bruxellensis” Trois)

Tuoksussa edeltäjäänsä villimpi tunnelma. Happaman hiivainen hedelmäbooli ja kirpeitä viinikumeja koristeeksi. Suussa alkuun legendaarista Juicy Fruit -purukumia, kerrassaan herkullista. Villikko happamoituu keskivaiheilla hieman saisonmaisesti, lopussa taas IPAn katkerot ottavat omansa. Farmhouse IPA -tunnelmaa. Piirun verran moniulotteisempi kuin verrokkinsa. Yksi olut, kaksi hiivaa – puhtaita ja aromaattisia kumpainenkin. Kovin ovat tuoreita vielä, joten iän mukanaan tuoma villiys korostuu varmasti niiden kypsyessä. Nyt ei vaan ollut lehden deadlinen takia aikaa odotella tämän enempää.

19


Oluttyylit

Jampe, 45

(going for a beer with mates) The slick haircut and gingham shirt

expresses my gentle side, my lover side.

But there’s a beast inside of me and this rad

leather jacket tell the ladies exactly that.

I will bite! And fellows, lock up your daughters because this dog is off the chain. My biggest influence is

Wolfgang Amadeus Mozart, heh, get it? Party street, Lahti

ANT FARM antfarmlahti

Colony of Beer People

22


Mustan Virran Panimo Mustan Virran Panimo lähestyi minua viime vuoden lopulla postittamalla paketin, josta löytyi kolme panimon olutta sekä tpaita. Ajattelin ensin jakaa saaliini kavereiden kanssa, mutta en halunnut. Jouluaattona aukaisin sitten rant… korkit ja annoin olkapäilläni istuvien enkelin sekä pirun puhua suunsa puhtaaksi. Enkeli: Kaikkien kaveri, kaksikon good cop. Piru: Pilaa tunnelman, kunnon mulkku.

Mustan Virran Neito 4,7% | Golden Ale

E: Kivoja pulloja nää tämmöset lääkepullohenkiset törpöt. Ei ehkä kaikista käytännöllisempiä, mutta ainakin erottuu joukosta. Herkullinen tuoksu, raikasta hedelmää. Makukin hedelmäinen, ehkä jotain brittityylistä bitteriä, viljaa ja keksejä. Rapsakka ja tyyliin sopiva runko. Puhdas kokonaisuus. P: Jaa jaa jaa jaa jaa, juu juu. Kunnon erikoisuuden tavottelua tää pullo. Lidlissähän oli tämmösiä jokunen vuos takaperin, jotain erikoisoluita nekin oli, ku jotenkin tosi kitkeriä. Onks tää sama bisse, ku on tämmöstä ihme kitkerää litkua? Neito vuotaa nyt tosi pahasti, eikä sillei hyvällä tavalla. Heheh, tajusit sä?

Dorkaa ja karmeeta Mustan Virran Pässi 4,7% | Session IPA

E: IPAa tämä nyt ei ihan näillä pro-

senteilla olla, mutta maistuva sessioolut kuitenkin. Keksisyyttä löytyy tästäkin pohjalta, mutta humalointi on yllättävän puraiseva, ehkä enemmän havua ja yrttiä kuin sitrusmaista hedelmäisyyttä. P: Ipa on Ilves ja vittu mä vihaan Ilvestä. Tappara, Tappara, Tappara! Jotain hipsteribisseä tääkin on, mitä vedetään sentin annoksia Hesojen erikoisolutbaareissa. Maistuu ihan mäntysuovalta. Helvetin Hesan hipit, ku pitää pilata rehellinen kaljanjuontikin jollain pirun hedelmillä.

23

Mustan Virran St. Olaf 4,5% | American Pale Ale

E: Olvihan suuttu tän oluen alkuperäsestä nimestä, mikä tais olla lopulta Mustan Virran tyypeille vaan ilmasta mainostusta. Noh, nyt on pyhyyttä lisätty nimeen, muoto muutenkin hieman arvokkaampi ja tää hommahan toimii. Pitää toistaa itseään, eli puhdasta ja rapsakkaa on. Tää vois olla ihan hyvin Neidon ja Pässin sekotus, molempien kaikuja löytyy. Ehkä kuitenkin lopulta tylsin näistä, mutta silti maistuva markettiolut. Toivottavasti kokeilevat lähiaikoina siipiään myös vahvempien oluiden kanssa (ja hehän kokeilivat, toim. huom.). P: Miks hemmetissä pitää hyppiä Olvin varpaille? Ku ei kauppa käy, niin yritetään sitten kynyttää isommilta ideoita. Ostais nääkin juipit vaan Santtua ja jättäis ton olutpuuhastelun isommilleen. Olvi tekee kuitenkin kunnon bissejä, eikä mitään tämmösiä makukaljalitkuja. Hedelmää sössön söö, menisit sinäkin saatanan kaljupää oikeisiin töihin ja lopettasit ton pikkurilli pystyssä tissuttelun. Lähetääkö muuten vetää perseet?


Tiukka Vuonna 1979 Karvinán hiilikaivoskaupungissa, silloisen Tšekkoslovakian lipun alla syntynyt Kubala päätyi Suomeen IRCin kautta. Hän oli siellä tutustunut suomalaisiin ja halusi tavata heitä myös kasvokkain, joten miehen matkat suuntautuivat Suomeen, ja Lahteen, muutamaankin otteeseen.

Vaikutti niiden reissujen perusteella ihan kivalta paikalta ja kun vajaa kymmenen vuotta sitten tuli fiilis, että pitää muuttaa maailmalle, niin Suomi oli ykkösvaihtoehto. Ja tänne hän on nyt juurtunut. Vaikkei kansalaisuutta ole vielä takataskussa, niin Suomi on hänen toinen kotinsa. Hanttihommia ensimmäiset vuodet painanut mies löysi oluen kuulemma naapurinsa kautta, joka tehtaili kotonaan olutta.

Ei se kummoista ollut, mutta intouduin kokeilemaan itsekin. Kaupalliselle puolelle päädyin sitten niin, että kuulin Teerenpelissä olevan kauhea työruuhka ja kävin näyttäytymässä. Sain töitä ja jo heti seuraavana maanantaina olin astioimassa olutta Teerenpelin panimolla. Niin, sanoinhan että ne tulevat tänne ja vievät työpaikat, heh. Robertin ensimmäisestä työpäivästä panimolla on jo kuutisen vuotta ja siinä ajassa on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista suomalaisessa olutkulttuurissa.

Tšekkiläinen Robert Kubala on koulukirjaesimerkki siitä isäm maam pullustajien (sic) niin kovin pelkäämästä maahanmuuttajasta, joka tulee ja vie työpaikat sekä naiset. Mies kun on työskennellyt oluen parissa mm. Metrossa, Bryggassa, Teerenpelillä, Suomenlinnan Panimolla sekä viimeisimpänä Panimo Pajalla. Oluen parista löytyi puolisokin, sillä Kubala oli Bryggassa tekemässä työvuoroa, kun rakkaus iski. Voisikin siis sanoa, että Suomi ja suomalainen olutkulttuuri ovat kohdelleet häntä hyvin. Mitä mieltä on Valvira ja mitä mieltä on Robert itse?

On kyllä. Hyvä esimerkki vaikka SOPP (Suuret oluet, pienet panimot -festivaali, toim. huom.). Sinänsä sama festari edelleen, mutta tarjonta on aivan huikea. Laadukkaita tuotteita ja uusia tulijoita joka vuosi. Osalla hyviä tuotteita ja osalla taas enemmän panostettu brändiin. Vaikka Kubalan mielestä kotimaisella olutkentällä ollaan hyvin joviaaleja toisiaan kohtaan, niin silti kilpailu hanapaikoista on raakaakin. Pinnan alla siis kuhisee?

Tää on nyt vähän ”suluissa”, mutta niinhän se on. Turha sitä on kieltää. Vaikka ollaan ystävällismielisiä toisia kohtaan ja lainaillaan hiilaripulloja sun muita, niin takaraivossa on silti se kilpailutilanne. Viisi vuotta sitten se ei ollut vielä näin kovaa.

24


makeilulle  

Uskaltaako panimot sitten kritisoida toisiaan, jos vaikka joku olut on selvästi pilalla?

Kyllä kritiikkiä annetaan, sitä ei tehdä vaan julkisesti. Silti se on vähän sellasta, että en nyt tykkää tästä humalasta, tai miksi tämä on hapanta, ylipäätään sellaista pintapuolista.

Muutenkin Robert uskoo, että se suorin palaute tulee nykyään netissä. Itse hän jättää pisteet kuitenkin antamatta, vaikka juomia tulee ylös kirjailtuakin. Edes kaveripisteitä ei heru.

Toki heidän tuote ja heidän tehtävä on myydä se, olin minä mitä mieltä tahansa. Kultsi, suurensin olutkulttuurin

Suomen alati kasvava olutkulttuuri ei oluen tekijän mielestä ole pelkästään hyvä asia, vaan tarjontaa alkaa olla jo liikaa ja konkursseja tullaan näkemään. Ehkä jo lähiaikoina. Toki myös hyviä puolia löytyy.

Kyllähän asiakkaat alkavat löytää oluita. Olen tehnyt baarimikon hommia välillä ja kyllä se vieläkin vähän yllättää, kun kuusikymppinen pariskunta pyytää ”jotain ipaa”. Ja omatkin sukulaiset ovat tajunneet, että olut voi olla vaikkapa tummaa, heh. Kysyntä ei kuitenkaan nouse ihan samaan tahtiin kuin uusia panimoita. Jos ja kun kysyntää on liikaa ja kaikki kärkkyvät pääkaupungin himoittuja hanapaikkoja, niin kannattaisiko useamman panimon keskittyä paikallismarkkinoihin?

Oulun panimot, Sonnisaari ja Maistila, ovat tehneet hyvää jälkeä sen paikallisuuden kanssa, kaikki menee kaupaksi, mitä vaan pannaan. Toki molemmat ovat myös hyvin esillä Helsingissä. Siellä on hommat hanskassa. Kubalan toive olisi, että jokainen halukas pystyisi tekemään sitä omaa juttuaan, vaikka tietääkin sen olevan mahdotonta.

Jos haluat tehdä yhden tuotteen ja myydä sitä paikallisesti halvalla, niin miksei. Jos tekisin vaikkapa vaaleaa

lageria 10 000 litraa ja se menisi vielä kaupaksi, niin voisin myydä sitä voitollisesti alle vitosen tuoppi. Ei se vaan (vielä) toimi niin. Hintatietoisen oluen ystävän kipurajat ovat muutenkin alkaneet paukkua viime vuosina ihan kunnolla, kun markettien peruspulloista saa jo maksaa viiden euron huonommalle puolelle kipuavia summia.

Ei niitä hintoja tosiaan mielellään maksa, heh. Mutta sen kun pistävät pulloille hintaa, kun niitä ihmiset näyttävät ostavan. Ei mun tartte. Ja hanatuotteissakin alkaa iso tuoppi viisiprosenttista ”perusolutta” maksaa pubissa 8€. Se on yksinkertaisesti liikaa.

Nyrkkipaja? Haastattelun tekohetkellä Robert Kubala työskenteli vielä täyspäiväisesti lahtelaisen Panimo Pajan oluen tekijänä ja oli ylipäätään vastuussa panimotoiminnasta. Tätä juttua litteroidessa Pajan tilanne on kuitenkin epävakaa ja niin panimo, kuin samassa omistuksessa oleva ”panimoyökerho” Chicagokin ovat molemmat myynnissä. Kiinnostusta molempia kohtaan on esiintynyt ja mm. hieman vastatuulessa alusta asti seilanneen Brygg-Artin nimi on vilahdellut usein ostohuhuissa. Mitä tapahtuu tulevaisuudessa, se jääköön vielä hämärän peittoon. Asioiden tolan ollessa vähintäänkin hataralla pohjalla (eikä Kubalakaan halunnut sen enempää työnantajansa asioista puhua) haastattelun Paja-osio jää nyt hieman torsoksi. Yhden asian hän kuitenkin halusi asiasta sanoa.

Vaalean lagerin myyminen on hankalaa. Varsinkin isompiin kaupunkeihin. Jos mulla olisi Bretta-IPAa tynnyrillinen, niin se vietäisiin käsistä. Eikö sitten olisi kannattanut tarkistaa linjausta, jos tiedettiin mistä homma kiikastaa?

Jos mulla olisi Bretta-IPAa tynnyrillinen, niin se vietäisiin käsistä. 25


Tuntuu, että nykypäivänä jokaisen panimon ensimmäinen olut on IPA tai APA. Tylsäähän se on.

Omistaja halusi, ja haluaa, tehdä itsensä kaltaisille, baarinsa kanta-asiakkaille olutta. Puhtaita ja helposti juotavia, ilman kovia katkeroita tai muita. Vaikka Pajan alku ei ollutkaan niin lennokas kuin olisi voinut toivoa, niin Kubala itse kuitenkin piti panimon linjasta lähteä liikkeelle hyvillä perusoluilla. Siksi hän aikoinaan tarttui firman työtarjoukseen. Ja olihan työmatka Jokimaan teollisuusalueelle huomattavasti siedettävämpi kuin Suomenlinnan Vantaan-panimolle.

Tuntuu, että nykypäivänä jokaisen panimon ensimmäinen olut on IPA tai APA. Tylsäähän se on.

Tylsyyden tuolla puolen

Kuten alussa mainittiin, tšekki on rakentanut panimouraansa Pajan lisäksi myös Teerenpelillä sekä Suomenlinnalla, jotka kaikki ovat tunnettuja puhtaista ja laadukkaista, mutta samaan aikaan hieman tylsistä oluistaan. Toki jokaisen kohdalle on osunut yksi tai kaksi täysosumaa, mutta olutharrastajan näkövinkkelistä puhutaan hieman persoonattomista tuottajista. Kubala kuitenkin sanoo seisovansa työnsä takana jämerästi.

On ne mun näköisiä oluita, olisi väärin väittää muuta. Varmasti tekisin jotain toisin, jos panisin vain itselleni. Tämä on kuitenkin työtä. Jos leipurilta ostetaan eniten ruisleipää, niin sitähän se sitten leipoo. Eikä mulla nyt olisi edes mahdollisuutta keittää tuhatta litraa Imperial Stoutia, kun ei ole ostajaa. Tarjontaa on niin paljon nykyään. Kubalalla on myös vahvaa kotioluttaustaa ja parhaimmillaan miehen keitokset ovat olleet melkoista makujen sinfoniaa. Hyvän oluen lisäksi kotipanimosta on myös hyötyä työrintamalla.

Helpompihan se on testailla uusia raaka-aineita kotona pienissä määrissä, ilman sitä painetta että olet ostanut tonneilla jotain huonoa tavaraa. Business City in da House

Jokusen kerran on sivuttu haastattelun tiimellyksessä jo Lahtea ja sen ehkä tympeääkin olutkulttuuria. Luonnollista oli siis kysellä kaupungissa majailevalta haastateltavalta hieman mielipiteitä Business Cityn olutelämästä.

Eihän täällä oikein mitään tapahdu, ei yhtään olutravintolaa edes (Brygga avasi ovensa tulipalon jäljiltä vasta seuraavassa kuussa, toim. huom.). Joku uusi pubi kelpaisi kyllä. Nyt esimerkiksi istutaan Hanhessa (Hanhenpoika) ja kaappien sisällön muutoksella tää olis valmis konsepti. Hieman kulunut ja elämää nähnyt, viihtyisä.

26


Mites panimopuolella?

Kanavan Panimo on hyvä, laadukas. Toki uudelle panimolle olisi tilaa, miksei joku erikoisempikin tekijä, kuhan tuotteet olisivat kunnossa. Puhtaita ja niin edelleen. Puhtaudesta puhutaan paljon suomalaisten pienpanimo-oluiden kohdalla, sillä harrastajan näkökulmasta vastaan tulee aivan liikaa huonoja oluita, toki maullisesti mutta myös teknisesti. Ammattilainen toppuuttelee kuitenkin hieman noviisien näkemyksiä siitä, miten paljon firmat itse ovat vastuussa epäkuranteista tuotteista.

On tullut vastaan jotain tarkoituksettomasti happamia oluita. Se pöpö iskee kuitenkin usein vasta panimon ulkopuolella. Niin se vaan menee, sillä en vaan halua uskoa, että Suomessa joku lähettäisi maailmalle pilalla olevaa olutta.

Niinhän sitä toivoisi. Toki erinäisiä huhuja liikkuu milloin mistäkin panimosta, mutta koska tässä ei olla olutSeiskaa tekemässä, niin turha moisia olisi huhuilla lehden sivuille. Kun nyt aiheessa ollaan, niin pakko kuitenkin vielä tökkiä ammattimiestä kysymällä happamista oluista, joita ei sellaiseksi ole tarkoitettu.

En usko, että kukaan on niin ilkeä, että myy pilaantunutta olutta asiakkaalle. Sehän on muutenkin erilaista se happamuus tollasissa… Mutta eihän perus juippi moista tiedä ja olen ollut parissakin anniskeluravintolassa paikalla, kun olut on huomattu pilaantuneeksi, mutta silti jatkettu myyntiä.

tyylejä, joita olisi kiva juoda todella tuoreena, eli siinä se paikallisuus toimisi”. Robert tunnustautuu melko monipuoliseksi oluen juojaksi, mutta kelpuuttaa myös ison panimon tuotteita lasiinsa (haastattelun aikana kumoutui parikin Lapin Kultaa).

Olvin IPAa tullu viimeisen vuoden aikana ostettua ylivoimaisesti eniten. Hyvä hinta ja hyvä laatu. Uutuuksia tulee toki hankittua paljon, ihan senkin takia että tietää mitä ympärillä tapahtuu. Nykyään vaan hinnat on niin kovia, että harvoin tulee uudestaan ostettua jotain vitosen perusolutta. Tuoreus on myös tärkeää esimerkiksi ipoissa. En muutenkaan välitä makeista ipoista. Varsinkin ne kuukausikaupalla laivan ruumassa maanneet jenkki-ipat jää hyllyyn. Överikaramellista makeutta. Päiväyksiä tulee siis katseltua?

No joo, nykyään. Esimerkiksi (Great Divide) Hercules oli vanhana ihan hirveetä. Jesus Christ. Useilla ihmisillä tuntuu muutenkin noiden ikääntyneiden ipojen takia olevan sellainen käsitys, että ipan pitää olla makeaa ja karamellista. Onneksi Suomessa on päästy jo hieman eroon siitä tavasta. Mun tekemä Teerenpeli IPAkin (Notkean Nipan ensimmäinen erä, toim. huom.) oli liian makeaa – jos siis vertaa siihen, miten nyt tekisin asiat”.

Miksei Suomessakin voisi asian hoitaa niin, että huono olut viemäriin ilman sen suurempia ilmoituksia ja uutta keittoa vaan.

On kai se mahdollista. Suomen laki on tehty kuitenkin todella vaikeaksi, mitä tulee pilalle menneen oluen tuhoamiseen. Odottelet tullin tyyppejä ties kuinka kauan ja joudut vielä maksamaan siitä, että tulevat katsomaan, kun olut valuu viemäriin. Eli teoriassa jos on rahat loppu, eikä ole resursseja tehdä uutta satsia, niin kyllä kai joku epärehellinen panimo voi sen pilalla olevan tuotteen myydäkin. Varsinkin jos se virhe on olemattoman pieni. Miksei Suomessakin voisi asian hoitaa niin, että huono olut viemäriin ilman sen suurempia ilmoituksia ja uutta keittoa vaan.

Onhan toi järjetöntä. Kuten niin moni muukin asia suomalaisessa alkoholilainsäädännössä. Jatketaan kuitenkin vielä paikallisuudesta. Vaikka Kubala tuossa sanoi, että Mastokaupunkiin voisi joku revittelevämpikin panimo mahtua, niin ”isoja oluita” ei hänen mielestään tarvitse alleviivatun paikallisesti tuottaa.

Mun mielestä tollaset barleywinet ja imperialstoutit on ihan sama, mistä tulevat. Mieluummin ostan Lervigin Barley Winen kuin jonkun kotimaisen viritelmän. Tiedän saavani laatua. IPA ja vaikkapa Pils on sitten sellaisia

27

Pakko tähän loppuun vielä tarttua tuohon, että tekisit asiat toisin. Miten?

Yhen tuotteen panimo. Pils tai IPA, jota vois juoda viisi putkeen helposti. Et sä voi juoda vaikka Schenkerlan Urbockia montaa, vaikka sikahyvä olut onkin. Tai sitten niin, että melkein joka erä olisi eri olut. Sonnisaaren tyyppinen. Siinä on tietysti se vaara, että teet täydellisen oluen, mutta panimon modus operandi sanoo, että seuraava on oltava taas uusi tuote, heh. Tynnyriprojektissa olis kiva olla myös mukana. Sori tekee hyvää jälkeä, mutta Suomessa tuollaista ei ole. Joku isohko panimo, Maku tai Teerenpeli, voisi lähestyä aihetta vaikkapa juuri tynnyröinnin tai villihiivojen kautta. Toki se kestää kolmisen vuotta, että siitä saa mitään takaisin, mutta uskon, että pari panimoa voisi siinä ihan onnistuakin rahallisesti.  


, e mekään m m e , li o hu ti kuitenkin r Ekin? Älä t a ä e ä D p e in in ik z s koja vielä Suo ää. Lahtik aljasieppo n k e ia lä is e Muistatko a i e lm n ge a kaan Ekihä amalla on t u t m u a n alkoholist n je , o u a k t h u s a e e n t ja hu ä h u is täm a yksiin par r Ekin” jät m e y e s B y numeross ” k in ä n k ä ii t ä s is s a ä täyt is t v mä a heidän tinoitunut is, niin nä u o r p ii y s y im vastaamall o k t s ä n ydestä. Sii lstan pitäjä a P . a-Leena. t ä m sekä terve iv m k E e , t ja it li k e r pisk nimime sutanttao s o s esiintyvät n e d o en vu ensimmäis

Heijssan, E-L. Mulla on sellane n ongelma, että toisen päivän kr apulassa anusau kkoa kirvelee ja kakk aaminen koskee kovasti. Mistä m oinen voi johtua ? Nim. Tony Kakk o Onhan asiasta telk karissakin mainos . Jeesus sentään. Apteek kiin mars ja void etta kutinaan, ettei tarvits e puunrunkoa va sten rapsuttaa. Ja jos ei ap teekin emulsiot au ta, puhelin käteen ja so ittoa lääkärille. Tä ti tietää kutinan, joka ei ra apimalla parane. Lähetän voimia ongelmaa si ja toivon uskallu sta asiasta puhumiseen .

is! i Emm kännissä, Banza o is ei se ista boylla ten ku baar k c u f u u ? Mun m ia e nähä i miten toim eikä m n , ä s s lähtie im. Nita -99 N ikoisykö er lay t y ö L au n. npä nii snutturaa? K oy. Nii riel? b ie b k a m c u G s F ikael entie K M ä ? a s s u k a ns s a see farkk nko ky kenen O , u ? sela k a k jo dä t at s ll ä ja n y t. Löy myös p äivä n , u m t jää ää Vit dä sit ä MG:t joutaa s än tah e t it vo ne l öy ve in. Ny t ämä än vin pä ariin swägä ole ihan hir , a t b e L a . ol os sinne nssa. J asti parempa a k a s varan varm e na . ma-Le a, s a at än rum ts Of Love, Em Lo

a! a-Leen lmöiltyä m m E r e hö De a sa tule n uhalla? is r r ju takia rveyde Minkä nkin te a s m o hrimie usein y vät Nim. U tä sen h at t e , ia s ot ua t. Kun tä hass li on sii ittavat huono n unoho h o lk A o ha usein v ikan, niin jo ä krapuu puolet h ve ir n e h a pun mäis lo n olema o k ensim ii ään ku anha me v ii m ä v ä e lk s v t pe t uu kuin sai sinu ia. Niin , ja la, joka n kuin anopp ltaa muistot” ä u taik m n a m ja ik r e a en lle pe t ä ä, ” e it ä n v o a t m kippis sanon valitettavan . Joten a tun e e y lk ä l isen jä näin k ä krapu saunom ista ett . t ä iltaisin a palaa ja mu ä r ää nn sinä m vaan, a in kun lo il s e le

28

Mortonki! Kun oot tulossa kipeeksi ja taka raivossa tykyttää , että ei kannatta s lähteä ryyppääm ään, mutta sitten vedät kuitenkin sen kolmen päiv än kierteen ja sen jä lkeen olet terve kuin pukki. Mistä se johtuu? Nim. Chekkone Itsehän muistan nu oruudesta asioita , en toki paljoa. Ruisrock 20 07, kun täti oli vielä Vicky Rostin mukaan ’v oimissaan’… Ah, nuoruus. Noniin, asiaan. Ki peänä kupin kaat aminen toimii, kun olet al le 30-vuotias, jo ten nauti vielä kun voit. Oletan elossa ol osi perusteella nuorehkon ikäsi. Kolmen pä ivän putki sossupiireissä tarkoittaa yleens ä vakavaa alkoholismia, to ivon että olet yh teydessä myöhemmin, jotta voimme keskuste lla asioista ja varmistaa juuri sinulle sopi vimman hoitomuodon. Vi llasukat jalkaan ja kotisohvalle kamomillat eetä juomaan AS AP.


Piilopullo

vol. 2

Lahtikon edellisestä numerosta tuttu Piilopullo tuppautui taas iloisten kulkijoiden seuraan tarjoilemaan mysteeristä ilmaista viinaa. Vai onko ilmaista viinaa edes olemassa? Tällä kertaa yksinäinen iskuryhmä jalkautui Malskin alueelle jatkojen toivossa ja pysäytteli yön lapsia väkivaltaa uhmaten. Maistelussa oli lahtelaista kotiolutta, sen tarkempia speksejä ei ollut tiedossa, joten sutena surman suuhun, pullo auki ja juomahommiin.

Ville, pelkkä Ville:

Hajusta huomaa, että vahvasti humaloitua on. Hedelmäinen maku.

Onko teille olutkulttuuri miten tuttua? V: Kyllä mä baareissa välillä kyselen erilaisia oluita

ja kivahan niitä on juoda. A: Olen maistellut erilaisia oluita jonkin verran, enimmäkseen eurooppalaisia. Mistä päin tulee tämän hetkiset suosikit? A: Kreikasta

KREIKASTA? A: Näin on. Mites sulla? V: Mä tykkään tsekkiläisistä oluista. Budevitzi

(Budějovický) on meikäläisen makuun. Ja Newcastle Brown Ale. Vahvasti humaloituja vähän vierastan. Tää olut kuitenkin toimi. Varsinkin tähän aikaan yöstä? V: Hehe, nimenomaan. Kyllä tästä voisi jotain

maksaakin.

Kristiina Puu-Paavolasta:

Hammastahnalta maistuu. Yöjuoksussa hammastahna poskella. Melko sellanen pehmeä maku, ihan miellyttävä. Ei mulla oikein muuta sanottavaa ole. Aleksander Tjughjz…:

Omasta mielestä tosi pehmeä. Aromit nousee jälkikäteen pintaan. Ja aromeja on paljon, ei missään nimessä ole suomalainen olut. Ehkä joku eteläeurooppalainen olut kyseessä (osallistujille kerrottiin kyllä, että kyseessä on kotiolut parin sadan metrin päästä, toim. huom.).

29

No mitä te maksaisitte tästä lähipubissa? V: Tällä verotuksella kuutisen euroa tuoppi. A: Joo, viis puol, kuus. Nolla kolmosen pullosta. Meneekö tämmönen suht vahvasti humaloitu ja raikkaahko olut hieman hukkaan näin sydäntalvella, ja tietysti tähän aikaan yöstä? V: Ei oluella ole mitään vuodenaikoja. Sitä juodaan

silloin, kun huvittaa. MG: Kellonaika, vuodenaika, ihan sama.


KUOLEMANKAUPPIAS teksti  teijo aflecht


Misery Index, Dying Fetus. Siinä on pari ni-

meä, joiden kanssa voi istua äärimetallin kantapöytään kuin oluenkuluttajien äänitorvi Schlenkerlalla konsanaan. Nyt kävi kuitenkin niin, että molempia yllä mainittuja grind/death-bändejä perustamassa ollut basisti-laulaja Jason Netherton istui syksyisenä iltana Maltaisen Riekon loosiin Bryggeri Helsingin IPA kädessä allekirjoittanutta vastapäätä. Kun kyseisiä bändejä on tullut kuunneltua jo pitkään ja herran päämaja on jonkin aikaa ollut juuri Alppila, tuntui oikealta kysellä viimeisimmät kuulumiset ja ottaa selvää löytyisikö oluestakin jutun juurta. Teijo: Mitäpä kuuluu Misery Indexille? The Killing Gods ilmestyi kolmisen vuotta sitten? Siitä on melkein 10 vuotta, kun sanoit, että sinä ja Sparky (John Voyles, yhtyeen kitaristi vuosina 2001– 2010) olette liian vanhoja, joten annatte nuorempien kavereiden kirjoittaa biisit, heh heh. Mikäs on tilanne sen suhteen? Jason: Jep. Olemme viimein valmiita kirjoittamaan tosissaan uutta materiaalia. Hah, se oli läppää. Pidän monipuolisuudesta, pidän siitä, että jokainen tuo oman panoksensa, koska varsinkin viime levyllä Mark (Kloeppel, kitara) kirjoitti viisi ensimmäistä biisiä ja ne vievät bändiä eteenpäin sekä tekevät jutusta mielenkiintoisempaa. Biisinkirjoitustyylini on tavallaan kiveen hakattu, en oikein tiedä, kirjoitan vain joka biisin Napalm Deathiä. Mutta jotkut fanit ovat kaivanneet sitä, viime levyllä ei ollut yhtään punk-biisiä, loppupuolella on pari vähän thrashimpää, mutta... T: Joo. Viimeisin levy kuulostaa vähän hienostuneemmalta. J: Minusta olemme tiukemmassa vedossa kuin koskaan. Koko bändi on varmasti keskittyneempi, soitamme todella terävästi. T: Tuleeko sitä särmikkäämpää menoa ikävä?

J: Ei, siis en ole oikeastaan kauhean innostunut sellaisesta jutusta enää. Se aika, vuodet 2001–2006, tosi paljon hardcore punkia, rakastan bändejä kuten Tragedy ja His Hero Is Gone – todella synkkää, vihaista, repivää kamaa. T:Likainen soundi. J: Kyllä, ja halusin lisää sellaista death metaliin, tuoda takaisin sellaista Napalmin soundia, ja luulen katsoneeni sen kortin loppuun asti. Ei minulla ole oikein mitään annettavaa sen osalta enää. Ja kuuntelen kaikenlaista metallia nykyisin, Moonsorrow, Primordial… En oikein kuuntele grindia enää, koska sain siitä tarpeekseni, eikä sen kanssa voi enää mennä pidemmälle. Mutta pidän Napalmista. Metallin monitoimimies Muutakin on tosiaan tullut kuunneltua kuin grindia. Haastiksen lomassa pudoteltiin metallin saralta nimiä kuten Vektor, Atlantean Kodex, Mgla, Sulphur Aeon ja genrerajojen yli muun muassa Carpenter Brut sekä Rome. Monipuolisen musiikkimaun ylläpitämisen ja kaiken Misery Indexiin liittyvän lisäksi Jason viimeistelee tohtorintutkintoaan Ontarion yliopistosta, nostaa esille vanhoja zinejä sivustolla Send Back My Stamps!, on kirjoittanut death metal -kirjan Extremity Retained ja pyörittää The Other Records -distroa Helsingistä käsin. Vähemmästäkin tuntee itsensä laiskaksi paskaksi. T: Niin, mitenkä tämä distro, teillä on varsinainen kivijalkakauppa vai kuinka? J: Joo, meillä on toimisto Sörnäisissä, vuokraamme paikkaa muiden freelancereiden kanssa. Distrohomma on toiminut niin, että koska kuljin niin paljon edestakaisin Yhdysvalloissa, aloin tuomaan mukanani tavaraa jenkkilafkoilta, jonka perään tyypit kyselivät ja jota oli vaikea löytää täällä. Jossain vaiheessa Petrillä (Eskelinen, Farmakon/Feastem) ja minulla on ideana tehdä siitä kiinnostava kauppa, ei perinteistä levykauppaa, vaan vähän kuin kulttuurikauppa myös. Sen pointti olisi enemmän tunnelma, tila, paikka, jonne voit vain tulla olemaan.

31

T: Tuonkaltaiset paikat tuntuvat tulevan suositummiksi Suomessa muutenkin. J: Täällä on joitakin loistavia levykauppoja, mutta niillä ei ole kovin paljon identiteettiä. T: Mitä tarkoitat tosin kulttuurilla? Aiotteko siis olla, no, itselle tulee mieleen hippikauppa orgaanisine tuotteineen ja niin edespäin. J: Ei, synkkää, kulttia, mistä pidämmekään, kaikkea vanhoista okkultismikirjoista paitoihin ja muuhun, myydään kahvia, ilmaista pullaa. Meillä on myös oma imprint. Saimme juuri paljon kasettilisenssejä, teemme kasettiversion uudesta Moonsorrow’n levystä ja saimme oikeudet Dark Tranquillityn Skydanceriin. Juuri nyt on käynnissä kasettien nousukausi, mikä saa minut iloiseksi. Monet puhuvat paskaa siitä, mutta vinyylirakkaana olen vain aivan täynnä niitä hintoja. T: Kasettivaihe meni meikältä vähän ohi. “Born too late”, heh. J: No, nyt se on nousussa, metallifanit rakastavat sitä materialistista yhteyttä musiikkiin. T: Kerro vähän tape tradingistä, treidasit joidenkin suomalaistenkin kanssa? J: Tulin siihen aivan lopussa, kun kulta-aika oli loppumassa kai. Aloitin 92, joten silloin underground alkoi olla täynnä samalta kuulostavia bändejä ja kolmannen sukupolven kopioita tunnetuista bändeistä. T: Eikä unohdeta thrash-bändien helkutin omituisia industrial-levyjä, heh. J: Joo, funk-levyjä ja ties mitä. Sain vain käsiini joitakin mainoksia ja pari fanzineä ja aloin kirjoittamaan kaikille ja lähettämään ensimmäistä Dying Fetus -demoa kenelle vain pystyin. Joten vuosina 92–94, jopa 95, metalli oli vielä hyvää, mutta underground oli muutoksessa. Black metalista tuli oma skenensä, death metal tuli ensin ja black metal nousi reaktiona sen trendikkyy-


delle Morrisound-soundin kanssa, kun levyjä tuli niin paljon ja oli satoja ihmisiä keikoilla. T: Joka on huono juttu. J: Heh. Black metal oli todella tuoreen kuuloista. Se oli edelleen vihaista, todella vihaista ja synkkää. Se vaikutti vaarallisemmalta, siinä oli mytologiaa uskonnollisen jutun kautta. Ja jopa bändit kuten ensimmäinen Cradle of Filth, The Principle of Evil Made Flesh, se oli killeriä, tuoretta. T: Tuo Send Back My Stamps -zinesivusi on siisti juttu. Hieno tapa tuoda esiin osa siitä kulttuurista. Vaikuttaa aika kovalta duunilta. J: Se tulee vain intohimosta, on se tuskaa, mutta onneksi olen saanut ja löytänyt netistä paljon jo skannattuja zinejä. Alkuun skannasin suurimman osan omistani, sitten ihmiset alkoivat lähettää niitä minulle. Kaikki nuo zinet alkoivat olla kadoksissa ja ei ollut mitään keskeistä paikkaa, jonne niitä olisi arkistoitu, joten siinä oli jotain mitä pystyin tekemään. Aloin rakentamaan sitä hitaasti ja nyt siellä taitaa olla 160, 170 zineä. Laitoin juuri yhden tänä aamuna, heh. T: Jees. Ne ovat myös erittäin monipuolisia, ei pelkkää death metalia tai black metalia, siellä on myös My Dying Bridea ja kaikkea muuta. J: Paljon 80-luvun metallia myös. Perinteisellä metallilla 80-luvun alussa oli oma undergroundinsa myös samalla kun thrashin ja speedin undergroundista tuli suositumpaa valtavirrassa. T: Mitä olet mieltä muuten siitä oluesta? Kysyn ennen kuin on loppu. J: Tosi hyvää. Raikasta ja kevyttä, erittäin hyvä jälkimaku. En ole erityisen hyvä kuvailemaan. Ei ole ollenkaan katkeraa IPA:ksi, se riippuu kai

siitä kuinka se pannaan ja mitä humalia käytetään. Mitä itse juot? T: Tämä on Malmgårdin panimolta [Proto #12], heillä on oma kartano ja omat pellot, joita käyttävät paljon oluissaan. Aika hieno panimo. J: Tiedän, että se on räjähtämässä täällä. Panimot. T: Todellakin. Laista huolimatta. J: Paljon rajoituksia vai mitenkä? T: Ei se nyt loistavaa ole, jos raja on 4.7 % siellä, missä oikeasti voit myydä paljon tavaraa. Alko on aika pieni ja niin poispäin. J: Joo, niihin tulee vain muutamia joka kuukausi. Jakelu näissä oluthuoneissa… Olen kiitollinen, että tämä on

Flying Dog on vähän kuin kotiosavaltiooluemme. täällä. Asumme ihan naapurissa. Oluet vaihtuvat ja joka viikko on uutta. On joitakin englantilaisia, jotka eivät ole niin kiinnostavia, viime viikolla olisi ollut jotain Mörköä [Plevnan DIPA], mutta tulin niin kipeäksi, etten päässyt edes kokeilemaan sitä. Täällä on aina hyvää tavaraa. En kyllä muista kaikkia nimiä. T: Kirjoitit myös kirjan death metalista. Millaista se oli? J: Se alkoi vuoden 2010 lopulla. Sain idean, että olisi hienoa saada talteen muistitietoa deathin undergroundista eikä vain jättää sitä Choosing Deathille, jossa on journalisti, kerronta ja tarina. Halusin jotain, josta välittyy tunne siitä millaista se oli ihmisille, jotka olivat oikeasti siellä ja saada se kerrottuna heidän äänellään. Tiedäthän, kerro tämä tarina, mitä tapahtui tuon kanssa, kuka nauhoitti tuon klassikkolevyn. Näitä keskusteluja vain. Kai kun olin bändissä, niin se antoi tietyn mahdollisuuden ja rentouden.

32

T: Pidätkö lopputuloksesta? J: Kyllä. Suurimmaksi osaksi kaikki pitivät siitä, mutta jotkut sanoivat, että miksei sinulla ole sitä ja sitä. No, on muutama syy miksi: ensinnäkin, jos tuntui, että heidän tarinansa on jo kerrottu liian monta kertaa kuten Carcass, heidän tarinansa on vaikkapa juuri Choosing Deathissa. Kysyin Bolt Throweria, ja he sanoivat ei. Kysyin David Vincentiä yhteisen kaverin kautta, ja hän sanoi ei. Joten jotkut sanoivat vain ei ja jotkut eivät kirjoittaneet takaisin, kuten Peter Vaderistä. T: No, Peterillä tosin oli kiire soittaa 300+ keikkaa vuodessa. J: En syytä ihmisiä, jos he eivät halunneet puhua minulle, mutta kirjan koko idea ei ollut olla katalogi Aryhmän bändien näkökulmasta skenestä. Underground oli niin paljon enemmän, näitä pieniä bändejä ja eri osia maailmasta, jotka loivat todellisen skenen kirjeiden ja nauhojen vaihtamisen välityksellä. T: On olemassa paljon bändejä, joista ihmiset eivät muuten tietäisi. Jokainenhan tietää kuitenkin Bolt Throwerin. J: Kyllä, joten halusin saada A-, B- ja C-listan bändejä, jopa pienempiä bändejä. Siksi halusin jutella maltalaisen Beheadedin kanssa. Jos asuit saarella Välimerellä, kuinka äärimetalli tai death metal tuli vastaan? Ja se oli todella ystävällistä. Masacren kolumbialaisille tyypeille jutteleminen ja tarinat siitä millaista oli asua siellä, tai yrittää järjestää death metal -keikka rautaesiripun takana kuten Krabathor Tšekkoslovakiassa, tai kun sanoituksia sensuroitiin. Joten tällaiset pienet tarinat yhdessä kertovat erilaisen tarinan kuin minkä löytäisit jonkun toimittajan näkemyksestä. Duvelilla Jupiteriin, Olvia saunassa Ajatus oluesta juttelemisesta tuli mieleen varmaankin Misery Indexin somekuvien kautta, joissa ajoittain vilahtelee oluita, onneksi yleensä muuta kuin Bud Light tai Miller. Aihepiirin velvoittamana täytettiin lasit, Jasonin pysyessä varmalla linjalla kun Mörköä ei enää löytynyt, eli uusintaotos Bryggerin IPAa. Vaikka Maltaisen Riekon valikoima


kohtuullisen mielenkiintoinen olikin, tuli hanasta nautittua Fuller’sin ESB, johon ei tarvitse ikinä pettyä. Loosin liepeiltä bongattiin Flying Dogin rekvisiittaa, josta sitten päästiin itse asiaan. T: Entäpä olut sitten? J: Hmm, entäpä olut? Flying Dog on vähän kuin kotiosavaltio-oluemme. T: Maryland? Ralph Steadman tekee nuo etiketit. Se on aika hienoa. J: Joo. Kävimme kerran panimolla ja heillä on taidetta kaikkialla siellä. T: Millaisia kiertueet ovat teille bändinä oluen tai alkoholin suhteen? Kokeiletteko uutta vai kelpaako mikä vain? J: No, koetamme. Yleensä jos ollaan kiertueella Keski-Euroopassa, tarjolla on aina saksalaisia pilsnereitä, sitä mikä on paikallinen olut sillä alueella, monet niistä ovat aika pitkälti samaa koko Saksassa. Joten jos tahtoo maistaa jotain erilaista, täytyy oikeasti mennä ja etsiä sitä, tai ehkä katsoa onko muita vaihtoehtoja ja sanoa, että voitte ottaa nämä 24 takaisin, antakaa vaan meille 6 noita, hyvää vahvaa pienpanimo-olutta tai jotain. Emme juo kovin paljoa kiertueella, koska emme vain pysty siihen enää. Alamme olla siinä vaiheessa, että juomme pari olutta keikan jälkeen ja se on siinä, heh. T: Olette kuitenkin tavallaan töissä... J: Se on jännää, kun olet paikassa kuten Belgia tai Hollanti, siellä on paljon trappistialeja ja muuta erityistä olutta, ne ovat loistavia, mutta niitäkin varten täytyy mennä muualle, promoottorit hommaavat keikoille aina paikallista. T: Stellaa? J: Ei edes sitä. Jupiteria, Jupileria vai mitä olikaan. Hertog, Bosch, näitä perusoluita. Jos tosissaan haluat jotain, täytyy mennä muualle ja ostaa omin rahoin. Emme ole sillä tasolla, että voimme vaatia tietynlaista pienpanimo-olutta. Jenkeissä tilanne on vähän parempi, koska isossa osassa baareja on joitain pienpanimooluita nyt, joten voit sanoa heille, että emme halua tätä salkkua Budweiseria, saisimmeko vain 8 tai 10 tätä parempaa. T: Miksei saman tien, jos ei juo paljoa joka tapauksessa.

J: Joo, vaikka se olisi Samuel Adamsia, joka on iso panimo. T: Ei mitään vikaa Samuel Adamsissa. J: On se ainakin parempi kuin Budweiserin kaltainen vetinen lager. T: Budweiser on ollut aika aggressiivinen markkinoinnissaan, etteivät ole craftia ja ovat ylpeitä siitä. J: Heillä on ydinkohdeyleisö, joka pitää noista Coorsista, Milleristä, tosi kevyistä oluista, joita kuuluu juoda 30 kerralla, kännissä viikonloppuisin, koko päivän tyyppinen olut. Siksi minusta All Day IPA on tosi siisti. Erittäin vähän alkoholia, mutta se on loistava, koska siinä on vain 4 %. Sellainen olut, jota otat kuumana päivänä. Jos haluat vain hörppiä olutta päivällä ja juoda koko päivän huolehtimatta... T: Jep. Monen amerikkalaisen panimon idea sessio-oluesta tuntuu olevan 7  % tai jotain. J: Russian imperial stoutit ja sellaiset 9-, 10-prosenttiset. Itse asiassa ensimmäinen kohtaamiseni pienpanimooluen kanssa oli, kun olin ensi kertaa Quebecissä. Kun Dying Fetus alkoi kiertää 90-luvun alussa, meillä ei ollut mitään käsitystä muusta kuin isoista panimoista. Menimme sinne keikkaa varten hyvissä ajoin, soitimme Montrealissa, ja löysimme tällaisen Unibroue-panimon, joka on Chamblyssa, Quebecissä aivan Montrealin ulkopuolella, ja heidän oluensa. Heillä oli aina todella kauniita etikettejä ja erittäin synkkiä teemoja. Heillä oli oluita kuten Trois Pistoles, La Fin du Monde ja yksi nimeltä Maldit, jossa on iso paholaishahmo etiketissä. He saivat vaikutteensa belgialaisista oluista, todella vahvoja ja täynnä makuja, todella tummia, eikä meillä ollut hajuakaan mitä joimme, se oli aivan täysin uusi kokemus. [Unibrouella, josta en ollut koskaan kuullutkaan, onkin Ratebeerissä oluita pisteillä 99/100 molempien käsien sormille.] T: Niin siinä helposti käy.

33

J: Se oli Kanadan ranskalaisessa osassa, heillä oli se perinne hieman kuten Belgiassa. Sitä oli vain Quebecissä, ja sitten muutaman vuoden kuluttua aloimme nähdä niitä myös Yhdysvalloissa maahantuontina, ja tietysti pienpanimohomman räjähdettyä 2000-luvun puolivälissä Sapporo osti heidät, monia muitakin on ostettu, oliko se InBev Belgiassa vai mikä? T: Ne ostavat monia pienpanimoita Yhdysvalloissa. Jos sinulle annetaan 50 miljoonaa brändistäsi, niin... J: Jotkut myyvät omansa. Jotkut eivät sitä tee, he vain haluavat tehdä sitä rakkaudesta. Tietysti kun on tällainen markkina-alue, josta on tulossa aina vain saturoidumpi, jakelijoiden on vaikea tarjota kaikkia eri mikropienpanimo-oluita kaikkialta kuten Minnesota, pohjoisessa New Hampshire, Oregon ja Colorado, tusinoita ja tusinoita panimoita kaikkialla. En vain käsitä, täytyy olla tietty piste, ehkä paikallisuuden avulla ne voivat selvitä, koska olen huomannut monen panimon avaavan myös ravintolan panimon oheen, he tarjoavat paikallisuutta ja saavat homman toimimaan eri tavoin. T: No, Yhdysvallat on iso maa, mutta täällä Suomessa saturaatio tulee tapahtumaan hyvin nopeasti. J: Siltä vaikuttaa, elleivät he saa näitä vahvempia oluita S-Marketteihin... T: Mitä pitäisit eroina oluen juomisen välillä Yhdysvalloissa ja täällä? J: Se ei ole itse asiassa niin erilaista minusta. On vain erilaisia yhteiskunnan osia ja yhteiskuntaluokka on myös osa sitä sekä maut, jotka hakeutuvat tiettyihin suuntiin. On olemassa nuorempi kansanosa, joka asuu kaupungeissa ja jolla on rahaa käytettävissä, he ovat avoimempia pienpanimokulttuurille ja laittavat enemmän rahaa siihen, mutta viiniin kai myös. Sama homma tapahtuu Amerikassa kaupungeissa ja yliopistoissa. Mutta jos vertaat sitä oluen massakulutukseen, Amerikassa on aina paikka Budweiserille, Miller Litelle


ja Coorsille, aivan kuten täällä tulee aina olemaan markkinat Karjalalle, Karhulle ja Lapin Kullalle. Koska jotkut ihmiset tuolla haluavat vain kevyen oluen, jota juoda pitkään kerralla, olla pöhnässä ja tulla humalaan, ja iso osa Yhdysvalloista pitää siitä myös. Yliopistot, ei pelkästään hipsterijoukot, vaan veljeskuntabileet ja muut, ne perustuvat pelkästään sille, että juodaan salkuittain huonoa olutta läpi yön. Tulen itse enemmän työväenluokkaisesta perheestä, putkimiehiä, kasvoimme maaseudulla ja siellä oli sellainen amerikkalainen stereotypia pakuineen ja aseineen, he juovat ihan vaan Coors Lightia ja koko pienpanimoskene on aivan kuin toinen maailma heille. T: Aivan. Sellaista se on meillä perheen juhlissa Meksikossa myös, he tuovat salkun Modeloa ja minä hienonhienot pienpanimo-oluineni. Suurin osa ihmisistä ei ehkä osta seitsemää eri pienpanimo-olutta grillijuhliin. J: Se riippuu olosuhteista ja monista muista asioista. Mutta luulen, että pienpanimo-olutta ajavat eteenpäin paljolti nuoret, joilla on ylimääräistä rahaa. Erilaisten oluiden kokeileminen tekee heidän vapaa-ajastaan kiinnostavampaa ja se on erilainen kokemus. Kuten tiedät, kun juot hyvää pienpanimo-olutta, jossa on paljon makua ja siinä on myös paljon enemmän alkoholia, jos juot hitaammin ja sisäistät sen kunnolla, siitä tulee erilainen hyvänolontunne ja kokemus, hieman ylevämpi. Saan erilaisen hyvänolontunteen eri oluista, esimerkiksi belgialaiset kuten Chimay ja Duvelit, se perinne antaa minulle aina todella ilmavan nautinnon. Tunnet itsesi jotenkin iloiseksi, pyörällä päästään, se on erilainen tunne kuin kymmenen Karjalan jälkeen. T: Alkoholi on kuitenkin kai sama. J: Toki on, mutta se antaa erilaisen tunteen. Kuinka se sitten prosessoidaankin tai mitä muut ainesosat ovat, en ole opiskellut tarpeeksi olutkulttuurista tietääkseni mikä antaa sen tunteen, mutta... Jos ollaan ulkona oikein kuumana päivänä tai vaikka saunassa, en ota pienpanimo-olutta, otan mieluummin Ol-

vin, koska olen kuullut, että se on yksi viimeisistä itsenäisistä. T: Olet oikeassa. He markkinoivat Iisalmi-juttua aika paljon uusissa oluissaan, jotka ovat ihan hyviä. J: Joo, juon niitä heidän IPAa ja APAa, oranssia ja sinistä. Olen aina tuntenut vetoa Olviin, koska ensimmäisen kerran kun tulin Suomeen 90-luvun alkupuolella, tuntemani ystävä täällä, eräs tyttö, hänen perheensä oli Iisalmesta ja hänen isällään oli aina Olvia jääkaapissa, joten ajattelin, että okei.

Nuorempi kansanosa, joka asuu kaupungeissa ja jolla on rahaa käytettävissä, he ovat avoimempia pienpanimokulttuurille. Suomi Finland Perkele Jasonin Suomi-innostus on kiinnostavaa, kun välillä ei itse meinaa nykyään keksiä juuri mitään hyvää sanottavaa. Löytyypä mieheltä jopa kotopuolessa Marylandin rekisterikilpi, jossa seisoo perkele. T: Milloin olit ensi kertaa Suomessa? J: 1992. T: Siitä on jo vierähtänyt hetki aikaa. Lähditkö vain vai miten...? J: No, minulla oli yhteys, koska high schoolissani oli kaksi suomalaista vaihto-oppilasta 1989–1990 ja ystävystyin heistä yhden kanssa viimeisenä koulupäivänä. Näin häntä koko vuo-

34

den emmekä ikinä jutelleet, olin metallityyppi, ja hän hengaili enemmän urheilijoiden tai pintaliitäjien kanssa. Viimeisenä koulupäivänä olimme valmistujaisharjoituksissa ja sanoin, että olet siis Suomesta ja aloimme jutella, sitten hänelle selvisi, että tiesin jo enemmän Suomesta kuin kukaan, jonka hän oli ikinä tavannut. Maantiede oli aina kiehtonut minua, joten tunsin sen Suomen osalta kokonaan. Sitten meistä tuli ystäviä ja vaikka hän lähti kotiin kuukausi tai pari sen jälkeen, aloimme kirjoittaa kirjeitä ja pari vuotta sen jälkeen ajattelin, että voin kai tulla visiitille ja katsoa mitä siellä tapahtuu. Tulin ja olin 18 tai 19, asustin hänen perheensä kanssa Vantaalla kymmenen päivän verran ja silloin koko juttu Suomen kanssa alkoi. Olin Dying Fetusissa silloin ja olin innoissani ollessani täällä ja tavatessani lisää ihmisiä metalliskenestä. Tulin takaisin seuraavana vuonna sekä sitä seuraavana, sitten pari kertaa 90-luvulla ja useasti bändin kanssa 2000-luvulla. Se oli ensimmäinen kerta, kun olin Yhdysvaltojen ulkopuolella ja näin Euroopan, toisenlaisen paikan, ja näin kuinka eri asioita tehdään ja erilaisia elämäntapoja. T: No, se on tosiaan aika erilaista Yhdysvaltoihin verrattuna. Suomalaiset ovat ehkä hieman varautuneempia. J: Tiedän, se sopi, koska minulla oli aina sellainen persoonallisuus. T: Yhdysvalloissa on kai aina se small talk menossa. J: Joo, en oikein synkannut kai sen kanssa. Juttu jatkui Suomesta luontevasti lätkän World Cupiin ja änäriin, jotka ovat jo siinä määrin tämän julkaisun mukavuusalueen ulkopuolella, että tähän kohtaan lienee hyvä päättää. Vihaista musiikkia työkseen soittavaksi Jason on yksi leppoisimmista tyypeistä, joita olen tavannut. Misery Indexin edellisistä Suomen keikoista lprhc Festissä ja prkl:ssä alkaa olla jo kolmisen vuotta, joten ehkä uuden levyn kunniaksi koko bändi saadaan taas tänne jyräämään. Menkäähän ostamaan levyjä. Ja hyvää olutta. 


teksti juha KoiVistoinen kuva jouni parKKu

MIIKKA JÄRVINEN

Lahtikon ystäväkirjan toiseen osaan vastailee monesta punk- ja hardcoreorkesterista tuttu musalaiffin eläjä ja kaljan juoja mies Miikka Järvinen. Miehen musisointia on kuultu vuosien varrella muun muassa Wasted, Igni Et Ferro, Pax Americana ja Viimeinen Kolonna nimisissä yhtyeissä. Nykyään herralla on vireillä Wastedin lisäksi bändit Dispair, Keretik ja Chop Off Your Arm.

36


Slämärin sou ndtrack Terrorizer: W orld Downfall LP Extreme Noise A Holocaust In Terror: Your Head LP

Minkälainen homma?

Lempieläin?

Mist sä tuut?

Kissat. Tarkemmin Sametti, se oli meiän kissan nimi vähän nuorempana. Meistä tuli hyvät ystävät. Hyppäs aina puol kuudelta sängylle nuolemaan naamaa, ei helvetti, meiän pitää nukkua vielä puol tuntia. Laitoin sille peiton päälle ja sen pään tyynylle ja se nukku siinä. Puolen tunnin päästä mentiin kahville ja syömään.

Kenestä tykkäät?

Makeata ei pitäis suolaisen kanssa sekoittaa.

Mie oon Järvisen Miikka, soitellu erilaisissa bändeissä parikytä vuotta. Tykkään ryypätä ja pitää hauskaa. Joensuusta mie tuun, mutta aika pitkälti oon Kallioon jymähtänyt. Tää on hyvä mesta. -97 tuli lähettyä Joensuusta eli kakskytä vuotta ollu poissa sieltä. Mikä on ihan positiivista! Vaimo ja perhe. Ennen vanhaan ei isobroidin kanssa digattu toisistamme, siellä juostiin kirveitten kanssa toistemme perässä. Mutta nyt on eri juttu. Ystävistä tykkään myös. Ketä vihaat?

Natseja.

Mitä susta tulee isona?

Mie oon jo iso, ja teen ihan ok duunia nykyään. Siihen asti kun alan alkoholistiksi niin jatkan tätä! Top 3 bändit?

All-time parhaat listassa on Ratsia, Pelle Miljoona ja Nasum. Tämän hetkinen Top 3 lista on Junnu Vainio, Juice Leskinen ja Jaakko Teppo. Parhaat kirjasarjat?

Kaikki mitä R. A. Salvatore on kirjoittanut Forgotten Realms maailmaan sijoittuen. Nämä jos lukee kirjan selkämyksessä niin se on laadun tae. Parhaimpina näistä Jäätuulen Laakso -kirjat. Jos fantasia uppoaa niin suosittelen ottamaan haltuun! Wastedin basisti Kalle rupes aikoinaan joskus -95 lukemaan näitä ja mie hurahin ihan täysillä. Oma henkilökohtainen elämä oli silloin aika paskaa niin näihin kirjoihin kun uppoutui, niin se pelasti aika paljon. Kuka julkkis kuvaa Miikkaa parhaiten?

Antti Tuisku. Arvaa minkä takia? Se jäbä on oikeesti aito. Vaikka se kyrpä tekee semmosta musaa kuin tekeekin, hyi helvetti. Minkä yhden asian ottaisit mukaan autiosaarelle?

Vaimon. Ois ees joku jonka kanssa heittää läppää. Voisin laulaa sille Junnu Vainion biisejä.

37

Ananas pizzassa? Lempiolut?

Punk IPA hanasta, vaikka onkin vitun kallista. Wastedin Jampan ansiota että siihen juomaan ja oluitten maisteluun tutustuin enemmän. Punk juttu nimessä innosti ja ensi kerran maistaessa humala ja mallas vaan potkaisi lujaa. Varmaan kymmenen vuotta oon ettinyt että mistä oluesta saa samanlaisen kiksin, mutta ei ole voittajaa löytynyt. Keikkareissuilla hifistellään oluitten kanssa ja maistellaan eri oluita vähän enemmän kuin semmoset normi punkkarit joita samoissa paikoissa pyörii. Onko kännissä kivaa?

Meikä on ollu aina huono olemaan humalassa, mutta mie juhlin sitä aivan perkeleesti! Kiteytä musalaiffi yhteen lauseeseen?

Vittu se on siistii.

Mihin veisit treffikumppanin Helsingissä?

Varmaan baariin mutta jos ihan tarkkoja ollaan niin ei kiinnosta vittuakaan! Vapaata sanaa ja silkkaa mainostusta? Vittuile tai kiitä.

Lahden suuntaan kiitoksia kaikesta siitä vanhasta meiningistä, mehän käytiin Joensuusta Lahessa ihan saatanasti sillon ysärillä. Ja vaimolle terveisiä! En ois elossa ilman sinua. Kiitos haastattelusta, mazel tov. Onks se muuten ihan vitun sama onks se Karhu vai Koff?

Koffia tuli juotua yhessä vaiheessa 5½ vuoden aikana vähintään 15 700 tölkkiä. Nyt maistuu Karhu paremmin. Tai ois se maistunu sillonkin!


PÖYDÄNPÄÄ näytin aivan äidiltäni mutten näyttänyt sinulta nostit nyrkkisi ilmaan ryöstit ihmisarvon minulta pahat siemenet kasvoivat katkeruutena sisältäsi pahuuden kierre opit sen isältäsi suu makeaksi mansikalla kuinkas se nyt laitetaan pyyteetön rakkaus väkivallalla se ansaitaan paikka pöydänpäässä on pullollesi varattu sinä tuot leivän taloon joten vihasi on ansaittu et näe kosteita silmiä et lastesi kipua koske minuun vielä kerran vai alkaako otteesi lipsua? teemu lahtinen

38


Pakaantie 1, 16300 Orimattila Puh. 010 327 4400 ravintola@ravintolatehdas.fi RavintolaTehdas ravintolatehdas www.ravintolatehdas.fi


Profile for Lahtikko

Lahtikko #3  

Lahtikko-zine on Suomen ensimmäinen ja ainoa olutzine, jonka päämääränä on tehdä olutkulttuurista taas vaarallista.

Lahtikko #3  

Lahtikko-zine on Suomen ensimmäinen ja ainoa olutzine, jonka päämääränä on tehdä olutkulttuurista taas vaarallista.

Profile for lahtikko
Advertisement

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded