3 minute read

HEIKKI ALAPULLI

Next Article
PÅ SVENSKA

PÅ SVENSKA

LASTEN SUUN TERVEYS

TEKSTI JA KUVA LAURA KOLJONEN

Advertisement

”Mitä vanhempi lapsi, sitä vaikeampaa tottumusten muuttaminen on”

Hampaiden ja suun hyvä hoito vaikuttaa kokonaisterveyteen enemmän kuin kuvitellaan. Sillä on merkitystä muun muassa silloin, jos lapsi joutuu leikkaukseen tai hoidettavaksi sairastuessaan vakavasti.

TIESITKÖ, ETTÄ VAUVAN SUU on bakteereista puhdas? Mutta kun vauvalle puhkeaa ensimmäinen hammas, jo alkaa tapahtua. – Hampaan pinnalle muodostuu biofi lmi, joka on runsaasti bakteereja sisältävä kasvusto. Jos tuota biofi lmiä ei hammasharjalla häiritä ja ympäristöstä tulee suuhun ärjyjä bakteereja, niistä kokonaan irti pääseminen voi olla vaikeaa, sanoo Heikki Alapulli.

Alapulli työskentelee HUSin Uudessa lastensairaalassa kliinisen hammashoidon erikoishammaslääkärinä ja viransijaisena apulaisylihammaslääkärinä. Uuteen lastensairaalaan on keskitetty kaikki HUSin alueen nukutuksessa lapsille tehtävä hammashoito.

Alapulli sanoo, että aikuisten kohdalla suun huonosta bakteeristosta, reikiintymisestä sekä ientulehduksen yhteydestä koko kehon matala-asteiseen tulehdukseen on alettu puhua, mutta samaa keskustelua hän kaipaisi lasten kohdalla.

Suun bakteeristoon on mahdollista vaikuttaa hampaiden säännöllisellä harjauksella ja hammasvälien putsauksella.

Kliinisen hammashoidon erikoislääkäri Heikki Alapulli tietää, että etenkin vakavien sairauksien kohdalla lasten suun terveydellä on iso merkitys.

– Suun hoitaminen on jokapäiväistä. Hammaslääkäri voi vain korjata tuhoja.

Huonosti lapsena hoidettu suu voi myös vaikuttaa moniin aikuisiän sairauksiin.

Alapullin mukaan joka vuosi HUSissa hoidetaan yli tuhannen lapsen hampaat nukutuksessa, kun suu on päässyt niin huonoon kuntoon.

Hän ei kuitenkaan halua syyllistää vanhempia, vaikka lasten suun hoito on heidän vastuullaan. – En halua vähätellä sitä, että joidenkin lasten ham-

Mitä paremmin lapselle on iskostettu päivittäiset rutiinit – kuten säännölliset ruoka-ajat, hampaiden pesu iltaisin ja aamuisin sekä säännölliset hammaslääkärikäynnit – sitä helpompaa on hoito, jos lapsi sairastuu vakavasti.

paiden hoito on todella vaikeaa. Silloin perheille pitäisi tarjota ammattiapua hampaiden hoitoon. Lapsella saattaa olla esimerkiksi syömisongelma tai neurologinen ongelma, joka vaikeuttaa suun hoitamista.

Alapulli muistuttaa, että tilannetta on aina mahdollista korjata. – Suun sairaudet ovat elämäntapasairauksia, joille voi tehdä jotakin. Mutta mitä vanhempi lapsi, sitä vaikeampaa tottumusten muuttaminen on.

Syöpädiagnoosin jälkeen suun kartoitus Lasten suun ja hampaiden hoito alkaa raskausaikana. – Jo odottaessaan vanhemmat voivat hoitaa suutaan hyvin tai hoidattaa sen kuntoon. Pieni lapsi saa bakteeristoa lähipiiristään, ja jos vanhemmalla on oma suu huonossa kunnossa, se vaikuttaa myös lapsen suun bakteeristoon.

Vakavien sairauksien kohdalla suun terveydellä on iso merkitys. Se voi vaikuttaa muun muassa diabeteksen hoitoon. Samoin synnynnäisten sydänvikojen kohdalla huono suun terveys saattaa altistaa myöhemmille ongelmille. Leikkauksesta toipumisen kestoon suun terveydellä voi olla suora vaikutus. – Mitä paremmin lapselle on iskostettu päivittäiset rutiinit – kuten säännölliset ruoka-ajat, hampaiden pesu iltaisin ja aamuisin sekä säännölliset hammaslääkärikäynnit – sitä helpompaa on hoito, jos lapsi sairastuu vakavasti.

Vakavan sairauden, kuten syöpädiagnoosin, yhteydessä tehdään aina suun kartoitus.

Jos suu on huonossa kunnossa, hoito voi hankaloitua. – Se ei esty, mutta hankaloituu. Leukemia tietenkin hoidetaan, vaikka suu olisi missä kunnossa, mutta tietynlainen riski kyllä otetaan. Syöpähoitojen aikana kehon oma immuunipuolustus

Vinkit lasten hyvään perushammashoitoon

Harjaa kaksi kertaa päivässä. Hampaat tulee harjata puhtaaksi kahdesti päivässä fl uoritahnaa iän mukaisesti käyttäen. Nuoruusikäisten tulee hampaiden harjauksen lisäksi puhdistaa hammasvälinsä päivittäin.

Harjaatko vai puhdistatko? Lapsen suun terveydestä huolehtiminen on vanhempien vastuulla. Mitä pienempi lapsi, sitä suurempi on vanhemman vastuu. Jo alle kouluikäinen lapsi osaa harjata hampaita, mutta ei vielä puhdistaa niin, että hampaiden pinnoista tulee puhtaat. Puhdas hammas ei reikiinny. Lasten omaa harjausta tulee kannustaa, mutta vastuun hampaiden puhtaudesta huolehtimisesta voi siirtää lapselle aikaisintaan yläkouluiässä.

Käytä ksylitolituotteita tukena. Hyvän hammashoidon tukena voi käyttää ksylitolituotteita, kuten ksylitolipastilleja tai -purkkaa. Säännöllinen päivittäinen ksylitolin käyttö (vähintään 5 g/vrk) vähentää tutkitusti hampaiden reikiintymistä. Minimoi höttöhiilarit. Hampaiden kunnon kannalta ruokailulla on iso merkitys. Monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ruokailuajat edistävät hammasterveyttä. Sokereiden osuus tulisi olla korkeintaan kymmenen prosenttia päivän kokonaisenergiansaannista. Erityisen huonoja hampaiden kannalta ovat pitkälle prosessoidut hiilihydraatit – eli höttöhiilarit – kuten puhdas sokeri ja tärkkelyssiirappi. Syö vain päiväsaikaan. Ruokailun tulisi tapahtua päivällä. Pienten lasten kohdalla puhutaan hampaiden varhaisesta reikiintymisestä eli ECC:stä (early childhood caries), joka on aggressiivinen hampaiden reikiintymisen muoto. Sen taustalla voi olla esimerkiksi lapsen uni-ongelmat. Yöllä heräilevälle lapselle saatetaan tarjota esimerkiksi mehua, maitoa tai rintamaitoa, joka rauhoittaa lapsen, mutta tuhoaa suun terveyden.

Lähde: Heikki Alapulli, kliinisen hammashoidon erikoishammaslääkäri ja vs. apulaisylihammaslääkäri, HUSin Uusi lastensairaala

heikkenee ja terveenä hallinnassa ollut hammasinfektio voi syttyä roihuun. Esimerkiksi leukemia pitäisi voida hoitaa rauhassa ja suunnitellusti. Jos suussa on paljon ongelmia, se voi aiheuttaa joitakin ylimääräisiä sairaalajaksoja.

Alapulli sanoo, että syöpädiagnoosin jälkeinen tila ei kuitenkaan ole oikea hetki alkaa luennoida vanhemmille hyvästä hammashygieniasta. – Siinä tilanteessa asia tuodaan aina esille hyödyn kautta. Kun vanhempi on saanut kuulla omaa lastaan koskevia järkyttäviä uutisia, reiät hampaissa eivät siinä tilanteessa huoleta. Ja lapselle asia kerrotaan ikätasoisesti. On tärkeä kertoa asia siitä näkökulmasta, että jos vanhemmat jaksavat hoitaa lapsen hampaita myös tässä vaikeassa tilanteessa, sillä on merkitystä hoidon kannalta.

Syöpähoitojen aikaista ruokavaliota ei Alapullin mukaan kannata stressata, vaikka se poikkeaisi kovasti virallisesta suosituksesta. Hänen mukaansa tutkimukset osoittavat, että suu selviytyy syöpähoitojen aikai-

This article is from: