Page 1

4

l a h t i k k o


FC Lahti Kölssi on Teerenpelin ja FC Lahden yhteistyöolut, joka on valmistettu FC Lahti -oluentekokilpailun voittajan reseptillä. Jokaisesta litrasta FC Lahti Kölssiä menee yksi euro lahtelaisen juniorijalkapalloilun hyväksi. FC Lahti Kölssiä on saatavilla Lahden alueen K-Citymarketeista ja FC Lahden yhteistyöravintoloista.


Pääkirjoitus

SISÄLLYS 4 10 12 18 19 24 26 28 30 31 32 35 36 38 38

Lahtikko #4 lahtikkozine@gmail.com instagram: lahtikkozine

Jyväskylän meininki Kaiku vastaa haastattelu: One Hidden Frame Piilopullo vol.3 matkailu: Bermondseyn olutjuoksu Dorkaa ja karmeeta laitetesti: Käyttökokemuksia Bulldog Brewerista Panimovierailu Carlsbergilla... Kazakstanissa resepti: Imperiaalinen stout-kakku Nøgne Ø # 100 Kaarle Viikate – Pohjoisen viljan taittaja Suvituulen puhaltelemat Slämy: Olli Ripatti Himmenneet peilipallot Disko on kuolema

Inspiraatiot ja playlistit teemu

Hot: ruotsalainen musiikki • Not: ihmissuhteet

juha

olut: Partizan Barley Wine • LP: Weedeater - 16 tons

jenni

olut: Fourpure Morning Star • lehti: Suitcase vol.  19

Lahtikko #4 tekijät

Toimitus ja tekstit: Teemu Lahtinen bonthoobonthoo@gmail.com lily.fi/blogit/bonthoobonthoo Taitto Jenni Ahonen jenniahonen.com Kuvitus Jenni Ahonen (kansi) Juha Koivistoinen

Vieraskirjoittajat: Arto Halonen ”Kaiku vastaa” ”Suvituulen puhaltelemat”

tuopinaaressa.blogspot.fi

Hankala Asiakas ”Panimovierailu Carlsbergilla... Kazakstanissa” hankalaasiakas.fi Itävaltalainen vesivelho ”Käyttökokemuksia Bulldog Brewerista”

Mitä on olutkulttuuri? Tuo kysymys esitettiin taannoin Olutoppaan foorumilla. En osannut vastata siihen silloin, enkä osaa todennäköisesti vastata siihen nytkään. Yritetään kuitenkin. Minulle olutkulttuuri on juuri sitä, mitä siitä itse teen. Tai mitä me, Lahtikko Median ihmiset, siitä teemme. Omaehtoista oluesta nauttimista ilman kuvien kumartelua tai veteen piirrettyjen viivojen seurailua. Olit sitten kymmeniä tuhansia tikkejä haalinut kehäkettu tai olutravintolan tiskillä peuran katseella valtavaa valikoimaa tihrusteleva keltanokka, niin kaikille pitäisi löytyä tilaa. Kyllä, kuulostaa ihan helvetin hipiltä, mutta minua yksinkertaisesti risoo se, että joku ”harmaa eminenssi” muovailee suomalaista olutkulttuuria yhä tiukemmin samaan muottiin, ilottomaan pönöttämiseen. Noin kärjistettynä siis. Olut voi toki olla pönöttämistäkin, se voi olla sivistynyttä ruokaparittamista, hitto, se voi olla vaikka sitä mystistä ”eurooppalaista juomakulttuuria”, josta kyllästymiseen asti jauhetaan. Mutta, olut on myös rahvaan juoma, se on rehtiä ja rehellistä mogausmehua. Ihan sama puhutaanko pahvisesta bulkista vai kahvisesta Imperial Stoutista. Onko parin sentin annoksia reittaava sour-entusiasti tärkeämpi kulttuurin rikastaja kuin vaikkapa äitini kaltainen ihminen, jolle maistuu pari kertaa vuodessa joku Lapin Kultaa erikoisempi olut? Ei. Moi, äiti. Minä olen myös rahvas, olen monen mielestä rumasti tatuoitu ”valkoinen roska”. Tai hipsteri, karmeus kun on katsojan silmässä. Siitä huolimatta, tai juuri sen takia, haluan jättää oman mutaisen jälkeni kotimaiseen olutkenttään. Meni se mukanani sitten eteen- tai taaksepäin, niin en ainakaan voi ikinä sanoa, etten olisi yrittänyt tosissani. Otetaan siis olutkulttuuri tosissaan, mutta kännissä ja läpällä. Se on kuitenkin vaan olutta, ihanaa olutta. No gods, no masters.


jYVäskYläN MEiNiNki

muissa notkoissa, niemissä tai saarelmissa olutelämää? Siitä lähdimme ottamaan selvää tässä Lahtikon uudessa kotimaan olutpaikkakuntia käsittelevässä juttusarjassa, jonka ensimmäinen kohde oli Keski-Suomen maakuntakeskus Jyväskylä. Lapsena muistan, kuinka Jyväskylä ja kotikaupunkini Lahti kisailivat siitä kumpi saa ensin satatuhatta asukasta täyteen. En tiedä miten kisassa lopulta kävi, sillä kuntaliitosten myötä asukasluvut ovat viimeistään menettäneet merkityksensä. Vuonna 2017 Jyväskylässä asuu noin parikymmentätuhatta asukasta enemmän kuin Vesijärven rannoilla köllöttelevässä kilpakumppanissaan. Vesijärveltä pääsee muuten myös Vääksyn kanavan kautta Päijänteelle ja Jyväskylään. Jos olisi ollut kymmenen tuntia aikaa ja useampi kymmenen euroa rahaa, niin tämän juttumatkan olisi voinut hoitaa vesiteitse. Molemmat ovat myös mäkihyppykaupunkeja nykäsineen ja ahosineen… Ei helvetti, punainen lanka meinaa karata heti kättelyssä.

Musta Kynnys

kun puhutaan suoMalaIsIsta olutkaupungeista,

niin miltei aina keskustelu ajautuu muutaman mutkan kautta Helsinkiin tai Tampereelle. Sivulauseessa voidaan mainita ehkä perinteinen Turku tai vaikkapa kovassa nosteessa oleva ”Suomen Portland”, Pori. Onko mainittujen kaupunkien lisäksi

4

”hippokselta ja alta harjun kellojen” Olut, isoin syy, miksi seisoin hyytävänä maanantaiaamuna Jyväskylän Matkakeskuksen laiturilla. Unet olivat jääneet lyhyiksi ja matkaeväät unohtuneet jääkaappiin, siis maanantai. Yritin keskustaan päin kävellessä sytyttää repusta


A. R. Semaster

löytyneen yksinäisen savukkeen, mutta tuuli oli eri mieltä. Pysähdyin ensimmäisen talon nurkalle tuulensuojaan ja kun sain vihdoin tulta tupakkaan, niin tajusin kykkiväni Mustan Kynnyksen tiluksilla. Tuttu baari muutamilta Jyväskylän -retkiltä ja varsinkin paikallisen panimojätti Hiisin tuotteita löytyy yleensä kaapit väärällään, joten aloin jo haaveilemaan aamuoluesta. Ovet eivät kuitenkaan vielä auenneet matkamiehelle, joten jatkoin matkaani kohti keskustan kortteleita harjun suuntaan. Yliopistonkadulla minut otti vastaan tatuointikonein varustettu köriläs, A. R. Semaster, jonka oli tarkoitus nakutella Lahtikko-aiheinen kuva jalkaani. Koska Lahtikko 4 Life. Herra Arsemasterin toimisto sijaitsee miltei Paahtimo Papun tilojen yläpuolella, joka on tehnyt jonkin verran yhteistyötä Hiisin kanssa ja kahvilassa paikallisoluet ovat näkyvillä niin after work -tarjousten kuin tastingienkin tiimoilta. Sieltäkään en nyt kuitenkaan alkoholia saanut vielä elimistööni. Harmitti. Pari tuntia pikakelauksella eteenpäin: Ikuinen Lahtikko oli ihossa ja väliaikainen jano nielussa. Kenties kivuttomin kuva, joka kroppaani on koskaan tikattu. Vihdoin oli aika suunnistaa kohti keskustan juottoloita, johan sitä oli odoteltu. Tai noh, yksi ”Nönnön Satku” meni jo studiolla odotellessa.

Arsemestari suostui toimimaan citysherpanani hetken aikaa, joten jätin navigoinnin hänen leveille harteilleen – vaikka kaikki Jyväskylän olutravintolat taitavatkin sijaita ihan muutaman sadan metrin säteellä toisistaan. Alun perin tarkoitus oli aloittaa päivän kierros Vihreästä Haltiattaresta, tuosta yläkaupungin olutylpeydestä, joka paljastui myös oppaani lempikapakaksi. Mutta, koska en ollut tehnyt taustatyötäni tarpeeksi hyvin, niin Haltiattaren ovet olivat säpissä maanantain kunniaksi. Yritin myös sopia baarin ravintolapäällikön kanssa juttutuokiota, mutta muutamien viestien vaihtamisen jälkeen yllättävä radiohiljaisuus laski yllemme. Syytä hiljentymiselle en ikinä saanut. Kaupungin parhaita paikkoja joka tapauksessa ja sen ”salakapakkamaisuus” on valloittanut monet oluen hukuttamat sydämet. Kodikkaan nukkavieru miljöö ja kattava valikoima, siinäpä vasta hyviä olutpubin tunnusmerkkejä. Pitää ottaa revanssi seuraavalla visiitillä. Minulla on Pommi! ”Pommi on aina auki”, virkkoi seuralaiseni, kun käppäilimme Puistokadun alkupäässä kököttävän Explosive Barin suuntaan. Ja toden totta, ovet ovat auki päivittäin 09– 02. Explosive oli vielä muutama vuosi ta-

5

Ikuinen Lahtikko oli ihossa ja väliaikainen jano nielussa.

kaperin kaupungin keskustan virallinen lähiöpubi, jonka historia on läikikäs kuin viinatahrat terassin pöydillä. Vieläkin Pommin, kuten paikalliset sitä kutsuvat, julkisivu saattaa karkottaa nirppanokkaisimmat asiakkaat kulman taakse Harry’siin, sillä Karjala-liput liehuu ja asiakkaat riehu… Paskanmarjat. Remontin jälkeen Explosivesta on kasvanut kuin varkain Jyväskylän parhaita olutravintoloita, joidenkin mielestä jopa paras, ja muutenkin se on siistinyt itseään isolla kammalla. Tiettyä krouvimaista lähiöromantiikkaa paikassa edelleen on löydettävissä, mutta toisaalta kuppila on kai-


vanut itsestään esiin perinnetietoisen ja hillityn tyyliniekan. Kaikin puolin siisti paikka, sanan molemmissa merkityksissä. Räkäläromantiikkaa oli löydettävissä myös niistä muutamasta asiakkaasta, jotka meidän lisäksemme pubiin olivat näin aamupäivästä eksyneet. ”Päivävuorolaisia”, kuten minulle kerrottiin, joten vetäydyimme suosiolla alakerran rauhaan jutustelemaan. Ja rauhallista siellä olikin, aina siihen asti kun kaksi erikoishousuhevaria istahti vastapäiseen pöytään juoruamaan ihan liian kovalla volyymilla ihmissuhdeasioistaan. Hetken olin mies, joka tiesi liikaa. Valikoima Pommissa on elävä, sillä baarimikon mukaan tavaraa tulee sisään niin useasti ja niin pieniä eriä, että ne on myyty jo loppuun ennen kuin joku ehtisi edes miettimään listaamista. Olutlistoja ei ole siis saatavilla, vaan henkilökunta toimii olutoppaana tarvittaessa. Ja kuten aivan liian monessa – suomalaisessa ja/ tai jyväskyläläisessä – olutpubissa, niin myös Explosivessa olutkaappi sijaitsee epäkäytännöllisesti tiskin, ja usein toki myös henkilökunnan selän, takana. Eli on miltei pakko turvata kyypparin apuun, jos ei ole täsmäiskua suorittamassa. Tai muuten vaan haukankatseinen. Perin ärsyttävä yksityiskohta. Vaihtoehdot vähissä Olin ennen retkeäni tiedustellut paikalli-

silta olutvinkkejä ilmiselvimpien kohteiden lisäksi. Oli kuitenkin liian kylmä kivuta Harjulle pussikaljoittelemaan, Jalo kitchen & lounge vaikutti periaatteessa ihan mielenkiintoiselta, mutta liian ”vihreältä” gastropubilta ja Old Brick’s Inn oli jossain välissä muuttunut vaaleanpunaiseksi pelihelvetiksi. Lucky Baldwin’s kuulosti kuitenkin kivalta ja kun matkanjohtajakin tuota suht tuoretta irkkubaaria suositteli, niin lähdimme tarpomaan vastatuuleen kohti yläkaupunkia, siihen ihan kaupunginkirkon kainaloon. Kirkkopuistossa on muuten jokuset hiisit tullut tissuteltua pariin otteeseen ennen Haltiattareen siirtymistä. Good times. Niin, mainitsinko jo että päivä oli maanantai, eli good times peruttu. Kiinni oli myös Baldwin’s. Ilmeisesti yläkaupungilla alkuviikko on rauhoittumisen aikaa. Sanoiko joku vireä yliopistokaupunki? Entäpä vetovoimainen kasvukeskus? Musta Kynnyskysymys Me emme kuitenkaan lannistuneet kuivuneista kaljahanoista, vaan otimme kompassiimme uuden suunnan ja palasimme lähtöpisteeseeni, Mustaan Kynnykseen. Sesam aukene ja Kynnyksen ovi sulkeutui perässä. Onneksi, sillä kylmyys oli tuolla muutaman sadan metrin matkalla tunkeutunut väkisin jokaiseen paljaana olleeseen aukkoon. Suomen kevät se on aina yhtä yllätyksellinen.

6


Musta Kynnys sijaitsee vanhalla rautatieasemalla ja rakennuksen arvokkuus heijastuu osittain myös sisätiloihin – tosin violetin ja mustan yhdistelmä seinissä on aivan liian ”Nightwish”.

Musta Kynnys ei välttämättä ole kaikista laajimman valikoiman sisällään pitävä olutravintola, jos sitä edes sellaiseksi voi tituleerata. Enemmän se taitaa olla musiikkiravintola, joka on kiinnostunut pienpanimo-oluista. Oli mitä oli, olutta oli. Hiisiä, paljon Hiisiä, miltei kymmenkunta nopeasti laskettuna. Tiskin takana häärinyt kyyppari kertoikin, että haluavat panostaa paikallisuuteen, ja koska Hiisi on Jyväskylän seudun ainoa panimo, niin… Löytyi sieltä toki muutakin, jenkkejä, brittejä yms. Moderni, mutta selvästi enemmän laatuun kuin määrään panostava valikoima. Sillä pötkii nykypäivänä ainakin puolimatkan krouviin saakka. Musta Kynnys sijaitsee vanhalla rautatieasemalla ja rakennuksen arvokkuus heijastuu osittain myös sisätiloihin – tosin violetin ja mustan yhdistelmä seinissä on aivan liian ”Nightwish”. Iso ja avara tila, joka silti kätkee sisäänsä rauhallisia soppeja ja antaa ihmisten hengähtää esimerkiksi keikkojen välillä. Niin, keikkoja ja klubi-iltoja Kynnyksessä on ilmeisen tiuhaan, ymmärtääkseni enemmän rock-

musiikkiin pokkaavaa. Kuvittajamestari tosin naurahti tuoppinsa takaa, kun iskin pöytään tiukkaa faktaa Jyväskylän punk/ hc/metalli-kentästä. Semenmasterin mukaan Jypinkylä on nykyään huomattavissa määrin räppiin päin kallellaan. Ja mikä minä olen vastaan väittämään. Kovaa ajoa Rovanperään Oli aika sanoa A. R. Semasterille kiitos ja näkemiin, sillä jostain kumman syystä hänellä oli muutakin puuhaa maanantaiiltapäivänä kuin juopotella ventovieraan ”toimittajan” kanssa. Jostain kissahommista hän höpisi. Kiitos vielä tätä kautta, oli todella mukava tavata. Jos ei kissa kiitoksella elä, niin en minäkään, joten seuraava olut kiilui jo hieman punertavissa silmissäni. Puikkelehdin nopeasti ketjuhotellin sisäpihan läpi ja tupsahdin miltei suorilta Harry’sin ovenkahvaan kiinni. Kompaktia juopottelua. Treffiseuralaiseni ei ollut vielä saapunut paikalle, joten ehdin rauhoittumaan hetken Imperial Stoutin ääressä ja kat-

Teerenpeli

7


sella ympärilleni. Harry’s on saanut nimensä Harri Rovanperän mukaan, onhan Jyväskylä Suomen rallipääkaupunki. Taitaapa mies omistaakin paikasta osasen, ehkä. Ei kyllä kiinnosta tippakaan. Tippa-teetäkään. Ja sympatiaa. Oluestakin enää tippa jäljellä, tässähän alkaa humaltumaan… ”Nyt täytyy alkaa skarppaileen”, kuten Viisikko lauloi. Harry’s on fiini, niin ulkoa kuin sisältä. Arvokkaana Kauppakadun ja Väinönkadun kulmassa seisova punatiilitalo piilottelee sisuksissaan isoa, mutta intiimiä olutpubia, jonka brittimäisen tumma si-

Onneksi nyt ei ollut viikonloppu, enkä minä ollut pamppujen kuolaama nuori nainen, sillä parhaimmillaan Harry’s on mielestäni yksi härmän viihtyisimmästä olutravinteleista.

sustus ja pittoreskit ikkunapöydät ovat kuin luotuja tunnelmallisiin oluthetkiin. Olit sitten yksin tai kaksin. Ravintola on ymmärrettävistä syistä kallis, jopa niin että kulmalta kurkistavasta Pommista saattaa joskus löytää saman oluen puolta halvemmalla. Se on myös yhtä ymmärrettävistä syistä keski-ikäinen sekä -luokkainen. Kuulemma varsinkin viikonloppuisin ajo on kovaa, niin kuin se vaan kännisellä ja ylimielisellä pikkupomolla voi olla. Onneksi nyt ei ollut viikonloppu, enkä minä ollut pamppujen kuolaama nuori nainen, sillä parhaimmillaan Harry’s on mielestäni yksi härmän viihtyisimmästä olutravinteleista. Miljöö ja valikoima ovat jiirissä. Hetken odoteltuani myös seuraava kiusattava saapui paikalle. Rolle kirjoittaa Huurteinen-olutblogia ja seuraa muutenkin aktiivisesti kaupungin olutelämää. Juttutuokiomme aikana paljastui myös, että miehen pyörittämä mainostoimisto on tehnyt Explosive Barin uudet nettisivut ja sen lisäksi Rollen kynänjäl-

Explosive Bar

8

keä voi seurailla noiden sivujen olutarvio-osiossa. Harrastus ja työ somassa paketissa, kelpaisi itsellenikin. Sama, mutta eri Teerenpeli Alun perin tarkoitukseni oli matkustaa linjabiilillä illalla takaisin kotiin, mutta Hiisin Mikko teki tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Tarjosi kyytiä siis Lahteen, koska oli itsekin sinne matkalla. Riiausretkelle arvelin, mutta sitä hän ei myöntänyt. Kotimatka aikaistuisi siis parilla tunnilla, mutta koska emme olleet saaneet maineikkaan Olutkellariblogistin kanssa aikataulujamme natsaamaan, niin aikaisempi lähtöaika kelpasi kyllä. Bonuksena toki hyvä seura. Tiedä sitten oliko Mikko samaa mieltä, kun hymy korvissa ja bönthö kourassa nousin kyytiin. Ei mennä kuitenkaan asioiden edelle, vielä oli nimittäin viimeinen oljenkorsi käyttämättä. Siirtymä oli lyhyt jopa Jyväskylän mittakaavalla, sillä Teerenpeli oli aivan hetki sitten avannut Jy-


Jyväskylä on sementoinut jälkensä syvälle kotimaiseen olutkenttään.

väskylän-konttorinsa Harrin baaria vastapäätä. Edesmennyt Shaker oli kaupattu työntekijöineen päivineen ja Teerenpeli -konserni oli kasvanut taas yhdellä toimipaikalla. Lahtelaiselle olutihmiselle Teerenpelissä vierailu on kuin kotiin menisi, oli kaupunki mikä tahansa: samat tuotteet, sama tunnelma. Hyvässä ja pahassa. Jyväskylässä kun oltiin, niin vierashanasta löytyi toki Hiisiä. Siinäpä se kiteytettynä. Ravintolapäällikkö Tomi Hiltunen kertoi, että alku on ollut vauhdikasta ja henkilökuntakin on saatu koulutettua oluen maailmaan kivuttomasti. Selvästi tilausta Teerenpelille siis Jyväskylässä on. Suomen Ateena ja tuopinjälkipyykki Vaikka pari vastoinkäymistä sattui matkalle, niin kaikki käydyt pubit osoittautuivat matkan arvoisiksi. Erityisesti Pommi jäi mieleen sellaisena kippolana, jossa voisin istuskella useamminkin päiväkaljoilla. Arsesemenmestar hoiti tatueeraamisen sekä oppaan roolin paremmin kuin hyvin ja Rollen kanssa taas sössötettiin oluen lisäksi Black Metallista sun muusta ”toisarvoisesta”. Harmi, että Olutkellarin J-P tai Hiisin Mikko eivät ehtineet paneelikeskusteluun mukaan, mutta ymmärrettävästi työ ja perhe ajavat iltapäiväkaljoittelun edelle. Tai siis enhän minä moista ymmärrä, koska kumpaakaan ei löydy. Kaiken kaikkiaan Jyväskylä on miellyttävä kaupunki, olutmielessä ja muutenkin. Olutravintolansa ovat melko erilaisia, mutta yhtä kaikki viihtyisiä. Hiisi on tehnyt myös isoa palvelusta kaupungin skenelle, ja vaikka panimo dominoikin Jypinkylän hanoja sekä pullokaappeja, niin en usko monenkaan panevan vastaan. Hiisi on asemansa ansainnut.

Musta Kynnys

Kaupungin asukaslukuun nähden olutkulttuuri on varsin laajaa ja verrattuna vaikka suht saman kokoiseen Lahteen, niin aivan eri tasolla. Vielä kun pubien, Hiisin, blogistien yms. päälle lisää OlutSataman sekä Suuret oluet, pienet panimot -festivaalin kaltaisia tapahtumia, niin voisi väittää, että Jyväskylä on sementoinut jälkensä syvälle kotimaiseen olutkenttään.  

9


Kaiku vastaa

teksti /kuvat arto halonen  tuopin ääressä

Jokos alkaisi olemaan ajatuksia tulevaa suvea kohtaan? Tästä lauseesta se sitten taas lähti. Se aika vuodesta, kun joutuu päissään miettimään näitä kaupallisia sotkuja. Tänäkin kesänä, kuten niin monena edellisenä, tarjoillaan rakasta lehtolastani Kaikua Kymijoki Beer Festivalilla (11.–12.8.), sekä toki läjässä kauppoja ja ravintoloita.

pakko tehdä myös vähän massoja kosiskelevaa. Silti makua ja twistiä pitäisi olla, että pienpanimohinta kaupassa olisi perusteltua. Haastehan se on joka kerta. 3.   Panimo on aina vähän arvoitus. Kuten usein elämässä, osa meistä on hyviä vaikkapa keräilemään postimerkkejä, toiset taas taipuvat joogassa mitä kummallisempiin asentoihin. Sama koskee panimoita. Osa on perhanan hyviä jollakin sektorilla. Harva erinomaisia kaikessa, eli tyylin ja panimon kohtaaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa olisi ”ihan kiva”.

Mikäs mikäs? Varoitus: seuraava kappale sisältää markkinointia. Kaiku on KBF:n virallinen festariolut, joka on aina reseptiltään uusi ja erilainen. Sellainen ”mustalaismaisesti” valmistettu olut, sillä koe-erä syntyy allekirjoittaneen päässä ja käsissä, josta resepti etenee sitten milloin millekin panimolle. Kaikua saa paitsi kesällä, mutta myös joulun nurkilla Talven Kaikuna. Talviversiokin on aina erilainen. Kaikua löytyy pääsääntöisesti Kymenlaaksosta, varmimmin joko itse tapahtumasta tai Gastropub Betonysta.

Oikeasti siis odotan KBF:n kasvua siihen pisteeseen, että voisin pirauttaa De Proefille: ”Tehään niinku Mikkeller tai Omnipollo, mutta vähän paremmin ja isommalla vaihteella”. Oikeasti otan tämän kaiken haasteena. Entäpä tänä kesänä? Ehdotin muutamia tyylejä ja sellaisia puolivalmiita resepti-ideoita. Näistä raati valitsi nyt käsillä(nne?) olevan. Tiedättehän. Samanlainen nimetön ja kasvoton salaseura, joka valitsee myös Alkon tuotteet. Vapaamuurariloossi istumassa Bilderberg-kokousta Siionin luostarissa? Tälle vuodelle laitoimme sitten belgityylistä alea. Spekseiltään seuraavaa: 4,7 %, alle 30 ebua katkeroa ja sellaista kullankeltaista värimaailmaa. Pilsner-, Pale Ale-, keksi-, vehnä- sekä hunajamallasta. Humalahyllyltä soppaan sotkeutui mukaan Magnumia, Mandarina Bavariaa ja Hüll Melonia. Twistinä appelsiininkuorta. Panimona toimii myös Talven Kaiun ansiokkaasti vääntänyt Ruosniemen Panimo. Olin valintaan varsin tyytyväinen, koska tiesin kokemuksesta Ruosniemen Sihteerin olevan varsin maukas olut. Sihteerikin on sellainen 4,7% belgityylinen ale, näes.

Mainonta ja tiedotus päättyy. Kuinka pitkä tie tällaisen tuotteen saaminen kaupan hyllylle. ravintolan kaappiin sekä festivaalin hanaan sitten on? Pitkä? Raskas? Kivinen? Sellainen polku tuomio… No ainakin Kymenlukon mäelle. Kaikki lähtee aina seuraavista ristiriitaisista lähtökohdista: 1.   Reseptin on oltava alle sen Berliinin muurin (4,7 %), johon vankka kätyrilauma sankka ei löytänyt vieläkään muurinmurtajaa ja uutta lakia (toivottavasti pian). 2.   Valitettavasti Suomessa, saati pienessä Kymenlaaksossa, ei riitä hipstereitä, olutnörttejä tai muita alan miehiä/naisia/ juovopersoonia juomaan pientä tuopillista kahdella pillillä tikin toivossa. Eli oluesta on

10


aatsav ukiaK Entä miksi juuri nämä raaka-aineet? Minun tapani luoda reseptejä pohjautuu oikeastaan niin tietoon kuin intuitioonkin. Suunnitellessa tai tutustuessa oluttyyleihin minua kiinnostaa tietää millaisia raaka-ainevalintoja muut ovat tehneet ja millaisin tuloksin. Tässä työssä täytyy olla paitsi lähdekriittinen, niin myös oltava omaa harkintaa sekä näkemystä. Toinen tekijä on tietysti se, mitä omassa varastossa kulloinkin on, ja millaiselta haluan lopputuotteen summittaisesti maistuvan. En halunnut pelkkää pilsner- tai pale ale -mallasta, joten blendi molemmista tuntui hyvältä pohjalta. Keksimallas ja hunajamallas toivat mieleen sellaisen… No, ainakin hyvältä kuulostavan kombinaation ja vehnähän sopii vähän kaikkeen. Toki tätä voisi jatkokehittää vaikka kauralla tai nostamalla joidenkin maltaiden määriä. Totuus kuitenkin on, että jossain kohtaa on pakko lopettaa reseptin viilaaminen ja siirtyä keittelemään.

ennen reseptin lähettämistä panimolle. Yleensä panimojen puolelta tulee aina jonkinlaista kommenttia: usein liittyen heidän raaka-aineisiinsa tai muihin prosesseihin, kuten humalamääriin. Minustahan aromihumalaa ei voi olla liikaa ja toisaalta se miten paljon humalasta irtoaa aromia ja katkeroa missäkin panimossa on aina vähän vaihtelevaa. Keskimäärin niistä saa ottaa ainakin kolmanneksen pois kun verrataan kotikeittoa kaupalliseen tuotteeseen. Lisäksi kotiversio on pullokäynyt, mikä tuo omaa vivahdettaan, tuotantoversio taas ei. Muut erot tulevat oikeastaan laitteista, hapesta sekä mittakaavasta. Ensimmäinen tuopillinen valmista tavaraa jännittää aina ihan helkkaristi. Lähtökohtaisesti sitä aina toivoo, että olut maistuisi mahdollisimman samanlaiselta kuin kotona, ja että panimoilla tajuttaisiin se kuningasidea kaiken takana, raaka-aine- ja prosessivalintoineen kaikkineen. Totuushan on, että kaikkia ei voi miellyttää, eikä minun mielestäni pidäkään. Näillä alkoholiprosenteilla on helkkarin vaikeaa miellyttää itseänikään, koska tämä toimisi siinä kuuden prosentin tietämillä aivan toisella tavalla. Ei siksi, että siinä olisi ”uuh, enempi viinaa”, vaan siksi, että siinä olisi enemmän runkoa ja sävyjä, unohtamatta kuitenkaan keveän raikasta kokonaiskuvaa. Eli se ensimmäinen tuopillinen valmista tavaraa jännittää aina ihan helkkaristi. Samoin sellaiset pienet asiat, kuten miltä olut näyttää verrattuna kotiversioon? Usein kotona vaahto on näes paljon parempi, mistä lie johtuukaan?

Keittoon valitsin tietyt humalat, koska olen vähän puritaani näissä tyyliasioissa. Tietysti yhdistelmä vaikkapa Citraa ja Amarilloa sopisi tähänkin ja hipsterien lisäksi moni muu pitäisi myös oluesta. Silti kutitti kokeilla eurooppalaisia uusia lajikkeita, kuten Hüll Melonia sekä Mandarina Bavariaa. Appelsiininkuorta raastoin mukaan sellaisella ”tuli mieleen ja voisi sopia” -ajatuksella. Alun perin appelsiinia meni käymistankkiinkin mutta prosessiteknisesti, ja Ruosniemen sällejä säälien, se jätettiin tuotantoversiosta pois. Tavallaan sääli, koska appelsiinisuus oli todella upeaa – tarvittavan kilomäärän kuoriminen panimolla taas ei.

Kaiun saapuessa hiljakseen kauppoihin ja ravintoloihin alkaa jo seuraavan mietintä. Mitä sieltä sitten ulos tuleekaan, niin varmaa on, että olut on sitä ennen käynyt läpi pitkän prosessin.   

Koe-erän valmistuttua olut maistatettiin tälle kasvottomalle kolhoosille, joka sitten luettelee madonlukujaan mahdollisista viilauksista

11


One Hidden Frame – Maistuu paloittelusurmalta, kuulostaa poikabändiltä

Aika ei odota tappajaansa, tulevaisuus on jo historiaa. Aika ei myöskään noudatellut maalaamiamme tauluja, sillä kiireet ja velvollisuudet olivat siirtäneet tapaamista niin monesti, että oli pakko nostaa kädet ylös ja korjata näyttöpäätteen asentoa. Treffit Lappeenrannassa olivat muuttuneet juttutuokioksi Skypessä. Juhannuskokko oli juuri sytytetty ja sahtitönikkä narautettu auki, kun loimme yhteyden ja paljastimme itsemme. Hetken Lahtikko ja One Hidden Frame olivat yhtä. teksti  teemu lahtinen / kuvat  jetro stavén

12


Saatanan atk. Emil: Haloo?

jota harvoissa ”punaoluissa” on. P: Eppu juo olutlasista, itse muovisesta

Moi juipit, moy juibs.

(Puhelu alkoi.) Ei kuulu mitään. Pekka: Meille kuuluu.

(Puhelu päättyi, 1 minuutti 8 sekuntia.) Vittu juuh, ei pelaa.

(Puhelu alkoi.) E: No mut jätkän kiroilu kuuluu, ni se on tärkeintä. (Puhelu päättyi, 25 sekuntia.) Ja paskat. Eiköhän teksti riitä, eli mennään asiaan. Eli ketä teitä on siellä vastaamassa? P: Pekka – laulu/kitara. E: Emil – rumpu. Moi vaan. E: Moi. Hyvää mittumaaria. Kumpi: kokkoon hukkuminen vai järveen sammuminen? P: Palaen järveen hukkuminen vois pi-

ristää. E: Kokossa noitatyylillä.

Witch is Nice. Eilinen painaa vielä päälle, ni kaadoin korjaussarjana just lasiin Tujun Amber Alea, se panimo, missä piti kävästä, jos olisin päässyt Lepraan asti. Mitäs bönthöö teillä? P: Hopping Brewsteriltä Plucky Penny

ja Warthog IPA. E: Pyynikin Black IPA ja perus Keisarin Lager. P: Lähetääs availee... Plucky Pennyssä tuttu haju, kiljua? En yhtään ihmettele, melko ailahtelevainen panimo. Tujun Punane on ihan jees, ei mun tyyli, mutta tässä on sellasta raikasta BrewDog-tunnelmaa,

13

SaiPa-tuopista. Lisättäköön että kumpikaan täällä ei tajua oluista mitään.

Onko teillä bändin muuten kesken kiistaa SaiPa vs. Pelicans? Kuitenkin Lappeenranta ja Lahti edustettuina bändissä. P: SaiPa-Pelicans -pelejä on reeniksel-

läkin saunan ohella tullu kurkittua, ei vielä kuitenkaan väkivaltaa esiintyny pahemmin. E: Mut lätkä elää vahvasti tässä bändissä. P: Plucky Penny, aluks kirpsakkaa mutta miellyttävä meno. E: Bulkkioluen ystävälle varsin helppo siirtyminen ”oikeisiin” oluisiin. Ystävällinen maku. Onko yhtyeessä olutihmisiä vai meneekö enemmän keskisormi pystyssä keskiolutta? P: Kaikille maistuu kyllä kaikki. Mei-

käläinen ja Jere (basso) silloin tällöin ostellaan craft-hommia, mut ei mitenkään ammattiotteella. Humalahakuinen bändi – ja köyhä. E: Omat kokemukset erikoisoluisiin tulee aina herra toimittajan seurassa. Eli humala maistuu olotilana ja makuna? E: KYLLÄ! Useesti mennään tosiaan

markettikamalla. Tänään Kukolla, koska pierettää vähemmän. Onko jotain suosikki oluita/panimoita? P: Nordic tietenkin, kun täällä Tampe-

reella asustelen ja tuttuja siinä mukana. Sohon HC-lätkäolutta tullu ostettua jonkun verran, toimii mainiosti. Havugose-joku oli itselle vähän liian eksoottinen. E: Markettimiehenä Lahen Sininen ja Olvin IPA suosikkeja. P: Nordicia oltais muuten tähänkin


haalittu mutta sitä ei oo vielä pulloissa, ja juhannusperjantaina pubitkin aika pitkälti kiinni, mistä sitä ois saanu. Nordic oli muuten vähän pettymys itelle. Tosin, kaikki uudet yleensä on, heh. Onko muuten tää Lepran Tuju tuttu? Kuitenkin enemmän tai vähemmän saman kaupungin edustajia olette. P: Tujun tuotteet ei vielä oo tullu vas-

taan, mutta kuullut kyllä panimosta. On noi loput kaks ukkoa vielä Lepras-

Tesomalla nykyään, siellä on synkkä meininki. Sieltä löyty mm. Gladiaattori Virpi Buttin sekä sen äijän palottelemia ruumiinosia. Joten tää Black IPA sopii hyvin teemaan. Pitäskö puhua musasta lisää? One Hidden Framen uus levy, Harmful Content, ilmesty kevään korvalla, ni miten te kuvailisitte noviisille uutukaista? Tai ylipäätään bändin ukosantia? Ei hemmetti, vaikee kirjottaa humalassa. UKOSANTI!

Se on myös siistiä, että Spotifyssa on yks biisi pyörähtäny kohta 100 000 kertaa kolmen kuukauden aikana. sa, ja ite tietty ikuisesti Idän ukko. Mikäs tapahtuma siellä Tampereella muuten on nyt juhannuksena? Ootteko soittamassa? E: Tampere Underground juhannus. Ei

olla soittamassa, kavereita lavalla mm. Tryer ja Deaf Penalty. P: Hiedanrannassa. Okok. Eli Eppu on loisimassa siellä. E: Täällä on mukava vastaanotto loi-

sille.

Loinen on muuten pirun kova bändi. E: Muistan Usko-ajoilta kyseisen bän-

din. Eiks me soitettu siellä Lohjalla (?) niitten kanssa? Billnäs oli se paikka, legendaarinen Slow Down the Summer -tapahtuma. Otan uuden bönänzän. Tujun Hapan Humala. Vaikuttaa nimensä mukaiselta, eli happamuutta ja humalaa on annosteltu reilulla ranteella. Hyvää. P: Täällä aukee Pyynikin Black IPA.

Pyynikin panimo taitaa olla kylläkin

E: Mullehan tää oli eka OHF-levy ja

oon oikeen ylpee kyseisestä lätystä. Ekaa kertaa kuulin OHF:ää 2003 ja siitä asti ollu fani! Komia tunne päästä mukaan ja saada levy pihalle. Koskas sä muuten liityit remmiin? E: 2014 LPRHC Festeillä hyppäsin kes-

ken keikkaa remmiin ja soitin setin vikan biisin. Siitä eteenpäin tykitelly. P: Uusin levy tosiaan jo viides, mutta omasta mielestä onneksi paras. Löytyny 15 vuoden aikana parannettavaa koko ajan ja nyt on monipuolisin. On nössöilyä mutta on kuitenki energisempääkin menoa. Pyynikin Black IPA -analyysi tässä ohella: Eksoottinen mämmikalja, ei taida upota montaa hörppyä. E: Maistuu paloittelusurmalta. P: Joo tekee mieli irrottaa päitä. Teijän kohalla on paljon puhuttu skedepunkista ja esim. Propagandhista, ite löysin taas tosta uudesta levystä Igni-

14

teä sun muuta tollasta ”melocorea”.

E: Propagandhi varmaa suurin vaikut-

taja kaikille, mut kyllä siellä taustalla on paljon muutaki. E: Vesku (kitara/taustalaulu) on ehkä kovin ysäriskedepunkkimies meistä.

Mutta onko se oikeesti ”skedepunkkia” vai ”melodista hardcorea”? Vai onko sillä, tai millään muulla, mitään väliä? E: Ite miellän skeittipunk-sanan 90-lu-

vun bändeihin ja nykyään ehkä melopunk kuvaa parhaiten meiän menoa. Melopunk on hyvä. Tai siis sen mäkin tajuun. P: Joo ei noilla genreluokituksilla niin

väliä. Ite oon kuvaillu että ollaan 90-luvun skeittipunkin masentunut kadonnut velipuoli. Skeittipunk antaa tosiaan erilaisia mielikuvia monille, ite en voi esim. sietää jotain Blink 182:sta mihin monet yhdistää skeittipunk-sanan. E: Skeittipunk on/oli muutenkin yleensä duurivoittoista ja meillä painellaan mollilla. Esim. Boysetsfire-vaikutteita voi kuulla, mikä on aika kaukana skeittipunkista. Boysetsfire on muuten ihan kaasee nimi bändille. Bottom 3? Eli mitkä bändit EI ole vaikuttanu teijän soundiin? P: No varmaan just noi lälläri-col-

lege-poppunkbändit ei oo vaikuttanu. Onhan sitä dookiet ja smashit tullu nuorena kuunneltua, mut en niitä luokittelis ees sinne. Meinasin sanoo etten oo kuullukaa Bottom 3 -bändistä mut Eppu korjas että kyse on vissiin listaamisesta... Hehehe. E: Jos bottom 3:n laittais, nii ehkä

siihen vois heittää Blink 182, The Offspring (1998->) ja Sum41. Kokeile muuten painaa sitä mikin kuvaa jos kuuluis äänet. Ei tää vaan toimi. OHF on mun käsittääkseni iso, tai ”iso”, bändi ulkomailla


mutta omassa maassa ei olla profeettoja. Olenko täysin väärässä? P: Jaa, no ollaan ihan mukavasti jengin

tietoisuudessa kyllä, mutta ei tuolla ny mitään yleisöryntäyksiä oo. Tosin Manchester Punk Festivaleilla oli päälle 200 ihmistä kahen aikaan päivällä, ni se oli siistiä. Se on myös siistiä, että Spotifyssa on yks biisi pyörähtäny kohta 100 000 kertaa kolmen kuukauden aikana. Eniten kuuntelijoita jossain Chilessä ja Kanadassa. Erikoista! Kovia lukuja. Mutta olenko mä vaan ihan pihalla vai onko Suomessa ton tyylinen musa vähän paitsiossa?

E: Toi melopunk-skene on hiton vahvana ja isona Keski-Euroopassa ja Briteissä, mut jostain syystä Pohjoismaat on kyllä paitsiossa. P: No nyt on lähiaikoina alkanu olee aika hyvät meiningit keikoilla. 2003 oli eka keikka, että onhan siitä tultu hienosti eteenpäin. Ja näyttää jengiä kiinnostavan, eihän me mitään tanssimusaa sinänsä olla mutta kyllä ne loppuun asti näyttää tapittavan. Suomessa siis. Eikö tossa 00-luvun alussa käyny kuitenkin se ”Burning Heart” -skene kuumana härmässäkin? Vai koetteko edes olevanne samaa kamaa?

ANT FARM antfarmlahti

Colony of Beer People

15

E: Mulle OHF on aina edustanu vähä

omaa juttuaan ja on ollu vaikee löytää vertailukohteita. Näin pitkään ulkopuolisena seuranneena heittäisin ehkä semmoset bändit ku Ambitions ja edellä mainittu Boysetsfire lähimmiks sukulaisiks. P: En muista mitkä kaikki ruotsibändit tuli Burning Heartilta, mut sieltä bändit kuten Adhesive, Satanic Surfers ja Passage4 on tosi isoja itelle. Niitten 95– 99 välisiltä vuosilta tulleet levyt erityisesti. E: Kaikilla meillä on aika perinteinen skedepunk-tausta johon on tullu modernimpaa menoa mukaan vaikuttamaan.


Mä oon usemmaltakin hardcorejuipilta kuullu ylistäviä arvioita teistä, niin onko OHF ”hc kidien virallinen tunnelmointiyhtye”? P: Se on kyllä mukavaa. Paljon ajautukin

soittaa samoille keikoille sen takia, kun soitan myös Worth The Pain -bändissä ja sen kanssa on mm. 2002 Roosterfestistä alkaen tullu tutustuttua hardcore-porukoihin. Eräs nimeltä mainitsematon jätkäkin kerran aivan päissään tuli keikan jälkeen sanoo et ”älkää kertoko kellekää, mut tykkään tein bändistä”, hahah! Onkohan toi ollu Lahtikon graafikko? Heh. Hän oli innoissaan tästä haastattelusta. Ja en tienny tota Worth the

Pain -kuviota. Eikö Lappeenranta ole muutenkin melko tunnettu hc-kylä? E: Nyt lähti muuten Warthog IPA la-

seihin.

Heittäkääs nopeet tuomiot? Mä vaihan olutta myös. Tujun Foreign Stout, paras tähän mennessä. Tosi jees ”Petite Imperial Stout”. E: Warthog raikkain tuoksultaan tä-

hän mennessä. Tuli parempi mieli ton äskeisen surmaoluen jälkeen. Maku myös varsin hyväntuulinen. P: Aikasempi Hopping Brewsters -bisse oli parempi. Tässä on sellane pien vanhan jääkaapin sivumaku, suht samaa muuten omiin makunystyröi-

Aikasempi Hopping Brewsters -bisse oli parempi. Tässä on sellane pien vanhan jääkaapin sivumaku, suht samaa muuten omiin makunystyröihin.

16

hin. Niin, se hc. Joo siellä oli tosi kova meininki ihan 90-luvulta asti. Endstand mm. veti ekoi keikkojaan siellä ja oli yleisöä joku 500 Antifa-rokeissa. Sit oli paljon paikallisia bändejä, esim. toi meiän kitaristi Vesku (bändissä 2012 vuodesta) soitti vanhan koulun hardcorea Holdfast-nimisessä bändissä, Numb For Nothing -skeittipunkbändissä ja sit viel Another One Deadissa, joka on sellasta Biohazard/Hatebreed/ Stigmata-osastoa. 1998 kävi Blood For Blood ja 1999 All Out War Leprassa, niin on siellä ollu paljon kaikkea. Nää samat nyt tietty Lahessaki repiny siihen aikaan. Nyt ku alotit, ni kerro joku anekdootti siitä, kun koko kaupungin straight edge -skene droppas kerralla? ”Lepran edgedrop”. P: Heh, en mie sillon tuntenu hirvees-

ti jengiä Lappeenrannasta. Mutta joo, kyllä moni droppas samaan aikaan, myös yks jätkä joka ei ees ollu samas kaupungissa sinä päivänä, ni kaljaa lähti ostamaan tietämättä muitten droppaamisesta. Ne tais ostaa yhteen tapahtumaan 100kpl litran bissejä. En muista mikä oli tapahtuman nimi, mut liitty tohon samaan jotenkin. Tai sit ei.


Eräs nimeltä mainitsematon jätkäkin kerran aivan päissään tuli keikan jälkeen sanoo et ”älkää kertoko kellekää, mut tykkään tein bändistä”, hahah!

E: Käänteinen joukkoitsemurha. P: Tärkeä huomio: Vaikka noissa pii-

reissä pyörikin, niin kitaristimme Veskuhan ei ikinä ollut mukana missään raittiusliikkeessä. Fiksu mies! Mikäs se keikka oli? En muista millään bändiä. P: En muista yhtään mikä tapahtuma

se oli, saatto olla vaan joku skeittitapahtuma. Taitaa olla tarina tossa Valtio vihaa sua -kirjassa vähän paremmin selitettynä jopa. Tai sit ei. Olihan siinä kirjassa joo tarinaa, kiinnostas vaan kuulla sisäpiirianekdootteja, heh. Se bändi oli muuten muutaman lähteen mukaan Blood For Blood, tässä kun tarkistin. Tuleeko muuten sXe-bändejä kuunneltua? Itse tösäytin nyt Minor Threatit tulille. E: Omat suosikit Have Heart ja H2O. P: Earth Crisis itelle tärkeä, kun

Destroy The Machines oli varmaan eka kontakti hardcore-alakulttuuriin joskus vuonna -98. Kalja maistuu silti… Kalja maistuu, hitto vie. E: Warthogista vielä, että kyllä mais-

tuu! Hyvää kammaa!

Mullekin maistuu tää tujulainen. Kiitos vaan sponsoroinnista Lepran suuntaan. P: Tää WARTHOG on näköjään ”Suo-

men paras olut 2016, vaalea ja keskitumma ale”. Suomen paras my ass. Tosta tuolikin mieleen, että käyn kakalla. (Virkistystauko.)

No niin. Lappeenranta, missä mennään nykyään? Onko punk-kulttuuri vielä voimissaan vai onko se enemmän hevikaupunki?

P: Kyllä siellä ihan ok meininki yhä, kiitos Galleria Hoi Sien keikkojen, johon on päässyt alaikäisenä sisään.

Meininki tahtoo kuolla jos ei oo alaikäisille mestoja. Lappeenrannassa tuli järkkäiltyä Monarille keikkoja jonkun verran, kunnes lopetettiin yhdistys, ja sen jälkee tilavuokra ois ollu jotain 800e, ni aika hiljasta siinä jotain järkkäillä. Mutta uudempia bändejä on muutamia, Umpikuja, Pissed tai Vaihdevuodet 55. Lucky Monkeys tietty myös ehdoton kultakimpale kaupungille, jonne saadaan aina järkkäillä keikkoja ja ollaan tuotukin ulkomaisia bändejä varmaan lähemmäs kymmenen ihan lähivuosina. Mites muu ravintolamaailma? Olutpuolella on kuitenkin ihan kiva tilanne päällä ton kokoseen kylään: Birra, Wolkoff, Teerenpeli… P: Uutena tulokkaana Avot Sie! Mainio

pien mesta, saa hyvää vegaanista safkaa ja myös lihhoo, kotoisa. Kävin just ekaa kertaa viime viikonloppuna. Suosittelen! Kuulostaa hyvältä. Kiinnostas kyllä tää peruuntunu Lepra-retki hoitaa alta pois jossain vaiheessa. Käydää samalla Tujulla vetää ilmasta bönänzää. E: Tämä käy, ja se toteutetaan tämän

kesän aikana.

Tero saatana. P: Playlist päivitys. Siulla oli Minor

Threat äsken, nyt lähti McKayen nössöilyprojekti Embrace! Muita soineita: Adhesive – Sideburner ja Muncie Girlsin uusin. Kova! Tai siis pehmee. Mites muuten Venäjä? Miten paljon sen vaikutus tuntuu ja näkyy kaupungin kulttuurissa?

17

P: Lähinnä shoppailemassa käy vaan rikkaampia, ei ehkä alakulttuurin puolella näy. Ei ihmeemmin käy bändejä sieltä, tai keikoilla. Nyt tosin tulossa jengiä Venäjältä kun järkätään 10.–11.17 Adhesive Suomeen. E: 2007 oli myös venäläisiä keesipäitä paljon Torvessa, ku oltiin Flippin’ Beansin kanssa The Casualtiesia lämppäämässä. Ei oo muuten kauheesti keikoilla näkyny itänaapureita. Mun oman musiikkiuran kohokohta on muuten se, ku Venäjältä tuli viiden juipin seurue varta vasten meidän keikkaa kattomaan Torveen. High Leif. Mikäs toi Adhesive on? On nyt pariin otteeseen mainittu. Pitänee kuunnella? E: Erittäin vaffaa skeittipunk-räimin-

tää Ruotsista.

Täähän on muuten iham paskaa. En kuuntele enempää. Te kun soitatte kaunista musiikkia ja olette kauniita poikia, niin minkä poikabändi kanssa tekisitte yhteistyönä hitin? E: Ite ottaisin ehkä Fiven ja materiaali

olis jotain Slam Dunk (Da Funk) -tyylistä asennejyystöö. Hieno biisi Upea biisi. E: Tai sit Silk ja jotain Freak Me

-osaston nuolentaa. P: East 17 ja House of Love tähän. HUH! Yks kovimmista! Tähän on hyvä lopettaa, iso kiitos One Hidden Framelle. P: Joo, tää oli hauskaa, kiitos! Niinku

joku asia ei ois, ku juo kaljaa ja nousuhumalat iskee. E: Kiitos ja hyvää juhannusta, poika!  


Piilopullo

vol. 3

Piilopullon jo perinteeksi muodostunut jalkautuminen Lahen alkoholin tahraamille kaduille jatkuu. Nyt tosin yöjuoksut olivat saavuttaneet maalinsa ja deadline hönki niskaan. Uhmasin siis harmaana massana radiomastojen päällä irvistelleitä sadepilviä ja lähdin häiritsemään niitä harvoja kanssaihmisiä, jotka olivat uskaltautuneet kirmailemaan Fellmanin pelloilla juhannusloitsujen pauloissa. Miten tippui ilmainen olut keskellä kirkasta päivää vai menisikö taas yötyöksi?

siis pää on kohdistunut niihin iskuihin.

L: Tässä on tämmönen kitkerä haju, onko se humala? Joo, sitä se usein on. Se voi olla sitrusta, kissanpissaa… Mitä tahansa.

L: Niin, tää kun on mysteeripullo, ni varmasti on jotain eläinperästä hajua, heh. Mites se makupuoli?

L: Ihan selvästi joku IPA.

J: Dorkaa ja karmeeta. Olen bulkkilitkujen ystävä,

eli Budweiser ja Miller toimii. L: Hajuttomat ja mauttomat? J: Kyllä. L: Mun mielestä tää on hyvää. Tykkään. Joku IPA tää varmaan on. J: Joo, pakko sanoa, että vähän oli jyrkkä tuomio mulla. Ei tää niin pahaa ollutkaan, ku otti toisen suullisen.

Moi, saanko häiritä hetken?

Et.

Kiitos. Moro, maistuisko olut?

Ei varmana!

Mites olutkulttuuri muuten? Pikkurilli pystyssä

Kato moi, saisinko teille tarjota ilmasta alkoholia?

L: Kyllä mä oon tottunut kaljani juomaan kaljana.

Toki.

Mahtavaa. Mähän teidät tunnenkin, mutta lukijat eivät,

eli keitä olette?

Lassi. Jani.

Mulla olis tässä Kanavan Panimolta saatu mysteeri-

pullo, jossa ei joistain syystä ole etikettejä. Mulla ei ole siis mitään hajua, että mitä pullo pitää sisällään, ja nyt

olis tarkoitus ottaa siitä selvää. Alotetaan tuoksusta.

L: Haisee simalta, heheh. Mun mielestä kaikki tämmöset sameat erikoisoluet haisee simalta. Tai siis tuoksuu. J: Mulla ei ole hajuaistia ollenkaan, eli en osaa sanoa mitään. Päähän kohdistuneiden iskujen takia… Tai

18

Saisonia vai keskisormi pystyssä bulkkia?

Enemmän se on sellasta sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää menovettä. Toki joskus on kiva ostaa jotain vähän parempaa ja se on useesti just IPAa. J: Sama juttu, eli sosiaalisen tilanteen voitelua. Liika maku on vaan haittaava tekijä. Olishan se ihan siisti tietää oluista ja vaikkapa viineistä enemmän, mutta on niin paljon kaikkea muuta tärkeämpääkin elämässä. L: Mulla on jääny isäukon sanat vahvasti mieleen: ”Ensimmäisen jälkeen kaikki maistuu samalta”. Jotenkin tuntuu, että noita erikoisempia ei voi juoda montaa putkeen, alkoholi turruttaa makuaistit ja toki se on myös kustannuskysymys. Litkulageria voi taas tissutella sen laatikollisen. Se on mun kokemus.


teksti / kartta juha koivistoinen kuvat jenni ahonen

berMondseyn olutjuoksu

”berMondsey beer MIle” -nimellä kutsuttu rykelmä lontoolaisia

Alueelle pääsee helposti metrolla, junalla tai busseilla eri suunnista. Aikamme riitti viiteen panimokäyntiin ja jouduimme karsimaan muutaman alueen tekijöistä reitiltämme. UBREW ja Anspach and Hobday jäivät tällä reissulla muiden tieltä pois. Myös Kernelin sivuutimme, koska taproom tämän panimon yhteydestä oli lopettettu. Kauppaa panimo tosin vielä pitää, mutta parempi kohde olisi kenties paikallinen pienpanimotukku EeBria, josta baaritiski maistelua varten taas löytyy.

pienpanimoja taproomeineen löytyy Southwarkin aluehallintoon kuuluvasta Bermondseystä. Viktoriaanisten kaarien suojaan, korotetun rautatien alle varastohalleihin ilmaantuneet pienpanimot pitävät anniskelua yllä vain perjantaisin ja lauantaisin, usein jonkin pop up -katuruokayrittäjän säestämänä. Lahtikon Lontooseen suunnannut tiimi kävi tällä kierroksella tutustumassa panimojen antiin.

19


MALTBY STREET MARKET

Panimokierroksemme kahden ensimmäisen etapin välissä, Ropewalk-nimisellä kadunpätkällä sijaitsi kuhiseva katuruokatori. Kojut ja pop up -ravintolat pursusivat brittiläisiä, eurooppalaisia, amerikkalaisia ja etnisiä herkkuja, joten valinnanvaraa riitti. Eväät kävelylenkkiin antoi lopulta perinteinen Scotch Egg.

hiver beers 56 Stanworth Street

Perinteiseen hunajaoluttyyliin erikoistunut Hiver tarjosi meille vain ehtyneitä hanoja, joten päädyimme maistelemaan panimon lippulaivatuotteita pullotettuina. Näistä brown ale -tyylinen The Honey Ale vei voiton vaaleasta Honey Beeristä, edellä mainitun ollessa rungoltaan jämäkämpi ja maultaan mukavan pyöreä. Kaupalta pystyi ostamaan juotavan lisäksi myös paikallisten pientuottajien luomuhunajaa lukuisina eri variaatioina.

1

20


southwark brewing company 6 Druid Street

Seuraavaksi suuntasimme Southwark Brewingin kiikkerille penkeille ottamaan maistiaiset valikoimasta. Tuotteet eivät olleet lontoolaiselle oppaallemmekaan ennalta tuttuja, joten laseihin tuli valittua summamutikassa Oatmeal Stout ja Raspberry Wheat Beer. Molemmille osui tyhjä arpa, sillä kummankaan väljähtänyt olemus ei ollut mieleen. Oatmeal stouttia kitkeränä mutta väljähtäneenä ei ollut mieluisa yhdistelmä, eikä toisen tuotteen väljähtänyt, eltaantunut vadelmamehukaan.

2

bbnº (brew by numbers) 79 Enid Street

Brew By Numbers, suosittu panimo oli lauantai-iltapäivänä tupaten täynnä väkeä, mutta onnistuimme silti sijoittumaan pöydän ääreen tutkimaan otantaamme runsaasta hanavalikoimasta. Kepeän sitruksinen 01/01 Saison sattui tänä kuumana päivänä maistumaan hieman paksumpaa 01/06 Saisonia paremmin. Myös mainio 05/23 IPA ilahdutti tuoreella humalalla ja vahvalla rungollaan. Listaa olisi mielellään käynyt läpi pidemmällekin, mutta liikkua piti, mikäli halusimme vielä ehtiä seuraavaankin paikkaan.

3

21


partizan BRewing 8 Almond Road

Partizanille ehdittyämme jono hanoille kiemurteli pienen hallin perältä ulos asti, ja vieressä yhtä pitkä jono asiakkaita odotti vessavuoroaan. Pöytiä ja penkkejä oli muutama ovien ulkopuolella, ja samaa virkaa toimittivat pihalla pari pinkkaa kuormalavoja. Kepeä Pale Ale (Motueka & Simcoe -humaloinnilla) piristi jonotuksen päätteeksi, mutta kaiken kruunasi Barley Wine upealla mallasnektarilla. Mukaan tarttui etikettien kuvittajan Alec Dohertyn taideprintti , joita kerkesi ostamaan vielä vaikka hanat oli laitettu viideltä kiinni.

4

22


fourpure brewing co 22 Bermondsey Trading Estate

Fourpure oli pitemmän kävelymatkan päässä ja olimme säästäneet sen viimeiseksi, sillä tässä taproomissa sai viihtyä kahdeksaan asti. Panimo oli sijoittunut radanaluksen sijaan sen viereen uudempiin ja kookkaampiin halleihin. Suurempi toimitila näkyi myös siisteydessä, kun taproomia varten ei nähtävästi tarvinnut raivata kiireellä tarpeellista tilaa joka viikonloppu, vaan siihen oli pystytty panostamaan huolellisemmin. Laadukkaita tuotteita tuli maisteltua useampikin, mutta erityismaininta kuuluu Morning Star -vanilla oak porterille.

5

23


teksti / kuvat  Ilona, Elli & Anette 

Dorkaa ja karmeeta Onko olut inkiväärin vai oikein?

Ensimmäistä kertaa Dorkaa ja karmeeta -juttusarjan historiassa viestikapula on luovutettu eteenpäin, nuorten ja nälkäisten tekijöiden käsiin. Inkiväärioluet ovat oluita vain nimellisesti, mutta yhtä kaikki parhaimmillaan todella maistuvia kesäjuomia. Siirretään siis puheenvuoro neideille, joiden iän takia kaikki arvosteltavat tuotteet ovat alkoholittomia.

Olemme kolme juuri lukion ensimmäisen

luokan päättänyttä tyttöä, Ilona, Elli sekä Anette. Kun kuulimme mahdollisuudesta tehdä inkivääriolutarvostelu, innostuimme heti. Arvostelun tekeminen oli hauskaa ja löysimme uusia suosikkeja. Yksimieliseksi voittajaksi nousi Cawston Press Ginger Beer. Tuotteet on arvosteltu asteikolla 0–5.

Neuzeller | Ginger Brause

ILONA: Juomasta jää suuhun pieni polte. Inkiväärin pystyy maistamaan, eikä se ole liian makeaa tai maistu liikaa limonadilta. Neuzeller Ginger Brause sopii loistavasti saunajuomaksi. 5/5 ELLI: Ei maistu oikeastaan miltään, eikä hiilihappoja ole juurikaan. Suu-

24

hun jää kuitenkin inkiväärinen loppumaku. 2/5 ANETTE: Inkiväärin maku ei pomppaa liikaa esille, mutta maistuu kuitenkin. Juomasta jäi suuhun mukava loppumaku, joka ei ollut liian voimakas. 4/5 Fentimans | Ginger Beer

I: Tunkkaisen värinen ja tuoksuu voi-


Old Jamaica | Ginger Beer

I: Maineikas Old Jamaica tuoksuu

voimakkaasti inkivääriltä. Juomaa maistaessa inkiväärin maku puskee vahvana, ja hiilihapot nousevat voimakkaasti esille, mutta sen jälkeen maistuu vain sokeri. Kunnon sokeripommi. 1/5 E: Tuoksu ei juuri poikkea aikaisemmista inkiväärioluista, eikä väri ole miellyttävä. Hiilihapot tuntuvat ja juoma on todella makea. Makeus täyttää koko suun. 1/5 A: Tuoksu ei ollut lupaava, eikä juomassa ollut yhtään miellyttävä maku. Jotenkin pistävää. 1,5/5 Cawston Press | Ginger Beer

makkaasti inkivääriltä. Juoma alkaa polttaa kurkkua paljon. Hyvän makuinen itsessään, mutta loppumaku tiputtaa pisteitä. 3/5 E: Tuoksuu voimakkaasti inkivääriltä. Juomassa on miellyttävä jälkimaku, mutta ei muuten maistu oikein miltään. 2,5/5 A: Aluksi Fentimans ei maistu oikein miltään, mutta sen jälkeen suuhun tulee hyvä maku. Se jää polttamaan kurkkua paljon. Tätä ei voi juoda montaa kulausta kerralla, sillä tulee herkästi huono olo. 2/5

I: Väri ja tuoksu lupaavat hyvää. Hiilihappoja on maltillisesti ja maku on pehmeä. Inkivääri tulee hyvin esille ja se luo juuri sopivan poltteen, joka ei lopu kesken. Todella hyvää. 4/5 E: Tölkki on todella tyylikäs ja se antaa arvokkaan kokonaiskuvan. Juoma maistuu oikeasti inkivääriltä, ja sen maku tulee luonnollisesti esille, eikä ole yhtään teennäinen. Jälkimaku ei ole kovin voimakas. 4/5 A: Tölkki on todella kaunis, ja sitä kautta odotukset kasvavat. Maku juomassa on raikas ja lopussa tulee pientä poltetta kurkunpäähän. Inkivääri ei puske liika läpi. 3/5

Fever-Tree Premium | Ginger Beer

I: Fever-Treen väri on muihin verrattuna vähän erikoisempi, mutta tuoksu lässähtää. Ginger Beerin alkumaku on todella lupaava, mutta hetken päästä alkaa kurkkuun ja kieleen sattua. Kun juomaa pitää hetken suus-

Schweppes | Ginger Ale

I: Schweppesin klassinen Ginger Ale tuoksuu makealta ja sen väri on todella kirkas. Juomassa ei tunnu inkivääri lainkaan, vaan se maistuu ennemmin Spritelta. Toimii hyvin kesäjuomana, mutta jos etsii uusia makuelämyksiä, ei tämä ole kovinkaan erikoinen. 2.5/5 E: Juomassa ei ole hiilihappoja juuri ollenkaan. Se on todella makeaa, eikä inkivääri maistu paljoakaan. 1/5 A: Todella makeaa, eikä maistu inkivääriltä. Se on kuitenkin hyvänmakuista, mutta jos etsii inkivääripitoista ginger alea, en voi suositella tätä. 3,5/5

25

saan, niin tulee olo, että se räjähtää suuhun. Maku on onnistunut ainakin siinä, että inkivääri maistuu. Jos etsii juomalta jotain muuta kuin makeutta, niin suosittelen. 1,5/5 E: Ei tuoksu ollenkaan inkivääriltä. Juoma on voimakkaan makuista ja aluksi se maistuu teennäiseltä. Pienikin määrä polttelee heti, mutta se tuntuu ihan mukavalta. Polte tuntuu korvissa asti, ja kielikin vähän puutuu. 2/5 A: Voimakkaan makuinen, pienikin määrä polttelee ja alkaa yskittämään. Fever-Tree poltteli liikaa minun makuuni, mutta suosittelen sitä, jos oikeasti haluaa vahvan makuista inkivääriolutta. 1/5 Kellaripanimo | Kombucha Strong Ginger I: Ei tuoksu ollenkaan inkiväärioluelta ja tuoksun perusteella ei tee mieli edes juoda. Juoma on todella kirpeää, minun makuun hieman liian kirpeä. Juominen ei ole nautinnollista. Tuotteen nimessä annetaan vääristynyttä tietoa, sillä strong ginger ei kuvasta ollenkaan makua. Inkivääri ei pääse oikeuksiinsa kirpeyden vuoksi. 0,5/5 E: Tuoksussa on enemmän olutta kuin inkivääriä. Sakkaa menee kaataessa lasin pohjalle. Juoma on kirpeää. Inkiväärin sijaan juomassa maistuu sitruuna. Kellaripanimon inkivääriolut ei polta ja on melko makeaa. 2/5 A: Juoma on todella kirpeää, eikä inkivääri maistu paljoa. Olisi varmasti toimiva kuumalle kesäpäivälle ja sopii hyvin virkistäytymiseen. Kombucha Strong Ginger on juoma kirpeästä pitäville. 3,5/5


Käyttökokemuksia Bulldog Brewerista

Aloitteleva kotipanimo vaihtoi kattilan, uunin ja lieden Bulldog Breweriin. Brutaali ja tekninen analyysi jääköön Tekniikan Maailmaan, nyt keskitytään amatöörien käyttökokemuksiin. teksti  itävaltalainen vesivelho kuvat  okram

Puolisen vuotta sitten panimomme aloitti puuhastelun oluen parissa. Kotona kokeiltu systeemi, jossa mäskäys ja keittäminen hoidetaan tavallisilla keittiövälineillä, osoittautui muuten toimivaksi, mutta aikaa ja vaivaa kului suunnattomasti eräkokojen pysyessä pieninä. Kattilat, uuni ja liesi oli korvattava jollain. Vaihtoehtoja löytyi oikeastaan kaikista hintaluokista. Tee-se-itse-ratkaisut ilman sähkötekniikan kokemusta vaikuttivat aika paskoilta ideoilta, ja toisaalta tuhannen euron Braumaisterit tuntuivat liian suurilta investoinneilta harrastuksen alkutaipaleella. Jostain löytyi sitten hinnaltaan näiden väliin sijoittuva, mutta ominaisuuksiltaan jotenkuten samaa lopputulosta kalliimpien laitteiden kanssa tarjoava Bulldog Brewer. Ostopäätöstä jarrutti BB:n lähes olematon nettipresenssi, mutta vähitellen käyttäjien positiivisia kokemuksia alkoi löytyä, jopa suomeksi.

Bulldog Brewer on alun perin ilmeisesti kiinalainen teenkeitin, jota on hieman muokattu oluen panemiseen paremmin sopivaksi. Laitteeseen mahtuu enimmillään 30 litraa vettä, joka lämpiää haluttuun lämpötilaan pohjassa olevalla 2500 watin lämpövastuksella. Sisälle asetetaan maltaita varten erillinen mallaspiippu, joka toimii myös suodattimena, kun se mäskäyksen loputtua nostetaan ylös ja maltaita huuhdellaan. Mukana tulee lisäksi pumppu vierteen kierrätykseen mallaspatjan läpi. Hanan sisäpuolelle kyt-

26


kettävä erillinen suodatin pitää humala- ja mallasmuhjun käymisastian ulkopuolella. Alkuvaikutelma on hieman ristiriitainen. Laite tuntuu yllättävän jykevältä, vaikka onkin kevyt. Mallaspiippu sen sijaan vaikuttaa heppoiselta ja pumppu vitsiltä (toisaalta muuan akvaarioharrastaja vakuutti, että akvaarioissa käytetään samanlaisia ja pumpun saa uusittua edullisesti). Teräksistä verkkosuodatinta hanaan kiinnitettäessä sormeen ilmestyy haava, kun yksi langoista on päässyt hapsottamaan. Ohjauspaneeli on selkeä lukea ja käyttää. Mäskäyksen ja keiton lämpötilat ja kestot on helppo ”ohjelmoida” ainakin yksivaiheisessa mäskäyksessä. Laite hakee asetetun lämpötilan, pitää sen siinä ja olutmestari voi keskittyä muuhun. Erittäin selkeä parannus uuniin ja lieteen verrattuna. Ensipesun ja yleisen ihmettelyn jälkeen päästään itse asiaan. Parikymmentä litraa vettä lämpenee ulkoilmassakin tyynellä säällä sujuvasti. Pumppu naurattaa yhä, mutta toimii moitteetta vierteen kierrätyksessä (huom! Neljännen käyttökerran jälkeen pumppu ei enää käynnisty.). Keittovaiheessa syntyy paljon höyryä, ja ulkotilat todetaan oikeaksi ratkaisuksi. Kosteutta tiivistyy korkeankin katoksen alapintaan kiitettävästi. Toista kertaa laitetta kokeillaan sisätiloissa, missä höyryjen takia on pakko avata ikkunaa. Yllättäen läpiveto ja kolea ilma aiheuttavat Bulldogille hieman haastetta: ulkopinnalla ei tosiaan ole mitään eristyksiä, joten lämpöä haihtuu sivuilta harakoille. Ajan kanssa kuitenkin päästään haluttuihin tiloihin lämmön ja muun suhteen. Keittovaiheen jälkeen on aika viilentää vierre mukana tulevalla uppojäähdyttimellä. Reilun vartin jälkeen vierre sopii jo hiivalle, ja nesteet voi laskea käymisastiaan. Aiemmin kirottu suodatin pitää muhjun hyvin laitteen sisällä. Käyttökokemus on positiivinen, mutta parannusehdotuksia toki löytyy. BB ei hälytä ääni-, valo- tai savumerkeillä minkään vaiheen loppumisesta, joten muistutukset pitää hoitaa muilla tavoilla. Myös ohjauspaneelin sijainti alaosassa hämmentää, ergonomiaa ei ole mietitty ihan loppuun asti. Ehkä kalliimmissa panokoneissa nämä on suunniteltu eri tavalla?

vitse kytätä samalla tavalla kuin ennen ja aikaa voi käyttää muuhun. Mökillä mäskäyksen ja keiton aikana ehti kääntää kasvimaata, istuttaa ties mitä ja kitkeä rikkaruohoja. Ainoat vaiheet, joissa haikailee takaisin kattiloiden pariin ovat pesu ja säilytys. Kaikki pestävät osat saa irrotettua helposti, mutta suodatinta lukuun ottamatta mikään ei mahdu tiskialtaaseen. Myös elektroniikan sijainti laitteen alaosassa pakottaa varovaisuuteen. Keittimen sisäpohjaan on joka kerralla palanut jotain kiinni, mikä vaatii Fairya rajumpia pesuaineita sekä liottamista. Onneksi laite on melko kevyt eikä mahdottoman syvä, joten kallistelut ja kevyet hinkkaamiset luonnistuvat. BB vie varastossa pakkauksineen hieman enemmän tilaa kuin 30-litrainen kiljupönttö. Panemisen ulkopuolella käyttökohteet tuntuvat vähäisiltä: ehkä tällä vääntäisi isompiin juhliin teet tai pannukahvit, mutta siinä se sitten taitaakin olla. Etenkin pesun ja pesuaineiden vaikutukseen vaadittavan ajan myötä panopäivä ei ole juuri lyhentynyt entiseen verrattuna, mutta muuten puuhastelusta on tullut mukavampaa. En vaihda takaisin tavallisiin keittiövälineisiin.

Ohjauspaneeli on selkeä lukea ja käyttää. Mäskäyksen ja keiton lämpötilat ja kestot on helppo ”ohjelmoida” ainakin yksivaiheisessa mäskäyksessä.

Panimomme toiminnassa Bulldog Brewerin selkeimmät ansiot ovat kasvaneet eräkoot ja panoprosessin helpottuminen. Kaikkea ei tar-

27


Tapahtui keväällä 2013

Panimovierailu Carlsbergilla... Kazakstanissa teksti / kuva  hankala asiakas

Taksin ovi pamahti kiinni ja edessä seisoivat Carlsbergin panimorakennukset. Kuski kysyi tarvitsemmeko häntä vierailumme jälkeen ja jäisikö hän ulkopuolelle odottelemaan. Emme tarvinneet, sillä tästä tulisi todennäköisesti pitkä ja iloinen vierailu…

Elämäänsä kyllästyneen näköinen vastaanottovirkailija tuskin kohotti kulmakarvojaan, kun kaksi turistia pöllähti ovesta sisään. Englantia ei paljon puhuttu, joten turvauduimme venäjän alkeiskurssin oppeihin ja kansainvälisiin käsitteisiin. Oppaamme, jonka olimme varanneet etukäteen, ilmestyi noutamaan meitä ja koululaisryhmää, jonka osallistumisesta samalle kierrokselle emme tienneet mitään. Liityimme jonon jatkeeksi ja kierte-limme panimotiloissa kuunnellen opastusta pääasiassa paikallisella kielellä.

neet mitään mullistavaa uutta opittavaa ja odotimme jo kierroksen päättävää olutmaistelua. Näin on ollut tapana panimokonsernin kierroksilla mm. Venäjällä ja Malawissa (don’t ask why). Olisiko tarjolla panimojättiläisen lokaali kattaus? Toisin kuin odotimme, kierroksen päätteeksi meidät kuitenkin hylättiin panimon parkkipaikalle kuin kesäkissat elokuun lopussa. Opas ja muut ryhmä hajaantuivat teilleen ja palasimme takaisin vastaanottovirkai-

Kattilat ja tankit eivät sinänsä tarjon-

28

lijan luokse. Mitä te vielä täällä teette? Takseja ei tänne soittamalla saatu, eikä olutmaistiaisia herunut, mutta yllättävä kyllä suostui vastaanottovirkailija , säälistä tietenkin, ajamaan meidät läheiseen elintarviketukkuun, joka sekin sijaitsi jossain pellon laidalla keskellä ei mitään. Missä olimme ja miten pääsisimme takaisin Almatyyn hotellillemme, oli edelleen täysi kysymysmerkki. Lähdimme tukkuun seikkailemaan ja palasimme pölyisen moottoritien varteen mukanamme pullollinen kamelinmaitoa. Liftasimme epämääräisen minibussin kyydissä takaisin Almatyyn, jossa oli aika korkata makuhermoja hivelevä ostos. Sanat eivät riitä kuvaamaan miten hirveän makuista litkua kamelinmaito oli! Hapantuneen maidon, hikisten villasukkien ja vatsahappojen kirpeät aromit pyörivät pitkään suussa. Oli sanomattakin selvää, ettei tätä pulloa saatu kurkusta alas.


Sergey Yumagulov

Pari päivää myöhemmin pääsimme eteläisen naapurimaan Kirgisian vuoristossa Issyk Kul -järven laidalla kokeilemaan vielä astetta tiukempaa tavaraa. Ajelimme oppaamme kanssa vuoristoteillä ja pysähdyimme ostamaan tuoretta hevosen maitoa (“kumis”) ja kuivatusta jogurtista pyöriteltyjä suolaisia pikku palleroita

railulle myyntikojun takana sijaitsevaan käymälän näköiseen nurkkaukseen. Oppaamme mukaan hevosen maito saattaa aiheuttaa väsymystä. Ohuen vuoristoilman sekä uuvuttavan juoman ansiosta matka yöpaikkaamme jurttaleiriin pilkittiin auton takapenkillä. Kuulemma paikalliset eivät eri syistä niinkään alkoholijuomia juo, mutta nauttivat sitäkin enemmän hevosen maitoa. Ymmärtääksemme kumisjuoma fermentoituu valmistusprosessissa jopa 2 % vahvuiseksi ja reilusti nautittuna aiheuttaa poskien punoitusta. Täällä kaukana vuoristossa, ränsistyneiden neuvostohotellien, paikallisten maatilojen ja perinteisten jurttien liepeillä, iloisesti hymyilevät punaposkiset paikalliset ihmettelivät kahta eksyneen näköistä turistia. Mene ja tiedä.

Hapantuneen maidon, hikisten villasukkien ja vatsahappojen kirpeät aromit pyörivät pitkään suussa. (“qurut”). Pallerot sinänsä olivat mainioita snackseja esimerkiksi oluen kanssa, mutta hevosen maito jyräsi makuaistin muistikuvat kamelinmaidosta. Miksi kukaan joisi tätä? Hevoset tien toisella puolella mulkoilivat meitä, kun vuoron perään jouduimme äkilliselle pikavie-

29


IMperIaalInen stout-kakku 75 g 70 % suklaata 75 g taloussuklaata

sulata voi ja suklaa vesihauteessa. Lisää sokerit voisuklaaseokseen ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi.

175 g voita 100 g intiaanisokeria (n. 1,1 d l)

jÄÄhdytyksen jälkeen riko joukkoon munat ja sekoita

100 g sokeria (n. 1,1 d l)

massaa kunnes se kiiltää. Lisää omavalintainen olut mukaan – varo kuohuntaa.

2,5 dl (Imperial) Stoutia tai Porteria (tässä kakussa käyte y Sorin Dark Humor Club Hot Chocolatea)

sekoIta jauhot ja kaakaojauhe keskenään erillisessä astiassa ja sihtaa muiden joukkoon paakkujen välämiseksi. Sekoita massa hyvin, mua älä vatkaa liikaa.

75 g vehnäjauhoja (n. 1,25 d l) 50 g tummaa kaakaojauhe a (n. 1 d l) 2 kananmunaa

kaada valmis taikina voideltuun irtopohjavuokaan. Kakku uuniin 25min ja 180°C, kakun on tarkoitus jäädä sisältä hieman kosteaksi. nautI vahvan kahvin tai hyvän oluen kera – kakkuun käyämäsi olut on täydellinen makupari.

kakkuresepti heIdI, karI, Ilona, ellI & anette

30


Teksti on kirjoitettu viime syksynä tulevaa kymmenvuotisjuhlapäiväämme silmällä pitäen. Kiitos #100 näistä vuosista.

Nøgne Ø # 100 Tästä se kaikki lähti ja tähän se aina palaa: Nøgne Ø # 100. Joskus edellisen vuosikymmenen loppuhämärissä aloin kiinnostumaan pienpanimo-oluista sen iän ikuisen bulkin sijaan. Harrastus ei kuitenkaan saanut heti tuulta alleen, sillä maistelin kaiken maailman vehnäoluita, bittereitä ja trappisteja, jotka eivät silloin vielä auenneet. Jääräpäinen juopottelu alkoi pikkuhiljaa kuitenkin kantamaan hedelmää ja ensimmäinen silmät auki repinyt kokemus oli Sierra Nevada Torpedo Extra IPA, joka oli aivan käsittämätön makupommi silloin vielä neitseelliselle humalahampaalleni. Torpedo ei kuitenkaan ollut lopullinen kamelin selän katkaisija, vaan se tehtävä jäi ”Nönnönnöön” sadannelle oluelle. Ensimmäisen pullollisen jälkeen ei nimittäin paluuta bulkin pahviseen makumaailmaan enää ollut, vaan humala oli nyt jumala. Muistan kun tutkailin #100-pulloa kaverin sohvalla ja kaadoin sen vihdoin tärisevin käsin Karjala-tuoppiin, hiivat toki iloisesti sekoittuneena parin tunnin repussa pyörimisestä – olut näytti siis pitkälti kuravedeltä. Hintaakin juomalla oli ollut aivan posketon summa siihen maailman aikaan, joten odotukset olivat pakosti korkealla. Nykyään en käytä Karjalatuoppia, annan pullojen ”levätä” ennen nauttimista, enkä pidä useamman kympinkään maksavaa olutta kovin kalliina, siis jos kiinnostuskynnys vaan ylittyy. Nykyään myös

suhtaudun Sataseen hieman tuttavallisemmin, koska yhteisiä vuosia on takana useampia, kohta jo kymmenen. Mutta vieläkin kun kyseisen pullon nostan kaapista esille, niin tietynlainen nostalginen lämpö valtaa mielen ja joka kerta rakastun uudestaan. Kenties pelottavaakin, mutta intohimot, niitä pitää ihmisellä olla. Miltä #100 sitten maistuu? Tekisi mieli olla juustoinen ja sanoa rakkaudelta, mutta pidetään nyt joku roti hempeilyssä. Nönnön Satanen on siitä(kin) mielenkiintoinen olut, että se on tyylinsä parhaimmistoa niin Double IPAna kuin Barley Winena. Arvostelupullo oli muutaman kuukauden ikäinen, eli suht tuoretta tavaraa, ja enemmän siis DIPAn suuntaan kallellaan. Tuoksu yhtyy makuun kuin rakastavaiset: intohimon esiriput hellästi repien. Verigreippisato on kypsä ja valmis poimittavaksi mäntymetsästä. Suklaakuorrutetut hedelmäkarkit pyöristävät kokonaisuutta vienolla makeudellaan ja kahvipapuja on murskattu pinnalle koristeeksi. Alkoholi (10 %) lämmittää kosketusta kaipaavaa kehoa syysiltojen tummuessa, muttei jätä jälkiään liian syvälle. Sen tekee nimittäin katkero (80 IBU), jonka hellästi kuristavan otteen tuntee vielä pitkään sen jälkeen, kun tumman punainen nektari on valunut kurkusta alas. Pieni kipu kaunistaa ja vartalo on täysin tyydytetty jäädessään odottamaan seuraavaa kohtaamista.

31


pohjoisen viljan taittaja kaarle VIIkate

bÄndIoluIden MÄÄrÄ on kasvanut viime vuosina eksponentiaalisesti olutkulttuurin kainalossa; makrojen mammuttiyhtyeille (KISS, Motörhead…) tehtailluista bulkkilagereista aina pienempien tuottajien huippulaadukkaisiin tuotteisiin (1349, Mastodon…). Suomen varmasti tunnetuin lajinsa edustaja on Sinebrychoffin legendaarinen Leningrad Cowboys -olut, jonka ikoninen tölkki on tuttu jokaiselle kasarin lapselle. Pelkkää nostalgiaa ja markettilageria eivät härmän orkesterioluet kuitenkaan edusta, kysykää vaikka Pimeyden morsiamelta. Huomionarvoista on muutenkin, että raskaamman musiikin louhijat ovat vahvasti edustettuina näissä kinkereissä, yleensä kuitenkin ne jämälaarin yhtyeet, kysykää vaikka Pimeyden morsiamelta.

Uusin tanssija oluen ja musiikin yhdistävällä raja-aidalla on Ruosniemen Panimon Viikate-yhtyeelle räätälöimä Pohjoista viljaa -lager. Lähettivät Porista tovi sitten pullollisen tuota orkesterin hittikappaleen mukaan nimettyä olutta ja päätin sen innoittamana kutsua Kaarle Viikatteen kaljalle, samassa kaupungissa kun asutaan. Tapasin V-nokkamiehen myöhemmin kevätaurinkoisella Santa Fén terassilla: minulla oli lasissa El Bancon puolelta haettu Põhjalan Must Kuld, Kaarlella taas terassin tiskiltä ostettu vaalea Nikolai, alkoholittomat oluet kun ovat laulaja-kitaristille mieluisia janojuomia. Istuimme aurinkovarjon alle paahtavaa kuumuutta karkuun, käynnistin nauhurin ja menin suoraan asiaan, sillä en halunnut häiritä kiireisen muusikon päivää määräänsä enempää. Minkälainen siitä oluesta nyt sitten tuli? Itse en ole siis vielä sitä maistanut.

Kyseessä ei ole innovatiivinen bändituote tai omaperäisyyden multihuipennus. Ei haluttu lähteä siihen ralliin, että on tummia ja tolkuttoman vahvoja oluita. Lähtökohta oli, että se tappais janon. Helposti juotava, mutta humalointi on viety muutaman rappusen ylöspäin. Ruosniemen panojätkät on ammattilaisia ja hyvin onnistuivat, sen vähän mitä olutnyansseista ymmärrän. Ootko sä ite jonkinasteinen olutharrastaja?

Kyllä se harrastaminen tapahtuu enemmän tuolla viinien ja jäykkien puolella, tyyliin vodkat ja ginit. Mites viskit?

Ei niinkään, enemmän se on sitä bourbonia colalla, kiitos. Heh.

32

Mutta niin, bissehomma oli enemmänkin silloin pinnalla, ku ravintolakoulu oli akuutti. Ja vähän sen jälkeen, kun tein esimerkiksi vanhassa Metrossa extrahommia vuostuhannen lopulla. Siellä kun oli nimikkeitä se reilu sata, niin pitihän ne jollain tasolla olla hallussa. Se kuulu työnkuvaan ja duunin kautta tuli sitten ikään kuin harrastettua myös alaa. Nykyään oluttottumukset on enemmän kallellaan vaaleaan ja helposti juotavaan, jossa on kuitenkin tiukka humalointi. Jos janon saa tapettua, ni se on kohillaan. Toki tumma Velkko on välillä poikaa. Ja kun tiukka humalointi lisää sitä janoa, niin voi juoda aina toisen?

Onnistunut oravanpyörä.

Miten idea Viikate-oluesta syntyi? Oliko aloite teidän vai Ruosniemen?

Kyllä se panimolta tuli. Itse asiassa yhteydenottoja on tullut eri panimoilta vuosien saatossa jokunen, mutta ollaan ne skipattu, ku kaikilla muillakin on olut… Tai kaikilla ja kaikilla. Ja onhan meilläkin Tervaskanto-tervalikööriä, Oi Pimeys -kahvia ja kaikkea tollasta. Nyt kuitenkin kun 2017 on meidän juhlavuosi (21v., toim. huom.), niin olut sopi tähän homman sujuvasti yhtenä osana kokonaisuutta. Ja koska pienpanimoharrastuneisuus ei ole yhtyeen sisällä ihan valtavaa, niin tän tiimoilta on alkanut tutustuminen aiheeseen syvemmin. Ja Ruosniemen henkilöstössä taitaa myös löytyä V-tyylin ystäviä?

Tällei miekii oon ymmärtänyt.

Sanoit tossa, että kaikilla muillakin on olut, niin onko bändioluet jo nähty vai onko se edelleen relevantti markkinointikikka?

Ei ne ole mun mielestä nähty. Pienpanimot on lisääntyny ku… Voisi käyttää jopa kuin sieniä sateella -vertausta. Se on vaan tolkuton rikkaus. En usko, että monellakaan bändillä on sellasta intressiä, että lähtee tekemään omasta nimikko-oluestaan kilpailijaa isojen panimoiden vesilagereille. Toki jos miettii esimerkiksi media-arvon kautta, niin alkaahan se palstatila olemaan aika kyllästetty bändiolutuutisilla. Meillä on nyt uutta musaa ja muuta juhlavuosihäsmäkkää, niin sitä kautta on ollut mahdollista tuoda olut mukaan.


haastattelu on aiemmin julkaistu, Bönthöö bönthöö blogissa 26.5.2017.

33


Kuten sanottua, täydentävänä osa kokonaisuutta.

Juuri näin. Pelkkänä promootiohässäkkä en usko, että bändiolut on enää jalka, minkä saa helposti oven väliin. Pakko ottaa kiinni tosta mainitsemastasi vesilagerista. Olen hieman eri mieltä siinä, ettei bändioluet kilpaile kauppojen muiden bulkkilagereiden kanssa. Ainakin isompien panimoiden ja isompien bändien ”yhteistyöoluet” ovat olleet juurikin sitä samaa bulkkikamaa, vain prameammalla etiketillä sekä korkeammalla hinnalla. Suomessa ei olla taidettu Kotiteollisuus-oluen jälkeen (?) mennä aidan ali ihan siitä vetisimmästä kohdasta, mutta onhan marketeissa Pohjoisen viljan lisäksi myös muita ”helppoja” bändibissejä. Mistä se mielestäsi johtuu, että useat orkesterioluet ovat helposti juotavia vaaleita oluita? Onko niitä yksinkertaisesti helpompi myydä kansan syville riveille?

Varmasti se helppo juotavuus on on yksi… Mutta, se tarkoittaa suoraan sitä, että esimerkiksi olutarvostelijat eivät sitä tule suitsuttamaan. Siinä on kyllä vinha pointti. Hyväkään vaalea lager harvoin ansaitsee samoja ylistyslauluja kuin keskinkertainen Imperial Stout.

Just näin. Mie oon kuitenkin törmännyt enemmän semmosiin tummempiin ja tukevampiin, joiden prosentit lähtee kuudesta ylöspäin. Heti tulee mieleen Diablo, eikö niillä ollut joku olut? Joo, Pyynikin tekemänä kaksikin. Molemmat stoutteja, toinen vaan markettivahvuinen.

Aivan. Mutta palatakseni vielä aiheeseen, niin varmasti se helppo juotavuus ja saatavuus on tärkeitä myyntivaltteja. Suomessa on varmasti myös bändien helpompi päästä osalliseksi sitä tekoprosessia, kun pienpanimot eivät ole niin isoja instansseja?

Ehdottomasti. Isoilla panimoilla homma menee helposti siihen, että meillä on tässä tätä perusbissee nyt sammiollinen, että eiköhän lyödä etiketit pulloon. Mites noin ylipäätään oluen ja musiikin yhdistäminen? Toki alkoholi on aina kuulunut oleellisena osana musiikkihommiin, mutta viime vuosina yhä useampi muusikko on hypännyt juomakärryihin: uusimpina fence walkereina vaikkapa Frequency Beer Worksia vetämään lähtenyt In Flamesin Anders Fridén sekä Hailuodon Panimon Jürgen Hendlmeier, jota voinee pitää kotimaisen ”garage rock revivalin” hovituottajana. Näetkö, että moinen yhteistyö, ja jopa ammatinvaihto, tulee lisääntymään jatkossa?

Varmasti tulee lisääntymään. Pienpanimokulttuuri on kasvanut niin paljon, niin siinä on paljon potentiaalia. Pienemmilläkin keikkapaikkakunnilla huomaa, että valikoima on kasvanut ihan muutamassa vuodessa. Vaikka se musa ei olisikaan tyyliltään ”oluenjuontirockia”, niin olut-

34

maailma on sen verta laaja, että kaikille löytyy varmasti omanlaisensa juttu. Ja voishan sitä leikitelläkin niillä tyyleillä. Miksei voisi olla vaikkapa grind core -saisonia?

Niinpä. Mikäs muuten se Impaled Nazarenen bisse oli?

Goat Brew oli Vakka-Suomen Panimon Schwarz uudelleen etiketöitynä ja Year of the Goat sitten savuolut. Molemmat markettikamaa.

Aivan juu.

Loppuun vielä aasinsiltaa pitkin seuraavanlainen kysymys: Jos Viikate hyppäisi juomien maailmaan, niin minkälainen firma olisi V-panimo?

Mie lähtisin kyllä suoraan tislaamopuolelle. No lähde ihmeessä!

Kirkkaat viina ja eri toten voduhommat, niin niissä on jotain todella mielenkiintoista. On se sitten autotallissa keitettyä pontikkaa tai tuhat kertaa tislattua linnunmaitovodkaa. Ja kyllähän meidän orkesterin kuvasto puoltaa vahvasti sellasta nokinen pontikkatehdas kuusen juuressa -osastoa, eli olisko siinä sitten totuus. Hyvin tehdyssä pontikassa on kuitenkin omat mahdollisuutensa, mutta ei sitä juoda silti juoda maun vuoksi, heh. Laadukas salatislaamo siis.  

Kaarle lähti haastattelutuokion jälkeen valmistautumaan illan keikkaansa varten, itse taas suuntasin askeleeni Kirkkopuistoon, koirankusettajien ja sekakäyttäjien päivävuoron hektisiin hetkiin. Repussa pyöri vielä suht viileä pullollinen Pohjoista viljaa -lageria, joten perse penkkiin ja olut lasin kautta kiduksiin. Raikas tuoksu, sellaista modernin Pilsin hedelmäisyyttä viljalti. Maussakin hedelmäisyyttä, mutta selvästi kitukasvuisempaa kuin nenän löytämät aromit antoivat olettaa. Pohjoista viljaa täällä kuitenkin taitetaan, eli modernit hedelmämehut mykistetään, kun viljainen runko sekä sitruunasta puristettu humalointi aloittavat vuoropuhelunsa. Katkerot tulevat reisille, mutta ihan ei ylletä maaliin saakka. Taustalla piilee jokin epämääräinen mineraalisuus, joka iskee jokaisella huikalle hieman vahvemmin juojansa makunystyröihin. Maku ei ole missään nimessä paha, mutta häivyttää liikaa oluen raikkautta. Kuten Kaarle itse sanoi, Pohjoista viljaa on helposti kumottava perushyvä olut. Mineraalisuus rokottaa toki hieman kokonaisuutta, mutta muuten miellyttävä juoma, jota ei voi ylistää ylisanoin tai alistaa alisanoin. Vähän kuin Viikate itsekin.  


teksti arto halonen / tuopin ääressä

suvituulen puhaltelemat keVÄt on julMa VuodenaIka. Kukat kukkivat ja kärpäset heräävät talven jälkeen. Hameet lyhenevät ja halut kasvavat. Kesä on taas tulossa ja tässä maassa se on jotain aivan järjetöntä. Ikään kuin ihmisellä olisi muutama kuukausi aikaa elää grillimakkaran tuoksuista, halvan kaljan sekä Koskenkorvan sävyttämää elämäänsä, vain vaipuakseen syksyllä taas apatian omaiseen horrokseen jonnekin betonikuution sisään lukkojen taakse. Kesällä suomalaisesta kuoriutuu perhonen, kesä on syy, jonka vuoksi elämme. Laskettelijat ja muut after ski -hörhöt voivat suksia… No, tiedätte kyllä… Muovimäkeen.

Koskeminen toiseen ihmiseen hyökkää niin vahvasti epämukavuusalueelle, että tilanteen on pakko olla eroottisesti latautunut, tai muuten vaan päihtynyt. Jo linja-autossa näkee suomalaisen sielunmaiseman. Penkit ovat pareittain, silti jokaisessa ”parissa” istuu yksi ihminen kautta bussin. Auta armias, kun ruuhka-aikana viereesi istahtaa vieras. Tai no... On ihan mahdollista että se vieras ennemmin seisoo kuin istuu tyhjälle paikalle. Suomalaiset bussit olisi pitänyt rakentaa neljään erilliseen yksittäiseen penkkiriviin? Tämä pätee toki jokaiseen kulkuneuvoon taksista huvipuiston vuoristorataan. harVaan asutussa Maassa on varaa kunnioittaa yksityisyyttä liiallisuuksiin asti, mutta kesällä suomalainenkin hieman vapautuu kuorestaan. Se on kuin kaikki muutkin ”turhat” juhlat: tekosyy heittää vapaalle. Ennen julmaa talvea, sitä edeltävää loppusyksyä ja hetkiä jolloin sataa vain räntää pimeässä. Olosuhteita ja kidutuskeinoja, joista vain inkvisition jäsenet pystyvät onanoimaan.

rehellIsestI en usko tuon syksyllä alkavan kaa-

moksen tekevän kellekään hyvää, ja ehkä siinä on suurin syy suomalaiseen mielenmaisemaan sekä känni-idiotismiin. Kesä. Se on oikeasti myyttinen sana, ehkäpä myyvin slogan ja todellinen ffffeeelgggood inc. Jos tässä kapitalistisessa maailmassa voisi omistaa jotain, omistaisin kesän ja jakaisin sitä kanssaihmisille ympäri vuoden. Todellisuudessa kesän omistaisi pankki yhdessä SSS-kolmikon kanssa. Minut laitettaisiin pyöreään huoneeseen pakkopaidassa etsimään hyvinvointivaltion raunioita pääni sisältä. Todellisessa elämässä kaltaiseni oikeudenmukainen humaani ihminen ei siis selviäisi. This is still bat country.

kÄVelkÄÄMMe sIIs ruohIkolla paljain jaloin auringon hyväillessä ihoa. Sauna lämpiää ja kohta uidaan. Illalla muutama olut parin viskihuikan kera. Sitä maailman parantamista nuotiolla kitaran soidessa yöttömässä yössä. Naiset ovat kauniita ja asfaltti polttaa, samalla kun jäätelö sulaa pitkin tötteröä. Jopa maan rumin kaupunki vaikuttaa viehättävältä, ainakin parin bongin puhalluksen jälkeen. Maailma hymyilee, rommi virtaa ja kuunnellaan Aknestikin Suomirokkia. Kesä…  

kesÄ tulee sIltI, vääjäämättä. Sen tuoksu on ilmassa, tuulessa ja ihmisten kasvoilla. Odottava tunnelma on harras, muttei käsin kosketeltava. Sitähän se ei tässä maassa voi yksinkertaisesti olla.

35


Olli ripatti Toiset tekee ja toiset ei. Ahkerammasta päästä oleva tekijämies Olli Ripatti tykitti vastaukset Lahtikon slämyn kolmanteen osaan. Musiikin moniottelijan repertuaariin kuuluvat räppi-, DJ-, konemusa-, hardcorepunk- ja hevihommat. Kaikkea tätä alakulttuurimusaa täytyy myös äänittää ja miksata, sekä duunata julisteita, tai ihan muuten vaan taidetta. ”A high-powered mutant of some kind never even considered for mass production.”

Minkälainen homma?

Aika vitun dimminki. Monta ”rautaa” ”tulessa”. Mist sä tuut?

Lahest. Paljasjalkai. Kenestä tykkäät?

Stephen Hawking. Ketä vihaat?

Exän exää.

Mitä susta tulee isona?

Olen jo iso. Elämänlaadulliset kriteerit olen täyttänyt jo 7/10. Top 4 bändit?

Pantera, Steely Dan, Funkdoobiest, Neil Young.

Parhaat telkkarisarjat?

Broadchurch, Bojack Horseman, Seinfeld, Simpsons. Kuka julkkis kuvaa Ollia parhaiten?

Dame Edna.

Minkä yhden asian ottaisit mukaan autiosaarelle?

Vettä.

Lempieläin?

Kissa.

Lempiruoka?

Muusi ja soosi (soosi voi vaihella) tai riisi soosin kaa. Soosi ja sivujuttu! Ananas pizzassa?

Metukan / pepperonin kaa oiva tasapainottaja.

36


Karvat perseessä?

Mihin veisit treffikumppanin Lahessa?

Mielummin ei.

Puistoon tai himaan.

Lempiolut?

Vapaata sanaa ja silkkaa mainostusta? Vittuile tai kiitä.

Meinasin vastata ”halpa” (ja tavallaan vastasinki tossa just), mutta jos jotain ns. parempaa haetaan, niin Hoegaarden ja 1776. Onko kännissä kivaa?

Tsekatkaa bändit Zyprexa, Enemyblood, Mortar ja Taser. Käykää keikoilla, pitäkää unity yllä! Kiitos vastauksista, mazel tov. Onks se muuten ihan vitun sama onks se Karhu vai Koff?

ON!

Ei oo sama! Karhu on ehottomasti parempaa. Koff on pikkisen parempaa ku Karjala ja Lappari on kurinta.

Kiteytä musalife yhteen lauseeseen?

Koska hojotan, niin olen.

37


Himmenneet peilipallot ”Alkoholi on mun paras ystävä, arvostan sitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Se kertoo paljon, se kertoo juuri nyt oikeastaan kaiken tarvittavan Teemu Lahtisesta. Alkoholi on mun luoja, se on mun lucifer. Älä pidä muita humalia. Se on mun rakkaus. Mun elämä. Ja siitä on kovaa vauhtia tulossa myös mun kuolema. Anteeksi läheiset, anteeksi vihamiehet. Ei pahalla, mutta silti ihan vitun tahallaan”.

DISKO ON KUOLEMA

Yllä oleva tekstinpätkä on osa yltiödramaattista kirjelmääni, jota näpyttelin alkukevään loskassa sekä yleisessä pahoinvoinnissa rämpiessäni. Tai yrittäessäni rämpiä, sillä mieli oli musta ja väsynyt vartalo tuntui niin raskaalta, etten päässyt etenemään kuin taaksepäin. Kenelle rivit sitten osoitin? Sitä en osaa sanoa, sillä muistikuvat tuosta hetkestä ovat hyvin sumuiset. Ehkä itselleni, ehkä jollekin läheiselle. Ehkä raivosin näyttöpäätteelle vain purkaakseni henkilökohtaisten ongelmien sekä liiallisen ilmaisen viinan aiheuttamaa pahan olon ryöppyä jollain muulla, kuin sillä perisuomalaisella ”pullo Kossua ja vaimoa turpaan” -metodilla. Kirkas alkoholi ei pala silmissäni, enkä ole ikinä ollut väkivaltainen kuin itseäni kohtaan, joten sille valottomalla polulle en halunnut astua nytkään. Sanovat, että ilmaista viina ei ole olemassa ja se pitää omalla kohdalla täysin paikkansa. Nousukiidossa on kivaa, mutta psyyke ja maksa maksavat kyllä laskut. Tuotelahjukset ja korruptiopullot eivät käy kukkaron päälle, mutta pahimmillaan niiden aiheuttamat olot menevät suorilta perintään. Eikä siitä kurimuksesta luikerrella ulos ihan helpolla. Jumala voi olla hetken humala, mutta sen tappaminen on vuosi vuodelta hitaampaa. Pelolla odotan sitä päivää, kun se ei enää suostukaan kuolemaan. Viime aikoina on ollut pakko himmentää peilipallojen kimalletta ja antaa keholle aikaa palautua. Ankaran bailaamisen tilalle on kuitenkin tullut erinäisiä kisoja ja kissanristiäisiä, joissa juopuminen jättää jälkensä yhtä lailla. Ei sillä, lahjuksien ja kutsujen saaminen on tämän kaiken pyörittämisen suola sekä sokeri, mutta se sosiaalisen median antama kuva ”kaikesta siististä” on paikoin pahoin vääristynyt. Kuten Ari ”Arde” Juntunen Lahtikon edellisessä numerossa virkkoi: ”Alkoholi on hermomyrkky, joka aiheuttaa riippuvuutta, eli sinänsä vaarallinen harrastushan tämä on”. Sepä se. Oluella, alkoholilla, on varjopuolensa ja ne varjot lankeavat yhä kauemmas. Minä olen monien mittarien mukaan alkoholisti, varhaiskeski-ikäinen liikakäyttäjä. En kuset housussa puistoissa möykkäröivä kusipää, enkä edes päivittäin naukkaileva ”salaholisti”. Mutten missään nimessä myöskään se sivistyneesti alkoholia käyttävä aikuinen, jollaisena suomalainen juomaeliitti haluaa meidät harrastajat mieluusti kuvata. Viina voi ehkä olla viisasten juoma, mutta usein sen parissa puuhastelee täysiä idiootteja – varsinkin päättävissä sekä käyttävissä elimissä.

himmenneet peilipallot vain kaksi yössä vaeltaa halu palaa silmistä en voinut edes aavistaa pyydät minut sisään kevätaamu kun kylmenee hellä kuiskaus puistossa ”kyllä kohta taas lämpenee” vartalomme kohtaavat matkalla kohti kuolemaa se on kuitenkin pientä mutta eleesi suuria viimeinen valssi veitsenterällä rinta auki rottingilla verellä punatut huulesi häpäisevät minut suudelmilla teemu lahtinen

p.s. Lahtikko Media ottaa mieluusti juomalähetyksiä vastaan.

38


Loviisankatu 8, Lahti ravintolatirra.fi


Pakaantie 1, 16300 Orimattila Puh. 010 327 4400 ravintola@ravintolatehdas.fi RavintolaTehdas ravintolatehdas www.ravintolatehdas.fi

Lahtikko #4  

Lahtikko-zine on Suomen ensimmäinen ja ainoa olutzine, jonka päämääränä on tehdä olutkulttuurista taas vaarallista.

Advertisement